Ilmaston lämpenemistä ei voi enää estää

(Kansan Uutisten Viikkolehti 4.2. 2005)

Kioton ilmastosopimus astui voimaan helmikuussa 2005, mutta ilmaston lämpenemistä se ei ehdi pysäyttämään. Muutos on jo täällä. Britanniassa pidetyssä ilmastokonferenssissa esitettiin arvio, jonka mukaan viime vuonna 160 000 ihmistä kuoli ilmastonmuutoksen seurauksiin.

KAI HIRVASNORO

Helmikuussa 2005 vietettiin vanhan ajan talvea eteläisintä Suomea myöten.

Talvesta kannattaa nauttia niin kauan kuin sitä riittää. Syksyllä 2004 julkaistu arktinen ilmastoraportti ennakoi, että ilmastonmuutoksen seurauksena talvet alkavat olla harvinaista herkkua ja luvassa on sellaista säätä kuin marras-, joulu- ja tammikuussa oli: lauhaa, sumua, vesisadetta, kovia tuulia. Raportin mukaan pohjoisilla alueilla, siis myös aivan Suomen tuntumassa, ilmastonmuutos etenee kaksinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan verrattuna.

Tammikuu 2005 olikin poikkeuksellisen vetinen ja lämmin. Sademäärät olivat monin paikoin kaksin- jopa kolminkertaiset keskimääräiseen verrattuna ja lämpöä oli peräti 4-6 astetta enemmän kuin vuosien 1971 - 2000 keskiarvo.

Samaan aikaan Britanniassa julkaistiin lisää hälyttäviä raportteja. Meeting The Climate Challenge -tutkimuksen mukaan aikaa ei ole ehkä enää edes kymmentä vuotta kääntää kehitystä pisteestä, josta ei enää ole paluuta. Maapallon keskilämpötila nousee vääjäämättä kahdella asteella esiteolliseen aikaan verrattuna ja se johtaa toisaalla tulviin, toisaalla kuivuuteen, viljelyskelpoisen maan menetyksiin, lisääntyviin tauteihin, metsien kuolemaan laajoilla alueilla ja merenpinnan nousuun.

Vain pari päivää myöhemmin tiedelehti Nature julkaisi pahimman mahdollisuuden skenaarion Britannian osalta. Tietokonemallien äärilaskelmissa maapallon keskilämpötila nousee jopa 11 asteella. Napajäätiköiden sulaminen nostaa merenpintaa niin voimakkaasti, että Lontoo jää veden alle.

30 000 kuoli
kesällä 2003

Ja joulukuussa 2004 tiedemiehet yhdistivät ensimmäisen kerran yksittäisen sääjakson ilmastonmuutokseen. Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ihmisen aikaansaama lämpeneminen kaksinkertaisti todennäköisyyden kokea loppukesän 2003 kaltainen poikkeuksellinen hellejakso, jonka seurauksena tuhannet ihmiset kuolivat kuumuuteen.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen mukaan yksittäisen vuoden säähän ei kannata kiinnittää liikaa huomiota, mutta elokuu 2003 Euroopassa oli sitä, mitä luvassa on paljon lisää.

Useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa mukana oleva Petteri Taalas mm. johti Suomen osuutta arktisessa ilmastoraportissa.

Kuumien kesien ja kuivuuden vuoksi eteläisessä Euroopassa esimerkiksi maatalous tulee hänen mukaansa olemaan suurissa vaikeuksissa ja paikoin jopa loppumaan. Pohjoisessa taas on luvassa lauhoja ja kosteita pimeitä talvia ja lisää joulu-tammikuussa koettuja talvimyrskyjä. Viime myrskyn aikana Helsingin infrastruktuuri oli jo vaarassa merenpinnan nousun vuoksi ja Loviisan ydinvoimala oli lähellä pysähtymistä. Tällaisiin ilmiöihin on syytä varautua myös tulevaisuudessa.

Kuluvan vuosisadan jälkipuoliskolla Etelä-Suomessa on kuin Pohjois-Saksassa nyt ja Pohjois-Suomea odottavat etelän loskakelit. Pohjois-Saksaan Hampuriin ennustettiin tätä kirjoittaessa lähes kymmenen asteen päivälämpötiloja ja sateita melkein joka päivälle kuluvaa viikkoa.

Kokonaiset valtiot
uppoamisvaarassa

Brittitutkimuksen mukaan maapallon keskilämpötila on noussut 0,8 astetta esiteollisesta ajasta ja hiilidioksidin pitoisuutta ilmakehässä kuvaava lukema on 379. Jos se saavuttaa lukeman 400, kahden asteen lämpenemistä ei voida estää.

Jo ilmastonmuutoksen tässä vaiheessa valtamerien pinta on noussut kymmenen kertaa niin nopeasti kuin edellisten 3 000 vuoden aikana keskimäärin ja jääpeite on supistunut huomattavasti. Osa nyt asutuista valtioista on vedenpinnan suhteen kriittisellä rajalla, kuten Bangladesh tai Hollanti, ja monet suuret kaupungit sijaitsevat merien suistoalueilla. Äärimmäiset sääilmiöt ovat kaksinkertaistuneet viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana ja toistuvat kuivuuskaudet uhkaavat 1,2 miljardin ihmisen toimeentuloa. Pelkästään El Niño-sääilmiö vuosina 1997 - 1998 aiheutti 100 miljardin euron vahingot maailmantaloudelle.

– Tällä hetkellä kehitysmaat ovat hyvin herkkiä luonnonkatastrofeille ja 80 prosenttia luonnonkatastrofeista johtuu säästä. Bangladeshin tulva 1970-luvun alussa on suurin lähihistoriassa tapahtunut luonnonkatastrofi. Siinä kuoli 300 000 ihmistä, Petteri Taalas huomauttaa.

Petteri Taalaksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen radikaaliin vähentämiseen on aikaa 10 - 20 vuotta. Muuten ilmastonmuutoksesta tulee vieläkin voimakkaampi.

– Eli nykyisen polven käsissä on ratkaista se, missä ilmastossa useat tulevat polvet tulevat elämään. Ilmastonmuutos kiihtyy vielä seuraavallakin vuosisadalla, siksi on hyvin tärkeää toimia nyt.

Käynnissä on Taalaksen mukaan kaksinkertainen epäoikeudenmukaisuus sukupolvien välillä. Nykyinen polvi kuluttaa ensin fossiiliset polttoaineet loppuun ja siirtää sitten siitä koituvat haitat tulevien polvien niskaan.

Kioton sopimus on
vasta hyvä alku

Siihen ei enää voida vaikuttaa, tuleeko ilmastonmuutos. Se on jo täällä. Vaikuttamisen paikka on siinä, lämpeneekö maapallon ilmasto vuoden 2050 jälkeen vielä enemmän kuin nyt luvassa olevat kaksi astetta.

Ongelma on siinä, etteivät maailman valtiot halua tehdä tarpeeksi. Kioton ilmastosopimusta Petteri Taalas kuvaa hyväksi ensiaskeleeksi, mutta jo siitäkin puuttuu koko joukko keskeisiä, päästöjä runsaasti lisääviä maita. Yhdysvaltain lisäksi esimerkiksi Kiina, Intia ja Brasilia.

Kioton sopimuksen mukaan teollisuusmaiden pitäisi vähentää kasvihuonekaasujensa päästöjä ainakin 5 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Petteri Taalaksen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä. Jotta pahimman vaihtoehdon skenaariot eivät toteutuisi, päästöt pitäisi puolittaa.

Ilmastonmuutoksen torjunnan eturivissä oleva EU on asettanut tavoitteeksi, ettei kahden asteen lämpenemistä ylitetä.

Britanniassa tehty pahimman vaihtoehdon skenaario ei ole ainoa laatuaan. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon pohti vuosi sitten mahdollisuutta, että Golf-virta pysähtyy.

Tällaiset skenaariot ovat mahdollisia, mutta eivät todennäköisiä. Parhaillaan tutkimuksessa panostetaan Petteri Taalaksen mukaan kuitenkin keskiarvomuutoksen lisäksi juuri äärivaihtoehtoihin, joten vuoden, parin sisällä luvassa on lisää painajaismaisia tulevaisuudenkuvia. Myös Suomen oloihin sovellettu pahimman vaihtoehdon malli on valmisteilla.

Taalas toivoo, että isot numerot herättävät päätöksentekijöitä, mutta painottaa samalla uskottavuuden säilyttämistä. Äärimmäisellä pelottelulla on kääntöpuolensa.

Öljy-yhtiöiden lobbarit
huolestuivat Britanniasta

Euroopassa on Petteri Taalaksen mukaan valmiutta mennä Kioton sopimusta pidemmälle, mutta haaste on saada Yhdysvallat ja muut vastahangassa olevat maat mukaan. Teollisuusmaiden järjestön G8:n puheenjohtajana vuonna 2005 toimiva Britannian pääministeri Tony Blair on luvannut ilmastonmuutoksen olevan puheenjohtajakautensa tärkeimpiä asioita. Hänen mielestään Euroopan ja Yhdysvaltain tulisi lähentyä monilla aloilla ja ilmastokysymys on yksi tärkeimmistä.

Tosin hän Guardian-lehden mukaan hieman pehmensi puheitaan Davosin talousfoorumissa. Amerikkalaisten suuryritysten johtajille Blair oli todennut todisteiden ilmastonmuutoksesta olevan edelleen kiistanalaisia.Tony Blairin puheet aktivoivat joka tapauksessa välittömästi öljy-yhtiöiden rahoittamien ilmastoskeptikkojen järjestöjä. Yksi näistä, Scientific Alliance, julkaisi joulukuussa 2004 yhdessä washingtonilaisen George C. Marshall -instituutin kanssa raportin, jossa väheksyttiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Vuonna 2003 öljy-yhtiö ExxonMobil rahoitti Marshall-instituutin ilmastonmuutosohjelmaa 51 000 punnalla (73 000 euroa).

Viime viikon torstaina Scientific Alliance järjesti Lontoossa seminaarin, jossa kiistettiin kaikki mahdolliset ilmastonmuutosta koskevat uhkakuvat. Guardian-lehden yhteenvedon mukaan seminaarissa todettiin, että ilmaston lämpeneminen on antikapitalistista propagandaa, poliittinen salaliitto, japanilaisten ananasviljelijöiden levittämä huhu jne. Ja joka tapauksessa ilmastonmuutos on tappanut vähemmän ihmisiä kuin Stalin tai Hitler.

Petteri Taalas kuittaa skeptikkojen mielipiteet sillä, että he eivät ole ilmakehäasiantuntijoita.

– Tästä varsinaisesta asiasta heillä ei ole sanottavaa, mutta he yrittävät sitten sanoa, että asioista ei esimerkiksi tiedetä riittävästi eikä sen vuoksi pidä ryhtyä toimenpiteisiin. Samalla tavalla tupakkateollisuus masinoi aikanaan kampanjan, jossa kyseenalaistettiin se, onko tupakka terveydelle vaarallista vai ei.

Helpot ratkaisut
on jo tehty

Ilmastonmuutokseen havahduttiin viimeistään 1970-luvun lopulla. Maailman ilmatieteen järjestö WMO kutsui vuonna 1979 koolle ensimmäisen Maailman ilmastokonferenssin.Vuonna 1988 perustettiin hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka on julkaissut tieteellisiä arviointiraportteja, joissa kootaan yksiin kansiin kaikki maailmalla asiasta oleva tieto.

IPCC:n toinen arviointiraportti vaikutti Kioton sopimuksen syntyyn vuonna 1997.

25 vuodessa on saavutettu läpimurtojakin.

Ensinnäkin poliittinen järjestelmä on herännyt, sanoo Petteri Taalas.

Toiseksi voimakkaita päästörajoituksia on saatu voimaan. 1980-luvulla happamoittavien yhdisteiden päästöt saatiin nopeasti kuriin, samoin ilmakehän otsonikatoa aiheuttavat freonit ja halonit käytännössä nollattiin kymmenessä vuodessa.

– Kansainvälinen mekanismi on osoittanut, että jotain kyetään saamaan aikaiseksi, jos poliittista tahtoa on riittävästi, Taalas kehuu.

Mutta vaikein on vielä edessä. Jatkossa ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää päätöksiä, jotka koskettavat tavallisia kansalaisia.

– Nyt puututaan siihen, miten energiaa tuotetaan ja käytetään ja minkälaisia liikennöintivälineitä on käytössä. Se näkyy sitten myös ihmisten elämässä, jos päästäisiin päästöjen puolittamiseen, Taalas huomauttaa.

Kaikesta ongelman tiedostamisesta huolimatta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa vääjäämättä kaiken aikaa liikenteen ja energiantuotannon takia. Ja jatkaa kasvamistaan vielä hyvin pitkään, vaikka tällä päivämäärällä päätettäisiin voimakkaista rajoituksista, koska aineiden elinikä ilmakehässä on niin pitkä. Nyt tehtävillä päätöksillä vaikutetaan vuoden 2050 jälkeiseen aikaan.

Petteri Taalaksen mukaan tekniset keinot päästöjen rajoittamiseksi ovat olemassa. Nyt on kysymys poliittisesta tahdosta ja uskalluksesta.

– Kysymys on siitä, onko poliittinen päätöksentekokoneisto sellainen, että pystytään tekemään ratkaisuja useiden kymmenien vuosien perspektiivillä. Ajoittain näyttää siltä, että asioita pohditaan ensi vuoden talouskasvun näköpiiristä tai korkeintaan vaalikauden pituisella jaksolla. Tulevien polvien hyvinvointia pohtivia päätöksiä on vaikeampi saada tähän koneistoon, tuskailee tiedemies.

"Työväenmiehen" todelliset kasvot

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.12. 2005)

Tilastokeskuksen mukaan tuloerot kasvoivat vuonna 2004 kaikkien aikojen ennätystahtiin. Parhaiten ansaitseva kymmenys suomalaisista lisäsi tulojaan 1990-luvun alusta lähtien yli kymmenen kertaa enemmän kuin pienituloisin kymmenys.

Ja näin pitää ollakin, sanoi kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli ”Työmies” Niinistö ruotsinkielisessä ehdokashaastattelussa televisiossa.

– On muistettava, että talouden kehitys auttaa meitä kaikkia. Tarkoitan sitä, että talouden rakenteeseen ja logiikkaan kuuluu suuremmat tuloerot, koska jotkut pärjäävät paremmin, erittäin takellellen ruotsia puhuva Niinistö sanoi.

Ohjelmaa katsoessa vaikutti siltä, että kun Sauli Niinistö ei päässyt lavertelemaan laveasti omalla kielellään, niin hänen varsinaiset mielipiteensä tulivat julki kirkkaammin kuin kertaakaan tätä ennen. Suoriin kysymyksiin saatiin suorat vastaukset.

Ovatko tuloerot sinusta hyvä asia? Niinistöltä edelleen kysyttiin.

– Ovat, jotta hyvinvointi säilyisi.

Pitäisikö tuloerojen kasvaa entisestään?

– En minä sellaista toivo, mutta uskoisin, että talouden logiikka toimii niin. Jos olemme mukana kansainvälisessä taloudessa, niin käy.

Niinistön mukaan tuloeroja ei voi kaventaa kuin verotusta kiristämällä, ja sitä hän ei kannata.

