Näin NKP lopetti sekaantumisen SKP:n asioihin

(Kansan Uutisten Viikkolehti 27.7. 2007)

Mihail Gorbatshovin uudistukset ulottuivat kommunististen puolueiden välisiin suhteisiin talvella 1986. Hän teki täyskäännöksen selväksi ensin Italian kommunistisen puolueen pääsihteerille. Sen jälkeen hän laittoi NKP:n kansainvälisen osaston vanhoilliset kuriin, kun pohdittavana oli jo hajonneen SKP:n kutsuminen puoluekokoukseen.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatshovin ulkopoliittisena neuvonantajana toimineen Anatoli Tshernjaevin päiväkirja vuodelta 1986 on ohut. NKP:n kansainvälisen osaston virkailijasta Gorbatshovin neuvonantajaksi helmikuussa nousseella Tshernjaevilla ei enää yksinkertaisesti ollut aikaa kirjoittaa muistiinpanoja. Entinen tasainen ja väritön elämä vaihtui Gorbatshovin matkassa 14-16 -tuntisiksi työpäiviksi eikä siinä enää tullut toimeen vanhoilla puoluerutiineilla.

Vuoden 1986 päiväkirjan suomalaisittain kiinnostavinta antia ovat kuvaukset NKP:n kannan muuttumisesta veljespuolueitten sisäisiin asioihin. Tuona vuonna NKP lopetti muodollisestikin hajonneen SKP:n vähemmistöosapuolen tukemisen, mikä Suomessa huomattiin viimeistään seuraavana vuonna pidetyissä puoluekokouksissa. NKP lähetti SKP:n puoluekokoukseen arvovaltaisemman valtuuskunnan kuin taistolaisten perustaman SKP(y)-puolueen kokoukseen. Tämä pantiin huolestuneina merkille myös y-puolueen piirissä.

Viikkolehti kertoi viime marraskuussa Anatoli Tshernjaevin päiväkirjoista, joita käännetään englannin kielelle George Washingtonin yliopistossa toimivassa turvallisuusasioihin keskittyvässä arkistossa. Nyt 86-vuotiasTshernjaev lahjoitti vuosien 1972-1991 päiväkirjansa National Security Archivelle vuonna 2004. Arkisto aloitti viime vuonna niiden julkaisemisen perestroikan käynnistäneestä vuodesta 1985.

Vuoden 1985 päiväkirjassa kuvataan Mihail Gorbatshovin nousu valtaan ja hänen nopeasti käynnistämänsä henkilömuutokset maan ylimmällä tasolla. Vuoden lopussa Anatoli Tshernjaev kuvasi Gorbatshovin ensimmäisen vuoden suurimmaksi saavutukseksi ilmapiirin muutoksen Neuvostoliitossa. Pelko oli poistunut.

Ponomarev syrjään

IKP:n vierailusta

Muutos NKP:n suhtautumisessa veljespuolueisiin tulee ilmi jo Tshernjaevin ensimmäisessä vuoden 1986 päiväkirjamerkinnässä. 1. tammikuuta hän kirjoittaa kahden Italian kommunistisen puolueen politbyroon jäsenen olevan lomalla Moskovassa. Loman lisäksi heidän on määrä valmistella IKP:n pääsihteerin Alessandro Nattan vierailua Moskovaan ja Gorbatshovin tapaamista siellä.

Mihail Gorbatshov määräsi kakkosmiehensä Jegor Ligatshevin valmistelemaan vierailua ilman kansainvälisen osaston päällikköä Boris Ponomarevia, mikä merkitsi vallankumouksen alkua puolueiden välisissä suhteissa. Vuodesta 1955 kansainvälistä osastoa johtanut Ponomarev vahti veljespuolueita haukankatseellaan, kitki ideologisia poikkeamia ja vaali NKP:n johtavaa roolia kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä.

"Siinä se sitten on. Ja onhan siinä järkeä. M.S. (Mihail Sergejevitsh) tietää, että juuri Ponomarev esiintyi ideologisena johtajana ja kertoi italialaisille, miten heidän tulee elää ja työskennellä omassa maassaan. Juuri hänen takiaan IKP:n ja NKP:n väliset suhteet olivat tulleet lähelle hajoamispistettä", tyytyväinen Anatoli Tshernjaev kirjoitti 1. tammikuuta1986.

Hän pohti, että kahden pääsihteerin tapaamisesta on tultava uusi alku IKP:n ja NKP:n välisille suhteille, ja ehkä koko kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle. Siksi olisi hulluutta päästää Boris Ponomarev italialaisten kimppuun.

"Joten määräys ´Ligatshev yksin´ ei kerro vain asenteesta Ponomarevia kohtaan henkilökohtaisesti, vaan se merkitsee kurssinmuutosta."

Kansainvälinen osasto

oli mukavakin paikka

Toinen merkki uudesta ajasta saatiin tammikuun puolivälin jälkeen. Ranskalaisen kommunistilehden L´Humaniten oli määrä haastatella Mihail Gorbatshovia. Vastauksia etukäteen toimitettuihin kysymyksiin pantiin valmistelemaan keskuskomitean sihteeristöön kuulunut Mihail Zimjanin ja Boris Ponomarev syrjäytettiin jälleen tehtävästä.

Konservatiiviksi osoittautunut Zimjanin sai potkut vuotta myöhemmin. Hänen ryhmänsä luonnokset L´Humaniten kysymyksiin noudattivat perestroikaa edeltänyttä linjaa eikä Gorbatshov niitä itse haastattelussa käyttänytkään.

Anatoli Tshernjaevin oma elämä muuttui 1. helmikuuta. Mihail Gorbatshov soitti ja pyysi muitta mutkitta hänet ulkopoliittiseksi neuvonantajakseen tehtävää jo Leonid Brezhnevin aikana hoitaneen Andrei Aleksandrovin tilalle.

Tshernjaev epäröi omia kykyjään tehtävään ja myös sen väistämättä mukanaan tuomaa elämänmuutosta. Hän oli 65-vuotias ja väsynyt. Ja kaikesta huolimatta NKP:n kansainvälinen osasto oli mukava työpaikka:

"...kriittisyyttä ei koskaan kielletty; me pikemminkin arvostimme toistemme mielipiteitä kuin olimme kyllä-miehiä; keskusteluissa meillä oli suuri sananvapaus; aloitteellisuuteen kannustettiin, vaikkakaan sitä ei juuri ilmennyt."

Työn varsinaiset tulokset kuitenkin kääntyivät päälaelleen:

"Realismia esiintyi ainoastaan keskusteluissamme, B.N. (Boris Nikolajevitsh) ei päästänyt sitä viralliselle tasolle. Meidän työmme vuoksi ICM (kansainvälinen kommunistinen liike) on aikoja sitten muuttunut veltoksi ja vanhanaikaiseksi, irronnut täysin todellisuudesta. Kaikesta tästä päävastuun kantaa Ponomarev, joka ei halua nähdä imperiuminsa hajoavan. Komsomol-vuosistaan lähtien hän on pitänyt sitä edistyksen etuvartiona."

"Täysin uusi kurssi

ja uusi tyyli"

Tammikuun lopussa Mihail Gorbatshov ja Alessandro Natta keskustelivat kahdeksan tuntia. Boris Ponomarevia ei päästetty mukaan tapaamiseen.

"Näin tekstin Gorbatshovin puheesta Nattan kunniaksi järjestetyillä illallisilla. Hyvin vahvaa tekstiä Gorbatshovin tyyliin", Tshernjaev kirjoitti pari päivää ennen pääsihteeriltä saamaansa kutsua.

