Hyökkäys Irakiin lisäsi terrorismia

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.3. 2007)

Yhdysvaltain hyökkäyksestä Irakiin tuli alkuviikolla kuluneeksi neljä vuotta. Hyökkäys oli osa ns. terrorismin vastaista sotaa. Terrorismin taltuttamisen sijaan se lisäsi terrori-iskujen määrää yli 600 prosentilla kahteen edeltävään vuoteen verrattuna.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Jos me emme taistelisi ja tuhoaisi tätä vihollista Irakissa, he eivät laiskottelisi. He tappaisivat amerikkalaisia eri puolilla maailmaa ja meidän rajojemme sisäpuolella. Taistelemalla näitä terroristeja vastaan Irakissa amerikkalaiset sotilaat tuhoavat suoran kansalaisiimme kohdistuvan uhkan.

Presidentti George W. Bush 30.11. 2005.

Yhdysvaltain sota Irakissa on nyt kestänyt neljä vuotta eikä loppua ole näkyvissä.

Vuosien kuluessa kaikki sodalle esitetyt perustelut ovat murentuneet. Irakista ei löytynyt joukkotuhoaseita, koska niitä ei ollut. Irak ei tukenut terroristijärjestö al-Qaidaa, vaan al-Qaida pääsi Irakin sisälle vasta sodan seurauksena.

Eikä sota tuonut turvaa terrorismiltakaan. Päinvastoin. Maailmanlaajuinen islamistinen terrorismi on lisääntynyt 20. maaliskuuta 2003 jälkeen, jolloin hyökkäys alkoi.

Amerikkalaiset tutkijat Peter Bergen ja Paul Cruickshank ryhtyivät etsimään vastausta kolmeen kysymykseen:

Onko jihadistinen terrorismi vähentynyt vai lisääntynyt Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen?Millaista terrorismin kehitys on ollut, jos mukaan ei lasketa sotia Afganistanissa ja Irakissa?Onko nimenomaan Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan suunnattu terrorismi lisääntynyt?

”En tiedä,

en sanoisi...”

Terrorismin kehitystä seurattiin tutkimuksessa kahtena ajanjaksona. Ensimmäinen oli 12.9. 2001 - 20.3. 2003 ja toinen 21.3. 2003 - 30.9. 2006. Ensimmäinen jakso alkoi siis päivää jälkeen 11. syyskuuta tapahtuneiden iskujen ja päättyi Irak-hyökkäykseen. Aineisto on peräisin MIPT- ja RAND -tutkimuslaitosten terrorismitiekokannasta, joka ulottuu vuoteen 1968 asti.

Presidentti George W. Bush ei ole ainoa, jolle terrorismin kehitys Irakin hyökkäyksen jälkeen on epäselvää. Vuosi sitten Yhdysvaltain hallintoa kiertäneessä kansallisessa turvallisuusarviossa todettiin sodan synnyttäneen uuden terroristisukupolven. Silti viime syyskuussa puolustusministeri Donald Rumsfeld pohti, ettei maailma tiedä, onko terrorismi sodan vuoksi lisääntynyt. Vielä tämän vuoden tammikuussa tiedustelujohtaja John Negroponte pohti kongressille antamassaan todistuksessa, että ainakaan hän ei sanoisi Irakin sodan lietsoneen islamistisia äärivoimia.

200 iskua vuodessa,

1 689 kuollutta

Mother Jones -aikakauslehden maalis-huhtikuun numerossa julkaistu Peter Bergenin ja Paul Cruickshankin tutkimus viimeistään panee päätepisteen tällaisille pohdinnoille. ”Irak-efekti” kansainväliseen terrorismiin on ollut valtava. Terroristiset hyökkäykset lisääntyivät sen jälkeen kuusinkertaisesti ja niissä on kuollut tuhansia ihmisiä. Ja vaikka iskut Afganistanissa ja Irakissa jätetään huomiotta, silti kuolonuhreja vaatineet hyökkäykset lisääntyivät kolminkertaisiksi 21.3. 2003 jälkeen.

Tutkimuksessa ei ole edes huomioitu palestiinalaisten tekemiä iskuja, koska ne liittyvät kokonaan eri konfliktiin kuin Irakin sotaan.

Irakin sodan alkamisen jälkeen jihadistien tekemät terroriteot lisääntyivät 607 prosentilla vuodessa vajaaseen kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Ennen sotaa iskuja tehtiin 28 per vuosi kautta maailman. Irakin sodan jälkeen niitä tehtiin 200. Kuolonuhrien määrä nousi 501:stä 1 689:ään.

Puolet terrorismin lisääntymisestä tapahtui Irakissa. Mutta sodat Irakissa ja Afganistanissa eivät ole lisänneet turvallisuutta muualla maailmassa. Vaikka molemmat jätetään huomiotta, terroritekojen määrä kasvoi 27:stä 37:ään ja kuolonuhrien määrä 496:sta 554:ään vuodessa.

Madridin pommi

oli tuhoisin isku

Yhdysvallat on ollut melko turvassa terrorismilta. Maaliskuun 2003 jälkeen vain 18 amerikkalaista on kuollut Irakin ja Afganistanin ulkopuolella tapahtuneissa terrori-iskuissa. Lontoon pommi-iskuissa heinäkuussa 2005 kuoli 52 ihmistä ja Madridin junapommi tappoi 191 ihmistä edellisenä vuonna.

Irakin katastrofi ei ole purrut amerikkalaisten omaan nilkkaan vain lisääntyneenä väkivaltana varsinkin sen Nato-liittolaisten alueella.

Arabimaissa maan arvostus on romahtanut. Jordanialaisista 25 prosenttia näki Yhdysvallat myönteisessä valossa vielä vuonna 2002 tehdyssä mielipidetutkimuksessa. Seuraavana vuonna Irak-efekti pudotti arvostuksen 1 prosenttiin. Libanonissa luvut olivat 30 ja 15.

Maailman suurimmassa muslimimaassa Indonesiassa Yhdysvaltain suosio romahti 61 prosentista 15:een.

Peter Bergen ja Paul Cruickshank painottavat, ettei inho Yhdysvaltoja kohtaan tee vielä kenestäkään terroristia. Mutta joka tapauksessa sadat miljoonat ihmiset ovat kääntyneet maata vastaan ja se on luonut kasvualustaa myös äärimmäisyyksille.

Äärijärjestöt ovat siirtyneet myös sanoista tekoihin. Ääri-islamilaisiksi luokiteltujen terroritekojen määrä muissa arabimaissa kuin Irakissa lisääntyi räjähdysmäisesti. Ennen Irakin sotaa niitä oli kolme, sodan jälkeen 37. Kuolonuhrien määrä niissä lisääntyi 783 prosenttia.

Esimerkiksi Yhdysvaltain tärkeimmässä arabiliittolaisessa Saudi Arabiassa terroritekoja ei ollut lainkaan ennen sotaa, mutta sodan jälkeen iskuja tehtiin 12.

Lisäksi nimenomaan saudit ovat tehneet itsemurhaiskuja myös Irakissa. 101 tunnistetusta itsemurhapommittajasta 40 oli saudeja maaliskuun 2003 ja helmikuun 2006 välisenä aikana.

