tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon haastattelu

Tshetsheenit uhrataan,
jotta bisnes pyörii

(Kansan Uutisten Viikkolehti syksyllä 2004)

Toisessa Tshetshenian sodassa on monia kansanmurhan piirteitä, mutta suoranaiseksi kansanmurhaksi Kaukasuksella kuvannut ohjaaja Pirjo Honkasalo ei sitä nimitä. Sen sijaan etnistä puhdistusta sodassa tapahtuu paljon.Tshetsheeneille kostetaan, koska Venäjällä koetaan ensimmäisen sodan loppuminen häpeälliseksi.

KAI HIRVASNORO

Lasten kasvot täyttävät valkokankaan Pirjo Honkasalon uudessa dokumentissa Melancholian 3 huonetta. Dokumentti nähtiin jo syyskuun alussa Venetsian filmifestivaaleilla, missä se sai mm. ihmisoikeuspalkinnon ja valtaisan julkisuuden. Elokuva on jo myyty kaikille Euroopan suurille televisioyhtiöille, muttaHonkasalon suureksi iloksi se saa myös elokuvateatterilevityksen 16 maassa.

Elokuvassa nähtävät lasten kasvot kuuluvat 9-15 vuotiaille pojille, enimmäkseen pojille. Ensimmäisessä "melancholian huoneessa" he ovat kadetteja Kronstadtin sotilasakatemiassa, toisessa lapsia Tshetshenian rauniopääkaupungissa Groznyissa ja kolmannessa pakolaisia Tshetshenian naapuritasavallassa Ingushiassa. Kasvoja yhdistää se, että vaikka pojat ovat vastakkaisista leireistä, ovat he sen saman Venäjän ja Tshetshenian välisen sodan uhreja. Monet Kronstadtin pikkukadeteista ovat entisiä katulapsia, mutta osa on Tshetsheniassa käytävän sodan orpoja.

Kolmen melancholian huoneen kautta Honkasalo kuvaa sitä, miten viha kasvaa jo lapsiin. Tarina siirtyy lapsesta lapseen, ja venäläiset ja tshetshenialaiset lapset muodostavat yhdessä elokuvan päähenkilön.

Pitkän linjan dokumentaristi Pirjo Honkasalo lähti aluksi tekemään suurelle amerikkalaiselle tuottajalle yhtä osaa Raamatun kymmentä käskyä kuvaavaan dokumenttiin. Hän valitsi itselleen käskyn "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi", mutta dokumenttia ei koskaan syntynyt. Ohjaajan ja tuottajan välille syntyi kiista elokuvan oikeuksista. Tuottaja ei suostunut antamaan Honkasalolle oikeutta elokuvan lopulliseen leikkaukseen eikä Honkasalo antanut periksi. Pirjo Honkasalolle jäi käteen kuitenkin aihe ja vuoden aikana syntynyt käsikirjoitus, jolle löytyi eurooppalainen rahoitus.

Viholliskuvia
ja häpeää

Käskyä "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi" Pirjo Honkasalo alkoi heti ajatella viholliskuvien kautta. Jo lapsiin rakennetaan viholliskuvia, jotka painuvat iän myötä näkymättömiin. Viholliskuvien purkaminen on vaikeaa, koska niiden olemassaoloa ei edes tajua. Itse käsky jäi valmiista elokuvasta pois, mutta teema säilyi.

- Kun sitten mietin näitä viholliskuvia, niin siihen yhtyi henkilökohtainen häpeäni siitä, etten elokuvantekijänä sano mitään siitä, mitä Tshetsheniassa tapahtuu, vaikka sen hyvin tiedän. En edes miettinyt muita maailmankolkkia, Honkasalo kertoo.

Venäläisten suhtautumista Tshetsheniaan hän pitää häkellyttävänä. Koska tiedotusvälineet ovat siirtyneet valtion valvontaan, menee propaganda täysillä läpi. Honkasalo oli kuvaamassa Venäjällä Moskovan Dubrovka-teatterin kaappauksen aikaan kaksi vuotta sitten.

- Iltaisin katselin telkkaria. Sanoin, että jos olisin täällä vielä kaksi viikkoa, niin minunkin mielestäni tshetsheeni olisi eläin. Niin vahvaa ja yksipuolista se tiedotus on.

Erityisen masentavana Pirjo Honkasalo pitää sitä, että myös Venäjän intellektuellit ja esimerkiksi hänen tuntemansa dokumentaristit pitävätTshetshenian sotaa täysin oikeutettuna.

- Selvästi se johtuu siitä, että Venäjällä on älykkäilläkin ihmisillä tietty suuruusdilemma. Se vielä värittyy helposti uskonnon kautta. He ovat tavallaan vähän valittu kansa, Honkasalo miettii.