"Se merkitsee täyskäännöstä suhteessamme kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen, täysin uutta kurssia ja tyyliä suhteissamme kommunistisiin puolueisiin", Anatoli Tshernjaev kehui, ja huomasi, ettei Gorbatshov paheksunut edes Ponomarevin raivoisasti vastustamaa "eurokommunismia."

Kutsuessaan Tshernjaevin töihin, Gorbatshov antoi hänelle samalla ensimmäisen tehtävän: Olisi hyvä, jos muutkin kuin italialaiset huomaisivat, että puolueiden välisissä suhteissa on tapahtunut muutos, hän vihjasi.

SKP ja NKP:n

edustajakokous

Oltuaan kolme viikkoa virassaan, Anatoli Tshernjaev kirjoittaa tehneensä ensimmäisen itsenäisen poliittisen ratkaisunsa. Hän pysäytti helmikuun lopulla kutsut SKP:lle ja "Sinisalon ihmisille" NKP:n edustajakokoukseen, joka alkaisi kuukauden kuluttua.

Edellisen vuoden päiväkirjassaan Tshernjaev kuvailee NKP:n kansainvälisen osaston valmistautumista SKP:n ylimääräiseen edustajakokoukseen maaliskuussa 1985, jossa pohjustettiin Tiedonantaja-piirien erottaminen puolueesta ja valittiin Arvo Aalto uudelleen puheenjohtajaksi. Tuolloin Boris Ponomarev ja osaston varajohtaja Vitali Shaposhnikov olivat arvelleet, että liike-elämä voisi tukea Aallon syrjäyttämistä.

Nyt Mihail Gorbatshov pyysi Tshernjaevin luokseen. Toimistossa oli myös Jegor Ligatshev. Gorbatshov sanoi, että SKP:tä koskeva asia viedään politbyrooseen ja pyysi valmistelemaan muistion. Ligatshev sanoi, että myös Ponomarevin on saatava materiaali.

Boris Ponomarev ja Vitali Shaposhnikov olivat vanhalla kannallaan: Arvo Aalto on neuvostovastainen ja revisionisti, hän hajottaa puolueen, vähemmistöstä on tullut enemmistö ja niin edelleen.

"Toisin sanoen he kopioivat kaiken Sinisalon kirjeestä, joka oli äskettäin tullut osastolle", Tshernjaev huomauttaa.

"Olisi pelkkää typeryyttä jatkaa Nattan kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen Suomen kommunistien asioiden hoitamista Sinisalon kanssa", hän toteaa.

"Revisionistit

murskataan nyt"

Mutta politbyroon kokouksen alla Anatoli Tshernjaev oli kuitenkin hermostunut. Sen jäsenet tunsivat SKP:n asiat lähinnä Ponomarevin ja Shaposhnikovin muistioiden kautta, ja he olivat tottuneet pitämään Aaltoa neuvostovastaisena miehenä, josta on päästävä eroon.

Tshernjaev kuvaa, miten sekä Boris Ponomarev että Vitali Shaposhnikov kutsuttiin kokoukseen. Ennen kokouksen alkua Shaposhnikov kiirehti tervehtimään Leningradin puoluesihteeriä Lev Zaikovia. "Shapo-linjalla" tiukasti ollut Zaikov lupasi jatkaa revisionistien murskaamista. Tshernjaeville Shaposhnikov antoi ymmärtää, että hetki on koittanut, Aallon ryhmä lyödään.

"En totta puhuen ollut varma, kuinka tässä käy. Olin hermostunut, koska M.S. oli vihjannut, että saattaisin joutua esittelemään täydentävän raportin. Mutta Gorbatshov osoitti taktiikkaa minua ja B.N:ää kohtaan. Gorbatshov ei tuhonnut häntä minun kauttani."

"Hän antoi määräyksen Shaposhnikoville ja sitä kautta todellisuudessa myös Ponomareville. Pääviesti kuului, että se aika oli ohi, jolloin annoimme veljespuolueille samanlaisia määräyksiä kuin alueille ja tasavaltojen puolueille. Jos olemme eri mieltä jostain, voimme säilyttää oman kantamme, mutta emme lopettaa kommunikointia, jättää heidän näkemyksiään huomiotta tai sekaantua heidän asioihinsa."

Arvo Aalto vasta

kuudennella rivillä

"Shaposhnikov, häpeämätön, nousi ylös ja yritti todistella jotain. M.S.sanoi: Istu alas. Sinua kutsutaan, jos on tarvis. B.N. oli säälittävä. Hän lupasi heti tarkistaa kantojaan ja alkoi suojata omaa asemaansa. Se oli hirveää."

Sen enempää Anatoli Tshernjaev ei tapahtumista kerro. Työpaineiden takia hän jatkoi päiväkirjan pitämistä vasta kesäkuussa.

Helmi-maaliskuun vaihteessa 1986 pidetyn puoluekokouksen kutsusta riitti kuitenkin SKP:n osalta spekuloitavaa, sillä siihen sisältyi toive lähettää valtuuskunta, joka edistäisi puolueen yhtenäisyyttä. Tiedonantaja-piireissä tämä tulkittiin pyynnöksi lähettää matkaan edustajia kummastakin osapuolesta. Arvo Aallon johtamaan valtuuskuntaan kuuluivat kuitenkin hänen lisäkseen SKP:n kansainvälisten asioiden sihteeri Olavi Poikolainen ja keskuskomitean työntekijä Irina Lindeberg.

Lisäksi Yleisradion Moskovan kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä uutisoi näyttävästi Suomeen, että protestina SKP:n tapahtumille puheenjohtaja Arvo Aalto seuraa kokousta vasta kuudennelta riviltä.

Euroopan sosiaalipolitiikka, ei enää köyhiä vaan kilpailukykyä varten

(Kansan Uutisten Viikkolehti 20.7. 2007)

Komission tavoitteena on muokata

ihmisestä oman itsensä yrittäjä

Vaikka toisin kuvitellaan, Euroopan unioni muokkaa ja yhtenäistää jäsenmaidensa sosiaalipolitiikkaa kovalla kädellä. Tämä ei niinkään tapahdu direktiivejä säädellen, vaan yhteisiä tavoitteita asettaen. Ja nyt se tavoite on panna sosiaalipolitiikka parantamaan markkinoiden toimintaa ja kilpailukykyä.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Suomalaisessa lintukodossa Euroopan unionin ei juuri uskota vaikuttavan sosiaalipolitiikkaan. Mielipidetiedustelujen perusteella suomalaiset kokevat elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Pohjoismainen mallimme haluttaisiin vientituotteeksi toisillekin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi terveydenhuoltoon Suomi käyttää EU-maista vähiten rahaa asukasta kohden yhdessä Kreikan, Espanjan ja Portugalin kanssa.

Myös tähänastisten tutkimusten perusteella unionin vaikutukset kansallisiin sosiaaliturvajärjestelmiin ovat olleet vähäisiä. Ajatellaan, että Euroopassa on koko joukko erilaisia sosiaalisia malleja, joista useimmat jäsenmaat kulkevat kohti parhaaksi havaittua. Suomalaisten mielestä tietysti kohti suomalaista.

Stakesin tutkija Elina Palola heittää kylmää vettä tällaisten päiväunien niskaan. EU:lla, nimenomaan sen komissiolla, on erittäin vahva tahto uudistaa ja yhtenäistää eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa.