Bushin politiikka

inspiroi terrorismia

Afganistanissakin itsemurhaiskut ovat Irakin esimerkin tuontitavaraa. Ennen vuotta 2005 itsemurhapommit olivat käytännössä tuntemattomia maassa. Mutta varsinkin internetissä leviävät kuvat ja filmit hyökkäyksistä inspiroivat ääri-ihmisiä kaikkialla maailmassa. Afgaanisissit ovat myös käyneet paikan päällä Irakissa harjoittelemassa erilaisia iskuja amerikkalaisia vastaan.

Kertaalleen lyödyt Afganistanin talebanit saivatkin uutta voimaa Irakin tapahtumista. Terrori-iskut Afganistanissa lisääntyivät kesällä 2005 puoli vuotta sen jälkeen, kun vastaava nousu oli nähty Irakissa. Viime vuonna terrorismi nousi molemmissa maissa samaan aikaan uusiin ennätyslukuihin.

George W. Bushin hallinto tuli globalisoineeksi jihadin ja marttyyrikuoleman ihannoinnin. Peter Bergen ja Paul Cruickshank muistuttavat, että kaikki näistä inspiroituneet uskonsoturit eivät kuole Irakissa. Osa siirtyy uusille taistelukentille. Saudi Arabia onkin jo pidättänyt Irakin sodan veteraaneja. Jordanian tiedusteluviranomaiset ovat ilmoittaneet 300 taistelijan palanneen kotimaahan.

Saksan, Ranskan ja Hollannin tiedustelupalvelut ovat arvioineet joidenkin kymmenten Irakissa sotineiden palanneen Eurooppaan. Joitakin on pidätetty epäiltynä terrori-iskujen valmistelusta.

Varsinainen sotureiden virta muualle maailmaan käynnistyy vasta sitten, kun sota Irakissa joskus vaimenee. Monien arvioiden mukaan Yhdysvaltain uudella Irakin joukkojen komentajalla David Petraeuksella on puoli vuotta aikaa ja sen jälkeen Yhdysvaltoja odottaa yhtä nöyryyttävä vetäytyminen Irakista kuin 1970-luvulla Vietnamista.

Suomen rikkaat pahassa palkkakuopassa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.3. 2007)

KAI HIRVASNORO

Elämme ihmiskunnan historian rikkainta vuotta, sanoo miljardööri Steve Forbes, bisneslehti Forbesin kustantaja.

Forbes-lehti on jälleen laittanut maailman isorikkaat paremmuusjärjestykseen. Tuloksena oli, että yli miljardin dollarin omaisuutta hallinnoivia miljardöörejä on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin, 946 kappaletta. Viime vuoteen verrattuna miljardöörien määrä lisääntyi 19 prosentilla ja heidän omaisuutensa kasvoi 35 prosentilla. 946 miljardöörin omaisuus on käsittämättömät 3,5 triljoonaa dollaria. Se näyttää tältä: 3,500 000 000 000 dollaria.

Suomen kannalta Forbesin lista on synkkääkin synkempi. Käytännössä kaikista Länsi-Euroopan maista, ja useista idänkin, löytyy vähintään yksi miljardööri, mutta Suomen kohdalla on musta aukko. Ei ensimmäistäkään oikeasti rikasta.

Edes Suomen rikkain mies Aatos Erkko ei vedä vertoja Forbesin listan viimeiselle, joka on ukrainalainen Kostjantin Tshevago. Vasta 33-vuotias Tshevago on tienannut tasan miljardin dollarin omaisuuden pankki- ja kaivosbisneksessä.

Mikael Liliuksen kohuoptiot ovat ihan paperia rikkauden MM-kisoissa ja mitä arvovaltaa on Jorma Ollilallakaan niissä kabineteissa, mistä käsin maailman kohtaloita oikeasti hallitaan? Ettei olisi kahvinkeittäjänä siellä.

Työnantajien EK narisee tylsästi, että suomalaisten pitää lisätä tuottavuutta ja tehdä enemmän töitä samalla, tai mieluummin pienemmillä palkoilla jonkun abstraktin kilpailukyvyn ja tulevaisuuteen varautumisen vuoksi.

Paljon helpommin 50 tuntinen työviikko ja palkkojen alennus menisi läpi, jos vedottaisiin maaotteluhenkeen: On häpeä, että melkein tuhannen maailman rikkaimman joukossa ei ole yhtään suomalaista, vaikka siellä on kasapäin ruotsalaisia. Jo 20 rikkaimman joukossa heitä on kaksi, Ikean luonut Ingvar Kamprad (33 miljardia) ja isänsä perustamaa Hennes&Mauritz-vaatekauppaketjua johtava Stefan Persson (18,4 miljardia).

Tänä vuonna miljardöörien listalle tuli 178 uutta henkilöä tai perhettä. Heistä 19 on venäläisiä, 14 intialaisia, 13 kiinalaisia ja 10 espanjalaisia. Kypros, Oman, Romania ja Serbia saivat nyt ensimmäiset edustajansa listalle.

Niin, ja se maailman rikkain on edelleen Microsoft-yhtiön perustaja Bill Gates, jonka omaisuus on 56 miljardia dollaria.

Rodunjalostusta Suomessa ja Ruotsissa - Elokuva Uusi ihminen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 16.3. 2007)

Aikana, jolloin hyvinvointivaltiota ei ollut, köyhyyspolitiikassa jaettiin kovia paketteja. Köyhien sikiäminen yksinkertaisesti estettiin steriloimalla nuoria naisia. Ruotsissa steriloinnit perustuivat muodolliseen vapaaehtoisuuteen, Suomessa pakkoon.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Elokuva Uusi ihminen on kosto, myöntää sen käsikirjoittaja Kjell Sundstedt.

Sundstedtin äidin sisko Maj-Britt suljettiin 8-vuotiaana vähämielisten laitokseen. Kymmenen vuotta myöhemmin hän kirjoitti siskolleen Gertrudille, Kjell Sundstedtin äidille, ettei ole kuullut muista sisaruksista aikoihin.

”Etkö voisi yrittää auttaa minua, jotta pääsisin pois tästä sairaalasta. Ymmärrät varmaan, että näin nuorena ei ole hauska asua lukkojen takana”, hän jatkoi.

18-vuotias Maj-Britt ei ollut sairaalassa lukkojen takana siksi, että olisi ollut sairas tai ”vähämielinen.” Hänen sairautensa oli köyhyys. Ruotsissa käytännössä pakkosteriloitiin yli 30000 nuorta naista vuodesta 1935 alkaen ja jatkuen aina 1970-luvulle asti. Kurjissa olosuhteissa asuneita monilapsisten perheiden tyttöjä pidettiin riskinä. Kevytmielisyyttään hekin lisääntyisivät holtittomasti eli synnyttäisivät liikaa sosiaaliavun varassa eläviä ruotsalaisia.

Muodollisesti Ruotsissa ei ollut pakkosterilointia. Mutta käytännössä köyhiä naisia suostuteltiin, painostettiin ja suorastaan kiristettiin suostumaan siihen. Tie suljetusta laitoksesta avautui ulos vain leikkauspöydän kautta.

Laitoksiin suljetut tytöt kutsuivat pakkosterilointia ”lahtaukseksi.” Lastensuojeluviranomaisten lausunnoissa perusteluina esitettiin, että vetelehtii Tivolin luona tai peilailee itseään jatkuvasti sekä lääppii ja on tunkeileva, etenkin miesten kanssa.

