perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Kolmiodraama nimeltä Keski-Aasian shakkilauta (Uusi kylmä sota 3/3)


Yhdysvallat yrittää lyödä kiilaa Venäjän ja
Kiinan liittoon keskellä öljy- ja kaasukenttiä
(Kansan Uutisten Viikkolehti 26.1. 2007)
Kun valtion nimen neljä viimeistä kirjainta ovat ”stan”, se tietää suuria öljy- ja kaasuvaroja. Niiden hallinta merkitsee amerikkalaisen opin mukaan koko maailman hallintaa.
KAI HIRVASNORO
Ehkä konkreettisimmin uusi kylmä sota on läsnä Keski-Aasiassa, jota Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski kutsui suureksi shakkilaudaksi vuonna 1998 ilmestyneessä kirjassaan. Se oli silloin, kun uuskonservatiivien ja George W. Bushin vallankumous teki vasta tuloaan ja vasta harvat näkivät, millainen geostrateginen taistelu maailman luonnonvaroista on käynnistymässä.
Kirjassaan Brzezinski neuvoi Yhdysvaltain tulevia johtajia kiinnittämään huomionsa Euraasiaan, millä hän tarkoitti kaikkia alueita Saksasta ja Puolasta itään, Lähi-itää ja Intian niemimaata myöten. Sen alueen hallinta oli avain koko maailman hallintaan ja alueen hallinnassa avainasemassa olivat Keski-Aasian stan-valtiot, varsinkin Uzbekistan. Yhdysvaltain intressejä alueella uhkasivat Venäjä ja Kiina.
Brzezinskinsä luki tarkkaan ainakin silloinen Halliburton -öljy-yhtiön johtaja, nykyinen varapresidentti Dick Cheney, joka sanoi, että milloinkaan mikään alue ei ole noussut niin nopeasti strategisesti yhtä merkittävään asemaan kuin Kaspianmeri.
Venäjä ja Kiina
liittokunnassa
Nyt nuo kolme suurvaltaa todella ovat monin tavoin vastakkain Keski-Aasiassa. Räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista syytetty ja maakaasurikas Uzbekistan oli ensin Yhdysvaltain läheinen liittolainen ns. terrorismin vastaisessa sodassa. Sittemmin sen yhteistyökumppaniksi vakiintui Venäjä ja Venäjän mahtiyhtiö Gazprom. Yhdysvalloilla on tällä hetkellä sotilastukikohta Keski-Aasiassa ainoastaan Afganistanissa.
Vanhaa kylmää sotaa Keski-Aasian tilanne muistuttaa siinä mielessä, että vastakkain ovat osin liittokunnat. Kiina ja Venäjä sekä stan-valtiot muodostavat Shanghain sopimuksen yhteistyöliiton (SCO).
Yhdysvallat on onnistunut ainakin toistaiseksi estämään Iranin täysjäsenyyden SCO:ssa. Se sai Kiinan ja Venäjän vakuuttumaan, ettei Iranin jäsenyys olisi niidenkään pitkän ajan etujen mukaista.
Vuonna 2001 solmitusta Shanghain sopimuksesta on tulossa Keski-Aasian vaikutusvaltaisin toimija. Siellä puuhataan vapaakauppa-aluetta ja yhteisiä energiaprojekteja.
Mutta yhteistyö on myös sotilaallista. SCO sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) pohjalta muodostettu Venäjän, Valko-Venäjän, Armenian, Kazakstanin, Kirgisian ja Tajikistanin turvallisuusliitto CSTO pitävät ensi kesänä Keski-Venäjällä yhteiset sotaharjoitukset. Tarkkailijoiden mukaan harjoitus on myös viesti Yhdysvaltain pyrkimyksille alueella sekä laajentuneelle Natolle yleisemminkin.
Viime vuosi oli
takaisku USA:lle
Lähes 30 vuotta Intian ulkoministeriön palveluksessa diplomaattina vaikuttanut M.K. Bhadrakumar arvioi äsken Asia Times -lehdessä vuoden 2006 merkinneen takaiskua Yhdysvaltain pyrkimyksille Keski-Aasiassa. Venäjä ja Kiina yhdessä SCO-järjestön kanssa onnistuivat tehokkaasti jarruttamaan sen toimintaa alueella. Yhdysvallat puolestaan tuhlasi Bhadrakumarin mukaan aikaansa yrittämällä turhaan luoda eripuraa SCO-maiden välille.
M.K. Bhadrakumarin mukaan Yhdysvaltain pyrkimykset Keski-Aasiassa kaatuivat huonoihin suhteisiin alueen kahteen avainvaltioon, Uzbekistaniin ja Iraniin. Hieman ennen kuuluisaa kirjaansa Zbigniew Brzezinski kirjoitti arvovaltaisessa Foreign Affairs -lehdessä, että jos Yhdysvallat haluaa maksimoida vaikutusvaltansa Keski-Aasiassa, sen on normalisoitava suhteensa Teheraniin. Näin ei ole käynyt, vaan George W. Bushin vuosina suhteet ovat jos mahdollista kylmenneet entisestään.
