perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Bushin hallinto yksityisti sodan, Blackwater vain jäävuoren huippu

(Kansan Uutisten Viikkolehti 12. 10. 2007)

Irakin ”sodan huorat”, Yhdysvaltoja palvelevat turvayhtiöt ovat konservatiivisen ideologian luomus. Pyrkimys kaiken mahdollisen yksityistämiseen johti myös sodan yksityistämiseen.
KAI HIRVASNORO
Turvapalveluja tuottavan yksityisen Blackwater-yhtiön rymistely Irakissa on johtanut ensi kerran näiden ”sodan huorien” toiminnan kriittiseen tarkasteluun Yhdysvalloissa. Edustajainhuone tutki yhtiötä sen jälkeen, kun sen palkkasoturit kävivät 16. syyskuuta tulitaistelun irakilaisia poliiseja ja sotilaita vastaan Bagdadissa. Taistelussa kuoli ensimmäisten tietojen mukaan 11 siviiliä. Nyttemmin luku on tarkentunut 17:ään.
Edustajainhuoneen raportin mukaan Blackwater, tunnetuin Irakissa toimivista monista turvayrityksistä, on kahden vuoden aikana ollut osallisena 195 tulitaistelussa. Kahdeksassa tapauksessa kymmenestä amerikkalaiset palkkasotilaat ovat avanneet tulen ensimmäisenä. Niin myös nyt tutkittavana olevassa tapauksessa.
Sota avasi uusia
bisnesmahdollisuuksia
Tapaus Blackwater ei ole ainoa eikä välttämättä edes räikein esimerkki siitä, mihin sodan mahdollisimman pitkälle viety yksityistäminen johtaa. Irakissa neljä ja puoli vuotta jatkunut verinen sota on ollut kultakaivos George W. Bushin hallinnon synnyttämille apajille rynnänneille bisnesmiehille.
Erityisesti republikaaneja avokätisesti tukevat yritykset ovat saaneet puolustusministeriöltä jättisopimuksia ja useimmiten ilman tarjouskilpailua. Sopimukset ovat yleensä muotoa kulut plus voittoprosentti. Yhtiö siis ansaitsee sitä enemmän, mitä enemmän se kuluttaa rahaa vaikka järjettömästi tuhlaten.
Malliesimerkki Irakin sodan haaskalinnuista on kahden entisen upseerin, vannoutuneiden republikaanien Scott Custerin ja Mike Battlesin perustama turvapalveluja tuottava yhtiö Custer Battles.
Vuonna 2001 perustettu yhtiö tuotti aluksi turvallisuuspalveluja kriisialueilla työskenteleville kansalaisjärjestöille. Firma oli pikkutekijä, kunnes se kesällä 2003 iski kultasuoneen. Se sai Paul Bremerin johtamalta Irakin väliaikaishallinnolta (CPA) lähes 17 miljoonan dollarin sopimuksen Bagdadin lentokentän vartioinnista.
Sen jälkeen Custer Battles sai nopeasti uusia sopimuksia ja siitä tuli yksi suurimmista Irakissa toimivista yrityksistä. Ja samaa rataa kun se laajensi toimintaansa, sitä vastaan nostettiin kanteita varojen väärinkäytöstä ja ylilaskutuksesta.
Yksi kanne koski juuri Bagdadin lentokentän sopimusta. Yhtiö palkattiin turvaamaan kentän siviililentoja, mutta sopimusaikana Bagdadissa ei edes ollut siviililiikennettä.
Custer Battlesin oli määrä hankkia lentokentälle myös pommikoiria. Puolustusministeriön rahoittamia sopimuksia tutkinut kenraali Richard Ballard totesi myöhemmin raportissaan nähneensä yhden kouluttamattoman koiran, joka ehdottomasti kieltäytyi haistelemasta mitään.
Ideologia synnytti
laskuttajien koalition
