Kari Salo, U-miehestä Taisto Sinisalon tulkiksi

Kuva: Jarmo Lintunen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 26.1. 2007)

Rämäkkää underground-lehteä 1960-luvulla tehnyt Kari Salo oli 1970-luvun taistolaistosikko. Miksi? Sitä hän ei osaa vieläkään selittää. Mutta jotain samanlaista siinä oli kuin voimakkaissa uskonlahkoissa. Sitä myöten, että liikkeestä lähtöpassien saamisen jälkeen muita kiellettiin puhumasta hänen kanssaan.

KAI HIRVASNORO

"Vihdoin saatiin kyseiseen näyttelyyn Kansalliskirjastoon mukaan muutakin aineistoa, kuin vain turkulaisten Suomen Talvisota 1939-40."

Näin hehkutti nykyisin Vantaalla asuva Kari Salo, kohta 62, eräässä nettikeskustelussa tammikuun alussa. Aiheen iloon antoi se, että Kansalliskirjaston näyttelyssä Shh! Suomalainen underground esillä on myös "Suomen ensimmäinen ja ehdottomasti paras underground-lehti Kastor."

Oikein arvattu. Kari Salo oli itse tekemässä Kastoria. Muut tekijämiehet olivat Lauri "Jesse" Hannikainen, Reijo "Retse" Kalmakurki ja Reima "Retku" Kylänen. Näin Kari "Kaku" Salo muisteli.

Underground-näyttelyyn mennään teemaan sopivasti maan alle, sillä se sijaitsee Kansalliskirjaston kellarikerroksessa. Siellä Kari Salon katseen vangitsee jättisuurennos Ilta-Sanomien etusivusta 22. lokakuuta 1968. Pääuutinen kertoo, että taiteilija Mattijuhani Koponen oli esiintynyt alastomana YK-juhlassa. Takaapäin otettu kuva vahvistaa asian. Koponen lausuu siinä runoa pelkkiin kenkiin pukeutuneena.

Kari Salo oli totta kai tuolloin paikalla Natsalla. Yleisö ei hänen mukaansa huomannut lavalla tapahtuvan mitään erikoista.

- Kansa oli niin hirveässä pöllyssä. Katsottiin vaan, että Koponen on alasti lavalla, hän hihittää.

U-piirien ulkopuolinen Suomi ei ollut valmis Koposen taiteeseen. Hänet passitettiin tästä ja toisesta performanssistaan Turun lääninvankilaan seuraavana syksynä.

- Jos Koposta ei vangita, Suomi tuhoutuu viidessä vuodessa, jyrisi jutun syyttäjä.

Se toinen performanssi oli kuuluisa idän ja lännen yhtymistä symboloinut yhdyntä flyygelin kannella joulukuussa1968 Vanhalla. Jota ei oikeasti edes tapahtunut.

Happening tunkka-
piirejä vastaan

Kari Salo oli Helsingin undergroundin pioneeri. Kastor, alansa ensimmäinen lehti, alkoi ilmestyä jo keväällä 1967. Salo oli vasta edellisenä vuonna muuttanut Tampereelta opiskelemaan Helsingin yliopistoon.

- 1950-luku varsinkin ja 1960-luvun alku oli hirveän tunkkaista aikaa. Se koskenniemeläinen isänmaallis-, uskonnollis-, fasistinen perinne oli henkisesti ihan hirveätä. Jotain piti tehdä. Hätkähdyttää. Saada jotain aikaan, Salo kertoo nuorien hurjien vastaiskun taustoista.

Kastor-nelikko tapaili keskustelun, osallistumisen ja punaviinin merkeissä. Vaikutteet undergroundiin tulivat ulkomailta.

- Ei siinä mitään suurta linjaa tai suurta ajatusta ollut sinänsä. Lehti oli tietynlainen happening.

Myöhemmälläkin iällä Kari Salo on löytänyt lehdistä muutaman hauskan jutun.