Rotuhygienia

levisi länsimaissa

Klaus Härön ohjaama Uusi ihminen on siis kosto. Kjell Sundstedt toteaa elokuvan saatesanoissa elokuvan olevan kosto vääryyksistä, joiden kohteeksi nuoret, viattomat ihmiset joutuivat rotuhygieenisten aatteiden, ylimielisen hyvän tahdon ja silkan ahneuden tuhotessa monta elämää.

30 000 pakkosteriloinnin lisäksi Ruotsissa suoritettiin toinen mokoma vapaaehtoisempia sterilointeja vuosina 1935-1975. Historioitsija Mattias Tydénin mukaan sterilointeja alettiin toteuttaa 1930-luvulla, jolloin rotuhygienia oli muotia kaikissa länsimaissa. Sillä muka ehkäistiin psyykkisten sairauksien ja ”vähämielisyyden” leviäminen muualle väestöön. Suoremmin sanottuna kyseessä oli tapa pitää rotu puhtaana.

Tiedot steriloinneista olivat aivan julkisia. 1950-luvulta lähtien Ruotsin lehdistö paljasti niihin liittyviä skandaaleja ja sterilointipolitiikkaa alettiin arvioida uudelleen. Silti vielä 1970-luvulla Ruotsissa ylipuhuttiin potilaita suostumaan niihin.

Lääkintöhallitus

määräsi Suomessa

Ruotsin sterilointilaki oli kuitenkin lievä Suomen vastaavaan verrattuna. Ruotsissa toimenpide vaati henkilön oman ainakin nimellisen suostumuksen, mutta Suomen vuonna 1935 säädetty laki salli pakkosteriloinnin älykkyydeltään vajavaisille ja mielisairaille henkilöille heiltä mitään kysymättä. Määräyksen antoi Lääkintöhallitus.

Dosentti Markku Mattilan mukaan sterilointiin voitiin antaa lupa myös sillä perusteella, että henkilö saisi avioliitossaan ”vajaakelpoisia” lapsia.

Vuoteen 1949 mennessä määräyksiä annettiin 835 ja lupia 230. Laki oli kannattajilleen pettymys.

Vuonna 1950 säädettiin uusi laki, jonka tarkoituksena oli lisätä sterilointeja. Kaikki valtion tai kunnan palveluksessa olevat lääkärit saivat oikeuden tehdä aloitteen steriloinnista. Lisäksi Lääkintöhallituksen päätöksestä tuli lopullinen. Siitä ei voinut enää valittaa.

Uusi laki ja muut toiminnan tehostamiset tuottivatkin paremman tuloksen. 1950-1970 Lääkintöhallitus antoi 3 600 pakkosterilointimääräystä ja 3 043 lupaa. Yhdeksässä kymmenestä tapauksesta toimenpide kohdistui naisiin. Maalitauluna olivat nimenomaan huono-osaiset kuten Ruotsissakin.

Pakkosteriloinnin mahdollistanut laki kumottiin Suomessa vuonna 1970.

Painostettiinko

romaninaisia?

Uusi ihminen -elokuva painottuu sen päähenkilön Gertrudin kokemaan painostukseen, jolla häntä suostutellaan sterilointiin.

Suomessa suostuttelua ei normaalisti tarvittu. Mutta Markku Mattilan mukaan Suomessakin on saatettu pakkosterilointien lisäksi painostaa kuuromykkiä tai epilepsiaa sairastaneita. Ensimmäisen lain aikana molemmat tulkittiin vioiksi, jotka estivät avioliiton solmimisen. Sterilointileikkauksen jälkeen lupa saatettiin kuitenkin myöntää. Avioliittoluvista päättivät paikalliset papit, joten asia riippui täysin kulloisenkin papin linjasta.

Painostusta voi Mattilan mukaan olettaa esiintyneen myöhemminkin. 14 vankilassa ollutta romaninaista haki sterilointia vuosina 1950-1970. Tämä oli 18 prosenttia kaikista vankilassa olleista romaninaisista. Samaan aikaan vankilassa olleista valkolaisnaisista sterilointia haki 0,7 prosenttia. Asiakirjoista ei selviä, mistä valtaisa ero johtuu.

Elokuvan ohjannut Klaus Härö on todennut, ettei lähihistorian pöyristyttävien tapahtumien voi ajatella johtuneen siitä, että ihmiset olivat silloin jotenkin tyhmempiä.

– Yhtä lailla meidän ratkaisujamme saatetaan päivitellä viidenkymmenen vuoden kuluttua. Olemme samanlaisten ongelmien edessä. Kjell Sundstedt on sokea. Parinkymmenen vuoden kuluttua vanhemmat saavat luultavasti tietää etukäteen, että poika sokeutuu 40-vuotiaana. Heiltä voidaan siis kysyä, haluavatko he synnyttää poikaa ollenkaan, Härö sanoi STT:n haastattelussa.

Giuliana Sgrena, ystävien kahdesti pettämä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 16.2. 2007)

Italialainen toimittaja Giuliana Sgrena joutui kaksi kertaa ystävien pettämäksi. Ensin irakilaiset sieppasivat Fallujan kaupungin valtauksesta todisteita keränneen toimittajan. Sitten vapautuksen jälkeen liittolaismaa Yhdysvaltain sotilaat ampuivat tappaakseen.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Ehkä totuus sittenkin saadaan selville.

Amerikkalaisten oman tutkinnan mukaan Italian turvallisuuspalvelun Sismin asiamiehen Nicola Caliparin kuolema Bagdadissa 4. maaliskuuta 2005 oli traaginen onnettomuus. Mutta huhtikuussa Italiassa käynnistyy oikeudenkäynti, jossa amerikkalaista sotilasta Mario Lonzanoa syytetään harkitusta murhasta sekä murhayrityksestä toista Sismin agenttia Andrea Carpania ja toimittaja Giuliana Sgrenaa vastaan.

– Italian oikeuslaitos osoitti itsenäisyytensä suhteessa Yhdysvaltoihin, iloitsee Suomessa vieraillut Sgrena.

Mario Lonzanoa itseään ei saada oikeudenkäyntiin eikä tuomiolle. Yhdysvallat ei luovuta omia kansalaisiaan edes liittolaistensa oikeusistuimille.

Vain hetki ennen kohta kaksi vuotta sitten sattunutta välikohtausta Giuliana Sgrena oli vapautunut 28 päivää kestäneestä panttivankeudesta tuntemattomien sieppaajien kynsissä. Lukitussa huoneessa Sgrena oli ajatellut joka kerta oven avautuessa viimeisen hetkensä koittaneen. Talvella 2005 länsimaisten sieppaukset olivat Irakissa kuumimmillaan ja moni tapettiin kaula katkaisemalla. Murhat kuvattiin videolle, jotka julkaistiin internetissä.

Giuliana Sgrena osoittaa ohimoaan etusormella. Hän toivoi tulevansa tapetuksi vähemmän kivuliaasti ampumalla.

”He ampuivat

tappaakseen”

Sgrenan kirja Ystävien tulituksessa (Like) viittaa kahteen suuntaan.

Italia soti Irakissa Yhdysvaltain liittolaisena ja silti amerikkalaiset sotilaat ampuivat 4. maaliskuuta 2005 yhteensä 58 laukausta italialaista panttivankia ja kahta Italian hallituksen asiamiestä kuljettavaa autoa kohti. Huhtikuussa käynnistyvään oikeudenkäyntiin liittyvän tutkinnan mukaan noista laukauksista 57 ammuttiin kohti matkustajia eikä esimerkiksi auton renkaita.

