tiistaina, heinäkuuta 26, 2005

Esa Pulliainen, viihteen työmies



"Tuupajoen seuraintalolla
soittaminen on lähes ylimaallista"

(Kansan Uutisten Viikkolehti, 23.5. 2003)

Agents-yhtyeen karavaani kulkee. Bändin johtaja, kitaristi Esa Pulliainen on onnellinen mies toiveammatissaan. Tehtävänään hän pitää lohdun viemistä Suomen korpiin.

KAI HIRVASNORO

Motto: "Mun duuni on viedä lohtua Suomen korpiin, käydä siellä soittamassa ja tehdä mahdollisimman hienoja levyjä. Jos joku niistä tykkää, saa hyvälle päälle tai antaa lohtua, niin olen saanut jotain aikaiseksi."

Puhuja on Suomen tanssilavojen kruunaamattomien kuninkaiden, Agents-yhtyeen johtaja, kitaristi Esa Pulliainen ja sanat bändin tarinan kertovasta Santtu Luodon kirjasta Agents forever (Ajatus kirjat), joka ilmestyi toukokuun alussa. Huippusuositun Agentsin kesäkiertueen viides etappi on tänään Someron Esakallio ja tänään ilmestyy myös bändin uusi levy Agents Is...Tonight, jonka voi ennustaa olevan ensi viikolla listaykkönen. (Olikin sitten vain kakkonen. toim. huom.)

Nykyisen solistinsa Jorma Kääriäisen kanssa yhtye on pokannut seitsemästä levystä neljä kertaa platinaa ja kaksi kultaa. Eikä siinä kaikki. Maaliskuussa Esa Pulliainen ja Erik Lindström palkittiin ensimmäisinä kevyen musiikin edustajina säveltaiteen valtionpalkinnolla. Suomi-viihteen legendojen tapaan Pulliainen on jo aikaa sitten uinut kansan sydämiin, mutta virallinen tunnustus jo elinaikana on hieno poikkeus viihdemiesten kohtelussa.

Melodia
ratkaisee

Uusi levy Agents Is...Tonight on koottu pettämättömäksi havaitulla reseptillä. Ei omia sävellyksiä, vaan arkistojen aarteista esiin kaivettuja ikivihreitä, joiden esittämisessä kohtaavat iskelmä ja rock'n'roll, slaavilainen kaiho ja amerikkalainen energia. Samoista aineksista bändi julkaisi kolme levyä Rauli Badding Somerjoen kanssa ja neljällä levyllä lauloi Topi Sorsakoski.

Mistä arkistoista laulut löytyvät, Esa Pulliainen?

- Eipä siinä ole tähän asti ongelmaa ollut. Ei ole sellaista fiilistä vielä tullut, että olisi pulaa. Kyllä ne löytyvät mitä kummallisimmista lähteistä, mutta yleensä ihan mun levyhyllystä. Mulla on aika iso levykokoelma, mistä ne hyppivät ihan luontevasti esiin, Pulliainen juttelee Viikkolehdelle.

Tärkein kriteeri Agents-ohjelmistoon päätyvälle laululle on Esa Pulliaisen mukaan melodia.

- Seuraavaksi tärkein on ehkä kokonaisuus, joka koostuu kappaleen rytmiikasta, melodiasta plus sanoista. Sanat ei mulle kauheasti merkitse, koska nehän ovat aina vaihdettavissa. Toisaalta mä en ymmärrä paljoa lyriikkaa.

Ensimmäisellä levyllään The Agents (1980) yhtye esitti pari omaakin sävellystä, mutta sen jälkeen on edetty lainamateriaalin turvin. Pulliaisen mukaan omaan tuotantoon ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta.

- Jokaisella yleensä on omalla osaamisellaan omat osa-alueet ja tässä bändissä ne ovat nyt osuneet sillain, että vahvaa säveltäjäainesta ei ole kellään. Mutta ehkä sitä enempi on tällaista sovittajan ja esittäjän vikaa.

- Kyllähän pelkkä esityskin sinänsä on itseisarvo. Jotkut nauttii säveltämisestä, mut toiset sen sävellyksen esittämisestä. Me ollaan näitä jälkimmäisiä.

