torstaina, helmikuuta 14, 2008

Jorma Kalela: Politiikka on poistettu politiikasta

(Kansan Uutisten Viikkolehti 8.2. 2008)

KAI HIRVASNORO


Poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela sanoo maailman muuttuneen perustavalla tavalla 1980-luvun jälkeen. Muutos on niin suuri, ettei se ole vain vasemmiston, vaan koko poliittisen järjestelmän päänsärky.


Miten siihen on yritetty vastata?


Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus perusti kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman.


Vanhasen kummankin hallituksen ohjelmat tutkinut Jorma Kalela pitää sitä aikamoisena kummajaisena ja osoituksena siitä, ettei edustuksellinen demokratia toimi.


– Yksinkertaistettuna ohjelman idea oli siinä, että kansalaisia pitää muistuttaa heidän kansalaisvelvollisuudestaan eli äänestämisestä. Mutta jos määräajoin äänestämässä käyminen on ainoa tapa, jolla voi kuvitella vaikuttavansa, niin ei se kovin ihmeellistä ole, etteivät ihmiset ole järin kiinnostuneita politiikasta, Kalela sanoo.


Ristiriidat
maton alle


Kalela on huomannut johtavien poliitikkojen sulkeneen keskustelun ulkopuolelle kokonaan sen mahdollisuuden, ettei kansalaisilla edes ole väyliä vaikuttaa politiikan sisältöihin. Heille tärkeät asiat eivät myöskään näytä kiinnostavan poliitikkoja.


Itse asiassa kansalaisille on jätetty vain valinta poliitikkojen valmiiksi suunnittelemista ratkaisuvaihtoehdoista. Puolueiden harjoittamaa politiikkaa he pääsevät arvioimaan vasta jälkikäteen.


Jorma Kalelan mukaan tässä tullaan suomalaisen demokratian ongelman ytimeen. Politiikan perusluonne kiistanalaisten ongelmien ratkaisemisena unohdetaan mielellään. Yhteiskunnan eri ryhmien etujen vastakkaisuus pyritään pikemminkin peittämään.


Kalelan mielestä Vanhasen edellisen hallituksen politiikkaohjelma ei tarjonnut kansalaisille mitään sellaista, minkä voisi rinnastaa sadan vuoden takaiseen eduskuntauudistukseen. Silloin ihmiset saivat todellisia vaikutusmahdollisuuksia.


– Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma tarjosi sitä samaa, jonka kanssa on eletty jo sata vuotta. Ei siinä ollut mitään uutta.


– Sata vuotta sitten rahvas sai itselleen merkittävän asian, punaisen viivan. Se oli kiinni heidän arjessaan. Kenen arjessa äänestäminen on tänään iso asia? Politiikattomuuden keskeisenä piirteenä hallitusohjelmista puuttuu sataprosenttisesti ajatus siitä, että ihmisten omalla kokemuksella omasta tilanteestaan olisi jotain merkitystä.


– Tehdään kaikkia hyviä asioita, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, miltä ihmisistä tuntuu. Mikään ei muutu poliittisessa järjestelmässämme niin kauan kuin politiikka perustuu siihen, että ihmiset ovat väärässä.


Parhaillaan tämä asenne konkretisoituu tapaus Stora Ensossa.


Kilpailukyky
kuin käenpoika


Jorma Kalela on tarkastellut Vanhasen kahden hallitusohjelman suhtautumista työhön ja työttömyyteen. Kumpikin ohjelma tunnistaa huonosti jos ollenkaan perinteisen palkkatyön hallitsevan aseman murentumisen. Ohjelmissa on asetettu lukumääräiset tavoitteet uusien työpaikkojen syntymiselle, mutta ei laadullisia. Hallitusten puolesta uudet työpaikat voivat olla kokoaikaisia, määrä-aikaisia tai osa-aikaisia tai perustua vuokratyösuhteeseen tai provisiopalkkaan.


Hallitusohjelmat on kirjoitettu managerikielellä. Niitä hallitsee maan johtaminen siten, että kansainvälinen kilpailukyky turvataan. Samaa ajattelutapaa toteuttavat puolueet politiikasta puhuessaan.