Terävässä haastattelussa Sauli Niinistöltä kysyttiin myös hänen vaaliteemoihinsa viitaten, ovatko Fortumin optiorohmu Mikael Lilius ja pätkätöitä tekevä sairaanhoitaja todella samanarvoisia työläisiä.

– Molemmat tekevät työtä.

Eikö tämä (optiot) juuri luo vastakkainasettelua?

– Tietysti.

Pitääkö Suomen kehitysapu nostaa YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin?

– Jos meillä on rahaa.

Kyllä vai ei?

– Kyllä.

Presidentti Halonen kutsui YK:ssa Irakin sotaa laittomaksi. Oletko samaa mieltä?

– En olisi sanonut niin.

Onko se laiton?

– On. Se lienee kansainvälisen lain vastainen.

Räppärin joulusaarna

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.12. 2005)

Kuva: Saija Salonen

Itä-Helsingissä kasvanut Steen1 on eri mieltä kuin ”asiantuntijat”: kun hyvinvointiyhteiskuntaa puretaan, niin Ranskan siirtolaismellakat toistuvat meilläkin.

KAI HIRVASNORO

Käynnis on sota alempaa yhteiskuntaluokkaa vastaan
Sossu massit pakastaa, pistää tuet jäihin
Istuttaa lisää itseinhoo pienituloisten päihin

Suomalaisen rap-musiikin vihaisin mies, Steen1, ei harrasta turhaa symboliikkaa sanoituksissaan. Ja miehen toisen cd:nkin nimi on paras, mitä Suomessa on keksitty aikoihin: Varasta pomolta.

Tinkimätön lähiörunoilija näkee, että maailma on pirun paha paikka, jota hallitsevat suuryritykset ja hyvinvointiyhteiskunnasta on jäljellä enää lähinnä illuusio. Näkemyksensä Steen1 paiskaa kuulijan silmille suorana huutona ja aggressiivisen musiikin säestämänä. Ja sanottavaa riittää. Steen1 esittää räppiä osin sen takia, että normaalimittaiseen biisiin mahtuu hirvittävä määrä tekstiä.

Levyn ainoa musiikillinen suvantokohta Ikkunaprinsessa on sekin tekstillisesti armoton näkemys laitoksessa elävästä huostaanotetusta lapsesta. Teksti saa ihan uutta painoarvoa, kun lukee Steenin nettisivulta (http://steen1.blogspot.com/) hänen saamaansa kirjettä, johon laulu perustuu:

”Perhehistoriasta sen verran, että ollaan luultavasti hyvin tyypillisen Itä-Helsinkiläisen suvun viimeisintä sukupolvea: Kukaan edellisten sukupolvien miehistä ei ole elänyt yli 43-vuotiaaksi, vaan tapettu tai tappanut ittensä. Isoisä tapettiin Sörkassa ennen mun syntymää ja faija ”tappoi ittensä” läänillä, kun oli joutumassa Kakolaan – oli mennyt takaamaan jotain huumevelkoja.”

Kun Kansan Uutisten Viikkolehti jututtaa Steeniä tämän työpaikalla helsinkiläisellä nuorisotalolla, niin puhe kääntyy kuin itsestään vasemmistoon. Steen1 määrittelee itsensä anarko-sosialistiksi.

– Uskon, että sosialistisella järjestelmällä saataisiin enemmän hyvinvointia. Hyvinvointiin lasken 6 tunnin työpäivät, jolloin jengille riittää enemmän töitä.

– Anarkistisuus on minulle sitä, että haluan päättää itse elämästäni sen sijaan, että joku ulkopuolinen taho kertoo, miten pukeutua, syödä ja nukkua. Järjestelmä toimii kuin kone, mutta ketä varten? Tulee mieleen Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma, että ihmiset ovat luoneet järjestelmän, joka toimii hyvin, mutta miksi loppujen lopuksi? Steen1 pohtii.

Sikariporras sumplii meitä vastaan kabineteissa
hyvinvointivaltion perusteet kateissa

Steen1:tä haastatellaan aina levyttäneenä muusikkona, mutta enimmäkseen haastatteluissa puhutaan kuitenkin politiikkaa. Räppäri itse ei koe, että hänellä on valmiuksia selittää, miten yhteiskuntaa pitäisi kehittää. Tietämys ei riitä eikä hänen mielestään räppärin tai vaikka rallikuskin valmiuksilla pitäisi ylipäätään ängetä eduskuntaan, vaan perehtyä asioihin ensin kunnolla.

Biisissä Pala Steen1 toivoo Arkadianmäen palavan poroksi, mutta hän sanoo kuitenkin kunnioittavansa niitä, jotka perehtyvät asioihin ja pyrkivät vaikuttamaan.

– En mä kaikkia kunnioita, mutta esimerkiksi Arhinmäen Paavoa. On helvetin hyvä, että hän on siellä, tuollainen, joka on oikeiden asioiden puolella.

Steen1:stä puoluepolitiikkaa on kyllä melkoista teatteria, mutta äänestämällä saa ainakin oikeuden arvostella asioita. Politiikasta on hänen mielestään ruuti kadonnut, koska politiikka ei enää kiinnosta ihmisiä. Ja miksi ei?

– Ihmisillä on muuta, mikä kiinnostaa. Esimerkiksi meidän viisi hienoa tv-kanavaa ja Marika Fingerroos.

– Ensin yhdistetään se mielikuva, että minä en voi vaikuttaa siihen, mitä Kauniissa ja rohkeissa tapahtuu. Mä luulen, että tällä hetkellä vallankahvassa olevat ihmiset, jotka tästä hyötyvät – eli yhtiömiehet – niin niillä ei ole mitään syytä muuttaa asioita.

Luokkaristiriidat ruokkii julkista valtaa
totuttele käyttää kaulapantaa, ota kantaa
mikä pieles, Sailas tsiigaa vierest

Oletko koskaan varastanut pomolta?

– Nyt en ole. Mähän olen Helsingin kaupungilla töissä.

– Se ei tarkoita sillä tavalla, että varasta pomolta, vaan tämä on minun anarkistinen puoleni. En tarkoita sitä fyysistä pomoa, jolta tulisi varastaa, vaan pomolta varastamista on minusta esimerkiksi roskisdyykkaaminen. Kaupoista heitetään vikan myyntipäivän sapuskat roskiin ja niitä vartioidaan tiukasti, ettei sieltä voi hakea käyttökelpoista ruokaa. Ennen loogisista ja järkevistä asioista on nykyisin tullut rikkeitä ja rikoksia, Steen1 tarkentaa.

Steen1 on aiemmin ollut töissä muun muassa rakennuksilla, kivimiehenä ja puhelinmyyjänä. Järjestäytyneen yhteiskunnan vaatimuksista hän kummeksuu esimerkiksi pakkoa, jonka mukaan raksalla on oltava töissä tasan seitsemältä aamulla. Ei voi mennä töihin puoli tuntia myöhemmin ja vastaavasti jatkaa päivää puoli tuntia muita pitempään, vaikka työ on itsenäistä eikä vaikuta muiden tekemisiin. Seitsemältä on aloitettava vain siksi, että mesu vaatii sitä. Liukuva työaika ei koske duunaria.

– Minä pyrin pitämään itseni henkisesti vapaana, ja pidän vapautena sitä, että jos duuni kypsyttää, niin vaihdan työtä.

– Ihmiset asetetaan minun mielestäni sellaiselle raiteelle jo syntyessä. Tarhasta peruskouluun, sitten ammattikoulun tai lukion pysäkin jälkeen työelämään kunnes saavutaan eläkepysäkille. Minä en usko tähän, vaan elämä on raiteen sijasta kenttä. Sieltä voi hyppiä ja palata sitten raiteelle. Tai jättää kokonaan palaamatta.

Tarkennetaan vielä, että Steen1 ei ole mikään työnvieroksuja. Ensi kesälomalla hän menee kaverin kivifirmaan kuukaudeksi töihin.

Pakolaiset rynnii supervaltaa pakoon
teräslintu sylkee tulta,
Naton pommit maata takoo

Mitä vanhana työmiehenä pidät Sauli Niinistön työläisten presidentti -vaalimainoksesta?

– Eikö Hitler sanonut joskus, että jos aikoo heittää valheen, niin tekee siitä järjettömän ison, ettei kukaan edes osaa epäillä?

Aiotko itse osallistua presidentinvaaleihin?

– Kyllä mä ääneni menen antamaan. Äänestämättä jättäminen on lyhytnäköistä, esimerkiksi syrjäytyneet ihmiset harvemmin äänestää. Byrokratialla ja paperin pyörittelyllä halutaan ehkä tehdä työttömyydestä vielä hankalampaa, jotta et luottaisi tähän järjestelmään laajemmallakaan skaalalla. Työttömän ja vähävaraisen paras homma olisi äänestää, ja siksi itse äänestän periaatteesta ja ehkäpä jopa esimerkin vuoksi.

Ketä äänestät?

– No kun siellä on Halonen - Niinistö - Vanhanen -kolmio, niin kyllä mä Haloselle pistän, se on lähinnä mun ideologiaa.

Mitä arvelet entisenä itähelsinkiläisenä, voivatko samat maahanmuuttajien mellakat toistua meillä kuin jokin aika sitten Ranskassa?

– Voivat. Uskon, että se oli vasta alkua, ja jos kehitys jatkuu samaan suuntaan, niin tulee tapahtumaan.

Kaikki asiantuntijat sanoivat Ranskan mellakoiden aikana, että meillä on ihan eri systeemit ja erilainen tilanne.

– Meillä on eri systeemit, mutta minun mielestäni tätä systeemiä – hyvinvointivaltiota – puretaan järjestelmällisesti. Kun hyvinvointivaltiota puretaan, niin nekin vähäiset verorahat pistetään varmasti valtiovallalle ja poliisille. Se tarkoittaa sitä, että kytät hoitavat täälläkin asiat konetuliaseilla. Hyvinvointiyhteiskuntaa vahvistamalla voitaisiin saada järjestelmä, jossa olisi vähemmän väliinputoajia.

– Olen itse ollut työtön ja jopa syrjäytynyt. Kyllä sieltä pääsee pois tuella. Mutta jos sulle tulee sellainen olo, että kukaan ei jeesaa, niin sitä astuu yhteiskunnasta täysin ulos.

Onko Suomi sinusta nykyään itsenäinen maa?

– No, meillä on Suomen lätkäjoukkue. Se on varmaan aika pitkälle siinä.

Suuryritykset rakentaa meidän maailmankuvan
luet tekstin lehdestä tai näet kuvan liikkuvan

Olet sanonut, että nykyään lapsista kasvatetaan uuden totalitarismin lapsia. Mitä tarkoitat?

– Se on juuri sitä, että ihmiset rakentavat ehkä paperilla täydellisen järjestelmän, mutta hyötyä ei korjaa kukaan. Viihteellä hallitaan. Minulla 1980-luvun lapsena kesti törkeän pitkään tajuta, miksi minun mielestäni esimerkiksi Lähi-idän ihmiset, venäläiset tai saksalaiset ovat pahoja. Sehän on amerikkalaisten elokuvien asennemuokkausta.

– Me voidaan naureskella kommunistista Kiinaa, missä on sallitut kirjat ja musiikki. Mutta kyllä täällä on muuten ihan samalla tavalla. Meillä on näennäinen vapaus valita, mutta uskallapa vaatia vääriä asioita, niin Suojelupoliisi kuuntelee.

Pomoo varten jäit ylitöihin
et firma pääsis kiinni kiintiöihin

Nykyään Steen1 työskentelee Helsingin keskustassa nuorten mediakeskuksessa, missä käy aktiivista ja harrastavaa nuorisoa, joilla on erikoisosaamista esimerkiksi radiotyössä ja musiikissa. Mutta näkemykset uuden totalitarismin lapsista perustuvat hänen aikaisempaan asemapaikkaansa Mellunmäen nuorisotalolla Itä-Helsingissä.

– Siellä kävi paljon ahdistuneita nuoria. Ilmeisesti vanhempien työttömyys ja vastaavat vaikuttivat paljon. Yksikin kerta junnut vaan pomppi poliisiautojen katoilla ja paiskoi kyttiä kivillä. Eikä se ollut mitään tavatonta.

Ahdistaako itseäsi kolmen lapsen isänä se, että viihde ja markkinakulttuuri imevät heidät väkisinkin syövereihinsä?

– Kyllä toki.

– Kun mä olin skidi, niin meille tuli Kansan Uutiset ja sitä aatteellista lehteä tuli selailtua. Mutta nyt olen huolissani siitä, että muksut lukevat Ilta-Sanomia, Iltalehteä ja Seiskaa. Kun he ovat aikuisia, heillä ei ole mitään vertailukohtaa, he vain nielevät sen mitä saavat, koska heillä ei ole mitään tietoa paremmasta.

– Arvostan valinnanvapautta, mutta pyrin kertomaan omille lapsilleni, miksen syö lihaa, miksi en todellakaan toivo heidän käyvän McDonalds´lla enkä ostavan Coca Cola Companyn tuotteita. Mutta heillä on se valinta. Minä uskon, että kun kaikilla ihmisillä on yhtäläinen vapaus valita, niin me pääsemme lähimmäksi sitä keskiarvoa, mikä on yleinen mielipide.

Liittovaltio panostaa passivointiin
robotti ohjelmoidaan voiton maksimointiin

Sopivan kaupalliseen muotoon pakattu rap-musiikki voi Suomessakin myydä jopa 100 000 levyä, mutta Steen1:n kaltainen yhteiskunnallinen julistus jää luonnollisesti kauas tällaisista luvuista. Varasta pomolta nousi kuitenkin ilmestyessään Suomen virallisella listalla sijalle 24 ja levyn julkaissut pienlevy-yhtiö Monsp julisti lokakuussa Steen1:n tehneen historiaa: Levy pysyi listalla myös toisen viikon.

Tätä suurempaa suosiota Steen1 ei oikeastaan kaipaakaan. Hän säilyttää mieluummin katu-uskottavuutensa eikä siksi suostu riekkumaan myyntiä edistävissä viihdeohjelmissa. Hän on kieltäytynyt keltaisen lehdistön haastatteluista, samoin television viihteellisistä keskusteluohjelmista.

– En mä halua olla julkkis.

Lymy-Eero ja harhauttamisen taito

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.12. 2005)


Hallitus – tai käytännössä kolmen kopla – tuo eduskuntaan yksimieliset esitykset, mutta eduskunnassa niiden puolustaminen jää pääosin keskustan kontolle. SDP:stä vaikeissa asioissa puhuvat vain ne edustajat, jotka arvostelevat hallituksen esityksiä ja joilla ei ole mitään painoarvoa ryhmänsä päätöksissä.

KAI HIRVASNORO

Eduskunnan syyskauden ruuhkaisa budjettilakien käsittely paljasti, että sosialidemokraatit valmistautuvat jälleen seuraaviin eduskuntavaaleihin kaksoistaktiikalla. Hallituksessa tehdään puolueen äänestäjäkunnalle epämieluisia ratkaisuja, mutta eduskunnassa ja ylipäänsä julkisuudessa niitä ei puolusteta. Muutaman pari kertaa vaalikaudessa profiloituvan häirikkökansanedustajan avulla luodaan kuvaa ”kriittisestä” suhtautumisesta yhteiskunnan kehitykseen.