Sähkökitarasta
autereinen fiilis

Vuonna 1980 aloittaneen Agentsin juuret ulottuvat siitä kymmenen vuotta taaksepäin. Tai laskutavasta riippuen jopa 1960-luvulle, sillä Esa Pulliainen vaati isältään sähkökitaraa jo kuusivuotiaana. Rautalankakuume tarttui pikkumieheen, kun hän kuuli radiosta The Soundsin Mantshurian Beatin. Musiikin alkeet Pulliainen opiskeli kuitenkin pianolla.

- Mä olen aloittanut pianonsoitolla niin kuin meidän perheen kakarat kaikki johtuen siitä, että isä hommas kuuskytluvulla meille pianon kotiin. Meit on neljä sisarusta ja kaikki pantiin Vantaan musiikkiopistoon.

Esa Pulliainen kävi kolme vuotta pianotunneilla ja suoritti teorian peruskurssin. Sen jälkeen hän hommasi itselleen potkut musiikkiopistosta, koska kitarakuume oli niin ankara. Sähkökitaraan hän pääsi käsiksi 11-vuotiaana, kun isoveli Ari Pulliainen rakensi sellaisen itse.

- Se oli kyllä autereinen fiilis. Hieman pelottava samalla. Mulla liittyi niin paljon kunnioitusta siihen kitaraan, että jopa vähän studas nappailla ensimmäisiä ääniä, Pulliainen kuvaa ensikosketustaan kitaraan.

Se oli sitä myöten menoa ja sillä tiellä mies on vieläkin. Ensimmäisen Fenderinsä Pulliainen osti 16-vuotiaana. Rahat hän tienasi lintsaamalla koulusta ja käymällä rakennuksilla töissä. Toisen isoveljensä Kai Pulliaisen ja rumpali Juha Takasen kanssa Esa Pulliainen muodosti ensimmäisen blueshenkisen bändinsä 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Samoihin aikoihin Esa Pulliainen kiinnostui 1950-luvunr ockabillystä, mutta yhtä hyvin hän kunnioitti Olavi Virtaa ja Reijo Taipaletta. Ja tietysti Elvistä.

Ensimmäiset Agents-raamit ulottuvat siis tänne asti. Tosin tiet Kai Pulliaisen ja Juha Takasen kanssa erkanivat nopeasti, koska nämä alkoivat soittaa Wigwamilta ja Tasavallan Presidentiltä vaikutteita ottanutta progea, jota Esa Pulliainen taas inhosi.

"Tukka pois, jos
meinaat bändiin"

Uudelleen Agentsin esiastetta viriteltiin 1970-luvun lopulla, kun suomalaiseen musiikkielämään Valo yössä -singlellä komeetan lailla ilmestynyt Tuomari Nurmio tarvitsi taustabändiä. Esa Pulliainen työskenteli tuohon aikaan Dave Lindholmin roudarina ja tämä ehdotti Pulliaista bändin kitaristiksi.

- Mä oon mennyt Nurmion bändiin ihan mandaatilla, Esa Pulliainen muistelee.

- Mun sen aikainen työnantajani Dave Lindholm, jonka bändin kamoja mä kannoin työkseni, suositteli minua Nurmiolle, että ota tämä kaveri kitaristiksi. Ja näin tapahtui.

Pulliainen kokosi Köyhien ystävien muun miehistön. Rumpuihin tuli varhaisnuoruuden soittokumppani Juha Takanen ja bassoon löytyi pitkätukkainen Hans Etholen, jolle asetettiin yksi ehto: tukka pois, jos meinaat meidän bändiin.

Tuomari Nurmio & Köyhien ystävät julkaisi ainoan levynsä vuonna 1979. Se nousi listaykköseksi ja valittiin myöhemmin vuoden levyksikin kevyen musiikin alalla. Köyhien ystävät hajosi, kun Tuomari Nurmio suuntautui juurimusiikista kohti toisenlaista, monimutkaisempaa ilmaisua.

- Minä olin puritaanina menossa aivan päinvastaiseen suuntaan, halusin vieläkin minimalistisempaa ilmaisua, aivan rockabilly- ja rautalankapohjalta. Hiffasin kyllä ihan tarkkaan, etten mä tule klaaraamaan Handen uutta matskua - se oli mulle jo liian vaikeata musaa, Pulliainen kertoo Agents-kirjassa.

