Meidät on petetty, sanoo Elvi Hyvärinen

Hyvinvointia ei rakennettu
vain ahneille johtajille

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)




Ensin piiaksi, sitten kahden lakkitehtaan kautta makkaratehtaaseen ja lopulta 17 vuodeksi viilaajaksi hammaspyöriä valmistavaan tehtaaseen. Siinä on tamperelaisen Elvi Hyvärisen työura pähkinänkuoressa. Sinä aikana rakennettiin myös hyvinvointivaltio ja luotiin työläisille nykyiset työehdot. Nyt niitä murennetaan eikä Elvi Hyvärinen voi ymmärtää, miksi kukaan ei pane vastaan.

KAI HIRVASNORO, teksti
JARMO LINTUNEN, kuva

Elvi Hyvärinen, 70, muutti Ylä-Satakunnasta Karvialta Tampereelle 16-vuotiaana ja aloitti 40-vuotisen työuransa piikana. Hän kantoi kortensa kekoon yhteisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi useammassa ammatissa vuodesta 1950 vuoteen 1991, kunnes pääsi varhaiseläkkeelle. Välissä piti toki ottaa lopputili lakkitehtaalta vuonna 1958, koska äitiyslomia ei silloin tunnettu. Lapsen syntyessä oli tapana jättää työpaikka.

Elvin ensimmäinen työpaikka oli maalaistalo siinä, missä nyt seisoo yksi Suomen suurimmista lähiöistä, Hervanta. Talossa oli seitsemän lehmää ja kaikki toimi vedenkannosta lähtien käsipelillä. Töistä oli sellainen paikallinen sopimus, että sitä tehtiin aamusta iltaan ja vapaata oli pari päivää kuukaudessa. Piialla oli täysi ylöspito, joten rahapalkaksi riitti 600 sen aikaista markkaa kuukaudessa.

– Ei se oikeastaan mihinkään riittänyt. Vaatteita ny vähän sai ja vähän tanssilippua. Sitten me pidettiin siellä sellaisia nurkkatansseja, niin meille se tanssiminen ei niin maksanut. Me soitettiin grammarilla ja pidettiin sukkatanssia, Elvi Hyvärinen muistelee.

Me tarkoittaa sitä, että Hervanta oli silloin pieni kylä. Emäntä opetti Elvi Hyvärisen ja suunnilleen saman ikäiset omat lapsensa tanssimaan.

– Me sentäs harjoteltiin valssiakin niin, että se menee ilman mitään nykimisiä ja molemmin puolin. Emäntä tykkäsi, että kun osataan hyvin tanssia, niin ei nurkissa laahata.

– Ei se hullumpi paikka ollut. Työtä piti tehdä niin kuin hyvin vanhan ihmisen, vastata kaikesta siellä navetassa. Ja hyvin se meni. Minä olen aina uskonut, että osaan ja opin. Minulla on ollut kauheen hyvä itseluottamus ja olen pärjännyt monessa muussakin vaikeudessa.

Mauno Koivisto
pelasti talon

Niistä muista vaikeuksista tämä juttu liikkeelle lähtikin. Elvi Hyvärisellä oli kaksi viikkoa sitten vähän asiaa. Hän soitti tuohtuneena, että mitä se Juhani Suomi Mauno Koivistoa menee mollaamaan. Elvi äänesti Koivistoa suurimmaksi suomalaiseksi eikä vähiten siksi, että tämä pelasti 1970-luvulla Hyvärisen omakotitalon Tampereen Tasanteen kaupunginosassa.

Juttu meni niin, että Hyvärisille tuli avioero ja Elvin piti maksaa miehensä pois talosta. Tämä tapahtui vuonna 1975.

Työväen säästöpankista hänelle ei kuitenkaan luvattu lisää lainaa. Herrat eivät uskoneet, että Elvi selviää lainoistaan, koska päällä oli jo aika paljon vanhaa talovelkaa ja korot korkealla.

– Ne aatteli, etten mä pärjää. Ei ne tienneet, että mun on aina ollut pärjättävä.