Kastor määritteli itsensä anarkistiseksi, epäajankohtaiseksi ja puolueelliseksi.

- Kirjoitukset olivat yleistä vinoilua. Yritimme jonkinlaista yhteiskunta-analyysiäkin. Vähän kaikkea, mitä mieleen tuli, Salo muistelee ja toteaa sen anarkisminkin olleen loppujen lopuksi pehmoanarkismia.

Kastor ilmestyi kolme kertaa. Monistuskoneella painos oli 500 kappaletta ja se myytiin joka kerran loppuun. Hinta oli se sama markka, millä kapakassa sai pullon olutta. Koko 500 markan tuotto tuli puhtaana käteen, koska lehteen tarvittava paperi varastettiin jostain valtion laitoksesta, josta Salo ei halua puhua sen enempää. Monistus taas tehtiin salaa "yhden liiton" toimistossa yöllä.

Marginaali-ilmiö
näkyi skandaaleilla

Kolmea numeroa enempää Kastoria ei tehty, koska sen jälkeen toimituskunnan mielenkiinto hajautui eri tahoille. Kari Salo ja Reijo Kalmakurki lähtivät mukaan vasemmiston poliittiseen toimintaan, Lauri Hannikainen ulkomaille ja Reima Kylänen jatkoi U-piireissä. Mutta yhteyttä on pidetty ja koko nelikko tapasi toisensa viime vuonnakin.

Undergroundia oli muuallakin Suomessa, mutta parhaiten siitä tunnetaan ja muistetaan Turun ja Helsingin haarat. Kari Salo ajattelee Turun olleen suuntautuneen enemmän kulttuuriin, siellähän vaikuttivat mm. runoilijat Markku Into ja Jarkko Laine. Helsingissä toiminta oli yhteiskunnallisempaa.

Underground oli marginaalinen ilmiö. Aktivisteja oli alle sata, arvioivat Shh!-näyttelyn järjestäjät. Suuri yleisö kuuli heidän toiminnastaan vain lehdistössä uutisoitujen skandaalien kautta. Mutta julkaisutoiminta oli hämmästyttävän laajaa. Lehtien ja performanssien lisäksi siihen kuului levyjä, kirjoja, sarjakuvia, kuvataidetta, elokuvia...

Kari Salon mielestä undergroundin huippu oli ohi viimeistään vuonna 1970.

- Kyse oli aika pitkälle hätkähdyttämisestä, vittuilusta yhteiskunnalle ja hauskanpidosta. Sehän ei kauan kestä. Aika nopeasti tulee yleisempiä ajatuksia, kun huomaa, ettei tämä vie mihinkään loppujen lopuksi.

- Monille tuli pilvi- ja muita huumeongelmia. Onneksi minulle riitti aina viina, Salo nauraa.

Koiton talosta ulos
-ja takaisin sisään

Kari Salo itse siirtyi undergoundista aluksi Akateemiseen Sosialistiseuraan ja tekemään sen Soihtu-lehteä. Taloudellisten vaikeuksien takia hän joutui kuitenkin jättämään opiskelun Helsingin yliopistossa ja siirtyi opiskelemaan Leningradiin ja Kiovaan journalistiikkaa. Neuvostoliittolaiset journalistiopit eivät olleet kovaa valuuttaa Suomessa, joten alan töitä ei free-hommia lukuun ottamatta löytynyt. Teboililla hän kuitenkin teki tiedottajana henkilöstö- ja asiakaslehtiä.

Mutta näitä ennen vuonna 1969 Kari Salo oli ASS:n sihteeri. Kansan Uutisten kanssa oli jo sovittu, että sosialistiseura saa kerran viikossa lehdestä sivun omaan käyttöönsä.

Mutta samaan aikaan puolueriita kärjistyi. SKP:n enemmistö karkotti ASS:n Koiton talossa olleesta toimistosta ja sopimus KU:nkin kanssa peruttiin. Tiedonantaja astui heti apajille.