Sisämarkkinaprojektin alkuvaiheessa sosiaalinen Eurooppa nähtiin vielä vastapainoksi markkinoiden vapauttamisella. Nyt hyvinvointivaltioiden rakenteellisella uudistamisella tähdätään komission mielestä talouden kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Ei enää eturyhmiä,

vaan yksilöitä

Tutkija Anu Kantola on kuvannut markkinavallan ohjaamaa yhteiskuntaa perinteisen eturyhmien kamppailun sijaan henkilökohtaisen kilvoittelun areenaksi. Jokainen on siinä yksin kaikkia muita vastaan.

Viime syksynä ilmestyneessä Vääryyskirjassa Elina Palola totesi, että EU:n lisääntynyt kiinnostus sosiaalipolitiikkaa kohtaan on edistänyt kehitystä kohti Kantolan mainitsemaa markkinavaltaa.

”Vuosituhannen alun keskusteluja eurooppalaisessa sosiaalipolitiikassa on leimannut tarve integroida ja synkronoida se osaksi talouspolitiikkaa, jota hallitaan kilpailukyvyn nimissä: sosiaaliturvajärjestelmiä on uudistettava, jotta ne parantaisivat markkinoiden toimintaa.”

Yksi maa ei

enää riitä

Aivan juhannuksen alla tarkastetussa väitöskirjassaan Näkökulmia eurooppalaiseen sosiaalipolitiikkaan Elina Palola katsoo tarkemmin, miten ja millä keinoilla unioni jäsenmaitaan muokkaa sosiaalipolitiikan osalta. Näkökulmaa aiheeseen antoi myös se, että Palola on asunut viisi vuotta Brysselissä ja työskennellyt siellä mm. Suomen Kuntaliiton Brysselin toimiston tutkijana sekä alueiden komitean palveluksessa.

Elina Palola sanoo, ettei EU enää aseta sosiaalipoliittisia tavoitteita suhteessa jäsenvaltioihinsa, vaan suhteessa globaaliin talouteen.

Lehtimiesjärjellä muutoksen voisi kiteyttää niin, että älä kysy, mitä yhteiskunta voi tehdä hyvinvointisi eteen, vaan kysy, mitä sinä itse voit tehdä Euroopan kilpailukyvyn eteen.

Kun on yhteinen talous- ja rahapolitiikka, niin Elina Palolasta on selvää, että myös Euroopan maiden sosiaalipolitiikka yhdenmukaistuu.

– Yhden jäsenvaltion ajatellaan olevan jo liian pieni yksikkö linjaamaan edes sosiaalipolitiikkaansa tässä globaalissa kilpailussa ja tarvitaan isompi toimija. Kun sanotaan yhden jäsenmaan olevan kyvytön, niin samalla luodaan EU:lle tilaa huseerata myös tällä alueella.

Mitään ei päätetä,

silti kaikki muuttuu

Yhtenäistymistä ei tarvitse luoda yhteisellä lainsäädännöllä. Se voi olla mahdotontakin nykyisen kokoisessa ja sisäisesti eripuraisessa unionissa. Riittää, kun luodaan mielikuvia ja yhteisiä tavoitteita, joissa painottuvat talouden argumentit.

– Ei tarvitse tehdä mitään selkeitä päätöksiä ja silti kaikki muuttuu hiljalleen. Kehityssuunta ja tavoitteet ovat hyvin samanlaiset kaikilla mailla, mutta jokainen tekee ne omalla tavallaan ja se sopii komissiollekin. Ei kukaan aja enää mitään yhtä muottia. Sitä ei tarvita enää, kunhan jokainen edistää kilpailukykyä, joustavuutta ja kannustavuutta. Minusta se on hirveän nerokas strategia mennä eteenpäin, Palola myöntää.

Komission jäsenmaille asettama yhteinen tavoite on ”hyvinvoinnin modernisaatio.”

Elina Palolan mukaan sillä sosiaalipoliittiselle ajattelulle on annettu uusi sisältö. Sosiaalipolitiikalle on asetettu taloudellinen tilivelvollisuus. Sosiaaliturvassa korostetaan entistä enemmän markkina- ja työmarkkinariippuvuutta. Ihmisen oma vastuu ja omat valinnat korostuvat myös. Eikä kyseessä ole vain järjestelmien modernisointi, vaan myös ihmisten asenteiden ja elämäntapojen on modernisoiduttava.

Siis juuri sitä politiikkaa, jota Suomessa on harjoitettu Paavo Lipposen ensimmäisestä hallituksesta lähtien kannustinloukkutyöryhmineen ja perusturvan ostovoimaa heikentävine päätöksineen.

Ei enää köyhiä, vaan

taloutta varten

Elina Palolan mukaan yksi tärkeä ideologi komission ajaman uuden ajattelun taustalla on ollut Britannian entisen pääministerin Tony Blairin neuvonantaja Anthony Giddens. Tämä on tiivistänyt asian niin, että tarvitaan uusi käsitys oikeudenmukaisuudesta ja uusi käsitys turvallisuudesta.

– Eli ajatellaan, ettei vanha sosiaalipolitiikka sovi tähän aikaan. Maailma on muuttunut ja tarvitaan uudenlaista paradigmaa, ajattelun kaavaa. Nyt ei enää puhuta järjestelmistä sinänsä, vaan koko hyvinvoinnin idea on muutoksessa. Suojelun ja jakamisen logiikasta halutaan siirtyä investoinnin ja hyödyn logiikkaan. Sosiaalipolitiikan tehtävä ei enää lähtökohtaisesti ole suojella haavoittuvia, tulkitsee Palola.

Elina Palola korostaa, ettei köyhiä silti hylätä. Mutta he eivät myöskään ole enää sosiaalipolitiikan keskiössä. Sosiaalipolitiikka ei ole enää entiseen tapaan heitä varten, vaan se siirtyy palvelemaan yhteiskunnan muuta koneistoa, ennen kaikkea taloutta.

– Nyt pitää investoida ja puhutaan ihan suoraan, että ihmisistä pitää saada hyöty irti. Halutaan investoida lapsiin ja työssä käyviin, joissa tuotto-odotus on vielä suuri.

– Tietysti kukin jäsenmaa voi huolehtia köyhistä omien varojensa puitteissa haluamallaan tavalla. Se ei ole komission mielestä keskeisintä, vaan se, miten sosiaalipolitiikan suuri linja saadaan käännettyä koneiston palvelukseen, komission tekstejä tutkinut Palola kertoo.

Juhlapuheissa korostetaan, ettei meillä ole varaa isoon työttömien joukkoon eikä ihmisten syrjäytymiseen. Syy on se, että Euroopan on pärjättävä kilpailussa Kiinan, Intian, Japanin ja Yhdysvaltain kanssa, jotka eivät investoi samassa mitassa ”tuottamattomaan” sosiaaliturvaan.

– Sosiaalipolitiikan pitää perustella olemassaolonsa uusilla argumenteilla. Suomessakin se näkyy selvästi vaikkapa hallitusohjelmassa, Palola väittää.

Sama logiikka pätisi

EU:n ulkopuolellakin

Elina Palola korostaa, ettei hän ole sen enempää Euroopan unionin puolella kuin sitä vastaankaan.

– Minusta se ei ole ollenkaan olennainen kysymys. Vaikka me emme olisi EU:n jäseniä, niin epäilemättä Suomessa noudatettaisiin täsmälleen samaa logiikkaa, koska tämä maailmantalous jyllää ja sillä perustellaan asioita.

– On turha demonisoida EU:ta tai komissiota, koska tätä isoa koneistoa pyörittävät myös OECD, Maailmanpankki ja kaikki nämä muut organisaatiot. Sen sijaan pitää ymmärtää tämä logiikka ja sosiaalipoliitikkojenkin pitää tajuta, mistä tässä on kyse voidakseen esittää myös vasta-argumentteja.