Taktiikka huipentui viime viikon alussa, kun eduskunta poisti rikkailta varallisuusveron. Yksikään sosialidemokraatti ei puolustanut hallituksen esitystä ja puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma pysytteli lähetekeskustelua lukuunottamatta visusti pois istuntosalista koko asian käsittelyn ajan. Mutta mikä olikaan varallisuusverouutisoinnin kärki kautta median? Se, että varallisuusvero poistettiin, vaikka seitsemän urheaa demaria vastusti asiaa.

Heti varallisuusveron poiston jälkeen Heinäluoma marssi istuntosaliin haukkumaan kokoomuksen veropolitiikan, kuten oli haukkunut jo ennen vaaleja, minkä jälkeen SDP on pannut menemään isommat veronkevennykset kuin kokoomuskaan osasi vaatia.

Työnantajille
rahaa vastikkeetta

Mutta varallisuusvero ei ollut ainoa asia, jossa demareita huhuiltiin istuntosaliin puolustamaan hallitusta. Jo sitä ennen oppositio kyseli heidän perustelujaan työnantajien matalapalkkatuelle, joka valitun mallin mukaan pitää huolen siitä, että matalapalkkainen työ myös pysyy matalapalkkaisena.

– Tämän asian nyt luulisi olevan riittävän kiusallinen sosialidemokraateille, kun he työmarkkinapöydissä sanovat ajavansa työntekijöille parempia palkkoja ja samaiset sosialidemokraatit täällä salissa ovat valmiit osoittamaan työnantajalle vastikkeetonta tukea ainoastaan sillä perusteella, että maksettava palkka on riittävän alhainen, arveli kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) vaiteliaisuuden syyksi.

Hallituksen arvion mukaan 120 miljoonan euron panostuksella syntyy 1 900 työpaikkaa eli yhden työpaikan hinnaksi tulee 60 000 euroa.

Markus Mustajärvi sanoi eduskunnassa lakiin sisältyvän kaksinkertaisen kannustinloukun:

– Tuki kohdistuu jo 900 euroa kuukaudessa ansaitseviin, ja toinen kynnys tulee 1 600 euron kuukausipalkassa. Sen jälkeen jos työnantaja haluaisi korottaa työntekijän palkkaa vaikkapa 100 euroa, tämä korotus tulisi maksamaan työnantajalle 150 euroa. Silloin varmaan työnantaja miettii kaksi kertaa, nostaako palkkaa vai ei.

Toivotaan,
toivotaan

Lisäksi hän huomautti, että tuki on täysin vastikkeeton. Siihen ei sisälly mitään kytkentää uusien työpaikkojen luomiseen ja tukea saavat myös irtisanovat yritykset, jotka tekevät samaan aikaan jättiläisvoittoja.

SDP:n ainoissa puheenvuoroissa lakia puolustettiin sillä, että kyseessä on määräaikainen kokeilu, jonka sisältöön voidaan tarvittaessa puuttua.

– ...haluan olla sillä tavalla rehellinen, että onhan tässä se ongelma ehkä, että sen rahasumman, mikä tähän on varattu, vaikuttavuus voi olla suhteellisen pieni. Mutta itse olen optimisti ja ajattelen, että se voi olla suurempikin kuin se, mitä tähän on varattu, lausui Jukka Gustafsson (sd.) arvoituksellisesti.

Varallisuusverosta puhuivat demareista ensimmäisessä ja toisessa käsittelyssä ainoastaan ne, jotka vastustivat lakia. Sekä Matti Saarinen (sd.), joka uhopuheistaan huolimatta jätti kokonaan äänestämättä.

– Nyt tehtyä ratkaisua pidän edelleen kaikesta huolimatta, vaikka se juna on mennyt, epäoikeudenmukaisena lahjana kaikkein varakkaimmille. En myöskään usko sen työllisyyttä edistäviin vaikutuksiin eikä sitä kukaan täällä ole yrittänyt edes todistella, kun luetaan virallisia papereita, Saarinen kuitenkin hankki itselleen uskottavuutta seuraavaan vaalikampanjaan päivää ennen äänestystä.

26 miljoonaa ei
löytynyt köyhille

Asumiskulujen seitsemän prosentin omavastuusta toimeentulotuessa eduskunnassa käytiin monessa mielessä paljastava keskustelu. Vasemmistoliitto esitti, että käytännössä toimeentulotuen leikkauksena toiminut laki tulisi voimaan heti vuoden 2006 alussa eikä vasta ensi vuoden syksyllä. Keskustelussa selvisi, miksi tämä ei hallituspuolueille käynyt: Virpa Puisto (sd.) kertoi, että teknisesti laki olisi saatu voimaan maaliskuun alusta lähtien, mutta se olisi maksanut 26 miljoonaa euroa. Sitä rahaa ei hallituspuolueiden neuvotteluissa köyhimmille suomalaisille löytynyt, mutta samojen puolueiden mielestä verotulojen vähintään 70 miljoonan euron menetys varallisuusveron poiston yhteydessä oli merkityksetön summa.

Keskustelussa käytiin vielä kerran läpi myös toimeentulotuen leikkauksen historia Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisessä hallituksessa. Outi Ojala (vas.) muistutti, että kokoomus halusi leikkausprosentiksi 20, mutta Vasemmistoliitto sai sen alennettua seitsemäksi.

– On totta, että vasemmistoliitto viime vaiheessa tämän asumismenoihin liittyvän omavastuun todellakin taisteli sieltä viimeksi esillä olleesta 8 prosentista tähän 7 prosenttiin, vahvisti myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz.

”Kannustaminen
heikkenee”

Hän ja Kimmo Sasi (kok.) kertoivat avoimesti, miksi leikkaus kokoomuksen mielestä oli paikallaan.

– Silloin, kun nämä ratkaisut tehtiin, ei todellakaan ollut kyse siitä, että haettiin ensisijaisesti, ainakaan minun mielestäni tai meidän kannalta, säästöjä kuntien ja sitä kautta julkiseen talouteen, vaan kyse oli nimenomaan näiden työntekoon liittyvien kannustinongelmien lieventämisestä ja siitä, että ihmisillä olisi mielenkiinto omien asumiskustannustensa määrään, perusteli Zyskowicz.

Nyt kannustimet pienipalkkaisen raskaan työn vastaanottamiseen hänen mukaansa vähenevät.

Kimmo Sasi taas korosti sitä, että kaikki ilmainen johtaa tehottomuuteen. Kun ei ole omaa vastuuta, ei ole mielenkiintoa asumiskuluja kohtaan.

Sasille korjattiin, ettei asumistuessa edes ole täydellistä vuokrakompensaatiota.

Outi Ojala piti kaksikon puheita paljastavina:

– Kokoomuksessa ihmiskäsitys on se, että työttömät ovat laiskoja, velttoja ja haluavat elää yhteiskunnan siivellä.

Kuopiolaisen vuokrataloyhtiön toimitusjohtajana aiemmin toiminut Erkki Virtanen (vas.) painotti, että hänen yhtiönsä 12 000 asukkaasta 10 prosentille alkoi syntyä lain myötä vuokrarästejä. Eikä se johtunut Virtasen mukaan asukkaiden laiskuudesta vaan köyhyydestä.

Intian Nokia-puistossa ei veroja eikä lakkoja

(Kansan Uutisten Viikkolehti 16.12. 2005)



Intiasta on tulossa Kiinan jälkeen suuryhtiöitä houkutteleva erikoistalousalueiden täyttämä maa. Uudenlaisen avauksen Intiaan tekee Nokia, jonka verovapaa tehdas tsunamista pahoin kärsineessä Tamil Nadun osavaltiossa aukeaa vuoden 2006 alkupuolella.

KAI HIRVASNORO

Ensi vuoden alussa matkapuhelinjätti Nokia avaa Etelä-Intiassa Tamil Nadun osavaltion erikoistalousalueella tehtaan, joka ryhtyy tuottamaan kännyköitä kasvaville paikallisille markkinoille. Nokia tuo köyhälle alueelle 2 000 työpaikkaa, mutta vastineeksi se saa etuja, jotka ainakin sijoittajien näkökulmasta ovat miellyttäviä. Tamil Nadun nokialaisilla ei ole lakko-oikeutta missään olosuhteissa, ei liioin työsuhdeturvaa. Tulevien vuosien osavuosikatsausten osakekohtaisten tulosten voidaan ihailla nousseen osin sen takia, ettei Nokia maksa tuloveroja Tamil Nadun tehtaan toiminnoistaan kymmeneen vuoteen.

Nokiasta on kommentoitu kansalaisjärjestö Finnwatchin julkaisemia tietoja sillä, ettei yhtiön saamissa eduissa ole mitään erikoista eikä poikkeuksellista.

Eikä niissä olekaan. Maailmaa on muokattu yhtiöiden tarpeiden mukaiseksi jo vuosikymmeniä ja yhtenä keinona tässä ovat erikoistalousalueet, joilla köyhiin maihin houkutellaan sijoittajia. Niissä on yhtiöiden emämaihin verrattuna alkeelliset työehdot, huonot palkat ja olematon järjestäytymisaste.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan vapaatuotantoalueita oli yli 3 000 vuonna 2002 ja niiden määrä kasvaa nopeasti. Niissä oli 43 miljoonaa työläistä, ja koska kyse on suurelta osin kokoonpanosta ja vaatteiden valmistuksesta, valtaosa työntekijöistä on näppäriä nuoria naisia.

Intia-ilmiö seuraa
Kiina-ilmiötä

Kaksi kolmasosaa vapaavyöhykkeistä sijaitsee Kiinassa, mutta edelläkävijäyritysten katseet ovat jo kohinalla kasvavassa Intiassa. Intiassa on yli miljardi asukasta. Massiivisesta köyhyydestä huolimatta ostovoimaista keskiluokkaa on Suomen ulkoministeriön arvion mukaan 300 – 400 miljoonaa, joten pelkästään Intian kotimarkkinat ovat houkutteleva kohde kansainvälisille yhtiöille. Intian kännykkämarkkinat ovat maailman nopeimmin kasvavat. Uusia liittymiä avataan kaksi miljoonaa kuukaudessa.

Suomalaisesta näkökulmasta Nokian uuden tehtaan tekee kiinnostavaksi se, että Tamil Nadun osavaltio perusti erikoistalousalueen nimenomaan Nokian houkuttimeksi. Finnwatchin raportin tehnyt, pitkään Intiassa asunut ruotsalaistutkija Patrik Oskarsson kertoo, että Nokia ja Tamil Nadun osavaltion hallitus allekirjoittivat sopimuksen tehtaan perustamisesta Chennain kaupungin lähelle kuluvan vuoden huhtikuussa. Tehdas tuottaa 24 miljoonaa puhelinta vuodessa.

Päätöstä edelsi osavaltioiden välinen kilpailu. Nokian johtaja Pekka Ala-Pietilä kehui kilpailun ratkettua, että Tamil Nadussa on osaavaa työvoimaa, ystävällinen bisnesympäristö, osavaltion tuki, hyvät yhteydet ja kaiken kaikkiaan kyseessä on edullinen hanke.

Heinäkuussa osavaltioon perustettiin Nokiaa varten erikoistalousalue. Muiden etujen lisäksi Nokia saa kaiken tarvitsemansa infrastruktuurin valmiina. Tapaninpäivän tsunamista pahiten kärsineellä alueella on Nokialle rakennettu tehtaat ja tiet, ja tarjolla on sähköt ja vettä, joista alueella muuten on pulaa.

60 miljoonaa asukasta,
2 000 työpaikkaa

Patrik Oskarssonin mukaan rahaa on pantu palamaan, mutta Tamil Nadun osavaltiolta on jäänyt ratkaisematta, miten se saa investointinsa kustannettua. Uusia, varmasti haluttuja työpaikkoja syntyy 2 000, mutta esimerkiksi heidän pienistä palkoista maksamien verojen varaan ei kannata paljoa laskea, kun osavaltiossa on 60 miljoonaa asukasta.

– Nokian investointi seuraa intialaista traditiota. Kyseessä on megaprojekti, jolla poliitikkojen on hyvä mennä seuraaviin vaaleihin, mutta sillä on vain vähän tekemistä äänestäjien todellisten etujen kanssa, Oskarsson toteaa.

Hänen mielestään Nokian pitäisi kantaa omat kustannuksensa investoinnista eikä ottaa taloudellisia etuja valtiolta, jossa kansantulo on kaikesta IT-huumasta huolimatta 530 dollaria vuodessa.

– Tsunamin jälkeen on vielä helpompi nähdä, mihin osavaltion pitäisi mieluummin käyttää rahaa, huomauttaa Oskarsson.

Nokia avaa pään
kohti pohjaa

Nokia ei ole matkapuhelinyrityksistä suinkaan yksin menossa Intiaan. Amerikkalaisen Motorolan kännyköiden ohjelmistoista jo 40 prosenttia valmistetaan Intiassa ja ruotsalainen Ericsson aloitti siellä toimintansa maaliskuussa. Muut globaalit yritykset seuraavat perässä.

Patrik Oskarssonin mukaan kuitenkin juuri Nokia on nyt osoittanut lähtötason siinä, millaisilla eduilla osavaltiot ovat valmiita houkuttelemaan suuryrityksiä, sillä Nokia on ensimmäinen maailmanlaajuinen suuryritys, joka investoi nimenomaan erikoistalousalueelle. Perässä on tulossa ainakin auto- ja terästehtaita.

Patrik Oskarssonin mielestä hallitusten suuryrityksille tarjoamat houkuttimet näyttävät yksinkertaisesti hulluudelta, mutta globalisaation myötä kilpailu sijoituksista on vain kiihtynyt.

Intia lähti kilpailuun mukaan ja alkoi avata talouttaan 1990-luvun alussa. Patrik Oskarssonin mukaan kehitystä kannattaa koulutettu ja hyviä työmahdollisuuksia saanut keskiluokka sekä vaikutusvaltaiset ulkomailla asuvat intialaiset, jotka rahoittavat puolueita ja joiden Intia haluaa investoivan kotimaahansa. Tämä ryhmä haluaa avointa taloutta ja kaikkinaisen sääntelyn purkamista talouselämältä.

– Ne jotka kannattavat eniten ulkomaisten investointien houkuttelemista tarvitsevat vähiten yhteiskunnan palveluita. Heillä on yksityiskoulut, yksityissairaalat ja jopa yksityisiä teitä, vettä, sähköä ja kuljetuspalvelut. Heitä ei huoleta, jos valtio epäonnistuu hankkimaan verotuloja eikä siten voi järjestää julkisia palveluita. Köyhille julkiset palvelut ovat monista epäonnistumisista huolimatta elintärkeitä. Ulkomaisista investoinneista he eivät sen sijaan hyödy, eivät suoraan eivätkä välillisesti, Oskarsson painottaa.

Koko raportti Indian Attraction on luettavissa osoitteessa http://www.finnwatch.org/intia.pdf.

