Köyhimpien ostovoima alentunut vuodesta 1990

EU:n köyhyysrajalle
matkaa 150 euroa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 28.10. 2005)

Fortumin optioilla pienituloisimmat suomalaiset voitaisiin nostaa vuodeksi edes köyhyysrajalle. Nyt toimeentulotuki on 150 euroa kuukaudessa sen rajan alapuolella. Tyypillisellä suomalaisella köyhällä on päivittäisiin menoihin käytettävissä 11 euroa.

KAI HIRVASNORO

1990-luvun suuri lama päättyi yli kymmenen vuotta sitten ja nyt Suomi on rikkaampi kuin koskaan.

Paitsi, että kaikkein huono-osaisimpien lama on jatkunut koko ajan ja jatkuu aina vaan. Lamaa edeltäneeseen aikaan verrattuna köyhät ovat entistäkin köyhempiä. Toimeentulotuen ostovoima on nyt 30 euroa kuukaudessa alempi kuin vuonna 1990.

Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio Turun yliopistosta esitteli tuoreen tutkimuksen työttömien ihmisoikeuspäivillä Järvenpäässä. Hän huomautti, että laman jälkeen Suomen bruttokansantuote on kasvanut yli 40 miljardia euroa. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta köyhyys on jäänyt pysyväksi.

Köyhät ovat köyhtyneet poliittisten valintojen ja päätösten seurauksena, eivät sattumalta.

Veli-Matti Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus on tehdä työnteosta kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla. Tämän takia esimerkiksi pienimmän työttömyysturvan, työmarkkinatuen, indeksikorotuksia on jäädytetty monta kertaa, jotta työttömyys ei olisi taloudellisesti kannattavaa. Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön puheenjohtajan Lea Karjalaisen mukaan ilman indeksijäädytyksiä työmarkkinatuki olisi 31,50 euroa päivässä. Nyt se on 23,24 euroa.

Vielä takavuosina eduskunnassa kiistettiin usein se, että köyhät olisivat köyhtyneet absoluuttisesti, siis ihan oikeasti. Oikeisto halusi nähdä köyhtymisen suhteellisena ilmiönä, siis niin, että köyhien tulot ovat kasvaneet vain hitaammin kuin muiden. Ritakallio iski nyt ensimmäisen kerran todelliset luvut pöytään: Köyhillä on nyt vähemmän rahaa kuin laman kynnyksellä.

Rikkaat rikastuivat,
köyhät köyhtyivät

Köyhien köyhtyminen on tapahtunut samaan aikaan, kun rikkaat ovat rikastuneet ennennäkemättömällä tavalla. Viikkolehti kertoi noin vuosi sitten tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen rikkaimman kymmenyksen tulot kasvoivat vuonna 1990 - 2002 noin 44 prosenttia. Suurituloisimman prosentin, noin 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat samaan aikaan 122 prosentilla.

Alimmilla tuloilla eläviä on Ritakallion mukaan noin 250 000. Heidän ongelmansa on nimenomaan vähimmäisturvan tason leikkautuminen.

– Verrattuna kansantalouden kehitykseen vastaavalla ajalla on leikkautuminen ollut hämmästyttävää, sanoi Ritakallio.

Suomalainen toimeentulotuki on tänä vuonna 150 euroa kuukaudessa pienempi kuin EU:n virallinen köyhyysraja. Neljännesmiljoonan suomalaisen nostaminen edes köyhyysrajalle maksaisi suunnilleen saman verran kuin Fortumin 350 ”avainhenkilön” optioiden arvoksi on laskettu, noin 450 miljoonaa euroa, Järvenpäässä laskettiin.

Yksin asuvalla toimeentulotuki on asumiskulujen jälkeen 360 euroa kuukaudessa.

Toimeentulotuki on ollut virallisen köyhyysrajan tasolla viimeksi vuonna 1996. Sen jälkeen ero on yhtä vuotta lukuunottamatta kasvanut jatkuvasti.

Veli-Matti Ritakallio korosti, että köyhien ihmisten lukumäärä on lievästi alentunut vuodesta 1995. Mutta ne jotka ovat köyhiä, ovat sitä entistä syvemmin.

Elämiseen jää
11 euroa päivässä

– Tyypillisellä suomalaisella köyhällä on rahaa päivittäisiin menoihinsa noin 11 euroa, kun asumiskulut on maksettu. Tällä summalla pitkäaikaisen toimeentulotukiasiakkaan samoin kuin pitkäaikaistyöttömän pitää selvitä ravintomenojen lisäksi erinäisistä hankinnoista ja maksuista sekä sosiaalisesta osallistumisesta. 11 euron pitää riittää ruokaan, terveydenhoitoon, siisteyteen, vaatteisiin, kodin hankintoihin, viestimiin, liikkumiseen, harrastuksiin, nautintoihin, vapaa-aikaan, pääsymaksuihin, juhlapäiviin...

Ritakallio muistutti, että köyhyys käy myös kalliiksi. Ilman lehteä ja nykyään internetiä hintaseuranta on vaikeaa. Marketteihin on vaikea päästä ilman autoa. Hamstraamiseen ei ole varaa silloin, kun jotain myydään halvalla.

– Käytännössä köyhän kohtalo on ostaa lähikaupasta päivän tai parin tarpeeseen pienet annokset. Yksikköhinnat tulevat tällä tavoin kaikkein kalleimmiksi.

Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella tehdään viisivuosittain väestökyselyjä, joissa sadat ihmiset ovat kertoneet, mitä köyhyys arjessa merkitsee. 40-vuotias pitkäaikaistyötön luonnehti köyhyyttä näin:”Ei ole rahaa edes ruokaan”Köyhyys on yksinkertaisimmillaan sitä, ettei ole aina rahaa edes ruokaan, laskujen erääntymisiä, huomautuksia ja sitä kautta huomautusmaksuja, vippejä ja lainoja tuttavilta. Kun saa sitten rahaa, se onkin jo mennyt. Ja kierre jatkuu. Entäpä kun on keskittäydyttävä siihen että mistä tämän päivän ruoan saa, et siis oikein voi kiinnostua silloin mistään muusta ja joudut pummaamaan tuttaviltasi, jos sellaisia vielä on, kuitenkin häpeää turhia almuja siinä uskossa, että tulevaisuudessa menee paremmin."

Normien mukaan 11 euron toimeentulotuesta puolet kuluu ruokaan. Muuhun elämiseen jää 5,5 euroa. Asumisen, siisteyden, viestintäkulujen ja liikennemenojen jälkeen varsinaiseen nykyaikaiseen elämään jää 2,5 euroa päivässä. Sillä vietetään vapaa-aikaa ja juhlistetaan esimerkiksi syntymäpäiviä tai joulua.

Veli-Matti Ritakallion mukaan sanoittajavirtuoosi Juha Vainio oli oikeassa riimitellessään, että köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Nykyisessä yhteiskunnassa on köyhän lapsilla oltava yhtälailla kännykkä, tietokone, leffat, hampurilaiset ja OK vaatteet, kirjoitti 38-vuotias yksinhuoltajanainen.

Aika puuttua
tulonjakoon

Veli-Matti Ritakallion mukaan tulonjakoon on jo aika puuttua. Viimesijaista sosiaaliturvaa on nostettava kohtuulliseksi ja niin, että ensisijainen turva on parempi kuin viimesijainen. Samalla viimesijaisenkin on oltava ihmisarvon turvaava.

Ritakallion ratkaisu on lopettaa vähimmäisturvan verottaminen. Esimerkiksi yksin asuva henkilö saa pääkaupunkiseudulla työmarkkinatukea 500 euroa kuukaudessa. Verojen jälkeen käteen jää noin 400 euroa. Vuokra on 300 euroa, johon hän saa asumistukea 240 euroa. Työmarkkinatuesta ja asumistuesta hänelle jää kuukaudessa käteen 640 euroa. Jos tuloa ei olisi verotettu, hän olisi yltänyt lähelle EU:n virallista köyhyysrajaa, joka on 750 euroa kuukaudessa.

Tämän lisäksi henkilöllä on oikeus toimeentulotukeen.

– Pidän merkillisenä, että kunnat ensin verottavat työmarkkinatukea ja sitten palauttavat verottamaansa osuutta toimeentulotukena. Tästä aiheutuu turhaa hallinnointia, joka synnyttää suuria menoja yhteiskunnalle ja tuottaa sosiaaliturvaan tehottomuutta. Onko virallisen köyhyysrajan alapuolelle jäävien tulojen verottamisessa ylipäänsä mieltä? Ritakallio kysyy.

Veli-Matti Ritakallio tietää, että hänen ehdotustaan tullaan arvostelemaan yksityiskohtaisen rahoitussuunnitelman puuttumisesta.

– Vastaukseni tähän on, että puututaan piirun verran viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen tulonjaon eriarvoistumiseen, niin asia on hoidettu.

Köyhyys on jo
sorrettuna elämistä

Sosiaaliturva-lehden järjestämässä seminaarissa syyskuun lopussa puhunut Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo korosti, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisesta konfliktista.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana ansiotaso on kohonnut neljänneksen, mutta esimerkiksi toimeentulotuen perusosa on alentunut kolmella prosentilla. Myös muu perusturva on jäänyt rajusti jälkeen ansiotason kehityksestä. Samaan aikaan verotusta on alennettu voimakkaasti, mikä kertoo intressien eriytymisestä. Hyvin toimeentulevat eivät halua jakaa riskejä huono-osaisten kanssa siinä määrin kuin aiemmin.

– Käytännössä tämä näkyy huono-osaisille suunnattujen palveluiden aliresursointina. Räikein esimerkki on se, että Espoossa eli yhdessä Suomen rikkaimmassa kaupungissa kaupungin köyhimmät ihmiset ovat jo pitkään joutuneet jonottamaan toimeentulotukea jopa kaksi kuukautta. Köyhyys ei ole Suomessa enää vain kehnoja elinoloja, vaan myös alistetussa asemassa ja sorrettuna elämistä, Hiilamo sanoi.

Työttömien ihmisoikeuspäivät järjestettiin nyt jo 12. kerran.

Kirkon yhteiskuntatyön sihteerin Ilkka Sipiläisen mukaan kyse on nimenomaan ihmisoikeuksista.

– Tuntuu, että yhteiskunta pyörii niin kovaa, että se heittää joitakin ihmisiä ulos. Ihmiset voivat väsyä siihen liikkeeseen, jos liikkeellä ei ole mieltä eikä suuntaa, vaan se tapahtuu vain tehostamisen takia.

Ihmisoikeuspäivien tämänvuotinen teema oli ”Seis yhteiskunta – Tahdomme sisään.”

TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen sanoi teeman tulleen siitä, että ensi vuonna voimaan tulee uusia työttömien etuuksia muuttavia lakeja. Työttömyysturvaan tulee uusia määräaikaisuuksia. Työmarkkinatuen enimmäiskeston jälkeen jäljelle jää enää toimeentulotuki. Työttömiltä viedään lopuksi vielä työttömän statuskin.

Maailma on vetytalouden kynnyksellä

Vedestä kohta saasteetonta
ja ehtymätöntä energiaa

(Kansan Uutisten Viikkolehti, toukokuu 2003)


Saasteeton ja ehtymätön energiamuoto otetaan käyttöön muutaman vuosikymmenen kuluessa. Sen nimi on vety.

KAI HIRVASNORO

Pieni Suomen tietotoimiston välittämä uutinen huhtikuun 2003 lopulla: Öljy-yhtiö Shell avasi ensimmäisen vetyasemansa Reykjavikissa Islannissa. Vetyasemalla tankataan kolmea polttokennoilla käyvää linja-autoa, mutta tulevaisuudessa yleistyvät myös vedyllä käyvät yksityisautot. Uutisen mukaan Shell avaa tänä vuonna vetyasemat myös Washingtonissa ja Tokiossa.

Maailma on uuden ajan kynnyksellä. Juuri nyt otetaan ensimmäisiä askeleita
siirtymisessä vetytalouteen, ehtymättömään energiaan, joka ei lopu koskaan ja jonka polttamisesta ei synny haitallisia päästöjä. Vedyn avulla maailma siirtyy puhtaan sähkön ja lämmön tuotantoon. Öljyn aika on kulumassa umpeen, sillä vedyn avulla eivät kulje ainoastaan autot, vaan sitä käyttävät polttokennot pyörittävät teollisuutta ja lämmittävät ja sähköistävät kodit. Kymmenisen kiloa painava ison matkalaukun kokoinen polttokenno tuottaa pientalon tarvitseman sähkön ja lämmön.

Suomessa polttokennotutkimusta tehdään Teknillisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä. Tutkimusta johtaa professori Peter Lund.

Kokeiluihin menee
kymmenen vuotta

Suomen tietotoimiston vety-uutista silmäilevä Peter Lund uskoo, että liikenteessä polttokennoja tullaan soveltamaan ensimmäiseksi juuri linja-autoissa, joiden varikoille nousee lisää vetyasemia. Reykjavikin aseman merkitys on hänen mukaansa siinä, että nyt vetytekniikka otettiin liikenteessä käyttöön ensimmäisen kerran todellisissa olosuhteissa. Tähän saakka on tehty kokeita ja tutkimusta, mutta nyt ollaan päästy esikaupalliseen sovellukseen.

Vedyn hyödyntämisen esikaupallinen vaihe kestää arvioiden mukaan kymmenisen vuotta. Sinä aikana kokeilut laajenevat ja infrastruktuuria kehitetään hyödyntämään vetytekniikkaa. Alkuvaiheessa avainasemassa on julkinen liikenne.

- Vetyhän on ihanteellinen liikennepolttoaine. Mitään muuta ei tule ulos kuin vesihöyryä ja sähköä, Lund sanoo.

Helsingissäkin bussit voitaisiin tankata vedyllä HKL:n varikolla, hän kaavailee. Vetytekniikka lähtisi näin liikkeelle. Sitten kun on saatu kymmenen vuotta kokemusta, niin seuraava askel voi olla yksityinen kaupunkiliikenteessä käytettävä täysin saasteeton perheen kakkosauto. Vety otetaan aluksi käyttöön niissä sovelluksissa, missä ollaan lähimpänä kaupallisuutta eli autoissa. Kaikki suuret autovalmistajat ovat jo kehittäneet ensimmäiset vetyautonsa. Sen jälkeen kokemuksia laajennetaan vähitellen muille aloille.

Vetytekniikan edelläkävijämaassa Islannissa kunnianhimoisena tavoitteena on, että eräänä päivänä maan koko energiahuolto perustuu vetyyn. Islanti siirtyy vetytalouteen. Koska Islannin hankkeessa on mukana Shellin ja Norsk Hydron kaltaisia isoja toimijoita, pitää Peter Lund todennäköisenä, että Islannin kokemuksia aletaan monistaa eri maissa ja tekniikka leviää.

