Kasvihuoneilmiö on jo karannut

Siperian ikiroudan sulaminen
ehkä kaikkien aikojen uutinen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.10. 2005)

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki kuvittelee valitettavan toden tuntuisessa uudessa romaanissaan Sarasvatin hiekkaa, mitä tapahtuu, kun Grönlannin mannerjäätikön murtuminen nostattaa satojen metrien korkuisen mega-tsunamin. Edellisessä romaanissaan hän kuvitteli, mitä Siperian ikiroudan sulamisesta seuraisi. Tänä vuonna selvisi, että ikirouta on todella sulamassa ja kasvihuoneilmiö ehkä lopullisesti karannut käsistä.

KAI HIRVASNORO

Kaikkein dramaattisin ja suurin uutinen, jonka merkitystä ei ehkä ole täydessä suuruudessaan vielä oivallettu, ja joka minusta on kaikkien aikojen suurimpia uutisia, mitä ikinä on kerrottu, on Länsi-Siperian ikirouta-alueen sulaminen. Koko miljoonan neliökilometrin laajuinen ikirouta-alue on alkanut sulaa viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana.

Tämä on paljon merkittävämpi asia kuin on ymmärretty. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kasvihuoneilmiö on jo päässyt karkuun eikä ikirouta-alueen sulaminen voi enää pysähtyä, vaikka me eliminoisimme kaikki ihmisten omat kasvihuonepäästöt huomenna.

Kullakin hetkellä näkyvä lämpeneminen on näet vain osa siitä lämpenemisestä johon me olemme jo kasvihuonekaasuja tuottamalla sitoutuneet. Minä pelkään pahasti, että me olemme jo menneet tietyn ratkaisevan kynnyksen yli. Karkuun päässyt kasvihuoneilmiö on ilmeisesti jo käynnistynyt siinä mielessä, että me emme enää voi pysäyttää lämpenemistä pelkästään vähentämällä omia päästöjämme.

Toinen ongelma on, että sillä alueella heijastavuuden muutos vaikuttaa nopeasti tapahtumiin. Kirkas lumipinta heijastaa tehokkaasti auringon valoa takaisin avaruuteen. Mitä suurempi osa siitä on vesilätäkköjen tai tumman maan peitossa, sitä enemmän se alkaa imeä lämpöä kuin sieni. Ne voivat imeä suurimman osan siitä lämmöstä, mitä aurinko niihin kohdistaa. Lumi voi heijastaa takaisin jopa 98 prosenttia.

Kolmas tekijä on se, että tämä yksi ikirouta-alue alkaa tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin koko ihmiskunta tällä hetkellä. Näin käy, jos sinne varastoitunut hiili vapautuu suunnilleen sadan vuoden tai lyhyemmän ajan kuluessa, ja jos se vapautuu pääsääntöisesti metaanina.

Tässä pikkuisen hämärtää se, että metaanista puhutaan yleensä 20 kertaa vahvempana kasvihuonekaasuna kuin hiilidioksidi. Sitä se pitkällä aikavälillä onkin. Mutta 20 vuoden tähtäimellä se on 63 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu ja ilmakehään päästessään se on noin sata kertaa vahvempi. Luulen, että tällaisessa tilanteessa aika lyhyt perspektiivi on se kaikkein olennaisin. Se uhka on todella karannut käsistä.

Tämä tarkoittaa sitä, että totta kai täytyy ryhtyä tuottamaan energiaa toisella tavalla. Itse pitäisin tärkeimpinä teknologioina yksinkertaisella ja halvalla tavalla tehtäviä aurinkolämpö-sähkö-systeemejä, ennen kaikkea ns. aurinkokouruja. Toinen avainteknologia ovat biopolttoaineet, erityisesti tropiikissa tuotetut biopolttoaineet. Ei edes biodiesel, vaan prosessoimaton kasvisöljy, joka kannattaa tuottaa puissa, joista saadaan isoin hehtaarisato ja jotka tuottavat syötävää. Paras ja terveellisin kasvisöljy ihmisten ruuaksi, loput polttoaineeksi ja siemenkakku rehuksi tai elintarviketeollisuuden käyttöön.