Virkamiehet

vievät viestiä

Brysselissä asuessaan Elina Palola kävi paljon komission järjestämissä konferensseissa. Konferensseja hän pitää komission työkaluina, joilla asioita viedään eteenpäin. Niissä sitoutetaan virkamiehiä ja tutkijoita yhteisiin päämääriin, luodaan konsensusta, jota sitten levitetään jäsenmaissa myös kansallisina linjauksina.

Jäsenvaltioiden välinen ”oppiminen” onkin Palolan mukaan enemmän virkamiesten kuin poliitikkojen välinen prosessi.

Elina Palolan mielestä on ajallemme tyypillinen ilmiö, että sosiaalipolitiikkaa epäpolitisoidaan. Politiikassa on aina erilaisia vaihtoehtoja, mutta eurooppalaisessa sosiaalipolitiikassa nähdään yhä enemmän sitä, että meillä on selkeä yhteinen ongelma ja sitten se ratkaistaan.

– Tämä tietynlainen suostuttelun taktiikka on minusta aikamoinen ongelma. Luodaan käsitys, ettei ole vaihtoehtoja. Että tässä on ratkaisu, toimikaa.

– Silloin esimerkiksi kansanedustuslaitos on aika oudossa roolissa, jos siitä tulee ikään kuin vain suorittava laitos. En tiedä, miten tämä epäpolitisointi muualla toimii, mutta Suomessa se näyttää olevan aika pitkällä, Palola sanoo.

Kaikki saavat

yhdessä vaikuttaa

– Se on itse asiassa ihan uskomatonta, miten asiat muuttuvat. Samaan aikaan ja samoilla perusteilla ja toimilla voidaan sekä säilyttää ja pelastaa että täydellisesti muuttaa järjestelmiä ilman, että kukaan edes kyseenalaistaa sitä. Ei ole helppo jäljittää muutoksia, vaan oksaa sahataan pala palalta, hän hämmästelee.

Olennaista uudessa hallintamallissa on Palolan mukaan myös se, että mukana on yhä enemmän toimijoita. Komissio ei keskustele enää pelkästään hallitusten kanssa, vaan syleilee kansalaisjärjestöjä ja pyrkii sitouttamaan jopa yksittäisiä kansalaisia. Vaihtoehdottomuutta levitetään myös sitä kautta, että kaikki ovat ”yhdessä mukana.”

On jopa sanottu, että ihmiset syyllistetään antamalla heille näennäisesti vastuuta. Tyyliin, että turha se on valittaa, jos ei ole vaikuttanut vaikkapa vastaamalla komission nettikyselyihin.

Samalla kun asiat laajenevat ja monimutkaistuvat, tavallisten ihmisten pitäisi olla tavattoman tietäviä, aktiivisia ja osallistuvia.

Mutta ne, jotka eivät ole tietäviä, aktiivisia ja osallistuvia, voivat olla liemessä tässä uudessa maailmassa.

– Minä olisin huolestunut sellaisesta ihmisestä, joka ei koskaan pysty olemaan tuottavassa työelämässä. Se on kauhean iso haaste varsinkin meidän tällaiselle universaalille järjestelmälle, että millä perustellaan tässä tuottavuuden, investointien ja hyödyn logiikassa investoinnit siihen, joka ei tuota.

– Ennen vanhaan ainakin minun idealismissani oli itsestään selvää, että koko yhteiskunnan etu on auttaa sitä, joka ei tuota, koska se kääntyy kyllä yhteiseksi hyväksi. Nyt ilmassa on jo tietyllä tapaa syyllistämisen ideologiaa, minkä esimerkiksi tämä päivähoitokeskustelu osoittaa, Elina Palola sanoo.

Euroopan unioni määritteli

henkilökohtaisen onnistumisen avaintaidot

Tutkija Elina Palolan mukaan Euroopan modernisointia ajetaan eteenpäin tekemällä muutoksista kansalaisten omia elämänhallintaprojekteja. Ajatuksessa on paljon samaa kuin professori Leena Eräsaaren kuvaamassa ”houkuttelevassa kertomuksessa”, jolla new public managementia on ujutettu julkiseen hallintoon.

Mutta nyt kansalaisia houkutellaan luomaan eurooppalaista yhteisyyttä. Komissio ikään kuin liittoutuu suoraan kansalaisten kanssa, mistä yhtenä esimerkkinä käynnissä on ”EU:n yhteiskunnallisen todellisuuden kartoittaminen.”

Komissio todellakin pyytää vuoden loppuun mennessä kansalaisilta vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin mitä on hyvinvointi, mikä aineellisen hyvän lisäksi tekee meistä onnellisia ja tyytyväisiä tai mitä onnellisen perhe-elämän esteitä yhteiskunnassa on ja voivatko hallitukset tehdä mitään niiden poistamiseksi. (http://ec.europa.eu/citizens_agenda/social_reality_stocktaking/index_fi.htm).

Komissio on toki itsekin linjannut sitä, mitä eurooppalaiseen todellisuuteen tätä nykyä pitäisi kuulua. Sen tekstien mukaan eurooppalaisten on omaksuttava uusi asenne työhön ja sosiaaliturvajärjestelmillämme on oltava uusi asenne ihmisiin.

Komissio edellyttää eurooppalaisilta kansalaisilta Elina Palolan tulkinnan mukaan henkilökohtaista yrittäjyyttä. Hänen mukaansa komissio on jopa yksilöinyt henkilökohtaisen onnistumisen tunteen edellyttämät avaintaidot, ja yksi avaintaidoista on juuri yrittäjyys. Se taas edellyttää yrittävää asennetta, mikä tarkoittaa yksilön kykyä ottaa riskejä ja toteuttaa omia elämänhallintaprojektejaan sekä kotona että eurooppalaisessa yhteiskunnassa.

Juuri tästä syystä Suomessa on viime aikoina puhuttu erityisen paljon liikalihavuuden ongelmista. Elina Palolan mukaan ylipainosta on tullut ”terveyden Euroopan” rakentamisen nimissä lähes hyvinvointivaltion ykkösvihollinen. Komission mukaan lihavuutta ei pidä torjua pelkästään kansanterveydellisistä syistä, vaan myös Euroopan talouden vakauttamiseksi. Normaalipainoinen ihminen normaaleine elämäntapoineen kun mahdollistaa eurokansalaisen pysymisen tuottavassa toiminnassa pitkälle vanhuusikään saakka.

Komission käsityksen mukaan onkin viime kädessä nimenomaan ihmisten käyttäytymisestä kiinni, voiko globaali Eurooppa jatkossa olla myös sosiaalinen Eurooppa. Henkilökohtainen on poliittista.

– Kun hyvinvointi käsitetään näin enemmän yksilölliseksi kuin yhteiskunnalliseksi huolenaiheeksi, sellaiset perinteiset sosiaaliset ongelmat kuin köyhyys ja syrjäytyminen saavat antaa tilaa ihmisten elämäntapoihin kytkeytyville uusille sosiaalisille riskeille, Elina Palola toteaa.

"Irakin öljylaki on ryöstö"

(Kansan Uutisten Viikkolehti 13.7. 2007)

KAI HIRVASNORO

Irakin parlamentin on vihdoin nyt kesällä määrä päästä käsiksi öljylakiin, jonka hallitus valmisteli jo viime vuonna.

Mutta matkassa on mutkia. Kaksi pientä parlamenttiryhmää aikoo boikotoida lain käsittelyä.

Irakin öljytyöläiset ovat puolestaan lakkoilleet lakia vastaan.