Nyt jo eronneen puolustusministeri Donald Rumsfeldin suuri idea oli yksityistää armeijan toiminnoista kaikki mahdollinen. Hanke onnistui. Los Angeles Times kertoi heinäkuussa, että Irakin sodassa on jo enemmän yksityisten yritysten henkilöstöä kuin armeijan sotilaita. Yhdysvalloilla on Irakissa 160 000 sotilasta, yrityksillä 180 000 palkollista. Yritysten henkilökunta huolehtii armeijan tukitoimista, kuten muonituksesta, majoituksesta ja pyykeistä. Mutta ns. turvapalveluita myyvät yritykset osallistuvat myös suoraan taistelutehtäviin.
Blackwater-yhtiöstä kirjan kirjoittanut Jeremy Scahill on todennut, että sodan yksityistämisen ideologiaa alettiin muuttaa käytännöksi puolustusministeri Donald Rumsfeldin puheessa 10.9. 2001, siis päivää ennen 9/11:tä. Rumsfeld sanoi ympärilleen kokoontuneille sotateollisuuden edustajille ja uuskonservatiivien johtajille tulleensa vapauttamaan Pentagonin byrokratiasta. Tämä Rumsfeldin doktriini – sodankäynti korkealla teknologialla, pienellä armeijalla ja yksityisiin yrityksiin tukeutuen – loi pohjan Blackwaterin ja muiden sen kaltaisten yhtiöiden nousulle.
Brookings-instituutissa sodankäynnin yksityistämistä tutkinut Peter Singer on sanonut, ettei Irakissa enää toimi halukkaiden, vaan laskuttajien koalitio (not coalition of the willing, but coalition of the billing).
Sodassa mukana
yli 600 yritystä
Eniten rahaa Irakin sodalla on tehnyt armeijalle palveluja tuottava teksasilaisen Halliburtonin tytäryhtiö KBR. Sodan ensimmäisten kolmen vuoden aikana varapresidentti Dick Cheneyn aiemmin johtama yhtiö tienasi eri sopimuksilla sodalla 16 miljardia dollaria.
Monista väärinkäytösepäilyistä huolimatta Yhdysvaltain sodanjohto ei ole pystynyt esittämään tarkkoja lukuja siitä, montako turvayhtiötä Irakissa toimii ja paljonko niillä on yhteensä henkilökuntaa. Los Angeles Timesin oman selvityksen mukaan yrityksiä olisi vähintään 21 ja niiden palveluksessa ainakin 10 800 palkkasoturia. Kaikkiaan sotaa palvelevia yrityksiä Irakissa on 632.
Sotateollinen
kompleksi syntyi
Jäähyväispuheessaan vuonna 1961 Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower varoitti amerikkalaisia sotilasteollisen kompleksin vaikutusvallasta. Armeijan, yksityisen teollisuuden ja poliitikkojen liian symbioottinen liittouma vaarantaisi kansalaisvapaudet ja demokratian, hän sanoi kuuluisassa ja paljon lainatussa puheessaan.
2000-luvun Yhdysvalloissa sotateollinen kompleksi on täyttä totta. Kansalaisvapauksia on rajoitettu kotimaan turvallisuuden nimissä ja demokratia Yhdysvalloissa voidaan varustaa isolla kysymysmerkillä.
Mutta lähinnä amerikkalaisia yrityksiä palveleva sotilasteollinen kompleksi koskee koko maailmaa. Brookings-instituutin Peter Singerin mukaan yksityiset yritykset osallistuvat konflikteihin kaikkialla. Vanhan ajan palkkasotilaista poiketen ne tarjoavat asiakkaalle koko paketin: taistelijoiden lisäksi taktisen suunnittelun sekä logistisen ja teknisen tuen.
Uusi bisnes syntyi
viime vuosikymmenellä
Yksityinen sotilasteollisuus on todellakin uusi ilmiö. Peter Singer kirjoitti vuonna 2005 Foreign Affairs -lehdessä uudenlaisen teollisuuden syntyneen vasta 1990-luvulla. Syitä oli kolme:
Kylmän sodan loppu johti ammattiarmeijoiden supistamiseen kautta maailman.
Uudet konfliktit poikkesivat aiemmista. Entistä sotkuisemmat sodat ja erilaisten sotapäälliköiden nousu loivat kysyntää yksityisille taistelijoille.
Kolmanneksi sota yksityistettiin osana vallalle noussutta ideologista pyrkimystä kaiken mahdollisen yksityistämiseen.
Yksityistäminen on edennyt niin nopeasti ja pitkälle, ettei edes maailman mahtavin armeija enää pärjää ilman yritysten tukea. Pentagon teki kymmenessä vuodessa yli 3 000 sopimusta sotilasfirmojen kanssa. Yksityinen sotateollisuus on operoinut yli 50 maassa kaikilla muilla mantereilla paitsi Antarktiksella.
Persianlahden sota
oli vielä halpa
Irak on nostanut yksityisen tappotoiminnan kokonaan uudelle tasolle. Samalla rajankäynti varsinaisen armeijan ja yksityisarmeijoiden välillä on hämärtynyt. Jo ennen hyökkäystä yhtiöt rakensivat, operoivat ja vartioivat Kuwaitiin perustetun Camp Dohan johtokeskuksen. Hyökkäyksen käynnistyttyä ne huolsivat armeijan asejärjestelmiä B2-pommikoneista Apache-helikoptereihin.
Ja varsinaisten ”suurten sotatoimien” päättymisen jälkeen Halliburtonin KBR-tytäryhtiö on huoltanut armeijan joukkoja hinnalla, joka ylittää moninkertaisesti kaikki ensimmäisen Persianlahden sodan kustannukset.
Ennen Blackwateria Halliburton oli Irakin sodan haukutuin yhtiö. Sekin on saanut sopimuksensa ilman tarjouskilpailua ja senkin sopimukset ovat muotoa kulut plus voitto. Ja koska yhtiön voitto nousee sitä mukaa, kun se tuhlaa rahaa, se on ylilaskuttanut polttoainekuluja, sen sanotaan räjäyttäneen kuorma-autojaan, jos niistä on puhjennut rengas ja sen tiedetään ajattaneen tyhjiä rekkojaan kapinallisten väijyttämillä teillä, koska kuljetuksista on maksettu ajokilometrien mukaan.
Kukaan ei
ole vastuussa
Sodan yksityistyessä vastuusuhteet hukkuvat. Yhtiöt ovat mukana sodassa, mutta komentoketjun ulkopuolella. Turvafirmojen sotilaat ovat myös lain ulottumattomissa, koska armeijan rikoslaki ei päde heihin ja toisaalta Paul Bremerin kesäkuussa 2003 määräämän asetuksen mukaan amerikkalaisten yritysten palkollisiin ei Irakissa päde Irakinkaan laki.
Lopulta yksityiset sotajoukot vahingoittavat myös Yhdysvaltain varsinaista armeijaa. Ammattisotilaalle maksetaan sotilaan palkka, mutta samoista henkilöistä kilpailevat yritykset tarjoavat Irakissa parhaille miehille jopa 1 000 dollarin päiväpalkkoja. Ei ole vaikea arvata, mihin parhaat sotilaat jatkossa suuntaavat samaan aikaan, kun Yhdysvalloilla on vaikeuksia pitää yllä edes nykyisen suuruista sotajoukkoa Irakissa.
– En ymmärrä, miksi kukaan värväytyisi uudestaan armeijaan, jos samaa työtä voi tehdä armeijan ulkopuolella kuusi kertaa paremmalla palkalla, sanoi dokumenttielokuvien ohjaaja Robert Greenwald ollessaan viime keväänä edustajainhuoneen valiokunnan kuultavana.
Greenwaldin uusin elokuva Iraq For Sale kertoo juuri sodalla suurvoittoja tekevästä liiketoiminnasta.
Abu Ghraibkin
oli bisnestä
Robert Greenwald kertoi törmänneensä moniin kauhistuttaviin ilmiöihin elokuvaa tehdessään. Yksi oli Abu Ghraibin vankilaskandaali siinä mielessä, että monet törkeyksiin syyllistyneet olivat itse asiassa kahden yrityksen, CACI:n ja JP Londonin, eivät armeijan palveluksessa.