Vety on
valmistettava

Vety on maailmankaikkeuden perusosa ja sitä on maapallolla kaikkialla. Vety ei ole energialähde, vaan energiankantaja, Peter Lund painottaa.

Energiakäyttöä varten se täytyy erottaa muista aineista ja sitä voidaan tuottaa kaikilla tunnetuilla energialähteillä sähköstä ydinvoiman kautta uusiutuviin energialähteisiin. Nykyisin yleisin menetelmä on erottaa vety höyryn avulla maakaasusta. Tämä kuitenkin aiheuttaa jonkin verran hiilidioksidipäästöjä.

Toinen, parhaimmillaan täysin päästötön keino on pilkkoa sähköllä vettä vedyksi ja hapeksi eli elektrolyysi. Sitten vety säilötään ja käytetään paristojen kaltaisissa polttokennoissa.

Vedyn paras ominaisuus on siis saasteettomuus. Se tuottaa vain vesihöyryä ja tarpeen mukaan sähköä tai lämpöä. Vedyn energiasisältö on noin kolme kertaa suurempi kuin bensiinin.

Öljyn saanti
epävakaampaa

Vetytalous on kehittymässä tilanteessa, jossa Euroopan riippuvuus epävakaiden alueiden tuontiöljystä kasvaa Pohjanmeren öljyesiintymien ehtyessä.

- Vuonna 2020 saattaa olla niin, että jopa 90 prosenttia Euroopan öljystä tulee alueilta, jotka ovat poliittisesti epävakaita. Eli öljy pitäisi korvata pitkällä tähtäimellä, koska poliittiset riskit ovat suuret. Siinä tulee vety öljyn korvikkeena, sanoo Lund.

Vety on Peter Lundin mukaan vastaus myös ilmastonmuutokseen ja kasvihuonekaasujen päästöihin.

- Vety on hyvin edullinen. Polttokenno on paljon tehokkaampi kuin polttomoottori ja se tiputtaa päästöjä kahdella kolmanneksella bensa-autoon verrattuna. Eli vetytalouteen siirtymisen taustalla ovat sekä öljyyn liittyvät poliittiset syyt että ympäristösyyt.

Varastointi
vielä hankalaa

Vedyllä voidaan korvata kaikki nykyisin käytössä olevat polttoaineet ja vetyä voidaan käyttää kaikkialla. Teollisuus voi käyttää vetyä raaka-aineena tai tehdä siitä sähköä. Autoissa vety korvaa nykyiset polttoaineet. Kotona polttokennon kautta voidaan tehdä sähköä ja lämpöä.

Autot tulevat polttokennon myötä yksinkertaistumaan huomattavasti. Vaihteisto ja kaikki muut liikkuvat osat jäävät polttomoottorin myötä pois.

Se vaikea kysymys tällä hetkellä on vedyn varastointi.

- Vedyn muuttaminen sähköksi tai lämmöksi onnistuu ja sitä voidaan tuottaa suhteellisen helposti. Varastointi on iso kysymys. Koska kysymyksessä on pienimolekyylinen kaasu, sitä pitää kompressoida paljon, Lund pohtii.

Yksi ratkaisu on vedyn säilöminen painesäiliöön, jolloin autoa ajetaan nykyisillä ratkaisuilla yhdellä "tankkauksella" 500-700 kilometriä. Joka kodin pienoisvoimala puolestaan saattaa toimia maakaasupohjalla. Sen ja polttokennon väliin tulee laite, joka muuttaa maakaasun vedyksi. Toinen vaihtoehto on panna polttokennoon metanolia ja muuttaa se vedyksi.

Peter Lundin mielestä juuri nyt on oikea aika pohtia sitä, mikä olisi vedyn kantaja-aine; maakaasu, metanoli vai joku muu.

Iso kysymys on, millä järjestelmällä vetyä tuotetaan. Mikä olisi hinnaltaan ja toisaalta logistiikaltaan järkevä kokoonpano?

Uusi tekniikka
syrjäyttää vanhan

Koska öljy ja bensiini sitten jäävät vedyn tieltä syrjään? Peter Lundin mukaan puhutaan ehkä puolesta vuosisadasta.

- Mutta näin sitten tulee käymään. Uusi tekniikka syö vanhaa pois ikään kuin teknologian evoluutiona ja parempi voittaa. Uskon, että näin tässä varmaan tulee käymään. Nyt on vain se kysymys, että koska? Koska tapahtuu ratkaisevia askeleita? Nyt eletään kiinnostavia aikoja, Lund sanoo.

Euroopan unionissa on korkeatasoisia asiantuntijaryhmiä pohtimassa vetyteknologiaa, Yhdysvalloissa on käynnissä 1,2 miljardin dollarin vetyohjelma ja japanilaiset ovat lähdössä liikkeelle.

- Öljyyn liittyvä poliittinen ongelma saattaa olla se sysäys lopulliseen ratkaisuun, Lund visioi.

Sinänsä hänestä kysymys ei ole rahasta. Keskeisesti energiahuoltoon liittynyt Irakin sota maksoi noin sata miljardia dollaria. (Tämä juttu on siis tehty tilanteessa, jossa varsinainen hyökkäys oli ohi, Irak miehitetty ja vastarintaa ei vielä esiintynyt.) Sillä rahalla ratkaistaisiin myös jäljellä olevat vetyyn liittyvät ongelmat. Mutta kysymys kuuluu, löytyykö poliittista tahtoa panna saman verran rahaa vetyteknologian loppuun saattamiseen.

- Tämä on poliittisen tahdon asia. Tiede ei voi enää tehdä radikaaleja innovaatioita, ne on tehty jo. Nyt tekniikka pitää saada markkinoille, yritykset investoimaan ja kuluttajat tottumaan siihen. Tässä suhteessa Reykjavikin esimerkki on tärkeä signaali muille, Lund katsoo.

Valtasuhteet
uusjakoon?

Uuden uljaan vetytalouden yhteiskunnallisia vaikutuksia on visioinut tulevaisuudentutkija Jeremy Rifkin viime vuonna ilmestyneessä kirjassa The Hydrogen Economy. Siinä hän katsoo, että vetyyn siirtyminen mullistaa taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset rakenteet niin kuin hiili- ja höyryvoima aikoinaan.

Rifkinin mukaan vetytaloudessa valtakin jakautuu uudelleen. Suurten öljy-yhtiöiden ja energialaitosten valvoman energiansiirron sijaan kaikki ihmiset voivat tuottaa oman energiansa. Käykö näin, riippuu Peter Lundin mukaan lainsäädännön kehittymisestä.

- Jos mahdollistetaan sellaisia rakenteita, että näin voi tapahtua, niin näin tapahtuu.

Saattaa käydä niinkin, että tulevaisuudessa energiayhtiöt ostavat kuluttajien ylijäämäsähköä.

- Näiden yritysten toimenkuva saattaa muuttua. Nythän niillä on edelleenkin aika monopoliasema. He kertovat meille, mitä ratkaisuja me käytämme. Jatkossa saattaa olla niin, että meillä on ne ratkaisut ja me toimitamme energiaa heille välitettäväksi, Peter Lund pohtii.

- Periaatteessa tämä tekniikka mahdollistaa sen, että kotona voi tuottaa paikallisesti oman sähkön. Mutta kuluttaja ei ymmärrä, että näin voi tehdä eikä välttämättä tule vaatimaankaan tällaisia laitteita. Tässä tulee esiin valtiovallan rooli. Sen pitää informoida ihmisiä, herättää kiinnostusta ja luoda puitteita, jotka edesauttavat tällaisen toiminnan luomista, hän vaatii.

Satakunnassa selvitetään bioetanolilaitosta

Ohraa tankkiin bensan sijasta

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)



Bioetanolia valmistetaan tärkkelyspitoisesta viljasta. Satakunnassa on selvitetty 60 000 tonnin laitoksen perustamista. Lopulliset päätökset odottavat Pekkarisen työryhmän tuloksia.

KAI HIRVASNORO

Satakunnassa on aivan kalkkiviivoilla selvitys liikenteen biopolttonesteiden valmistuksesta ja käytöstä maakunnassa. Porin teknologiakeskuksessa toimiva PrizzTech Oy on keskittynyt tutkimaan mahdollisuuksia perustaa bioetanolin tuotantolaitos Satakuntaan.

Hankkeen projektipäällikkö Juha Mieskonen kertoo, että nykyisillä öljyn hinnoilla satakuntalaisen etanolin tuotanto alkaa olla kannattavan rajalla. Selvityksen perustana on 60000 tonnia vuodessa etanolia tuottava laitos, jonka raaka-aineena on ohra. Ohran hinta on 110 euroa per tonni, ja sillä tuotantokustannuksissa on päästy 3 sentin litrahintaan. Tuottajan kate mukaan luettuna aletaan olla lähellä nykyistä verotonta bensan hintaa.

Etanolilaitoksen perustaminen maksaisi 50-60 miljoonaa euroa, mutta se muodostaa tuotantokustannuksista vain 10 prosenttia. Raaka-aineen osuus on yli 50 prosenttia eli pitkälti ohran hinta määräisi saatavan bioetanolin hinnan.

Kuten biodieselissä öljykasveista, saataisiin etanolimallissa raaka-aineesta suuria määriä muitakin tuotteita. Ohran kohdalla etanolilaitoksen myyntituloista peräti 20-30 prosenttia muodostuisi rehun myynnistä. Laitoksen tuottamalla hiilidioksidilla puolestaan voidaan korvata kasvihuoneiden tarvitsemaa hiilidioksidia, joka nyt tuotetaan propaanilla.

Etanolilaitoksessa voitaisiin Juha Mieskosen mukaan käyttää ohran lisäksi tai sijasta lähes mitä tärkkelyspitoista viljaa tahansa tai vaihtoehtoisesti sokerijuurikasta pienin muutoksin. Juurikkaalla raaka-aineen hinnan pitäisi olla noin 30 euroa tonni, kun se nyt on noin 50 euroa. Viljelijät eivät sokerijuurikkaan viljelyä tällä hinnalla pidä mahdollisena edes nykyisin maksimituin.

Ohralla tutkimuksia tässä tapauksessa on tehty siksi, että siitä on eniten ylituotantoa ja laadukkaalla ohravalkuaisella on omat markkinansa.

Tavallinen auto kestää
10-prosenttisen seoksen

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen viime perjantaina perustamalle työryhmälle Satakunnasta lähtee sellainen viesti, että biopolttoaineiden verotukea tulisi suunnata toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, missä ne käytännössä menevät öljy-yhtiöille. Tuottajat eivät hyödy tästä mallista, ja Ruotsissa bioetanolin raaka-aine onkin valtaosin tuontitavaraa.

Ruotsissa uuden sukupolven etanoliautoihin tankataan E85:ttä, jossa etanolia on 85 prosenttia ja bensiiniä 15 prosenttia. Tavallisissa autoissa voitaisiin käyttää 10-prosenttista seosta, mutta nykyisten säännösten mukaan 5 prosenttia on yläraja. Sitä korkeammilla seoksilla voi tulla ongelmia esimerkiksi autovalmistajien myöntämien takuiden suhteen.

Juha Mieskonen väittää, että bioetanolista tulee taloudellisesti kannattavaa ilman polttoaineverotuksen alennuksiakin, jos öljyn hinta jää pysyvästi korkealle tasolle.

– Mutta investoijan kannalta on se riski, että raakaöljyn hintakin elää paljon. Siinä mielessä varsinkin kotimainen valmistus vaatisi ehkä jonkun muun tuen kuin verovapautuksen, koska verovapaus koskisi kaikkia eikä se erittele kotimaisia valmistajia. Sitten etanolia tulisi Suomeen Brasiliasta. Jos asiaa tarkastellaan omavaraisuuden kannalta, niin se vaatisi toisenlaisen ratkaisun, joka vaikuttaa enemmänkin raaka-aineen hintaan kuin verotukseen.

Direktiivi täyttyy
omilla raaka-aineilla

Biopolttoaineet kiinnostavat voimakkaasti juuri nyt eri puolilla maailmaa. Juha Mieskosen mukaan Yhdysvalloissa niiltä haetaan polttonesteisiin omavaraisuutta, Euroopassa motiivina taas on ennen kaikkea hiilidioksidipäästöjen alentaminen. Jälkimmäisen kannalta viljavalmisteet eivät ole teknologian viimeinen sana, vaan paras tulos saavutettaisiin puupohjaisilla polttoaineilla, joita aletaan ehkä joskus valmistaa selluloosan sivutuotteena.

Juha Mieskosen mukaan Satakuntaan kaavailtu laitos olisi helpohkosti laajennettavaksi uutta raaka-ainetta käyttäväksi, jos sellainen läpimurto esimerkiksi puusta tulee.

Mieskonen sanoo, että Satakunnan projektin 60 000 tonnin tuotanto tarkoittaisi käytännössä sitä, että siitä riittäisi 2 prosenttia biopolttoainetta koko Suomen bensiinikäyttöisen autokannan tarpeisiin. Kun EU:n tavoite on 5,75 prosenttia biopolttoaineita vuoteen 2010 mennessä, niin direktiivi on saavutettavissa nykyisillä tekniikoilla.

– 5-10 vuoden kuluessa, kun tälle saralle saadaan jotain uutta, niin varmasti päästään isompiinkin lukuihin. Mutta raaka-ainepohja tulee vastaan jossain kohtaa. Tämä vaatii isoja peltopinta-aloja, Mieskonen muistuttaa.

Satakunnan 60 000 tonnin laitoksen tarpeisiin tarvittaisiin 70 000 hehtaarin viljelyala ohraa.

Lanta-Volvo kulkee biokaasulla

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)



Kohta kolme vuotta lanta-Volvolla ajanut Erkki Kalmari suunnittelee biokaasun tuottamista suoraan vihermassasta. Se olisi tehokkaampaa kuin heinän syöttäminen ensin lehmille ja lannan jalostaminen polttoaineeksi.

JARKKO MÄNTTÄRI

Karjatilaa Laukaan Leppävedellä Jyväskylän naapurissa isännöivä Erkki Kalmari on varsinainen biokaasun uranuurtaja. Jo seitsemän vuotta sitten Kalmari rakensi maatilalleen lietelantaa käyttävän biokaasulaitoksen, jonka tuottamalla energialla on lämmitetty tilan kaikki rakennukset ja kuivattu viljat. Ylijäämäkaasu on jauhettu sähköksi, jolla on voitu korvata ostosähköä.

Teknikon koulutuksen hankkinut isäntämies on itse kehittänyt biokaasun puhdistimen, jolle on hankittu patentit kotimaassa ja ulkomailla. Kolme vuotta sitten marraskuussa Erkki Kalmari hankki uuden farmarimallisen Volvon mallimerkinnältään V70 Bi-fuel, joka edelleen on Suomen ainoa biokaasulla kulkeva auto. Ennakkoluuloton kokeilija joutui huomaamaan, ettei uusien polkujen etsijän osa ole aina helppo.