Elvi Hyvärinen kirjoitti kirjeen Suomen Työväen Säästöpankin silloiselle pääjohtajalla Mauno Koivistolle ja selvitti tilanteensa:

– Mun heitetään nyt pihalle 15 000 markan tähden, kirje kuului noin aika paljon lyhennettynä.

Koivisto lähetti kirjeestä kopion Tampereen pankkiin ja soitti perään.

– Mun käskettiin sinne sitten. Arvasin, että nyt sitten mun haukutaan. Pankinjohtaja ja lainapäällikkö sanoivat, että niin hävyttömän kirjeen ootte Koivistolle lähettäneet. Mua niin hymyilytti, mutta koitin olla totinen. Jälkeenpäin harmitti, kun en huomannut sanoa, että tää ei ollut hävytön, mutta kyllä mä semmosenkin voin kirjoittaa.

Lopulta Elvi sai lainansa yhtä prosenttia normaalia korkeammalla korolla. Leimaveron hän joutui rahoittamaan vekselillä. Sitä talovelkaa hän maksaa vieläkin.

Käteen jäi palkasta
kymppi viikossa

Mutta ennen kuin omaan taloon oli päästy, Elvi Hyvärinen lähti piikomisuransa jälkeen töihin Napparin lakkitehtaalle Tampereen keskustaan. Siellä meni kolme vuotta. 1958 syntyi ensimmäinen lapsi ja työ piti jättää.

– Pari vuotta kitkuttelin siinä melkein nälässä, kun mies ei osannut rahoja hoitaa ja viidellä markalla käytiin kaupassa. Rintamaitoakin myin 40 litraa lastenkotiin, Hyvärinen kertoo.

Vuonna 1960 Hyväriset ostivat nykyisen talon vieressä edelleen olevan pikkumökin. Huoneen ja keittiön mökissä oli asuintilaa noin 50 neliötä ja siinä asuttiin ja kasvatettiin kaksi lasta vuoteen 1972.

Joten 1960-luvun alussa edessä oli paluu töihin. Päivähoitoa ei ollut, mutta naapurin mummu hoiti lapsia. Toinen syntyi vuonna 1963. Lasten hoito maksoi niin paljon, että Elvin palkasta jäi sen jälkeen jäljelle 10 markkaa viikossa. Hän oli nykytermein kannustinloukussa, mutta töihin oli pakko mennä, koska elämä oli niin epävarmaa.

Uusi työpaikka löytyi Suomen Lakista läheltä nykyistä Tampereen linja-autoasemaa. Siellä vierähti kymmenen vuotta urakkatyössä prässissä.

Sen jälkeen meni yli kolme vuotta Wigrenin makkaratehtaalla kunnes Elvi Hyvärinen siirtyi kotinsa lähellä sijaitsevaan Atan hammaspyörätehtaaseen Atalan kaupunginosassa. Siellä hän työskenteli viilarina kunnes jäi varhaiseläkkeelle.

– En minä ollut ikämaailmassa viilaa edes kädessäni pitänyt. Sitten piti oppia viilaamaan niin, ettet hampaaseen koske. Pursot pois.

Herra kuin herra,
sanon mielipiteeni

Ja niissä merkeissä meni 17 vuotta. Kunnes tuli saneeraus ja kahdesta viilaajasta toinen sai potkut.

– Minä tietysti, kun olin kova suunsoittaja niin sain lähteä. Minähän sanon kaikille herroille, ei niin suurta herraa ookkaan, kun mä sanon mielipiteeni.

– Atan lehdessä oli joskus hyvä kirjoitus, että työhengen parantamiseksi pitäisi enämpi keskustella, kato. Minä sanoin, että jaa, ne saa toisekkin sanoa paitsi minä.

Suomen Lakissa Elvi Hyvärinen liittyi ammattiliittoon vuonna 1962. Nykyisin hän on Metalliliiton vapaajäsen.