Ainoa seuraus jupakasta yrityksille oli, että ne saivat Yhdysvaltain hallitukselta uusia sopimuksia ja kaiken huipuksi ne palkattiin tutkimaan muiden sotaa palvelevien yritysten toiminnan laatua.
Blackwater on
vahvin yksityisarmeija
Yhdysvalloissa nyt tutkinnan kohteeksi joutunutta Blackwateria pidetään maailman voimakkaimpana yksityisarmeijana. Sillä on oma sotilastukikohta, runsaasti lentokalustoa ja se saa liikkeelle tarvittaessa 20 000 sopimussotilasta.
Blackwater on 38-vuotiaan entisen merijalkaväen sotilaan Erik Princen luomus. Prince on tehnyt omalta kannaltaan hedelmällistä yhteistyötä republikaanien kanssa. Hänen perheensä keräsi ja lahjoitti George W. Bushin vuoden 2004 vaalikampanjaan yli 300 000 dollaria. Vastalahjaksi Blackwater on saanut Bushin hallinnolta miljardin dollarin sopimukset, osan ilman tarjouskilpailua.
Kristillis-konservatiivinen, autoalalla vaikuttanut Princen dynastia oli republikaanien nousun takana olleen kristillisen oikeiston avokätinen tukija. Blackwaterin vuonna 1996 perustanut perintöprinssi Erik Prince toimi sitä ennen jonkin aikaa Valkoisessa talossa George H.W. Bushin hallinnossa, mutta ei viihtynyt, koska hänen mielestään vanhempi Bush ei ollut riittävän konservatiivinen mm. homokysymyksessä.
Blackwaterin johtajat ovat jo ottaneet seuraavankin askeleen sodankäynnin yksityistämisessä. Jeremy Scahillin mukaan seuraavana on vuorossa tiedustelutoiminnan yksityistäminen, ja todellakin viime helmikuussa mm. Blackwaterin varajohtaja Cofer Black perusti Total Intelligence Solutions -nimisen yhtiön, joka on käytännössä yksityinen CIA.
Cofer Black on se entinen CIA:n vastavakoilupäällikkö, joka 13. syyskuuta 2001 lupasi tuoda presidentti Bushille Osama bin Ladenin pään laatikkoon pakattuna.
Total Intelligence laajentaa turvayhtiöiden asiakaskunnan hallituksista suurimpiin pörssiyhtiöihin.
Lisää bensaa
sisällissotaan
Amerikkalaisyhtiöistä Irakin sodassa kirjan kirjoittanut Corporate Watch -järjestön ohjelmajohtaja Pratap Chatterjee kirjoitti syyskuun lopulla turvayhtiöiden heittävän bensaa Irakissa kytevään tai siellä jo riehuvaan sisällissotaan. Chatterjeen mukaan U.S. Investigations Services -yhtiö (USIS) on kouluttanut irakilaisia eliittijoukkoja toukokuusta 2004 alkaen. USIS vastaa edelleen Irakin sisäministeriön alaisuudessa toimivien ERU-joukkojen koulutuksesta.
Mutta ERU on vain yksi ainakin kuudesta Yhdysvaltain kouluttamasta kommandoyksiköstä. Eri erikoisjoukot toimivat Irakissa eri ministeriöiden ja siten myös eri poliittisten ryhmien alaisuudessa. Näin amerikkalaisten kouluttamista miliiseistä on tullut sisällissodan osapuolten eliittiyksiköitä.

2 Comments:

Anonymous Markelius. said...

Outoa, että näin mullistava asia, kuin sodan yksityistäminen, on yleisessä uutisoinnissa melkein näkymätön asia. Yle, Hesari jne...

11:58 ap.  
Blogger Kai Hirvasnoro said...

Outoa se on. Totta.

6:57 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home