keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Hannu Salama: Mannerheim oli sotilaskarkuri


(Kansan Uutisten Viikkolehti 4.4. 2008)

Hyvinvointivaltiota ajetaan alas, mutta kansa pysyy passiivisena. Mielenosoitukset ovat lempeitä nykyiseen politiikkaan nähden, ihmettelee kirjailija Hannu Salama. Hän palaa seuraavassa romaanissaan poliittisen vaikuttamisen voimavuosiin.
KAI HIRVASNORO
Tämä kansa on höynäytetty valitsemaan tiensä, tämän maan johto vie sen Natoon haluamatta nähdä ettei liittoutuma tule pitämään maata edes itsenäisenä.
Lainaus on Hannu Salaman romaanista Elämän opetuslapsia 3 vuodelta 2002. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi romaanisarjan nelososa ja siinä välissä runokokoelma.
Kirjoissaan ”kolmannen polven punikki”, 71-vuotias Hannu Salama on tulta ja tappuraa, samanlainen armoton nykyajan tarkkailija ja rääväsuu kuin ennenkin. Elämän opetuslapsia -sarjan kolmosessa hän huomioi silloista pääministeriä näin:
Rinssieversti Lipponen itse, tämä työväenliikkeen räikköräähkä, haluaa nimensä kirjoihin pääministerinä, joka johti maan lopullisesti lännen vasalliksi.
Henkilönä aikaa sitten raitistunut ja kuntoilun aloittanut Hannu Salama on seesteinen historiallisena päivänä, jona suomalaisen poliitikon sortuminen seksiskandaaliin ei päivämäärästä huolimatta ole aprillipila.
”Salamasota”
tv-elokuvaksi
Olemme Helsingin ydinkeskustassa muistelemassa menneitä. Yleisradio kuvaa Kotikatsomossa ensi syksynä esitettävää tv-elokuvaa Katso ihmistä, joka kertoo vuoden 1965 ”Salamasodasta.” Siis siitä, miten Hannu Salaman toinen romaani Juhannustanssit johtaa kokoomuksen tekemään eduskuntakyselyyn, sitten syytteeseen ja lopulta tuomioon jumalanpilkasta.
Oikeudessa kirjailija tunnusti syyllisyytensä ja sai ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen kuitenkin armahti hänet vuonna 1968.
Salama on kutsuttu paikalle seuraamaan oikeudenkäyntikohtauksen kuvauksia ja markkinoimaan samalla tulevaa elokuvaa lehtiväelle. Hän antaa haastatteluja ja poseeraa välillä kuvaajille itseään esittävän Juho Milonoffin kanssa.
Mutta koska Hannu Salama esiintyy nykyisin kovin harvoin julkisuudessa, on hänen kanssaan menneiden muistelun lisäksi puhuttava myös nykyisistä. Varsinkin kun itse asia, Juhannustansseista syttynyt kulttuuriskandaali, kuuluu kirjailijan mielestä menneisyyteen.
”En pilkannut
tosiuskovaisia”
Elokuvan käsikirjoittaja Kari Hukkilakin peilaa ”Salamasodan” kautta nykyhetkeä. Hänen ideansa syntyi kaksi vuotta sitten Tanskasta alkaneesta pilakuvakiistasta. ”Näissä kiistoissa tavallisesti pieni, mutta aloitteellinen ryhmä saa aikaan konfliktin, kykenee laajentamaan sitä ja lopulta kaikkien on valittava puolensa”, Hukkila on kuvannut käsikirjoituksensa lähtökohtia.
Hannu Salama sanoo, ettei hän näe yhteisyyttä oman jupakkansa ja 40 vuotta myöhemmin syntyneen pilakuvakiistan välillä.
– Sen voi sanoa, että enhän minä ole koskaan halunnut pilkata tosiuskovaisia. Jos minä olen tahallisesti toiminut suomalaista tekopyhyyttä vastaan tässä jumalanpilkkasaarnassa, niin minusta se on eri asia kuin että olisin yrittänyt loukata tosiuskovaisia, Salama painottaa.
Tanskasta syttyneeseen pilakuvakiistaan hänellä ei ole kantaa.
– Jätän sen herran huomaan, hän naurahtaa.
– Sananvapaus on tärkeä asia, se on ihan selvä juttu. Mutta minä tunnen niin vähän muslimeja, etten voi sanoa, mikä on se aste, missä mennään todella pyhien tunteiden loukkaamisen puolelle.
Omassa saarnassaan Salama loukkasi mielestään nimenomaan epäpyhiä tunteita.
– Sen näytti koko tämä käytäntö, jossa maallinen esivalta tuli hengellisen esivallan tueksi, mikä oli tapana jo inkvisition aikana.
”Mannerheimista
tehty pyhäinkalua”
Maallistuneessa Suomessa jumalanpilkka on vaikeaa ellei mahdotonta ainakin niin, että sillä voisi hätkäyttää ketään.
Mutta onhan meillä marsalkka Mannerheim, ”suurin suomalainen”, joka monien mielestä näyttää olevan arvostelun yläpuolella niin kuin Jahve joskus ennen. Alkuvuoden kulttuuriskandaali oli Katariina Lillqvistin nukkeanimaatio Uralin perhonen, jonka toinen käsikirjoittaja oli Hannu Salama.
Samoihin aikoihin kohuttiin myös taiteilija Ulla Karttusen teoksesta Neitsythuorakirkko, josta hän sai syytteen lapsipornosta. Viime syksynä moni loukkaantui Kansallisteatterin Tuntemattomasta sotilaasta.
On siis jotain joka yhdistää tämän ajan vuoden 1965 Salamasotaan:
– Edelleen jonkin mielipideryhmän mukaan voidaan suunnata taiteilijoihin aggressioita ihan samalla tavalla kuin 1960-luvulla, Salama vertaa.
Taiteen kannalta hän pitää tätä kuitenkin hyvänä merkkinä. Taide onnistuu edelleen herättämään keskustelua.
Mitä Uralin perhoseen tulee, niin Salama korostaa, että Mannerheimiä on pesty puhtaaksi ja hänestä on tehty pyhäinkalua.
– Mutta sitten on vedetty yli ne asiat, jotka ovat olleet negatiivisia hänelle henkilökohtaisesti, kuten ehkä tämä hänen oletettu biseksuaalisuutensa.
”Mannerheim oli
köyhä poika silloin...”
– Toinen ovat potkut, jotka hän sai Haminan kadettikoulusta. Siitä ei löydy edes papereita. Elämänkerturin mukaan syynä oli joku pieni poikamainen kolttonen. Mutta minä en usko, että niin lahjakas sotilashenkilö kuin Mannerheim olisi lentänyt ulos jonkin pikkuasian takia. Kyllä siinä kyseessä on ollut isompi asia. Minusta voidaan olla oikeilla jäljillä silloin, kun muistetaan, että Mannerheim oli köyhä poika siihen aikaan. Ja mitä muuta köyhät pojat ovat koskaan halunneet kuin meidän hyvinvoivien ihmisten rahoja, Salama vihjaa.
– Enempää en uskalla sanoa, hän sitten vaikenee.
Kadettikoulusta Mannerheim erotettiin vuonna 1886. Elämänkertatietojen mukaan häntä rangaistiin muun muassa tarkkaamattomuudesta, kuiskuttelusta, meluamisesta, laiskottelusta ja lunttaamisesta.
Mannerheimin puhtaaksi pesijöitä Hannu Salama arvostelee vielä yhden epämiellyttävän käänteen unohtamisesta: Mannerheim oli vannonut uskollisuudenvalan Venäjän tsaarille. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen moni vastaavan valan vannonut taisteli viimeiseen saakka tsaarinsa puolesta.
– Missä oli meidän suuri Mannerheimimme? Hän lähti lätkimään. Siihen aikaan kun minä olin sotaväessä sellaista tyyppiä sanottiin sotilaskarkuriksi.
”Vasemmistokaan ei
vapaa konservatismista”
Kertovatko viime kuukausien kulttuurikiistat siitä, että ajassa on jossain mielessä palattu 40 vuotta taaksepäin ja uuskonservatismi on tullut Suomeenkin?
– Kyllähän se on tullut. Mutta on hyvin vaikea määritellä, mikä on konservatismia ja mikä ei ainakin minun, joka olen saanut takkiini niin kokoomukselta kuin kommunisteiltakin. Ehkä sitä on aina ollut olemassa.
– Mutta oikeistolaisuus on lisääntynyt ja konservatiivisuus sillä suunnalla. Se on selvä, että näin on käynyt. Mutta kuten sanottu, ei vasemmistokaan ole ollut siitä vapaa.
Hannu Salaman viimeisin romaani ilmestyi vuonna 2005. Seuraava on tekeillä ja ilmestyy hänen arvionsa mukaan kolmen tai neljän vuoden kuluttua. Elämän opetuslapsia -sarja ei ainakaan nyt saa jatkoa, vaan Salama kirjoittaa poliittista romaania, joka sijoittuu 1960- ja 70-luvuille.
– Siinä on nuori poliitikko, joka on oikeistolaisesta kodista lähtöisin, mutta päätyy ihan äärivasemmalle. Näitä henkilöitähän oli paljon niin politiikassa kuin kulttuurielämässäkin. Seuraan hänen taivaltaan ja persoonaansa, Salama raottaa suunnitelmiaan.
Salaman monen kirjan päähenkilö Harri Salminen ei esiinny tässä romaanissa.
Elämän opetuslapsien jatkosta Salama ei nyt tiedä. Hän pohtii, että sarjan lopetus saattaa esimerkiksi tulla jonkin toisen kirjan sisään.
”Idealistisempaa
otetta saisi olla”
Työläis- ja vasemmistolaiskirjailijalta kysytään ajatuksia myös ajankohtaisista aiheista ja tapahtumista.
Kemijärven sellutehtaan kohtalo?
– Ei se voi herättää kuin yhdenlaisia ajatuksia. Hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas, siitähän tässä on kysymys.
– Kyllä minä vähän tätä kansaa ihmettelen, että se on niin passiivista. Mielenosoitukset ovat aika vähäisiä ja lempeitä siihen nähden, mikä on koko politiikan suuntaus.
Vasemmiston tila?
– Kyllä minusta idealistisempaa otetta saisi olla molemmissa työväenpuolueissa. Ei Suomessa ole sellaista vasemmistoa kuin jopa Englannissa tänä päivänä. Siellä parlamentaarisuus on niin selvää, että tässä on vasemmisto ja tässä oikeisto. Mutta eihän se meillä mitenkään selvä ole se asia.
Enää hän ei jaksa tämän toteamista enempää ottaa kantaa politiikkaan. Päiväkirjassaan Vuosi elämästäni (Otava, 1979) Hannu Salama paneutui täydellä tarmolla kommunistisen liikkeen ongelmien kimppuun kotimaassa sekä Neuvostoliiton ja Kiinan suhteiden kautta laajemmin.
– Minulla on romaani tekeillä ja se imaisee sen verran, etten kykene. Olen jo yli 70 enkä yksinkertaisesti kykene tekemään sellaisia työpäiviä kuin aikaisemmin.
”EU vesittyy
pikkuasioihin”
Ilkka Kanervan tekstiviestit?
– Hänen poliittista uraansa ajatellen olisi ollut viisasta sanoa heti, että näin on asia. Olisi tunnustanut, koska silloin hänestä olisi jäänyt rehdin poliitikon kuva.
EU:n tulevaisuus? Hajoaako se?
– Sitä on vaikea ennustaa, mutta on siinä vähän samoja oireita kuin vaikkapa Itävalta-Unkarissa. Kansalliset näkökohdat ja ristiriidat nousevat.
– En hajoamisesta tiedä, mutta EU vesittyy sellaisiin asioihin ja uomiin, jotka aikaa myöten näyttävät merkityksettömyytensä. Se pystyy työskentelemään vain pikkuasioissa. Varsinaista kansallisuuksien ja valtioiden kombinaatiota ei pääse syntymään. En voi mitenkään uskoa, että EU olisi säilyvää kamaa.