Koittoonkin Kari Salo palasi pian. Ei tosin ASS:n merkeissä, vaan vuoden 1969 SKP:n hajonneesta puoluekokouksesta hän marssi muun vähemmistön mukana Koiton taloon.

Asiat riitelivät,
niin myös miehet

Ja tästä päästäänkin kysymykseen, johon ei vielä ole tästä maasta löytynyt vastausta: Miten on mahdollista, että niin moni siirtyi iloisesta 1960-lukulaisuudesta 1970-luvun dogmaattiseksi marxisti-leninistiksi?

Loikan ottaneelta Kari Saloltakaan ei vastausta löydy.

- Me ollaan pitkään ja hartaasti sitä mietitty vanhojen kavereiden kanssa, todella mietitty. Siis niiden, jotka siitä yleensä suostuvat puhumaan.

- Miksi? Se on niin hyvä kysymys ja niin vaikea, että vaikka kuinka ollaan mietitty, ei me olla sellaista yksiselitteistä vastausta keksitty, omakohtaisesti.

Kari Salo muistelee ajan tekemisen tunnelmaa. Elvytettiin juuri ASS ja myytiin Punanurkassa kirjallisuutta. Järjestettiin tilaisuuksia ja tavattiin puolueen johtoa.

Mutta välit menivät poikki. Asioiden lisäksi riidoissa olivat myös miehet.

- ASS:n porukka suoraan sanoen ajettiin Uudenmaan piirijärjestön ja Tiedonantajan syliin. Paljon siinä oli sitäkin, Salo sanoo.

Kaikista hurjimman taistolaisajan Kari Salo oli Neuvostoliitossa, mutta yhteydet pelasivat ja hän tiesi, missä milloinkin mentiin. Hirveästi uutta joukkoa tuli mukaan.

- Sitä sinipaita-touhua inhosin kyllä viimeisen päälle. Se meni vähän överiksi ja tuli mieleen toiset, eriväriset paidat.

Aate ja rahat
Neuvostoliitosta

Dogmaattisuus ja täydellinen kritiikittömyys Neuvostoliittoa kohtaan ovat Kari Salolle edelleen täysin käsittämättömiä asioita. Ei hänellä ole muuta selitystä kuin että Neuvostoliittoa nuoleskelemalla pystyi ärsyttämään. Tehokkain tapa kiusata vanhempaa sukupolvea oli kehua Neuvostoliittoa.

Neuvostoliitolla oli valtava vaikutus taistolaisiin, Kari Salo sanoo. Ja tämä tapahtui aikana, jolloin Neuvostoliitossa itsessään oli menossa viimeisen päälle dogmaattinen pysähtyneisyyden kausi. Poikkeamia ei suvaittu alkuunkaan.

- Sieltä tuli rahat ja sieltä tuli myös se, miten pitää puhua, toimia ja olla.

- Ja kai siinä oli myös tämä suomalainen luterilainen, kurinalainen ja tottelevainen luonne. Kun kerran johonkin mennään, niin sitten ollaan niiden sääntöjen mukaan, hän miettii.

Sen takia undergroundkaan ei levinnyt laajoihin suomalaispiireihin, Salo arvelee. Irtonainen vapaus ei kerta kaikkiaan sovi suomalaiselle.

Joukon huuma
voittaa vapauden

Iso osa liikkeen viehätystä oli yhteenkuuluvaisuuden tunne. Se on oleellista kaikissa joukkoliikkeissä poliittisista uskonnollisiin.

- Joukossa mukana olo antaa ihmiselle niin paljon perusturvallisuutta, että se menee ohi vapauden kaipuusta. Sitähän vanhat Hitler Jugendinkin jäsenet ovat miettineet, pakko sen on olla jotain tällaista. Vaikka tietää, ettei ole aivan oikeilla teillä, niin joukon antamassa turvassa individualismille ei paljon jää tilaa.