Jorma Kalela huomauttaa kansainvälisen kilpailukyvyn tarkoittaneen vielä 1970-luvulla yhtä taloudellisen kasvun edellytystä. Nyt talouskasvun entisestä osatekijästä on tullut koko yhteiskuntakehitystä määräävä tekijä.


– Tässä menossa on luonnollista, ettei puolueilla ole niitä toisistaan erottavia päämääriä. Yhtä luonnollista on, ettei kansalaisilla ole motivaatiota osallistua politiikkaan, koska se on pelkkää hallinnointia.


Kansanedustajalla
valtaa kerran vaalikaudessa


Jorma Kalela väittää, että yksittäisellä kansanedustajallakin valtaa on vain kerran neljässä vuodessa silloin, kun uuden hallituksen ohjelmaa kirjoitetaan. Oppositiosta ei voi vaikuttaa mihinkään.


Hän kannattaakin ajatusta, että toistuvan ja toisarvoisen presidentin valtaoikeuksia koskevan keskustelun sijasta joskus keskusteltaisiin kansanedustajien ja eduskunnan valtaoikeuksista.


Tai nykyään edes riviministerien oikeuksista. Hallituksen sisimmäistä rinkiä lukuunottamatta ministeritkin ovat enemmän oman sektorinsa hallintopäälliköitä kuin poliittisia vaikuttajia. Näin ovat jotkut poliitikot Kalelalle kuvailleet vallitsevaa tilannetta.


Poliitikoista suurin osa toimii Kalelan mielestä sillä logiikalla, että nyt on pakko hoitaa päälle kaatuvat asiat eikä ole aikaa paneutua vaikeisiin päämääriä ja arvovalintoja koskeviin kysymyksiin. Varsinkaan, kun ei ole takeita, että poliittisten tavoitteiden pohtiminen tuottaisi mitään tulosta.


Vasemmistolta
täsmäesityksiä


Jorma Kalela ei suostu uskomaan, että maailman kehitys pakottaa vain reagoimaan eikä mitään muuta olekaan tehtävissä. Hän ei mielellään käytä sanaa globalisaatio, koska siitä puhuminen on kovin usein vain tekosyy, johon vedotaan kun ei tiedetä, mitä pitäisi tehdä.


Toinen ongelmallinen sana on hänen mielestään kokonaisvaltainen. Siitä on tullut väline, jolla kierretään epäkohtien korjaamista. Väitetään, että asia voidaan ratkaista vain isommissa puitteissa. Toki kokonaisvaltaista näkemystä yhteiskunnasta tarvitaan, mutta yksittäisiä epäkohtia ei pidä jättää korjaamatta vaikeiden asioiden takia, hän sanoo.


Kalela esittääkin, että kokonaisvaltaisten ratkaisujen sijaan vasemmistopuolueet tekisivät yhdessä täsmällisiä ratkaisuehdotuksia vaikkapa määräaikaisten työsuhteiden pahimpien epäkohtien korjaamiseksi. Hän on sillä tavalla vanhanaikainen vasemmistolainen, että näkee edelleen vasemmistopuolueiden yhteistyölle mahdollisuuksia.


– Suomessa on paljon työssä käyviä köyhiä, joiden heikko asema johtuu epätyydyttävistä työsuhteista. Pitäisi vain kylmästi ottaa se riski, että korjataan heidän asemaansa ajattelematta asiaa kokonaisvaltaisesti.


Jorma Kalela myöntää, että kilpailukyvyn varmistamiseen pyrkivän politiikan kannalta politiikattomuus politiikassa ja asioiden hallinnollistaminen ovat ideaali ratkaisu.


– Kaikki sujuu määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Mutta demokratian kannalta on aika ongelmallista, kun kansalaisia tosiasiallisesti tarvitaan vain oikeuttamaan nykyinen poliittinen järjestelmä äänestämällä.


– Poliitikoilla on syytä itsekritiikkiin. Johtuvatko edustuksellisen demokratiamme ongelmat todella edustettavista? Onko kansalaisten vähäinen poliittinen aktiivisuus syy vain seuraus?