lauantaina, toukokuuta 14, 2005

Näkemiin vaan muru perustuu siirtotyömaiden todellisuuteen

Karhea työläischarmi
puree edelleen

(Kansan Uutisten Viikkolehti, marraskuu 2004)

Düsseldorfilaisen rakennustyömaan parakista se alkoi ja Kuubaan suurlähetystön rakennustyömaalle se päättyy. Englantilaisen tv-sarjan Näkemiin vaan, muru karun sympaattiset työmiehet kehiteltiin kahden työttömän stocktonilaisen muurarin inspiroimina.

KAI HIRVASNORO

Alussa oli kaksi rakennustyöläistä Koillis-Englannista Stocktonista. Muurarit Stewart Keeble ja Mick McGlade lähtivät vuonna 1975 työttömyyttä pakoon Saksaan lontoolaiseen rakennusfirmaan, jossa työläisiä kohdeltiin niin ja näin. Kahdessa viikossa kaksikko kadotti lompakkonsa. Rahaa ei ollut yhtään eikä ketään tuttuja, joilta voisi pyytää apua. Yksi englantilaiseen työporukkaan kuulunut tunsi kuitenkin BBC:n elokuvaohjaajan Franc Roddamin, joka lupasikin lähettää rahaa sen verran, että kaverit pääsevät uudelleen alkuun.

Yhteyttä pidettiin sen jälkeenkin ja Roddam kiinnostui asetelmasta, jossa työttömät englantilaisduunarit ovat joutuneet vierastyöläisiksi Saksaan. Franc Roddam otti mukaansa käsikirjoittajat Ian La Fresnaisin ja Dick Clementin, ja kävi tutustumassa työmiesten oloihin Saksassa. Koillis-Englannista itsekin kotoisin oleva Franc Roddam on kertonut käyneensä niihin aikoihin kotiseudullaan etsimässä vanhoja kavereitaan.

- Selvisi, että monet heistä olivat menneet töihin Saksaan ja jättäneet vaimonsa ja tyttöystävänsä jälkeensä. Menin itsekin Saksaan ja löysin satoja näitä kavereita työskentelemässä rakennustyömailla, Roddam on kertonutBBC:lle.

Jalkapalloyleisö
hurrasi Ozille

Loppu onkin sitten television historiaa. Syntyi yksi kaikkien aikojen parhaista draamasarjoista Näkemiin vaan, muru (Auf Wiedersehen, Pet). Vankasti todellisuuteen perustuva komediallinen brittisarja valloitti heti katsojat seitsemän karun työmiehen karismalla. Ensimmäiset, düsseldorfilaiselle rakennustyömaalle ja sen yhteydessä olevaan miesten parakkiin sijoittuvat 13 jaksoa esitettiin Englannissa vuonna 1983. Vuonna 1986 sarjaan tehtiin uudet jaksot, jossa kaverukset ensin remontoivat newcastlelaisen gangsteripäällikön ostamaa kartanoa Englannin maaseudulla ja rakentavat sitten tälle uima-allasta Espanjassa.

Ensimmäisellä tuotantokaudella sarjalla oli Englannissa 10 miljoonaa katsojaa, toisella 15 miljoonaa. Käsikirjoittaja Dick Clementille sarjan suosio selvisi viimeistään jalkapallo-ottelussa Liverpool-Newcastle, missä koillisenglantilaisen Newcastlen kannattajat hurrasivat kaupungin oman pojan Ozin nimeä.

Newcastlelainen Oz (Jimmy Nail) on sarjan mieleenpainuvin hahmo, heittiö, mutta viime kädessä solidaarinen työmies, jonka mielestä rikkaat opettavat koiransakin haukkumaan työväenluokkaa.

Suomessa alkuperäiset Murut on esitetty ainakin kolmesti, viimeksi kesällä ja alkusyksyllä.

Siirtotyöläisistä
urakoitsijoiksi

Varsinainen pommi oli se, että sarjan alkuperäiset näyttelijät ja käsikirjoittajat saatiin uudelleen kokoon 15 vuoden tauon jälkeen. Vain vuonna 1985 kuollut Gary Holton, naistenmies Wayne, puuttuu 2000-luvun alussa tehdyistä jaksoista, jotka pyörivät parhaillaan Suomessa tv:n kakkoskanavalla. Ja kaiken lisäksi sarja toimii täysillä lämmitettynäkin. Sen huumori ja karheus ovat tallella, samoin taustalla oleva yhteiskunnallinen todellisuus.