– Sillä hetkellä, kun olin lunastamassa autoa, minua uhkasi 33 000 euron suuruinen veroluonteinen sakko, ja sitten oli vielä päälle tulossa vuotuiset 11 000 euron maksut. Ministeri Suvi-Anne Siimes antoi minulle anteeksi nämä kaikki ylimääräiset maksut ja antoi myös ajoluvan tälle autolle. Olen siitä hänelle kovasti kiitollinen, Kalmari muistelee alkuhankaluuksia.

Moni tielläliikkuja on vajaan kolmen vuoden ajan ehtinyt hämmästellä Kalmarin Volvon takapuskurin yläpuolella olevaa tekstiä: ”Lanta on polttoaineeni. Kulutus 0,5 kuutiota lantaa tai 60 kiloa keittiöjätettä/100 km”.

Hajun tai millään muullakaan perusteella ei ole voinut arvata, että edessä hyrisee lanta-auto.

– Vajaan kolmen vuoden aikana olen ajanut autolla 84 000 kilometriä, joista kolme neljäsosaa olen ajanut biokaasulla. Mitään ongelmia ei ole ollut. Pitkillä matkoilla olen joutunut vaihtamaan bensalle. Vaihto käy napin painalluksella. Kun Helsingin Malmilla avattiin kesäkuussa maakaasuun tankkauspiste, pääkaupungin reissutkin pystyy melkein kokonaan ajamaan kaasulla. Minulla on sinne kortti. Maakaasu käy tähän yhtä lailla kuin biokaasukin.

Ruotsalaiset
kovasti edellä

Kalmarin Volvon polttoaineesta suurin osa tulee nykyään lannasta, mutta lisänä käytetään lähitienoolla sijaitsevan makeistehtaan orgaanista jätettä. Tilan navetasta karjan lanta siirretään lietesäiliöön, josta raakaliete pumpataan sekoitussäiliöön. Sieltä massa siirretään viereiseen biokaasureaktoriin, jossa se jalostuu biokaasuksi. Kalmarin Volvossa on 80 litran painesäiliö biokaasua varten ja lisäksi 30 litran bensiinisäiliö.

Kalmarin Volvo on edelleen maan ainoa biokaasuauto. Sen sijaan maakaasuautoja on Suomessa enemmänkin, linja-autojakin jo useita kymmeniä. Muualla maailmalla kaasuautoista on jo hyvinkin paljon kokemuksia. Tiettävästi eniten maakaasua käytetään autojen polttoaineena Argentiinassa. Erkki Kalmarin mukaan Ruotsi on biokaasun liikennekäytössä paljon Suomea edellä.

– Meidän on tällä hetkellä hankala kilpailla ruotsalaisten kanssa, kun siellä suositaan ja meillä kielletään. Verotuksella rankaistiin eikä tuotekehitykseen annettu rahaa. Ruotsissa hommaa on viety eteenpäin jo 15 vuotta, ja sieltä on jossain määrin tulossa teknologiaa Suomenkin suuntaan.

Erkki Kalmari on sitä mieltä, että Valtion tekninen tutkimuskeskus ei oikein vieläkään usko kotimaisen biokaasun mahdollisuuksiin liikennepolttoaineena. Sen sijaan Jyväskylän yliopistossa on parhaillaan käynnissä hanke, jossa tutkitaan peltobiomassojen hyödyntämistä biokaasun tuotannossa. Kalmarin omistama biokaasuteknologiaan erikoistunut yritys Metener Oy on hankkeessa mukana. EU:n rahoittamassa projektissa tutkitaan muun muassa erilaisten kasvien soveltuvuutta biokaasun tuotantoon.

Lehmän ohi oikaisu
jo kannattavampaa

Biokaasun tuottaminen suoraan kasvimateriaalista on Erkki Kalmarin mukaan monta kertaa tehokkaampaa kuin kasvirehun syöttäminen ensin lehmille ja kaasun tuottaminen lannasta.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että todennäköisesti kannattaisi jo suoraan syöttää heinä bioreaktoriin ja tuottaa autokaasua siitä, kuin, että minä tuottaisin maitoa, lihaa ja lehmien lannasta kaasua. Ilmeisesti puolitoista kertaa kannattavampaa olisi tällä hetkellä tuottaa pelkää biokaasua, jos sitä voisi myydä liikennekäyttöön. Nyt vaan on tilanne se, ettei autoja vielä ole. Mutta jos tulevaisuudessa olisi autoja, joille voisi myydä tämän polttoaineen, niin tämä autolaatuisen kaasun myynti liikennekäyttöön olisi kannattavampaa kuin maidontuotanto, Kalmari ynnäilee.

Jos kaasuautojen määrä lisääntyy ja biokaasulle saadaan enemmän käyttöä, voi myös Kalmarin navetan lehmille tulla noutaja.

– Ilmeisesti näin tulisi käymään. Minä ostaisin muilta viljelijöitä lisää viherrehua. Semmoinen 500-800 hehtaaria laitos tarvitsisi heinäpinta-alaa. Ja se vihermassa tulisi suoraan biokaasulaitokseen ilman, että siinä olisi eläimiä välissä. Sillä kaasumäärällä pystyttäisiin pitämään liikenteessä 1 000 – 1 500 autoa. Eli sille yksikölle saataisiin aika hyvä liikevaihto ja homma olisi kannattavaa. Ja kuluttajalle olisi halvempaa ajaa tällä biokaasulla kuin fossiilisella polttoaineella.

Kalmarin laskemia ei ole vedetty hatusta, vaan ne perustuvat tutkimustietoon.

– Kun tiedetään, miten heinä kaasuuntuu ja kuinka paljon hehtaarilta saadaan heinää, siitä on päästy arvioon, että yksi hehtaari riittää yhdestä kahteen auton vuoden polttoaineeseen. Siitä voi laskea kerrannaisvaikutuksen. Tällä Leppäveden kylällä, ja jos otetaan vähän Vihtavuorea mukaan, voisi hyvin löytyä 500 hehtaaria viherrehualaa, josta saatavasta vihermassasta voitaisiin maksaa viljelijöille ja urakoitsijoille hyvä hinta, ja minä taas saisin tuloni myymällä siitä tehtyä biokaasua. Tällä tavalla saataisiin aika hyvä leipä koko porukalle.

Biokaasu ei sovi
suurten bisneksiin

Biokaasu, kuten muukin bioenergia on hajautettua energiaa ja sen takia se ei Kalmarin mielestä sovi suurteollisuuden kuvioihin.

– Tämä on luonteeltaan sellaista, että tämä on pakko jalostaa syntypaikallaan. Isompien yhtiöiden liiketalouskuvioissa tämä ei ole mitenkään suotavaa, sillä ne eivät pääse tässä ollenkaan rahastamaan. Tässä luotaisiin kyläkunnille sellaisia 500 hehtaarin yksiköitä kutakin biokaasulaitosta kohti. Kuoletusaika tällaiselle laitokselle olisi alle viisi vuotta. Siinä ketjussa pystyisi useampi ihminen olemaan mukana ja se olisi kaikki kotona kiertävää rahaa. Tässä ei ilmeisesti tarvittaisi paljon edes tukia, kun tämä lähtee kannattamaan.

Biokaasuun panostamisella olisi Kalmarin mielestä huomattava työllistävä vaikutus, ”jos homma lähtee vetämään”.

– Nämä on aika arvokkaita vehkeitä. Yksi tuommoinen painesäiliö maksaa kymmenentuhatta euroa. Siinä on paljon työtä. Naapurissa sijaitseva konepaja on tehnyt meille kaikki säiliöt ja muut pääkomponentit ja samalla kylällä on myös yritys, joka toimittaa suuren osan instrumenteista näihin laitteisiin.

– Biokaasun raaka-aineesta ei ainakaan tulisi pulaa. Siitä vakuuttuu, kun katsoo ympärilleen, kuinka paljon peltoja on hukkakäytössä ja kuinka paljon meillä on ylituotantoa. Biokaasun tuotantoon käy kaikki vihermassa rikkaruohoja myöten. Kaikki kaasuuntuu.Uusia koneita maatiloilla ei juurikaan tarvittaisi biomassan korjuussa.

– Vihermassan tuotantoon käyvät samat heinänkorjuukoneet, niittokoneet ja silppurit kuin karjatalouteenkin. Ja lietevaunu käy ravinneveden levittämiseen.

Erkki Kalmari pitää biokaasun tuottamista vihermassasta ekologisesti kestävämpänä ratkaisuna kuin biodieselin tuottamista rypsin tai muiden öljykasvien avulla.

– Tarvitaan paljon fossiilista energiaa, ennen kuin pelto on viljelty rypsille, kuivattu se rypsi, kuljetettu johonkin puristettavaksi ja viety öljy käyttäjille. Tällainen lyhyeltä etäisyydeltä tuotu vihermassa pystytään jalostamaan paljon ympäristöystävällisemmin biokaasuksi.

Peugeot kulkee biodieselillä

Biodieseliä tuotetaan
jo pienimuotoisesti

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)



Auto, joka kulkee täysin kotimaisella polttonesteellä. Neste on rikitöntä kasviöljystä valmistettua biodieseliä. Utopiaa? Ei vaan arkipäivää kaakkoissuomalaisen Limetti Oy:n asiakkailla. Sellaisilla kuin VTT:n erikoistutkija Mikko Hongisto, jonka dieselkäyttöinen Peugeot on niellyt jo 1 300 litraa kasviöljystä valmistettua polttonestettä.

KAI HIRVASNORO

– Paljon on aktiviteettia, mikä on erittäin hyvä asia. Mutta kaupallisina vaihtoehtoina ei oikeastaan yksikään ole vakiinnuttanut asemiaan Suomessa.

Näin arvioi eri biopolttoaineiden vaihtoehtoja mies, joka itse on ajanut tavallisella dieselautollaan 35 000 kilometriä niin, että dieselin korvaajana auton moottoria pyörittää lämpimän osan vuodesta lähes sataprosenttinen kierrätyskasviöljypohjainen RME-biodiesel (rypsimetyyliesteri). Ilmojen kylmetessä VTT:n erikoistutkija Mikko Hongisto tankkaa biopolttoaineen sekaan yhä enemmän tavallista dieseliä.

Hongisto kerää polttoaineensa raaka-aineen Pukaron Paroni -nimisen huoltoaseman ravintolasta Koskenkylän ja Kouvolan puolivälistä muun liikkumisen yhteydessä. Kyseessä on mm. ranskanperunoiden valmistuksessa käytettävä tavallinen kasviöljy, joka aiemmin on joutunut jätteenä kaatopaikalle. Nyt se saadaan hyötykäyttöön elimäkeläiselle Limetti Oy:lle esteröitäväksi biodieselin pienimuotoiseen tuotantoon. Yhtiön kehittämällä esteröintilaitteella voidaan valmistaa 200-400 litraa valmista biopolttonestettä vuorokaudessa.

Biodieselin perusraaka-aineena on rypsi, mutta biodieseliä voi valmistaa muidenkin öljykasvien siemenistä sekä monista käytetyistä paistorasvoista. Suuremmista ravintoloista saadaan kierrätyskelpoista rypsi- ja rapsiöljyä ehkä noin 200-300 litraa kuukaudessa. Kannattavasti kerättävää öljyä Suomessa syntyy karkean arvion mukaan 1-5 miljoonaa litraa vuodessa.

Lopputuloksena on vaikkapa autoon, maatalouskoneisiin ja lämmitykseenkin erilaisina seoksina kelpaava, luonnossakin biohajoava polttoaine, josta ei pääse ilmaan rikkidioksidia. Maailmalta löytyy tutkimuksia, joiden mukaan myös hiukkas-, hiilivety ja häkäpäästöt vähentyisivät verrattuna perinteisiin polttoaineisiin.

Valkuaistuotannon
sivutuotteena dieseliä

Entä kestääkö biodiesel pakkaskelejä? Sen ongelmaksi on mainittu aineen kiinteytyminen kylmillä ilmoilla. Mutta biodieselyrittäjä Juha Solion Limetti Oy:n nettisivuilla (http://www.biodiesel.fi/) kerrotaan seuraavaa: Elimäkeläiseltä maanviljelijältä oli tullut viime helmikuussa viesti. Yöllä oli ollut 21 astetta pakkasta, mutta 100 prosenttisella biodieselillä tankattu Major lähti käyntiin, vaikka traktorissa ei ole hehkuja eikä lämmitystä. Mikko Hongiston mukaan meneillään on tuotantojärjestelmän kehitystyö, jossa biodieselin pienimittakaavainen hajautettu tuotanto ja käyttö yritetään yhdistää maa- ja energiatalouteen sekä jätehuoltoon. Maanviljelijöiden rypsistä saataisiin polttoaineen lisäksi valkuaisrehua ja lämmitysöljyä ja samalla voitaisiin hyödyntää kaupunkien ravintoloiden käytetyt kasviöljyt ja korvata tuontia.

– Me olemme testanneet tätä asiaa kierrätysöljyillä. Mutta jos biodiesel halutaan laajamittaisempaan käyttöön, niin se täytyy saada osaksi maataloutta ja valkuaisen tuotannon on oltava siinä keskeisellä sijalla. Silloin kasviöljyt saadaan sivutuotteena ja niin kannattavasti, että tämä saattaisi juuri ja juuri pysyä hengissä ja kasvaa ehkä nopeastikin, jos päättäjät niin haluavat. Tekniset valmiudet tuotannolle on luotu asiasta innostuneiden henkilöiden ”innovaatioverkostossa.”

Rikittömällä iso
rangaistusvero

Biodieselin laajamittaisen käytön esteenä on Suomen valmisteverotus. Autoissa biodieselistä on suoritettava runsasrikkisen dieselöljyn valmistevero, joka on 34,59 senttiä litralta, vaikka se on rikitöntä. Suurimmassa osassa EU-maita RME-biodiesel on valmisteverotonta ja lähinnä Saksassa, Ranskassa ja Italiassa sitä käytetään jo yli 2 miljoonaa litraa vuodessa.

RME-biodiesel on biopolttoaineiden valtavirta Euroopassa.

Työkoneissa biodieselin valmistevero on 7,06 senttiä litralta. Lämmityksessä se on verotonta.

Suomessa biodieseliä tuotetaan tuhatkunta tonnia vuodessa pientuottajien voimin. Limetin kehittämää uutta prosessointilaitteistoa ja pienimittakaavaista teknologiaa voitaisiin myydä kaupunkeihin ja vaikka ympäri maailmaa, ja tuotantoa lisätä nopeastikin. Tuotantologiikka poikkeaa perinteisestä: Keskitetyssä jalostamotuotannossa raaka-aineita ja tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja. Hajautetussa mallissa biodieseliä valmistettaisiin pienissä tuotantolaitoksissa, jotka viedään sinne, missä raaka-aineet ja käyttökohteet ovat. Valmista polttoainetta saataisiin tuotetuksi noin 500 litraa peltohehtaarilta, kun kyseessä on valkuaisrehun sivutuote. Nettohiilidioksidipäästöt vähenisivät ehkä noin tonnin toimintaan otettua hehtaaria kohden.