* * *

Tämän lisäksi on välttämätöntä, että osa ilmakehään päässeestä hiilidioksidista otetaan tavalla tai toisella sieltä pois. Tästä on esitetty erilaisia keinoja ja jotkut niistä ovat hiuksia nostattavan pelottavia. Niissä on sama ongelma kuin New Orleansin tulvavalleissa, joilla ratkaistiin ongelma lyhytaikaisesti tavalla, joka jatkuvasti korotti pelissä olevia panoksia. Tällaisia ovat esimerkiksi hiilidioksidin pumppaaminen maan alle tai meriin, koska se voi jossakin vaiheessa tulla sieltä takaisin. Silloin me olemme todella vaikeuksissa.

Turvallisempia keinoja on ainakin kaksi.

Yksi on hyvin nopeasti kasvavien yksisoluisten levien kasvattaminen merivedessä ja niihin sitoutuneen hiilen varastoiminen suolaan. Maapallolla on hyvin paljon valmiiksi suolan peittämiä alueita, joissa tämä voitaisiin tehdä. Mahdollisuudet ovat satoja tonneja hiiltä per hehtaari.

Toinen kiinnostava mahdollisuus on hiilen sitominen puihin erityisesti kuivilla alueilla. Ne ovat tässä hirveän tärkeitä, koska kuivilla alueilla puut rakentavat massiivisia juuristoja maan alle ja niihin sitoutuu vielä paljon enemmän hiilidioksidia kuin pinnan yläpuolella olevaan osaan.

* * *

Kirjan Sarasvatin hiekkaa juoni rakentuu sellaisen kuvion ympärille, että osa päähenkilöistä yrittää estää juuri roudan ja mannerjäätiköiden sulamisen eräänlaisten sprinklereinä toimivien tuulimyllyjen avulla.

Vaikka tämä kuulostaa vitsiltä, niin minusta tämä on ajatus, mitä pitäisi vakavasti tutkia. Olen tosissani sitä mieltä, että ainakin teknisesti tämän avulla olisi vielä mahdollista pysäyttää Länsi-Siperian ikirouta-alueen sulaminen. Ei ole mitään estettä odottaa ensin talven kylmimmän ja pimeimmän ajanjakson yli, jolloin routa jäätyy mahdollisimman syvälle, ja sitten keväällä tietyn tyyppisillä tuulimyllyillä meren tai järven jääkannen alta pumpata suuria määriä vettä ilmaan hienojakoisena sumuna, joka jäätyy lumeksi ja pieniksi jäähileiksi ja leviää tuulen mukana hyvin laajalle alueelle. Jos näitä on riittävän paljon, niin niillä pystyisi tekemään ylimääräisen lumipeitteen kevään tullessa periaatteessa koko tundra-alueelle, jolloin se toimii auringonvaloa takaisin heijastavana kerroksena ja samalla myös eristää jossain määrin tundraa lämmöltä.

Kun tein tätä kirjaa, niin ajattelin, että tämä tulee ajankohtaiseksi muutaman vuosikymmenen päästä. Minulle oli iso shokki, että ikirouta on alkanut kokonaisuudessaan sulaa jo nyt.

* * *

Kirjan nimi Sarasvatin hiekkaa on kryptinen, mutta se liittyy kirjan toiseen pääteemaan ilmastonmuutoksen rinnalla. Toinen teema liittyy kulttuurin erilaisiin kerroksiin eri aikakausina ja tapaan, millä länsimainen kulttuuri on massiivisessa määrin aliarvioinut muiden sivilisaatioiden saavutuksia.

