torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Tyyli on käymässä harvinaiseksi (Hetket jotka jäivät 9)


Ranskalainen Jean Renoir teki elokuvansa Pelin säännöt (1939) juuri toisen maailmansodan kynnyksellä.
Elokuvan hienolla dvd-julkaisulla (ei julkaistu Suomessa) Renoir esittelee itse teoksensa leikkeessä, joka on kuvattu 1960-luvun alussa.
Hän kertoo tehneensä Pelin säännöt järkyttääkseen porvareita. Hanke onnistui. Ensi-iltayleisö oli raivoissaan.
Pelin säännöt huipentuu metsästyslinnassa pidettäviin juhliin, johon kokoontuvalla joutilaistolla samoin kuin heidän palveluskunnallaankin on omat piirileikkinsä ihmissuhteiden karusellissa. Niiden seurauksena mustasukkainen riistanvartija Schumacher (Gaston Modot) ampuu erehdyksessä kansallissankari Andren (Roland Toutain).
Mutta porvariston kulissien on pysyttävä pystyssä, joten tapahtuma naamioidaan onnettomuudeksi. Juhlaväki odottaa selitystä linnan ulkorappusilla.
Retken isäntä Robert De La Chesnaye (Marcel Dalio): Se oli valitettava onnettomuus eikä mitään muuta. Vartijani luuli nähneensä salametsästäjän ja ampui. Kohtalo pani Andre Jurieun maksamaan tästä virheestä.
Hyvät herrat, huomenna jätämme tämän linnan itkien ihanaa ystävää, tuota loistavaa kumppania, joka tiesi niin hyvin, kuinka saada meidät unohtamaan että hän oli kuuluisa mies.
Ja nyt hyvät ystävät, on jo kylmä ja te olette vaarassa vilustua. Ehdotan, että siirrytte sisälle.
Saint-Aubin (Pierre Nay): Uusi määritelmä sanalle ”onnettomuus.”
Kenraali (Pierre Magnier): Ei vaan tässä La Chesnayessä on tyyliä. Ja se on käymässä harvinaiseksi, rakas Saint-Aubin. Harvinaiseksi.

1 Comments:

Blogger Akinogal said...

SECURITY CENTER: See Please Here

1:38 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home