keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Jadesoturi - Kalevalan ja wuxian kaunis liitto


(Kansan Uutisten Viikkolehti 13.10. 2006)

Videosukupolven kasvatit tekevät nyt ensimmäisiä pitkiä elokuviaan. Antti-Jussi Annilan Jadesoturi ei ole kopio itämaisista taisteluelokuvista, vaan ohjaajan näköinen versio hänelle rakkaasta lajityypistä.

KAI HIRVASNORO

Kerrankin voi yhtään liioittelematta sanoa, että tämä on jotain ihan muuta.

Sillä sitähän se on, kun suomalaiseen elokuvaan perinteisesti kuuluva miehinen murjotus kohtaa kiinalaisen taisteluelokuvan ja kolmantena pyöränä mukaan liitetään Suomen kansalliseepos Kalevala.

Tästä päivästä eteenpäin nähdään, miten kotimainen kung fu -elokuva vetoaa suomalaiseen yleisöön.

Jos ei vetoa, se ei vielä ole kohtalokasta tuotantoyhtiölle. Jadesoturi ei ole pelkästään Suomen markkinoiden varassa, vaan se tekee suurimman tuloksensa dvd-myynnistä ja markkina-alueena on periaatteessa koko maailma. Elokuva on myyty jo noin 30 maahan. Vielä ei tiedetä, monessako se nähdään elokuvateattereissa ja missä se menee suoraan dvd:lle. Isoista markkina-alueista ainakin Kiinassa Jadesoturi pääsee ensimmäisenä suomalaiselokuvana teatterilevitykseen 24. lokakuuta. Elokuva lähtee liikkeelle 150 kopiolla, mikä on lähes yhtä paljon kuin isojen Hollywood-elokuvien levitys Kiinassa.

Melodraaman
häikäisevä paluu


Antti-Jussi Annilan ensimmäinen pitkä elokuva tapahtuu nyky-Suomessa ja myyttisessä Kiinassa. Sammosta on kysymys. Jos se joutuu vääriin käsiin Pohjolan emännän, Loviattaren, viimeiselle pojalle, siitä avautuu portti helvettiin.

Mutta kysymys on myös suomalaisen elokuvan melodramaattisimmasta rakkaustarinasta sitten 1950-luvun studioelokuvien. Suohaudasta löytynyt rautalipas voi tuoda suolleen eristäytyneelle sepälle hänen rakkaansa takaisin.

Itämaisen taisteluelokuvan ja viiltävän melodraaman yhteys merkitsee sitä, että nyt ollaan wuxia-elokuvan kanssa tekemisissä. Wuxiassa ei lyödä eikä potkita eikä siinä ole hassuja äänitehosteita tai äärimmäistä ruumiin hallintaa. Wuxia kertoo Antti-Jussi Annilan määritelmän mukaan sotureista, miekoista ja noituudesta. Se on melodraaman ja toiminnan symbioosi.

Wuxia perustuu miekkaan, kung fu nyrkkiin, eron on ytimekkäästi määritellyt hongkongilaisen elokuvan historian kirjoittanut Stephen Teo.

Suomessa suuren yleisön parhaiten tuntema wuxia-elokuva lienee Ang Leen Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. Varhaisemmista alan klassikoista Suomessa ilmestyi kesällä dvd:llä King Hu´n Come Drink With Me vuodelta 1966.

Videoviihde ei
ollutkaan turmioksi

Dvd:n edeltäjä vhs-video oli avainasemassa siinä, että tuusulalaisesta koulupojasta tuli kung fu elokuvien suurkuluttaja 1980-luvulla. Elokuvateattereissa itämaisia taisteluelokuvia oli turha odottaa näkevänsä, mutta ennen 1980-luvun lopun pähkähullua videolakia niitä oli kaseteilla runsaasti tarjolla. AJ Annila hurahti ensin ninja-elokuviin ja löysi sitä kautta aasialaisen elokuvan. Kung fu -sankari Jackie Chanin varhaistuotanto teki suuren vaikutuksen ja sitten löytyi wuxia, sellaiset elokuvat kuin Tsui Harkin Once Upon Time In China ja Johnny To´n Barefoot Kid. Ching Siu-Tungin Aavesoturi nähtiin Suomessakin jopa elokuvateattereissa vähän myöhemmin.