Nimi tarkoittaa oikeasti Intiassa aikanaan olleen Sarasvati-nimisen joen mukanaan tuomaa hiekkaa. Se liittyy myös tähän ilmastonmuutosjuoneen tässä kirjassa, mutta se tarkoittaa myös ihmisen kulttuurin erilaisia kerroksia ja eri sukupolvien saavutuksia vuosituhansien varrella ja mikä niistä on edelleen käyttökelpoista, vaikka se olisi välillä unohdettuakin.

* * *

Ilmastonmuutoksesta pitää sanoa vielä yksi asia. Osa siihen liitetyistä uhkakuvista on hyvin tunnettuja esimerkiksi tiettyjen alueiden kuivumisesta ja myrskyjen muuttumisesta voimakkaiksi ja tuhoisiksi. Niistä on kirjoitettu aika paljon.

Minä olen viime vuosina alkanut olla kaikkein eniten huolissani siitä, että ilmastonmuutos laukaisee jossakin vaiheessa paljon tapaninpäivää suurempia tsunameja. Tämä voi tapahtua aika monenkin erilaisen mekanismin kautta ja näin on hyvin todennäköisesti tapahtunut aika monta kertaa viimeistä jääkautta seuranneen lämpenemisen ja siihen liittyneen mannerjäätiköiden sulamisen seurauksena.

Jos katsoo eri kulttuurien ja sivilisaatioiden myyttien vanhinta kerrosta, siellä ovat erittäin keskeisessä roolissa vedenpaisumukset. Jopa sellaisten kulttuurien kuin mayojen tai Mesopotamian vanhojen kulttuurien, joiden kirjallisista tuotoksista on säilynyt vain muutama teksti, niistä kaikista ainakin yksi käsittelee vedenpaisumuksia. Saattaa olla, että ainoa maailman kaikkien kulttuurien tuntema myytti on vedenpaisumus.

Oman arvaukseni mukaan tämä liittyy osittain siihen, että mannerjäätiköiden sulaminen on aiheuttanut isoja hyökyaaltoja ja itse asiassa niiden jälkiä on löydettykin. Yksi niitä aiheuttaneista mekanismeista ovat mannerrinteiden metaaniklatraattiesiintymät, koska jos ne sulavat nopeasti, niistä vapautuu metaania ilmakehään ja niiden yläpuolella olevat maamassat jäävät ikään kuin tyhjän päälle, vyöryvät alaspäin ja työntävät tieltään paljon vettä. Esimerkiksi Norjan rannikolla näin on käynyt 7 000 vuotta sitten ja sen seurauksena on ollut hyvin suuri tsunamiaalto Brittein saarten rannikolla ja varmaan monessa muussakin paikassa.

Australian rannikolta on löytynyt hyvin monen tsunamiaallon jäänteet. Siitä kiistellään, mistä ne johtuvat. Mannerjäätikön palan pyörähtäminen mereen yhdellä kertaa voisi tehdä sen. Mutta yksi varteenotettava kandidaatti on myös se, että kun mannerjäätikkö alkaa sulaa ja kun siinä on monta kilometriä jäätä, niin maan kuori sen alla on usein painunut kilometrin verran kuopalle. Kun mannerjäätikkö ohenee, maan kuori rupeaa pikku hiljaa nousemaan ylöspäin. Tästä syystä Suomen maaperä jatkaa vielä 10 000 vuotta myöhemmin hidasta nousua. Nousu on hidasta, koska jää on ollut siitä poissa niin kauan.

Mutta tällä hetkellä etelänapamantereella on joitakin alueita, missä jäätiköt ohenevat jopa 40 metriä vuodessa. Jos ajattelee 40 metrin kumulatiivista sulamisnopeutta muutamassa vuosikymmenessä, niin silloin minun nähdäkseni se väistämättä pompahtaa jossakin vaiheessa kerralla paljon rajummin. Tässä mielessä vaarallisin alue on Länsi-Antarktis, joka on ankkuroitunut meren pinnan tasoa matalammalle. Siinä siis on se kuoppa ja myös kuopan reunat ovat veden alla. Jos se jäätikkö alkaa sulaa, niin jossakin vaiheessa se alkaa pompahdella ylöspäin ja se pistää kyllä isoja vesimassoja liikkeelle. Sen rinnalla tapaninpäivän sinänsä kauhea onnettomuus on aika pieni.