Mooren tyyli
ei innosta

Suomessa eletään parhaillaan jonkinlaista dokumenttibuumia. Michael Mooren kohuelokuvan Fahrenheit 9/11 on elokuvateattereissa nähnyt uskomattomat yli 70 000 katsojaa ja Morgan Spurlockin pikaruokakulttuuria kritisoiva Super Size Me herätti valtaisaa huomiota. Ranskalaisen Thomas Balmesin Nokia-elokuva Säädyllinen tehdas nähtiin toissapäivänä televisiossa alle kaksi viikkoa maailman ensi-illastaan.

Melancholian 3 huoneella ja amerikkalaisilla kohudokkareilla ei ole muuta yhteistä kuin että ne mahtuvat dokumentti-nimikkeen alle. Melancholia etenee hitaasti surumielisen musiikin (säveltänyt Sanna Salmenkallio) tahdissa. Kertojaa käytetään hyvin vähän ja elokuva pistää katsojan ajattelemaan eikä iske sanomaansa Mooren tapaan päin naamaa. Pirjo Honkasalo kuvaa Michael Mooren tyylilajia 1970-lukulaiseksi, jossa etsitään pahan ydin ja karnevalisoidaan se.

- Totta kai se on nuorena kiva paukuttaa. Saa suunnatonta tyydytystä, kun on oikein nokkela ja herjaa vallanpitäjiä, Honkasalo nauraa.

Mutta 1970-luvun itse jo kokeneena - joskaan ei Moore-tyylisiä elokuvia tehneenä - hän ei enää itse innostu sellaisesta, vaikkakin kehuu Fahrenheitia keskustelun herättämisestä.

- Itse en ole kiinnostunut sellaisesta poliittisesta elokuvasta, koska tekijä sulkee niissä itsensä syyllisten joukosta pois. Minä halusin käsitellä asiaa niin, että se on peili itsellenikin; ei ainoastaan se, mitä me ihmiset teemme toisillemme, vaan myös mitä minä teen.

Kapinallinen
Hadizat

Kaukasuksella Pirjo Honkasalo kävi ensimmäistä kertaa Melancholiaa kuvatessaan. Viimeksi hän oli siellä vuosi sitten. Alueella hän tutustui elokuvan ainoaan näkyvästi esillä olevaan aikuiseen, Hadizat Gataevaan, joka on ottanut Tshetshenian raunioista luokseen Ingushiaan asumaan kymmeniä tshetsheeniorpoja. Gataeva kasvoi itse lastenkodissa Groznyissa ja kertoi Honkasalolle vihaavansa kaikkea siihen liittyvää, kuten lukittua ruokakaapin ovea.

- Hadizat on tosi kaukana mistään sosiaalitantasta. Hän on aito kapinallinen ja anarkistinen mamma. Lastenkodista hän oli karannut sialla ratsastaen, Honkasalo kertoo.

Ensimmäisen Tshetshenian sodan aikana Hadizat Gataeva toimi kenkäkaupan myyjänä, mutta auttoi vapaaehtoisena lääkäreitä.

- Hän näki, että on resuisia ja täisiä lapsia, joilla ei ole mitään, minne mennä. Kerran hän keräsi heitä seitsemän, vei kotiinsa ja kylvetti. Tästä tuli hänen elämäntehtävänsä. Hadizat tietää hyvin Groznyin lasten maailman ja missä he haistelevat liimaa.

Kosto elää vaikka
ei enää ole uutinen

Beslanin koulukaappausta lukuunottamatta Tshetshenia on lähes kadonnut uutisotsikoista ja myös kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen raporteista. Esimerkiksi Human Rights Watch on tänä vuonna raportoinut "vain" yhdestä yhdeksän tshetsheenisiviilin joukkomurhasta. Uutisten vähäisyyteen saattaa vaikuttaa se, että kansainväliset avustusjärjestöt on poistettu Tshetsheniasta. Kun Pirjo Honkasalon ryhmä kuvasi Tshetsheniassa ennen syyskuuta 2001, maassa oli paljon Amnestyn ja HRW:n ihmisiä.

-World Trade Centerin jälkeen Putin yhtyi kansainväliseen sotaan terrorismia vastaan ja silloin siunattiin hiljaisesti se, että Tshetshenia on Venäjän sisäinen asia. Kun menimme sinne seuraavan kerran, niin siellä ei ollut enää ketään. Kaikki oli heitetty ulos. Venäjä sai siunauksen, ettei kukaan näe, mitä Tshetsheniassa tapahtuu.

Pirjo Honkasalon mukaan siviileihin kohdistuva väkivalta ja puhdistukset jatkuvat kaiken aikaa.