AJ Annilaa kung fu -genressä viehättää sen monitasoisuus. Monet lajityypin elokuvat ovat totaalista höttöä ja käsittämätöntä roskaa. Silti surkeimmankin tekeleen sisältä voi löytyä mestarillisia hetkiä.

– Jos fanittaa, niin tämän elokuvagenren pystyy pilkkomaan elokuvan sisälläkin pienempiin hetkiin. Elokuvasta voi jäädä jokin asia elämään ja se tekee koko elokuvasta jotenkin merkittävän teoksen, vaikka sen tarina olisi uskomatonta sontaa. Silti se voi jäädä mieleen ihan muilta avuiltaan, Annila analysoi hillittyyn tyyliinsä. Videoviihde ei ainakaan häntä ole turmellut.

Taistelusta löytyy
wuxian sydän

Ne taas, jotka eivät fanita kung fu -elokuvia, eivät aina voi millään ymmärtää ilmassa leijailevien soturien, realismin totaalisen puutteen ja usein myös taivaita hipovan ylinäyttelemisen viehätystä.

Antaa siis todellisen asiantuntijan selittää vielä tarkemmin:

– Wuxia-genressä taistelu on hyvin pinnallinen lähtökohta koko asiaan. Mutta kun niitä taisteluita katsoo vähän syvemmälle, niin sieltä löytää genren koko sydämen.

Ja se sydän on kaksijakoinen.

– Genre on parhaimmillaan sitä, että taistelukohtaukset itsessään ovat tarinankerronnan muoto puhtaimmillaan. Taistelut ja kaikki liikkeet siinä kertovat tarinaa. Tämä on sen sydämen hyvä puoli.– Mutta paha puoli on se – ei se tosin aina ole paha – että parhaimmillaan ja pahimmillaan tässä genressä toimintakohtaus irtautuu ihan täydellisesti siitä elokuvasta. Katsot hetken aikaa ihan eri elokuvaa kuin varsinaista tarinaa. Hyvä puoli tässä on se, että toimintakohtaus itsessään on popkornia elokuvan sisällön välissä.

Sotureina taitavia,
rakkaudessa tunareita

Wuxia on puhtaimmillaan melodraamaa; tarinoita sotureista ja rakkaudesta. Tästä päästään Kalevalaan, jota elokuvan tuottajat pitävät myöskin melodramaattisina tarinoina sotureista, miekoista ja noituudesta. Suomalaisille kansantaruille ominaista ovat miessankarit, jotka ovat taitavia sotureina, mutta toivottomia rakkaudessa. He tekevät kyllä urotekoja, mutta eivät saa haluamaansa naista itselleen, tarinaa pohjustavat elokuvan tuottajat Petri Jokiranta ja Tero Kaukomaa. Heistä Jokiranta on käsikirjoittanut Jadesoturin yhdessä AJ Annilan kanssa Iiro Küttnerin tarinan pohjalta.

Wuxia-taisteluille ominaista on täydellinen irtonaisuus realismin kahleista. Väkivallan sijasta ne ovat enemmänkin tanssia, jonka askelmerkit suunnittelee koreografi. Heistä maailman maineikkain on Yuen Woo Ping, joka suunnitteli mm. Hiipivän tiikerin ja Matrix-trilogian kuviot. Kun elokuvaa yleensä markkinoidaan tähtinäyttelijän tai ohjaajan nimillä, niin kung fu -elokuvassa korostetaan erikseen Yuen Woo Pingiä, jos on ollut varaa palkata hänet.