– He ampuivat tappaakseen, Sgrena sanoo varmana asiastaan.

Kun amerikkalainen sotilas välikohtauksen jälkeen avasi auton oven, hän sanoi shit, paska.

Giuliana Sgrena itse haavoittui vaikeasti.

Kapina kukistettiin

laittomilla aseilla

Mutta ystävät pettivät Sgrenan myös toisaalla. Hän, vasemmistolaisen Il Manifesto -lehden toimittaja oli Irakissa tutkimassa marraskuussa 2004 tapahtunutta Fallujan kaupungin valtausta.

Falluja oli ollut maaliskuun 2003 miehityksestä lähtien vastarinnan keskus. Nyt monia nöyryytyksiä kokeneet amerikkalaiset ensin eristivät kaupungin ja sitten tuhosivat sen. Valtauksessa käytettiin myös fosforipommeja ja napalmia, ja tuhansia ihmisiä kuoli. Aluksi totuus Fallujasta onnistuttiin salaamaan, mutta myöhemmin Yhdysvallat joutui myöntämään käyttäneensä siellä laittomia aseita.

Giuliana Sgrena kaapattiin, kun hän oli tulossa haastattelemasta Fallujan pakolaisia. Hän oli Bagdadissa jo seitsemättä kertaa todistamassa miehityksen todellisuutta. Ja silti he kaappasivat juuri hänet, sotaa vastustaneen ja sen tuhoista raportoineen toimittajan.

Kokeneena sotakirjeenvaihtajana Sgrena oli varautunut siihenkin vaihtoehtoon, että hänetkin siepataan. Sgrena kertoo, ettei häntä uhkailtu eikä häneen kohdistettu väkivaltaa. Hän ei kuitenkaan uskonut kaappaajien lupauksiin, etteivät he tapa.

Mandelan esimerkki

antoi voimaa

Giuliana Sgrena vietti 28 päivää erityksissä. Ei ollut kynää, paperia, lehtiä, kirjoja eikä edes omia vaatteita. Ajantaju katosi. Järjissään hän kertoo pysyneensä sillä, että antoi mielensä vaeltaa lapsuuteen ja itselleen tärkeisiin paikkoihin.

Hän itki vain kerran. Se tapahtui, kun kaappaajat kuvasivat ensimmäisen videon, jossa Sgrenan oli vaadittava Italiaa vetäytymään Irakista. Tunnekuohu vei voiton, kun Sgrena ymmärsi tämän ehkä olevan viimeinen viesti perheelle.

Giuliana Sgrena pysyi lujana myös ajattelemalla Nelson Mandelaa. Arvokkuutta ei saa menettää kidnappaajien nähden, hän ajatteli Mandelan esimerkkiin tukeutuen.

Irakin miehityksestä Giuliana Sgrena sanoo, että käynnissä on sisällissota. Miehittäjien tulisi vetäytyä, vaikka se todennäköisesti aluksi kiihdyttäisi sisällissotaa. Mutta vetäytyminen on ainoa keino jättää Irakin tulevaisuuden rakentaminen irakilaisten omiin käsiin. Ja miehityksen päättyminen veisi myös Irakissa toimivilta ulkomaalaisilta terroristeilta suojaverhon.

Giuliana Sgrena kiistää olevansa anti-amerikkalainen. Hänen kirjansa on julkaistu myös Yhdysvalloissa ja siellä hän sai paljon tukea. George W. Bushia ja sotaa hän kyllä vastustaa, mutta niinhän tekee myös suuri osa amerikkalaisista.

Saddam Hussein oli verinen diktaattori, Sgrena myöntää. Mutta sota ei ole hyväksyttävä tapa lopettaa diktatuuria.

Giuliana Sgrena ei usko koskaan täysin toipuvansa koettelemuksestaan. Huhtikuussa alkava oikeudenkäynti palauttaa jälleen muistot pintaan ja pistää elämään uudelleen ne 28 päivää. Vankeus muutti Sgrenaa niin, ettei hän enää juuri ajattele tulevaisuutta. Elää vain päivän kerrallaan.

Suuret puolueet eivät edes tunnista köyhyyttä

Kuva: Jarmo Lintunen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 9.3. 2007)

Kolmen suurimman puolueen vaaliohjelmissa vaietaan suomalaisesta köyhyydestä. Niiden mielestä sitä on jossain epämääräisessä suunnassa ja sille pitäisi tehdä jotain. Stakesin viime syksynä esittämät täsmätoimet köyhyyden poistamiseksi löytyvät konkreettisimmin ja kattavimmin Vasemmistoliiton vaaliohjelmasta.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Eduskuntavaaleihin mennään ideologisemmilla kampanjoilla kuin kertaakaan 15 vuoteen. 1990-luvulla puolueet pakotettiin yhteen ruotuun kilpailemaan säästö- ja leikkauslistoilla. Vuoden 2003 vaalienkin tunnelmaa hallitsi vielä laman jälkeinen aika.

Vasemmistoliitto piti lisääntyvää köyhyyttä pääteemanaan 1999 ja 2003, mutta molemmissa vaaleissa yleistunnelma oli sellainen, ettei juuri mihinkään ole varaa. Paitsi tietenkin veronkevennyksiin. Sosialidemokraatit tuomitsivat neljä vuotta sitten aivan samoin kuin nytkin veronkevennykset ja puolustivat niiden vastapainona palveluita. Heti viime vaalien jälkeen SDP kuitenkin toteutti kokoomuksen vero-ohjelman.

Valtiovarainministeriön uhkailuista huolimatta myös kolme suurinta puoluetta ovat tällä kertaa sitä mieltä, että tulevalla vaalikaudella on jonkin verran jakovaraa. Arviot sen suuruudesta vaihtelevat, mutta rahaa luvataan käyttää muuhunkin kuin veronkevennyksiin.

Syksyn keskustelussa

oli köyhyysbuumi

Joko tällä kertaa olisi myös kaikkein köyhimpien vuoro?

Aineksia keskustelulle ja konkreettisille ehdotuksille ainakin on. Hyvinvointivaltion rappeutuminen, pitenevät leipäjonot lisääntyvän rikkauden keskellä sekä perusturvan ostovoiman aleneminen nostattivat Suomessa viime syksynä ennen näkemättömän köyhyyskeskustelun. Tuloksena oli lisää köyhyyskirjoja entisten jatkoksi. Mutta tällä kertaa myös täsmällisiä ehdotuksia siitä, millä konkreettisilla toimilla kaikkein pienituloisimpien asemaa voitaisiin parantaa 4-5 vuoden aikavälillä.

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes julkisti lokakuussa Oikeus ja kohtuus -raportin, jossa esitettiin koko joukko täsmätoimia. Periaate oli se, että ehdotukset kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin, eivät saa maksaa paljon eivätkä aiheuttaa negatiivisia kannustevaikutuksia.

Ehdotuksen tehnyt asiantuntijaryhmä edustaa parasta asiantuntemusta, mitä sosiaalipolitiikasta Suomessa löytyy. Jos köyhyys halutaan todella poistaa, niin lääkkeet löytyvät Oikeus ja kohtuus -ohjelmasta.

Stakesin lisäksi omia köyhyystutkimuksia ilmestyi viime syksynä Kansaneläkelaitokselta. Kirkkohallitus puolestaan julkaisi viime kuussa tutkimuksen Viimeisellä luukulla, joka sekin kertoo kasvavista leipäjonoista ja perusturvan riittämättömyydestä.