Vasemmistobuumi Latinalaisessa Amerikassa

Huhut sosialismin
kuolemasta ennenaikaisia

(Kansan Uutisten Viikkolehti 16.12. 2005)

Venezuela, Kuuba, Argentiina, Brasilia, Chile, Uruguay. Ja sunnuntaina joukkoon liittyy todennäköisesti Bolivia. Alueellisesti suurinta osaa Latinalaisesta Amerikasta johtavat vasemmistolaiset presidentit.

KAI HIRVASNORO

Bolivian presidentinvaalit pidetään sunnuntaina 18.12. Voittajasuosikki on Che Guevaran nimiin vannovan Liike Kohti Sosialismia -puolueen johtaja Evo Morales. Moralesilla on vaaleissa kaksi pääteemaa. Entinen kokan kasvattajien liiton puheenjohtaja aikoo laillistaa kokan viljelyn, vaikka se onkin kokaiinin raaka-aine. Toiseksi Morales on luvannut kansallistaa maan tärkeimmät luonnonvarat – öljyn, kaasun ja kaivokset.

Jos Evo Morales voittaa, hänestä tulee Latinalaisen Amerikan seitsemäs vasemmistopresidentti. Alueen suurimmista maista vain Peru ja Meksiko ovat oikeistojohtoisia.

Ja jatkoa voi olla tulossa. Perussa presidentinvaalit pidetään huhtikuussa, Ecuadorissa ja Kolumbiassa myöhemmin ensi vuonna. Konservatiivijohtajista vain Kolumbian Alvaro Uriben jatkokausi näyttää turvatulta.

Latinalaisen Amerikan vasemmistohuuma konkretisoitui marraskuun alussa Amerikan maiden kokouksessa Argentiinan Mar del Platassa. 34 johtajasta 33 oli hyvää pataa keskenään, vitsaili ja kulki yhdessä. Se 34:s oli Yhdysvaltain presidentti George Bush jota ei Guardian-lehden mukaan oikein kaivattu porukoihin.

Sosialismia
ja pettymyksiä

Mutta mitä vasemmistolaisuus merkitsee tämän päivän Latinalaisessa Amerikassa?

Hyvin erilaisia asioita.

Venezuelan Hugo Chavez puhuu 21. vuosisadan sosialismista. Siihen kuuluu valtionyhtiöiden perustamista, yksityisen yritystoiminnan ja pankkien voimakasta sääntelyä sekä osuuskuntia. Venezuelaan on perustettu jo lähes 7 000 osuuskuntaa ja ne työllistävät 210 000 ihmistä. Pankkien korot on säännelty ja kolmasosa niiden lainoista on annettava maaseutuprojekteihin, talojen korjauksiin, turismin edistämiseen sekä mikrohankkeisiin.

Venezuelalla on varaa, sillä öljydollareita suorastaan tulvii maahan.

Talousuudistusten lisäksi Chavezilla on myös poliittisia pyrkimyksiä osallistuvan demokratian luomiseen ja laajentamiseen.

Toisaalta Chilen ensimmäinen Salvador Allenden jälkeinen sosialistipresidentti Ricardo Lagos noudatti varovaista talouspolitiikkaa. Hänen seuraajakseen valittaneen tammikuussa presidentinvaalien toisella kierroksella sosialisti Michelle Bachelet, entinen poliittinen vanki, josta odotetaan Lagosia radikaalimpaa uudistajaa. Viime sunnuntaina vaalien ensimmäisellä kierroksella Bachelet sai noin 46 prosenttia äänistä.

Brasilian kohulla presidentiksi noussut Luiz Inacio Lula da Silva on ollut monelle Työväenpuolueen kannattajalle katkera pettymys. Vasemmistolaisia uudistuksia ei ole kuulunut ja kaiken lisäksi puolue sotkeutui pahaan korruptioskandaaliin. Toisaalta Argentiinan vasemmisto-peronistinen Nestor Kirchner taas on ollut monelle vasemmistolaiselle myönteinen yllätys ja saanut tukea myös perinteiseltä vasemmistolta.

Asetelmat eivät siis ole kovin selkeitä.

New York Times Magazine arvioi marraskuussa, että Bolivian Evo Moralesista Venezuelan Hugo Chavez saisi ensimmäisen todellisen liittolaisen Kuuban Fidel Castron ohella.

Sosialismi on
demokraattisempaa
kapitalismia

Joka tapauksessa Latinalaisen Amerikan kehitys osoittaa, että puheet sosialismin kuolemasta ovat ennenaikaisia, arvioi kehitysmaatutkimuksen professori Teivo Teivainen. Hänen asemapaikkansa on tänä syksynä ollut Saint Mary´s -yliopisto Kanadassa, mutta varsinaisesti Teivainen toimii Perussa, jossa hän johtaa demokratian ja globaalimuutoksen ohjelmaa San Marcosin yliopistossa.

Teivo Teivainen tarkentaa, että sosialismilla hän tarkoittaa pyrkimyksiä muuttaa kapitalistista taloutta demokraattisemmaksi. Välttämättä kyse ei siis ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä koko kapitalismin kumoamisesta, vaan kestävästä vaihtoehdosta kapitalismin eriarvoisuutta ja epädemokraattisuutta tuottavalle ulottuvuudelle. Tässä mielessä sosialismi on hänen mielestään noussut uudelleen asialistalle Latinalaisessa Amerikassa.

Chavezin ja Moralesin edelle uuden ajattelutavan edustajista Teivainen nostaa Uruguayn presidentin Tabare Vasquezin, jota on kannattanut perinteinen vasemmisto 1970-luvun sisseistä alkaen. Vasquezin Frente Amplio -rintamalla on enemmistö myös Uruguayn parlamentissa, mitä ei Venezuelaa lukuunottamatta ole muualla tapahtunut. Kahden viikon takaisen vaaliboikotin takia Chavezia tukevilla puolueillahan on nyt kaikki paikat Venezuelan parlamentissa.

Imperialismi sanotaan
niin kuin se on

Teivo Teivaisen mukaan vasemmiston nousu on tuonut uutta ruutia geopoliittiseen keskusteluun. Imperialismista puhutaan nyt asian oikealla nimellä ja Hugo Chavez pyrkii rakentamaan Yhdysvaltain vastaista koalitiota. Bolivian siirtyminen vasemmalle vahvistaisi kehitystä, jossa Latinalaisen Amerikan maat ovat irtautumassa Yhdysvaltain talutusnuorasta.

George Bushin presidenttikauden suurimpiin saavutuksiin kuuluu Yhdysvaltain maineen tosiasiallinen pilaaminen muun maailman silmissä ja jossain mielessä hän on myös Latinalaisen Amerikan vasemmistobuumin taustavoima, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Kunkin maan sisäisten syiden lisäksi kehityksessä on nähtävissä myös vastareaktio Yhdysvaltain politiikalle ja maan hegemoninen valta alueella on nopeassa laskukierteessä.

Hyvä esimerkki tästä on se, että alueella hyvin tärkeään Amerikkojen ihmisoikeuskomissioon ei pari vuotta sitten kelpuutettu ollenkaan Yhdysvaltain edustajaa, mikä on aivan ennenkuulumatonta. Komissioon valitaan maanosan parhaat ihmisoikeusasiantuntijat, kaikki arvostettuja juristeja. Mutta Bushin ehdokas oli floridalainen lakimies, joka on erikoistunut lääketieteellisiin vahingonkorvaushaasteisiin ja jolla ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuskysymysten kanssa. Ehdokkaan tärkein meriitti oli se, että hän on kuvernööri Jeb Bushin iso tukija.

– Yhdysvaltain edustus komissiossa on aina ollut ihan läpihuutojuttu, mutta nyt sitä ei valittu. Ja tällaisia tulee vastaan yhä enemmän. Latinalaisen Amerikan suhde Yhdysvaltoihin on tullut aiempaa kriittisemmäksi ja autonomisemmaksi, Teivainen sanoo.

Lulalla ei varaa
epäonnistua?

Teivo Teivainen oli marraskuun lopulla Brasiliassa ja sanoo, että monille vasemmistojohtajista Lula on ollut suurin pettymys, sillä häneen ladattiin niin paljon odotuksia lokakuun 2002 vaaleissa. Odotukset olivat ehkä epärealistisia, mutta silti.

– Talouspolitiikka ja haluttomuus hakea kunnollista maauudistusta, kiteyttää Teivainen selkeimmät pettymyksen syyt.

Talouspolitiikassa vedetään kansainvälisiä sijoittajia ja luottokelpoisuutta mittaavia laitoksia miellyttävää niukkuuslinjaa, mikä turhauttaa vasemmistoa.

Ulkopolitiikassa ja maailmanpoliittisessa aloitteellisuudessa mielipiteet menevät ristiin. Joidenkin mielestä Lulan ainoa saavutus on ollut pyrkimys luoda Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa etelän rintamaa vastapainoksi EU:lle ja Yhdysvalloille.

Luis Inacio Lula da Silvan varovaisuutta on selitetty sillä, että kun Brasiliaan vihdoin saatiin vasemmistolainen hallitus, niin sillä ei ole varaa epäonnistua samalla tavalla kuin perinteisellä oikeistohallituksella. Oikeistolle epäonnistuminen ei ole kohtalokasta, koska yhtä hallitusta seuraa toinen samanlainen. Mutta seuraavaa vasemmistohallitusta voidaan joutua odottamaan 50 vuotta.

Brasilian seuraavat presidentinvaalit pidetään lokakuussa 2006. Teivo Teivaisen Brasiliassa kuulemien spekulaatioiden mukaan ensimmäinen kausi menikin asetelmien rakentamiseen, jotta toisella kaudella voidaan muuttaa linjaa. Taktiikassa on se heikkous, että toista kautta ei ehkä uusimpien gallupien mukaan ole tulossa, vaikkakaan Lulan kannatus ei ole mitenkään romahtanut.

Demokratia
vastaan kapitalismi

Teivo Teivainen kuuluu Maailman Sosiaalifoorumin kansainväliseen neuvostoon ja tapaa siellä paljon väkeä muualtakin kuin Latinalaisesta Amerikasta. Onko sosialistinen buumi puhtaasti latinalaisamerikkalainen ilmiö vai onko siitä merkkejä muuallakin maailmassa?

– Kyllä minun mielestäni.

– Yksi mitä on tapahtumassa on se, että kapitalismista puhutaan aikaisempaa enemmän. Tuolla 18 – 25-vuotiaiden piirissä on selkeä segmentti, joka on radikalisoitunut kapitalismikriittisemmällä tavalla kuin heitä kymmenen vuotta vanhemmat. Demokratian ja kapitalismin vastakkainasettelu on tullut aikaisempaa enemmän ilmaan. Mutta monet jotka näkevät tämän vastakkainasettelun, eivät halua määritellä itseään sosialisteiksi, Teivainen huomauttaa.

Hän itse kuuluu niihin, joiden mielestä kansanedustuslaitosten ja siis demokraattisen päätöksenteon alaa kaventavat kapitalismin laajeneminen, globalisaatio sekä niihin liittyvä yksityistäminen ja muut tavat tuoda talouslogiikan piirteitä jopa valtionhallinnonkin sisälle.

– Minun optimistinen tulkintani globalisaatiokriittisestä liikehdinnästä on se, että tässä maailmanhistoriallisessa käännekohdassa yhä useampi ihminen havaitsee, että edustuksellisuuden mekanismit toimivat huonosti, koska vaaleilla valitut edustajat päättävät vain pienestä osasta asioita. Ja useimmat tärkeät asiat päätetään jossain muualla ja siksi muuksi paikannetaan Kansainvälinen valuuttarahasto, finanssimarkkinat, WTO ja muut globalisaation instituutiot. Tästä alkaa syntyä uusi politisoituminen, että jos halutaan toteuttaa demokratiaa, niin vaatimuksia pitää kohdistaa perinteisten edustuksellisten järjestelmien lisäksi myös näihin muihin. Ja silloin mennään kadulle ja siellä vaatimus demokratiasta on hyvin keskeinen.

– Itse näen sosialismin maailman demokratisoitumisen ulottuvuutena nimenomaan siten, että vaaditaan talouden hallintamekanismien muuttamista demokraattisemmiksi.

Nälkäkuuri ei
tuonut onnea

Mutta reaalisosialismin varjo ulottuu Teivo Teivaisen mukaan Latinalaiseen Amerikkaan asti. Kaikki eivät halua määritellä itseään sosialisteiksi, vaan negaation kautta: Ollaan uusliberalismia vastaan.

– Ikävä kyllä reaalisosialismin menneisyydellä on ollut vaikutusta myös Latinalaisessa Amerikassa, mutta ei onneksi niin paljon kuin Suomessa. Suomessa sen vaikutus on käsittääkseni ollut murskaava. Jossain muualla päin maailmaa taas ajateltiin, että muurin murtuminen oli parasta, mitä sosialistiselle ideologialle on tapahtunut. Itsellänikin on ollut taipumus ajatella näin.

Mutta vielä lopuksi takaisin ratkaisun kynnyksellä olevaan Boliviaan. Jos Evo Morales voittaa sunnuntaina, niin miksi?

Taloustieteen Nobelilla palkittu Joseph Stiglitz, entinen Maailmanpankin pääekonomisti, antoi yhden vastauksen New York Times Magazinessa kuukausi sitten. Hänen mukaansa yksi tärkeimmistä syistä on ero siinä, mitä kansainväliset rahoituslaitokset myivät Latinalaiseen Amerikkaan ja mitä sitten toimittivat.

– Bolivian kaltaisissa maissa kansa kävi läpi pitkän kärsimyksen tien ja nyt 20 vuotta myöhemmin he eivät näe siitä mitään hyötyä. Inflaation vastaisen taistelun johtajat antoivat heidän neuvojaan noudattaneille maille hyvät luottoluokitukset, mutta tavallisille ihmisille ja köyhyyden vähentämiselle niistä ei ole juuri ollut hyötyä.

Kansalaisten elinolojen kannalta uusliberalismi epäonnistui täysin, Stiglitz painotti.

Paljonko Suomessa on köyhiä lapsia?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2004)

Suomi sai taas mainetta ja kunniaa, kun Unicefin tutkimuksen mukaan Suomessa ja Tanskassa on teollisuusmaista vähiten köyhiä lapsia. Tutkimukselta jäi huomaamatta, että lapsiperheiden köyhyysaste nousi Suomessa merkittävästi 1990-luvun lopun suurella nousukaudella.

KAI HIRVASNORO

YK:n lastenapujärjestön Unicefin julkistaman tutkimuksen mukaan köyhyydessä elävien lasten osuus lisääntyi 1990-luvulla suurimmassa osassa teollisuusmaita. Innocenti-tutkimuslaitoksen selvityksessä oli mukana 24 rikasta maata, joista 17:ssä köyhyys lisääntyi.

Suomea tutkimus onnitteli. Suomi ja Tanska ovat ainoat maat, joissa alle kolme prosenttia lapsista elää köyhyydessä. Eniten köyhiä lapsia onYhdysvalloissa (22%) ja Meksikossa (28%).

Suomen hyvä tulos johtuu Unicefin mukaan siitä, että perheiden käytössä olevat tulot ovat kasvaneet, suomalainen järjestelmä suojelee lapsia markkinavoimilta veropolitiikalla ja erilaisilla tuilla sekä siitä, että Suomi käyttää vähintään kymmenen prosenttia BKT:stä sosiaalimenoihin, jotka tähtäävät lasten köyhyyden vähentämiseen.