Mutta biodiesel ei ole pelkästään pienimuotoista toimintaa, vaan myös isoa jalostamobisnestä. Neste Oil alkaa rakentaa synteettistä biokomponenttia valmistavaa laitosta Porvoon öljynjalostamolle. Kyseessä on 100 miljoonan euron investointi. Kesällä 2007 on määrä käynnistyä tuotanto, joksi on kaavailtu 170 000 tonnia biodieseliä vuodessa. Myös muualla Euroopassa markkinoilla on sekä suuria että pieniä toimijoita.

Näillä näkymin Neste Oilin koko tuotanto menee vientiin. EU-direktiivin odotetaan lisäävän biodieselin kysyntää voimakkaasti, mutta Suomessa sen tuottaminen ei ole kannattavaa ainakaan nykyisellä valmisteverolla. Sinänsä Porvoon tehtaan tuotannolla voitaisiin vuonna 2007 kattaa lähes 10 prosenttia Suomen dieselin kulutuksesta, joka on 2 miljoonaa tonnia.

Hongisto ajanut
35 000 kilometriä

Limetti Oy on myynyt biodieseliä vuodesta 2004 alkaen pieniä määriä tavallisen dieselin markkinahintaan. Jos biopolttonesteitä verotettaisiin Suomessa samalla tavalla kevyemmin tai ei ollenkaan kuin suurimmassa osassa EU-maita, kotimaisen RME-biodieselin tuotanto lähtisi nopeaan kasvuun ja muuttuisi kannattavaksi liiketoiminnaksi maaseudulla, uskoo Mikko Hongisto.

– Meidän näkemyksemme mukaan Suomeen tarvitaan sekä Nesteen suuri yksikkö, jonka tuotanto perustuisi ilmeisesti tuontiraaka-aineisiin että tätä keskitettyä polttoaineen jakelujärjestelmää täydentäviä pieniä kotimaisia raaka-aineita prosessoivia yksiköitä ympäri maata. Ne hoitaisivat lähinnä maatalouden ja maaseudun energiatarpeita. Maatalous onkin erittäin suuri polttoöljyn käyttäjä, joten jakeluongelmia ei hajautetussa mallissa ole.

Mikko Hongisto itse on kokeillut omassa autossaan kahden vuoden ajan kaikenlaisia RME-biodieselin sekoitussuhteita. Ajettu on yli 35 000 kilometriä, ja moottorissa on kulunut yli 1 300 litraa biodieseliä. Käytöstä on tullut arkipäivää.

– Seosprosentit ovat olleet 5-100. Lämpimillä keleillä olen ajanut sadalla prosentilla, mutta tyypillisesti tuollaisella 60-80 prosentilla. Sillä ajoin viime kesänkin.

Biodieselin käyttöön ei tarvita välttämättä mitään erikoisvalmisteista autoa, vaan Hongistollakin on ihan tavallinen paljon ajettu Peugeot 1,9 Turbodiesel vuosimallia 1997. Siihen ei ole tehty yhtään mitään muutoksia.

Autojen maahantuojat ovat osoittautuneet varovaisiksi kommentoimaan, onko auto yhteensopiva biodieselin kanssa vai ei.

– Ajattelin, että mahdollisten ongelmien korjaaminen autossa on helpompaa kuin ilmakehässä. Kyseessä oli siis tavallaan arvovalinta.

Markkinoilla on automalleja, joiden ohjekirjassa valmistaja sallii standardin mukaisen sataprosenttisen biodieselin käytön. Yhteensopivuutta kannattaa tiedustella maahantuojilta.

Kotimaista
tankkiin

Mikko Hongiston kokemuksen mukaan seitsemän kuukautta vuodessa voi nykylaatuista RME-biodieseliä käyttää Suomessa melko suurina pitoisuuksina. Näköalat ovat hajautetulla tuotantokonseptilla aika mielenkiintoiset, Mikko Hongisto sanoo. Ei tarvitse kuin ajatella, mitä mahdollisuuksia piilee kaikkien Suomen ja maailman pikaruokaloiden, ravintoloiden ja huoltamoiden ylijäämärasvoissa ja niiden hyödyntämisteknologioissa. Hampurilaisketju Hesburger aikookin hyötykäyttää 700 tonnia käytettyä kasviöljyä Kaarinaan valmistuvassa voimalaitoksessa, joka tuottaa sähköä ja lämpöä yhtiön keskusvarastolle.

Kierrätysrasvat ovat kuitenkin vain pieni osa visiota. Määrän kasvattamiseksi rypsin viljelyä olisi Suomessa ehkä mahdollista lisätä 100 000 hehtaarilla vuoteen 2010 mennessä, jolloin EU-direktiivin mukaan Suomen liikennepolttoaineista 5,75 prosenttia pitäisi jo olla biopohjaisia. Nyt rypsiä viljellään noin 70 000 hehtaarilla.

– Tämä yhdistettynä ravintolarasvojen keräilyyn tuottaisi noin 50 miljoonaa litraa kotimaista biodieseliä, joka voitaisiin käyttää suurelta osin maataloudessa, mutta paikallisesti myös liikenteessä. Puhumme kuitenkin kontrolloidusta käytöstä, suoramyynnistä ja lähibiodieselin tuotannosta. Ihan tavalliseen mittariin kenen tahansa saataville sitä ei vielä haluttaisi, vaan aluksi pitäisi varmistaa myytäessä, että käyttökohde on yhteensopiva. Ettei tule ikävyyksiä. Tuottajan ja käyttäjän läheisyys vähentää riskejä ja auttaa kehitystyössä, Mikko Hongisto muistuttaa.

Tämä hajautetun pienimuotoisen tuotannon 50 miljoonan litran määrä biodieseliä täyttäisi noin viidesosan Suomen biopolttonestetavoitteesta, jos se suuntautuisi liikenteeseen. Neste tuottaisi 170 000 tonnia toivottavasti kotimaahan logistiikkapäästöjen minimoimiseksi, jos verokohtelu sen sallii. Lisäksi tulevat ainakin bensiiniin lisättävä bioetanoli ja biokaasu. Pienimuotoisia biodiesellaitoksia Suomeen mahtuisi ehkä 100-300 lähinnä maatilojen ja kaikkien kaupunkien läheisyyteen.

Ilmastostrategiassa
kaivataan päätöksiä

– Kaikki vaihtoehdot on otettava käyttöön uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseksi ja omavaraisuuden lisäämiseksi. Yrittäjät odottavatkin jo ilmastostrategian yhteydessä konkreettisia päätöksiä, Mikko Hongisto sanoo.

Hallituksen on määrä antaa energia- ja ilmastostrategiansa eduskunnalle parin viikon kuluessa.

Pelkästään hajautetussa pientuotantomallissa puhutaan yhteensä kymmenien miljoonien litrojen tuontiöljyn ja rehuvalkuaisen korvaamisesta kotimaisella tuotannolla jo muutaman vuoden kuluessa.

– Tämä voisi onnistua, jos valtio osaa luoda Suomeen monipuoliset suurista ja pienistä tuottajista muodostuvat kotimaiset biopolttonestemarkkinat. Hajautettu maatalouteen yhdistetty tuotantomalli voikin osoittautua varsin kilpailukykyiseksi myös suhteessa tuontiriskiin, Hongisto visioi.

– Hajautetussa tuotantomallissa logistiikkakustannukset jäävät pieniksi, samoin kuin kuljetusten aiheuttamat päästöt. Sivutuotteiden hyötykäyttö helpottuu.

Keskeinen sivuhyöty olisi myös se, että ulkomailta tuotavaa valkuaisrehua voitaisiin korvata kotimaisella.

– Tai oikeastaan päähyöty, koska se on se kallis komponentti karja- ja maitotiloilla, Mikko Hongisto muistuttaa.

Toiminnan laajenemisen esteenä hän pitää tällä hetkellä kovan valmisteveron lisäksi maatalousyrittäjiä vaivaavaa byrokratiaa ja sen tuottamaa taakkaa pientuottajalle.

Tulevaisuus kuuluu biopolttoaineille

Öljyttömään autoiluun
ollaan jo siirtymässä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)



Biodiesel, bioetanoli ja biokaasu. Puhdasta kotimaista polttoainetta kotimaisiin autoihin ja työkoneisiin. Läpimurto on lähellä.

KAI HIRVASNORO

Entä jos Suomessa ajettaisiin autoilla, jotka kulkevat kotimaisista raaka-aineista valmistetuilla polttoaineilla? Nykyisiin öljypohjaisiin autoihin verrattuna ne olisivat lähes saasteettomia. Maaseutu lähtisi uuteen kukoistukseen polttonesteiden raaka-aineen ja itse polttonesteidenkin tuottajana. Suomi saisi monta uutta pienimuotoista Nokiaa biopolttoaineita valmistavan teknologian yhtiöistä, sillä käynnistymässä on maailmanlaajuinen biobuumi.

Täydellinen öljystä irtoaminen on vielä vuosikymmenten päässä, mutta muu kuvitelma ei enää ole pelkkää utopiaa. Jo viiden vuoden kuluttua vuonna 2010 Suomenkin liikennepolttoaineista lähes 6 prosenttia pitäisi olla biologisia. Näin vaatii EU:n direktiivi, ja EU:n direktiivit on Suomessa tapana panna toimeen pilkulleen.

Tosin tässä asiassa hallitus on niskoitellut niin, että se on jo saanut komissiolta huomautuksen. Jo tänä vuonna biopolttoaineita pitäisi liikenteessä olla 2 prosenttia, mutta Suomen taso on optimistisesti laskettuna 0,01 prosenttia.

VTT:n alustavan selvityksen mukaan Suomessa olisi mahdollista tuottaa kaikista liikenteessä käytettävistä polttonesteistä 3 prosenttia kotimaisella raaka-aineella vuonna 2010. Uusilla, vielä kehittyvillä tekniikoilla osuus voisi olla jopa 10 prosenttia, arvioi tutkimusprofessori Kai Sipilä VTT:stä.

Sipilä johtaa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen viime perjantaina asettamaa työryhmää. Se valmistelee ensi helmikuun loppuun mennessä ehdotuksen liikenteen biopolttoaineiden tuotannon ja käytön edistämiseksi.

Suomi perustaa vasta työryhmän, monissa muissa Euroopan maissa biopolttonesteiden tankkaaminen tavallisilla huoltoasemilla on arkea jo nyt. Suomessa biopolttoaineita verotetaan yhtä raskaasti kuin tavallisiakin. Muualla niiden käyttöä tuetaan verottomuudella.

Liikenne on iso
hiilidioksidin lähde

EU:lla on vieläkin kunnianhimoisempi visio, mutta se on vain tavoite, ei sitova direktiivi: 20 prosenttia tavanomaisista tieliikenteen polttoaineista korvataan vaihtoehtoisilla polttoaineilla vuoteen 2020 mennessä. Vaihtoehtoisista lähteistä 10 prosenttia olisi maakaasua, 8 biopolttoaineita ja 2 prosenttia vetyä.

Omavaraisuuden lisäämisen lisäksi hallituksia ajavat biopolttoaineisiin ilmastotavoitteet. Suomenkin hiilidioksidipäästöt ovat yli 70 miljoonaa tonnia vuodessa. Liikenteen osuus siitä on 11,5 miljoonaa tonnia.

Toisaalta hiilidioksidipäästöjen vähentäminen juuri liikenteessä on hirvittävän kallista verrattuna siihen, että samat torjuntatoimet tehdään sähkön ja lämmön tuotannossa.

Ministeri Mauri Pekkarisen mielestä biopolttoaineiden käyttöä Suomessa voidaan ehkä edistää sekä kepillä että porkkanalla. Verotuki on yksi mahdollisuus, toinen se, että öljy-yhtiöt velvoitetaan sekoittamaan bioetanolia ja biodieseliä nykyisiin polttoaineisiin. Bensiiniin voidaan jo nyt sekoittaa jonkin verran etanolia ilman, että siitä on ongelmia nykyisille autoille. Dieselautoissa on lämpimillä keleillä käytetty jopa pelkkää biopolttoainetta.

Ilmasto- ja omavaraisuustavoitteiden lisäksi biopolttoaineita tutkitaan ja kehitetään nyt kiivaasti siksi, että öljyn tuotanto alkaa ehtyä ja jossain vaiheessa musta kulta loppuu vääjäämättä. Pekkarisen työryhmää johtavan Kai Sipilän mukaan vielä nykyisillä öljyn hinnoilla biopolttoaineet tarvitsevat kuitenkin julkista tukea, jotta niiden tuottaminen on kannattavaa.

Puusta odotetaan
suurta ratkaisua

Kehitteillä ovat jo toisen sukupolven ratkaisut, jotka ovat ominaisuuksiltaan nykyisiä parempia ja tehokkaampia. Kasviöljypohjaisen biodieselin, viljapohjaisen bioetanolin ja maatalousjätteistä valmistettavan biokaasun rinnalle ja ohikin on nousemassa puupohjainen bioetanoli. Sitä voitaisiin tuottaa sellutehtaiden sivutuotteena.

Biopolttoaineiden mallimaa on Brasilia, jossa bensaan on sekoitettava 25 prosenttia bioetanolia. Brasilia on myös suuri sokeriruokopohjaisen etanolin viejä. Ranskassa tehdään paljon etanolia viljasta, Saksa satsaa rypsiöljypohjaiseen biodieseliin.

Suomessa pienimuotoinen biopolttoaineiden tuotanto on vilkkainta biodieselin kohdalla. Suomessa on ehkä joitakin kymmeniä autoja ja maatalouskoneita, joiden polttoaineen käytöstä merkittävä osa on kotimaisista raaka-aineista valmistettu biodiesel.

Suuria etanolihankkeita on vireillä ainakin kaksi, mutta biokaasuautoja on tällä hetkellä käytössä vain yksi.

Pienyrittäjien voimin alalla tapahtuu yllättävän paljon, mutta silti Suomi on liikennepolttoaineissa Euroopan takapajula sekä käytön että niiden verotuksen suhteen. Vielä pari vuotta sitten alalla oli myös koko joukko hallinnollisia esteitä. Biopolttoaineita käyttäviä autoja ei voitu tuoda Suomeen eikä biopolttoaineita tuottaa liikenteen tarkoituksiin kovan verotuksen vuoksi, ihmettelee Suomen Bioenergiayhdistyksen Finbion toiminnanjohtaja Pekka-Juhani Kuitto.

Yrittäjät jo
vauhdissa

Nyt ala on lähdössä liikkeelle asiaansa uskovien yrittäjien voimin. Bioetanolihankkeista suurin on vireillä Etelä-Savossa, missä valtion toimia odottaa 75 000 tonnin pitkälle viety suunnitelma. Satakunnassa on juuri valmistumassa selvitys 60 000 tonnin bioetanolilaitoksesta.

