perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

Hector - Sadunkertoja ja protestilaulaja


(Kansan Uutisten Viikkolehti 24.3. 2006)

Syntyy jokin kumma värinä, kun lauluntekijä tajuaa, että se on siinä ja tämä ei voi mennä pieleen. Viimeksi näin kävi Hectorille, kun hän oli kirjoittanut kertosäkeen lauluunsa Kuunnellaan vaan taivasta. Muu albumikokonaisuus rakentui sen ympärille.

KAI HIRVASNORO

Miten tullaan mieheksi, jonka edelleen jatkuva levytysura on kestänyt 40 vuotta?

Joka on tehnyt 21 LP:tä ja cd-levyä (plus kokoelmat ja livelevyt), 50-60 singleä, lukemattoman määrän sanoituksia ja sävellyksiä muille artisteille, ja soolouran lisäksi soittanut monta vuotta Cumulus-yhtyeessä. Ja suuren osan tästä kaiken lisäksi sivutoimisena muusikkona. Varsinaiselta ammatiltaanhan Hector, Heikki Harma oli pitkään Yleisradion toimittaja.

Ensin pitää syntyä oikeaan aikaan. Ensi vuonna 60 täyttävä pieni Heikki Harma kuuli ensimmäisen kerran musiikkia radiosta aikana, jolloin tehtiin poikkeuksellisen hyviä ja visuaalisia sanoituksia. Georg Malmstenin Mikki Hiiri merihädässä ja muut lasten klassikot kuuluivat äänimaisemaan. Samoin kuplettiperinnettä jatkaneet Humppaveikot ja Kankkulan kaivolla -hupailut. Tunnelmallisempaa musiikkia edustivat Reino Helismaan - Tapio Rautavaaran laulut.

Mutta Hectoriksi tulemisen kannalta oli olennaista myös olla varhaisteini silloin 1950-luvulla, kun Suomeenkin kantautui uusi, outo, erilainen ja mieltä kiihottava rock-musiikki. Heikki Harma havainnoi töölöläiskorttelin pihapiirissä ensin, että isompien poikien ja tyttöjen pukeutuminen alkoi muuttua. Edelläkävijät saivat puolalaisista laivoista hommattuja aitoja amerikkalaisia farkkuja.

Paul Anka kiinnosti
enemmän kuin Elvis

Ja siihen mennessä kotiin oli hankittu radion lisäksi myös levysoitin.

– Pari vuotta vanhempi broidi oli saanut ilmeisesti pari vuotta vanhemmalta kaveriltaan Elviksen King Creole -singlen. Se on varsinaisesti ensimmäinen rock-levy, jonka mä muistan.

– Se kyllä kolahti, mutta muuten mä olin romanttisemman musiikin kuuntelija enemmän. Ehkä ikään liittyen Elviksen kanssa suosiosta kilpaillut Paul Anka oli enemmän minun juttuni. Mutta kyllä rock´n´rollkin oli koko ajan läsnä ja isommat osasivat jorata sitä.

Sanomalehdistä näki lisäksi kuvia ensimmäisistä rock-mellakoista, joita Rock Around The Clock synnytti.

Heikki Harmasta ei tullut varsinaisena teininäkään rokkaria. Hän oli ensin liian nuori pitämään rasvalettiä ja kun ikää sitten olisi ollut, niin läpimurron tekikin jo Shadows ja rautalankabuumi.

– Broidi osti jostain ensimmäisen sähkökitaransa, joka ei ollut kovinkaan kummoinen. Mutta se teki minuun suuren vaikutuksen. Olin lisäksi nähnyt Strangersin ensimmäisen keikan Messuhallissa tanssikoulun päättäjäisissä 1960 tai 1961 uudenvuoden paikkeilla ja silloin iski, että mitä tämä on? Mistä tuo ääni tulee? Mitä helvettiä? Tuollaiset litteät ihmeskebat!

Rock-fanaatikoille rautalanka oli vain soitettua iskelmää, mutta Heikki Harmalle se oli se juttu, joka vei mukaansa.

Tanssikoulusta
kitaristiksi

Mutta hetkinen. Tanssikoulun päättäjäisissä?