Mutta tutkimuksen mukaan Suomessakin lasten köyhyys lisääntyi 1990-luvulla, tosin vain 0,5 prosenttiyksikköä. Ainoa maa, jossa jo lähtötasoltaan alhainen lapsiköyhyys aleni edelleen oli Norja.

Unicefin raportti on mukavaa luettavaa suomalaisille poliitikoille. Järjestelmä toimii hyvin.

Leikkauslinja
muutti suuntaa

Tutkimus ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Unicef määrittelee köyhäksi perheen, jolla on käytettävissään 50 prosenttia kotitalouksien tulojen mediaanista. Kun asiaa tarkastellaan EU:ssa yleensä käytetyn 60 prosentin köyhyysrajan näkökulmasta, tulos onkin toinen. Nyt jo lähes kuusi prosenttia suomalaisista lapsista elää köyhiksi määritellyissä perheissä.

Tutkimusta kommentoinut professori Markus Jäntti Åbo Akademista totesi, että EU-kriteereillä mitattuna köyhien lapsiperheiden osuus nousikin 2 prosenttiyksikköä eikä vain puolta.

- 1990-luvun laman aikana alkanut ja siitä jatkunut leikkuulinja on jyrkästi muuttanut sosiaalipolitiikan suuntaa. "Kannustavuutta" ja "vastikkeellisuutta" korostavassa päätöksenteossa ei juuri lasten hyvinvoinnin perään ole kyselty. Vaikka merkittävä osa 1990-luvun sosiaalipolitiikan leikkauksista suuntautui juuri lapsiperheisiin, ei niiden vaikutuksia lasten elintasoon hyvinvoinnista puhumattakaan ole juuri viralliselta taholta selvitelty, Jäntti sanoi.

Viikkolehdessä on parikin kertaa esitelty tutkimus, jonka mukaan yhteiskunnan huippukerroksen suunnaton rikastuminen 1990-luvulla mahdollistettiin poliittisten päätösten kautta. On helppo havaita, että samaan aikaan tapahtunut lapsiperheiden köyhtyminen oli suureksi jääneen työttömyyden lisäksi myös poliittisten päätösten seurausta. Lapsilisiä leikattiin kesällä 1995 kuudella prosentilla ja leikkaukset olivat sitä suurempia, mitä enemmän lapsia perheessä oli. Vanhempainpäivärahoja leikattiin jo vuosikymmenen alussa ja kotihoidon tuki romahdutettiin laman jälkeen.

Laman jälkeen säästöjä ei purettu, päinvastoin. Lipposen hallitukset luopuivat lapsilisien, kotihoidontuen ja vanhempainpäivärahan vähimmäiskorotuksista.

Lapsiperheiltä
leikattiin miljardi

Lapsiperheiden saamat tulonsiirrot olivat vuonna 2000 miljardi markkaa pienemmät kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Leikkaukset koskivat tietysti kaikkein eniten köyhimpiin lapsiperheisiin.

Samaan aikaan vuokrat nousivat keskimäärin 31 prosenttia ja valtaosa varattomimmista lapsiperheistä asuu vuokralla.

Kun Stakes pari vuotta sitten selvitti suomalaisten lapsiperheiden köyhyyttä (Suomalaisten hyvinvointi 2002), tulokset olivat koko lailla erilaiset kuin nyt julkaistussa Unicefin tutkimuksessa. Stakesin mukaan lapsiköyhyysaste oli 6,0 prosenttia vuonna 1996 ja se nousi 10,8 prosenttiin vuonna 2000. Vuoteen 1990 verrattuna köyhyys kaksinkertaistui kaikissa lapsiperheissä ja kolminkertaistui niissä perheissä, joissa oli alle 3-vuotiaita lapsia.

Lapsiperheet olivat ainoa ryhmä, joissa köyhyys kasvoi koko vuosikymmenen.

On totta, että laman aikana keskimääräiset tulot alenivat kaikissa tuloluokissa. Hyvätuloisimman viidenneksen tulot ylittivät kuitenkin jo vuonna 1995 vuoden 1991 reaalitulot ja pienituloisimmissakin lapsettomissa perheissä kasvu-uralle päästiin vuonna 1999. Sen sijaan pienituloisimpien lapsiperheiden tulot alittivat ainakin vielä vuonna 2000 vuoden 1991 tulotason.

Otsikossa kysytään, paljonko Suomessa on köyhyydessä eläviä lapsia. Stakesin tutkimuksessa vaihdeltiin erilaisia mittareita ja saatiin toisistaan kaukana olevia lukuja. Unicefin käyttämällä köyhyysrajalla köyhiä lapsia olisi vuonna 2000 ollut ainakin 39 000, mutta EU-kriteereillä ja jyrkimmällä asteikolla jopa 180 000. Tutkijoiden mukaan kumpikin luku on liioiteltu joko ala- tai yläkanttiin.

Vertailun vuoksi toimeentulotukea vuonna 2000 saaneissa perheissä oli 118 000 lasta, 11 prosenttia kaikista lapsista.

Verotus kevenee,
mutta ei kaikkien

Markus Jäntti huomautti, että myös veropolitiikkaa on kehitetty lapsiperheille epäedulliseen suuntaan. Ajan henki on ollut valtion veroprogression lieventäminen, verotuksen painopisteen siirtäminen kulutusveroihin ja kunnallisverojen kasvanut osuus koko julkisen sektorin verotuotosta.

- Kulutusverojen suuri osuus tulonjaon alapäässä on johtanut siihen, että rikkaimpien verot ovat alentuneet myös prosenttiyksiköissä mitattuna enemmän. Koska lapsiperheissä suuri osa tuloista kulutetaan, on tämä kehitys johtanut lasten aseman suhteelliseen heikentymiseen tavalla, joka ei tavallisessa tulotarkastelussa sen paremmin kuin julkisessa verokeskustelussamme näy.

Esimerkkinä Markus Jäntti sanoi, että köyhimmät yksinhuoltajakotitaloudet maksoivat välittöminä veroina bruttotuloistaan 7 prosenttia vuonna 2001, mutta välilliset verot olivat 17 prosenttia. Vuonna 1985 saman ryhmän välitön veroprosentti oli 10, mutta välillinen silloinkin 17 prosenttia. Ylimpien tulojen verotus on keventynyt voimakkaasti, köyhimpien yksinhuoltajien todellinen verotus vain kolme prosenttiyksikköä 15 vuodessa.

Nokian alihankkija rikkoi lakia

"Yritysten eettinen vastuu
ei ulotu operatiiviselletasolle"

(Kansan Uutisten Viikkolehti, syksy 2004)



Entinen Nokian eettisen toiminnan johtaja Hanna Kaskinen ei usko, että eettiset arvot siirtyvät paljosta puheesta huolimatta suuryritysten ylimmästä johdosta niiden operatiiviseen toimintaan. Siellä puhuvat numeeriset tavoitteet.

KAI HIRVASNORO

Syksyllä 2003 matkapuhelimien latureiden valmistus lopetettiin Kemijärvellä, sillä työt siirrettiin Kiinaan.

Millaisissa oloissa latureita valmistetaan Nokian alihankkijoiden kiinalaisissa tehtaissa, sen paljastaa suomalais-ranskalainen dokumentti Säädyllinen tehdas. Ranskalaisen Thomas Balmesin ohjaama elokuva kuvaa Nokian eettisen toiminnan asiantuntijan Hanna Kaskisen johtamaa tarkastusmatkaa Kiinan Shenzeniin yhtiön alihankkijan tehtaille. Saksalaisen alihankkijayhtiön nimeä ei dokumentissa paljasteta Nokian toivomuksesta.

Mitä pitemmälle tarkastus etenee, sitä selvemmäksi käy, ettei kaikki ole sitä, miltä alussa näyttää. Kiinan lain vaatimaa minimipalkkaa ei jättiläismäisen tehtaan liukuhihnalla työskenteleville naisille makseta. Minimipalkka on runsaat 500 yuania kuukaudessa, mutta eräs ryhmän haastattelema työntekijä kertoo ansaitsevansa 200 eli 2 euroa päivässä.

Siitä valtaosan hän maksaa takaisin yhtiölle vuokrana ja ruokamaksuna, sillä työntekijöiden on pakko asua yhtiön asuntolassa. Asuntolassa yhdessä huoneessa asuu kahdeksan työntekijää.

Työviikko on kuusipäiväinen ja ylitöitä tehdään rajusti. Minimipalkka pitäisi tietenkin ansaita normaalilla työajalla. Jotkut työntekijät kertoivat saavansa 500-600 yuania eli kiinalaisen minimipalkan, mutta näihin ansioihin päästiin hurjilla ylitöillä.

Hanna Kaskisen mukaan Kiinassa tehdään usein 12 tunnin työvuoroja ja niiden lisäksi ylitöitä tehdään normaalisti 40-60 tuntia kuukaudessa, joskus jopa 100-120 tuntia.

Yli 90 prosenttia tehtaan työntekijöistä on naisia. Miehiä näkyy vain esimiestehtävissä. Ärtyneen oloinen tehtaan johtaja esittelee tutkimusryhmälle paikkoja ja myöntää lopulta, ettei yhtiö noudata Kiinan lakeja, koska eivät sitä tee muutkaan. Työntekijöillä ei ole esimerkiksi työsopimusta. Nokian vähimmäiskriteeri alihankkijoilleen on se, että ne noudattavat paikallista lainsäädäntöä.

Elokuvan mottona on taloustieteen Nobel-voittajan Milton Friedmanin toteamus, jonka mukaan yrityksillä ei ole mitään muuta sosiaalista vastuuta kuin voittojen tekeminen.

Rahan mahdilla
voi myös vaikuttaa

Nokian sosiaalisen vastuun johtaja David Stoneham muistuttaa, että elokuva on kuvattu kaksi vuotta sitten. Dokumentissa kuvattua alihankkijaa huomautettiin 17 epäkohdasta, joista 16 on nyt korjattu ja viimeistä tutkitaan parhaillaan.

Stonehamin mielestä elokuvassa ei tule tarpeeksi esille se, että Shenzenissä yritykset joutuvat kilpailemaan asiantuntijoiden lisäksi myös tehdastyöläisistä ja siksi ne parantavat työolojaan.

Nokian johtaja korostaa, että myös suuryrityksillä on oma roolinsa maailman muuttamisessa paremmaksi.

- Yhtiöt voivat saada muutoksia aikaan. Me näimme epäkohtia ja tässä tapauksessa muutoksia on tehty, Stoneham sanoi elokuvan lehdistönäytännössä.

Entä missä on kauppatieteiden maisteri Hanna Kaskinen nyt? Hän on jäänyt Nokiasta kouluttautumisvapaalle, opiskelee sairaanhoitajaksi ja aikoo töihin kehitysmaihin.

Uskotko sinä siihen, että yhtiöt voivat muuttaa maailmaa paremmaksi?

- Uskon ja en usko, Kaskinen vastaa.

Hänen mukaansa yritykset ovat hyviä levittämään tietoa, koska niillä on rahan mahti.

- Mutta tämä edellyttää sitä, että yritykset ovat tosissaan. Suurissa yrityksissä, enkä tarkoita yksin Nokiaa, on aika usein niin, että ylin yritysjohto uskoo tähän ihan aidosti. Mutta kun mennään organisaatiossa alaspäin, niin keskijohdolla on huomattavasti numeerisemmat tavoitteet. Siinä vaiheessa valitettavasti tällaiset eettiset ajatukset jäävät. Ja sehän on nimenomaan se operatiivinen taso, joka on yhteydessä alihankkijoihin, sanoo useissa suuryrityksissä työskennellyt Hanna Kaskinen.

- Saattaa olla, että yritykset pystyvät vaikuttamaan puhumalla ja tekemällä tätä asiaa tunnetuksi. Mutta siihen tarvitaan vielä paljon aikaa, että oikeasti se tahtotila saadaan menemään operatiiviselle tasolle asti, missä todellinen vuorovaikutus toimittajien kanssa tapahtuu.

Tuulimyllyjä
vastassa

Hanna Kaskinen kertoo halunneensa jo kauan aikaa tehdä jotain muuta kuin työskennellä bisnesmaailmassa, vaikka onkin siellä keskittynyt eettisiin ja ympäristöasioihin.

Kaskinen uskoo, että jatkamalla Nokiassa hän olisi voinut parantaa oikeasti maailmaa. Tarkastuskäynti kiinalaisella tehtaalla paransi 1 200 naisen asemaa.

- Mutta siitä ei saanut henkilökohtaista tyydytystä kuitenkaan. Haluan lähteä ihan oikeasti kehitysmaihin tekemään ja kokea tekeväni omilla käsilläni.

Lisäksi Hanna Kaskinen koki jossain mielessä taistelevansa Nokiassa tuulimyllyjä vastaan. Yrityselämässä kuitenkin vain yksittäiset ihmiset työskentelevät eettisten asioiden parissa.

- Tunsin, että puhuin johtajille, jotka olivat tosi kiinnostuneita asioista ja sanoivat, että joo, näin tehdään. Sitten menin ulos, jonka jälkeen alettiin puhua bisnestä.

Hanna Kaskinen korostaa, ettei ole hänen asiansa hyväksyä tai olla hyväksymättä sitä, että Nokia jatkaa yhteistyötä lakia tietoisesti rikkoneen alihankkijansa kanssa. Mutta jos yritys on parantanut käytäntöjään, niin yhteistyön jatkuminen on hänestä O.K.

- Maailma ei toimi niin, että jos löydät jotain huonoa, niin se on äkkiloppu. Täytyy antaa mahdollisuus, ja Nokia on iso, sen on hyvä vaatia. On positiivista, että isot yritykset tekevät tätä, koska niillä on se rahan mahti.

Elma Rinne, Suomen tukipilari

Elämäntyönä lapset -
omat ja omaksi otetut

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2005)



Elma Rinteen ja hänen nyt jo kuolleen Erkki-miehensä pikkuisessa kodissa kasvatettiin kolme omaa ja monta kasvattilasta. Ylioppilaiksi asti, Elma Rinne iloitsee. Lähes 40 vuotta apuhoitajan työtä tehnyt Rinne veti myös 36 vuotta pioneerikerhoja. Nykyään hän huolehtii kotitalonsa vanhusten pyykeistä.

KAI HIRVASNORO, teksti
PEKKA PAJUVIRTA, kuva

– Minä opin isältä jo pienestä pitäen, että juttele. Ennen kaikkea sano päivää ja juttele. Mutta ihmistä ei saa loukata.Helsinkiläinen Elma Rinne, eläkkeellä oleva apuhoitaja, on tätä isänsä neuvoa noudattanut jo seitsemisenkymmentä vuotta. Hän juttelee, suorastaan pulppuaa runoja ja on todellinen itsestään meteliä pitämätön hyväntekijä ja itsenäisyyden tukipilari tuhansien kaltaistensa lailla. Hän teki vaikeimpana aikana viittä työtä yhtä aikaa, kasvatti omien lastensa lisäksi Erkki-miehensä kanssa liudan kasvattilapsia ja veti siinä sivussa Pioneeriliiton kerhoja 36 vuotta.

Runo Elma Rinteessä on elänyt pienestä asti.