1980-luvulla Margaret Thatcherin Englannissa työläisten oli hakeuduttava laittomiksi siirtotyöläisiksi vieraille maille. Nyky-Englannissa raskaat ja likaiset työt teetetään laittomilla siirtotyöläisillä, tässä tapauksessa maahan salakuljetetuilla Kosovon albaaneilla ja serbeillä. He purkavat jättimäistä siltaa Middlesbroughissa. Ozin vankilassa tapaama valkokaulusgangsteri on myynyt sillan Malesiaan. Tai ainakin siltä alussa näytti, mutta urakoitsijoiksi ryhtyneiden työmiesten rikastumisen tiellä taitaa olla vielä monta mutkaa. Myöhemmin syksyllä kaverusten tie vie vielä Kuubaan suurlähetystön rakennustyömaalle.

Uudet jaksot nähtiin Englannissa vuonna 2002 ja niillä oli 12 miljoonaa katsojaa. Middlesbroughin kaupunginvaltuusto joutui julkaisemaan tiedotteen, ettei kaupungin maamerkkinä olevaa siltaa oltu oikeasti purkamassa, vaan vaikutelma luotiin erikoisefektein.

Hahmojen uusi
synty sketseistä

Murun uusi tuleminen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen lähti liikkeelle sketseistä. Sarjan toisen tuotantokauden jaksoissa esiintynyt näyttelijä Sammy Johnson kuoli vuonna 1998 ja Murun näyttelijät Tim Healy (vastentahtoinen nokkamies Dennis), Jimmy Nail ja Kevin Whately (aina yhtä huolestunut Neville) järjestivät hänen muistokseen hyväntekeväisyysillan Newcastlessa. Ian La Fresnais ja Dick Clement kirjoittivat kolmikolle kolme sketsiä, joissa he esiintyivät Näkemiin vaan, muru -hahmoissaan. Yksi sijoittui Düsseldorfiin, yksi Espanjaan ja yksi nykyaikaan.

Vähän myöhemmin Roddam ja Nail tapasivat toisensa sattumalta Lontoossa ja Roddam otti puheeksi mahdollisuuden tehdä sarjaan uusia osia.

- Tehdään se, vastasi Jimmy Nail.

Kaksikko kokosi vanhan ryhmän ja siitä se lähti.

- Ei olisi uskonut, että saan kokoon täyskäden, Franc Roddam päivitteli myöhemmin.

Sarjan suosion perustana pidetään sen maanläheistä ja todellisuuteen pohjaavaa otetta. Franc Roddamin mukaan Murua alettiin vuonna 1982 tehdä tilanteessa, jossa koko aikakausi oli muuttumassa. Talous mateli alamaissa, työmiehen asema heikkeni ja koko työläiskulttuuri oli murenemassa. 2000-luvun alun uudessa rakennemuutoksessa oli hyvä hetki tuoda sarja takaisin.

Britti-tv:n
veteraaneja

Dick Clement korosti BBC:n haastattelussa, että pitkän tauon jälkeen piti esitellä se, mitä työmiehille on 15 vuodessa tapahtunut, mutta kuvata myös se, miten Englanti muuttui.

Dick Clement ja Ian La Fresnais ovat englantilaisen tv:n veteraaneja. Heidän ensimmäinen yhteinen sarjansa Likely Lads esitettiin 1964-1966 ja se on jäänyt historiaan ensimmäisenä englantilaisena tv-komediana, joka kuvattiin Lontoon ulkopuolella. 1970-luvulla he muuttivat Hollywoodiin, mutta sieltäkin käsin heiltä syntyi parasta brittiläistä elokuvaa, käsikirjoitus Alan Parkerin Dubliniin sijoittuvaan soul-elokuvaan The Commitments (1991).

Näkemiin vaan, murun uuteen tulemiseen he valmistautuivat lukemalla, tekemällä haastatteluja ja katsomalla englantilaista nykytodellisuutta kuvaavia dokumentteja. Suuren vaikutuksen nyt Suomessa nähtäviin jaksoihin teki dokumentti, joka kertoo maahan tulevan laittoman ja pimeän työvoiman taustalla olevasta ja heitä hyväksikäyttävästä järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Kun porukka viimein saatiin uudelleen kokoon, se oli tietysti hienoa. Tuntui kuin vanha bändi, jonka jäsenet ovat pitkään soittaneet erillään, olisi palannut jälleen lavalle, he kuvailivat Observer-lehdessä.

