keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Arvokkaat raaka-aineet eivät tuo onnea afrikkalaisille, (Uusi kylmä sota 2/3)


(Kansan Uutisten Viikkolehti 19.1. 2007)

Ilman Afrikan maista louhittavia mineraaleja kännykät ja kannettavat eivät toimi. Ja jos jostain vielä tehdään suuria öljylöytöjä, niin todennäköisimmin Afrikasta. Afrikkalaisille itselleen tästä on kovin vähän iloa.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Kassiteriitti eli tinakivi on tärkein tinan raaka-aine. Raa´an sisällissodan kourista ehkä vähitellen toipuva Kongon demokraattinen tasavalta on maa, jonka uumenissa on kolmasosa maailman tinakivivarannoista.

Kongossa on alle 500 kilometriä päällystettyjä teitä. Vuonna 2005 Britannian Channel 4 -yhtiön toimittaja Jonathan Miller kuvaili kassiteriitin tietä kaivoksilta 1 500 kilometrin päähän pääkaupunkiin Kinshasaan tai oikeastaan sen ensimmäistä runsaan 50 kilometrin taivalta. Kyseessä on käytännössä pelkkä polku. Mutta Millerin mukaan polku oli yhtä ruuhkainen kuin moottoritie. 4 000 kantajaa kulkee edestakaisin kantaen itseään painavampia säkkejä. 50 kiloa kassiteriittia maksoi maailmanmarkkinoilla 400 dollaria.

Jos kantaja välttyi ryöstetyksi tulemiselta, hän saattoi ansaita viisi dollaria päivässä.

Asia koskee suomalaisiakin siinä mielessä, että ilman kassiteriittia ja muita pääosin Afrikasta louhittavia mineraaleja kännykät, kannettavat tietokoneet ja muut elektroniset laitteet eivät toimi.

Kongon sisällissota päättyi vuonna 2003. Ainakin kolme miljoonaa ihmistä kuoli.

Pohjoisen mukavuuksien
hinta on etelän riistäminen

Brittiläinen ihmisoikeusjärjestö Global Witness seuraa erityisesti luonnonvaroista käytäviä konflikteja. Sen toissavuotisen raportin mukaan Kongossa eri sissiryhmät pyrkivät pitämään rikkaudet hallussaan tappamalla, raiskaamalla ja kiduttamalla. Lisäksi käytettiin mielivaltaisia pidätyksiä sekä yksityisen omaisuuden tuhoamista.

Viime kesän vaalien jälkeen parannusta ei järjestön mukaan juuri tapahtunut. Hallitus kyllä kontrolloi aiempaa paremmin kaivosalueita, mutta kaivostyöläisten kohtelu ei muuttunut sen paremmaksi. Paitsi valtioiden välillä, uutta kylmää sotaa käydään aiempaakin räikeämmin pohjoisen ja etelän välillä. Pohjoisen pallonpuoliskon asukkaiden mukavuudet maksatetaan eteläisen puoliskon ihmisiä riistämällä eivätkä riiston muodot ole ainakaan pehmenneet.

Teollisuusmaiden hyvätkin tarkoitukset kääntyvät joskus päälaelleen. Informaatioajan tuotteista halutaan entistä ympäristöystävällisempiä. Vuonna 2002 EU ja Japani siirtyivät lyijyvapaan juotosmetallin käyttöön matkapuhelinten ja muiden elektronisten laitteiden valmistuksessa. Lyijyvapaa metalli on valtaosin tinaa, minkä takia tinan maailmanmarkkinahinta ampaisi 150 prosentin kasvuun vajaassa kahdessa vuodessa. Pelkästään viime vuonna tinan hinta melkein kaksinkertaistui Lontoon metallipörssissä. Heti kun hinta kääntyi nousuun, sota tinaa tuottavassa Kongon itäosassa kiihtyi.

Kännykässä on
siru sisällissotaa

Kongon maaperässä arvioidaan olevan myös 65-80 prosenttia maailman koltaanista, joka on niinikään elektroniikkateollisuudelle nykyään välttämättömän tantaalin raaka-aine. Koltaanin avulla matkapuhelimien ja muiden elektroniikkalaitteiden akut kestävät aiempaa pitempään. Myös koltaanin hinta kääntyi 2000-luvun alussa voimakkaaseen nousuun ja kiihdytti yhtä toisen maailmansodan jälkeen tuhoisimmista sodista Kongossa.

Tinan, koltaanin ja tantaalin kysyntä pysyy taatusti korkealla. Maailmassa myydään lähes miljardi kännykkää vuodessa, myynti kasvaa vauhdilla ja kuluttajat uusivat puhelimensa aiempaa lyhyemmin väliajoin.

