torstaina, lokakuuta 06, 2005

Lukutaito etenee maailman köyhimmässä maassa

Hankejohtaja Rashid
Bahin haastattelu

(Kansan Uutisten Viikkolehti 7.10. 2005)



Suomen Pakolaisapu on kohta kahden vuoden ajan kouluttanut aikuisia lukemaan yhdessä maailman köyhimmistä maista, Sierra Leonessa. Lukutaidolla on valtava merkitys itsetunnon ja tasa-arvon kohottajana. Se muuttaa asenteita. Aiemmin täysin ulkopuolisen avun varassa eläneet ihmiset tarttuvat kehitykseen omatoimisesti.

KAI HIRVASNORO

Afrikasta kerrotaan länsimaisissa tiedotusvälineissä yleensä silloin, kun mantereella sattuu jokin luonnonkatastrofi, sota tai nälänhätä.

Ei tällä kertaa. Jopa maailman köyhimmässä maassa Sierra Leonessa tapahtuu myös myönteisiä asioita. Kehitys kehittyy, vaikka hitaastikin.

Hyvä uutinen on se, että sierraleonelaiset oppivat vähitellen lukemaan ja rakentavat myös sitä kautta rauhaa pitkän sisällissodan jälkeen. Suomen Pakolaisapu on tehnyt yhteisökehitykseen yhdistettyä aikuiskoulutustyötä Sierra Leonessa kohta kaksi vuotta, mutta työsarkaa riittää. Paluumuuttaja- ja pakolaisnaisista vain joka viides tuntee kirjaimet ja numerot. Pakolaisavun hankkeisiin osallistuu vuosittain 1 500 naista. Suomen Pakolaisapu on ainoa suomalainen järjestö, joka on läsnä Sierra Leonessa ja ainoa kansainvälinen järjestö, joka tukee maassa tehtävää lukutaitokoulutusta.

Kehitysmaiden köyhyyden poistamisessa ja naisten tasa-arvon parantamisessa lukutaitoa pidetään keskeisenä hankkeena. Lukutaidon tukeminen kuuluu myös YK:n vuosituhattavoitteisiin.

Sierra Leonessa arvioidaan olevan vähän alle 5 miljoonaa asukasta. Bruttokansantuote henkeä kohden on alle yksi dollari päivässä. Elinaikaodote on alle 40 vuotta.

Yli kymmenen vuotta kestäneen sisällissodan aikana Sierra Leoneen kasvoi sukupolvi, jolla ei ole kokemusta juuri muusta kuin sotimisesta. Maahan yritetään rakentaa rauhaa, mutta yksi sukupolvi on vailla ammattia eikä se osaa lukea eikä kirjoittaa. Siksi kansainvälisen yhteisön tulisi tukea Sierra Leonen kehitystä, sanoo Suomen Pakolaisavun Sierra Leonen hankejohtaja Rashid Bah, itsekin sierraleonelainen opettaja.

Bah aloitti toimessaan loppukesällä. Hankkeen käynnistänyt Outi Perähuhta palasi Suomeen kesäkuussa.

Ei pelkkää
a-b-c:tä

Juuri Suomen Pakolaisapu toimii Sierra Leonessa viestintäpäällikkö Marja-Leena Suvannon mukaan siksi, että sotien takia maassa oli paljon pakolaisia Liberiasta ja jopa 80 prosenttia omankin maan asukkaista oli sisäisinä pakolaisina. Liberialaispakolaisia maassa on edelleen paljon. Sierra Leonessa on kyliä, joissa lukutaidottomuus on tasan sata prosenttia.

Rashid Bahin mukaan Pakolaisavun kampanjan tekee erityiseksi se, että siinä ymmärretään koulutus jokapäiväisenä asiana. Koko elämä on koulutusta ja siinä hyödynnetään ihmisten muita hyviä taitoja. Niiden päälle on tarkoitus rakentaa luku- ja laskutaito, jotta ihmiset voivat tehdä paremmin varsinaista työtään oli kyse sitten puusepistä tai maanviljelijöistä.

– Toinen erikoisuus on se, että me ymmärrämme lukemisella ja kirjoittamisella muutakin kuin a-b-c:tä. Me opetamme ihmisiä lukemaan myös heidän omaa ympäristöään ja analysoimaan omaa elämäänsä. Mutta se edellyttää, että perustarpeet on tyydytetty. Nälkäisen ei voi olettaa miettivän rauhallisesti tällaisia asioita. Jos on tarpeen, niin me autamme myös maanviljelyssä ennen kuin voidaan ruveta opiskelemaan, Bah kertoo.