Jadesoturi on suomalais-hollantilais-kiinalais-saksalais-virolainen tuotanto. Suomalaiseksi kohtuullisen kallis, mutta maailmanmitassa pikkurahalla tehty elokuva. Koreografiat siihen suunnitteli Ruotsissa asuva kiinalainen Yu Yan Kai ja niitä liikkeitä elokuvan päänäyttelijöiden lihasmuistiin ajettiin kesä 2005. Naispääosaa esittävä nouseva kiinalaistähti Zhang Jingchu ehti osallistua taisteluharjoituksiin Helsingissä viikon ennen kuvausten alkua. Mutta hän ei ollutkaan alalla ummikko, vaan tehnyt jo Tsui Harkin elokuvan Seitsemän miekkaa, joka nähtiin Suomessakin.

Kun taisteluelokuvia näkee enemmän, kehnoimmat alkavat nopeasti kyllästyttää. Elleivät asialla ole todelliset mestarit, taistelut muistuttavat niissä liikaa toisiaan. Tämän tietää myös AJ Annila ja siksi hän halusikin omaan elokuvaansa selkeästi erilaisia taistelukohtauksia. Soturi Sintain (Tommi Eronen) ja hänen ihastuksensa (Zhang Jingchu´n) välinen mittelö on tosiasiassa tanssillinen soidinmeno. Vastakohtien välisissä taisteluissa taas on wuxia-genreksi poikkeuksellista rujoutta.

Opintolainalla
demoelokuva

Jadesoturin syntyhistoria on sellainen, että jos Suomessa jaettaisiin läpi harmaan kiven -palkinto, niin tämän vuoden voittajasta ei olisi epäselvyyttä.

Vuonna 1977 syntynyt Antti-Jussi Annila purki kung fu -intoaan kuvaamalla aluksi perheen videokameralla kotitekoisia toimintapätkiä.

Vuonna 1998 hän aloitti Tampereen ammattikorkeakoulussa taiteen ja viestinnän osaston kuvauksen linjalla. Ensimmäinen minuutin mittainen harjoitustyö oli kung fua ja siitä hän eteni opiskelutoverinsa Marko Jatkolan kanssa lyhyisiin kung fu- ja wuxia-parodioihin, joilla he festivaaleilla alkoivat saada mainetta alan harrastajien piirissä.

Seuraava päämäärä kaksikolla oli noin tunnin mittainen Munavala-niminen elokuva, josta tulisi ensimmäinen suomalainen kung fu -elokuva. Ideana oli sekoittaa kalevalaista ja kiinalaista mytologiaa. Annila ja Jatkola tuottivat opintolainallaan ja yhteistyökumppaneiden avulla kymmenminuuttisen näytteen Munavalasta käyntikortiksi tuotantoyhtiöille.

Myöhemmin Antti-Jussi Annila oli työharjoittelussa Blind Spot Picturesin elokuvassa Cyclomania ja siinä sivussa hän kauppasi kung fu -ideaa elokuvan tuottajille. Käsikirjoitushahmotelma ei heitä säväyttänyt, mutta kymmenminuuttinen demo oli vaikuttava. Projektia alkoi kehitellä Iiro Küttner ja hänen kynästään Jadesoturi kehittyi pitkäksi elokuvaksi.

– Ainakin meille demosta huokui, että AJ:llä on tämä genre hallussa, kertoo elokuvan toinen tuottaja Tero Kaukomaa.

Suomenlinna muuttui
kiinalaiseksi vuoristoksi

Seuraava etappi oli kansainvälisen rahoituksen hankkiminen. Kaukomaan mukaan kädessä oli vain hullu idea ja täysin tuntematon ja kokematon ohjaaja. Idean myynnissä käytettiin hyväksi mielenkiintoista ja poikkeuksellista konseptia, Munavala-demoa sekä Suomenlinnassa kuvattua jaksoa, jossa digitaaliset efektit muuttivat saaren kiinalaiseksi vuoristoseuduksi.