– Opettaja sanoi minulle, että etkö sinä reppana ymmärrä, että suomen kielen aineessa pitää olla alkulause, perustelu ja loppulause. Tiedätkö mikä minulta tuli? Runo. Opettaja oli ihan kauhuissaan, että hän ei ymmärrä, mitä sinulle pitää tehdä.

Tämä tapahtui Petäyksen kansakoulussa Sonkajärvellä. Kansakoulun tarkastaja tutki kaksi päivää, mikä Elmassa, sukunimeltään silloin Qvist, on vikana. Vikaa ei löytynyt. Lopulta hän sai kaikista muista aineista kympin, mutta tarkastaja antoi ainekirjoituksesta ysin, ettei olisi loukattu opettajaa.

Elma Rinne, nyt 74, iloitsee elämänsä olleen upeaa. Hän kertoo oppineensa pienestä pitäen tekemään kaikkea. Sellaistakin, mitä hän ei aikanaan edes ymmärtänyt, kuten 15. lokakuuta vuonna 1943. Silloin pikkutyttö Elma toimi äidilleen kätilönä isän ollessa sodassa. Saunaan tehtiin sija ja äiti laskeutui sille.

– Minä ihmettelin, että onko se tullut hulluksi. Hitto vieköön, äiti lätkähtää siihen pitkälleen ja sanoo, että katohan mikä sillä on, kun se ei tule. Minä ajattelin, että kun me tehtiin sellaisia palloja lehmänkarvoista, niin hän on istunut sen päälle ja se on mennyt sinne... etupuolelle.

Kätilönä neljälle
sisarukselle lapsena

Joku vaisto Elmaa kuitenkin ohjasi. Hän katsoi kauhuissaan, kun äiti synnytti vauvan. Että mistä se on sinne mennyt?

Jälkeiset Elma Qvist hautasi metsään.

– Herranjumala kun minä sinne metsään menin. Minä hautasin ja itkin, että ei jumaliste, minä en tiedä, mistä on kysymys.

Sen jälkeen pestiin saunasoikko ja vauva. Elma kapaloi lapsen ja mentiin pirttiin. Äiti nukkui muutaman tunnin ja sitten lähdettiin lypsylle.

– Olen monta kertaa jälkeenpäin ajatellut, että sain havainnollisesti opetuksen elämään. Ja opin tekemään todella ihan kaikkea.

Tässä tapauksessa Elmalle syntyi sisar. Sen jälkeen hän kätilöi vielä toisen siskon ja kaksi veljeä.

Ihan kaiken tekemisen mallin Elma oppi äidiltään, joka keväällä 1944 kynti 43 torpan pellot. Elma kantoi hänelle pikkusisaruksiaan imetettäväksi.

Kengät rikki,
mieli maassa

Hoitoalalle Elma Rinne sai kipinän serkultaan, joka meni Diakonissalaitoksen kurssille. Elma seurasi perässä ja opiskeli siellä 1948 - 1950.

– Mutta minä en kerta kaikkiaan osannut muuta kuin räkäkupin ja kusiämpärin tyhjentää. Kun oli kengät rikki ja sukat rikki, niin kysyin ylihoitajalta aamupäivän vapaaksi. Kävelin Diakonissalaitokselta Marian sairaalaan, menin ylihoitaja Siiri Sandelinin luo ja sanoin, että en osaa kyllä mitään, mutta haluaisin työtä, että saisin kengät ja sukat.

– Hän sanoi, että sattuipa sopivasti. Hän vei minut osastonhoitajien kokoukseen ja pyysi sanomaan saman kuin olin hänelle kertonut. Ajattelin, että lopputili tuli ennen kuin on työtä saanutkaan.

– Sieltä kuului hirveän iloinen ääni, että älä siitä välitä. Kyllä me sinut opetetaan. Se oli Vuokko Mäkinen, sisätautipoliklinikan ylihoitaja. Hän otti minut siipiensä suojaan ja koulutti minusta jumalattoman hyvän instrumenttihoitajan.

Hoidon taso
plörinäksi

Apuhoitajana Elma Rinne toimi Marian sairaalassa vuoteen 1969, sen jälkeen Laakson sairaalassa eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1986.

Juuri äsken Elma kävi Laakson sairaalassa katsomassa entistä työtoveriaan ja kauhistui nykyistä hoidon tasoa.

– Se on mennyt hiukan plörinäksi. Se ei ole enää sellaista kuin ennen. Potilas oli ihminen oli se sitten kartanonomistaja tai veneen alla asuja. Nyt kun yksi vanhus kaatui, niin hoitaja antoi toiselle potilaalle lääkkeitä ja sanoi lattialla olevalle vanhukselle, että teidän hoitajanne tulee hetken kuluttua nostamaan. Minä sitten nostin mamman ylös. Raukka kun se yritti selittää, ettei hän tahallaan kaatunut...

Vaitelias mies,
yliveto tyyppi

Vuonna 1954 Elma oli mielestään iänkaikkinen vanhapiika, kun työkaveri Vornasen Aune pyysi hänet mukaan viettämään uudenvuodenaattoa. Aunen sulhasella oli kaveri, jolle piti pitää seuraa. Ensin Elma kielsi, mutta tuli sitten uusiin ajatuksiin nähtyään, miten hiljainen mies oli. Aunen Esko-sulhanen kun oli kova suustaan, niin Elma ajatteli, että pitää hiljaisen miehen puolta. Elman matkassa 30-vuotisen avioliiton aikana lapualaissyntyinen Erkki Rinne oppi kyllä puhumaan.

– Siitä tuli yliveto tyyppi. Hän oli lääkintävahtimestarina Marian sairaalassa.

– 15. helmikuuta mentiin naimisiin ja minulta meni ensimmäinen piikuus. Marraskuun 24. päivä syntyi ensimmäinen lapsi, Elma Rinne kertaa elämänsä käänteitä.

Vuonna 1957 Rinteillä oli kaksi lasta. He lähtivät anoppilaan lomalle, kun Erkki sai kovan kuumeen. Lapualainen lääkäri komensi miehen kiireesti Helsinkiin tutkimuksiin. Häneltä löytyi virtsamyrkytys ja hän joutui jäämään sairaalaan pitkäksi aikaa.

Virkavapaalla
viidessä työssä

Samaan aikaan Rinteet olivat maksaneet ensimmäisen erän Kivihaankujan osakkeestaan, talosta, jota alettiin vasta rakentaa.

Elma Rinne pyysi sairaalasta vuoden virkavapaata. Oli pakko päästä paremmille tienesteille, koska mies oli sairaalassa ja asuntoa oli maksettava.

– Vuoden 1960 minä olin tällä rakennuksella töissä, mutta en voinut kertoa kellekään, että tähän tulee myös minun osakkeeni. Sen lisäksi tein viittä muuta työtä ja sukulaiset hoitelivat pentujani.

Rakennustyömaalta Elma Rinne jatkoi päivää pesulassa ja sieltä mopohuollon siivoojana. Aamuöisin hän jakoi kuusi piiriä sanomalehtiä.

Samaan syssyyn Elman äidiltä tuli kirje, että isä on vakavasti sairas. Hänet lähetettiin Helsinkiin saamaan sädehoitoa. Samana päivänä uuteen 43 neliön asuntoon muuttivat aviomies ja isä.

Omat ja vieraat
yhtä rakkaita

Isä kuoli kesällä. Elman äidillä oli vielä Sonkajärvellä alaikäisiä lapsia. Elma itse odotti kolmatta lastaan. Seuraavana päivänä tämän synnyttyä äiti muutti kolmen lapsen kanssa Kivihaantielle Rinteiden huusholliin, joka käsittää makuuhuoneen ja keittiö-olohuoneen. Erkki rakensi makuuhuoneeseen yläpedit. Pojat nukkuivat ylhäällä ja tytöt alhaalla.

Viisihenkisen perheen lisäksi asunnossa asui nyt neljä muuta, mutta se oli vasta alkua. Lisäksi Elman täti oli sairastunut, hänen miehensä kuollut ja tytär oli oppikoulun ensimmäisellä luokalla.

– Minun mies soitti ja kysyi, että onko teillä sen verran rahaa, että pystytte lähettämään tytön tänne.

Seuraavaksi Rinteiden kasvattilapseksi päätyi tyttö, jonka isä oli 87-vuotias ja äiti lähtenyt omille teilleen. Yksi poika puolestaan päätyi Rinteille pakoon väkivaltaista isäänsä.

– Minun pentuni olivat venäläisessä koulussa, ja Aki tuli kotiin ja sanoi, että Jantulla oli silmät mustana. Erkki oli sellainen jämäkkä ukko, kuule. Hän käveli puhelimeen ja soitti sille isälle ja sanoi, että pane sen pojan tavarat kassiin.

Koko katras, omat ja omaksi otetut, kirjoittivat aikanaan Kivihaantieltä ylioppilaiksi, Elma Rinne kertoo ylpeänä. Siihen aikaan koulussa oli lukukausi- ja ruokamaksut, ja kirjat piti ostaa itse. Nekin kustannettiin koko katraalle.

”Lomalla”
pinskujen parissa

Näinä aikoina hän otti ”lomaa” kotiarjesta kaupungin nuorisotoimiston kerhohuoneella.

– Minä menin sinne 36 vuotta joka ilta ja vedin pinskukerhoa. Erkki seisoi puukko ja kapusta kädessään ja laittoi ruokaa täällä kotona.

Pinskuja Elma veti kotikulmiensa lisäksi myös Kannelmäessä ja Pohjois-Haagassa.

– Se oli hirvittävän mielenkiintoista hommaa. Parhaimmillaan meillä saattoi olla 300 pentua vuodessa. Ja leireillähän minä olin kaikilla.

– Kun ne penskat tulivat isommiksi, minä sanoin niille, että te olette porukan porukkaa, että tulkaa tänne kerhohuoneelle lukemaan ylioppilaaksi. Ja ne tulivat ja kukaan ei reputtanut.

Lapsen oikeuksia
YK:ssakin

Elämä on ollut rikas, Elma Rinne sanoo. Eikä se ole rajoittunut vain kotimaahan ja suomalaisista lapsista huolen pitoon, vaan hän oli aktiivisesti valmistelemassa YK:n lasten oikeuksien sopimusta Puolassa pidetyssä seminaarissa vuonna 1982. Elma Rinne toimi matkanjohtajana. Muut matkalaiset olivat nuoria opettajia. Illalla Elma keräsi heidän likaiset vaatteensa ja pesi ne. Sopimusluonnoksia käytiin läpi öisin.

– Minä en kerinnyt nukkua oikeastaan yhtään kertaa siihen kuuteen viikkoon, minkä siellä olin.

YK:n yleiskokous hyväksyi sopimuksen vuonna 1989.

– Siellä oli sellaista, että vessojen ovia ei saanut lukkoon. Väkeä oli 16 maasta, jokaisesta kymmenen ja lisäksi opettajia ja muita. Minulta meni kuule ruokahalu. Laihduin 28 kiloa sillä reissulla, mutta on minussa mitä laihtuakin.

– Englannin joku opetusministeri tai joku sanoi, että delegaatio Finlandia on leirin sielu. Juma, kuule! Minulle tulkattiin se, kun enhän minä ymmärrä kuin suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo.

Erkki kuoli
ja Elma itki

Pioneeritoiminta jäi, kun Erkki Rinne kuoli äkisti sairaalassa keväällä 1984.

– Minä aattelin, että miten minä sen kerron, herran jumala, lapsille.

Elma käveli ja kirjoitti koko yön:

Sinä olet poissa,kaikki on poissa.
Kaikki on tässä,sanoissa noissa.
Yö on niin pitkä
ja kaukana aamu,
seuranain tuska
ja kuoleman haamu.
Aamuun jos jaksan
ja päivän nään,
lapsille ojennan kurjuuden tään.
Miten tään surun siirtäisin heiltä?
Tätä ei äidinkään rakkaus peitä.

Ja niin edelleen.

Sen jälkeen Elma itki ja itki aina vaan. Ja pitkä työ pioneeriohjaajana jäi.

Mutta sitä ennen rinnan pioneeritoiminnan Elma Rinne oli ”totta helvetissä” myös ay-aktiivi, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu.

– Mutta potilaat olivat minulle tärkeitä. Onko se koulutus vai mikä on mennyt pieleen, että nykyään se on samanlaista kuin myisi kahvikuppeja? Ei ole sellaista lämpöä ihmisiä kohtaan.

Elmasta on merkillistä, miksi hoitajat eivät osaa pitää nykyään puoliaan, kun henkilökuntaa on liian vähän ja palkat huonot.

– Minusta tuntuu, että suurin osa odottaa vaan, että joku muu tekee heidän puolestaan.

Sydän halki
ja eläkkeelle

Elma Rinteen työura päättyi vuonna 1986 töissä saatuun sydänvaurioon.

– Oli sellainen 155-kiloinen mies. Kun paikat oli vähän kusessa, niin minä sanoin sille, että nyt mennään kylpyhuoneeseen. Jumaliste, minä yritän sitä nostaa sängystä eikä apua löydy kirveelläkään. Potilas ei pudonnut, mutta hoitaja putosi. Siinä minä olin lattialla ja ”uu” sanoi sydän. Luojalle kiitos, ovesta tuli professori ja hälytti ambulanssin. Sydämen vasen kammio oli haljennut.

Hyytynyttä verta ei silloin puhdistettu. Kymmenen vuoden kuluttua hänellä pimeni kesken aamukahvin keiton. Hyytymät olivat lähteneet liikkeelle.

Töiden loputtua Elma eli kuukausia ilman palkkaa ja ilman muitakaan korvauksia. Joulukuussa mitta täyttyi.

– Minä soitin Kelaan ja toivotin helvetin hyvää joulua. Lupasin tappaa itseni joulupäivänä, mutta sitä ennen uhkasin kirjoittaa kirjeen, että millä te luulette minun elävän. Perkele, iltapäivällä tuotiin ilmoitus, että 200 markkaa on pantu pankkitilille.

Köyhässä kodissa
oppii tekemään työtä

Nykypäivän nuorisosta Elma Rinne on huolissaan. 11-12-vuotiaiden pitäisi tehdä jo kotitöitä, hän patistaa.

– Mutta monta kertaa vanhemmat antavat sen esimerkin, että mennään tuonne kuppiloihin istumaan ja juomaan niitä oluvia. Kannattaisi puhua. Ja pitäisi olla parempia harrastuksia.

Elmaa epäilyttää, oppiiko nykyään koulussa oikeita asioita.

– Minusta köyhä koti on parempi, kun se opettaa tekemään työtä. Eikä tarvitse hävetä sitä työtä.

Pyykkärinä
koko päivän

Elma Rinteellä tekemistä riittää. Haastattelua edeltäneenä päivänä hän pesi 14 koneellista kotitalonsa vanhusten pyykkiä. Aloitti aamulla 6.30 ja sai viimeiset mankeloitua illalla. Kuka ne muuten pesisi? hän ihmettelee. Omaiset ovat kuolleet ja kotiavustajia, vieraita ihmisiä, nämä tervaskannot eivät päästäisi sisään. Haastattelun jälkeen Elma oli lähdössä keräämään heidän roskiaan, koska säkit ovat täynnä vaippoja.

Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa, mutta Elma Rinne unelmoi jo ensi keväästä. Silloin hän menee kotitaloonsa maalle ja ryhtyy harventamaan metsää. Serkun poika ajaa puut traktorilla pihaan ja Elma sahaa ne saunapuiksi.

Kotikylä tyhjenee kovaa kyytiä. Elma Rinne käy sisarensa kanssa kyläläisten hautajaisissa, koska monilla viimeisistä asukkaista ei ole omia omaisia.

Elma Rinteen päässä on pitkälti yli tuhat omaa runoa. Pitkän runon hän kirjoitti kotitalonsa 30-vuotisjuhlaankin vuonna 1991. Tässä sen alku, joka kertoo oman kodin onnesta kovan työn tuloksena:

Oli kerran metsä suuri
kallio kuin suuri muuri.
Kaupunki sen kaavoitteli,
arava sen lainoitteli.
Vaivaa nähtiin, työtä tehtiin,
käsiraha pankkiin ehti.
Kevätpäivän, metsän tuoksun
taloon tulleet muistaa vielä.
Onnelliset lasten äänetk
aikui puiston ihmetiellä.
Oma avain, oma ovi
myös aikuisilla ensi kertaa.
Tuskin sille tunnelmalle
maailmasta löytyy vertaa.

Amy Goodman, vaihtoehto-Amerikan ääni

Democracy Now! leviää
vauhdilla Yhdysvalloissa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2005)



Toimittaja Amy Goodman on raportoinut keskeltä Indonesian armeijan Itä-Timorissa toimeenpanemaa verilöylyä ja öljy-yhtiö Chevronin Nigeriassa tekemiä ympäristötuhoja. Democracy Now! -radio-ohjelman vetäjä on amerikkalaisen vaihtoehtojournalismin kuumin nimi.

KAI HIRVASNORO

– Kysymyksesi ovat vihamielisiä, hyökkääviä ja epäkunnioittavia.

Näin presidentti Bill Clinton ripitti amerikkalaisen Democracy Now! -radio-ohjelman toimittajaa Amy Goodmania vaalipäivän aamuna vuonna 2000.

Clinton soitteli radioasemille tarkoituksenaan sanoa pari mukavaa sanaa ja kehottaa ihmisiä vaaliuurnille äänestämään Al Gorea. Kun vuoroon osui hieman toisenlaisen radio-ohjelman suora lähetys, Goodman iski heti kiinni:

– Te soittelette radioasemille ja kehotatte ihmisiä äänestämään. Mitä te sanotte niille ihmisille, joiden mielestä molemmat puolueet ovat yhtiöiden hallussa ja siksi äänestämisellä ei ole merkitystä?

Ja niin edelleen puolen tunnin ajan. Sitten Clinton sai tarpeekseen, haukkui toimittajan ja lopetti puhelun.

New Yorkin Chinatownista joka arkipäivä lähetettävä tunnin pituinen radio- ja tv-ohjelma Democracy Now! on Yhdysvaltain nopeimmin leviävä vaihtoehtomedia. Kaksi vuotta sitten ohjelman lähetti 120 radioasemaa ympäri maata. Nyt se kuuluu ja näkyy jo 350 aseman alueella. Useimmiten Amy Goodmanin vetämän tiukan poliittisen paketin voi Suomessakin katsoa tai kuunnella tuoreeltaan alkuillasta lähtien verkko-osoitteessa http://www.democracynow.org/.

Oikeita uutisia
humpuukin maassa

Democracy Now! on täydellinen kummajainen amerikkalaisessa sähköisessä viestinnässä. Varsinkin amerikkalaiset tv-uutiset ovat jopa vielä huonompia kuin maineensa. Ne ovat yhdistelmä poliisi-tv:tä ja Kymmenen uutisten loppukevennyksiä. Murhia ja skandaaleja puidaan minuuttikaupalla, välissä voidaan ohimennen ja lyhyesti mainita, että on siellä muuallakin maailmalla jotain tapahtunut. Pohjoiskorealaiseen tyyliin tv-uutiset kertovat, missä presidentti George Bush milloinkin liikkuu, vaikka hän ei tekisi mitään uutisen arvoista.

Democracy Now! tekee asiat toisin. Se kertoo tärkeimmät kansainväliset ja kansalliset uutiset, ja löytää jatkuvasti kiinnostavia haastateltavia ja uusia näkökulmia maailman tapahtumiin. Viime maanantaina ohjelmassa haastateltiin Kanadan kansalaista William Sampsonia, joka oli 2,5 vuotta saudiarabialaisessa vankilassa kidutettavana syytettynä vakoilusta. Syyskuussa ohjelmassa oli Venezuelan presidentin Hugo Chavezin pitkä haastattelu, jossa hän kertoi olevansa Yhdysvaltain hallituksen tappolistalla. Irakin sotaa ohjelmassa on seurattu alusta alkaen äärimmäisen kriittisesti, samoin kaikkia muitakin George Bushin hallinnon toimia. Viimeksi ohjelmassa on puitu perusteellisesti brittilehdistön viime viikon paljastusta, jonka mukaan Bush oli uhonnut jo etukäteen pääministeri Tony Blairille pommittavansa tv-kanava al-Jazeeraa kuten sitten huhtikuussa 2003 pommittikin.

Radio-ohjelman suosion takana lienee sen tiukan asian lisäksi ohjelman toimittaja Amy Goodman, josta on tullut amerikkalaisen vaihtoehtojournalismin suurin tähti. Työnsä ohella hän on kiertänyt kuukausikaupalla maata mainostamassa öljy-yhtiöiden, mediabisneksen ja poliitikkojen välisistä suhteista kertovaa kirjaansa, jonka tekijänoikeusmaksut menevät radio-ohjelman pyörittämiseen. Pelkästään joulukuussa hänen ohjelmassaan on kuusi puhetilaisuutta, joista yhden aiheena on edistyksellisen poliittisen enemmistön rakentaminen Yhdysvaltoihin.

Bushin aika
hupenemassa

Viikkolehdelle Amy Goodman arvioi, että Yhdysvallat on tullut käännekohtaan.

– On sota, kidutusta ja ilmaston lämpeneminen. Kaikki nämä yhdessä horjuttavat ihmisten luottamusta hallitukseen ja he alkavat kysellä, mitä oikein on tapahtumassa. Tämä ylittää poliittiset raja-aidat. Odottamattomia käänteitä saattaa olla tapahtumassa. Niin monet ihmiset kärsivät tämän sodan takia ja meillä on presidentti, johon edes hänen oma puolueensa ei enää luota.

Mutta muutosta odotettiin jo vuosi sitten pidetyissä presidentinvaaleissa. Harva Bushin vastustaja osasi kuvitellakaan, että tämä kaiken neljän vuoden aikana tapahtuneen jälkeen voisi voittaa uudelleen. Mutta niin vain kävi. Mikä sen jälkeen on muuttunut ratkaisevasti?

– Amerikkalaisia miehiä ja naisia kuolee sodassa. Se on iso ongelma Bushille. Vastarinta Irakissa on voimistunut. Kyvyttömyys vastata hurrikaani Katrinaan. Skandaalit hallinnon ylimmällä tasolla, Goodman luettelee syitä, joiden vuoksi hän uskoo oikeistovallan olevan valmis luhistumaan Yhdysvalloissa.

Bushin hallinnon kyvyttömyyttä reagoida ajan tapahtumiin kuvaa Goodmanin mielestä se, että kun varapresidentti Dick Cheneyn tärkein avustaja Lewis Libby joutui vakoiluskandaalin takia eroamaan, niin tilalle palkattiin David Addington, joka on, jos mahdollista, Libbyäkin kovempi haukka. Addingtonia pidetään sen politiikan pääarkkitehtina, joka sallii terrorismista epäiltyjen kiduttamisen USA:n eri puolilla maailmaa ylläpitämissä salaisissa vankiloissa.

Demokraateista ei
kunnon vaihtoehdoksi

Amy Goodman on optimisti myös sen suhteen, että ei vain Bushin, vaan myös hänen uuskonservatiivisten taustavoimiensa aika alkaa olla täynnä.

– Ihmiset alkavat kaikilla tasoilla olla täynnä heidän valheitaan, Goodman sanoo.

Ongelma on vain siinä, että demokraatit omaksuivat sodan alla oikeiston rummutuksen Irakin joukkotuhoaseista, joita ei sitten koskaan löytynyt.

– Tämä osoittaa, että koko järjestelmä pitää haastaa tässä maassa. Demokraatteja on vaikea erottaa republikaaneista.

Tätä sotakoplaa Goodman kutsuu kanahaukoiksi. Termi tarkoittaa sotaa kannattavia haukkoja, jotka eivät kuitenkaan itse osallistu taisteluihin.

– Bush, Cheney, Rumsfeld...He lähettävät toisten ihmisten lapset kuolemaan. Nyt nämä lapset palaavat kotiin ja yhteisöihinsä, heidän vanhempansa ovat kauhuissaan ja sairaalat täyttyvät. Ja hallinto yrittää rajoittaa kuvia haavoittuneista ja ruumispusseista, koska se ei muka ole kunnioittavaa. On erittäin kunnioittavaa näyttää heidän kuvansa ja kertoa heidän nimensä, koska sitähän sota on; rumaa, painottaa Amy Goodman.

Ei journalismia,
vaan propagandaa

Puhetilaisuuksissaan Amy Goodman kaataa täyslaidallisen amerikkalaisen valtamedian niskaan Irakin sodan uutisoinnista, koska valtaosin se ei uutisoi, vaan levittää hallituksen propagandaa. Tunnetut uutiskasvot ovat Yhdysvalloissa suuria julkkiksia ja sodan alussa he irtautuivat täysin journalismista sotakiihkon valtaan. Sodan alla kaksi viikkoa ulkoministeri Colin Powellin kuuluisan YK-puheen jälkeen neljä pääuutiskanavaa haastatteli 393 ihmistä Irakin sotaan liittyvistä kysymyksistä. Heistä kolme oli sodan vastustajia.

Yhdysvalloissa yleistä mielipidettä muokkaavat voimakkaasti New York Times -sanomalehden etusivun uutiset, koska ne leviävät kulovalkean tavoin kaikkiin muihinkin viestimiin. Sodan alla lehden tähtitoimittaja Judith Miller tehtaili skuuppeja Irakin joukkotuhoaseista. Vasta myöhemmin paljastui, että Millerin ”uutiset” olivat puolustusministeriö Pentagonin hänelle syöttämää propagandaa ja pääosin valheita. Tänä syksynä Judith Miller sai lehdestä potkut, mutta New York Times ei ole käyttänyt kovinkaan paljon palstatilaa anteeksipyyntöön ja väärien tietojen oikaisemiseen.

Lokakuussa 2002 Washingtonissa järjestettiin Yhdysvaltain suurin rauhanmarssi sitten Vietnamin sodan, tällä kertaa Irakiin hyökkäystä vastaan. Osanottajia oli 150 000 - 200 000, mutta seuraavana päivänä New York Times kertoi mielenosoituksen olleen pienen ja osallistujia olleen vähemmän kuin järjestäjät odottivat. Democracy Now! selvitti lehden uutisoinnin taustoja. Kävi ilmi, ettei mielenosoituksesta kirjoittanut toimittaja ollut edes käynyt paikalla.

Sota on siistiä
videopeliä

Sota amerikkalaisissa tiedotusvälineissä on samanlaista kliinistä peliä kuin ensimmäisessä Persianlahden sodassa, eräänlaista videopeliä. Täsmäpommit osuvat tarkalleen kohteisiinsa, tv-yhtiöiden palkkaamat eläkkeellä olevat kenraalit kommentoivat tapahtumia ja erilaisia taisteluvälineitä esitellään kuin autoja autonäyttelyissä. Sodan amerikkalaisten uhrien ruumisarkkuja ei saa kuvata, siviiliuhreja ei näytetä.

Kun Amy Goodman kysyi CNN:n Aaron Brownilta kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen, miksi tv:ssä ei näytetä irakilaisten uhrien kuvia, Brown vastasi, että ne ovat liian pornografisia.

Miksi amerikkalainen media hurraa poliitikkojen ja sotilaiden tahdissa, kun Amerikka menee sotaan?

Koska sodasta hyötyvät suuryhtiöt omistavat lähes kaikki amerikkalaiset tiedotusvälineet. Suurista tv-yhtiöistä CBS:n omistaa Westinghouse ja NBC:n General Electric, jotka olivat suurimpia aseiden toimittajia ensimmäisessä Persianlahden sodassa.

Sota on myös
isoa bisnestä

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin tiedotusvälineiden omistus on keskittynyt entisestään. Kuusi monialayhtiötä omistaa käytännössä kaikki amerikkalaiset tv-yhtiöt, radiot ja suuren joukon sanoma- ja aikakauslehdistäkin. Vaikka tiedotusvälineitä on valtavasti, ei tilanne enää juuri eroa Vladimir Putinin Venäjän valtiojohtoisesta tiedotuskentästä. Suurin osa toimittajista on valjastettu journalismin sijasta valtiollisen propagandan palvelukseen.

Tässä mielessä ei teekään Amy Goodmanille oikeutta kutsua häntä vaihtoehtojournalistiksi, koska hän tekee journalistista perustyötä – esittää hankalia kysymyksiä niille, jotka ovat vallassa, tuo esiin erilaisia mielipiteitä ja antaa äänen niille, joita ei yleensä kuulla.

Sen sijaan valtavirtajournalistit Yhdysvalloissa näyttävät edustavan yhä useammin vaihtoehtoa journalismille – vapaaehtoista itsesensuuria ja poliitikkojen ja liikemiesten kädestä syömistä.

Mutta Amy Goodmanin linja pitää. Tänäkin aamuna tasan kello 9.00 New Yorkissa taajuudella 99,5 ja kymmenissä muissa kaupungeissa radiosta kajahti Democracy Now!:n tunnussävel ja sitten Amy Goodmanin ääni. Ensin pääuutisotsikot, joita CNN ei kerro ja sitten:

– Tämä on Democracy Now! Uutisia sodasta ja rauhasta. Minä olen Amy Goodman, hyvää huomenta.

Lisää amerikkalaisesta vaihtoehtomediasta vain Viikkolehden painetussa numerossa 2.12. 2005.

Bushin skandaaleista huolimatta oikeiston ote pitää

Amerikkalaiset journalistit analysoivat
USA:n tulevaisuutta Viikkolehdelle

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2005)

Skandaalit ovat vyöryneet tänä syksynä George W. Bushin hallinnon ylle Yhdysvalloissa. Mutta oikeiston ote amerikkalaisesta politiikasta ei ole kirpoamassa mihinkään, varoittavat maansa tilaa Viikkolehdelle analysoineet vaihtoehtolehtien päätoimittajat. Saattaa olla, että uuskonservatiivien keulakuvaksi haluttaisiin seuraavaksi presidentiksi ”ihmiskasvoisempi” demokraatti.

KAI HIRVASNORO

Ensin presidentti George W. Bush joutui todelliseen myrskyn silmään, kun liittovaltion kyvyttömyys paljastui kaikessa alastomuudessaan hirmumyrsky Katrinan runnellessa New Orleansin kaupunkia.