– Siihen aikaan oli yleinen tapa, että 13-14-vuotiaana viimeistään mentiin joululomalla tanssikouluun, koska se oli paras tapa saada iskettyä gimmakavereita uudenvuodenbileisiin. Siellä oli pakko hakea tanssimaan ja gimmojen oli pakko lähteä. Se oli aikamoista säpinää, Hector kertoo.

Hän vietti kaksi joululomaa Therpsikore-nimisessä tanssikoulussa.

Heikki Harman ensimmäinen bändi oli kouluaikainen rautalankayhtye Les Mirages, jossa hän soitti soolokitaraa. Beatlesin myötä bändien piti esittää myös laulettua musiikkia. Harma ei osannut laulaa ja soittaa kitaraa yhtä aikaa eikä suostunut opettelemaankaan. Niinpä hän sai bändistä potkut.

Hetkellinen takaisku oli loppuelämän kannalta kuitenkin vain hyväksi. Potkujen jälkeen hän alkoi opetella omien biisien tekemistä akustisella kitaralla ja hoksasi, ettei se nyt niin ylivoimaista ole pistää sointuja jonoon.

Folkissa riitti
rämpyttäminen

Hector Heikki Harmasta tuli kuitenkin folkin vuoksi.

– Hootenanny Trio kävi meillä koulussakin esiintymässä ja silloin ajattelin, että tämä on nastaa musaa ja tässähän riittää ihan rämpyttäminen.

Syntyi Folk-song Trio, jossa soittivat Hectorin lisäksi Antero Jakoila ja Per-Erik Hedman. Se ehti keikkailla hetken, mutta hajosi Jakoilan lähdettyä armeijaan. Sen jälkeen Hector rohkaistui esiintymään yksin Helsinkiin perustetussa Folk-klubissa, joka järjesti Kaivopuistossa Finnish-British Societyssä folk-iltoja.

Tullaan joulukuuhun 1965. Scandia-levy-yhtiön toimitusjohtaja Harry Orvomaa oli haistellut tuulia, että folk on nyt kova sana ja tähänkin talliin on kiinnitettävä joku folk-artisti. Folk-klubin keikkoja radioitiin kerran kuukaudessa suorina lähetyksinä ja Hectorkin pääsi ennen levytystään eetteriin yhdessä Hootenanny Trion kanssa. Ilmeisesti sitä kautta hänen kuultiin laulavan omaa käännöstään Buffy Sainte-Marien kappaleesta Universal Soldier.

Orvomaa kävi vielä Munkkiniemen yhteiskoulussa kuuntelemassa folk-konserttia ja kiinnitti sen jälkeen Hectorin levyttämään Palkkasoturin.

Se oli myös käytännössä ainoa vaihtoehto ensimmäiseksi singleksi, sillä muita suomennoksia Hectorilla ei ollut. Oli kyllä yksi kokonaan oma biisi, Huuto, ”tosi pateettinen maailmanparannus- ja maailmantuskanhuuto -tyyppinen biisi.”

Huutoa ei ole levytetty ja se oli vuosikymmenet kateissa. Kun Hector nyt kirjoittaa muistelmiaan, niin siinä vanhoja tavaroita penkoessa teksti yllättäen löytyi. Melodia ja soinnut ovat hänen päässään, mutta levytystä ei ole luvassa. Teksti saattaa kuriositeettina tulla kirjaan.

– Kelvoton biisihän se oli.

Tanssiyleisölle
protestilauluja

Oman materiaalin puutteen johdosta ensimmäisestä singlestä tuli vähintäänkin omituinen. Toisella puolella on nimittäin Hectorin ja Pirkan neitojen yhteisesitys Pikku Kalle, Juha Vainion uudelleen sanoittama Hämä-hämä-häkki.

Eli kauhean syvällistä Scandia-levy-yhtiön folk-kiinnostus ei ollut.

Kesästä 1966 tuli Hectorin ensimmäinen keikkakesä. Scandialla oli yhteistyösopimus legendaarisen managerin Tappi Suojasen kanssa ja hän sai yksinoikeuden myydä Hectorin keikkoja.

– Ne oli sellaisia, että satanen mulle ja tonni heille. Poltin itseni sen yhden kesän aikana loppuun, kun mua vietiin lentokoneella paikasta toiseen. Jossain Joensuussa odotti Pepe´s Quartet -niminen orkesteri, jonka tanssisetin välissä lauloin puoli tuntia folkia. Yleisö katsoi h-moilasena, että mitä helvettiä ja yritti tanssia näitä minun protestilaulujani.