Pakolaisapu ei tee kaikkea itse, vaan yhteistyössä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa.Suomen Pakolaisapu on tehnyt lukutaitotyötä aiemmin useita vuosia lähinnä Ugandassa.

Rashid Bah sanoo, että kehitys on oppimisprosessi. Siihen kuuluu edistystä, mutta myös negatiivisia puolia. Niitäkään ei peitellä, vaan niistä otetaan oppia ja tehdään ohjelmista entistä parempia.

Työtä on tehty 36 kylässä. Aloitettaessa joukossa oli kyliä, joissa ei ollut yhtään lukutaitoista tai lukutaito rajoittui koraanikouluissa opittuun arabiaan. Sierra Leonen virallinen kieli on kuitenkin englanti.

Naiset uskaltavat
ottaa paikkansa

Nyt kaikista kylistä löytyy jo ihmisiä, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa ainakin nimensä. Taito kirjoittaa oma nimi ei kuulosta kovin merkittävältä edistysaskeleelta, mutta Outi Perähuhdan mukaan se sitä on mitä suurimmassa määrin. Sierra Leonessa ei ole henkilörekistereitä eikä henkilökortteja. Ainoa jolla voit todistaa, että ”minä olen minä” on allekirjoitus, koska allekirjoituksen vaihtoehto ovat usein tuhruiset sormenjäljet.

– Heidän itsetunnolleen tämä on kauhean iso juttu, Perähuhta korostaa.

Myös Rashid Bah painottaa, että jo nyt on saavutettu menestystä ihmisten itsetuntoon ja tasa-arvoon liittyvissä asioissa. Kulttuurisesti on niin, että kyläkokouksissa naiset ovat taka-alalla, jos ovat mukana ollenkaan. Ainakaan heidän rooliinsa ei kuulu puhua. Mutta kun he nyt ovat tottuneet keskustelemaan opetusryhmissä, niin he ottavat kantaa myös yhteisönsä tapahtumissa.

Pakolaisavun yhteistyökumppaneihin kuuluu myös armeija, jonka sotilaista valtaosa on lukutaidottomia poikia. Niinkin yksinkertainen asia kuin marssiminen on vaikeaa, jos ei erota vasenta ja oikeaa. Nyt koulutus on nopeampaa ja tehokkaampaa.

Outi Perähuhta sanoo, että yhteistyö armeijan kanssa voi kuulostaa oudolta kun on kysymys Pakolaisavun kaltaisesta kansalaisjärjestöstä. Kyse on kuitenkin maan oman armeijan vahvistamisesta, ettei Sierra Leoneen jää tyhjiötä YK-sotilaiden toiminnan päättyessä.

Rashid Bah mainitsee vielä yhden selvän edistysaskeleen. Sodan aikana ihmiset olivat riippuvaisia ulkopuolisesta hätäavusta, mutta jo nyt on nähtävissä selkeä asennemuutos.

– Sen jälkeen kun ihmiset ovat istuneet yhteen analysoimaan omaa elämäänsä ja kylänsä kehitystä, he ovat myös tarttuneet toimeen. Jos tarvitaan terveystalo, niin miksei rakennettaisi sitä itse? Tai jos ei ole kunnollista tietä kylään, niin rakennetaan se itse. Tietenkin he toivovat tukea toiminnalleen, mutta eivät jää odottamaan sitä, vaan aloittavat omaehtoisesti.

Työstä ei synny
monumentteja

Mutta ongelmiakin on, Rashid Bah myöntää.Valtavaan tarpeeseen nähden auttamisen resurssit ovat auttamatta pienet ja se aiheuttaa hankausta sekä paikallisten järjestöjen että kyläläisten kanssa.

Lisäksi laajassa maassa Pakolaisapu voi toimia vain pienellä alueella. Jos jossain on sata kylää ja toimintaa niistä vain kuudessa, niin työn vaikutus on paikallisesti suuri, mutta kansakunnan tai edes jonkin alueen osalta pieni. Ja Pakolaisapu on ainoa järjestö, joka tekee työtä aikuisten lukutaidon edistämiseksi. Suuri osa järjestöistä suosii hankkeita, joiden lopputulos on jotain näkyvää, rakennuksia tai kaivoja.

– Meidän työtämme on vaikea mitata. Mutta me ajattelemme, että tämä on sitten sitä, joka saa aikaan kaiken muun pitemmällä tähtäimellä, painottaa Pakolaisavun ulkomaantoiminnan päällikkö Leena Kumpulainen.

Miksi juuri lukutaito on niin tärkeää sille muulle kehitykselle?

– Haluaisin sanoa, että lukutaito on tärkeintä kehitystä, mutta en sano, Rashid Bah vastaa.