Keski-Aasian pääkaupungeista Yhdysvalloille sympatiaa löytyy enää lähinnä vain Afganistanin Kabulista. Maan nykyinen hallinto kaatuisikin nopeasti ilman amerikkalaisten tukea.
Kauanko Kiina
tarvitsee Venäjää?
Entä miten kauan Kiinan ja Venäjän liitto Keski-Aasiassa kestää? SCO perustettiin Kiinan aloitteesta ja maa käytti sitä fooruminaan etsiessään jalansijaa Keski-Aasiassa. Sen jälkeen Kiina on tehnyt runsaasti kahdenvälisiä kauppasopimuksia alueen maiden kanssa. Se on myös rakentanut suhteet alueen poliittiseen, sotilaalliseen ja taloudelliseen eliittiin.
Pian Kiina ei enää tarvitse Venäjän hyvää tahtoa päästäkseen toimimaan alueella. Päinvastoin ne saattavat joutua napit vastakkain hakeutuessaan Kaspianmeren oletettavasti merkittävien kaasu- ja öljyvarojen äärelle. Kiina teki jo viime vuonna koko joukon isoja kauppoja kaikkien alueen valtioiden kanssa. Lisäksi Kiina ja Iran solmivat vuosi sitten sopimuksen öljynetsinnästä Kaspianmeren eteläosissa.
Juuri tähän syntymässä olevaan kiilaan amerikkalaiset konservatiivit panevat toivonsa. Oikeistolainen Heritage Foundation neuvoi äsken Yhdysvaltoja pyrkimään Shanghain sopimuksen tarkkailijajäseneksi ja sitä kautta rohkaisemaan Keski-Aasian maita demokraattisiin uudistuksiin ja itsenäisempään toimintaan turvallisuus- ja energia-asioidensa hoitamisessa.
Yhdysvallat lyö kiilaa Venäjän ja Kiinaan väliin myös väittämällä, että Venäjä käyttää SCO:ta hyväkseen muuttamalla sen lähinnä energiaa tuottavien maiden kerhoksi, jossa nimenomaan Venäjällä tulisi olemaan johtava rooli.
Kiina isännöikin viime vuoden lopulla yhteistä energiakokousta Japanin, Etelä-Korean, Intian ja Yhdysvaltain kanssa, mitä on pidetty merkkinä siitä, että täällä Kiina kuuntelee amerikkalaisia herkällä korvalla, vaikka maailman toisissa osissa niiden edut menevät ristiin.
Kiinaa ärsyttänee se, että Venäjä pitää ulkomaiset, myös kiinalaiset, yhtiöt loitolla omilta öljy- ja kaasukentiltään. Venäjä tekee tänä vuonna uusia jättiläismäisiä investointipäätöksiä, jotka näyttävät suuntaa maiden suhteiden kehittymiselle.
Turkmenistanilla
uusi jättiläiskenttä?
Jos Kiina ja Iran etsivät yhdessä öljyä, niin Venäjän Gazprom ja Uzbekistanin Uzbekneftgaz puolestaan solmivat viime vuonna 260 miljoonan dollarin kolmivuotisen sopimuksen Uzbekistanissa sijaitsevien öljy- ja kaasukenttien tutkimuksista ja hyödyntämisestä. Syksyllä Venäjä teki myös Kazakstanin kanssa ison kaasusopimuksen.
Kokonaan uusi kortti pelissä on Turkmenistanin kaasuvarojen hyödyntäminen presidentti Saparmurat Nijazovin yllättävän kuoleman jälkeen. Niille markkinoille pyrkivät nyt kaikki, mutta Nijazovin jälkeisestä politiikasta ei ole vielä mitään tietoa kenelläkään. Yhdysvallat ja Turkki elvyttivät viime vuonna hankkeen turkmenistanilaisen kaasun kuljettamisesta putkea pitkin Turkin kautta Eurooppaan. Yhdysvaltain silmissä tämä on yksi avainhanke, jolla Euroopan riippuvuutta Venäjän maakaasusta voitaisiin pienentää.
Venäjällä on toisaalta jo vuonna 2003 solmittu sopimus, jolla Turkmenistan myy kaasunsa sille vuodesta 2010 lähtien.
Peliä sekoittaa Kiina, joka on luvannut maksaa Turkmenistanille maakaasusta täyden kansainvälisen markkinahinnan. Tässä kuviossa menettäjiä olisivat sekä Venäjä että Yhdysvallat.
Turkmenistan saattaa vielä nousta arvaamattomaan arvoon maailman energiapelissä. Vähän ennen kuolemaansa Saparmurat Nijazov vihjaisi maassaan vierailleelle Saksan ulkoministerille maastaan löytyneen uuden jättiläismäisen kaasukentän.