Sarjaa sen kahtena ensimmäisenä kautena kirjoittanut Stan Hey on sanonut menestyksen perustuvan hauskoihin, mutta todellisiin tyyppeihin. Murun pointti on Heyn mukaan se, että jätkiä sorsitaan ja he ajautuvat itsekin kaikenlaisiin sekasotkuihin, mutta selviävät aina, koska kaveria ei jätetä.

"Muut tylsiä,
paitsi Oz"

Entä mitä mieltä sarjasta oli sen innoittaja, oikeasti Saksan rakennuksilla työskennellyt muurari Stewart Keeble? Ei oikein sytyttänyt, vastasi Keeble The Northern Echo -sanomalehden kysymykseen vuonna 2000. Asiaa kysyttiin häneltä sen jälkeen, kun tieto uusista jaksoista oli julkistettu.

- Ensin se tuntui jännältä, mutta sarja oli antikliimaksi jätkille, jotka olivat oikeasti olleet siellä, nykyisin omaa rakennusfirmaa pyörittävä mies sanoi.

- En voinut samaistua yhteenkään henkilöön. Minusta he kaikki olivat tylsiä, paitsi Jimmy Nail (Oz). Meillä oli hauskaa. Ei me oltu mitään heittiöitä, vaan kovaa työtä tekeviä jätkiä, jotka halusivat tienata rahaa.

Mutta moni asia sarjassa meni Stewart Keeblenkin mukaan täysin oikein. Esimerkiksi se, että englantilaistyöläiset käyttivät sanaa Eric, kun puhuivat saksalaisista. Jos he olisivat käyttäneet sanaa saksalainen, nämä olisivat tienneet, että heistä puhutaan. Siksi piti kehittää kiertoilmaus. Myös kaverusten ankea kantakapakka oli kuin suoraan oikeasta elämästä.

Alkuperäinen sarja päättyy työmiesten parakin tulipaloon. Sekin perustuu tositapahtumiin. Keeblen porukka palasi kerran parakilleen, joka oli liekeissä. Parakin lattian alle oli piilotettu kymmenen miehen tienestit, 500 puntaa viikossa mieheen, joten vaarassa oli aika paljon. Onneksi palo saatiin ajoissa hallintaan.

Edellä mainittujen lisäksi Näkemiin vaan, murun ikimuistoisia hahmoja ovat tylsiä puhuva sähkömies Barry (Timothy Spall), voimamies-muurari Bomber (kesällä kuollut Pat Roach)sekä ikuisesti lakia paossa oleva Moxey (Christopher Fairbank). Uusissa jaksoissa Waynen on korvannut hänen poikansaWyman (Noel Clarke).

28 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

[u][b]Xrumer[/b][/u]

[b]Xrumer SEO Professionals

As Xrumer experts, we from been using [url=http://www.xrumer-seo.com]Xrumer[/url] fitted a sustained fix for the time being and know how to harness the massive power of Xrumer and build it into a Banknotes machine.

We also provender the cheapest prices on the market. Assorted competitors will cost 2x or consistent 3x and a a pile of the term 5x what we charge you. But we believe in providing gigantic mending at a low affordable rate. The entire point of purchasing Xrumer blasts is because it is a cheaper surrogate to buying Xrumer. So we focusing to stifle that thought in cognizant and provide you with the cheapest censure possible.

Not solitary do we cause the best prices but our turnaround heyday for your Xrumer posting is super fast. We will take your posting done before you discern it.

We also cater you with a full log of successful posts on manifold forums. So that you can notice for yourself the power of Xrumer and how we have harnessed it to benefit your site.[/b]


[b]Search Engine Optimization

Using Xrumer you can think to apprehend thousands upon thousands of backlinks exchange for your site. Many of the forums that your Location you will be posted on oblige exalted PageRank. Having your association on these sites can really serve found up some top grade help links and really riding-boot your Alexa Rating and Google PageRank rating via the roof.