– Leffoja tehdään niin perhanasti ja jos lähdet myymään sitä standardikauraa, niin reaktio on, että hoh hoijaa. Mutta se helpottaa, että on jotain uutta, Kaukomaa kertoo.

Aluksi elokuva oli määrä kuvata Suomessa, Virossa ja Norjan Lapissa, joka toimisi muinaisena Kiinana. Puoli vuotta ennen kuvausten alkua yhteistyökumppaniksi löytyi kiinalainen Ming Productions ja yhtiölle avautui tilaisuus kuvata Kiinassa, mihin rakennettiin lavastukseksi muinaiskylä.

Lopputulos on ainutlaatuinen verrataanpa sitä sitten suomalaiseen tai itämaiseen elokuvaan. Taisteluelokuvaksi Jadesoturi on omaperäinen ja kaavoja kaihtava. Toisaalta se on myös hieman jähmeä ja siinä on aivan liikaa toiminnan pysäyttävää dialogia.

Kahtalainen
vastaanotto

Ennen Suomen ensi-iltaa Jadesoturi nähtiin syyskuussa Toronton elokuvafestivaaleilla. Kansainvälisiä arvioita siitä on tehty vain muutama.

Elokuvien valtavirtaa edustava Hollywood Reporter ei juuri innostunut. Arvostelija piti sitä sekavana ja liian vakavana. Mutta valtavirrasta poikkeaviin elokuviin perustuva verkkolehti Twitch oli tasan toista mieltä. Se kehui tyyliä, kuvausta, käsikirjoitusta ja kulttuurien fuusiota hienona oivalluksena. Ja siinä missä Hollywood Reporterin mukaan näyttelijöillä ei ole karismaa kantaa Jadesoturia yli heikkouksiensa, Twitch nimenomaan kehuu Tommi Erosta ja Markku Peltolaa läsnäolosta.

”Jadesoturi on
suomalainen elokuva”

Antti-Jussi Annilan ja muiden uusimman sukupolven ohjaajien on jo arveltu vievän suomalaisen elokuvan uuteen aikakauteen. He eivät tee lähtökohtaisesti suomalaisia elokuvia, vaan sitä kansainvälistä lajityyppiä, minkä parissa ovat kasvaneet.

Annila itse katsoo sujahtavansa luontevasti siihen ketjuun, jonka aiempia lenkkejä ovat mm. Valentin Vaala, Edvin Laine, Matti Kassila, Risto Jarva ja Aki Kaurismäki. Kyllä hän tekee suomalaista elokuvaa.

– Minulle Jadesoturi on ollut lähtökohdiltaan aina suomalainen elokuva ja toivon, että myös lopullinen tulos on sitä. Me emme missään vaiheessa ole olleet tekemässä kiinalaista elokuvaa, koska kiinalaiset tekevät sen paljon paremmin.

Todistajana Annilalla on kiinalaisen tuottajan sana. Tämä näki Munavalan, joka on puhtaampaa wuxiaa kuin Jadesoturi. Kiinalainen tuottaja tunnisti sen omaksi genrekseen, mutta totesi filmin olevan silti täysin erilainen.

– Silloin tajusin, etten voi asialle mitään. Vaikka yrittäisin tehdä wuxiaa, niin olen kuitenkin suomalainen elokuvantekijä ja huomaamatta se suomalaisuus tulee läpi. Ja se on helvetin hyvä asia. Genre ei määrittele sitä, minkä maalainen elokuva on, vaan sen määrittelevät tarinan tekijät.

Siksi elokuvan lajitovereitaan vähäisempi lennokkuus oli paitsi raha- myös kulttuurikysymys. Kun hyppyä ja ilmalentoa on liikaa, ne menettävät tenhonsa. Siksi Annila halusi pitää jalkoja vähän enemmän maassa ja sitoa toimintakohtaukset pääosin suomalaiseen tarinaan.

Rahakysymys tämä on sikäli, että Kiinassa loppukohtausta voidaan kuvata pari kuukautta, Jadesoturissa siihen käytettiin kuusi päivää.