Irakin öljytyöläisten ammattiliiton pääsihteeri Faleh Abood Umara vieraili heinäkuun alussa Atlantassa järjestetyssä Yhdysvaltain ensimmäisessä sosiaalifoorumissa. Foorumin jälkeen hän kertoi öljylakia koskevasta kritiikistä Democracy Now! -ohjelman haastattelussa.

Faleh Abood Umaran mukaan öljytyöläiset lakkoilivat kesäkuussa öljylakia vastaan, koska he pitävät sitä kansallisomaisuuden ryöstönä. Irakin perustuslain mukaan öljy- ja kaasuvarat kuuluvat kansalle ja heillä on myös oikeus päättää niiden käytöstä.

Pääministeri Nuri al-Malikin voimakkaasti ajama öljylaki päästäisi kuitenkin ulkomaalaiset, varsinkin amerikkalaiset, öljy-yhtiöt osille aina 50 prosenttiin asti.

– Meidän mielestämme se merkitsee ilmiselvästi Irakin öljyn ryöstämistä, Umara sanoi.

Faleh Abood Umaran mukaan ammattiliitto vastustaa myös menetelmää, jolla ulkomaalaisille yhtiöille jaetaan oikeuksia hyödyntää öljyvaroja. Avainasemassa sopimuksien teossa ovat ulkomaalaiset asiantuntijat.

– Lyhyesti sanoen laissa on tuskin yhtään Irakin kansalaisia hyödyttävää pykälää. Sen sijaan ne kaikki palvelevat amerikkalaisten intressejä Irakissa.

Umaran mukaan Irakin öljylaki onkin käytännössä Yhdysvalloissa kirjoitettu. Sen kätilöinä toimivat Bushin perheen luottomies James Baker, ulkoministeri Condoleezza Rice sekä kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n asiantuntijat.

Saddam Husseinin hallinnon aikana 1990-luvulla vankilassa istunut Faleh Abood Umara pitää Irakin nykyisten ongelmien pääsyynä amerikkalaismiehitystä. Mielipiteidensä vuoksi hänen matkansa Yhdysvaltain sosiaalifoorumiin oli katketa heti alkuunsa. Viisumihakemusta varten tehdyssä haastattelussa suurlähetystön edustaja moitti Umaraa epädiplomaattisesta kielenkäytöstä, koska hän puhui ”miehitysjoukoista” ”kansainvälisten joukkojen” sijaan.

Viisumiepäselvyyksien vuoksi Faleh Abood Umara poistettiin lentokoneesta Jordaniassa ja hän pääsi jatkamaan matkaa vasta kolme vuorokautta myöhemmin joukon kongressin

jäseniä puututtua asiaan.

Keski-Aasian "suuri peli" päättyi Putinin voittoon

Venäjä kontrolloi

Euroopan kaasua

(Kansan Uutisten Viikkolehti 6.7. 2007)

Euroopan energiamarkkinat järjesteltiin uuteen uskoon muutamassa viikossa touko-kesäkuun aikana. Venäjä sai ensin sovittua hallintaansa merkittävän osan Keski-Aasian kaasuvaroista ja teki sen jälkeen tukun sopimuksia, joilla kaasu virtaa eri puolille Eurooppaa venäläisiä putkia pitkin. Yhdysvaltain pyrkimykset samalla alueella näyttävät päättyneen tappioon.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Kansainvälisessä politiikassa energiavaroiltaan suunnattoman rikkaasta Keski-Aasiasta on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen puhuttu ”suuren pelin” näyttämönä. Joka hallitsee Keski-Aasiaa, hallitsee koko maailmaa, opetti entinen turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski vuonna 1998. George W. Bushin hallinnon ensimmäinen suuri strategiapaperi käsitteli energian saannin turvaamista ulkopolitiikan keskeisimpänä kysymyksenä vuonna 2001, ja katsoi sekin Keski-Aasiaan.

Vanha judo-mestari Vladimir Putin näyttää nyt lopettaneen tämän pelin kymmenen pisteen ipponilla muutaman alkukesän viikon aikana. Keski-Aasian kaasu on tukevasti Venäjän kontrollissa, ja sen hallitsemat kaasuputket leviävät kaikkialle keskiseen Eurooppaan.

Yhdysvallat on runsaan kymmenen vuoden ajan pyrkinyt edistämään kaasu- ja öljyputkihankkeita, jotka ohittavat Venäjän ja siten vähentävät maan vaikutusvaltaa Euroopassa ja Aasiassa. Touko-kesäkuun aikana Vladimir Putin kuitenkin teki muutamia viikkoja kestäneen täsmäiskujen sarjan, joka muuttaa alueen energiatulevaisuuden Venäjän eduksi pitkälle tulevaisuuteen.

Vyörytys ohi

72 tunnissa

Ensin Vladimir Putin sai näyttävän vastaanoton Balkanin maiden energiahuippukokouksessa Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa kesäkuussa.

Päivää ennen tuota kokousta Venäjä ja Italia tekivät sopimuksen laajasta energiayhteistyöstä. Venäjän kaasujätti Gazprom ja italialainen Eni-yhtiö rakentavat yhdessä 900 kilometriä pitkän kaasuputken, joka haarautuu Bulgariasta Italiaan, Kreikkaan, Romaniaan, Unkariin ja Sloveniaan.

Samalla se mitä ilmeisimmin tekee tyhjäksi Yhdysvaltain ja EU:n komission hellimän Nabucco-putken, jolla Azerbaidzanin ja muiden Keski-Aasian maiden kaasua oli määrä siirtää Turkin kautta kulkevaa reittiä Eurooppaan Venäjä ohittaen. Nabuccoa puuhannut konsortio ilmoitti viime viikolla, ettei se ole saanut hankkeen rahoitusta järjestymään.

Ja päälle päätteeksi Vladimir Putin matkusti Zagrebista suoraan Istanbuliin Mustan meren alueen talousyhteisön huippukokoukseen pohjustamaan pitkän ajan energiayhteistyötä alueen maiden kanssa.

Noin 72 tunnissa Euroopan energiakartta oli piirretty uusiksi, arvioi Keski-Aasiassa ja Turkissa pitkään palvellut entinen intialaisdiplomaatti M.K. Bhadrakumar Asia Timesissa.

Kaspianmeren

kaasu Venäjälle

Eurooppaan suuntautunutta Putinin salamaiskua edelsi Venäjän, Kazakstanin ja Turkmenistanin energiahuippukokous toukokuussa, missä maat sopivat rakentavansa uuden kaasuputken Kaspianmeren ympäri. Venäjän asemaa alueen johtavana kaasuntoimittajana vahvistava päätös oli pettymys EU:lle, Yhdysvalloille ja Kiinalle, jotka olisivat halunneet päästä ostamaan kaasua suoraan Turkmenistanilta.

Ensimmäisessä vaiheessa, vuosina 2009-2010, putkilinjan kautta on tarkoitus toimittaa noin kymmenen miljoonaa kuutiometriä kaasua vuodessa.

”Amerikkalaiset seurannevat Putinin Keski-Aasian vierailua kiinnostuneina, kateellisina ja kiukkuisina. Jos hän onnistuu voittamaan puolelleen kazakstanilaiset ja turkmeenit, jo entuudestaan epävarma mahdollisuus vaihtoehtoisista energialähteistä Euroopalle napsahtaa kokonaan jäihin”, analysoi Russia in Global Affairs -lehden päätoimittaja Fjodor Lukjanov uutistoimisto Reutersille jo ennen tietoa sopimuksesta.