Seurasi lisää singlejä, esiintyminen Hair-musikaalissa ja Cumulus-yhtye.

Myös satuja, ei
vain sanomaa

Seuraava etappi oli vuonna 1972 ilmestynyt ensi-LP Nostalgia, käsittämättömän upea esikoislevy, jossa folk-pohjaiset sävelmät kiedottiin Pirjo ja Matti Bergströmin poikkeuksellisen rikkaisiin sovituksiin.

Sanoittajana Hectorilla on maine miehenä, jolla on sanomaa ja joka ottaa kantaa. Sitäkin Nostalgialta ja seuraavana vuonna ilmestyneeltä Herra Mirandokselta löytyy, mutta hyvin paljon myös satua ja mystiikkaa. Jos Reino Helismaa onkin ollut yksi vaikuttaja sanoittajana, niin sitä ovat olleet myös satukirjat.

Selitys tälle löytyy siitä, että vuonna 1972 Hector tuli ensimmäisen kerran isäksi. Samaan aikaan suomeksi ilmestyi mm. Narnia-sarja ja Hector innostui 1960-luvun hippimystiikan jälkeen fantasioitten maailmoista.

– Sadut ovat olleet minulle tärkeitä lapsuudesta lähtien. Mulle on luettu paljon satuja ja olen lukenut niitä itse. Jotenkin se siinä 1970-luvun alussa oli hippiajan jatkumoa vielä. Ja hyvin pian siihen tulivat vaikuttamaan sellaiset tyypit kuin David Bowie, joka loi fantasiajuttuja ja jonka kanssa löytyi hengenheimolaisuutta.

– Yhteiskunnallisesti suuntautuneet laulut ja vähän kriittiset äänenpainot taas tulivat Jenkeistä Dylanin ja kansalaisliikeaktivistien kautta.

Sovituksellinen rikkaus jo ensi-LP:lle periytyy Hectorin Cumulus-vuosilta. Bergströmit tekivät paljon yhteistyötä Cumuluksen kanssa.

– Tuntui luontevalta jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan. Ja kun he pääsivät tekemään duunia yhden lauluntekijän kanssa, niin he panostivat siihen omaa luovuuttansa vielä enemmän. Suurelta osin ne orkesterisävyt ja oivallukset siellä ovat heidän ansiotaan. Mä annoin hyvin epäakateemisella verbaalisella kuvailulla osviittaa, että mitä haluaisin tähän ja tähän. He toteuttivat sitä ja omia ideoitaan, ja siitä syntyi parhaimmillaan hyvin poikkeuksellista suomalaista pop-musiikkia.

Hyvä lainabiisi
voittaa huonon oman

Nostalgialla kaikki biisit Sadepäivälaulua lukuunottamatta ovat kokonaan Hectorin omia, mutta LP:tä edeltäneillä singleillä ja myöhemmillä levytyksillä hän on suomalaistanut lukemattoman määrän omien suosikkiensa lauluja. Satunnainen musiikinkuuntelija ei ehkä tajua, että niinkin keskeiset Hector-kappaleet kuin Kuinka voit väittää, Suomi-neito, Kissojen yö ja Ei mittään monien muiden joukossa ovat amerikkalaista ja brittiläistä alkuperää. Näin laaja vieraan materiaalin esittäminen on hyvin poikkeuksellista siinä laulaja-lauluntekijäperinteessä, jota Hector edustaa.

Hectorin mukaan tämä johtuu siitä, että radiotoimittajana hän kuuli tuoreeltaan uusimmat levyt.

– Kun tuli helvetin hyvä biisi, niin houkutus oli suuri. Kun tunsi jonkun biisin omakseen, niin tuntui, että mun täytyy tehdä tämä ja suomalaistaa teksti. Mä en varsinaisesti kääntänyt kauheasti biisejä, vaan halusin niistä sen melodian ja harmonian, mutta tekstissä kuvittelin sen enemmän suomalaiseksi.

Hector nousi ensimmäiseksi suomalaisen rokin, itse tehdyn ja suomeksi lauletun rokin, supertähdeksi vuonna 1973 ilmestyneellä Herra Mirandos -LP:llä. Folkista otettiin pitkiä askeleita kohti psykedeliaa ja levy poiki useita hittejä. Ykkösenä oli tietysti Lumi teki enkelin eteiseen.

