Peugeot kulkee biodieselillä
Biodieseliä tuotetaan
jo pienimuotoisesti
(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.10. 2005)
Auto, joka kulkee täysin kotimaisella polttonesteellä. Neste on rikitöntä kasviöljystä valmistettua biodieseliä. Utopiaa? Ei vaan arkipäivää kaakkoissuomalaisen Limetti Oy:n asiakkailla. Sellaisilla kuin VTT:n erikoistutkija Mikko Hongisto, jonka dieselkäyttöinen Peugeot on niellyt jo 1 300 litraa kasviöljystä valmistettua polttonestettä.
KAI HIRVASNORO
– Paljon on aktiviteettia, mikä on erittäin hyvä asia. Mutta kaupallisina vaihtoehtoina ei oikeastaan yksikään ole vakiinnuttanut asemiaan Suomessa.
Näin arvioi eri biopolttoaineiden vaihtoehtoja mies, joka itse on ajanut tavallisella dieselautollaan 35 000 kilometriä niin, että dieselin korvaajana auton moottoria pyörittää lämpimän osan vuodesta lähes sataprosenttinen kierrätyskasviöljypohjainen RME-biodiesel (rypsimetyyliesteri). Ilmojen kylmetessä VTT:n erikoistutkija Mikko Hongisto tankkaa biopolttoaineen sekaan yhä enemmän tavallista dieseliä.
Hongisto kerää polttoaineensa raaka-aineen Pukaron Paroni -nimisen huoltoaseman ravintolasta Koskenkylän ja Kouvolan puolivälistä muun liikkumisen yhteydessä. Kyseessä on mm. ranskanperunoiden valmistuksessa käytettävä tavallinen kasviöljy, joka aiemmin on joutunut jätteenä kaatopaikalle. Nyt se saadaan hyötykäyttöön elimäkeläiselle Limetti Oy:lle esteröitäväksi biodieselin pienimuotoiseen tuotantoon. Yhtiön kehittämällä esteröintilaitteella voidaan valmistaa 200-400 litraa valmista biopolttonestettä vuorokaudessa.
Biodieselin perusraaka-aineena on rypsi, mutta biodieseliä voi valmistaa muidenkin öljykasvien siemenistä sekä monista käytetyistä paistorasvoista. Suuremmista ravintoloista saadaan kierrätyskelpoista rypsi- ja rapsiöljyä ehkä noin 200-300 litraa kuukaudessa. Kannattavasti kerättävää öljyä Suomessa syntyy karkean arvion mukaan 1-5 miljoonaa litraa vuodessa.
Lopputuloksena on vaikkapa autoon, maatalouskoneisiin ja lämmitykseenkin erilaisina seoksina kelpaava, luonnossakin biohajoava polttoaine, josta ei pääse ilmaan rikkidioksidia. Maailmalta löytyy tutkimuksia, joiden mukaan myös hiukkas-, hiilivety ja häkäpäästöt vähentyisivät verrattuna perinteisiin polttoaineisiin.
Valkuaistuotannon
sivutuotteena dieseliä
Entä kestääkö biodiesel pakkaskelejä? Sen ongelmaksi on mainittu aineen kiinteytyminen kylmillä ilmoilla. Mutta biodieselyrittäjä Juha Solion Limetti Oy:n nettisivuilla (http://www.biodiesel.fi/) kerrotaan seuraavaa: Elimäkeläiseltä maanviljelijältä oli tullut viime helmikuussa viesti. Yöllä oli ollut 21 astetta pakkasta, mutta 100 prosenttisella biodieselillä tankattu Major lähti käyntiin, vaikka traktorissa ei ole hehkuja eikä lämmitystä. Mikko Hongiston mukaan meneillään on tuotantojärjestelmän kehitystyö, jossa biodieselin pienimittakaavainen hajautettu tuotanto ja käyttö yritetään yhdistää maa- ja energiatalouteen sekä jätehuoltoon. Maanviljelijöiden rypsistä saataisiin polttoaineen lisäksi valkuaisrehua ja lämmitysöljyä ja samalla voitaisiin hyödyntää kaupunkien ravintoloiden käytetyt kasviöljyt ja korvata tuontia.
– Me olemme testanneet tätä asiaa kierrätysöljyillä. Mutta jos biodiesel halutaan laajamittaisempaan käyttöön, niin se täytyy saada osaksi maataloutta ja valkuaisen tuotannon on oltava siinä keskeisellä sijalla. Silloin kasviöljyt saadaan sivutuotteena ja niin kannattavasti, että tämä saattaisi juuri ja juuri pysyä hengissä ja kasvaa ehkä nopeastikin, jos päättäjät niin haluavat. Tekniset valmiudet tuotannolle on luotu asiasta innostuneiden henkilöiden ”innovaatioverkostossa.”
Rikittömällä iso
rangaistusvero
Biodieselin laajamittaisen käytön esteenä on Suomen valmisteverotus. Autoissa biodieselistä on suoritettava runsasrikkisen dieselöljyn valmistevero, joka on 34,59 senttiä litralta, vaikka se on rikitöntä. Suurimmassa osassa EU-maita RME-biodiesel on valmisteverotonta ja lähinnä Saksassa, Ranskassa ja Italiassa sitä käytetään jo yli 2 miljoonaa litraa vuodessa.
RME-biodiesel on biopolttoaineiden valtavirta Euroopassa.
Työkoneissa biodieselin valmistevero on 7,06 senttiä litralta. Lämmityksessä se on verotonta.
Suomessa biodieseliä tuotetaan tuhatkunta tonnia vuodessa pientuottajien voimin. Limetin kehittämää uutta prosessointilaitteistoa ja pienimittakaavaista teknologiaa voitaisiin myydä kaupunkeihin ja vaikka ympäri maailmaa, ja tuotantoa lisätä nopeastikin. Tuotantologiikka poikkeaa perinteisestä: Keskitetyssä jalostamotuotannossa raaka-aineita ja tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja. Hajautetussa mallissa biodieseliä valmistettaisiin pienissä tuotantolaitoksissa, jotka viedään sinne, missä raaka-aineet ja käyttökohteet ovat. Valmista polttoainetta saataisiin tuotetuksi noin 500 litraa peltohehtaarilta, kun kyseessä on valkuaisrehun sivutuote. Nettohiilidioksidipäästöt vähenisivät ehkä noin tonnin toimintaan otettua hehtaaria kohden.
Mutta biodiesel ei ole pelkästään pienimuotoista toimintaa, vaan myös isoa jalostamobisnestä. Neste Oil alkaa rakentaa synteettistä biokomponenttia valmistavaa laitosta Porvoon öljynjalostamolle. Kyseessä on 100 miljoonan euron investointi. Kesällä 2007 on määrä käynnistyä tuotanto, joksi on kaavailtu 170 000 tonnia biodieseliä vuodessa. Myös muualla Euroopassa markkinoilla on sekä suuria että pieniä toimijoita.
Näillä näkymin Neste Oilin koko tuotanto menee vientiin. EU-direktiivin odotetaan lisäävän biodieselin kysyntää voimakkaasti, mutta Suomessa sen tuottaminen ei ole kannattavaa ainakaan nykyisellä valmisteverolla. Sinänsä Porvoon tehtaan tuotannolla voitaisiin vuonna 2007 kattaa lähes 10 prosenttia Suomen dieselin kulutuksesta, joka on 2 miljoonaa tonnia.
Hongisto ajanut
35 000 kilometriä
Limetti Oy on myynyt biodieseliä vuodesta 2004 alkaen pieniä määriä tavallisen dieselin markkinahintaan. Jos biopolttonesteitä verotettaisiin Suomessa samalla tavalla kevyemmin tai ei ollenkaan kuin suurimmassa osassa EU-maita, kotimaisen RME-biodieselin tuotanto lähtisi nopeaan kasvuun ja muuttuisi kannattavaksi liiketoiminnaksi maaseudulla, uskoo Mikko Hongisto.
– Meidän näkemyksemme mukaan Suomeen tarvitaan sekä Nesteen suuri yksikkö, jonka tuotanto perustuisi ilmeisesti tuontiraaka-aineisiin että tätä keskitettyä polttoaineen jakelujärjestelmää täydentäviä pieniä kotimaisia raaka-aineita prosessoivia yksiköitä ympäri maata. Ne hoitaisivat lähinnä maatalouden ja maaseudun energiatarpeita. Maatalous onkin erittäin suuri polttoöljyn käyttäjä, joten jakeluongelmia ei hajautetussa mallissa ole.
Mikko Hongisto itse on kokeillut omassa autossaan kahden vuoden ajan kaikenlaisia RME-biodieselin sekoitussuhteita. Ajettu on yli 35 000 kilometriä, ja moottorissa on kulunut yli 1 300 litraa biodieseliä. Käytöstä on tullut arkipäivää.
