Uskonto on oopiumia kansalle (Hetket jotka jäivät 30)

Hienoa, että Woody Allen onnistui palaamaan huipulle vielä vanhoilla päivillään vuosikymmenen epäonnistumisten jälkeen. Uusi kipinä löytyi työskentelystä Euroopassa.

Vuonna 1987 Allenilla oli takanaan viitisentoista menestyselokuvaa ja nyt oli vuorossa omiin muistoihin pohjaava lämminhenkinen komedia Radio Days, joka nimensä mukaisesti sijoittuu aikaan, jolloin television sijasta oltiin radion pauloissa.

Allenin näköinen pikkupoika elää Brooklynissä suurperheessä, jonka vanhempien lisäksi muodostavat isovanhemmat, setä ja tädit.

Juutalaisessa perheessä vietetään taas kerran sapattia. Istutaan hiljaa pyhäpuvuissa, koska koko päivänä ei saa tehdä mitään.

Mutta naapurin jumalattomat kommunistit vain kailottavat viihdemusiikkia radiosta ja touhuavat pihallaan.

Setä Abe (Josh Mostel) selittää perheen lapsille sääntöjä:

"Vuorokauteen ei tehdä mitään. Istutaan, paastotaan, rukoillaan ja sovitetaan syntejä. Polttaisin niiden talon, mutta tänään ei saa sytyttää tulitikkuja", hän sanoo naapureihin viitaten.

Viimein vimmastunut Abe lähtee naapuriin lukemaan lakia. Ja viipyy, ja viipyy, mutta radio ei hiljene.

Viimein Abe saapuu kotiin.

Abe: - Paastoaminen on typerää. Pitäisi muka sovittaa syntejä, mutta ketä vastaan olen rikkonut? Syntiä on se, että pomot käyttävät työväkeä hyväkseen. Ei kyse ole suhteesta kuviteltuun jumalolentoon. Ongelmana on luokka, joka omistaa 90 prosenttia maailman rikkauksista.

Täti Ceil: - Etkö usko jumalaan?

Abe: - Uskonto on oopiumia kansalle.

Ceil: - Jumala rankaisee sinua.

Abe (muuttuu huonovointiseksi): - Ei jumala ole kiinnostunut minusta.

Abea pistää rintaan eikä henkikään kulje. Hän tuli syöneeksi sapattina porsaankyljyksiä sekä lisäksi simpukoita, ranskalaisia perunoita ja suklaavanukasta.

Ceil: - Minun ranskalaiseni eivät kelpaa, mutta kommareiden kyllä.