Stakesin eväillä

köyhyyden kimppuun

Viikkolehti vertasi Stakesin ohjelmaa viiden suurimman puolueen vaaliohjelmiin. Suomessa on tutkimusten mukaan 600 000 köyhää, mutta köyhyydestä ei juuri keskustella vaaleissa. Tunnistavatko puolueet edes suomalaisen köyhyyden?

Ja jos tunnistavat, niin ovatko puolueiden esittämät ratkaisuehdotukset oikeasti köyhyyteen vaikuttavia?

Stakesin ehdotukset olivat seuraavat:

* Työmarkkinatuen ja vähimmäispäivärahan korottaminen.

* Toimeentulotuen sitominen reaalisiin elinkustannuksiin.

* Verotettavan tulon alarajan korottaminen niin, että alle 750 euron kuukausitulo (9 000 vuodessa) tulee verottomaksi.

* Kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottaminen 1 480 eurosta 3 000 euroon, mikä vähentäisi toimeentulotuen tarvetta.

* Lapsilisän osittainen etuoikeuttaminen toimeentulotuessa, jolloin lapsilisä ei leikkaisi toimeentulotukea.

Köyhyyspaketit eivät

tehoa, myöntää Kepu

Ensin vaaliohjelmista katsottiin, miten suurimmat puolueet tunnistavat köyhyyden Suomessa. Onko sitä niiden mielestä ja miten suureksi ongelmaksi puolueet mieltävät köyhyyden?

Suurin puolue Suomen Keskusta toteaa, että perusturvassa on aukkoja. Pääministeripuolue on näitä aukkoja tilkinnyt koko vaalikauden ”köyhyyspaketeilla”, mutta nyt se myöntää ne tehottomiksi. Perusturvan on keskustan mielestä oltava ”riittävä.”

Mitään analyysiä köyhyyden syistä ja laajuudesta keskustan pitkästä vaaliohjelmasta ei löydy.

SDP:n vaalitavoitteissa vaaditaan, että köyhyyttä on vähennettävä ja syrjäytymistä ehkäistävä, mutta demarien käsitys siitä, missä se köyhyys luuraa, jää epäselväksi.

SDP:n mielestä työ on parasta sosiaaliturvaa. Työelämästä ulos lyödyistä puolue ei puhu mitään. Köyhyyttä olennaisempana SDP näyttää pitävän sitä, että Suomi kuuluu edelleenkin ”tulonjaoltaan tasaisimpien maiden joukkoon.”

”Tuloerojen kasvua, syrjäytymistä ja köyhyyttä vastaan toimitaan jatkossakin koko voimalla”, SDP lupaa. Mitä se tarkoittaa, kun kaikki kolme ovat lisääntyneet koko sen ajan, kun puolueella on ollut joko pääministerin tai valtiovarainministerin salkku?

Kokoomus

ei näe köyhiä

Kansallisen Kokoomuksen Suomessa köyhiä ei varsinaisesti ole ollenkaan. ”Tapani Työttömänkin” suurin ongelma on työvoimahallinto, ei toimeentulo.”

Kokoomuksen mielestä tämän päivän Suomen suurin ongelma ei ole aineellinen vaan henkinen”, ohjelman johdannossa todetaan.

”Päätehtävä on

poistaa köyhyys”

Vasemmistoliitto on ensimmäinen puolue, joka kertoo, mistä todella puhutaan, kun puhutaan köyhyydestä:

”Maassamme on kuitenkin yli 600 000 köyhää. Keskeinen syy köyhyyteen on 15 vuotta jatkunut joukkotyöttömyys ja työttömyyden pitkäaikaistuminen. Myös moni työssäkäyvä, yksinhuoltaja, eläkeläinen, opiskelija ja perusturvan varassa oleva on köyhä. Suomessa on yli 100 000 köyhissä oloissa elävää lasta.”

Vasemmistoliiton vaaliohjelman ykköstavoitteena on ”esittää seuraavan hallituksen päätehtäväksi laajaa köyhyyden poistamisohjelmaa. Toimeentulon turvaamisen ohella ohjelmaan kuuluu keskeisesti myös julkisten palvelujen rahoituksen ja laadun takaaminen sekä oikeudenmukainen verouudistus.”

Vihreä liitto sanoo saman asian vielä täsmällisemmin, mutta puhuu vain lapsiperheistä:

”Onkin paradoksaalista, että nyt, kun Suomi on vauraampi kuin koskaan, maassa on köyhiä lapsiperheitä enemmän kuin 10 vuotta sitten. Tämä ei ole satua eikä liioittelua, vaan tilastollinen tosiasia. Suomessa on 591 528 lapsiperhettä, joista 65 553 elää tuloilla, jotka jäävät alle EU:n määrittelemän köyhyysrajan (750 €/kk/aikuinen). Näissä perheissä, siis köyhyydessä, elää 135 110 lasta. Heikoin tilanne on yksinhuoltajilla ja monilapsisilla perheillä.”

SDP ei lupaa

mitään konkreettista

Entä mitä suurimmat puolueet ensi vaalikaudella tekisivät konkreettisesti köyhyyden poistamiseksi? Miten ne suhtautuvat ennen kaikkea Stakesin asiantuntijaryhmän peräänkuuluttamiin pienten päivärahojen korotukseen ja verotuksen alarajan nostamiseen?

Keskusta varoo tekemästä mitään konkreettisia lupauksia.Tulonsiirtojen pitkän aikavälin tavoitteena se pitää riittävää perusturvaa, jolloin tarvetta toimeentulotukeen turvautumiseen ei ole. Muuten ympäripyöreässä ohjelmassa tavoitellaan perusturvaan kuuluvien vähimmäisetujen korotuksien jatkamista ikään kuin kaikkia etuuksia olisi puolueen johdolla korotettu tälläkin vaalikaudella. Näinhän ei ole.

Isompana tavoitteena keskustalla on vähimmäisturvan kokonaisvaltainen remontti, joka valmistellaan seuraavalla vaalikaudella. Sen toteuttaminen siirtyisi siten vuoden 2011 jälkeiseen aikaan.

SDP:n tavoitteissa kaikki konkreettinen jää auki:

”Teemme kohdennettuja parannuksia lapsiperheiden, eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden toimeentuloon.”

Miten? Se jää nähtäväksi vasta vaalien jälkeen.

Jopa köyhyyden tunnistamaton kokoomus on demareita täsmällisempi. Puolue ehdottaa korotuksia opintorahaan ja kansaneläkkeeseen. Toisaalta työttömille ei ole tarjolla edes lupauksia.

”Perusturvaa korotettava,

pienet tulot verottomiksi”

Vasemmistoliitto esittää kaikkien perusturvaetuuksien nostamista nykyisen kansaneläkkeen tasolle eli noin 520 euroon kuukaudessa. Esitys täyttää Stakesin tavoitteen työmarkkinatuen ja vähimmäispäivärahan korottamisesta.

Verottoman tulon alarajan korottamisessa Vasemmistoliitto panee tonnin Stakesia paremmaksi eli nostaisi sen 10 000 euroon vuodessa.

Kunnallisveron perusvähennyksen korottamista Vasemmistoliitto ei esitä. Sen sijaan puolue ehdottaa eläketulovähennyksen kaltaista sosiaalitulovähennystä, joka vähentäisi päällekkäisten etuuksien tarvetta.