- Mutta silti jäljelle jää kysymys, että miksi minä. Minä nyt olen kuitenkin kohtuullisen järkevä ihminen. Miksi minä höyrähdin siihen? Mikä se oli se ilmiö? Sitä kaikki kaverit kysyvät itseltään. Luulen, että jotain uskonnollisia tuntoja siinä oli mukana.

Sinisalo oli
mukava mies

Neuvostoliitossa opiskelleena ja venäjän kielen taitoisena Kari Salo toimi usein Taisto Sinisalon tulkkina neuvostoliittolaisia tavattaessa. Mitään salaisuuksia hän ei päässyt todistamaan.

- Niissä tapaamisissa puhuttiin enimmäkseen ystävyydestä ja annettiinhan siinä poliittista katsausta, mutta sellaista, minkä jokainen tiesi lehtiä lukemalla.

- Silloin kun puhuttiin tärkeistä asioista, tulkki oli ehdottomasti suurlähetystön kavereita, siis KGB:n mies, Salo nauraa.

Taistolaisten Neuvostoliitosta saama rahoitus oli hänen mukaansa suuri salaisuus.

- Mutta jos joku pöyhisi Tiedonantajan tukilistoja, niin sieltä löytyy aika omituisia nimiä ja summia. Joku Länsi-Uudeltamaalta kotoisin oleva 90-vuotias mökinmummo oli lahjoittanut 50 000 markkaa ja näin edelleen. Eli se oli liikkeen sisälläkin julkinen salaisuus, että jostain ne rahat tulivat ja piireissä täytyi saada näyttämään ne suomalaisilta tulleilta lahjoituksilta. Taatusti tämän kuvion tiesivät suomalaiset viranomaisetkin.

Kari Salo tapasi Taisto Sinisaloa 1980-luvullakin muutenkin kuin työn merkeissä.
- Tavallisena ihmisenä hän oli tosi miellyttävä ja mukava. Ehdottomasti.

- Mutta kun taistolaisliike alkoi mennä alaspäin, niin Sinisalosta ei ollut kriisiajan johtajaksi sitten tippaakaan. Stadion-juhlissa hän julisti rinta pystyssä ystävyyttä ja yhteistyötä, mutta kyllä hän aika onneton oli sitten, kun liike alkoi mennä alaspäin. Hän ei ilmeisesti osannut tehdä muuta kuin kysyä muilta neuvoja, että mitä tehdä. Hän oli hyvin masentuneen ja lyödyn oloinen.

Olin vaara kansainväliselle
kommunistiselle liikkeelle

Kari Salo itse sai potkut taistolaisliikkeestä 1980-luvun puolenvälin jälkeen. Hän alkoi monien muiden tapaan havahtua sille, etteivät saarislaiset olekaan vihollisia eikä Kulttuuritalon kavereita ole järkeä inhota.

- Se vihanpito oli ihan hirveätä sinne talveen 1986-87 asti, jolloin minut heitettiin ulos.

Kari Salo kirjoitti kirjeen taistolaisliikkeen johtajille ja ehdotti Taisto Sinisalon siirtämistä kunniapuheenjohtajaksi mahdollisimman pian, että edes jotain voitaisiin pelastaa, kun liike oli sortumassa lopullisesti.

- Sitten yhtäkkiä kukaan ei puhunut minun kanssani. Yksi kaveri sitten soitti ja sanoi, että mitä pirua sä olet tehnyt, kun on kielletty puhumasta sun kanssa. Että olet kuulemma vaara koko kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle.

Kari Salon pohdinta taistolaisuuden uskonnollisesta ulottuvuudesta taisi osua ilmiön ytimeen. Myös jotkut uskonlahkot kieltävät jäseniään olemasta missään tekemisissä ryhmästä lähteneen kanssa.

Nyt kun politiikasta puhuminen on jätetty sivuun, vanhojen ystävien kanssa voi taas olla tekemisissä.

Shh!-näyttely jatkuu 3.3. 2007 asti Kansalliskirjaston Galleriassa, Unioninkatu 36. Avoinna ma-pe 9-20, la 9-16. Vapaa pääsy.