This is making your instal more and more popular. And with this increase in regard as well as PageRank you can envisage to appreciate your place absolutely superiority expensive in those Search Motor Results.
Traffic

The amount of transportation that can be obtained before harnessing the power of Xrumer is enormous. You are publishing your plat to tens of thousands of forums. With our higher packages you may equivalent be publishing your locale to HUNDREDS of THOUSANDS of forums. Create 1 post on a in demand forum will inveterately get 1000 or so views, with signify 100 of those people visiting your site. At once devise tens of thousands of posts on in demand forums all getting 1000 views each. Your traffic liking go sometimes non-standard due to the roof.

These are all targeted visitors that are interested or exotic in the matter of your site. Assume how innumerable sales or leads you can execute with this considerable number of targeted visitors. You are literally stumbling upon a goldmine friendly to be picked and profited from.

Retain, Transport is Money.
[/b]

GET YOUR CHEAP BURST TODAY:


http://www.xrumer-seo.com

5:20 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

[B]NZBsRus.com[/B]
Dismiss Idle Downloads Using NZB Files You Can Rapidly Find High Quality Movies, Games, MP3 Albums, Software & Download Them @ Blazing Rates

[URL=http://www.nzbsrus.com][B]NZB Search[/B][/URL]

12:20 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Takings Our Revealing Prices at www.Pharmashack.com, The Unrivalled [b][url=http://www.pharmashack.com]Online Chemist's look entirely [/url][/b] To [url=http://www.pharmashack.com]Buy Viagra[/url] Online ! You Can also Espy Measureless Deals When You [url=http://www.pharmashack.com/en/item/cialis.html]Buy Cialis[/url] and When You You [url=http://www.pharmashack.com/en/item/levitra.html]Buy Levitra[/url] Online. We Also Be subjected to a Ginormous Generic [url=http://www.pharmashack.com/en/item/phentermine.html]Phentermine[/url] On account of Your Nutriment ! We Disenthral up Influence trade-mark [url=http://www.pharmashack.com/en/item/viagra.html]Viagra[/url] and Also [url=http://www.pharmashack.com/en/item/generic_viagra.html]Generic Viagra[/url] !

11:15 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Predilection casinos? into this advanced [url=http://www.realcazinoz.com]casino[/url] advisor and confine a upon dated against up online casino games like slots, blackjack, roulette, baccarat and more at www.realcazinoz.com .
you can also deferment our lately [url=http://freecasinogames2010.webs.com]casino[/url] administer at http://freecasinogames2010.webs.com and snowball the foremost realized means !
another voguish [url=http://www.ttittancasino.com]casino spiele[/url] in the residence of is www.ttittancasino.com , because german gamblers, delineate forth freed online casino bonus.

7:46 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Generic Viagra is a prescription drug that takes care of the physical dilemma of erectile dysfunction in men. Sildenafil citrate is the major component of generic viagra pills that dilates the arteries in the penis and allows filling of blood in small spaces of penis that hardens and gets erect.Generic Viagra works by helping the blood vessels in your penis to relax, allowing the flow of blood into your penis. The result of this is improved erectile function. Generic Propecia is a medication used for the treatment of prostate cancer and pattern baldness in men. It is the main ingredient in two drugs – Proscar for prostate cancer and Propecia for pattern baldness. Generic Viagra has been clinically shown to improve erectile function even in men who had diabetes or prostate surgery. The pill contains this component that helps increase blood flow to the penis and may help men with ED get and keep an erection satisfactory for sexual activity.Generic Cialis is slightly different from the other erectile drugs available in the market as it may work up to 36 hrs after dosing. Generic Levitra orks along with sexual stimulation to help achieve an erection when taken 30 to 60 minutes before sexual activity.

7:52 ip.  
Anonymous discount viagra said...

Hello I enjoyed yoiur article. I think you have some good ideas and everytime i learn something new i dont think it will ever stop always new info , Thanks for all of your hard work!.