- Voi vain kuvitella, mitä Tshetsheniassa on tapahtunut Beslanin jälkeen.

- Terroristit ovat tshetsheenien pahimpia vihollisia, koska tavallinen tshetsheeni ei saa koskaan ääntään kuuluviin ja hän on se, jolle kostetaan, Honkasalo painottaa.

Pirjo Honkasalon elokuvassa nähdään miten koko ajan Tshetshenian puolella asunut mullah Arbi teurastaa lampaan. Seuraavana aamuna Dubrovkan teatterikaappauksen päättymisen jälkeen venäläiset sotilaat tulivat Arbin kylään, keräsivät umpimähkään 19 poikaa ja tappoivat heidät kaikki.

- Hadizatin mukaan Arbi on psyykkisesti aika huonossa kunnossa, koska hän saarnaa maltillista islamia ja terrorismi on täysin hänen periaatteitaan vastaan.

Brutaali sota
terrorin taustalla

Pirjo Honkasalo painottaa, etteivät tshetsheenit yksioikoisesti vihaa venäläisiä.

- Venäläiset eivät tiedä tshetsheeneistä muuta kuin, että he ovat eläimiä, mutta tshetsheeneillä on hyviä venäläisiä tuttuja ja tämän sodan aikana molemmat ovat auttaneet toisiaan. Esimerkiksi Hadizat Gataevan rajavartijat antavat kulkea Groznyiin, koska tietävät, millä asioilla tämä liikkuu.

No mistä se tshetsheeniterrorismi sitten syntyy?

Pirjo Honkasalo muistuttaa, että kysymyksessä on 200 vuotta jatkunut itsenäisyystaistelu, jonka kuluessa Stalin siirsi lähes kaikki tshetsheenit pois kodeistaan. Tshetsheniassa on öljyn lisäksi muitakin luonnonrikkauksia, eri kulttuuri, eri uskonto ja eri kieli kuin venäläisillä. Terrorismin taustalla on se, että Venäjä yrittää pitää Tshetsheniasta kiinni äärimmäisen brutaalilla sodalla ja kaikilta tshetsheeneiltä on tapettu läheisiä. Honkasaloa ihmetyttää enemmänkin se, ettei terroristeja ole tätä taustaa vasten enempää.

- Näin suuri epätoivo on kiitollista maastoa fundamentalismille. Ja ennen kaikkea pitkään jatkunut avuttomuus, se että on voimaton vaikuttamaan omaan olotilaansa, hän sanoo.

Venäläisten
sisäinen asia?

Venäjä sanoo, että sodassa on kyse maan sisäisestä asiasta.

- Joidenkin tilastojen mukaan tshetsheenejä on miljoona ja 250 000 on tapettu. Voiko se olla maan sisäinen asia? Honkasalo kysyy.

Miksi muu maailma sitten sallii tämän tappamisen?

- Minusta siinä on hirveän kyyninen kauppapoliittinen näkökohta ihan EU:ltakin. Venäjä on valtava avautuva markkina-alue ja siinä uhrataan yhdet tshetsheenit, jotta bisnes pyörii.

Elokuvan herättämä suuri kansainvälinen mielenkiinto kertoo Honkasalon mielestä "toivottavasti" siitä, että eurooppalaisilla on pikkuisen huono omatunto. Honkasalo on varma siitä, että Kremlkin tietää, ettei tämä sota lopu sotimalla. Kaikki mahdollinen on jo pommitettu ja silti pommitukset jatkuivat hänen käydessään viimeksi alueella. Ilmeisesti syynä on pelottelu ja kosto.

- Tämä toinen Tshetshenian sota on pitkälti koston luonteinen, koska Jeltsinin aikaan ensimmäisen sodan loppuminen oli jollakin tapaa häpeällistävenäläisille.

Pirjo Honkasalo sanoo, että sota loppuu vain neuvottelemalla. Ei leikkivaaleilla valitun Tshetshenian uuden presidentin kanssa, vaan tshetsheenien pitäisi saada valita itselleen kansainvälisen yhteisön avulla johto demokraattisissa vaaleissa. Rauhaa Honkasalo toivoo myös venäläisten itsensä kannalta.

- En ole Venäjän vastainen, vaikka kritisoin sitä. Näen hyvin syvästi, että Venäjän kansa kärsii tästä sodasta. Venäjällä on perinteisesti ollut aika raaka ihmiskuva, ja he kaipaisivat humaanimpaa ihmiskuvaa itselleen. Mutta tämän sodan jatkuminen brutalisoi ihmiskuvaa. Ihmisten itsensä takia tämä olisi välttämättä saatava loppumaan.