Elektronisten laitteiden akuissa käytettävästä kuparista Kongon reservit ovat 10 prosentin luokkaa, koboltin 30-40 prosenttia. Niitä louhitaan maan eteläosissa, joka jäi sivuun pahimmista sisällissodan tuhoista. Silti täälläkään kaivostyöläisten oloissa ei ole kehumista. BBC kertoi viime vuonna vain 8-vuotiaista työläisistä, jotka kaivavat mineraaleja käsipelillä koko valoisan ajan. Global Witness -järjestön mukaan työläiset kaivavat jopa 50-metrisiä käytäviä seuratessaan malmisuonta. Kun käytävä romahtaa, juuri mitään ei ole tehtävissä mainarin hengen pelastamiseksi.

Mutta suo siellä, vetelä täällä. Jos ja kun maan tilanne vakiintuu, niin ulkomaiset kaivosyhtiöt tekevät jo tuloaan alueelle. Ne hoitavat vaarallisimman työn mekaanisesti, mutta tarvitsevat samalla paljon vähemmän työvoimaa. Ensimmäiset yhteenotot kaivosyhtiöiden turvallisuusjoukkojen ja paikallisten asukkaiden välillä on jo nähty Kongon eteläisessä Katangan maakunnassa.

Sisällissodan aikana maailman elektroniikkateollisuus lupautui olemaan käyttämättä kongolaista tantaalia. Maailmanmarkkinoille se kuitenkin päätyi niin monen välikäden kautta, ettei kukaan tiedä varsinaista alkuperää. YK:n turvallisuusneuvoston tutkimusten mukaan silloin laittomaksi julistetun kaupan ympärillä hääräsi 123 yritystä ja yksityishenkilöä.

Musta kulta tuhoaa
mustaa multaa

Entä minkälaista onnea öljy tuo kansalle Kongosta luoteeseen?

Nigerian maaperässä on maailman kymmenenneksi suurimmat öljyvarannot. Toissa vuonna maa tuotti öljyä yhtä paljon kuin Kuwait ja Arabiemiraatit.

Der Spiegelin mukaan viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana Nigeria on ansainnut öljyllä ainakin 280 miljardia dollaria. Mutta siinä, missä Kuwaitin bruttokansantuote asukasta kohden on yli 20 000 dollaria, on se Nigeriassa 645 dollaria. Kuwaitilainen elää keskimäärin 72-vuotiaaksi, nigerialainen 43-vuotiaaksi.

Sota ja korruptio ovat varmistaneet sen, ettei öljy ole tuonut nigerialaisille onnea. Maailman suurimpiin öljynviejiin kuuluva maa on esimerkiksi polttoaineen tuoja.

Harvojen taskuun päätyvien öljymiljoonien vastapainona öljyalueilla Nigerian perinteiset elinkeinot on tuhottu. Öljy on pilannut banaaniplantaasit eikä maissi tai jamssikaan kasva mustan mönjän pilaamassa maassa.

Afrikan aarre
kiihottaa mieliä

Sekä Kiina että Yhdysvallat juoksevat kilpaa Afrikkaan, koska varsinkin sen länsiosista on viime vuosina tehty lupaavia uusia öljylöytöjä. Toiveikkaimpien arvioiden mukaan Länsi-Afrikan kätköissä on vielä löytämättömiä öljyreservejä yhtä paljon kuin Irakin tunnetut reservit. Nigerian ja Angolan kaltaisten maiden uskotaan pystyvän jopa kaksinkertaistamaan vientinsä lähivuosina. Tshadista öljyä kuljetetaan putkia pitkin länsirannikolle, mistä tankkerit saavuttavat Yhdysvallat puolta lyhyemmässä ajassa kuin Persianlahdelta. Myös Kamerunissa ollaan aloittamassa öljynporaamista.

Kun Saharan eteläpuoliset Afrikan öljymaat eivät Nigeriaa lukuunottamatta ole myöskään OPECin jäseniä, niin Yhdysvallat toivoo niiden murtavan arabimaiden hintakartellin.

Kiina ja Yhdysvallat ovat törmäyskurssilla Iranin lisäksi Afrikassa. Kun Yhdysvallat julisti Osama bin Ladenia aiemmin isännöineen Sudanin roistovaltioksi, niin se merkitsi maasta lähtöä myös amerikkalaisille yrityksille. Nyt Kiina on Sudanin tärkein kauppakumppani. Sudanin öljystä 60 prosenttia laivataan Kiinaan ja pian avattavan uuden öljykentän myötä määrä saattaa yli kaksinkertaistua.

Parhaillaan kiinalaiset työläiset rakentavat Sudanin eteläisiltä öljykentiltä uutta 1 500 kilometrin putkea Punaisellemerelle.