* * *

Sarasvatin hiekkaa lähtee liikkeelle ihan todellisesta asiasta. Intialaiset meriarkeologit löysivät Intian länsirannikolta Cambaynlahden pohjalta keväällä 2001 kahden erittäin vanhan ja huomattavan suuren kaupungin rauniot. Ne ovat maailman vanhimmat tunnetut suurkaupungit ihan ilman muuta.

Tässä kirjassa on sellainen teoria, että länsimaissa hyvin tunnettu Atlantis-taru, jonka Platon kuuli parituhatta vuotta sitten egyptiläisiltä papeilta olisi alunperin lähtöisin Intiasta. Se on ainoa paikka, missä on suuria meren alle jääneitä raunioita ja se on oikeastaan ainoa paikka, missä sellaisia tällä planeetalla voi olla.

Platon sijoittaa omissa kirjoissaan Atlantiksen Atlantin valtamereen, siis Gibraltarinsalmen länsipuolelle.

Minusta on ihan mahdollista, että Intiassa on ensin syntynyt paljon aikaisemmin taru lännessä sijaitsevasta uponneesta mantereesta. Ja sitten tiiviissä vuorovaikutuksessa intialaisten kanssa olleet egyptiläiset ovat kuulleet tämän tarinan lännessä sijainneesta uponneesta mantereesta ja säilyttäneet sen suurin piirtein samassa muodossa. Tässä vaiheessa he eivät enää tajun

neet, mistä taru on lähtenyt liikkeelle ja että se, mikä on Intiasta käsin lännessä, ei välttämättä ole Egyptistä tai Euroopasta katsoen lännessä.

Voi olla, ettei Atlantiksen tarussa ole mitään perää. Mutta jos on, en ymmärrä, mikä muu se voisi olla.

* * *

Edellisessä romaanissani Herääminen oli myös ilmastoteema. Siinä minulla oli selkeä tavoite tehdä ihmisille ymmärrettävämmäksi ja konkreettisemmaksi se, mitä käsite karkuun päässyt kasvihuoneilmiö tarkoittaa.

Kirjoitin Heräämisen osin sen takia, että olin 5 – 10 vuotta puhunut paljon tästä asiasta erilaisille poliitikoille ja kirjoittanut siitä tietokirjoissa. Olin hirveän turhautunut siihen, että ainakaan ministerit, kansanedustajat ja yleensä poliitikot eivät pystyneet ottamaan asiaa vastaan. Se asia ei tarkoittanut mitään eikä tarttunut millään tavalla heidän työhönsä. Se ei ollut millään tavalla totta.

Mutta sen jälkeen kun asiaa oli käsitelty fiktiossa eikä tietokirjoissa, se jollakin tapaa muuttui. Romaani on helpompi tapa tuoda jokin uusi asia esiin ja muuttaa se jollakin tavalla todellisemmaksi. Minulle oli vähän yllätys, että se toimi niin hyvin, mutta se oikeasti toimi.

Onhan ilmastonmuutoksesta tullut myös lisää tutkimustuloksia, mutta tämä on oma mikrokokemukseni omasta tuttavapiiristäni ja tuntemistani poliitikoista.