Irakin sodassa meni rikki 2 000 kuolleen amerikkalaissotilaan raja, ja sekasorto Irakissa jatkuu päivittäin.

Sitten Bush suututti kovakalloisimmat konservatiivitkin esittämällä avustajansa Harriet Miersin nimittämistä korkeimman oikeuden tuomariksi. Miersin äärikonservatiivisuudesta kun ei ollut mitään takeita.

Seuraavaksi tuli ilmi, että Bushin hallinto oli paljastanut CIA-agentti Valerie Plamen henkilöllisyyden julkisuuteen kostona siitä, että hänen miehensä, veteraanidiplomaatti Joe Wilson, ei löytänyt Nigeriasta Valkoisen talon kiihkeästi kaipaamia todisteita Irakin uraanikaupoista. Varapresidentti Dick Cheneyn esikunnan avainhenkilöihin kuulunut Lewis Libby on jo syytteessä ja Bushin hallinnon tärkeintä avustajaa Karl Rovea tutkitaan edelleen.

Ja viime aikoina Washingtonissa on jälleen taitettu peistä siitä, valehteliko ja kuinka paljon Bushin hallinto, kun se kiiruhti kohti Irakin sotaa.

Joko tässä on tarpeeksi? Joko George W. Bushin toinen presidenttikausi on lopullisesti pilalla ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan? Joko uuskonservatiivien pitkään jatkunut hegemonia Yhdysvaltain politiikassa on taittumassa? Onko Yhdysvallat käännekohdassa?

Republikaanit
hyötyvät virheistään

Viikkolehti kysyi asiaa neljältä Yhdysvaltain politiikan ammattimaiselta seuraajalta ja kommentaattorilta. He ovat Yhdysvalloissa ilmestyvien huomattavien laadukkaitten vaihtoehtolehtien johtavia toimittajia, joita Viikkolehti haastatteli sähköpostitse marraskuussa.

Vastaajat ovat San Franciscossa sijaitsevan Mother Jones -aikakauslehden päätoimittaja Russ Rymer, Wisconsinin osavaltiossa Madisonissa toimivan Progressive-aikakauslehden päätoimittaja Matthew Rothscild, kalifornialaisen LiP Magazinen päätoimittaja Brian Awehali ja Vermontin osavaltiossa ilmestyvän viikkolehti Vermont Guardianin yksi perustaja ja toimittaja Greg Guma.

Aluksi heiltä kysyttiin, mikä on George W. Bushin tilanne tällä hetkellä. Onko hänestä tullut poliittisesti kyvytön ns. rampa ankka ja pystyykö hän edistämään toiselle kaudelle kaavailemaansa poliittista ohjelmaa enää ollenkaan.

Useimmat olivat sitä mieltä, että niin toivottavaa kuin Bushin totaalinen kyvyttömyys olisikin, niin ei kannata vielä nuolaista.

Mother Jonesin Russ Rymer muistutti, että kaikesta huolimatta republikaaneilla on takanaan vahva vaalikoneisto, paljon rahaa ja halu pysyä vallassa keinolla millä hyvänsä.

– Ja vielä enemmän: Republikaanit ovat erittäin hyviä hyötymään omista virheistään. Koska he ovat vainoharhan ja pelon puolue, he syöttävät yleiseen ilmapiiriin vainoharhaa ja pelkoa. Esimerkki: Hallinto kieltäytyi ensimmäisen puolen vuoden aikanaan ottamasta Osama bin Ladenia ja terrorismia vakavasti. Tämän kyvyttömyyden seurauksena terroristit tuhosivat World Trade Centerin. Hallinto voitti lupaamalla suojella kansaa samanlaiselta katastrofilta, jonka se oli juuri antanut tapahtua.

Nyt republikaanit käyttävät Russ Rymerin mukaan hurrikaani Katrinaa samalla tavalla poliittisen ohjelmansa edistämiseksi. He haluavat alentaa palkkoja, koska se tekisi jälleenrakennuksesta halvempaa, purkaa sosiaalista turvaverkkoa entisestään hurrikaanin tuhojen korjausten rahoittamiseksi ja pilata ympäristöä poraamalla öljyä Alaskassa Meksikonlahden tuhojen korvaamiseksi.

Bush ehtii vielä
hyökätä Iraniin

Progressive Magazinen Matthew Rothschildin mukaan Bush on nyt haavoitettu karhu ja siksi vaarallinen.

– Vaikka hän ei voikaan tehdä kaikkea haluamaansa, hänellä on edelleen suunnattomasti valtaa. Todennäköisesti hän pystyy edelleen edistämään sisäpoliittista ohjelmaansa, joka on lisää veronkevennyksiä rikkaille, lisää sosiaalituen leikkauksia köyhille ja lisää sääntelyn purkua bisnekselle.

Ulkopolitiikassa Bush on Rothschildin mielestä entistäkin vaarallisempi:

– Ennen virkakautensa päättymistä hän on voinut hyvinkin hyökätä Iraniin, Syyriaan tai Pohjois-Koreaan. Ja joka tapauksessa hän jättää jälkeensä 140 000 sotilasta Irakiin.

Vermont Guardianin Greg Guma on toista mieltä. Bushin sisäpoliittinen ohjelma on kuollut ja skandaalit ovat syöneet hänen uskottavuuttaan niin, että omassakin puolueessa otetaan etäisyyttä presidenttiin.

– Mutta republikaanit hallitsevat kuitenkin kongressia ja Bushin hyvin konservatiivinen ehdokas tullee valituksi korkeimpaan oikeuteen. Se vaikuttaa tässä maassa vuosia ja siirtää korkeimman oikeuden ratkaisuja radikaalisti oikealle.

– Tulossa on todennäköisesti lisää skandaaleja, mutta eliitti ei siirrä Bushia syrjään. Hänet pidetään keulakuvana, mutta kongressin valta lisääntyy.



Bush ehkä mennyttä,
taustavoimat eivät

LiP Magazinen Brian Awehali muistutti, että luottamus George W. Bushiin on romahtanut poliittisen spektrin kaikilla laidoilla.

– Mutta tärkeämpää on se, ettei George Bush ole koskaan todella vedellyt naruista muutenkaan. Sen tekevät öljyoligarkit, joiden hyppysissä Yhdysvallat on. George Bush on vain heidän sylikoiransa, joten odotan uuskonservatiivisen ohjelman jatkuvan. Tosin ehkä aiempaa hitaammin Bushin ongelmien takia.

– En siis usko, että kyseessä on ollut Bushin ohjelma. Ja niitä joiden se on, eivät Bushin ongelmat häiritse. ”Hyväntahtoisempi” ja ”lempeämpi” demokraatti sopisi ehkä heidän suunnitelmiinsa nyt paremmin, Awehali ennakoi seuraavia presidentinvaaleja.

Oppositiota edustavat lehtimiehet tuntuivat erittäin turhautuneilta siihen, ettei Yhdysvaltain toisesta puolueesta, demokraateista, ole republikaanien haastajaksi eikä kunnon vaihtoehdoksi.

– Valitettavasti demokraatit näyttävät olevan avuttomia, pohti Russ Rymer Mother Jonesista.

Rymerin mukaan heissä näytti marraskuussa olevan hieman pontta, kun he vaativat Irakin sotaan johtaneiden valheiden käsittelyä senaatissa.

– Mutta heiltä puuttuu selkeä suunnitelma tuoda itsensä esille vaihtoehtona republikaanien hallinnolle. Luotettava vaihtoehto olisi sanoa, että veroja on korotettava ja terveydenhuolto kansallistettava, mutta sellaista ei kukaan halua sanoa.

Progressive Magazinen Matthew Rothschild syytti useimpien johtavien demokraattien olevan liian pelkureita haastaakseen edes Bushin Irakin sodan saati sitten amerikkalaisen imperiumin ajatuksen, jota Rothschild itse nimittää amerikkalaiseksi ylemmyyskompleksiksi.

– Pelkään, että vaikka Hillary Clinton olisi presidentti, hän pitäisi Yhdysvaltain joukot Irakissa, sillä hänen täytyisi näyttää kovuuttaan.

Molemmat puolueet
korruption vallassa

Greg Guma Vermont Guardianista oli optimistisempi. Muutama viikko sitten eri osavaltioissa pidetyt vaalit osoittivat hänestä, että heiluri on kääntymässä kohti demokraatteja ja uuskonservatiivien asialista mahdollista haastaa. Tätä edesauttavat ongelmat sekä Irakissa että kotirintamalla, varsinkin USA:n talouden katastrofaalinen tila.

LiP Magazinen Brian Awehali suhtautui demokraattien vaihtoehtoon äärikyynisesti:

– Demokraattien on vaikea haastaa republikaaneja, koska he saavat suurimman osan kannatuksestaan samalta yhtiösektorilta eivätkä he ole onnistuneet kertomaan, mitä he todella ajavat. He asemoivat itsensä vain sillä, että eivät ole republikaaneja. Minun näkökulmastani molemmat puolueet ovat korruptoituneita ja niin kauan kuin ei tule muutoksia kaksipuoluejärjestelmään, vain vähän voi muuttua.

Awehali myös korosti, ettei uuskonservatiivien hegemonia amerikkalaisessa politiikassa ole häviämässä mihinkään. Russ Rymerin tavoin hän katsoo oikeiston vain hyötyvän epäjärjestyksestä ja katastrofeista.

– Karl Roven vaikutusvalta on todennäköisesti vähentynyt, mutta en usko, että hän tai Dick Cheney joutuvat oikeuteen teoistaan. Tähän on monta syytä, mutta tärkein on se, että New York Times on kaulaansa myöten samassa suossa ja Cheneyn tai Roven jahtaaminen vahingoittaisi heidän omaa uskottavuuttaan. He antoivat potkut Judith Millerille, amerikkalainen yleisö väsyy koko juttuun ja joku uusi kriisi kerää kaiken huomion.

Brian Awehalin mukaan myös demokraatit ovat osa uuskonservatiivista liikettä, tosin vähän ihmiskasvoisempi kuin republikaaninen puolue.

Demokraattivalta
lisäisi yhteistyötä

Jos demokraatit kuitenkin nousisivat Yhdysvalloissa valtaan, niin mikä muuttuisi varsinkin ulkopolitiikassa?

Kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että Yhdysvallat suhtautuisi aiempaa myönteisemmin monenkeskisiin kansainvälisiin järjestöihin ja eristäytyisi vähemmän.

– Demokraatitkin kannattavat amerikkalaista imperiumia, mutta enemmän talouden kuin Bushin hallinnon cowboy-politiikan kautta, arveli Brian Awehali.

Greg Guman mukaan demokraatit ryhtyisivät rakentamaan uudelleen liittolaismaiden kanssa vaurioituneita suhteita. Sen sijaan ajatusta Irakista vetäytymisestä hekään eivät kannata.

– Vie aikansa päästä irti ”terrorismin vastaisen sodan” retoriikasta eikä yksikään johtava demokraatti näytä valmiilta todella haastamaan tämän konfliktin perusteita.

Sisäpolitiikassa demokraattivalta johtaisi Guman mukaan siihen, että fundamentalistisen moralismin vaikutus sosiaaliohjelmiin vähenisi.

Russ Rymer korosti, että useimmat republikaanihallinnotkin ovat olleet varovaisempia voimankäytössä ja herkkäkorvaisempia maailman mielipiteelle kuin George W. Bushin. Demokraatit olisivat avoimempia kansainvälisille järjestöille ja sopimuksille, ja kehitysavussa ne pistäisivät avun tehokkuuden ideologisten näkökohtien edelle.

– Demokraatit ymmärtäisivät muun maailman kumppanina eivätkä kilpailevana voimana. On tärkeää ymmärtää, ettei nykyinen ”Yhdysvallat ensin” -politiikka ole hyödyttänyt Yhdysvaltoja, vaan se on vahingoittanut vakavasti meidän etujamme. Joten parasta, mitä demokraatit voisivat tehdä olisi palauttaa ulkopolitiikka realistiselle pohjalle.










Vasemmisto
pannassa

Pohjoismaisesta näkökulmasta onkin käsittämätöntä, ettei Yhdysvaltain kaltaisessa teollisuusmaassa ole käytännössä minkäänlaista vasemmistoa. Vasemmalla on kyllä useita sirpalepuolueita, mutta niillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Ay-liikekin on nykyisin olematon. Kysyinkin päätoimittajilta, miten tällainen poliittinen tilanne on mahdollinen.

Matthew Rothschild selitti asiaa sillä, että Yhdysvaltain sosialistinen puolue tuhottiin ensimmäisen maailmansodan aikana, kun puolueen viisinkertainen presidenttiehdokas Eugene V. Debs vangittiin kymmeneksi vuodeksi vuonna 1918 hänen pidettyään maailmansotaa vastustaneen puheen.

– Antikommunismilla on ollut Yhdysvaltain vasemmistoon lamauttava vaikutus viimeksi kuluneiden 85 vuoden aikana. Ja myytti yksilöstä on ongelma, Rothschild totesi.

Greg Guma sanoi, että Yhdysvaltain vaalijärjestelmä, jossa vaalipiirin voittaja saa kaiken, tekee kolmansien puolueiden syntymisen melkein mahdottomaksi. Lisäksi yhtiövalta on median avustuksella tehnyt kaikkensa saadakseen ”luokkasodan” ja kommunismin huonoon valoon.

– Työväenliike puhdistettiin vasemmistolaisista elementeistä vuosikymmeniä sitten ja nyt se eristää itse itsensä valtarakenteista.

– Vallanpitäjät ovat hyvin luokkatietoisia, mutta työväenluokka on saatu uskomaan, että ideologia on vaarallista ja keskiluokkaistuminen tekee sosialismista tarpeetonta ja haitallista heidän ”eduilleen”, jotka ovat pääosin illusorisia, Guma huomautti.

Myös Brian Awehali totesi, että amerikkalainen poliittinen järjestelmä kaapattiin jo vuosikymmeniä sitten. Sen tekivät kuluttajademokratian arkkitehdit, PR- ja mainosmiehet, yhtiöiden hallitsema media ja tuloerojen räjähdysmäinen kasvu.

– Useimmat amerikkalaiset eivät ymmärrä, miten he voisivat osallistua niin sanottuun ”demokratiaamme”, koska heidät on opetettu ymmärtämään maailmaa enimmäkseen kuluttajina. Minun mielestäni tämä ei ole demokratiaa ollenkaan, vaan oligarkiaa, jossa on demokratian nimilappu.

Awehalin mukaan amerikkalainen työväenliike ei ole onnistunut ymmärtämään informaatioyhteiskunnan muutoksia, ja sitä on heikentänyt myös teollisuustyöpaikkojen siirtyminen muihin maihin.

– Sosialistisia liikkeitä on Yhdysvalloissa sabotoitu ainakin viimeksi kuluneet sata vuotta. Hallituksella on hyvin hienovaraiset keinot seurata ja rajoittaa sosialistien toimintaa täällä.

– Tämän yli katson, että erityisesti amerikkalainen idea yksilöllisyydestä ja yleinen käsitys siitä, että me olemme maailman suurin kansakunta, ovat olleet suurina esteinä solidaarisuudelle, yhteistyölle ja vastavuoroisuudelle, jotka ovat voimakkaan sosialistisen liikkeen edellytyksiä, Brian Awehali painotti.