Venäjä aktiivinen
Latinalaisessa Amerikassa
Sillä välin, kun Yhdysvallat sekoittaa kuvioita Keski-Aasiassa, on Venäjä vahvistanut viime vuonna siteitään Latinalaisen Amerikan maiden yhteistyöjärjestön Mercosurin kanssa. Jos Shanghain sopimus on puskuri Yhdysvaltain ylivaltapyrkimyksiä vastaan Keski-Aasiassa, niin Mercosur on sitä Amerikan mantereella.
Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet olivat ennätyslämpimät syyskuussa 2001. Presidentti Vladimir Putin ehti ensimmäisenä soittamaan ja tarjoamaan solidaarisuuttaan presidentti George W. Bushille 9/11-terrori-iskujen jälkeen.
Jo joulukuussa Bush heitti kylmää vettä Putinin niskaan ilmoittamalla, ettei Yhdysvallat aio enää noudattaa ydinaseita rajoittavaa ABM-sopimusta.
Vähän myöhemmin Bush lähetti vihreitä baretteja Georgiaan. Perusteluna oli epäily al-Qaidan terroristien mudostamasta uhkasta, mutta syynä saattoi olla myös georgialaisten sotilaiden kouluttaminen suojaamaan Georgian kautta Turkkiin vievää öljyputkea.
Jukosinkin tuho oli
strateginen siirto
Venäjän kovat otteet öljyoligarkkeja, varsinkin Jukosin entistä suuromistajaa Mihail Hodorkovskia vastaan voidaankin nähdä myös vastaiskuna Yhdysvaltain pyrkimyksille päästä osille Venäjän öljystä. Tästä ehdittiin jo sopiakin vuonna 2002. Länsi-Siperiasta Murmanskiin rakennettavan öljyputken oli määrä olla Venäjän ensimmäinen yksityinen energia-alan konsortio ja se piti tehdä nimenomaan Jukosin johdolla. Murmanskista öljy olisi laivattu Yhdysvaltoihin, mutta Hodorkovskin vangitseminen muutti kaiken.
Jukosin taru yksityisenä yhtiönä päättyi seuraavana vuonna ja sitä myöten kuihtuivat myös amerikkalaisten toiveet saada jalansijaa Venäjällä.
Yhdysvallat on suojannut omia etujaan entisissä neuvostotasavalloissa tukemalla länsimielisiä värivallankumouksia.
Perinteistä kylmän sodan retoriikkaakin on viljelty. Viime toukokuussa varapresidentti Dick Cheney arvosteli Liettuassa Venäjän ihmisoikeuksia ja syytti Venäjän kiristävän naapureitaan öljyllä ja kaasulla.
Liettuasta Cheney lensi antamaan tukeaan Kazakstanin hallitukselle, joka ihmisoikeusjärjestöjen mukaan estää niin opposition kuin vapaan lehdistönkin toiminnan. Kazakstania on vuodesta 1989 johtanut presidentti Nursultan Nazarbajev.

Öljyn tuotanto-huippu käsillä
Shellin tutkimusosastolla työskennellyt geologi Marion King Hubbert hämmästytti Amerikan polttoainetuottajien kokousta keväällä 1956. Hän sanoi esitelmässään luonnonvarojen hyödyntämisen noudattavan aina samaa kaavaa: Ensin tuotanto kasvaa, sitten tasaantuu ja kääntyy viimein laskuun. Mitä öljyyn tulee, niin Yhdysvallat saavuttaa tuotantohuipun noin vuonna 1970, Hubbert kertoi.
Eikä erehtynyt. Öljyntuotanto oli suurimmillaan Yhdysvalloissa vuonna 1971. Sen jälkeen tuotantomäärä on alentunut jatkuvasti.
Eikä Yhdysvallat ole ainoa. 48 suurimmasta öljyä tuottavasta maasta 33:ssa tuotantohuippu on sivuutettu. Joukossa on Britannian, Norjan ja Indonesian kaltaisia maita.
Myös todella suurissa öljymaissa huippu näyttää lähestyvän. Kuwaitilla on maailman kolmanneksi suurimmat tunnetut öljyvarannot. Valtionyhtiö Kuwait Oil ilmoitti hiljakkoin, ettei se pysty enää tuottamaan tavanomaista kahta miljoonaa barrelia vuorokaudessa Burganin kentältä. Burgan on maailman toiseksi suurin yksittäinen öljyvaranto ja kattaa noin puolet kaikesta Kuwaitin öljystä.
Burgania kuten monia muitakin maailman suurimpia öljykenttiä on porattu vähintään 50 vuotta. Maailman suurinta öljykenttää, Saudi Arabian Ghawaria on hyödynnetty vuodesta 1951. Sen tuotanto on 5 miljoonaa barrelia vuorokaudessa.
Puolet maailman öljyntuotannosta on peräisin lähteistä, joita on lypsetty 40-60 vuotta.
Maailman suuret öljylähteet on todennäköisesti jo löydetty. Uusia superkenttiä tuskin enää löydetään ainakaan miltään helposti hyödynnettäviltä alueilta. Viimeisin iso löytö oli Kaspianmeressä vuonna 2000.