Myös vihreät esittävät työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen korottamista. Sosiaaliturvan vihreät uudistaisivat perustulolla, joka takaisi kaikille 440 euroa kuukaudessa käteen.

Jorma Kääriäinen tekee mitä tahtoo

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.3. 2007)

Uusi levy, dokumentti ja suurten mittojen viihdekiertue. Agents on telakalla, mutta Jorma Kääriäisellä menee lujaa.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Lavalla heiluva mies avaa vielä yhden napin kimaltelevasta paidastaan ja sitten lähtee Badding-klassikko: ”Hoitajaako nyt tarvitaan, kun pumppu tilttaa ja kummasti lyö...”

Agents-kitaristi Esa Pulliainen on hetkeä aikaisemmin käskenyt Jorma Kääriäistä laulamaan paikkakunnan mimmit kuumiksi.

Ja kyllähän mimmit taas kerran kuumenivat. Sen todistaa keikan jälkeinen puristus, mihin nimikirjoituksia kirjoittava Kääriäinen joutuu.

Öinen parituntinen on Jorma Kääriäisen työn kulminaatiopiste ja jäävuoren huippu. Sitä edeltävät joskus pitkätkin automatkat, soittokamojen roudaaminen, puuduttavat tunnit takahuoneessa ja yksinäiset yöt Suomen hotelleissa. Hotellissa näemme keski-ikäisen suomalaisen miehen prototyypin. Ei kovin pitkä, pikkuisen mahaa, maantien väriset hiukset, näyttää väsyneenä ikäistään viisi vuotta vanhemmalta.

Yksi asia erottaa Jorma Kääriäisen kuitenkin aivan olennaisesti meistä tavallisista pulliaisista, jotka emme ole edes Esoja: Kääriäinen laulaa kuin Elvis.

Juuri nyt Kääriäistä tulee joka tuutista. Keskiviikkona ilmestyi miehen kolmas soololevy, todella ison satsauksen Yhden tähden hotelli. Tänään ensi-iltansa saa Ari Matikaisen ohjaama Kääriäis-dokumentti, joka kantaa samaa nimeä. Ja pitkin vuotta Jorma Kääriäinen esiintyy Riku Niemi Orchestran säestämänä suurissa viihdekonserteissa 25 soittajan edessä.

Paita tekee artistin

Mutta ensin Jorma Kääriäiseltä on ihan pakko kysyä siitä kimaltavasta paidasta. Yhden tähden hotelli -elokuvassa hänet nähdään useammassakin takahuoneessa plaraamassa keskittyneenä toinen toistaan tyylikkäämpää paitavalikoimaansa. Kääriäinen teettää esiintymispukunsa Yhdysvalloissa Memphisissä ja Miamissa. Asuja on kahdeksankymmentä.

Esiintymispuvun valinta ja pukeminen on harras hetki, sillä siinä samalla jokamies-Jorkka muuttuu laulaja Jorma Kääriäiseksi.

– Kyllä, vahvistaa Kääriäinen.

– Siinä pystyy tavallaan psyykkaamaan itsensä työhön.

– Toisaalta siinä on sekin, että kun pukee jotain, mitä kellään muulla ei ole, niin totta hiivatissa tulee ajatus, että okei, nyt minulla antaa ihmisille jotain erilaista. Siinä tapahtuu sellainen psyykkinen metamorfoosi. Jokaisen ihmisen täytyy aina psyykata itsensä tekemään jotain juttua. Enemmän tai vähemmän.

Viihteen ammattilaisena

jo 30 vuotta

Jorma Kääriäinen on kyllä kaiken saamansa huomion ansainnut. Koko kansan tietoisuuteen hän nousi vuonna 1995 liityttyään Topi Sorsakosken seuraajana Agentsiin, mutta silloin vuonna 1961 syntynyt Kääriäinen oli laulanut yleisön edessä jo neljännesvuosisadan.

Ura alkoi lapsena tanssiorkesteri Jorma Kalevissa, mutta lopullinen niitti ammatinvalinnalle oli vuonna 1972 kuultu Elviksen Recorded Live at the Madison Square Garden. Ensimmäisen oman bändin jälkeen Jorma Kääriäisen ammattilaisura käynnistyi, kun 1970-luvun värikäs rockmanageri Kari Heimonen ilmaantui keikkapaikalle ja ilmoitti, että Kääriäisen nimi on tästä lähtien Freddie Falcon, bändin V-8 ja levy tehdään Poko Rekordsille. Oli vuosi 1977.

Jorma Kääriäinen oli silloin 16-vuotias.

1950-luvun rokin buumi päättyi aikanaan. Armeijan jälkeen Kääriäinen päätyi viihdyttäjäksi ensin hotelleihin ja sitten laivoille, missä tehtiin Suomen oloissa mittavia show-keikkoja.

Ja sitten olikin vuorossa alun hiljaisen vaiheen jälkeen kultaa ja kunniaa tuottanut Agents, joka nyt on määrittelemättömän pituisella keikkatauolla.

Rock around the clock

Pitkän linjan muusikko kertoo työnsä etenevän usein kolmen, neljän päivän mittaisina kiertueina, rundeina.

– Kerätään kimpsut, kampsut autoon ja lähdetään ajamaan kohti keikkapaikkaa. Siellä pyritään olemaan niin, että viimeistään kuudelta lava on valmis. Sitten odotellaan, kunnes soitto alkaa joskus puolenyön korvilla. Kun omat jaksot on hoidettu, odotellaan, että päästään purkamaan lava. Viime aikoina on aika usein tehty niin, että mä olen päässyt lähtemään heti keikan jälkeen ajamaan kohti seuraavaa kaupunkia. Saa nukkua ihan oikean yöunen, koska se on hemmetin tärkeää, kun tulee vanhemmaksi.

– Aamulla yrittää herätä niin, että ehtii syödä aamiaisen. Sitten lähdetään kohti seuraavaa keikkapaikkaa, Kääriäinen kuvaa keikkamiehen arkea.

Kun ollaan töissä, siinä ollaan kiinni vuorokauden ympäri. Mielessä on joko juuri päättynyt tai seuraava keikka. Harvemmin on tilaisuus odotella esiintymistä hotellihuoneessa lepäillen. Keikkapaikan takahuoneessa Kääriäinen joko lukee kirjoja tai täyttää ristikoita. Tai sanoittaa joskus uutta laulua. Jos lukee, Kääriäinen lukee jotain kevyttä ”perushuttua.”

Eikö tule koskaan mieleen mennä vaikka varastomieheksi, että saisi säännöllisen elämänrytmin?

– Mä olen onneksi saanut tehdä myös sitä. Mutta jostain hiivatin syystä jotain on mennyt ilmeisesti pieleen, koska veri vetää kuitenkin tienpäälle. Kaikesta huolimatta tykkään matkustamisesta, vaikka se on välillä puuduttavaa ja oikein surkealla kelillä ihan hirveää. Mutta silti viihdyn siinä, kun paikka vaihtuu.

Monen muunkin

leipä pelissä

Yhden tähden hotelli -elokuvassa valkokankaan täyttävät usein Jorma Kääriäisen väsyneet kasvot. Glamouria elokuvassa ei näy juuri ollenkaan. Lavalla mies on toki elementissään, mutta ne esiintymispaikat eivät ole Suomessa aina kovin hohdokkaita. Kesällä Kääriäinen laulaa soolona Tapio Rautavaaraa katoksen alla kaatosateessa. Usein hän vain ajaa autoa ja tie jatkuu äärettömiin.