Biodieselin valmistajista tunnetuin on Elimäellä sijaitseva Limetti Oy.

Laukaassa omaa pioneerityötään tekee maanviljelijä Erkki Kalmari biokaasuautollaan, jonka polttoaineen perusta on 40 lehmän navetta. Finbion Pekka-Juhani Kuitto korostaa, että Suomessa on alalla valmiuksia ja tieto-taitoa sekä yrittäjillä tahtoa. Hallitukselta edellytettäisiin vastaantuloksi esteiden poistamista biopolttoaineiden tuotannolta ja biopolttoaineilla toimivien uusien ja käytettyjen autojen maahantuonnin helpottamista.

– Ruotsissa on toista kymmentä kaupunkia, missä normaalien bensa-asemien yhteydessä voi tankata sekä bioetanolia että -kaasua. Ala laajenee siellä koko ajan, hän huomauttaa.

Kuiton mukaan esimerkiksi Linköpingissä taksit olivat vielä kolme vuotta sitten sataprosenttisesti dieselkäyttöisiä, nyt 60 prosenttia niistä kulkee biopolttoaineilla, koska kuluttajat vaativat ekoautoja.

Biokaasussa käyttämätöntä potentiaalia ei Pekka-Juhani Kuiton mukaan ole vain maataloudessa, vaan myös vesilaitokset tuottavat hyvälaatuista biokaasua, ja Ruotsissa ne onkin jo otettu käyttöön. Kaatopaikkakaasuissakin piilee valtavia mahdollisuuksia.

Myös aluepoliittisesti biopolttoaineet ovat kiinnostavin uutuus vuosikausiin. Voisiko maaseudulle syntyä kokonaan uusi elinkeino, jossa isännät ja emännät tuottavat sivutöinään polttonesteitä työkoneisiin ja autoihin?

– Biopolttoaineet ja tämä ala laajemminkin on sellainen, että se ei hyödytä pelkästään Kehä III:n sisäpuolta ja kansantaloutta, vaan se antaa konkreettista lisäpotkua maakuntiin. Omat yrittäjät pystyvät tuottamaan omia polttoaineita. Ei tällaisia konkreettisia mahdollisuuksia kovin paljon ole, mutta bioenergia on yksi niistä, Pekka-Juhani Kuitto korostaa.

Suomalaisia biopolttoainehankkeita esitellään yksityiskohtaisesti Kansan Uutisten Viikkolehdessä 21.10. 2005.

"Ei suurituloisia suosivia veronkevennyksiä"

Ennen vaaleja puhutaan yhtä,
vaalien jälkeen tehdään toista

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)

– Verotuksen liikkumatila on käytettävä todella tarkasti työllisyyden hyväksi eikä roiskittava sitä taivaan tuuliin suurituloisia suosivalla tavalla.

Uskoisitteko, että tämän järkevän periaatteen sanonut mies esitteli viime viikolla eduskunnalle esityksen, jonka mukaan ainoastaan kaikkein rikkaimpia suomalaisia koskeva varallisuusvero poistetaan kokonaan. Kysymyksessä on vähintään 70 miljoonan euron tulonsiirto yhteiskunnan ehdottomalle huippukerrokselle, jolta kermakakkua ei ole puuttunut muutenkaan.

Pakko se on uskoa, sillä näin SDP:n Eero Heinäluoma agitoi kuulijoitaan Härmässä lauantaina 11. tammikuuta 2003.

Mutta sehän olikin vaalikamppailua käyvä puoluesihteeri Heinäluoma eikä vaalien välillä reaalipolitiikkaa toteuttava puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Heinäluoma. Vaaleihin mennään yksillä periaatteilla, arkipolitiikassa jylläävät toiset.

Mutta pitäisikö tässä nyt uskoa juhla- vai arki-Heinäluomaa, kun hän sanoo (sanoi), että ”kokoomuksen isot veronalennuslupaukset vaarantavat julkiset palvelut.” Kysymys herää ihan vain siksi, että hallitus on nyt toteuttanut ne kokoomuksen verotavoitteet, vaikka kokoomus ei edes ole hallituksessa. Ja päälle vielä kaikenlaista hyvää, jota kokoomus ei edes osannut vaatia.

STT:n uutisen mukaan Eero Heinäluoma läksytti kokoomusta siitä, että sen kaavailemat veronalennukset vaikeuttaisivat kuntien taloutta, millä olisi kestämättömät vaikutukset hoitojonoihin ja terveydenhuoltoalan henkilöstön jaksamiseen.

Kestääkö terveydenhuoltoalan ylikuormitettu henkilöstö paremmin veronkevennyksistä seuraavan lisäkuormituksen silloin, kun sen panee toimeen demari eikä porvari?

No joo, aina voi sanoa, että Eero Heinäluoma joutui istumaan valmiiksi katettuun pöytään. Todellisuudessa veroesitykset ovat tietysti hänen edeltäjänsä Antti Kalliomäen käsialaa. Aivan varmasti Antti rehtinä ex-urheilijana ja korkeaotteisena seiväshyppääjänä kertoi jo ennen vaaleja, mitä tulee vaalien jälkeen kannattamaan.

Ei perhana!

Helsingin Sanomissa 26.2. 2003 Antti Kalliomäki sanoikin, että suhdannenäkymien vuoksi verotuksessa ei ole luvassa merkittäviä kevennyksiä. Tuloveronalennuksia ei Kalliomäen mielestä ollut luvassa itse asiassa lainkaan, vaikka vielä tammikuun 2003 alussa kaikkien kolmen suuren puolueen johtajat olivat kilpailleet miljardiluokan kevennyksillä.

– Tuloveroa voidaan alentaa, jos riittävän varmasti voidaan osoittaa sen parantavan työllisyyttä, Kalliomäki sanoi.

– Emme kuitenkaan voi ottaa riskiä, että holtittomilla veronkevennyksillä asettaisimme hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot uhanalaisiksi, Antti Kalliomäki varoitti.

– Onko puolueella sydän mukana veronalennuksissa? Eero Heinäluoma kovisteli tammikuussa 2003 kokoomusta.

Onko Heinäluomalla itsellään? Viime keskiviikkona eduskunnassa hän sanoi valtiovarainministerin itkevän aina, kun luovutaan mistä tahansa verotulosta.

– On selvää, että tämä on tietenkin kädenojennus elinkeinoelämän suuntaan, joka lähtee siitä ajattelusta, että nämäkin rahat käytettäisiin yritysten laajennukseen ja uusien työpaikkojen synnyttämiseen, oli ministerin kanta lokakuussa 2005.

Aikamoisia toiveita yksityisille pörssiyhtiöille, kun ei hallitus näytä pystyvän vaikuttamaan valtionyhtiöihinkään esimerkiksi johtajaoptioiden kohtuullistamiseksi esimerkiksi niissä yhtiöissä, joissa valtiolla itsellään on enemmistö.

Mihin muuten käyttäisit ne 70 miljoonaa euroa, jotka Eero Heinäluoma ja kumppanit lahjoittavat superrikkaille? Pitäisikö valtion vaihtoehtoisesti tuhlata ne johonkin yhtä turhaan, mutta useammalle iloa tuottavaan hankkeeseen? Rakennuttaa vaikka Björn Wahlroos -patsas Aleksanterinkadulle Helsinkiin kasinokapitalismin muistoksi? Toteuttaa Viikkolehden lukijoiden jo kymmenen vuotta sitten suunnittelema pankkitukimonumentti? Vai ostaa kaikille Etelärannan työnantajajohtajille Juha Siltalan kirja Työelämän huonontumisen lyhyt historia? Vai jotain muuta?

Kerro perusteltu ehdotus. Vastanneiden kesken arvotaan laadukas Kansan Uutiset -olkalaukku. Vastaukset ensi perjantaihin mennessä sähköpostilla osoitteeseen kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi tai Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset, PL 170, 00131 Helsinki.

Kasvihuoneilmiö on jo karannut

Siperian ikiroudan sulaminen
ehkä kaikkien aikojen uutinen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki kuvittelee valitettavan toden tuntuisessa uudessa romaanissaan Sarasvatin hiekkaa, mitä tapahtuu, kun Grönlannin mannerjäätikön murtuminen nostattaa satojen metrien korkuisen mega-tsunamin. Edellisessä romaanissaan hän kuvitteli, mitä Siperian ikiroudan sulamisesta seuraisi. Tänä vuonna selvisi, että ikirouta on todella sulamassa ja kasvihuoneilmiö ehkä lopullisesti karannut käsistä.

KAI HIRVASNORO

Kaikkein dramaattisin ja suurin uutinen, jonka merkitystä ei ehkä ole täydessä suuruudessaan vielä oivallettu, ja joka minusta on kaikkien aikojen suurimpia uutisia, mitä ikinä on kerrottu, on Länsi-Siperian ikirouta-alueen sulaminen. Koko miljoonan neliökilometrin laajuinen ikirouta-alue on alkanut sulaa viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana.

Tämä on paljon merkittävämpi asia kuin on ymmärretty. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kasvihuoneilmiö on jo päässyt karkuun eikä ikirouta-alueen sulaminen voi enää pysähtyä, vaikka me eliminoisimme kaikki ihmisten omat kasvihuonepäästöt huomenna.

Kullakin hetkellä näkyvä lämpeneminen on näet vain osa siitä lämpenemisestä johon me olemme jo kasvihuonekaasuja tuottamalla sitoutuneet. Minä pelkään pahasti, että me olemme jo menneet tietyn ratkaisevan kynnyksen yli. Karkuun päässyt kasvihuoneilmiö on ilmeisesti jo käynnistynyt siinä mielessä, että me emme enää voi pysäyttää lämpenemistä pelkästään vähentämällä omia päästöjämme.

Toinen ongelma on, että sillä alueella heijastavuuden muutos vaikuttaa nopeasti tapahtumiin. Kirkas lumipinta heijastaa tehokkaasti auringon valoa takaisin avaruuteen. Mitä suurempi osa siitä on vesilätäkköjen tai tumman maan peitossa, sitä enemmän se alkaa imeä lämpöä kuin sieni. Ne voivat imeä suurimman osan siitä lämmöstä, mitä aurinko niihin kohdistaa. Lumi voi heijastaa takaisin jopa 98 prosenttia.

Kolmas tekijä on se, että tämä yksi ikirouta-alue alkaa tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin koko ihmiskunta tällä hetkellä. Näin käy, jos sinne varastoitunut hiili vapautuu suunnilleen sadan vuoden tai lyhyemmän ajan kuluessa, ja jos se vapautuu pääsääntöisesti metaanina.

Tässä pikkuisen hämärtää se, että metaanista puhutaan yleensä 20 kertaa vahvempana kasvihuonekaasuna kuin hiilidioksidi. Sitä se pitkällä aikavälillä onkin. Mutta 20 vuoden tähtäimellä se on 63 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu ja ilmakehään päästessään se on noin sata kertaa vahvempi. Luulen, että tällaisessa tilanteessa aika lyhyt perspektiivi on se kaikkein olennaisin. Se uhka on todella karannut käsistä.

Tämä tarkoittaa sitä, että totta kai täytyy ryhtyä tuottamaan energiaa toisella tavalla. Itse pitäisin tärkeimpinä teknologioina yksinkertaisella ja halvalla tavalla tehtäviä aurinkolämpö-sähkö-systeemejä, ennen kaikkea ns. aurinkokouruja. Toinen avainteknologia ovat biopolttoaineet, erityisesti tropiikissa tuotetut biopolttoaineet. Ei edes biodiesel, vaan prosessoimaton kasvisöljy, joka kannattaa tuottaa puissa, joista saadaan isoin hehtaarisato ja jotka tuottavat syötävää. Paras ja terveellisin kasvisöljy ihmisten ruuaksi, loput polttoaineeksi ja siemenkakku rehuksi tai elintarviketeollisuuden käyttöön.

* * *

Tämän lisäksi on välttämätöntä, että osa ilmakehään päässeestä hiilidioksidista otetaan tavalla tai toisella sieltä pois. Tästä on esitetty erilaisia keinoja ja jotkut niistä ovat hiuksia nostattavan pelottavia. Niissä on sama ongelma kuin New Orleansin tulvavalleissa, joilla ratkaistiin ongelma lyhytaikaisesti tavalla, joka jatkuvasti korotti pelissä olevia panoksia. Tällaisia ovat esimerkiksi hiilidioksidin pumppaaminen maan alle tai meriin, koska se voi jossakin vaiheessa tulla sieltä takaisin. Silloin me olemme todella vaikeuksissa.

Turvallisempia keinoja on ainakin kaksi.

Yksi on hyvin nopeasti kasvavien yksisoluisten levien kasvattaminen merivedessä ja niihin sitoutuneen hiilen varastoiminen suolaan. Maapallolla on hyvin paljon valmiiksi suolan peittämiä alueita, joissa tämä voitaisiin tehdä. Mahdollisuudet ovat satoja tonneja hiiltä per hehtaari.

Toinen kiinnostava mahdollisuus on hiilen sitominen puihin erityisesti kuivilla alueilla. Ne ovat tässä hirveän tärkeitä, koska kuivilla alueilla puut rakentavat massiivisia juuristoja maan alle ja niihin sitoutuu vielä paljon enemmän hiilidioksidia kuin pinnan yläpuolella olevaan osaan.

* * *

Kirjan Sarasvatin hiekkaa juoni rakentuu sellaisen kuvion ympärille, että osa päähenkilöistä yrittää estää juuri roudan ja mannerjäätiköiden sulamisen eräänlaisten sprinklereinä toimivien tuulimyllyjen avulla.

Vaikka tämä kuulostaa vitsiltä, niin minusta tämä on ajatus, mitä pitäisi vakavasti tutkia. Olen tosissani sitä mieltä, että ainakin teknisesti tämän avulla olisi vielä mahdollista pysäyttää Länsi-Siperian ikirouta-alueen sulaminen. Ei ole mitään estettä odottaa ensin talven kylmimmän ja pimeimmän ajanjakson yli, jolloin routa jäätyy mahdollisimman syvälle, ja sitten keväällä tietyn tyyppisillä tuulimyllyillä meren tai järven jääkannen alta pumpata suuria määriä vettä ilmaan hienojakoisena sumuna, joka jäätyy lumeksi ja pieniksi jäähileiksi ja leviää tuulen mukana hyvin laajalle alueelle. Jos näitä on riittävän paljon, niin niillä pystyisi tekemään ylimääräisen lumipeitteen kevään tullessa periaatteessa koko tundra-alueelle, jolloin se toimii auringonvaloa takaisin heijastavana kerroksena ja samalla myös eristää jossain määrin tundraa lämmöltä.