Jo tätä nykyä EU:n öljystä ja kaasusta neljännes tuodaan Venäjän kautta kulkevien putkien läpi. Yhdysvallat ja EU olisivat halunneet rakentaa kaasuputken Turkmenistanista Kaspianmeren läpi Azerbaidzaniin ja sieltä edelleen Turkkiin.

Venäjä maksaa Kaspianmeren kaasusta sata euroa tuhannelta kuutiolta ja myy sitä eurooppaan 250 eurolla.

Venäjä tulee

myös Balkanille

Yhdysvalloissa on epävirallisesti myönnetty, että Venäjä on lyönyt kaikki läntiset energiapyrkimykset Keski-Aasiassa. Yhdysvallat kilpaili yli vuosikymmenen samoista Keski-Aasian öljy- ja kaasuvaroista. Nyt on aika myöntää hankkeen epäonnistuneen.

Keski-Aasian sopimuksen jälkeen Venäjä suuntasi katseensa Balkanille, mistä Yhdysvallat on yrittänyt pitää sen poissa Jugoslavian hajoamissodista lähtien. Balkanista piti tulla silta Naton vaikutusvallan laajenemiselle kohti Kaukasusta, Yhdysvaltain sotilastukikohdille ja Venäjän eristämiselle. Energiakorttia hyväksi käyttäen Moskova näyttää nyt lyöneen Washingtonin myös täällä.

Gazprom leviää

Itävallan kautta

Euroopassa uuden energiakartan ja Gazpromin vaikutusvallan keskukseksi on tulossa Itävalta, jonka pääkaupungissa Wienissä Vladimir Putin vieraili kymmenen päivää Keski-Aasian sopimuksen jälkeen. Wienissä sovittiin, että Venäjän kaasumahti Gazprom rakentaa Salzburgiin välivaraston Eurooppaan tuotavalle kaasulle. Kyseessä on 260 miljoonan euron investointi, jonka on määrä valmistua vuonna 2011.

Itävallasta venäläisten välittämä Kaspian kaasu tulee virtaamaan Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Unkariin, Sloveniaan ja Kroatiaan.

Varmuuden vakuudeksi Wienin lähelle rakennetaan toinen, manner-Euroopan suurin, kaasukeskus, joka viimeistään tekee tyhjäksi amerikkalaisten haikailemat Venäjän ohittavat kaasuputkihankkeet.

Gazprom on jo aiemmin sopinut kaasun toimittamisesta kotitalouksille Itävallan suurissa kaupungeissa. M.K. Bhadrakumarin mukaan käynnissä on viiden askeleen loikka, jossa Keski-Aasian kaasusopimuksen jälkeen Gazprom kasvattaa markkinaosuuttaan Itävallan kotimarkkinoilla, myy enenevässä määrin kaasua suoraan eurooppalaisille kuluttajille, käyttää Itävaltaa siltana eurooppalaisten markkinoiden valtaamiseen, työntää Yhdysvaltain ajamat hankkeet sivuun ja Itävallan kautta Venäjä vielä tekee vielä paluun Balkanille vastoin Yhdysvaltain strategisia päämääriä.

Eurooppa

investoi Venäjälle

Myös kylmät bisnesluvut osoittavat, ettei Yhdysvallat ole onnistunut luomaan vastakkainasettelua Venäjän ja EU-maiden välille energiaturvallisuuden nimissä. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ulkomaiset investoinnit Venäjälle kasvoivat 180 prosenttia ja ylittivät 24 miljardia dollaria. Kaikki suurimmat investoijat tulevat Euroopasta. Amerikkalaisten osuus oli vain 364 miljoonaa dollaria.

Vladimir Putin oli yhtenä kirjoittajana vuonna 2004 ilmestyneessä judo-oppaassa. Omassa osuudessaan hän kuvaili mm. joustavuuden periaatetta. Liian voimakasta vastustajaa ei kannata Putinin mukaan työntää täydellä voimalla, koska siinä kaatuu vain itse kumoon. Mutta jos työntää sopivasti, vastustaja tulee päälle täydellä voimallaan.

Silloin häntä sopivasti väistäen se onkin se vahvempi vastustaja, joka kaatuu itse.

Judo-oppejaan Putin näyttää soveltavan myös politiikassa. Venäläinen Kommersant-lehti arvioi viime viikkojen tapahtumien yhteisvaikutusta niin, että Eurooppaan virtaa kaasua eri lähteistä, mutta se kaasu kuuluu aina Venäjälle tai sellaiselle maalle, joka on Venäjän kontrollissa.

Kolme suurta peliä

”Suuren pelin” käsite on peräisin 1800-luvulta, jolloin Britannian ja Venäjän imperiumit kilpailivat vaikutusvallasta Keski-Aasiassa. Britit laajensivat vaikutusvaltaansa silloin vielä paljolti tutkimattomille seuduille ”kruununjalokivestään” Intiasta käsin. Venäjä laajensi omaa valtakuntaansa samaan aikaan samoille alueille. Tutkimusmatkojen, vakoilun ja diplomatian keskukseksi muodostui Afganistan.

Satavuotinen, monia konflikteja sisältänyt klassinen suuren pelin kausi päättyi vuonna 1907 Britannian ja Venäjän väliseen sopimukseen. Vuosikymmeniä jatkuneiden kiistojen jälkeen Venäjä myöntyi siihen, että Afganistania hallittiin brittien alaisuudessa, ja britit puolestaan sitoutuivat pitämään vallassa maan keskusvallan alle yhdistäneen Abdur Rahman Khanin.

Suuren pelin toinen vaihe käynnistyi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Vuonna 1919 Afganistania hallinnut Amanullah julisti maan itsenäiseksi ja hyökkäsi Britannian hallitseman Intian pohjoisosiin. Vuonna 1921 Neuvostoliitto ja Afganistan solmivat ystävyyssopimuksen.
Tällä kertaa peliä kesti 20 vuotta. Vuonna 1940 brittien ja Neuvostoliiton edut yhtenivät, kun ne painostivat Afganistania ajamaan alueeltaan pois natsi-Saksan tukikohdan, jota käytettiin vakoiluun.

Uusinta suurta peliä on kuvattu niin, että maailman muuttumisesta huolimatta sillä on sama päämäärä kuin ennenkin: Keski-Aasian kolonisoiminen ja keskenään kilpailevien suurvaltojen vaikutusvallan vähentäminen alueella. Vaikka tähtäimessä ovat öljy ja kaasu, on poliittinen vaikutusvalta sittenkin se, mikä kilpailijoita eniten kiinnostaa.

Keski-Aasian energiavarat olivat Neuvostoliiton aikana sen kontrollissa. Maiden itsenäistyttyä ensimmäisenä vanhat valtiaat haastoi yhdysvaltalainen energiayhtiö Chevron. Vuoteen 1993 mennessä se oli saanut haltuunsa 50 prosenttia yhdestä maailman rikkaimmasta öljyesiintymästä, Tengizin kentästä Kazakstanissa.

Vuotta myöhemmin myös Azerbaizan oli valmis päästämään ulkomaalaiset yhtiöt oman maansa öljykentille. Viimeistään tässä vaiheessa Venäjä huolestui Kaspianmeren tapahtumista. Kansallismielinen ja venäläisvastainen presidentti Abülfaz Elcibay syrjäytettiin kesäkuussa 1993 vain vähän ennen kuin hänen oli määrä allekirjoittaa joukko sopimuksia läntisten öljy-yhtiöiden kanssa.

Uudeksi presidentiksi noussut Heidar Alijev oli entinen KGB-mies ja NKP:n politbyroon jäsen. Hän teki nopeasti sopimuksen Venäjän öljy-yhtiön Lukoilin kanssa. Viimeistään nyt oli käynnissä kolmas suuri peli.