Herra Mirandoksen myynti lähti hitaasti liikkeelle ja listaykköseksi se nousi vasta puoli vuotta ilmestymisensä jälkeen. Ykkösen paikalta sen pudotti vasta Hector itse seuraavalla levyllään Hectorock 1.

Suursuosio oli Hectorin muistikuvien mukaan hyvin outoa aikaa. Varsinkin kun se tuli täysin yllättäen.

– Minun näkökulmastani seuraukset olivat järjettömän mielettömät. En mä osannut siihen sopeutua sinä aikana ollenkaan ja vinksahdin vähän raiteiltaankin. Olin silloin kuitenkin nuori perheenisä niinä parina vuotena, kun se juttu oli kuumimmillaan. Ei se kovin terveellistä ollut. Mutta tulihan koettua sellainen esi-Dingo-vaihe.

Tekeillä oli suuria suunnitelmia kaupallisen menestyksen hyödyntämisestä, mutta aika pian Hector alkoi panna vastaan. Taiteellinen puoli oli tärkeintä, ei kaupallinen. Ensimmäiselle kiertueellekin hän lähti vasta vuosi Mirandoksen jälkeen.

Kenen joukoissa
Hector seisoi?

1970-luvun laululiikettä muistellaan viikko sitten ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Kenen joukoissa seisot. Hector teki poliittisesti värittynyttä musiikkia jo Hectorockin Hecto-puoliskolla. Siinä ei tunnustettu puolueväriä, mutta sanoituksissa heijastui esimerkiksi Chilen vallankaappaus. Mutta vuonna 1975 Hectorkin oli siirtynyt Love Recordsille ja julkaisuun tuli Liisa pien, jossa riistetyt nousevat viimeinkin varjoistaan. Poliittisen laululiikkeen imu ja Loven henki rohkaisivat sanomaan asiat halki ja tekemään kaiken lisäksi progelevyn, vaikka Hector ei olekaan tyylisuunnan ylin ystävä.

Liisa pienen aikana Hectorkin koki äärivasemmiston paineen. Nimeltä mainitsemattomat muusikkokollegatkin edellyttivät aggressiivisesti, että nyt on alettava käymään opintopiireissä ja luettava tietyt kirjaset. Muuten ei hyvin käy.

– Minut melkein buuattiin ulos yliopiston lehdistö- ja tiedotusopin laitoksen tilaisuudesta, johon minut oli kutsuttu kertomaan Hectorock-albumin Hecto-puolen biiseistä, jossa oli juuri Chilen tapahtumiin liittyviä juttuja. Akateemisen Sosialistiseuran edustus siellä oli niin vahva ja asenne kielteinen siihen, että ensinnäkin teen tällaiselle levy-yhtiölle, PSO:lle, enkä ole sitoutunut puolueeseen. Melkein itku kurkussa keräsin kamppeet ja häivyin kesken tilaisuuden pois.

Hector sanoo, ettei koskaan ollut kommunisti. Jos olisi sitoutunut johonkin puolueeseen, se olisi ollut SKDL.

Kertosäkeen ympärille
kasvoi mestariteos

Artisteista kaikkein nimekkäimmillekin tulee nousuja ja laskuja, kun ura kestää kymmeniä vuosia. Faninsa epätoivoon ovat saattaneet niin Bob Dylan kuin Neil Youngkin, mutta aina he ovat myös nousseet takaisin.

On makuasia, mitä Hectorin levyistä pitää muita tärkeämpinä, mutta omalla laskutavallani hän on tehnyt kolme paluuta huipulle. Kadonneita lapsia edelsi pari heikompaa levyä, samoin vahvaa kolmikkoa Nuku idiootti, Varjot ja lakanat sekä Yhtenä iltana -levyä.

Ja sitten taas useamman vuoden levytystauon jälkeen ilmestyi marraskuussa 2004 Ei selityksiä, taiteellinen ja kaupallinen menestys, joka saavutti platinarajan vajaassa vuodessa.

Hector ei osaa selittää, miksi joku levy onnistuu paremmin, joku toinen huonommin. Sen virheen hän tosin sanoo tehneensä pari kertaa, että on tehnyt levyn huonossa luomisvireessä, koska on kuvitellut ihmisten muuten unohtavan.