1950-luvulla töissä aloittaessaan Elvi Hyvärisellä oli kaksi viikkoa vuosilomaa kesällä. Lakkitehtaassa tuntipalkka oli 75 penniä. Lauantait oltiin töissä, paitsi kun ajat huononivat, niin monessa paikassa lauantait oltiin lomautettuina, ja siis ilman palkkaa. Mutta ei Napparissa.

– Napparin Pirre (Birger) oli vielä niitä entisajan johtajia, jotka piti huolta työntekijöistä. Se sanoi, että ei sillai voi tehdä, että eihän sillä elä. Luuletko, että nyt joku johtaja sanoisi, että ei sillä elä?

Napparilaiset olivat töissä ja saivat palkkaa silloinkin, kun töitä ei oikein olisi ollut.

Jo roikkuu
sen verran...

Elvi Hyvärinen muistaa senkin ajan, kun palkankorotukset tehtiin niin, että miesten palkka nousi markan ja naisten 80 penniä.

– Josta mä kerran sohlasin sitten yhdelle työkaverille, miehelle, että kyllä mä meen tuonne yläkertaan ja sanon, että kyllä mulla sen verran jo roikkuu, että mä tartten sen markan.

Toisen kerran palkankorotuksia jaettiin pärstäkertoimen mukaan, ja Elvi Hyvärinen kuuli saaneensa vähemmän kuin muut naiset.

– Sanoin sitten mestarille, että väitäks sää, etten mää tee yhtä paljon töitä kuin nuo toiset akat.

– Ei, ei, kun se ei nyt oo ihan siitä kiinni, että siinä otetaan muutakin huomioon, mestari oli änkyttänyt.

– Minä sanoin, että jaaha! Kyllä siitä sen verta kannattaa maksaa, kun saa suuta aukaista.

Mutta seuraavalla kerralla Elvi sai kymmenen penniä enemmän kuin muut.

– Mää sanoin, että luuletteko te, että minä oon täällä sadan vanhana, että saisin silloin nuo toiset kiinni. Käyttöpäällikkö sanoi kiukkuisena, että otetaanko se pois. Minä sanoin, että ota pois vaan, en minä tee kymmenellä pennillä yhtään mitään.

Ottiko pois?

– Ei ottanut. Mutta seuraavalla kerralla korotus oli sama kuin muilla akoilla.

Ennen tajuttiin
yhteishengen voima

Noin kokonaisuutena työläiset, työväenluokka, hankki itselleen Elvi Hyvärisen työuran aikana vähän paremmat palkat kuin 75 penniä tunnilta, nykyiset vuosilomat ja lomarahat, äitiyslomat ja käytännössä koko nyt tunnetun sosiaaliturvan ja nykyiset työehdot. Miten se tehtiin?

– Silloin me pöhlöt, kun maalta tänne tultiin, ei tajuttu yhtään mitään. Opettaja oli hyvin porvarismielinen, isänmaallinen. Mutta oli ammattiyhdistysliikkeessä ihmisiä, jokka valisti. Ja oli lehdet. Silloin oli Kansan Lehtikin vielä asiallinen, että kyllä me saimme hyvin tietoa asioista. Ja oli johtajia, jotka saivat meidän päähän sen, että kyllä me yhteishengellä saadaan asiat ajettua.

– Silloin kansantulo jaettiin sillä lailla, että aina jaettiin kaikille. Ei silloin ollut sellaista, että joku rohmusi kaikki. Saatiin sellaiset sopimukset ehkä Neuvostoliiton ansiosta ja työtä oli. Meitä tarvittiin, Elvi painottaa.

– Ja meillä oli työpaikallakin se yhteishenki. Ei se ollut sellaista, että kalvetaan toisiansa niin kuin minun mielestäni nyt on. Että koitetaan tuoda itteensä esille, että mä olen nyt parempi kuin tuo toinen. Se saatiin meistä jollakin tavalla pois.