Yhdysvallat näytti voittavan pelin viisi vuotta sitten. Syyskuun terrori-iskuja seuranneen ns. terrorismin vastaisen sodan varjolla se perusti sotilastukikohtia Kirgisiaan ja Uzbekistaniin. Venäjä puolestaan oli heikkouden tilassa. Presidentti George W. Bushin sanottiin jo panneen loppusinetin kylmän sodan voitolle Venäjää vastaan. Samalla Yhdysvaltain arvioitiin panneen pisteen Kiinan vaikutusvallan lisääntymiselle alueella, ja Iranin piti olla lopullisesti pihdeissä.

Parin viime vuoden aikana pelin säännöt ovat kuitenkin menneet jälleen uusiksi. Monet entiset neuvostotasavallat ovat liittoutuneet uudelleen Venäjän kanssa presidentti Vladimir Putinin toimeliaisuuden ansiosta.

Kiinasta on tullut alueen voimatekijä. Turkmenistan on onnistunut enemmän kuin kaksinkertaistamaan Venäjälle myymänsä kaasun hinnan, koska myös Kiina on tullut samoille markkinoille.

Yhdysvaltain intressejä palvelevista hankkeista tärkein koskee Kazakstanin Kashaganin öljykenttää, merkittävintä öljylöytöä 30 vuoteen. Maan kansallisen öljy-yhtiön ja useiden länsimaisten yhtiöiden yritys ryhtyy laivaamaan öljyä tankkereilla Kazakstanista Azerbaizaniin, josta se kuljetetaan putken kautta Turkkiin.

Lähihoitajalle vuorotyössä reilu tonni käteen kuukaudessa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 29.6. 2007)

Miltä kuulostaisi epäsäännöllinen kolmivuorotyö, suuri vastuu ja surkea palkka? Työvoimapulaa pelkäävällä hoitoalalla yhdistelmä on täyttä totta.

KAI HIRVASNORO

Hoitajat ovat olleet alkuvuoden päähenkilöitä. Kokoomus antoi ymmärtää vaalien alla, että hoitajille napsahtaa 500 euron palkankorotus, jos puolue pääsee valtaan. Nyt valtaan päästyään se ei sitten ymmärräkään antaa lupaamiaan rahoja. Työmarkkinasyksystä ennustetaan kuumaa ja erityisen kuumaa juuri hoitoalalla.

Riihimäen terveyskeskuksen vuodeosastolla kaksi kevään päähenkilöä makustelee suuria puheita ja kertoo työstään. Vuodeosastolla sijaisen vakanssilla lähihoitajana työskentelevä Aino-Kaisa Pekonen epäilee, ettei luvattuja palkankorotuksia taida olla tulossa.

- Tai jos on, niin pelkästään sairaanhoitajille, älähtää myös lähihoitajana työskennellyt Minna Minkkinen.

Tämän lehden ilmestyessä sosionomiksi opiskeleva Minkkinen on jo vaihtanut asemapaikkansa Riihimäeltä Hämeenlinnan keskussairaalaan sosiaalityöntekijän kesäsijaiseksi.

Aino-Kaisa Pekonen on myös Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, on ollut sitä 12 päivää. Minna Minkkinen oli Vasemmistoliiton puoluekokouksessa yksi työtoveriaan Pekosta varapuheenjohtajaksi hehkuttaneista.

Hyvinvoinnin

ylläpitäjiä

Osastolla on 32 vuodepaikkaa ja asiakaskunta hyvin sekalaista. Osa potilaista on siellä leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa, osa dementoituneita, jotkut päihdekatkossa. Osa ei vain yksinkertaisesti pärjää enää yksin kotona. Palveluasuntoja ei ole tarjolla tarpeeksi.
Lähihoitajan työtä voisi luonnehtia potilaiden hyvinvoinnin ylläpidoksi. Se on suihkussa käyttämistä, vaipan vaihtamista, haavojen hoitamista, syömisessä avustamista, vuoteesta nostamista, kävelyn tukemista, lääkehoitoa...

Työmuoto on epäsäännöllinen vuorotyö. Henkilökunnan puutteen takia joskus on jäätävä aamuvuorosta suoraan iltavuoroon. Nyt juhannuksena Pekonen teki supervuoron kello 8-21.
Pahimmillaan nämä naiset tekevät ensin iltavuoron, heti seuraavana aamuna lyhyen vuoron ja puolilta päivin vapauduttuaan vielä yövuoron perään.

32 potilasta varten aamuvuorossa työssä on kuusi hoitajaa, illassa neljä ja yövuorossa kaksi. 16 potilasta per hoitaja ei naisten mukaan aiheuta yöllä kovin suurta hässäkkää, jos ei satu mitään poikkeavaa.

Opiskelijatkin

palavat loppuun

Henkilökunnan puute on hoitoalan tunnustettu epäkohta. Aino-Kaisa Pekonen kertoo, että jo kesäsijaisina toimivat alan opiskelijat kärsivät työuupumuksesta, koska he ovat koko talven täysipainoisen opiskelun ohella tehneet iltavuoroja ja viikonloppuisin kolmivuorotyötäkin.

- Heidän sairaslomansa ovat jo lähteneet pyörimään, joten meillä ei yksinkertaisesti ole enää mitään, mistä ottaa ihmisiä töihin, hän kuvaa tilannetta, kun ollaan vasta kesäkuussa.

- Sairastunutta paikkaamaan voidaan helposti soittaa kahdellekymmenelle ihmiselle eikä saada ketään. Ei ole enää ketään, kelle soittaa, Minna Minkkinen sanoo.

Ilta- ja aamuvuoroja tehdään sitten vajaalla henkilökunnalla, mistä kärsivät potilaat.

- Hoidon laatu kärsii, koska me emme pysty hoitamaan esimerkiksi aamupesuja, jos ollaan vajaalla henkilökunnalla. Iltavuorossa ei ole mikään ihme, jos hampaat jäävät pesemättä, Pekonen jatkaa.

- Ei ole aikaa tehdä sitä, mitä haluaisi, Minkkinen täydentää.

- Ei ole aikaa lähteä pihalle eikä mielenterveyden hoitamiseen.

Mielenterveyden hoitamisella hän tarkoittaa keskustelemista ja potilaaseen tutustumista.
Kesä neljänseinän sisällä

Pihalle potilaat eivät pääse nyt kesälläkään.

- Tällaisessa työssä toivoisi, että olisi ammattitaitoinen ihminen, joka vastaisi potilaiden virkistymisestä, että pitkäaikaiset potilaat pääsisivät ulos ja vaikka käymään jätskillä, Aino-Kaisa Pekonen haaveilee.

Osaston potilaista noin puolet viettää koko kesän neljän seinän sisällä. Talon molemmissa päissä on kyllä parvekkeet, lasitettu raitisilmaparveke ja tupakkaparveke.

Kun kaikki aika menee perusasioiden ylläpitoon, ja niistäkin joskus tinkien, niin potilaiden omaisillekaan ei riitä aikaa, vaikka heillä olisi kysyttävää ja kommentoitavaa.

Toimintatonni

kerran kuukaudessa

Hoitajat syövät eväänsä osastolla. Kun kello soi, ruoka jää siihen ja potilas käytetään esimerkiksi vessassa. Ja sitten takaisin kesken jääneen aterian ääreen vaikkapa oksennusta siivoamasta.

- Missään vaiheessa ei ole edes kymmenen minuutin hetkeä, jona voisi irtautua tältä osastolta, Minkkinen kertoo työvuoron kulusta.