5:46 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Wondeгful blog! I found іt while suгfing aгоund on Үahoо Neωs.
Do yοu have any suggestions on hоw tο get liѕted in Yahοο Νeωs?
ӏ've been trying for a while but I never seem to get there! Many thanks

Feel free to visit my website :: Payday Loan
my website - Payday Loan

8:10 ip.  
Anonymous Anonyymi said...


viagra, [url=http://www.affiliates4u.com/profiles/lyreplow5/]viagra[/url],

http://www.affiliates4u.com/profiles/lyreplow5/

viagra, [url=http://www.campusbug.com/view/viewuser.php?id=491126]viagra[/url],

http://www.campusbug.com/view/viewuser.php?id=491126

viagra, [url=http://www.funnyordie.com/rock85text]viagra[/url],

http://www.funnyordie.com/rock85text

viagra, [url=http://www.streetstyle.com/forum/member.php?u=610607]viagra[/url],

http://www.streetstyle.com/forum/member.php?u=610607

viagra, [url=http://www.bookjetty.com/tonskill3]viagra[/url],

http://www.bookjetty.com/tonskill3

12:08 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

игровые автоматы играть демо бесплатно [url=http://muhouransutechtwei.narod.ru/file0.html]игровые автоматы мега джек играть на интерес[/url] игровые автоматы гараж играть онлайн , [url=http://muhouransutechtwei.narod.ru/file720.html]онлайн казино лас вегаса обзор[/url] игровые автоматы жемчужина дельфина играть бесплатно в хорошем качестве , [url=http://muhouransutechtwei.narod.ru/file765.html]играть казино рояль игровые автоматы[/url] игровые автоматы бесплатные без регистрации , [url=http://muhouransutechtwei.narod.ru/file660.html]слот автоматы скачать бесплатно[/url] коды на игровые автоматы , [url=http://muhouransutechtwei.narod.ru/file150.html]игровой автомат кран[/url]

5:47 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

игровые автоматы безрегистрации безплатно [url=http://tinateadartiin.narod.ru/archive532.html]игры бесплатно игровые автоматы[/url] игровые автоматы без регистрации crazy fruct , [url=http://tinateadartiin.narod.ru/archive448.html]азартные игры на деньги онлайн[/url] онлайн казино eurogrand , [url=http://tinateadartiin.narod.ru/archive714.html]онлайн покер украина франция[/url] игровые автоматы играть бесплатно онлайн русско , [url=http://tinateadartiin.narod.ru/archive322.html]онлайн покер играть бесплатно без скачивания youtube[/url] игровые автоматы бесплатно фруктовый коктейль , [url=http://tinateadartiin.narod.ru/archive42.html]онлайн покер статьи[/url]

9:45 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

играть игровые автоматы кони [url=http://tislitipatzsembneu.narod.ru/topic700.html]интернет казино яндекс деньги[/url] игровые автоматы онлайн бесплатно вулкан цена , [url=http://tislitipatzsembneu.narod.ru/topic700.html]интернет казино яндекс деньги[/url] законность онлайн казино , [url=http://tislitipatzsembneu.narod.ru/topic650.html]игры онлайн бесплатно карты покер[/url] европейская онлайн казино рулетка , [url=http://tislitipatzsembneu.narod.ru/topic750.html]интернет казино игровые автоматы вулкан 900[/url] игровые автоматы 80-х онлайн

1:31 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

интернет казино онлайн как заработать игровые автоматы медведь youtube игровые автоматы ацтек играть бесплатно , форум казино рулетка интернет покер 888 , игровой автомат crazy doctor игровой автомат алхимик , игровой автомат crazy doctor онлайн покер украина швеция

5:36 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

игровой автомат обезьяны crazy monkey игровые автоматы онлайн реальными деньгами интернет рулетка видео , игровые автоматы играть сейчас гаминатор игровые автоматы на реальные деньги казино арбуз , игровые автоматы вулкан играть онлайн шарики игровые автоматы gaminator играть бесплатно шарики , игровые автоматы лягушки играть бесплатно онлайн игровые автоматы на реальные деньги вулкан , игровые автоматы онлайн реальными деньгами

10:00 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

The report provіdes estаblished neceѕsarу to me
personаllу. Ӏt’s quіte helpful
and yоu're clearly quite knowledgeable in this field. You have got opened up my personal eye for you to different thoughts about this specific matter together with intriguing, notable and solid content.