Sudanin hallitus käyttää öljytuloistaan valtaosan armeijan menoihin ja rahoittaa sillä mm. Darfurin kansanmurhaa.

Nyky-Kiina erottaa
bisneksen politiikasta

Kiina tuo 28 prosenttia öljystään Afrikasta. Kaupan arvo on moninkertaistunut 1980-luvun lopulta lähtien ja nyt sen arvo on 24 miljardia dollaria. Vuosina 1995-2003 solmimistaan 40 kahdenvälisestä kauppasopimuksesta 18 tapauksessa Kiinan kumppani oli jokin Afrikan maa. Jo vuonna 2004 yli 700 kiinalaista yritystä toimi Afrikassa.

Siinä missä länsimaat ovat jäädyttäneet Kenian ja Zimbabwen kaltaisten maiden pankkitilejä ja suhteet laajemminkin, Kiina tekee bisnestä kyselemättä. Runsas vuosi sitten korruptiosta syytetty Kenian presidentti Mwai Kibaki sai Beijingissä luksusluokan vastaanoton ja vähän myöhemmin maassa vieraillutta Zimbabwen presidenttiä Robert Mugabea Kiinan presidentti Hu Jintao kutsui suureksi ystäväksi. Vastalahjaksi lännessä hylkiönä kohdeltava Mugabe teki Kiinan kanssa alumiinikauppoja. Kiina maksaa toimittamalla 100 miljoonalla dollarilla sotilaslentokalustoa.

Tammikuun toisella viikolla Kiinan ulkoministeri Li Zhaoxing vieraili kahdeksassa päivässä Eritreassa, Beninissä, Päiväntasaajan Guineassa, Guinea Bissaussa,Tshadissa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Botswanassa. Vierailusarjan tarkoituksena oli poliittisten ja kaupallisten suhteiden edistäminen Kiinan ja Afrikan valtioiden välillä.

Kiina on sanonut kehitysmaapolitiikkansa pyrkivän kahden- ja monenkeskisen yhteistyön edistämiseen Kiinan ja Afrikan valtioiden kesken. Oman ilmoituksensa mukaan Kiinan Afrikka-politiikka eroaa muista suurvalloista siinä, että se tähtää kaikinpuoliseen hyötyyn pitkällä tähtäimellä eikä Kiina länsimaiden tavoin pyri käyttämään Afrikkaa raaka-ainevarastonaan.

Riippuvuus luonnonvaroista
lisää valtioiden köyhyyttä

Silloinen Columbian yliopiston professori Jeffrey Sachs ja Harvardin professori Andrew Warner selvittivät vuonna 1995 luonnonvarojen suhdetta taloudelliseen kasvuun. Tutkimuksen yllättävän tuloksen mukaan luonnonrikkaudet ovat valtioille enemmän kirous kuin siunaus. Resursseiltaan rikkaat maat ovat jääneet köyhiksi ja kehittyneet hitaammin kuin maat, joilla ei ole merkittäviä luonnonvaroja.

Öljyrikas Nigeria Länsi-Afrikassa on yksi väitteen vahvistavista valtioista.

Neljännesvuosisadassa sen bruttokansantuote henkeä kohden on laskenut 913 dollarista 654:een. Parempina aikoina Nigerian vientituote olivat maataloustuotteet, nykyään öljy. Öljytulojen kasvua ei ole käytetty myöskään infrastruktuurin rakentamiseen. Tavalliset ihmiset elävät ilman sähköä tai juoksevaa vettä.

Venezuelankin öljybuumi on kestänyt neljännesvuosisadan. Se on maailman suurimpia öljyntuottajia, mutta asukaskohtainen kansantulo ei tuona aikana ole juuri noussut. Se on noin viisi kertaa alempi kuin Suomessa.

Venäjän massiivisista öljy- ja kaasuvarannoista huolimatta noin 70 prosenttia venäläisistä tienaa vähemmän kuin 200 euroa kuukaudessa.

Energiavarojen lisäksi yhtälö ”rikas maaperä, köyhät ihmiset” koskee myös mineraaleja ja metalleja. Maailman elektroniikkateollisuus ei enää tulisi toimeen ilman muutamien Afrikan maiden tuottamia metalleja. Silti kansantulo kaivostoiminnasta riippuvaisissa Afrikan maissa aleni koko 1990-luvun kun se samaan aikaan maailmanlaajuisesti nousi. Ero oli lähes 30 prosenttia.

Köyhyys vähenee,
mutta miljardi vajoaa

Kyse ei ole vain bruttokansantuotteesta. Luonnoltaan rikkaissa maissa lapsikuolleisuus on korkein, elinajan odote matalin. Vientituloja ei käytetä koulujen eikä sairaaloiden rakentamiseen, vaan aseisiin. Korruptoituneet autoritaariset hallitukset johtavat maita, joiden uumenissa on öljyä, kaasua ja mineraaleja. OPEC-öljyntuottajamaat käyttävät lasten ja nuorten koulutukseen noin puolet siitä, mikä on koko maailman keskiarvo.