Aino-Kaisa Pekosen ja Minna Minkkisen mukaan henkilökunnan puutteeseen on selvä ja yksiselitteinen syy: Työ on aliarvostettua ja se näkyy palkassa.

- Aina kuukauden viidestoista päivä me naureskellaan täällä, että taas tuli toimintatonni tilille, Pekonen kertoo.

Minkkistä risoo. Hän on opiskellut alaa 6,5 vuotta ja opiskelee nyt ammattikorkeakoulussa. Silti hän saa kolmivuorotyöstä pienempää palkkaa kuin sähkömiehenä päivätyötä tekevä poikaystävä, joka opiskeli omalle alalleen kolme vuotta.

Aino-Kaisa Pekosen mukaan pulma ei ole siinä, etteikö lähihoitajia valmistuisi, vaan siinä, että he valmistuttuaan lähtevät huonon palkan vuoksi ihan muihin töihin. Hän itsekin kokeili välillä sisustusmyyjän töitä, joista tienasi vähän paremmin kuin hoitotyöstä.

Kissa pöydälle: Paljonko saatte palkkaa?

Aino-Kaisa Pekosen peruspalkka on 1 600 euron nurkilla. Kolmivuorotyöstä syntyvine lisineen hän laskee saavansa noin 1 300 euroa kuussa käteen.

Eritelisä ei

kuulu apulaiselle

Tälläkin hetkellä hänen osastollaan on tartuntariski. Osalla potilaista on tarttuvia bakteeritulehduksia, jotka vaativat eristystä. Mutta esimerkiksi tartuntariskistä ei makseta mitään lisiä eikä hoitajia ole testattu.

- Siivoojakin saa huonoa palkkaa, mutta hänellä on monesti oksennuslisät ja muut eritelisät. Terveyskeskuksissa työskenteleville laitosapulaisille eritelisää ei makseta. Jos me saisimme eritelisät, meistä tulisi sikarikkaita, Minna Minkkinen nauraa.

Silti työ on

mukavaa

Miksi sitten olette hakeutuneet tälle alalle, jolla tarjolla on rankkaa työtä huonolla palkalla?

- Minä olen varmaan seurannut äitiäni, joka on tehnyt tätä 20 vuotta, Pekonen uskoo.

- Olen kokenut tämän pienestä asti hirveän mielenkiintoiseksi työksi. Oli kauhean kiva tulla käymään edes vähäksi aikaa tänne terveyskeskukseen. Olin jo ysillä työelämään tutustumisjaksolla nimenomaan täällä Riksun terveyskeskuksessa.

- Ja kyllä työni on oikeasti mukavaa. Lisäksi meillä on aivan mahtava työyhteisö, Aino-Kaisa Pekonen painottaa.

- Äiti sanoi silloin ihan suoraan, että mieti nyt kaksi kertaa ennen kuin lähdet. Kävin kokeilemassa sitä myyntityötäkin, mutta ei se ollut minun juttuni. Ahdisti ottaa iso hinta rautanaulasta.

Minna Minkkinenkin kulkee lähihoitajaäitinsä jalanjäljillä ja sanoo hakeutuneensa alalle, koska haluaa auttaa ihmisiä.

Hänkin kokeili ensin muuta ja oli yhden talven lihatehtaassa töissä, missä ei tarvittu koulutusta, mutta sai parempaa palkkaa kuin hoitoalalla. Harjoittelu psykiatrisella poliklinikalla toi kuitenkin varmuuden omasta alasta.

"Me naiset olemme

liian kilttejä"

Eli kuitenkin on kysymys siitä, että monet hoitajat ovat kutsumustyössä ja tyytyvät siksi surkeisiin palkkoihin ja muihin työehtoihin?

- Olen sitäkin miettinyt moneen kertaan, että kyllä me naiset vaan olemme jotenkin niin kilttejä. Me teemme nyt, mitä käsketään ja kyllä meille jonain päivänä suodaan se palkankorotus, Pekonen noituu.

- Välillä me mietitään näitä oksennusjuttuja, että kuinka moni mies lähtisi lähtisi siivoamaan oksennuksia ja palaisi sitten syömään kanapastaansa. Tällä palkalla.

Aino-Kaisa Pekonen sanoo olevansa tyytymätön terveydenhuoltoalan ammattiliittoihin. Tukea ja jämäkkyyttä tarvittaisiin.

Minna Minkkinen vertaa, että lihatehtaassa pääluottamusmies tuli esittäytymään heti ensimmäisenä työpäivänä. Terveydenhuoltoalalla ay-toiminta tuntuu olevan lähinnä sitä, että kerran vuodessa on risteily.

- Me naiset ollaan liian kilttejä, hänkin myöntää.

- Mutta jos nyt lyödään perseet penkkiin, niin palkat nousee ja jotain alkaa tapahtua.

- Mutta sitten toisaalta täällä on sellaisia vanhempia hoitajia, jotka sanovat, ettei se viimeksikään mitään auttanut, Pekonen murehtii.

Aino-Kaisa Pekonen on Tehyn, Minna Minkkinen JHL:n jäsen.

Molemmat haluavat kunnon palkankorotuksen, mutta painottavat myös laadullisia tekijöitä. Ihmisiä on pystyttävä hoitamaan hyvin.

Pysyvä sijaisuus

kummastuttaa

Ja sitten on vielä nykyajan kirous, pätkätyöt ja pätkien loputon ketjuttaminen. Pekonen ja Minkkinen eivät ole itse kokeneet asian nurjinta puolta. Aino-Kaisa Pekonen on työskennellyt osastolla sijaisena viime elokuusta lähtien ja jo tällä viikolla hän pääsi työhaastatteluun vakinaista paikkaa varten.

Kuntayhtymän palveluksessa hän on ollut kauemmin, viime vuoden toukokuusta lähtien. Työsuhteita pätkittiin sen verran, että Pekonen sai peräti 14 päivää kesälomaa. Ne on jo pidetty.

Minna Minkkisellä on tänä keväänä ollut 10-15 työsopimusta. Hän ei opiskelijana vielä vakipaikkaa haekaan, mutta kertoo entisestä työkaveristaan, joka on Tampereella tehnyt sijaisuuksia seitsemän vuotta ilman kesälomia.

Aino-Kaisa Pekonen valittaa sitä, ettei sijaisella ole elämässään mitään pysyvyyttä. Ei voi ottaa lainaa eikä suunnitella lomia. Toisaalta työvoimatoimiston suuntaan riittää byrokratiaa.

Sosiaali- ja terveysalalla on termi vakituinen sijainen, Minkkinen ihmettelee.

Minna Minkkinen ja Aino-Kaisa Pekonen on aktiivisia vasemmistoliittolaisia ja antavat tunnustusta puolueelleen. Työläiseksi mielletään siellä muutkin kuin sähkömiehet ja rakennusduunarit.

- Minä olen kokenut, että Vasemmistoliitto pitää myös hoitohenkilöstöä duunareina ja kunta-alaa kokonaisuutenakin, Pekonen kiittää.

Minkkinen toivoo, että Aino-Kaisan myötä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden ahdinko nousee vielä enemmän tapetille. Hän korostaa vieläkin sitä, että kyse ei ole vain omista työehdoista, vaan myös siitä, että he haluaisivat tehdä asiakkaiden puolesta paljon enemmän.

- Täällä on se tieto-taito. Me tiedämme, miten vaikuttaa meidän asiakkaidemme elämään parhaalla mahdollisella tavalla, mitä rakennemuutoksia pitäisi tehdä. Mutta ei meillä ole aikaa sellaiseen.