Kun tein tätä kirjaa, niin ajattelin, että tämä tulee ajankohtaiseksi muutaman vuosikymmenen päästä. Minulle oli iso shokki, että ikirouta on alkanut kokonaisuudessaan sulaa jo nyt.

* * *

Kirjan nimi Sarasvatin hiekkaa on kryptinen, mutta se liittyy kirjan toiseen pääteemaan ilmastonmuutoksen rinnalla. Toinen teema liittyy kulttuurin erilaisiin kerroksiin eri aikakausina ja tapaan, millä länsimainen kulttuuri on massiivisessa määrin aliarvioinut muiden sivilisaatioiden saavutuksia.

Nimi tarkoittaa oikeasti Intiassa aikanaan olleen Sarasvati-nimisen joen mukanaan tuomaa hiekkaa. Se liittyy myös tähän ilmastonmuutosjuoneen tässä kirjassa, mutta se tarkoittaa myös ihmisen kulttuurin erilaisia kerroksia ja eri sukupolvien saavutuksia vuosituhansien varrella ja mikä niistä on edelleen käyttökelpoista, vaikka se olisi välillä unohdettuakin.

* * *

Ilmastonmuutoksesta pitää sanoa vielä yksi asia. Osa siihen liitetyistä uhkakuvista on hyvin tunnettuja esimerkiksi tiettyjen alueiden kuivumisesta ja myrskyjen muuttumisesta voimakkaiksi ja tuhoisiksi. Niistä on kirjoitettu aika paljon.

Minä olen viime vuosina alkanut olla kaikkein eniten huolissani siitä, että ilmastonmuutos laukaisee jossakin vaiheessa paljon tapaninpäivää suurempia tsunameja. Tämä voi tapahtua aika monenkin erilaisen mekanismin kautta ja näin on hyvin todennäköisesti tapahtunut aika monta kertaa viimeistä jääkautta seuranneen lämpenemisen ja siihen liittyneen mannerjäätiköiden sulamisen seurauksena.

Jos katsoo eri kulttuurien ja sivilisaatioiden myyttien vanhinta kerrosta, siellä ovat erittäin keskeisessä roolissa vedenpaisumukset. Jopa sellaisten kulttuurien kuin mayojen tai Mesopotamian vanhojen kulttuurien, joiden kirjallisista tuotoksista on säilynyt vain muutama teksti, niistä kaikista ainakin yksi käsittelee vedenpaisumuksia. Saattaa olla, että ainoa maailman kaikkien kulttuurien tuntema myytti on vedenpaisumus.

Oman arvaukseni mukaan tämä liittyy osittain siihen, että mannerjäätiköiden sulaminen on aiheuttanut isoja hyökyaaltoja ja itse asiassa niiden jälkiä on löydettykin. Yksi niitä aiheuttaneista mekanismeista ovat mannerrinteiden metaaniklatraattiesiintymät, koska jos ne sulavat nopeasti, niistä vapautuu metaania ilmakehään ja niiden yläpuolella olevat maamassat jäävät ikään kuin tyhjän päälle, vyöryvät alaspäin ja työntävät tieltään paljon vettä. Esimerkiksi Norjan rannikolla näin on käynyt 7 000 vuotta sitten ja sen seurauksena on ollut hyvin suuri tsunamiaalto Brittein saarten rannikolla ja varmaan monessa muussakin paikassa.

Australian rannikolta on löytynyt hyvin monen tsunamiaallon jäänteet. Siitä kiistellään, mistä ne johtuvat. Mannerjäätikön palan pyörähtäminen mereen yhdellä kertaa voisi tehdä sen. Mutta yksi varteenotettava kandidaatti on myös se, että kun mannerjäätikkö alkaa sulaa ja kun siinä on monta kilometriä jäätä, niin maan kuori sen alla on usein painunut kilometrin verran kuopalle. Kun mannerjäätikkö ohenee, maan kuori rupeaa pikku hiljaa nousemaan ylöspäin. Tästä syystä Suomen maaperä jatkaa vielä 10 000 vuotta myöhemmin hidasta nousua. Nousu on hidasta, koska jää on ollut siitä poissa niin kauan.

Mutta tällä hetkellä etelänapamantereella on joitakin alueita, missä jäätiköt ohenevat jopa 40 metriä vuodessa. Jos ajattelee 40 metrin kumulatiivista sulamisnopeutta muutamassa vuosikymmenessä, niin silloin minun nähdäkseni se väistämättä pompahtaa jossakin vaiheessa kerralla paljon rajummin. Tässä mielessä vaarallisin alue on Länsi-Antarktis, joka on ankkuroitunut meren pinnan tasoa matalammalle. Siinä siis on se kuoppa ja myös kuopan reunat ovat veden alla. Jos se jäätikkö alkaa sulaa, niin jossakin vaiheessa se alkaa pompahdella ylöspäin ja se pistää kyllä isoja vesimassoja liikkeelle. Sen rinnalla tapaninpäivän sinänsä kauhea onnettomuus on aika pieni.

* * *

Sarasvatin hiekkaa lähtee liikkeelle ihan todellisesta asiasta. Intialaiset meriarkeologit löysivät Intian länsirannikolta Cambaynlahden pohjalta keväällä 2001 kahden erittäin vanhan ja huomattavan suuren kaupungin rauniot. Ne ovat maailman vanhimmat tunnetut suurkaupungit ihan ilman muuta.

Tässä kirjassa on sellainen teoria, että länsimaissa hyvin tunnettu Atlantis-taru, jonka Platon kuuli parituhatta vuotta sitten egyptiläisiltä papeilta olisi alunperin lähtöisin Intiasta. Se on ainoa paikka, missä on suuria meren alle jääneitä raunioita ja se on oikeastaan ainoa paikka, missä sellaisia tällä planeetalla voi olla.

Platon sijoittaa omissa kirjoissaan Atlantiksen Atlantin valtamereen, siis Gibraltarinsalmen länsipuolelle.

Minusta on ihan mahdollista, että Intiassa on ensin syntynyt paljon aikaisemmin taru lännessä sijaitsevasta uponneesta mantereesta. Ja sitten tiiviissä vuorovaikutuksessa intialaisten kanssa olleet egyptiläiset ovat kuulleet tämän tarinan lännessä sijainneesta uponneesta mantereesta ja säilyttäneet sen suurin piirtein samassa muodossa. Tässä vaiheessa he eivät enää tajun

neet, mistä taru on lähtenyt liikkeelle ja että se, mikä on Intiasta käsin lännessä, ei välttämättä ole Egyptistä tai Euroopasta katsoen lännessä.

Voi olla, ettei Atlantiksen tarussa ole mitään perää. Mutta jos on, en ymmärrä, mikä muu se voisi olla.

* * *

Edellisessä romaanissani Herääminen oli myös ilmastoteema. Siinä minulla oli selkeä tavoite tehdä ihmisille ymmärrettävämmäksi ja konkreettisemmaksi se, mitä käsite karkuun päässyt kasvihuoneilmiö tarkoittaa.

Kirjoitin Heräämisen osin sen takia, että olin 5 – 10 vuotta puhunut paljon tästä asiasta erilaisille poliitikoille ja kirjoittanut siitä tietokirjoissa. Olin hirveän turhautunut siihen, että ainakaan ministerit, kansanedustajat ja yleensä poliitikot eivät pystyneet ottamaan asiaa vastaan. Se asia ei tarkoittanut mitään eikä tarttunut millään tavalla heidän työhönsä. Se ei ollut millään tavalla totta.

Mutta sen jälkeen kun asiaa oli käsitelty fiktiossa eikä tietokirjoissa, se jollakin tapaa muuttui. Romaani on helpompi tapa tuoda jokin uusi asia esiin ja muuttaa se jollakin tavalla todellisemmaksi. Minulle oli vähän yllätys, että se toimi niin hyvin, mutta se oikeasti toimi.

Onhan ilmastonmuutoksesta tullut myös lisää tutkimustuloksia, mutta tämä on oma mikrokokemukseni omasta tuttavapiiristäni ja tuntemistani poliitikoista.

* * *

Yksi punainen lanka Sarasvatin hiekassa on se, että tiettyjen tapahtumien kuvaaminen fiktiossa saattaa tehdä yhden erityisen vaikeasti käsiteltävissä olevan ilmastonmuutokseen liittyvän uhkakuvan erityisesti poliitikoille käsitettäväksi. Koska tässä on samanlainen tilanne. Olen monta vuotta puhunut eri puolueiden poliitikoille siitä, että on olemassa paljon tunnettuj

a luonnonilmiöitä, jotka toisinaan aiheuttavat hyvin suuria tsunameja. Jos rannikoille rakennetaan ydinvoimaloita, niin ne pitäisi myös suunnitella niin, että tällaisiin tilanteisiin on varauduttu.


Vuoden pelottavin kirja

Risto Isomäki ylittää Remeksen tosipohjaisen jännityksen rakentajana

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa. 320 sivua. Tammi.

KAI HIRVASNORO

Tieto lisää tunnetusti tuskaa ja eniten tuskaa näyttää lisäävän mahdollisimman vetävästi kirjoitettu tieto. Faktojen luettelemista tehokkaampaa on kätkeä ne osaksi hyvin kirjoitettua fiktiota.

Tässä suhteessa scifi- ja tietokirjoja aiemmin julkaisseen Risto Isomäen uusin romaani Sarasvatin hiekkaa on aivan poikkeuksellisen tehokas. Pitkän linjan ympäristöaktivisti ja jo vuonna 1985 Kuluta harkiten -oppaan kirjoittanut Isomäki tuntuu panneen kaiken taitonsa peliin kahdessa uusimmassa romaanissaan hälyttääkseen siitä, että ilmaston lämpeneminen on vähän isompi juttu kuin loskaisten talvien lisääntyminen Suomessa.

Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen (2000) -romaanien sanoma on hyytävän pelottava. Pahimmassa tapauksessa maapallon lämpeneminen johtaa elämän loppumiseen nykyisin tunnetussa muodossa. Siitä pitävät huolen megatsunamit ja niiden aiheuttama ydinkatastrofi.

Eihän näin voi käydä, sanovat ne, jotka pitävät itseään realisteina.

Mutta näin on käynyt ihmiskunnan historiassa ilmeisesti monen monta kertaa. Kun ilmasto viimeksi lämpeni nopeasti jääkauden jälkeen, tämä synnytti voimakkaita hyökyaaltoja, jotka hautasivat alleen kehittyneitä kulttuureita. Ilmeisesti sellainen oli myös Intian länsirannikolta meren pohjasta vuonna 2001 löytynyt rauniokaupunki.

Kaiken muuttava megatsunami voi syntyä ainakin kahdella tavalla.

Toinen mahdollisuus on, että se lähtee liikkeelle useimpien suomalaisten tuntemasta lomaparatiisista Kanariansaarilta. La Palman saarella sijaitseva Cumbre Viejan tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1949. Tutkijat huomasivat, että purkauksen seurauksena vuoren koko itäinen puoli siirtyi neljä metriä alaspäin suhteessa läntiseen ja romahtaisi kerralla ja yhtenä kappaleena mereen seuraavassa purkauksessa.

Tämä synnyttäisi useita tsunameja joiden rinnalla viime tapaninpäivän kauhut kalpenisivat. Yhdysvaltain itärannikolla asti tuho olisi käsittämätöntä ja totaalista.

Toinen tapa megatsunamin syntymiseen on mannerjäätiköiden nopea sulaminen ja kokonaisen jättiläismäisen jäätikkölohkon sortuminen mereen. Näin käy kirjassa Sarasvatin hiekkaa.

Risto Isomäki lohduttaa jälkisanoissaan, että oikeasti tämä ei ole uhka vielä tällä hetkellä, mutta se voi uhkaksi muuttua. Hän toteaa, että englantilainen tiedelehti New Scientist kirjoitti 25.12. 2004 päivätyssä numerossaan, että vuosi 2004 tullaan todennäköisesti muistamaan vuotena, jona mannerjäätiköiden nopea sulaminen alkoi.

Esimakua tästä saatiin, kun kaksi vuotta aikaisemmin Etelänapamantereella Larsen B -niminen jäähylly mureni yllättäen palasiksi. Viime vuonna havaittiin, että Antarktiksen mannerjäätä itäpuolella paikallaan pitävä Pine Island -jäätikkö oli alkanut ohentua kaksi kertaa nopeammin kuin aiemmin.

Mitä tällä kaikella sitten on tekemistä ydintuhon kanssa? Paljonkin.

Rannikoille rakennettuja ydinvoimaloita, käytetyn polttoaineen varastoja ja jälleenkäsittelylaitoksia ei ole suunniteltu kestämään tsunameja, saati sitten megatsunameja.

Risto Isomäen mukaan maailma olisi nyt kovasti toisenlainen, jos tapaninpäivän tsunami olisi iskenyt vasta kymmenen vuoden kuluttua. Silloin se olisi vyörynyt yli Kalpakkamin ydinvoimalan Tamil Nadussa Intiassa. Yksi murtuma rakenteilla olevan hyötöreaktorin jäähdytysjärjestelmässä ja tuloksena olisi voinut olla tuhatkertainen Tshernobyl.

Onneksi Kalpakkamin ydinvoimalasta oli valmiina vasta betonilaatta.

”Jos ilmastonmuutoksia aletaan torjua suurisuuntaisella ydinvoiman lisärakentamisella ja ydinvoimalat rakennetaan pääsääntöisesti valtamerten ranta-alangoille, on täysin mahdollista, että me kaikki jonakin päivänä kuolemme tämän valinnan takia”, Isomäki kirjoittaa.

Risto Isomäki on helppo leimata taas yhdeksi maailmanlopun ennustajaksi, mutta valitettavasti hänellä on näyttöä oikeaan osuneesta ennustamisesta. Viisi vuotta sitten ilmestyneessä romaanissa Herääminen tuhon laittoi liikkeelle Siperian ikiroudan sulaminen.

Tämän vuoden suurin ja tärkein uutinen on ollut se, että ikirouta on alkanut todella sulaa ja siitä vapautuva metaani aiheuttaa niin suuret hiilidioksidipäästöt, että ratkaiseva kynnys on ilmeisesti ylitetty. Ilmaston lämpenemistä ei voi enää pysäyttää pelkästään sillä, että ihmiset lopettavat päästöt kokonaan.

Sarasvatin hiekkaa rakentaa siis jännityksensä kuolemanvakavasta aiheesta, joka on valitettavasti tosi.

Lisäksi Sarasvatin hiekkaa on äärimmäisen taitavasti kirjoitettu jännitysromaani, jossa on ilmastokatastrofin lisäksi monia muitakin tasoja. Todellisuuteen pohjaavan jännityksen mestariteoksia kirjoittanut Ilkka Remes jää kyllä nyt kakkoseksi, sillä puhtaana kirjailijana Isomäki on aika yksitotista Remestä taitavampi. Lisäksi Isomäki osaa jopa luontevammin ujuttaa vakavan sanomansa kirjan juoneen.