Artisti on lavalla vain pari tuntia, mutta Jorma Kääriäinen sanoo olevansa usein esiintymisen jälkeen totaalisen poikki.

Mitä olet joutunut uhraamaan menestyksesi eteen?

– Mielenterveyden.

– No, en tiedä, ovatko ne sen kummemmin uhrauksia. Joutuu tekemään velvoitteita, jotka eivät kauheasti minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi, mutta myönnytysten tekeminen kuuluu työn luonteeseen. Monta kertaa joutuu suostumaan asioihin, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa, mutta kun niillä on merkitystä jollekin muulle, ne on hoidettava.

Yksityiskohtiin Kääriäinen ei halua mennä. Mutta myönnytysten tekemistä voi olla esimerkiksi jonkin laulun opetteleminen, joka ei itseä kiinnosta pätkääkään. Silloin onkin tehtävä myönnytys itselleen ja löydettävä laulusta se jokin, jonka vuoksi se kannattaa tehdä.

Monien artistien tapaan Jorma Kääriäinenkin sanoo vierastavansa myös ammattiinsa kuuluvaa julkisuutta. Parasta olisi, jos voisi tehdä työnsä ja se riittäisi.

– Mutta se on tehtävä. Siinä on niin monen muunkin ihmisen työpanos mukana, että jonkun se julkisuus on tehtävä.

Elokuvassa Jorma Kääriäinen avautuu enemmän laulujen lunnaista. Kolmen lapsen isä kokee riittämättömyyttä, koska on aina poissa kotoa. On mikä tahansa perhejuhla, niin isä on aina keikalla.

Armeija kaatoi

uran Las Vegasissa

Viihdekiertue ison orkesterin kanssa on Jorma Kääriäisen toteutunut unelma, mutta ei ainoa. Se suuri on Amerikka, missä hän haluaisi esiintyä ja tehdä musiikkia paikallisten muusikkolegendojen kanssa.

Yksi osa Amerikan unelmaakin toteutui, kun Kääriäinen vei oman orkesterinsa rock´n´rollin syntysijoille Memphisin Sun-studiolle levyttämään. Ne biisit ilmestyivät jo edellisellä soololevyllä.

Jatkosuunnitelmistaan siihen suuntaan Kääriäinen ei hiisku. Kaikki on kuulemma hyvin ja etenee pikkuhiljaa. Kiirettä ei ole minnekään.

– Ei ole olemassa mitään sen kummempaa Amerikan unelmaa, Kääriäinen sitten oikoo.

Mutta jos asiat olisivat neljännesvuosisata sitten menneet toisin, Jorma Kääriäinen ei ehkä olisi Suomen tanssilavojen kuningas, vaan miljonääriviihdyttäjä Las Vegasissa. 1980-luvun alussa hän sai vähän jalkaa oven väliin sikäläisten muusikoiden kanssa, mutta sitten kotoa tuli viesti, että on tultava pikavauhdilla Haminaan armeijaan tai olet sotilaskarkuri.

Hälytys oli väärä. Kääriäisellä oli lykkäystä, mutta erehdys huomattiin vasta hänen saavuttuaan kotiin. Mutta kun nyt oli Suomessa, Jorma Kääriäinen hoiti armeijan pois Hyrylän varuskunnassa.

– Onneksi ei, Kääriäinen vastaa pohdintaan siitä, olisiko hän nyt iso nimi siellä Amerikassa ellei Hämeen sotilaspiirissä olisi sekoitettu papereita.

– Siellä on mukava käydä ja käyn siellä mielelläni joka vuosi. Ja jos joskus voisi tehdä siellä jotain hommia, niin totta hiivatissa. Mutta kyllä mä olen suomalainen, ja ollut sitä aina. Täällä on asiat niin paljon paremmin. Täällä on turvallista ja hyvä olla.

Vaikuttajina Elvis ja

Puna-armeijan kuoro

Jorma Kääriäisen musiikillisena taustana puhutaan aina Elviksen vaikutuksesta. Mutta 1960-luvun alussa syntyneenä hän ei joutunut kuuntelemaan vain yhtä ja samaa musiikkia suoltavaa formaattiradiota, vaan kasvoi kaikenlaisen musiikin parissa. Taustalta löytyvät ukin suosikit, muun muassa Georg Otsin tuotanto sekä Asko-kaverin isän levyvarasto, joka sisälsi Tapio Rautavaaraa, Puna-armeijan kuoroa ja Elviksen EP-levyn Jailhouse Rock. Ja radion Rinnakkaisohjelma soitti ihan kaikkea musiikkia ihan sekaisin.

– Niitä me kuunneltiin sulassa sovussa ja kaikki tuntui ihan yhtä hyvältä. Mutta tämä kaikki kristallisoitui Elviksessä. Mä ajattelin, että jos joskus voisi tehdä jotain tuollaista hommaa. Että mä pyrin elättämään itseni tällä työllä, muistelee Kääriäinen.

Lopuksi on pakko palata Agentsiin. Jorma Kääriäinen solistinaan bändi julkaisi kymmenen levyä, joita on myyty yli 400 000 kappaletta. Viime lokakuussa Agents teki ”toistaiseksi viimeisen keikkansa.”

”Välillä pitää pysähtyä, että pääsis eteenpäin. Agents Is Pause”, kiteytti Esa Pulliainen tauosta kertoneen tiedotteen.

Paluusta ei ole mitään tietoa, mutta Jorma Kääriäinen ei usko tauon olevan lopullinen. Kukaan ei tiedä, miten Agentsin tarina jatkuu, mutta todennäköisesti se jatkuu. Sillä välin Kääriäisellä on omat sooloprojektinsa ja Esa Pulliaiseltakin voidaan odottaa pitkään haudottua instrumentaalilevyä.

– Otetaan aikalisä. Nyt jokainen kelailee omalla tahollaan asioita ja sitten katsotaan, kun on taas sellainen tunne, että no niin, sanoo Kääriäinen tulevasta.

EU-aikana ruoka on jopa halventunut

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.2. 2006)

Vuodenvaihteessa 1994-95 ruokakori halpeni keskimäärin kymmenisen prosenttia. Nyt 12 vuotta myöhemmin tuo ero on kurottu kiinni, mutta tilastot osoittavat sitkeästi, että vastoin mielikuvia euro ei nostanut hintoja merkittävästi. Yllättävän moni tuote maksaa nyt vähemmän kuin EU-jäsenyyden alkaessa.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Suomen EU-jäsenyys täytti 12 vuotta tammikuun ensimmäisenä päivänä. Silloin, seitsemän vuotta ennen euroa, tavallinen kansa huomasi jäsenyyden lähinnä vain kaupassa. Jäsenyyttä perusteltiin mm. ruoan hinnan halpenemisella.

KU:kin teki ruokakorivertailun vuoden 1994 viimeisenä arkipäivänä ja 1995 ensimmäisenä arkipäivänä. Pienimuotoisen täysin epätieteellisen otannan tulos oli sama kuin valtakunnallisten ja aineistoltaan kattavien. Ruoka halpeni luvatut 10 prosenttia. Kananmunien hinta melkein puolittui ja suuria alennuksia tuli myös jauhojen, kasviöljyn, margariinin sekä broilerinlihan hintoihin.