* * *

Yksi punainen lanka Sarasvatin hiekassa on se, että tiettyjen tapahtumien kuvaaminen fiktiossa saattaa tehdä yhden erityisen vaikeasti käsiteltävissä olevan ilmastonmuutokseen liittyvän uhkakuvan erityisesti poliitikoille käsitettäväksi. Koska tässä on samanlainen tilanne. Olen monta vuotta puhunut eri puolueiden poliitikoille siitä, että on olemassa paljon tunnettuj

a luonnonilmiöitä, jotka toisinaan aiheuttavat hyvin suuria tsunameja. Jos rannikoille rakennetaan ydinvoimaloita, niin ne pitäisi myös suunnitella niin, että tällaisiin tilanteisiin on varauduttu.


Vuoden pelottavin kirja

Risto Isomäki ylittää Remeksen tosipohjaisen jännityksen rakentajana

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa. 320 sivua. Tammi.

KAI HIRVASNORO

Tieto lisää tunnetusti tuskaa ja eniten tuskaa näyttää lisäävän mahdollisimman vetävästi kirjoitettu tieto. Faktojen luettelemista tehokkaampaa on kätkeä ne osaksi hyvin kirjoitettua fiktiota.

Tässä suhteessa scifi- ja tietokirjoja aiemmin julkaisseen Risto Isomäen uusin romaani Sarasvatin hiekkaa on aivan poikkeuksellisen tehokas. Pitkän linjan ympäristöaktivisti ja jo vuonna 1985 Kuluta harkiten -oppaan kirjoittanut Isomäki tuntuu panneen kaiken taitonsa peliin kahdessa uusimmassa romaanissaan hälyttääkseen siitä, että ilmaston lämpeneminen on vähän isompi juttu kuin loskaisten talvien lisääntyminen Suomessa.

Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen (2000) -romaanien sanoma on hyytävän pelottava. Pahimmassa tapauksessa maapallon lämpeneminen johtaa elämän loppumiseen nykyisin tunnetussa muodossa. Siitä pitävät huolen megatsunamit ja niiden aiheuttama ydinkatastrofi.

Eihän näin voi käydä, sanovat ne, jotka pitävät itseään realisteina.

Mutta näin on käynyt ihmiskunnan historiassa ilmeisesti monen monta kertaa. Kun ilmasto viimeksi lämpeni nopeasti jääkauden jälkeen, tämä synnytti voimakkaita hyökyaaltoja, jotka hautasivat alleen kehittyneitä kulttuureita. Ilmeisesti sellainen oli myös Intian länsirannikolta meren pohjasta vuonna 2001 löytynyt rauniokaupunki.

Kaiken muuttava megatsunami voi syntyä ainakin kahdella tavalla.

Toinen mahdollisuus on, että se lähtee liikkeelle useimpien suomalaisten tuntemasta lomaparatiisista Kanariansaarilta. La Palman saarella sijaitseva Cumbre Viejan tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1949. Tutkijat huomasivat, että purkauksen seurauksena vuoren koko itäinen puoli siirtyi neljä metriä alaspäin suhteessa läntiseen ja romahtaisi kerralla ja yhtenä kappaleena mereen seuraavassa purkauksessa.

Tämä synnyttäisi useita tsunameja joiden rinnalla viime tapaninpäivän kauhut kalpenisivat. Yhdysvaltain itärannikolla asti tuho olisi käsittämätöntä ja totaalista.

Toinen tapa megatsunamin syntymiseen on mannerjäätiköiden nopea sulaminen ja kokonaisen jättiläismäisen jäätikkölohkon sortuminen mereen. Näin käy kirjassa Sarasvatin hiekkaa.

Risto Isomäki lohduttaa jälkisanoissaan, että oikeasti tämä ei ole uhka vielä tällä hetkellä, mutta se voi uhkaksi muuttua. Hän toteaa, että englantilainen tiedelehti New Scientist kirjoitti 25.12. 2004 päivätyssä numerossaan, että vuosi 2004 tullaan todennäköisesti muistamaan vuotena, jona mannerjäätiköiden nopea sulaminen alkoi.