Miellyttävää Risto Isomäen kirjoissa on myös se, että ne eivät ole tyyppiä ”vain yksi mies voi estää maapallon tuhon”, vaan hänellä avainasemassa on ryhmä tiedemiehiä ja -naisia. Naisilla on näissä jännäreissä iso ja miesten kanssa tasavertainen rooli.

Sarasvatin hiekkaa on todella pelottava kirja, mutta kuten Risto Isomäki loppusanoissaan toteaa, vielä on aikaa. Siksi eduskunta voisi jättää tuhlaamatta rahat ensi helmikuun perinteiseen kansanedustajien oopperailtaan ja käyttää ne tämän kirjan ostamiseen kaikille kansanedustajille, korkeille virkamiehille ja etujärjestöjen avainhenkilöille.

Kirja olisi myös saatava nopeasti käännetyksi tärkeimmille kielille ja jakoon mahdollisimman laajasti maailmalle. Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa.

Nythän on kriisi?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)

Herrojen pahin painajainen toteutui taas pari viikkoa sitten. World Economic Forum ei vieläkään uskonut työnantajien voivottelua, vaan meni jälleen kerran nimeämään Suomen maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. Ykkössija tuli nyt kolmannen kerran peräkkäin.

Suomi on talousfoorumin mielestä näin mainio maa siksi, että kokonaistalouden rakenne on terve, yritysympäristö innovatiivinen, yhteiskunta avoin ja korruptio olematonta. World Economic Forum on myös vaikuttunut Suomen varautumisesta väestön ikääntymiseen.

Kaikki Pohjoismaat sijoittuivat vertailussa kymmenen parhaan joukkoon. Pohjoismaiden vahvuuksia ovat World Economic Forumin mukaan nekin asiat, joita kotikapitalistit pitävät kamalina heikkouksina, kuten huippuluokan koulutusjärjestelmän lisäksi laaja turvaverkosto.

Luulisi elinkeinoelämän juoksupoikien kääntävän tällaiset kehut kilpailuvaltiksi ja retostavan maailmalle, että tänne kannattaa sijoittaa. Näin tekisivät ainakin fiksut ruotsalaiset, jos olisivat ykkösiä ja vaikka eivät mittauksen tuloksiin itse uskoisikaan.

Mutta Suomessa alkaa aina syyskuun lopussa itku, valitus, synkistely ja epäisänmaallinen mustamaalaaminen. Ei tänne kannata sijoittaa, oikeasti olemme rapakunnossa ja loppu on lähellä. Aikaisemmat WEF:n mittaukset nimenomaan todistavat, että entisillä ykkösillä menee erityisen huonosti.

”On otettava huomioon, että tärkeämpää kuin tämänhetkinen - tai oikeastaan äskettäinen - kilpailukyky on sen tuleva kehitys. Vaikka olisimmekin olleet maailman kilpailukykyisin maa viime vuonna, ei se takaa hyvää sijoittumista tulevaisuudessa”, sanoi vuorineuvos Georg Ehrnrooth Eva-päivillä lokakuussa 2002.

Sori vaan Jori, että pahan enteilysi ei vieläkään toteutunut. Parempaa onnea ensi vuonna.

Entä jos näiden EK:n ja Etlan ja muiden pääoman juoksupoikien ja -tyttöjen puheet käännetään ulkomaan kielille ja heidän viestinsä luetaan kansainvälisten yritysten pääkonttoreissa? Damn it! Peruuttakaa heti se 10 miljardin dollarin investointi Suomeen. Suomalaiset asiantuntijat osoittivat juuri, että maa on romahduksen partaalla. Kyllähän paikalliset tietävät paremmin kuin joku tutkimuslaitos.

Samaa synkkyyttä toistaa numerosta toiseen myös Elinkeinoelämän keskusliiton Prima-lehti. Sen paksulle kiiltopaperille painetussa propagandassa toistellaan numerosta toiseen, että EK on kyllä priimassa kunnossa, mutta Suomi ei.

”Talouskasvuun pitää saada vauhtia, ja tuottavuutta nostettua, työvoima vanhenee ja työelämästä poistuu ihmisiä enemmän kuin tulee tilalle. Työttömyys on jatkunut korkeana vuosikausia, kuntatalous on kriisissä ja julkisten palvelujen tuottaminen rapautuu. Korkeakoululaitoksessa on tehottomuutta, työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, yrittäjiä on liian vähän ja palkanmuodostukseen pitää saada joustoa”, luetellaan Priman tällä viikolla ilmestyneessä numerossa.

Kyse on metsäkapitalistien juoksutytöksi siirtyvän ylijohtaja Anne Brunilan haastattelusta, mutta tekstistä ei käy ilmi, unohtuiko Brunilalta mainita enää heinäsirkkaparvien mahdollinen uhka suomalaiselle maataloudelle ilmaston lämmetessä vai meneekö unohdus haastattelun kirjoittaneen päätoimittaja Eija Lammen piikkiin. Tuli kummalta tahansa, niin miten he itse aikovat nostaa omaa tuottavuuttaan ja joustaa samalla palkoissaan alaspäin? Sitähän palkkajoustot käytännössä tarkoittavat.

– Kriisitietoisuuden lisäämiseen on tarvetta. Aikaa ei ole enää hukattavaksi, Brunila joka tapauksessa patistaa.

Toisaalla lehdessä EK:n johtaja Jussi Mustonen kohottaa maailmantalouden sankareiksi kiinalaiset, jotka tekevät kolmanneksen enemmän töitä kuin eurooppalaiset keskimäärin, ja amerikkalaiset, jotka ovat joustavia ja kuluttavat velaksi.

Sen sijaan ”vanhan Euroopan rooli on muistuttanut lähinnä idealistista, mutta toivottoman epäkäytännöllistä Don Quijotea. Viime vuosina EU:n toiminta on ollut paljolti taistoa menneisyyden tuulimyllyjä vastaan, vaikka globaalissa kilpailussa menestyminen vaatisi kilpailukykyyn keskittymistä.”

Suomen osalta tämä tarkoittaa siis sitä, että maailman kilpailukykyisimmän pitäisi nyt erityisesti ponnistella ollakseen vielä kilpailukykyisempi? Olemmeko me joskus tarpeeksi kilpailukykyisiä? Vai onko edessä vain loputon kierre kohti työehtojen pohjaa? Ja minkä vuoksi?

Siksi, että isot isännät saavat jakaa toisilleen vielä isompia bonuksia.

Meidät on petetty, sanoo Elvi Hyvärinen

Hyvinvointia ei rakennettu
vain ahneille johtajille

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)




Ensin piiaksi, sitten kahden lakkitehtaan kautta makkaratehtaaseen ja lopulta 17 vuodeksi viilaajaksi hammaspyöriä valmistavaan tehtaaseen. Siinä on tamperelaisen Elvi Hyvärisen työura pähkinänkuoressa. Sinä aikana rakennettiin myös hyvinvointivaltio ja luotiin työläisille nykyiset työehdot. Nyt niitä murennetaan eikä Elvi Hyvärinen voi ymmärtää, miksi kukaan ei pane vastaan.

KAI HIRVASNORO, teksti
JARMO LINTUNEN, kuva

Elvi Hyvärinen, 70, muutti Ylä-Satakunnasta Karvialta Tampereelle 16-vuotiaana ja aloitti 40-vuotisen työuransa piikana. Hän kantoi kortensa kekoon yhteisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi useammassa ammatissa vuodesta 1950 vuoteen 1991, kunnes pääsi varhaiseläkkeelle. Välissä piti toki ottaa lopputili lakkitehtaalta vuonna 1958, koska äitiyslomia ei silloin tunnettu. Lapsen syntyessä oli tapana jättää työpaikka.

Elvin ensimmäinen työpaikka oli maalaistalo siinä, missä nyt seisoo yksi Suomen suurimmista lähiöistä, Hervanta. Talossa oli seitsemän lehmää ja kaikki toimi vedenkannosta lähtien käsipelillä. Töistä oli sellainen paikallinen sopimus, että sitä tehtiin aamusta iltaan ja vapaata oli pari päivää kuukaudessa. Piialla oli täysi ylöspito, joten rahapalkaksi riitti 600 sen aikaista markkaa kuukaudessa.

– Ei se oikeastaan mihinkään riittänyt. Vaatteita ny vähän sai ja vähän tanssilippua. Sitten me pidettiin siellä sellaisia nurkkatansseja, niin meille se tanssiminen ei niin maksanut. Me soitettiin grammarilla ja pidettiin sukkatanssia, Elvi Hyvärinen muistelee.

Me tarkoittaa sitä, että Hervanta oli silloin pieni kylä. Emäntä opetti Elvi Hyvärisen ja suunnilleen saman ikäiset omat lapsensa tanssimaan.

– Me sentäs harjoteltiin valssiakin niin, että se menee ilman mitään nykimisiä ja molemmin puolin. Emäntä tykkäsi, että kun osataan hyvin tanssia, niin ei nurkissa laahata.

– Ei se hullumpi paikka ollut. Työtä piti tehdä niin kuin hyvin vanhan ihmisen, vastata kaikesta siellä navetassa. Ja hyvin se meni. Minä olen aina uskonut, että osaan ja opin. Minulla on ollut kauheen hyvä itseluottamus ja olen pärjännyt monessa muussakin vaikeudessa.

Mauno Koivisto
pelasti talon

Niistä muista vaikeuksista tämä juttu liikkeelle lähtikin. Elvi Hyvärisellä oli kaksi viikkoa sitten vähän asiaa. Hän soitti tuohtuneena, että mitä se Juhani Suomi Mauno Koivistoa menee mollaamaan. Elvi äänesti Koivistoa suurimmaksi suomalaiseksi eikä vähiten siksi, että tämä pelasti 1970-luvulla Hyvärisen omakotitalon Tampereen Tasanteen kaupunginosassa.

Juttu meni niin, että Hyvärisille tuli avioero ja Elvin piti maksaa miehensä pois talosta. Tämä tapahtui vuonna 1975.

Työväen säästöpankista hänelle ei kuitenkaan luvattu lisää lainaa. Herrat eivät uskoneet, että Elvi selviää lainoistaan, koska päällä oli jo aika paljon vanhaa talovelkaa ja korot korkealla.

– Ne aatteli, etten mä pärjää. Ei ne tienneet, että mun on aina ollut pärjättävä.

Elvi Hyvärinen kirjoitti kirjeen Suomen Työväen Säästöpankin silloiselle pääjohtajalla Mauno Koivistolle ja selvitti tilanteensa:

– Mun heitetään nyt pihalle 15 000 markan tähden, kirje kuului noin aika paljon lyhennettynä.

Koivisto lähetti kirjeestä kopion Tampereen pankkiin ja soitti perään.

– Mun käskettiin sinne sitten. Arvasin, että nyt sitten mun haukutaan. Pankinjohtaja ja lainapäällikkö sanoivat, että niin hävyttömän kirjeen ootte Koivistolle lähettäneet. Mua niin hymyilytti, mutta koitin olla totinen. Jälkeenpäin harmitti, kun en huomannut sanoa, että tää ei ollut hävytön, mutta kyllä mä semmosenkin voin kirjoittaa.

Lopulta Elvi sai lainansa yhtä prosenttia normaalia korkeammalla korolla. Leimaveron hän joutui rahoittamaan vekselillä. Sitä talovelkaa hän maksaa vieläkin.

Käteen jäi palkasta
kymppi viikossa

Mutta ennen kuin omaan taloon oli päästy, Elvi Hyvärinen lähti piikomisuransa jälkeen töihin Napparin lakkitehtaalle Tampereen keskustaan. Siellä meni kolme vuotta. 1958 syntyi ensimmäinen lapsi ja työ piti jättää.

– Pari vuotta kitkuttelin siinä melkein nälässä, kun mies ei osannut rahoja hoitaa ja viidellä markalla käytiin kaupassa. Rintamaitoakin myin 40 litraa lastenkotiin, Hyvärinen kertoo.

Vuonna 1960 Hyväriset ostivat nykyisen talon vieressä edelleen olevan pikkumökin. Huoneen ja keittiön mökissä oli asuintilaa noin 50 neliötä ja siinä asuttiin ja kasvatettiin kaksi lasta vuoteen 1972.

Joten 1960-luvun alussa edessä oli paluu töihin. Päivähoitoa ei ollut, mutta naapurin mummu hoiti lapsia. Toinen syntyi vuonna 1963. Lasten hoito maksoi niin paljon, että Elvin palkasta jäi sen jälkeen jäljelle 10 markkaa viikossa. Hän oli nykytermein kannustinloukussa, mutta töihin oli pakko mennä, koska elämä oli niin epävarmaa.

Uusi työpaikka löytyi Suomen Lakista läheltä nykyistä Tampereen linja-autoasemaa. Siellä vierähti kymmenen vuotta urakkatyössä prässissä.

Sen jälkeen meni yli kolme vuotta Wigrenin makkaratehtaalla kunnes Elvi Hyvärinen siirtyi kotinsa lähellä sijaitsevaan Atan hammaspyörätehtaaseen Atalan kaupunginosassa. Siellä hän työskenteli viilarina kunnes jäi varhaiseläkkeelle.

– En minä ollut ikämaailmassa viilaa edes kädessäni pitänyt. Sitten piti oppia viilaamaan niin, ettet hampaaseen koske. Pursot pois.

Herra kuin herra,
sanon mielipiteeni

Ja niissä merkeissä meni 17 vuotta. Kunnes tuli saneeraus ja kahdesta viilaajasta toinen sai potkut.

– Minä tietysti, kun olin kova suunsoittaja niin sain lähteä. Minähän sanon kaikille herroille, ei niin suurta herraa ookkaan, kun mä sanon mielipiteeni.

– Atan lehdessä oli joskus hyvä kirjoitus, että työhengen parantamiseksi pitäisi enämpi keskustella, kato. Minä sanoin, että jaa, ne saa toisekkin sanoa paitsi minä.

Suomen Lakissa Elvi Hyvärinen liittyi ammattiliittoon vuonna 1962. Nykyisin hän on Metalliliiton vapaajäsen.

1950-luvulla töissä aloittaessaan Elvi Hyvärisellä oli kaksi viikkoa vuosilomaa kesällä. Lakkitehtaassa tuntipalkka oli 75 penniä. Lauantait oltiin töissä, paitsi kun ajat huononivat, niin monessa paikassa lauantait oltiin lomautettuina, ja siis ilman palkkaa. Mutta ei Napparissa.

– Napparin Pirre (Birger) oli vielä niitä entisajan johtajia, jotka piti huolta työntekijöistä. Se sanoi, että ei sillai voi tehdä, että eihän sillä elä. Luuletko, että nyt joku johtaja sanoisi, että ei sillä elä?

Napparilaiset olivat töissä ja saivat palkkaa silloinkin, kun töitä ei oikein olisi ollut.