Sorsakosken
kanssa läpimurto

Jäljelle jääneet Köyhien ystävät muodostivat sekalaisten kokeilujen jälkeen Agentsin, joka aloitti puhtaana rautalankayhtyeenä. Ensimmäisenä se levytti rautalankaversion Jätkän humpasta. Mutta pian kävi selväksi, ettei yleisölle riitä pelkkä instrumentaalimusiikki. Bändi alkoi etsiä laulajaa ja kokeilijoita riitti kolmisenkymmentä, kunnes levy-yhtiön avulla Agentsin ja Rauli Badding Somerjoen tiet kohtasivat. Bändin todellinen voittokulku alkoi Ikkunaprinsessan myötä. Tosin levy-yhtiö ei antanut Agentsin esiintyä Baddingin levyillä omalla nimellään, vaan säestäjäksi merkittiin The Young Beats.

Todelliseen megasuosioon Agents ylti seuraavan solistinsa Topi Sorsakosken kanssa, joka oli mukana keikoilla jo Baddingin aikoina tämän tuuraajana. Alkoholismista ja itsetunto-ongelmista kärsinyt Badding kun ei aina ollut esiintymiskunnossa. Vappuna 1981 Jussi Raittisen bändistä löytynyt Topi Sorsakoski lauloi jo Agentsin varsinaisena solistina.

Ryhmä Topi Sorsakoski & Agents oli totaalinen menestys. Vuonna 1986 julkaistu ensilevy In Beat oli viime vuoden loppuun mennessä myynyt 125 000 kappaletta ja se on kaikkien aikojen myydyimpien suomalaislevyjen listalla sijalla 21. Topi Sorsakoskessa yhdistyivät Olavi Virta ja rock'n'roll, ja kaiken kuorrutti Esa Pulliaisen sormista lähtevä Suomen tyylikkäin kitarointi.

Keiltä kitaristeilta Pulliainen imi nuorena vaikutteensa?

- Ensimmäiset oli ihan suomalaisia mitä mä radiosta kuulin eli The Sounds-yhtyeen Henkka Granö. Ja ilman muuta mies, jonka näki lähes päivittäin tv:ssä ja kuuli radioaalloilta oli Heikki Laurila. Se oli iso vaikuttaja mulle.

- Ulkomaalaiset esikuvat tuli vasta myöhemmin, sanotaan siinä 17-18:n ikäisenä ja ne olivat normaaleja asiaan kuuluvia kundeja eli John Mayallin kaikki kitaristit ja Jimi Hendrix. Nää ihan perusjätkät joita kaikki muutkin kuunteli.

"Bändissä on
sitten bootsit"

Topi Sorsakosken ja Agentsin tiet alkoivat erkaantua alkuvuodesta 1992. Sorsakoski teki oman kiertueen ja musiikillisetkin näkemykset kulkivat eri suuntiin.

- Topi oli halunnut soololevyilleen isomman bändin soundia, kun minua taas kiinnosti sellainen pieni ja hikinen kitarabändin soundi, mahdollisimman rockhenkinen soundi, Esa Pulliainen kuvailee Agents-kirjassa.

1970-luvulla Freddie Falconina esiintyneen Jorma Kääriäisen ja Esa Pulliaisen tiet kohtasivat Suomenlinnan aliupseerikerholla järjestetyssä Elvis-illassa.

- Kun menin Agentsiin, Esa ilmoitti, että kaikilla meidän bändissä on sitten bootsit, kuului Kääriäisen saama evästys uuden työnantajan leipiin.

Uuden Agentsin alku ei ollut mitään suurta sukseeta. Ensimmäinen levy Agents Forever myi yhtyeelle vaatimattomasti 7 000 kappaletta eivätkä tanssipaikatkaan täyttyneet takavuosien malliin, kun bändi aloitti keikkailun kesällä 1995. Nykyinen megamenestys seurasi vasta tv-sarjaa Laulava sydän ja kolmatta albumia Agents Is...More. Nykyisin bändi tekee sata keikkaa vuodessa.

- On todella hienoa mennä jonnekin Tuupajoen seuraintalolle, lyödä kamat pystyyn ja alkaa soittaa. Siinä on jotain lähes ylimaallista. Kyllä himassakin voi olla hieno fiilis, ei siinä mitään, mutta minä olen niin paljon keikkamies, että en osaisi olla vaan kotona tai ryhtyä studiomuusikoksi. Pari viikonloppua menee himassa, mutta sitten alkaa kävelyttää, Pulliainen luonnehtii keikkamiehen elämää.

"Tämä on
hienoin homma"

Miten sitä silti jaksaa soittaa ne samat biisit ilta toisensa jälkeen vuodesta vuoteen?

- Yleensähän se on niin, että samat biisit soitellaan. Mut sit kun ne alkaa kyllästyttää, sit vaihdellaan kappaleita, kertoo Pulliainen.

- Mutta nyt kun bändi on tämmösessä asemassa, niin meil ei enää niin hirveesti oo varaa vaihdella ohjelmistoa. Siellä tulee yleisöllä suru puseroon, jos me jätetään soittamatta meidän tunnetuimmat levytykset ja soitetaan jatsia niiden tilalla. Pikkaisen me ollaan jouduttu tällaisen powerplay-suorittamisen asemaan, hän pohtii.

Mutta perspektiiviä mahdolliseen leipääntymiseen Esa Pulliaiselle tuo se, että on tullut tehdyksi muitakin töitä. Hän on työskennellyt rakennuksilla, Rautakirjan varastossa ja roudarina.

- Jos mä vertaan mihin tahansa näist mun aikaisemmista ammateista, niin kyl tää kuitenkin on hienoin homma. Pluspuolet on huomattavasti isommat kuin jossain rakennushommis. Ja jos oikein kauhea motivaation puute iskee, niin on hyvä tsiigaa tuolla keikkareissussa kun TVH operoi jotain suo-osuutta kondikseen. Kattoo kun lapio heiluu, niin alkaa taas tuntuu nää omat hommat aika kivoilta.

Entinen
ay-aktiivi

Soittohommien ohella Esa Pulliainen on toiminut myös muusikkojen ammattiyhdistysliikkeessä. Muusikoiden kesto-ongelmana vuosikymmenestä toiseen ovat olleet esiintymislavojen kunto ja varsinkin esiintyjien sosiaalitilat, joissa ei välttämättä edelleenkään ole edes WC:tä. Esa Pulliainen sanoo, että Agentsin kohdalla asiat toimivat, koska bändi on ollut kärkäs muistuttamaan epäkohdista.

- Me ehkä ollaan sen myötä ja myös meidän suosion myötä saatu vähän paremmat sosiaaliset olot kuin moni muu bändi. Mut jos mä sanon, että meidän bändin kohdalla nää asiat toimii ja on ihan ojennuksessa, niin mä en todellakaan puhu koko ammattikunnan puolesta. Tiedän ihan tarkkaan, et läheskään kaikilla ne ei todellakaan oo kunnossa, Pulliainen huomauttaa.

Syynä kehnoihin oloihin on se, etteivät keikkajärjestäjät pysy mukana kehityksen tahdissa.

- Ala on kehittynyt musiikin puolesta. Bändit on kehittyny, laitteet on kehittyny, näyttävyys, kuuluvuus parantunut, muistuttaa Pulliainen.

- Mut järjestävä osapuoli, tää meidän työnantajaosapuoli, ei ole pysynyt oikein kehitykses mukana. Kyl aika järkyttävis paikois välil tulee käytyy keikoilla. Ihan tälläst touhuu, että esiintymislavalla on sentti pölyä.

- Mutta järjestävä osapuoli ei ookkaan uusiutunut samanlaista tahtia kuin tää esittävä osapuoli, koska meidän puolella kilpailu on paljon kovempaa.Täst heikot karsiutuu aika äkkiä pois. Järkkäripuolella voi samoilla metodeilla pyörittää tanssilavaa parikymmentäkin vuotta, varsinkin jos kukaan ei tuu muistuttamaan, että panes järkkäri tänne vessat takahuoneeseen ja lakase toi lava. Silloinhan se jämähtäneisyys voi jatkua ja jatkua vaan.

Agentsin soittajat puhuvat paljon työstä ja työmoraalista. Tarjoan Esa Pulliaiselle luonnehdintaa viihteen työmies hänestä itsestään. Miltä se maistuu?

- Se on mun profiilini aika tarkkaan. Kyllä. Viihteen työmies.