Esimakua tästä saatiin, kun kaksi vuotta aikaisemmin Etelänapamantereella Larsen B -niminen jäähylly mureni yllättäen palasiksi. Viime vuonna havaittiin, että Antarktiksen mannerjäätä itäpuolella paikallaan pitävä Pine Island -jäätikkö oli alkanut ohentua kaksi kertaa nopeammin kuin aiemmin.

Mitä tällä kaikella sitten on tekemistä ydintuhon kanssa? Paljonkin.

Rannikoille rakennettuja ydinvoimaloita, käytetyn polttoaineen varastoja ja jälleenkäsittelylaitoksia ei ole suunniteltu kestämään tsunameja, saati sitten megatsunameja.

Risto Isomäen mukaan maailma olisi nyt kovasti toisenlainen, jos tapaninpäivän tsunami olisi iskenyt vasta kymmenen vuoden kuluttua. Silloin se olisi vyörynyt yli Kalpakkamin ydinvoimalan Tamil Nadussa Intiassa. Yksi murtuma rakenteilla olevan hyötöreaktorin jäähdytysjärjestelmässä ja tuloksena olisi voinut olla tuhatkertainen Tshernobyl.

Onneksi Kalpakkamin ydinvoimalasta oli valmiina vasta betonilaatta.

”Jos ilmastonmuutoksia aletaan torjua suurisuuntaisella ydinvoiman lisärakentamisella ja ydinvoimalat rakennetaan pääsääntöisesti valtamerten ranta-alangoille, on täysin mahdollista, että me kaikki jonakin päivänä kuolemme tämän valinnan takia”, Isomäki kirjoittaa.

Risto Isomäki on helppo leimata taas yhdeksi maailmanlopun ennustajaksi, mutta valitettavasti hänellä on näyttöä oikeaan osuneesta ennustamisesta. Viisi vuotta sitten ilmestyneessä romaanissa Herääminen tuhon laittoi liikkeelle Siperian ikiroudan sulaminen.

Tämän vuoden suurin ja tärkein uutinen on ollut se, että ikirouta on alkanut todella sulaa ja siitä vapautuva metaani aiheuttaa niin suuret hiilidioksidipäästöt, että ratkaiseva kynnys on ilmeisesti ylitetty. Ilmaston lämpenemistä ei voi enää pysäyttää pelkästään sillä, että ihmiset lopettavat päästöt kokonaan.

Sarasvatin hiekkaa rakentaa siis jännityksensä kuolemanvakavasta aiheesta, joka on valitettavasti tosi.

Lisäksi Sarasvatin hiekkaa on äärimmäisen taitavasti kirjoitettu jännitysromaani, jossa on ilmastokatastrofin lisäksi monia muitakin tasoja. Todellisuuteen pohjaavan jännityksen mestariteoksia kirjoittanut Ilkka Remes jää kyllä nyt kakkoseksi, sillä puhtaana kirjailijana Isomäki on aika yksitotista Remestä taitavampi. Lisäksi Isomäki osaa jopa luontevammin ujuttaa vakavan sanomansa kirjan juoneen.

Miellyttävää Risto Isomäen kirjoissa on myös se, että ne eivät ole tyyppiä ”vain yksi mies voi estää maapallon tuhon”, vaan hänellä avainasemassa on ryhmä tiedemiehiä ja -naisia. Naisilla on näissä jännäreissä iso ja miesten kanssa tasavertainen rooli.

Sarasvatin hiekkaa on todella pelottava kirja, mutta kuten Risto Isomäki loppusanoissaan toteaa, vielä on aikaa. Siksi eduskunta voisi jättää tuhlaamatta rahat ensi helmikuun perinteiseen kansanedustajien oopperailtaan ja käyttää ne tämän kirjan ostamiseen kaikille kansanedustajille, korkeille virkamiehille ja etujärjestöjen avainhenkilöille.

Kirja olisi myös saatava nopeasti käännetyksi tärkeimmille kielille ja jakoon mahdollisimman laajasti maailmalle. Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa.