Epävarmuus yhdistää punavihreää sukupolvea

Lamalapsuus vaihtui pätkätöihin
ja taisteluun leivästä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2006)

Paavo Arhinmäki on sen sortin sosialisti, että yhteiskunta tulee ennen taloutta ja valtio on markkinoiden vastavoima. Politiikka on hänestä yhdessä tekemistä ja yhdessä tekemisen voimaa todistaa jalkapalloilija Diego Maradonan kuuluisa soolo vuonna 1986. Ilman porukan yhteispeliä ei tähtikään loista.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Paavo Arhinmäen profiiliin sopii prikulleen se, että hän uskalsi Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsenenä sanoa julkisuuteen menettäneensä luottamuksensa puheenjohtaja Suvi-Anne Siimekseen jo ennen tämän eroa. Useimmille tällainen suorapuheisuus ”oman puolueen” asioissa on edelleen liian korkea kynnys ylitettäväksi.

Arhinmäen luottamusta Siimekseen ei vienyt mikään tietty yksi asia, vaan se katosi vähitellen.

– Suvi-Anne Siimeksellä oli enemmän ja enemmän sellaisia kommentteja, joita ei voinut allekirjoittaa ja joita joutui selittelemään. Ja ne tulivat aika yllättäen. Puoluejohdon jäsenenä olisi toivonut, että niistä olisi keskusteltu etukäteen. Minulle jäi sellainen kuva, että Suvi-Anne halusi tahallaan ärsyttää omaa väkeään.

Paavo Arhinmäki aloittaa muutama viikko sitten ilmestyneen kirjansa Punavihreä sukupolvi (Otava) juuri Siimes-episodin arvioimisella. Hän muistuttaa nuorten tukeneen punavihreää Suvi-Anne Siimestä vuoden 1998 puoluekokouksessa, mutta vähitellen Siimes muodostui pettymykseksi. Arhinmäki kirjoittaa, ettei Siimes lopulta ollutkaan aatteellinen ihminen, vaan politiikka olikin hänelle vain yksi osa työuraa ja hän muuttui vuosien kuluessa entistä enemmän valtapoliitikoksi.

”Maralla on ollut
aika hyvä ote”

Asiakysymyksistä Suvi-Anne Siimeksen ja Vasemmistoliiton eroon johti eniten suhtautuminen eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan ja kriisinhallintajoukkoihin.

Paavo Arhinmäen mukaan suhtautumisero oli suuri.

– Me haluamme pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana, ja siihen on ihan selkeä syy: Halutaan pysyä erossa jenkeistä, ja Nato koetaan jenkkien organisaatioksi.

– Jos meidän puolueväki on todella vahvasti liittoutumattomuuden puolella ja sotilasliittoja vastaan, joihin Suvi-Anne tuntuu suhtautuvan suhteellisen myönteisesti, niin siinä on iso ero, hän painottaa.

Keväällä Paavo Arhinmäki teki hyvän kampanjan pyrkiessään Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Kannatus ei ihan riittänyt, mutta kisan voittaneen Martti Korhosen työtyyliin hän on tyytyväinen.

– Maralla on ollut aika hyvä ote. Olen pitänyt siitä, että hän on koonnut porukoita pohtimaan eri asioita. Ja jos ajattelee vaaliohjelmaa ja niitä edeltäneitä linjauksia, niin niissä on juuri sitä punaista väriä, jota kenttäväki minusta viime keväänä kuulutti.

– Se tuntuu vaikuttaneen koko puolueväen henkeen. Meillä on oikeasti hyvät mahdollisuudet nousta.

”Jonkinlainen sosialismi
on vasemmiston lähtökohta”

Paavo Arhinmäen mukaan Suvi-Anne Siimeksen lähtölaskenta alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän täräytti julkisuuteen, ettei ole koskaan ollut minkään sortin sosialisti eikä kommunisti. Arhinmäen mielestä puheenjohtaja sanoi siinä paikassa itsensä irti puolueen perinteestä.

Oletko itse kommunisti tai sosialisti?

– En ole kommunisti, mutta olen sosialisti.

– Ei Vasemmistoliiton tarvitse olla sillä tavalla dogmaattinen puolue, että kaikkien pitää allekirjoittaa jotkut tietyt opit. Mutta Suvi-Annen lausunto koettiin sellaiseksi, ettei näissä vanhoissa aatteissa ole mitään arvokasta eikä ylläpidettävää.

– Kaikilla on varmaan vähän oma sosialisminsa, mutta on se taustalla. Ajattelu jonkinlaisesta sosialismista on kuitenkin vasemmistolaisen politiikan lähtökohta.

Tässä ajassa sosialismia Paavo Arhinmäelle on esimerkiksi se, mitä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen viime viikonloppuna esitti, valtiollisen energiayhtiön perustaminen.

– Sosialismi on sitä, että talous ja yritykset eivät hallitse, vaan yhteiskunta pystyy valtion omistuksen kautta muodostamaan vastavoiman. Yhteiskunta tulee ennen taloutta, vaikka markkinat samaan aikaan ovat toiminnassa. Sosialismi tarkoittaa sitä, yhteiskunta ottaa isompaa roolia taloudessa ja tuloerojen tasaamisessa, jotta jokainen ihminen voi pärjätä, Arhinmäki linjaa.

Mikä olisi jokin selvä sosialistinen uudistus, jonka voisi toteuttaa seuraavalla vaalikaudella?

– Perusturva on minusta aika sosialistinen ajatus. Jokaiselle ihmiselle taataan kohtuullinen toimeentulo, jonka saa yhdeltä luukulta.

Punajuuri jalkautui
pubikierrokselle

Puheissaan, kirjoituksissaan ja käytännön teoissaan Paavo Arhinmäki painottaa aina yhdessä tekemistä. Jalkapallofanaatikkona hän löytää tästäkin esikuvan viheriöltä:

Vaikka Diego Maradona ohitti Englantia vastaan vuoden 1986 MM-kisoissa viisi pelaajaa maaliin päättyneessä puolen kentän pituisessa soolossaan, ei edes se suoritus olisi ollut mahdollinen ilman kanssapelaajia. Kanssapelaajat sitoivat liikkeellään vastustajan pelaajia ja aiheuttivat hämmennystä puolustukseen. Se kannattaa muistaa.

Paavo Arhinmäen joukkue on Vasemmistoliiton lisäksi Paavon jengi, porukka, joka jakaa esitteitä ja lehtiä, järjestää klubeja tai vain puhuu politiikkaa. Arhinmäen nettisivuilla (http://www.punajuuri.net/) jengiläisiksi tunnustautuvat mm. näyttelijät Niko Saarela ja Wilma Melasniemi, rokkari-runoilija Otto Grundström ja Madventures-ohjelman kansainvälinen seikkailija Riku Rantala.

Paavo ja jengi ovat jo kuukausia kiertäneet Helsingin pubeja ja baareja tapaamassa ihmisiä ja puhumassa politiikkaa.

Arhinmäen mielestä hänen jenginsä kaltainen toiminta sopisi muillekin vasuripoliitikoille. Kaikkia eivät kokoukset kiinnosta, mutta yksi haluaa tehdä vasemmistopolitiikkaa filosofoimalla ja toinen jakamalla lehtiä. Ja kaikkia toimintamuotoja tarvitaan.

”Ihmiset ovat
yllättävän poliittisia”

Vastaanotto baareissa voi olla melkein mitä tahansa. Paavo Arhinmäki puhuu, tai huutaa, yleensä ensin kymmenen minuuttia ja kiertää sitten jatkamassa juttua pöydissä. Jos aluetta kuohuttaa jokin iso asia, pubi voi olla täynnä keskustelijoita. Toisissa tilaisuuksissa ei ole juuri ketään. Kommari- ja muita haukkuja tulee vain harvoin.

– Ihmiset ovat kuitenkin yllättävän poliittisia. Kyllähän heitä korpee se, että vuokrat nousevat joka vuosi ja työpaikat ovat pätkiä tai työllistämistukiduunit kestävät vain kuusi kuukautta. Mutta heitä pitää mennä oikeasti kuuntelemaan. Ja siellä nousee ihan konkreettisia aloitteita, joita yritän viedä eteenpäin valtuustossa, Arhinmäki kertoo.

Satoja bilettämässä
poliittista kirjaa

Paavo Arhinmäen tuore kirja on punavihreän sukupolven manifesti. Mutta onko punavihreää sukupolvea edes olemassa? Vuosikausia on oltu näkevinään merkkejä nuorison radikalisoitumisesta, mutta onko siitä mitään näyttöä?

– Esimerkiksi kirjani julkistamisbileissä oli paikalla 300-400 ihmistä. On se minusta aika kova juttu poliittisen kirjan julkistamistilaisuudelle, Arhinmäki vastaa.

Punavihreän sukupolven nousu näkyy hänen mukaansa myös kouluissa, missä Arhinmäki käy puhumassa valtuutetun työstä.

– Olen kertonut siitä, että kun itse olin yläasteella ja lukiossa, niin olin kiinnostunut yhteiskunnasta, mutta en kuullutkaan mistään Vasemmistonuorista, silloisesta SDNL:stä. Jengi on, että miten niin. Kaikkihan nyt Vasemmistonuoret tietää.

Ja edelleen punavihreä sukupolvi on Paavo Arhinmäen mukaan totta siinäkin mielessä, että Vasemmistoliitolla on ensi kevään eduskuntavaaleissa 40 alle 30-vuotiasta ehdokasta.

– Jengi on oikeasti halukas vaikuttamaan politiikassa ja haluaa muutosta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa tarvitaan muutama tai edes yksi, joka menee läpi tästä sukupolvesta, ja näyttää, että Vasemmistoliitossa on mahdollista saada nuoria ja heidän ajatuksiaan läpi.

Lamakokemus väijyy
sukupolven taustalla

Mikä on punavihreä sukupolvi? Mikä sitä yhdistää?

– Yksi yhdistävä tekijä on lamakokemus. Eivät ihmiset ajattele, että lama sitä ja lama tätä, mutta kyllä se kuitenkin heijastuu taustalla epävarmuutena. Selkäytimessä ja takaraivossa muistetaan kuitenkin se aika, jolloin kaikkea leikattiin ja jos eivät omat vanhemmat, niin ainakin parhaan kaverin vanhemmat olivat työttömiä. Vaikka oma perhe olisi pärjännyt ihan hyvin, niin koko yhteiskunnallinen ilmapiiri oli hirveän angstinen.

– Kun on sitten tultu työelämään, niin enää ei olekaan vakituisia töitä, vaan pätkätöitä ja jatkuva taistelu leivästä.

– Minusta tämä on yksi selkeä sukupolvikokemus. Punavihreä sukupolvi on epävarmuuden sukupolvi, Arhinmäki määrittää.

– Tämä on myös ensimmäinen sukupolvi, jolle ympäristöongelmat ovat itsestäänselvyys ja ne on tiedostettu pienestä pitäen. Aiemmille se on tullut uutena juttuna, että ympäristöstäkin pitää välittää, hän jatkaa.

”Pajamäen analyysi
on heikko ja väärä”

Paavo Arhinmäen Punavihreä sukupolvi on vuoden toinen sukupolvikirja. Ensimmäisen kirjoitti helsinkiläinen demarivaltuutettu Osku Pajamäki ja sen nimi on Ahne sukupolvi.

Nuoren polven helsinkiläisvaltuutettujen sukupolvinäkemys on etäällä toisistaan. Pajamäen kirja on syytöskokoelma suuria ikäluokkia vastaan, Arhinmäki taas kuvaa omalle sukupolvelleen tärkeitä teemoja, mutta ei aseta eri sukupolvia vastakkain.

– Siltä osin Osku Pajamäen analyysi on minusta heikko ja väärä, että jos haluaa sytyttää sukupolvien välistä sotaa, niin siitä katoaa se ajatus, että jokaisessa sukupolvessa on hyvin pärjääviä ja huonosti pärjääviä. Eivät kaikki suurten ikäluokkien edustajat tule saamaan suuria eläkkeitä, hän huomauttaa.

”Vasemmistoliitolla
on kahdet kasvot”

Silti Paavo Arhinmäen mielestä Vasemmistoliitonkin sisällä vallitsee tietty sukupolviristiriita. Hän kirjoittaa, että on olemassa kaksi Vasemmistoliittoa. Toinen on se, mikä näkyy puoluekokouspäätöksissä ja ohjelmissa. Toinen on se, miltä puolue näyttäytyy todellisuudessa ulospäin. Ero kulkee usein punavihreälle sukupolvelle tärkeissä kysymyksissä.

Paradoksaalista on, että esimerkiksi monet ydinvoiman puolesta taistelevat homofoobikot ovat juuri niitä, jotka samaan aikaan julkisuudessa vaativat pitämään kiinni puolueen yhdessä päättämistä linjoista.

– Ohjelmien perusteella me olemme tosi ympäristötietoinen, kansainvälisiä asioita pohtiva ja arvoliberaali puolue, todella moderni punavihreä puolue. Mutta eduskunta- ja paikallistasolla löytyy aina niitä, jotka äänestävät parisuhde- tai hedelmöityshoitolakia vastaan tai kannattavat Vuotosta ja ydinvoimaa. He leimaavat sitä kautta koko puolueen ydinvoimaa kannattavien konservatiivisten äijien puolueeksi. Puolueohjelmien ja aktiivien tasolla se ei sitä ole missään nimessä.

”15 prosenttia on
punavihreän potentiaali”

Paavo Arhinmäen mielestä Vasemmistoliitolla on kaikki mahdollisuudet kasvaa 15 prosentin puolueeksi. Se vaatii kykyä ja rohkeutta liikkua lähiöissä, olla kanava vaikuttaa lähiöiden hiljaiselle politiikalle. Tämä kanava voi hänestä olla myös suoraa toimintaa.

– Mikä olisi sen parempi tilanne kuin että samaan aikaan on ihmisiä sisällä eduskunnassa ja organisoidaan kansalaisliikettä ulkopuolelle? Molemmat ovat hyviä tapoja toimia politiikassa eivätkä ne ole toistensa vastakohtia. Ymmärtääkseni eurooppalainen vasemmisto toimii myös kaduilla. Miksei sama voisi olla suomalaisenkin vasemmiston toimintatapa?

15 prosenttia on se luku, joka suomalaisista voisi ylipäänsä ajatella äänestävänsä Vasemmistoliittoa. Nuorissa alle 25-vuotiaissa kannatuspotentiaali on suurempi.

– Tuo 15 prosenttia on punavihreän puolueen potentiaali ja sitä väkeä yritän nyt saada liikkeelle, kun kierrän pubeja.

Utopistinen tavoite ei Paavo Arhinmäen mukaan ole missään nimessä.

– Jos uskallamme ottaa mukaan yhteiskunnan marginaalissa elävät pätkätyötä tekevät, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja pienipalkkaiset, niin se on ihan valtavan suuri joukko, joka ei tunnu kiinnostavan ketään. Tätä kautta en pidä 15:ttä prosenttia ollenkaan utopistisena. Jos osaamme tehdä hyvää politiikkaa, niin senhän pitäisi olla ihan selkeä ja mahdollinen tavoite.