– Me olemme vielä tällä hetkellä siinä tilanteessa, että ihmisen perustarpeet – ruoka ja usein ihan fyysinen turvallisuus – puuttuvat.

– Mutta pitemmällä tähtäimellä toiminnallinen lukutaito on tärkeää kehitykselle, koska se antaa ihmisille resurssit arvioida omaa tilannettaan ja nähdä, mitä he voivat itse tehdä käyttääkseen Sierra Leonen hyvinkin rikkaita resursseja itsensä, kyläyhteisönsä ja koko maan kehittämiseksi.

Lukutaito tuo
demokratiaa

Outi Perähuhdan mukaan lukutaitoa tarvitaan ainakin kylätasolla myös luottamuksen rakentamiseksi. Monesti ainoa lukutaitoinen on kyläjohtaja, ja lukutaito ja numeroiden hallitseminen on osa vallankäyttöä. Mutta kun useampi osaa lukea, voidaan kirjata, mistä on puhuttu ja mitä sovittu. Ja se taas auttaa vähentämään korruptiota.

– Lukutaito auttaa demokratisoimaan vallankäyttöä kylissä. Me kaikki toteutamme Sierra Leonen kansallista kehitysstrategiaa ja yksi sen tavoitteista on vallan jakaminen, koska keskushallinnon erittäin suuri varojen väärinkäyttö oli yksi sodan syy. Viime keväänä pidettiin ensi kerran aluevaalit eli sinne saatiin nyt läänintasolle hallinto, mutta suurin osa edustajista ei osaa englantia eikä kokouksista voida tehdä pöytäkirjoja. Tällaisissa perusrakenteissa on vielä valtava työ.

Maailmanpankin ja YK:n avustusrahat yritetään nyt kanavoida suoraan kylätasolle.

– Siinä sitä sitten ollaan, kun kyläpäälliköillä saattaa edelleen olla ne vanhat tavat ja vanha muisti sotaa edeltävältä ajalta. Siksi on tärkeää, että päätöksentekoon saadaan ihmisiä, jotka tietävät, mikä on nolla ja kuinka monta nollaa luvussa on. Heillä on monesti suuri epäluottamus toisiaan kohtaan vallankin rahankäytössä. Ja vaikka joku tekisi hyvääkin työtä, niin millä sen todistat muille kyläläisille, jos he ovat lukutaidottomia? Lukutaito on väline viedä kehitystä eteenpäin, Outi Perähuhta kuvaa paikallisia olosuhteita.

Rashid Bah painottaa, että tällä hetkellä kansainvälinen yhteisö kehittää Sierra Leonea, mutta eräänä päivänä se poistuu. Jos sinä päivänä jälkeen ei jää lukutaitoista kansaa, niin paikalliset asukkaat eivät välttämättä ymmärrä, että sinne rakennetut koulut ovat heidän omiaan eikä kukaan ulkopuolinen enää tule pitämään niistä huolta.

– Lukutaito on perusta kaikessa kehityksessä.

Suomessa äsken vieraillut Rashid Bah piti Viikkolehden haastattelussa realismina sitä, että Afrikasta kerrotaan enimmäkseen huonoja uutisia.

– Mutta Sierra Leone on tällä hetkellä maa, joka on pyrkimässä pois mustasta kohti jotain kirkasta. Tiedotusvälineiden pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisten omaan haluun ja pyrkimykseen kehittää itseään ja maataan. Tätä ei tuoda tarpeeksi esille.

Miksi köyhyys riivaa aina vaan Afrikkaa?

Euroopasta käsin on vaikea ymmärtää, miksi monet luonnonrikkauksia suorastaan pursuavat Afrikan maat pysyvät äärimmäisessä köyhyydessä vuosikymmenestä toiseen. Mikseivät esimerkiksi Sierra Leonen valtavat timanttivarannot ole koituneet kansan onneksi, vaan sisällissodan aikana niitä kutsuttiin veritimanteiksi.

Rashid Bah sanoo, että köyhyys on ensinnäkin määrittelykysymys. Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin verrattuna Sierra Leonen pääkaupunki Freetown on todella köyhä.

– Mutta jos katsotaan muita asioita, esimerkiksi osittain käyttämättömiä luonnonvaroja tai ihmisten kykyä nauraa hyvinkin huonoina aikoina tai kykyä ottaa toiset ihmiset huomioon, niin Sierra Leone onkin rikas, hän väittää.

Globaalilla tasolla Afrikan ongelmia ovat kaupan esteet, epätasa-arvoiset rakenteet sekä velkataakka, joka korkojen noustessa ei ole enää ollut missään suhteessa heidän maksukykyynsä.