Työehtosopimuksiin saatiin aina jotain lisää terveydenhoitoon ja koulutukseen. Kaikki meni eteenpäin, joka ikisellä ihmisellä Suomessa. Eikä ollut valtavia tuloeroja eikä johtajia kannustettu hoitamaan työtään miljoonien markkojen lisätuloilla.

Ettekö te saa
yhdessä mitään aikaan?

Nyt Elvi Hyvärinen suree sitä, että kaikki näyttää lamaantuneelta.

Tätä aikaa hän pitää kamalana. Yhteisiä saavutuksia murennetaan eikä asioista uskalleta puhua. Jokainen pelkää jäävänsä työttömäksi, jos aukaisee suunsa.

– Mähän puhuin tuolla keskussairaalassa kerran, että ettekö te saa täällä mitään aikaan yhdessä. Kun ei uskalleta puhua mitään, koska sitten ei saa senkään vertaa pätkätöitä. Pitäisi heti sanoa, että mä en tule pätkätöihin, että jos ei ole koko päiväksi töitä, niin olkaa ilman. Pätkätyöläisten täytyy nyt ehdottomasti yhtyä ja sanoa, että nyt on tultava töistä sen verran rahaa, että me eletään. Ettei missään sosiaaliluukulla tarvitse käydä kerjäämässä.

– Tommoset pätkätyöt olisi lopettava siihen paikkaan. En minä tiedä, kelle se kuuluu, mutta kerta kaikkiaan. Se on kaikista nöyryyttävintä ihmisen hyväksikäyttöä. Eihän ihminen ole mikään koneen osa, sehän on ihminen ja sillä on tunteet.

Eikö ihmisillä ole
enää tuntoa ollenkaan?

– Herran jumala, Elvi Hyvärinen päivittelee, kun puhe tulee nykyajan optioista, joilla isot herrat jakavat toisilleen miljoonia.

Ennen tämä ei olisi tullut kuuloonkaan.

– Työkaverini Atassa sanoi, että Suomen työläiset on aina hyvin herransa pitäneet. Mutta nyt ne ovat menneet mahdottomuuksiin. Se rahan ahneus on jotain kauheeta. Eikö ihmisillä ole tuntoa ollenkaan enää? Kun ei ne tee sillä rahalla mitään. Ei ihminen tarvitse määrättyä enempää rahaa. Minä en ymmärrä niitten ajattelutapaa, sitä voitonhimoa. Ihmisyys on kadonnut.

Elvi Hyvärinen käy Tampereella yksinäisten kerhossa. Optiojohtajien vastapainoksi hän kuulee siellä, mitä kerhoa vetävä kotisairaanhoitaja kertoo eläkkeellä olevien hyvinvoinnin rakentajien kohtelusta maassa, jossa kaikkein rikkaimmilta poistetaan 2,5 kuukauden kuluttua varallisuusvero, mutta vanhuksia ei ole enää varaa hoitaa säädyllisesti.

– Hän kertoi, että kun hän meni yhteen huusholliin, niin miehellä ei ollut siellä mitään peittoja, hän nukkui patjan alla. Ja hänelle oli tulossa kotiin dementikkovaimo. Tämmöisiä huusholleja on vaikka kuinka paljon, joissa kaksi hoitamatonta ihmistä yrittää tulla toimeen. Niille juoksutetaan nopeasti ruokaa, siivoajista ei ole mitään tietoa. Kotiavustajille ei kuulu muuta kuin tuoda ruoka ja kotisairaanhoitajille tuoda lääkkeet. Siivoaminen ei kuulu heille.

Kun hyvinvointi-Suomea rakennettiin, sitä ajateltiin rakennettavan kaikille. Toivo paremmasta elähdytti, Elvi Hyvärinen kertoo.

Nyt hän tuntee tulleensa petetyksi.

– Tuntuu ihan kauhealta siinä mielessä, että mihin me ollaan menossa? Me nyt voidaan vielä jollakin lailla pärjätä, mutta entäs seuraava polvi, ne isot luokat, mitä ne nyt pelkäävät, kun he tulevat eläkkeelle. Mutta kyllä hekin ovat työtä tehneet tämän yhteiskunnan hyväksi. Kyllä meidät niin loppuun on käsitelty.