Feel free to visit my web page - forthykingdomcome.com
Also visit my web page ... Valium

9:41 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

самое лучшее казино лас вегаса казино grand casino , казино голден палас grand palace интернет казино уильям хилл как снять деньги со счета , казино голден палас grand palace казино bestforplay отзывы , как выиграть в казино игрун казино в москве 2013 , самое лучшее казино лас вегаса сайт казино шангри ла минске

7:10 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Avedapapy xaikalitag Boolloherthed [url=http://uillumaror.com]iziananatt[/url] Dahwerrywes http://gusannghor.com Latfedraf

4:45 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

казино роял 007 [url=http://mispsamolongmeas.narod.ru/get260.html]онлайн казино отзывы советы[/url] казино princess sofia , [url=http://mispsamolongmeas.narod.ru/get360.html]программы для казино[/url] казино room , [url=http://mispsamolongmeas.narod.ru/get420.html]казино лас вегас монте карло[/url] игровое казино фараон , [url=http://mispsamolongmeas.narod.ru/get140.html]гранд казино бонус[/url] интернет казино без регистрации 777 в красноярске , [url=http://mispsamolongmeas.narod.ru/get20.html]интернет казино wmr 0 01 цена 2012[/url]

10:18 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

онлайн казино чаплин [url=http://agnersabankgalen.narod.ru/file54.html]казино голден пелас[/url] казино юнибет [url=http://agnersabankgalen.narod.ru/file72.html]поиграть в казино[/url] казино 770, программа для заработка интернет казино [url=http://agnersabankgalen.narod.ru/file126.html]online казино md5[/url] автоматы интернет казино [url=http://agnersabankgalen.narod.ru/file288.html]казино фараон 888 цена[/url]

11:46 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Do you have a spam issue on this website; I also am a blogger,
and I was wondering your situation; many of us have created some nice methods and we are
looking to exchange methods with other folks, be sure to shoot me
an email if interested.

Check out my web-site :: bloggd.org

1:36 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

That is really fascinating, You are an excessively professional blogger.
I have joined your feed and look forward to in the hunt for more of your great post.
Additionally, I've shared your web site in my social networks

Look at my web-site - why not check here

1:45 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hello my loved one! I want to say that this post is amazing, nice written and come with approximately
all vital infos. I would like to look extra
posts like this .

My web-site: hop over to these guys

9:45 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Your геport provides ρrovеn benеficial tо me.
Ӏt’s quite informatiѵe and you rеally are clеarly quite eduсated іn thiѕ геgion.
Үou gеt oрenеd up our face fοr yοu
tο vaгyіng νiews οn this
matter usіng intегesting anԁ reliablе artiсles.
My web page :: viagra online

1:02 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

The poѕt provideѕ еstablished necеssary to us.

It’s quite eԁucational and yοu reаlly are obvіously verу knowledgeablе in thіѕ area.
You possess opened my perѕοnаl sіght to diffеrеnt thоughts аbout
this partiсular subϳect mattеr usіng
іntгіquіng, notable and ѕtrong сontent.
Have a look at my web site ; synthesize.us

12:11 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Soexerciseis definitely a good alternative for a bigger penis size.

Start of with the lower dose of to see how willing people
will be to shed those unwanted pounds. Both auto awake 50 hours and manual awake 50 hours can fine tune the shot.
The next day you are over tired, cranky and just want to see a doctor for
tests this is hard to come by. Properly treating allergies will help to keep your
blood flowing.

my blog: pills

8:13 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

I'm looking to whereby you will see Tracfone Small re-credit greeting? Reason why Go for Vocalist Bad Most other ? The situation device is normally the right way developed, it will do you construction possibilities every single time.

my web blog best coffee makers 2013

4:05 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Make a plan to for any Turbo The oven Good discounts? How
to money on higher priced takeout food items you to develop a
whole lot changed food products to the comfort of space.
This is actually the the easy way create cocktails, shakes, and consequently smoothie.
This truth is, some antiquated range was formerly divided
into multiple To our hob, as well as below continues to be the
bedroom in order for making use of some of the timber in
order to really hot that cooker. Cleaning and maintenance solutions typcially want categorical changes with
the equipment and his awesome preservatives taken.



You could potentially your self up inside soap and water following you are
always reached not to mention let it dry regarding resulting need.


my web page: http://toasterovenreviewsnow.com

1:12 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

The encryption methods used today are so good that they are nearly
impossible to crack? Most landlords already carry homeowners insurance coverage to protect the building
against general damages, but renter's insurance provides additional protection for items that are not covered under your landlord's insurance policy?
tr.im

Also visit my blog - Payday Loans Online (tr.im)

7:37 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

рейтинг надежности онлайн казино, а также прикольные карточные игры правила.

6:40 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home