– Mutta sitten syntyy joku värinä, kun on löytynyt sellainen biisi, jonka takana on täysillä. Silloin tietää heti, että tämä ei voi mennä pieleen ja tämä tavoittaa ihmisiä.

Sellainen kokemus oli Ei selityksiä -levykin. Se alkoi syntyä Kuunnellaan vaan taivasta -kappaleen kertosäkeen ympärille:

Niin kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan
On nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan
Kai avaruuden tuolla puolen, jossain missä lie
saan vastauksen kunhan kuolen,
mutta on tää pitkän pitkä tie

Näiden säkeiden jälkeen Hector tiesi levystä tulevan hyvän, vaikka muusta materiaalista oli olemassa vain hajanaisia muistiinpanoja ja hahmotelmia. Näkökulma oli kuitenkin löytynyt. Se oli uskonnonfilosofinen pohdinta, jota värittivät lisäksi New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskut, niitä seurannut sota terrorismia vastaan sekä islamilaisen ja länsimaisen maailman välinen konflikti.

– Todellisuus ruokki levyn tekemistä koko ajan. Halusin tai en, aiheita alkoi siivilöityä.

Kuunnellaan vaan taivasta on hyvä esimerkki siitä, miten yleisö ymmärtää laulun juuri päinvastoin kuin artisti sen tarkoitti. Kyseessä on agnostikon laulu, mutta palautteen perusteella sen sanoma on koettu uskonnollisen lohdulliseksi.

– Piispoja myöten on kiitelty ja ollaan siteerattu saarnoissa ja on pyydetty puhumaan.

Lauluissa on
paljon voimaa

Hectorilta on usein kysytty, voiko lauluilla parantaa maailmaa. Tässä haastattelussa sitä ei kysytty, mutta hän sanoi itse, että kysymys on hassu.

Mutta niillä voi vaikuttaa, hän jatkoi.

– Laululla voi vahvistaa joidenkin ihmisten mielipiteitä ja silloin sillä on myös poliittinen merkitys. Mutta sen takia se on myös vaarallinen. Historiasta löytyy esimerkkejä siitä, miten diktaattorit ovat käyttäneet taidetta häikäilemättä hyväkseen ja sen takia taiteen tekijät ovat myöhemmän tutkimuksen piirissä joutuneet outoon valoon.

Pitkään jatkuneen kestosuosion välillä Hector sanoo kulkeneensa toisinaan ihan rotkon pohjalla. Se oli tällaista:

– Kun olin Tavastialla keikalla, niin paikalla oli 50 ihmistä. Sitten joku Albert Järvinen tulee keikan jälkeen takahuoneeseen ja sanoo, että vittu mitä paskaa. Kun tällaisia on kokenut oikeasti, niin tietää olleensa syvällä. Mutta sitä nastemmalta on sitten tuntunut tehdä parempaa matskua ilman mitään ihmeempää yrittämistä. Ehkä olen ollut onnenpekka, tai sitten on vaan ollut sopiva aika kullekin jutulle, joka on innostanut isommat joukot ihmisiä.

Suomessa vain
Sibelius on ikoni

Joskus se on innostanut niin isot joukot, että Hector on tuskastunut asemaansa suomalaisen rokin ikonina ja instituutiona. Ensimmäisen kerran hän uhkasi lopettaa totuttujen Hector-levyjen tekemisen jo vuonna 1978 Kadonneet lapset -levyn ilmestyttyä.

Tänäänkin hän sanoo, että jossain vaiheessa into tulee loppumaan.

– En mä nyt ole panemassa hanskoja santaan, mutta tommoinen ikonisoiminen on minusta jotenkin...Elvis on jonkinlainen rock´n´roll-ikoni, Beatles pop-musiikin ikoni ja Bob Dylan oman lyriikkansa kannalta ikonisoitu. Mutta ei minusta Suomessa voi olla kuin yksi ikoni ja se on Sibelius. Karita Mattila ja Matti Salminen eivät ole ikoneita, ja sen takia myöskään minä en ole ikoni. Olen vaan yksi lauluntekijä, joka on tässä maassa menestynyt paremmin kuin kohtuullisen hyvin, mutta ei se minua minnekään jalustalle nosta.

– Mutta tietysti olen mielelläni pidetty. Kuka ei olisi?