Öljylasku nousi
600 euroa vuodessa

– Herran jumala, Elvi sanoo taas, kun puheeksi tulee ensi vuoden köyhyyspaketti.

Hän ei nimittäin saa siitä paljon mainostetusta kansaneläkkeen 5 euron tasokorotuksesta senttiäkään. Ei saa, koska Hyvärisellä on liian hyvä työeläke eikä hän siksi saa kansaneläkettä ollenkaan. Jos hyvin käy, Elvi Hyvärisen verotus kevenee hivenen eläketulovähennyksen paranemisen myötä, mutta se jää nähtäväksi.

Elvi Hyvärinen on sitä mieltä, että hänellä oli töistä pois jäädessään hyvä eläke. Mutta se on vähä vähältä kynitty alkaen lamavuosista, jolloin eläkeläiset joutuivat vielä kerran nostamaan Suomea pystyyn. Verotusta kiristettiin kansaneläkemaksulla ja sairausvakuutusmaksun korotuksella. Elvi Hyvärinen kysyi silloin verotoimistosta, paljonko hänen tasoisensa eläkkeen verotus oli edellisenä vuonna. Se oli ollut 24 prosenttia, Elvillä se oli enimmillään 30,5 prosenttia.

Siitä se on laskenut, mutta edelleen eläkkeestä maksetaan korkeampaa veroa kuin saman suuruisesta palkkatulosta.

Tarkkana ihmisenä Elvi Hyvärinen on säilyttänyt vanhat pankkikirjansa ja niistä nähdään suoraan, miten hänen käteen jäävä eläkkeensä on viime vuosina noussut. Kesäkuussa 2001 hän sai eläkettä 5 425 markkaa eli noin 919 euroa kuukaudessa. Tämän kuun eläke oli 982 euroa eli neljässä vuodessa hänen käteen jäävä tulonsa on noussut 63 euroa kuukaudessa. Kuuden prosentin tulojen lisäyksestä elinkustannusindeksin nousu on syönyt melko tasan puolet. Se on kesäkuusta 2001 noussut 2,9 prosenttia.

Nyt öljylämmitteisen talon lämmityskustannukset syövät loputkin. Elvi Hyvärisen edellisessä laskussa öljylitra maksoi 53 senttiä, uudessa 70 senttiä. Korotusta tuli siis kerralla 17 senttiä. Talvesta riippuen Elvin omakotitalo kuluttaa ehkä 3 500 litraa öljyä vuodessa. Se tekee 595 euron ylimääräisen loven vuosieläkkeeseen. Pelkkä öljyn hinnan korotus syö kaksi kolmasosaa yhden kuukauden käteen jäävästä eläkkeestä.

– En minä tartte. Enkä muutakaan avustuksia, Elvi Hyvärinen kuittaa tiedon, ettei hän ole tarpeeksi köyhä päästäkseen osille köyhyyspaketista.

Työväenpuolueetkin
ovat ihan metsässä

Politiikasta Elvi Hyvärinen on sitä mieltä, että Suomeen pitäisi tehdä uusi työväenpuolue.

– Siihen koottaisiin sellaiset voimat, jotka vielä tietää, mitä se työväenpuolue tarkoittaa. Nää on nyt ihan mettässä, kuule, suurin osa. Ne on niin saamattomia eikä ne tiedä, että ne on työläisten ja köyhän kansan edustajia. Niiltä puuttuu vallan se. Minä en ole tyytyväinen kuin niihin vanhoihin vasemmistolaisiin ja vanhoihin sosialidemokraatteihin, jotka on vielä jollakin lailla asian päällä. Mutta tämmöset Paavon porukatkin on vieneet kaiken, nehän on jo suurempia porvareita kuin porvarit itte.

Itse Elvi ei ole osallistunut poliittisten järjestöjen toimintaan.

– Minä oon vain suutani soittanut. Ei siellä saa tällain suuntaan soittaa, mää en osaa olla siellä. Siellä pitäisi osata joku sellainen kaava, ja nythän ne on vetänyt sitten ihan viimesen päälle sen kaavan päällensä.

Tulevaisuudessa Hyvärinen pelkää koko Suomen romahdusta.

– Kyllä tämä niin kummallinen suunta on. Työt viedään Kiinaan ja sitten tänne tulee semmoista taitamatonta porukkaa, jota saadaan halvalla. Minä pelkään, että se romahtaa kaikki ja me aloitetaan taas alusta.

– Minä olen pojillekin sanonut, että kyllä teidän on viisainta tehdä mökki mettään ja perunamaa sinne. Ilma saastuu ja me syömme kaikkea... Sitten me vanhat tullaan kaikki höperöiksi ja niin taidatte tulla tekin.

– Mää vähän epäilen, että joku on siihen syynä kanssa, etteivät aivot kestä tätä touhua. Minä en usko, että se on pelkästään vanhenemisesta kiinni, kyllä siinä täytyy olla muitakin syitä, etteivät aivot kestä, vaan ne rupeavat rappeutumaan kesken kaiken.


Tuloveron kevennyksestä
ei senttiäkään Hyväriselle

– Neljän vuoden aikana Elvin eläke on noussut kuusi prosenttia. Se on surkean vähän.

Näin sanoo entinen tamperelainen kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen, joka tuntee Elvi Hyvärisen ja monien hänen kaltaistensa tilanteen tarkkaan.

Elvi Hyvärinen antaa kuulua itsestään sanomalehtien toimituksiin ja aina välillä häntä kuullaan myös Kansanradiossa. Totta kai hän on pitänyt vuosien varrella yhteyttä myös kansanedustajaansa.

Elvi Hyvärinen ei saa kansaneläkettä, koska hänen bruttotulonsa ylittävät sen saamiseen oikeuttavan 1 020 euron rajan. Siksi hän ei saa myöskään ensi vuoden tasokorotusta.

Hyvärisen eläke on noussut neljässä vuodessa 6 prosenttia. Tavanomaisten elinkustannuksien nousun lisäksi hän on siitä rahoittanut esimerkiksi Tampereen kaupungin talouden paikkaamista, kun veroäyriä on nostettu. Paljon lääkkeitä käyttävien omavastuut nousevat ensi vuonna. Ja niin edelleen.

Mutta viime vuosina hallitusten painopisteenä olleesta tuloverojen kevennyksistä Elvi Hyvärinen ei ole hyötynyt eikä hyödy.

– Tässä on se suurin syy siihen, että eläkeläisten asema on kurjistunut. He eivät hyödy tuloveron taulukkoalennuksista, ne ovat pääosin kaikki menneet eläkeläisiltä sivu suun. Kunnallisveron korotukset he kuitenkin joutuvat maksamaan, Stenius-Kaukonen muistuttaa.

Suurin osa eläkkeistä on alle tuhat euroa. Niistä ei makseta valtion veroa eikä niiden verotus siis kevene tuloveron keventyessä.

Kansaneläkkeen tasokorotus on Marjatta Stenius-Kaukosen mielestä kuitenkin hyvä tapa, koska se nostaa eläketulovähennystä ja sen vuoksi usein viiden euron korotuksesta käteen jää kuusi euroa.

Tasokorotuksen lisäksi pienituloisten eläkeläisten tilannetta pitäisi hänen mielestään parantaa erillisellä eläketulovähennyksen nostolla. Ja tasokorotuksen pitäisi olla esitettyä suurempi.

– Jos halutaan auttaa kaikkein pienituloisimpia ja keskituloisia eläkeläisiä, eli noin 80 prosenttia eläkeläisistä, niin silloin pitäisi tehdä kansaneläkkeen tasokorotus, joka nostaa eläketulovähennystä. Se koskee 900 000 eläkeläistä pienimmistä eläkkeistä alkaen. Ja eläketulovähennyksen nosto. Nämä kaksi yhdessä.