– Seosprosentit ovat olleet 5-100. Lämpimillä keleillä olen ajanut sadalla prosentilla, mutta tyypillisesti tuollaisella 60-80 prosentilla. Sillä ajoin viime kesänkin.
Biodieselin käyttöön ei tarvita välttämättä mitään erikoisvalmisteista autoa, vaan Hongistollakin on ihan tavallinen paljon ajettu Peugeot 1,9 Turbodiesel vuosimallia 1997. Siihen ei ole tehty yhtään mitään muutoksia.
Autojen maahantuojat ovat osoittautuneet varovaisiksi kommentoimaan, onko auto yhteensopiva biodieselin kanssa vai ei.
– Ajattelin, että mahdollisten ongelmien korjaaminen autossa on helpompaa kuin ilmakehässä. Kyseessä oli siis tavallaan arvovalinta.
Markkinoilla on automalleja, joiden ohjekirjassa valmistaja sallii standardin mukaisen sataprosenttisen biodieselin käytön. Yhteensopivuutta kannattaa tiedustella maahantuojilta.
Kotimaista
tankkiin
Mikko Hongiston kokemuksen mukaan seitsemän kuukautta vuodessa voi nykylaatuista RME-biodieseliä käyttää Suomessa melko suurina pitoisuuksina. Näköalat ovat hajautetulla tuotantokonseptilla aika mielenkiintoiset, Mikko Hongisto sanoo. Ei tarvitse kuin ajatella, mitä mahdollisuuksia piilee kaikkien Suomen ja maailman pikaruokaloiden, ravintoloiden ja huoltamoiden ylijäämärasvoissa ja niiden hyödyntämisteknologioissa. Hampurilaisketju Hesburger aikookin hyötykäyttää 700 tonnia käytettyä kasviöljyä Kaarinaan valmistuvassa voimalaitoksessa, joka tuottaa sähköä ja lämpöä yhtiön keskusvarastolle.
Kierrätysrasvat ovat kuitenkin vain pieni osa visiota. Määrän kasvattamiseksi rypsin viljelyä olisi Suomessa ehkä mahdollista lisätä 100 000 hehtaarilla vuoteen 2010 mennessä, jolloin EU-direktiivin mukaan Suomen liikennepolttoaineista 5,75 prosenttia pitäisi jo olla biopohjaisia. Nyt rypsiä viljellään noin 70 000 hehtaarilla.
– Tämä yhdistettynä ravintolarasvojen keräilyyn tuottaisi noin 50 miljoonaa litraa kotimaista biodieseliä, joka voitaisiin käyttää suurelta osin maataloudessa, mutta paikallisesti myös liikenteessä. Puhumme kuitenkin kontrolloidusta käytöstä, suoramyynnistä ja lähibiodieselin tuotannosta. Ihan tavalliseen mittariin kenen tahansa saataville sitä ei vielä haluttaisi, vaan aluksi pitäisi varmistaa myytäessä, että käyttökohde on yhteensopiva. Ettei tule ikävyyksiä. Tuottajan ja käyttäjän läheisyys vähentää riskejä ja auttaa kehitystyössä, Mikko Hongisto muistuttaa.
Tämä hajautetun pienimuotoisen tuotannon 50 miljoonan litran määrä biodieseliä täyttäisi noin viidesosan Suomen biopolttonestetavoitteesta, jos se suuntautuisi liikenteeseen. Neste tuottaisi 170 000 tonnia toivottavasti kotimaahan logistiikkapäästöjen minimoimiseksi, jos verokohtelu sen sallii. Lisäksi tulevat ainakin bensiiniin lisättävä bioetanoli ja biokaasu. Pienimuotoisia biodiesellaitoksia Suomeen mahtuisi ehkä 100-300 lähinnä maatilojen ja kaikkien kaupunkien läheisyyteen.
Ilmastostrategiassa
kaivataan päätöksiä
– Kaikki vaihtoehdot on otettava käyttöön uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseksi ja omavaraisuuden lisäämiseksi. Yrittäjät odottavatkin jo ilmastostrategian yhteydessä konkreettisia päätöksiä, Mikko Hongisto sanoo.
Hallituksen on määrä antaa energia- ja ilmastostrategiansa eduskunnalle parin viikon kuluessa.
Pelkästään hajautetussa pientuotantomallissa puhutaan yhteensä kymmenien miljoonien litrojen tuontiöljyn ja rehuvalkuaisen korvaamisesta kotimaisella tuotannolla jo muutaman vuoden kuluessa.