Raaka-aineita, Sierra Leonen tapauksessa timantteja, kyllä on, mutta ne viedään maasta jalostamattomina ja jalostetaan Euroopassa.

Syyskuun lopulla Maailmanpankki päätti suurista velkahelpotuksista osalle köyhimmistä maista. 55 miljardin dollarin velkahelpotuksista pääsi osille 18 maata. Sierra Leone ei ollut joukossa.

Päätöstä edelsivät heinäkuussa järjestetyt massiiviset Live8-konsertit ja mielenosoitukset, joissa kansalaiset kaikkialta maailmasta vaativat kerta kaikkiaan loppua maapallon äärimmäiselle köyhyydelle. Rashid Bahin silmin konserttien jälkeen vajaassa kolmessa kuukaudessa ei kuitenkaan ole tapahtunut kovin paljoa.

– Etelässä tämä aiheuttaa kasvavaa turhautumisen tunnetta. Puhutaan siitä, että apua pitäisi kasvattaa ja antaa velat anteeksi, mutta niin ei käy. Mutta kerjäläisellä ei ole valinnan varaa. Jos saamme edes jotain, niin onhan sekin hyvä, hän toteaa.

Turhautuminen on myös johtamassa uudenlaisiin prosesseihin Afrikassa. Rashid Bah kertoo, että ainakin Ghanassa ja Togossa etsitään vaihtoehtoja kansainvälisten luottojärjestöjen lainoille, koska niihin liittyy aina kovia ehtoja, jotka eivät juuri hyödytä maata itseään. Bahin mukaan tämä olisi toivottavaa myös Sierra Leonessa, mutta toistaiseksi maa on niin köyhä, ettei sillä ole vaihtoehtoja.

Sierra Leone ei saanut velkahelpotusta maassa rehottavan korruption takia.

– Päätöksestä eivät kärsi hallituksen ministerit ja työntekijät, vaan köyhät ihmiset, Bah painottaa.

Tavallinen mies Sierra Leonesta

Suomen Pakolaisavun ohjelmajohtaja Rashid Bah sanoo olevansa tyypillinen sierraleonelainen, joka on kotoisin vähän kaikkialta maasta. Hän syntyi Sierra Leonen itäosassa ja varttui lännessä pääkaupunki Freetownissa. Myöhemmällä iällä perhe lähetti hänet pohjoiseen, mistä suku on kotoisin. Nyt hän asuu etelässä.

Etniseltä taustaltaan Rashid Bah kuuluu ryhmään, joka on perinteisesti lukutaitoinen. Tämä johtuu vahvasta muslimiperinteestä. Mutta perheessä arvostettiin kaikkea koulutusta, muutakin kuin arabian kielen. Bah osaakin vaatimattomasti yhdeksää kieltä.

Rashid Bah on saanut opettajankoulutuksen yliopistossa Sierra Leonessa. Perheen mielestä hän oli koulutuksensa vuoksi länsimaistumassa jo liikaakin, mutta Bah piti päänsä ja meni yliopistoon. Ennen sisällissotaa oli stipendejä, jotka mahdollistivat opiskelun.

Opiskelijapiireissä nähtiin, ettei Sierra Leonella ole tulevaisuutta ilman demokratiaa ja maa oli käytännössä diktatuuri. Osa valitsi maasta poistumisen ja tulevaisuutensa rakentamisen jossain muualla. Rashid Bah ja hänen kaltaisensa jäivät maahan ja pyrkivät muuttamaan mätää systeemiä sisältä päin. Bahille väylä muutokseen oli opettajien ammattiliitto, koska sillä oli verkostot kaikkialle maahan ja vaikutusvaltaa entiseen yksipuoluejärjestelmään. Opettajien ay-liike oli varsin vaikutusvaltainen, sillä se on maan suurin ammattiliitto. Sierra Leonessahan ei ole kovin paljon teollisuutta eivätkä maanviljelijät ole järjestäytyneitä.

Osa Rashid Bahin entisistä opiskelutovereista meni mukaan politiikkaan, hän itse valitsi yhteisökehityksen.

Suomalaisia yhteistyökumppaneitaan Rashid Bah kehuu vuolaasti. Länsi-Afrikassa on totuttu myös avustajiin, jotka pitävät suurta ääntä itsestään, mutta saavat vähän aikaan. Pohjoismainen tapa näyttää olevan, että tehdään enemmän ja puhutaan vähemmän.Suomen Pakolaisavun lukutaitoprojektilla on rahoitus tällä erää kuluvan vuoden loppuun. Vahvoja toiveita on, että kolmivuotinen jatkorahoitus järjestyy ulkoministeriöstä.