Tammikuussa 2007 nuo unohtuneet taulukot kaivettiin esiin. Silloiset markkahinnat muutettiin euroiksi ja S-marketissa käytiin katsomassa, paljonko hinnat ovat nousseet.

30 tuotteen ruokakori maksoi nykyvaluutaksi muutettuna 64,12 euroa tammikuussa 1995. Vuoden 2007 tammikuussa hintaa kertyi 68,91 euroa, siis 7 prosentin korotus.

Vertailuhinnat ovat molemmissa tapauksissa ne, mitkä ne oikeasti kaupassa sinä päivänä sattuivat olemaan. Jos tuote oli tarjouksessa, niin sitten oli ja mukaan otettiin tarjoushinta.

Oli melkoinen yllätys, että monet elintarvikkeet olivat 12 vuotta myöhemmin halventuneet selvästi. Kilo broilerin koipi-reisiä maksoi euroissa 2,86 vuonna 1995, nyt 1,99 euroa. HK:n Sininen sattui olemaan tarjouksessa, 1,49 euroa, kun aiempi hinta oli 2,18. Juhlamokka-kahvi oli halventunut yli eurolla.

Toisaalta kasviöljyn hinta oli yli kaksinkertaistunut, samoin banaanien ja tomaattien.

Monien peruselintarvikkeiden hinta ei ole liikahtanut 12 vuodessa merkittävästi suuntaan eikä toiseen.

Vieläkö muistatte

markka-ajan hintoja?

Markkahinnat tuntuivat vanhassa jutussa pitkästä aikaa nähtynä oudoilta. Vieläkö muistatte, montako markkaa seuraavat tuotteet maksoivat vuonna 1995? Kokeilkaa, vastaukset ovat jutun lopussa.

a) 2 kiloa Sunnuntai-vehnäjauhoja, b) kilo porsaankyljyksiä, c) HK:n Sininen, d) Uncle Ben´s riisi (kilo), e) Juhlamokka-kahvi.

Hintamuisti pettää. Kun suomalaisilta kaksi vuotta sitten kysyttiin arviota eri tuotteiden sen hetkisistä hinnoista, arvaukset menivät 20 prosenttia pieleen. Uusi tutkimus tehdään tänä keväänä ja julkistetaan kesälomien jälkeen, kertoo tutkija Marita Nikkilä Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Mutta onko KU:n erittäin suppealla ja epätieteellisellä ostoskorilla mitään todistusvoimaa? Ovatko hinnat todellisuudessa nousseet varsinkin euron jälkeen hirveästi?

EU-alennukset

syöty pois

Marita Nikkilä kaivaa tilastot esiin. Inflaatio on ollut viime vuodet matalalla. Kymmenessä vuodessa 1995 - 2005 elintarvikkeiden hinnat nousivat 11 prosenttia ja viime vuonna pari prosenttia lisää. Kaupassa ruoka maksaa nyt vähän enemmän kuin ennen EU-jäsenyyttä, mutta tulotkin ovat ihan toista luokkaa kaikilla muilla paitsi perusturvan varassa elävillä. Kahdessa alimmassa tulokymmenyksessä reaalitulot 1995 - 2005 nousivat hitaammin tai korkeintaan yhtä paljon kuin hinnat.

Peruselintarvikkeiden hinnoissa tapahtuu hirveitä heilahduksia. Kun broilerin hintaa verrataan joka vuosi joulukuussa, niin se oli runsaassa kymmenessä vuodessa alentunut 34 prosenttia. Lenkkimakkara taas oli kallistunut 4 prosenttia paitsi viime joulukuussa se jostain syystä halpeni 2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Tilastokeskus on koonnut joidenkin perustuotteiden keskihintoja vuodesta 1980 lähtien.

Täysmaidon hinta kaksinkertaistui 67 senttiin vuoteen 1990 mennessä. Viime vuonna keskihinta oli 74 senttiä.

Puoli kiloa voita maksaa nyt melkein euron vähemmän kuin 1990, juuston hinta taas on ollut jatkuvassa tasaisessa nousussa vuodesta 1980.

Kaksi kiloa vehnäjauhoja maksoi 1,35 euroa vuonna 1980, nyt alle euron. Tosin jauhojen hinnan vertailu ei tilastokeskuksen mukaan ole täysin vertailukelpoinen.

Jauhelihan hinta kaksinkertaistui 1980 - 1990, mutta viime vuonna sitä sai noin 50 senttiä halvemmalla kilohinnalla kuin 1990.

Selvästi vuotta 1990 kalliimpaa on vain 95-bensiini, jonka hinta on kaksinkertaistunut. Vuonna 1990 litran sai 65 sentillä.

Kahvikuppi kallistui,

samoin saunavihta

Miksi kuitenkin tuntuu, että kaikki kallistuu koko ajan? Ja että varsinkin eurolla vedätettiin kuluttajia ja nostettiin hinnat pilviin? Virallinen mittari, kuluttajahintaindeksithän väittävät, että keskimäärin euro ei nostanut hintoja.

Marita Nikkilän mielestä tunne saattaa johtua siitä, että yksittäisten tuotteiden ja palveluiden hintoja euro kuitenkin nosti merkittävästi.

– Euron vaikutusta on selvästi ollut sellaisten tuotteiden ja palveluiden hinnoissa, missä pyritään tasahinnoitteluun. Niissä eittämättä näkyy, että hinnat ovat nousseet enemmän kuin keskimäärin. Klassinen esimerkki on kuppi kahvia, Marita Nikkilä sanoo.

– Tällaisia esimerkkejä hintojen noususta löytyy hirveän paljon ja ihan törkeitäkin korotuksia. Mutta ne ovat useimmiten sellaisia, etteivät ihmiset osta niitä joka päivä. Niiden osuus menoista on hyvin pieni. Jos käy kahvilassa joka päivä, niin se tuntuu sen ihmisen taloudessa. Mutta keskimäärin sillä ei ole suurta vaikutusta. Jotkut valittavat, että vessamaksuissa on hirveät korotukset tai saunavihdan hintaa. Mutta kuinka usein niitä ostetaan?

– Tällaisia negatiivisia esimerkkejä löytyy, mutta ihmiset eivät välttämättä huomaa niitä hintoja, jotka ovat pysyneet samoina tai laskeneet. Ne eivät jää niin helposti mieleen.

Markka kulkee

yhä mielikuvissa

Marita Nikkilä kertoo, että ilmiö on yhteinen kaikissa euromaissa. Mielikuva hintojen noususta on vahva, vaikka oikeasti mitään mullistavaa ei tapahtunutkaan.

Tuoreimman eurobarometrin mukaan 75 prosenttia suomalaisista ajattelee pienet ostokset jo pelkästään euroina. Markaksi kaiken muuttavia on enää 8 prosenttia.

Isoissa ja kalliissa ostoissa suhde on toisenlainen. Pelkästään euroina hinnat ajattelevia on vain 30 prosenttia. 40 prosenttia muuttaa eurohinnat varmuuden vuoksi markoiksikin. Kun mukaan lasketaan ne 28 prosenttia vastaajista, jotka ajattelevat hinnat vain markkoina, niin markkaa kuljettaa ainakin ajatuksissaan vielä lähes 70 prosenttia suomalaisista.

Vastaukset: a) 8,90, b) 39,90, c) 12,90, d) 11,90, e) 21,90.