– Tämä voisi onnistua, jos valtio osaa luoda Suomeen monipuoliset suurista ja pienistä tuottajista muodostuvat kotimaiset biopolttonestemarkkinat. Hajautettu maatalouteen yhdistetty tuotantomalli voikin osoittautua varsin kilpailukykyiseksi myös suhteessa tuontiriskiin, Hongisto visioi.
– Hajautetussa tuotantomallissa logistiikkakustannukset jäävät pieniksi, samoin kuin kuljetusten aiheuttamat päästöt. Sivutuotteiden hyötykäyttö helpottuu.
Keskeinen sivuhyöty olisi myös se, että ulkomailta tuotavaa valkuaisrehua voitaisiin korvata kotimaisella.
– Tai oikeastaan päähyöty, koska se on se kallis komponentti karja- ja maitotiloilla, Mikko Hongisto muistuttaa.
Toiminnan laajenemisen esteenä hän pitää tällä hetkellä kovan valmisteveron lisäksi maatalousyrittäjiä vaivaavaa byrokratiaa ja sen tuottamaa taakkaa pientuottajalle.

16 Comments:
I enjoyed reading some of your posts Kai Hirvasnoro. I was looking for natural cancer supplements related information and found your blog. I have a natural cancer supplements site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Come and check it out if you get time :-)
Hi Kai Hirvasnoro, very unique blog you have! I was looking for natural cancer supplements related information and came across your site. Very good info, I'm definitely going to bookmark you! I have a natural cancer supplements site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. You'll find it very informative. Please visit and enjoy!
Hi Kai Hirvasnoro. I was looking for colon cancer early symptoms related information and came across your blog. Very good reading! I have a colon cancer early symptoms site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Check it out when you can :)
I enjoyed reading some of your posts Kai Hirvasnoro. I was looking for natural cancer supplements related information and found your blog. I have a natural cancer supplements site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Come and check it out if you get time :-)
Hi there Kai Hirvasnoro, I was just browsing, looking for colon cancer early symptoms related information and found your blog. Very Nice! I have a colon cancer early symptoms site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Please visit, check it out and enjoy!
I enjoyed reading some of your posts Kai Hirvasnoro. I was looking for cancer related information and found your blog. I have a cancer site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Come and check it out if you get time :-)
Hi Kai Hirvasnoro. I was looking for cancer related information and came across your blog. Very good reading! I have a cancer site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Check it out when you can :)
I enjoyed reading some of your posts Kai Hirvasnoro. I was looking for cancer related information and found your blog. I have a cancer site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Come and check it out if you get time :-)
Nice blog Kai Hirvasnoro. Your posts were interesting reading. I was looking for colon cancer early symptoms related information and found your site. I have a colon cancer early symptoms site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Please try and visit it, see what you think and enjoy!
Hi there Kai Hirvasnoro, I was just browsing, looking for natural cancer supplements related information and found your blog. Very Nice! I have a natural cancer supplements site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Please visit, check it out and enjoy!
If you have a site similar to mine and would like to exchange links, please contact me through my website.
Nice blog Kai Hirvasnoro. Your posts were interesting reading. I was looking for cancer related information and found your site. I have a cancer site. It covers everything about colon cancer prevention, warning signs, and the treatment for colon cancer. Please try and visit it, see what you think and enjoy!
If you have a site similar to mine and would like to exchange links, please contact me through my website.
The device will not offer you quite a bit of frills, but it's definitely a fantastic bargain for just a device that will last.
Have a look at my blog post: simply click the up coming article
But with many of the various Electric power Block dumbbell styles to
choose from, you might be scratching your head and wondering
which one particular is right for you.
my webpage ... dumbbell set sale
Substantial Variety of Exercises-Despite the smallness of this device,
with straightforward modifications to the pulley programs and
arms, the Bowflex Revolution XP delivers about ninety distinctive exercise routines for a full physique exercise and has accessories and variations.
My web site - Rednecktube.com
If you want to melt away one particular pound of extra
fat you need to melt away or reduce your caloric ingestion by 350 calories below
everything you have to have.
Also visit my web site: http://www.getfitnstrong.com/adjustable-dumbbells/
Please let me know if you're looking for a article authokr for your
site. You have some really great pozts and I believe I would be a good asset.If you ever want tto take some of the load off, I'd love to write some content for
your blog in exchange for a link back to mine.Please
shoot me an e-mail if interested. Thank you!
Look into my web-site; contact lens case; ,
Lähetä kommentti
<< Home