Afrikan maiden taloutta tutkinut Oxfordin yliopiston professori Paul Collier selvittää maailman köyhyyttä vielä julkaisemattomassa kirjassa The Bottom Billion, Alin miljardi. Collierin mukaan globaalilla tasolla köyhyys vähenee nopeasti. Köyhyyden aleneminen koskettaa 80 prosenttia maailman maista. Mutta sitten ovat ne miljardi ihmistä, jotka elävät maailman yhä pahempaan kurjuuteen vajoavassa 50 maassa. Niitä yhdistävät riippuvuus raaka-aineiden viennistä, sisällissodat ja huono hallinto.

Paul Collier on laskenut, että luonnonvaroista riippumattoman valtion todennäköisyys joutua sisällissodan syövereihin on vain puolen prosentin luokkaa. Luonnonrikkauksista elävissä valtioissa tuo todennäköisyys nousee 23 prosenttiin.

Collierin mukaan tuhoisa kierre syntyy näin: Raaka-aineet ovat kallisarvoisia ja siksi niistä taistellaan. Pitkän päälle taistelu voi jatkua vain raaka-aineista saatavilla tuloilla ja koska se kassavirta on käytännössä loputon, sodat voivat kestää jopa vuosikymmeniä. Kierteeseen vaikuttaa sekin, että teollisuusmaat jättivät entisiin alusmaihinsa räikeän hyväksikäytön perinteen. Ranska puhdisti Indokiinaa, Belgia erityisen julmasti Kongoa ja britit Etelä-Afrikkaa.

Vai onko syy sittenkin
huonossa hallinnossa?

Mutta kaikkea ei voi selittää menneisyydelläkään. Oslon yliopiston taloustieteen tutkijat torjuivat toissa vuonna ilmestyneessä tutkimuksessaan väitteen siitä, että luonnonrikkaudet johtaisivat aina onnettomuuteen ja kiroukseen. Heidän mielestään ratkaiseva tekijä on hallinnon laadukkuus. Hyvällä hallinnolla asiat voivat kääntyä parhainkin päin. Ongelma on vain siinä, että useimmat luonnonvaroiltaan vauraat maat eivät ole riippuvaisia äänestäjistä eivätkä heidän verotuloistaan. Rahaa niille virtaa muutenkin.

Kongon demokraattinen tasavalta on luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista maista. Elektroniikkateollisuuden hamuamien metallien lisäksi maailman tunnetuista timanttivarannoista neljäsosa on Kongossa. Kansantulo asukasta kohden on silti 115 dollaria ja elinajan odote 43 vuotta. 159 maan vertailussa Kongo on korruptiossa sijalla 144. Mitä suurempi luku, sitä enemmän korruptiota.

Norjalaistutkijoiden tapaan hallinnon merkitystä on korostanut myös Afrikan kehityspankin entinen ekonomisti Sanou Mbaye. Hänen mukaansa monien Afrikan maiden kurjuuteen syyllisiä ovat kyvyttömät ja väkivaltaiset johtajat, joiden vuoksi muu maailma luulee afrikkalaisten osaavan ainoastaan tanssia, teurastaa toisiaan ja kerjätä.

Valtioiden heikkous
ruokkii konflikteja

Botswanaa pidetään rohkaisevana esimerkkinä siitä, että toisenlainenkin kehitys on mahdollista. 40 vuotta sitten Britannian alaisuudesta itsenäistyessään Botswana oli maailman köyhimpiä maita. Nykyään se on maailman tärkeimpiä timanttimaita, mutta Botswanan tapauksessa luonnonrikkaudet eivät ole muuttuneet kansan kiroukseksi. Se investoi koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Kansantulo on afrikkalaisittain korkea, mutta työttömyys ja köyhyys vaivaavat kyllä sielläkin.

Botswanan on arvioitu välttäneen rikkausloukun mm. siksi, että valtio ja markkinat tasapainottavat toisiaan. Timanttien tuotantoon monopolin omaava yhtiö on puoliksi valtion omistuksessa, puoliksi yksityinen. Brittiläisperäinen oikeusjärjestelmä suojaa yksityistä omistusta. Valtio on riittävän vahva laillisuuden tae.

Aatteensa hylännyt entinen uuskonservatiivi Francis Fukuyama on todennut, että 20. vuosisadan konflikteissa yhteen ottivat voimakkaat ja hyvin organisoituneet valtiot. 21. vuosisadan epävakaudet taas johtuvat valtioiden heikkoudesta.