Jo roikkuu
sen verran...

Elvi Hyvärinen muistaa senkin ajan, kun palkankorotukset tehtiin niin, että miesten palkka nousi markan ja naisten 80 penniä.

– Josta mä kerran sohlasin sitten yhdelle työkaverille, miehelle, että kyllä mä meen tuonne yläkertaan ja sanon, että kyllä mulla sen verran jo roikkuu, että mä tartten sen markan.

Toisen kerran palkankorotuksia jaettiin pärstäkertoimen mukaan, ja Elvi Hyvärinen kuuli saaneensa vähemmän kuin muut naiset.

– Sanoin sitten mestarille, että väitäks sää, etten mää tee yhtä paljon töitä kuin nuo toiset akat.

– Ei, ei, kun se ei nyt oo ihan siitä kiinni, että siinä otetaan muutakin huomioon, mestari oli änkyttänyt.

– Minä sanoin, että jaaha! Kyllä siitä sen verta kannattaa maksaa, kun saa suuta aukaista.

Mutta seuraavalla kerralla Elvi sai kymmenen penniä enemmän kuin muut.

– Mää sanoin, että luuletteko te, että minä oon täällä sadan vanhana, että saisin silloin nuo toiset kiinni. Käyttöpäällikkö sanoi kiukkuisena, että otetaanko se pois. Minä sanoin, että ota pois vaan, en minä tee kymmenellä pennillä yhtään mitään.

Ottiko pois?

– Ei ottanut. Mutta seuraavalla kerralla korotus oli sama kuin muilla akoilla.

Ennen tajuttiin
yhteishengen voima

Noin kokonaisuutena työläiset, työväenluokka, hankki itselleen Elvi Hyvärisen työuran aikana vähän paremmat palkat kuin 75 penniä tunnilta, nykyiset vuosilomat ja lomarahat, äitiyslomat ja käytännössä koko nyt tunnetun sosiaaliturvan ja nykyiset työehdot. Miten se tehtiin?

– Silloin me pöhlöt, kun maalta tänne tultiin, ei tajuttu yhtään mitään. Opettaja oli hyvin porvarismielinen, isänmaallinen. Mutta oli ammattiyhdistysliikkeessä ihmisiä, jokka valisti. Ja oli lehdet. Silloin oli Kansan Lehtikin vielä asiallinen, että kyllä me saimme hyvin tietoa asioista. Ja oli johtajia, jotka saivat meidän päähän sen, että kyllä me yhteishengellä saadaan asiat ajettua.

– Silloin kansantulo jaettiin sillä lailla, että aina jaettiin kaikille. Ei silloin ollut sellaista, että joku rohmusi kaikki. Saatiin sellaiset sopimukset ehkä Neuvostoliiton ansiosta ja työtä oli. Meitä tarvittiin, Elvi painottaa.

– Ja meillä oli työpaikallakin se yhteishenki. Ei se ollut sellaista, että kalvetaan toisiansa niin kuin minun mielestäni nyt on. Että koitetaan tuoda itteensä esille, että mä olen nyt parempi kuin tuo toinen. Se saatiin meistä jollakin tavalla pois.

Työehtosopimuksiin saatiin aina jotain lisää terveydenhoitoon ja koulutukseen. Kaikki meni eteenpäin, joka ikisellä ihmisellä Suomessa. Eikä ollut valtavia tuloeroja eikä johtajia kannustettu hoitamaan työtään miljoonien markkojen lisätuloilla.

Ettekö te saa
yhdessä mitään aikaan?

Nyt Elvi Hyvärinen suree sitä, että kaikki näyttää lamaantuneelta.

Tätä aikaa hän pitää kamalana. Yhteisiä saavutuksia murennetaan eikä asioista uskalleta puhua. Jokainen pelkää jäävänsä työttömäksi, jos aukaisee suunsa.

– Mähän puhuin tuolla keskussairaalassa kerran, että ettekö te saa täällä mitään aikaan yhdessä. Kun ei uskalleta puhua mitään, koska sitten ei saa senkään vertaa pätkätöitä. Pitäisi heti sanoa, että mä en tule pätkätöihin, että jos ei ole koko päiväksi töitä, niin olkaa ilman. Pätkätyöläisten täytyy nyt ehdottomasti yhtyä ja sanoa, että nyt on tultava töistä sen verran rahaa, että me eletään. Ettei missään sosiaaliluukulla tarvitse käydä kerjäämässä.

– Tommoset pätkätyöt olisi lopettava siihen paikkaan. En minä tiedä, kelle se kuuluu, mutta kerta kaikkiaan. Se on kaikista nöyryyttävintä ihmisen hyväksikäyttöä. Eihän ihminen ole mikään koneen osa, sehän on ihminen ja sillä on tunteet.

Eikö ihmisillä ole
enää tuntoa ollenkaan?

– Herran jumala, Elvi Hyvärinen päivittelee, kun puhe tulee nykyajan optioista, joilla isot herrat jakavat toisilleen miljoonia.

Ennen tämä ei olisi tullut kuuloonkaan.

– Työkaverini Atassa sanoi, että Suomen työläiset on aina hyvin herransa pitäneet. Mutta nyt ne ovat menneet mahdottomuuksiin. Se rahan ahneus on jotain kauheeta. Eikö ihmisillä ole tuntoa ollenkaan enää? Kun ei ne tee sillä rahalla mitään. Ei ihminen tarvitse määrättyä enempää rahaa. Minä en ymmärrä niitten ajattelutapaa, sitä voitonhimoa. Ihmisyys on kadonnut.

Elvi Hyvärinen käy Tampereella yksinäisten kerhossa. Optiojohtajien vastapainoksi hän kuulee siellä, mitä kerhoa vetävä kotisairaanhoitaja kertoo eläkkeellä olevien hyvinvoinnin rakentajien kohtelusta maassa, jossa kaikkein rikkaimmilta poistetaan 2,5 kuukauden kuluttua varallisuusvero, mutta vanhuksia ei ole enää varaa hoitaa säädyllisesti.

– Hän kertoi, että kun hän meni yhteen huusholliin, niin miehellä ei ollut siellä mitään peittoja, hän nukkui patjan alla. Ja hänelle oli tulossa kotiin dementikkovaimo. Tämmöisiä huusholleja on vaikka kuinka paljon, joissa kaksi hoitamatonta ihmistä yrittää tulla toimeen. Niille juoksutetaan nopeasti ruokaa, siivoajista ei ole mitään tietoa. Kotiavustajille ei kuulu muuta kuin tuoda ruoka ja kotisairaanhoitajille tuoda lääkkeet. Siivoaminen ei kuulu heille.

Kun hyvinvointi-Suomea rakennettiin, sitä ajateltiin rakennettavan kaikille. Toivo paremmasta elähdytti, Elvi Hyvärinen kertoo.

Nyt hän tuntee tulleensa petetyksi.

– Tuntuu ihan kauhealta siinä mielessä, että mihin me ollaan menossa? Me nyt voidaan vielä jollakin lailla pärjätä, mutta entäs seuraava polvi, ne isot luokat, mitä ne nyt pelkäävät, kun he tulevat eläkkeelle. Mutta kyllä hekin ovat työtä tehneet tämän yhteiskunnan hyväksi. Kyllä meidät niin loppuun on käsitelty.

Öljylasku nousi
600 euroa vuodessa

– Herran jumala, Elvi sanoo taas, kun puheeksi tulee ensi vuoden köyhyyspaketti.

Hän ei nimittäin saa siitä paljon mainostetusta kansaneläkkeen 5 euron tasokorotuksesta senttiäkään. Ei saa, koska Hyvärisellä on liian hyvä työeläke eikä hän siksi saa kansaneläkettä ollenkaan. Jos hyvin käy, Elvi Hyvärisen verotus kevenee hivenen eläketulovähennyksen paranemisen myötä, mutta se jää nähtäväksi.

Elvi Hyvärinen on sitä mieltä, että hänellä oli töistä pois jäädessään hyvä eläke. Mutta se on vähä vähältä kynitty alkaen lamavuosista, jolloin eläkeläiset joutuivat vielä kerran nostamaan Suomea pystyyn. Verotusta kiristettiin kansaneläkemaksulla ja sairausvakuutusmaksun korotuksella. Elvi Hyvärinen kysyi silloin verotoimistosta, paljonko hänen tasoisensa eläkkeen verotus oli edellisenä vuonna. Se oli ollut 24 prosenttia, Elvillä se oli enimmillään 30,5 prosenttia.

Siitä se on laskenut, mutta edelleen eläkkeestä maksetaan korkeampaa veroa kuin saman suuruisesta palkkatulosta.

Tarkkana ihmisenä Elvi Hyvärinen on säilyttänyt vanhat pankkikirjansa ja niistä nähdään suoraan, miten hänen käteen jäävä eläkkeensä on viime vuosina noussut. Kesäkuussa 2001 hän sai eläkettä 5 425 markkaa eli noin 919 euroa kuukaudessa. Tämän kuun eläke oli 982 euroa eli neljässä vuodessa hänen käteen jäävä tulonsa on noussut 63 euroa kuukaudessa. Kuuden prosentin tulojen lisäyksestä elinkustannusindeksin nousu on syönyt melko tasan puolet. Se on kesäkuusta 2001 noussut 2,9 prosenttia.

Nyt öljylämmitteisen talon lämmityskustannukset syövät loputkin. Elvi Hyvärisen edellisessä laskussa öljylitra maksoi 53 senttiä, uudessa 70 senttiä. Korotusta tuli siis kerralla 17 senttiä. Talvesta riippuen Elvin omakotitalo kuluttaa ehkä 3 500 litraa öljyä vuodessa. Se tekee 595 euron ylimääräisen loven vuosieläkkeeseen. Pelkkä öljyn hinnan korotus syö kaksi kolmasosaa yhden kuukauden käteen jäävästä eläkkeestä.

– En minä tartte. Enkä muutakaan avustuksia, Elvi Hyvärinen kuittaa tiedon, ettei hän ole tarpeeksi köyhä päästäkseen osille köyhyyspaketista.

Työväenpuolueetkin
ovat ihan metsässä

Politiikasta Elvi Hyvärinen on sitä mieltä, että Suomeen pitäisi tehdä uusi työväenpuolue.

– Siihen koottaisiin sellaiset voimat, jotka vielä tietää, mitä se työväenpuolue tarkoittaa. Nää on nyt ihan mettässä, kuule, suurin osa. Ne on niin saamattomia eikä ne tiedä, että ne on työläisten ja köyhän kansan edustajia. Niiltä puuttuu vallan se. Minä en ole tyytyväinen kuin niihin vanhoihin vasemmistolaisiin ja vanhoihin sosialidemokraatteihin, jotka on vielä jollakin lailla asian päällä. Mutta tämmöset Paavon porukatkin on vieneet kaiken, nehän on jo suurempia porvareita kuin porvarit itte.

Itse Elvi ei ole osallistunut poliittisten järjestöjen toimintaan.

– Minä oon vain suutani soittanut. Ei siellä saa tällain suuntaan soittaa, mää en osaa olla siellä. Siellä pitäisi osata joku sellainen kaava, ja nythän ne on vetänyt sitten ihan viimesen päälle sen kaavan päällensä.

Tulevaisuudessa Hyvärinen pelkää koko Suomen romahdusta.

– Kyllä tämä niin kummallinen suunta on. Työt viedään Kiinaan ja sitten tänne tulee semmoista taitamatonta porukkaa, jota saadaan halvalla. Minä pelkään, että se romahtaa kaikki ja me aloitetaan taas alusta.

– Minä olen pojillekin sanonut, että kyllä teidän on viisainta tehdä mökki mettään ja perunamaa sinne. Ilma saastuu ja me syömme kaikkea... Sitten me vanhat tullaan kaikki höperöiksi ja niin taidatte tulla tekin.

– Mää vähän epäilen, että joku on siihen syynä kanssa, etteivät aivot kestä tätä touhua. Minä en usko, että se on pelkästään vanhenemisesta kiinni, kyllä siinä täytyy olla muitakin syitä, etteivät aivot kestä, vaan ne rupeavat rappeutumaan kesken kaiken.


Tuloveron kevennyksestä
ei senttiäkään Hyväriselle

– Neljän vuoden aikana Elvin eläke on noussut kuusi prosenttia. Se on surkean vähän.

Näin sanoo entinen tamperelainen kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen, joka tuntee Elvi Hyvärisen ja monien hänen kaltaistensa tilanteen tarkkaan.

Elvi Hyvärinen antaa kuulua itsestään sanomalehtien toimituksiin ja aina välillä häntä kuullaan myös Kansanradiossa. Totta kai hän on pitänyt vuosien varrella yhteyttä myös kansanedustajaansa.

Elvi Hyvärinen ei saa kansaneläkettä, koska hänen bruttotulonsa ylittävät sen saamiseen oikeuttavan 1 020 euron rajan. Siksi hän ei saa myöskään ensi vuoden tasokorotusta.

Hyvärisen eläke on noussut neljässä vuodessa 6 prosenttia. Tavanomaisten elinkustannuksien nousun lisäksi hän on siitä rahoittanut esimerkiksi Tampereen kaupungin talouden paikkaamista, kun veroäyriä on nostettu. Paljon lääkkeitä käyttävien omavastuut nousevat ensi vuonna. Ja niin edelleen.

Mutta viime vuosina hallitusten painopisteenä olleesta tuloverojen kevennyksistä Elvi Hyvärinen ei ole hyötynyt eikä hyödy.

– Tässä on se suurin syy siihen, että eläkeläisten asema on kurjistunut. He eivät hyödy tuloveron taulukkoalennuksista, ne ovat pääosin kaikki menneet eläkeläisiltä sivu suun. Kunnallisveron korotukset he kuitenkin joutuvat maksamaan, Stenius-Kaukonen muistuttaa.

Suurin osa eläkkeistä on alle tuhat euroa. Niistä ei makseta valtion veroa eikä niiden verotus siis kevene tuloveron keventyessä.

Kansaneläkkeen tasokorotus on Marjatta Stenius-Kaukosen mielestä kuitenkin hyvä tapa, koska se nostaa eläketulovähennystä ja sen vuoksi usein viiden euron korotuksesta käteen jää kuusi euroa.

Tasokorotuksen lisäksi pienituloisten eläkeläisten tilannetta pitäisi hänen mielestään parantaa erillisellä eläketulovähennyksen nostolla. Ja tasokorotuksen pitäisi olla esitettyä suurempi.

– Jos halutaan auttaa kaikkein pienituloisimpia ja keskituloisia eläkeläisiä, eli noin 80 prosenttia eläkeläisistä, niin silloin pitäisi tehdä kansaneläkkeen tasokorotus, joka nostaa eläketulovähennystä. Se koskee 900 000 eläkeläistä pienimmistä eläkkeistä alkaen. Ja eläketulovähennyksen nosto. Nämä kaksi yhdessä.