Yhdysvallat varautuu uusiin energiasotiin

(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.8. 2008)

Yhdysvallat varautuu puolustamaan energiansaantiaan viime kädessä myös sotilaallisella voimalla. Venäjä ja Kiina eivät seuraa massiivisia varusteluohjelmia toimettomina.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Uusi kylmä sota käydään maailman energiavarojen hallinnasta. Kuka kontrolloi tulevina vuosikymmeninä öljyä, kaasua ja niiden kuljetusreittejä? Entä muita raaka-aineita?

Päivittäistä uutistarjontaa hallitsevat Yhdysvaltain sodat Afganistanissa ja Irakissa. Mutta amerikkalaisten strategien katse on paljon kauempana ja maa varustautuu täyttä päätä tuleviin konflikteihin. Sen lähimmät vastapelurit Kiina ja Venäjä eivät luonnollisestikaan ole nekään toimettomia.

Kansainvälisiin turvallisuusasioihin erikoistunut professori Michael T. Klare kirjoittaa huhtikuussa ilmestyneessä kirjassaan Rising Powers, Shrinking Planet (Nousevat voimat, kutistuva planeetta) energiakamppailun muodostamasta uudesta geopoliittisesta tilanteesta.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on vuodesta 2006 nostanut taistelun energiavaroista tasaveroisena Taiwanin kysymyksen rinnalle mahdollisena sodan syynä Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Tämä ilmenee Pentagonin vuosittaisista katsauksista, jotka koskevat Kiinan sotilasmahtia.

Vuoden 2006 katsauksessa myös arvioitiin Kiinan edelleen voimistavan omaa valtaprojektiaan fossiilisia polttoaineita tuottavissa maissa. Tämä on Pentagonin mukaan uhka Yhdysvaltain turvallisuudelle.

Komentokeskus

Afrikkaan

Pentagon pyytääkin varoja tänä vuonna muodostettavan Afrikan komentokeskuksen (Africom) perustamiseksi. Kyseessä on ensimmäinen uusi alueellinen komentokeskus sitten vuonna 1983 perustetun Central Commandin. Presidentti Ronald Reagan perusti Centcomin turvaamaan Lähi-idän öljyn saannin amerikkalaisille.

Africomin varakomentaja Robert Moeller esitteli hanketta helmikuussa painottaen Afrikan kasvavaa geostrategista merkitystä Yhdysvalloille. Haasteena hän piti juuri Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa mantereella.

Energialähettiläs

Kaspianmerelle

Myös Venäjää Yhdysvallat tarkkailee maailmanlaajuisen resurssikilpailun näkökulmasta. Venäjän ei tarvitse tuoda omiin tarpeisiinsa öljyä eikä kaasua, mutta se on avainasemassa kummankin toimittamisessa Euroopan markkinoille. Yhdysvaltain näkökulmasta Venäjä on palauttamassa suurvalta-asemansa ja hakee energiantoimittajana myös poliittista vaikutusvaltaa Euroopassa ja Keski-Aasiassa.

Vastaiskuna Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice ilmoitti helmikuussa nimittävänsä erityisen korkean tason energialähettilään, joka keskittyy nimenomaan Kaspianmeren alueeseen. Rice sanoi senaatin ulkoasiainvaliokunnalle, että lähettilään tärkein tehtävä on rohkaista rakentamaan öljy- ja kaasuputkilinjoja Venäjän ohi ja näin vähentää sen alueellista vaikutusvaltaa.

Jos ei politiikka

auta, niin...

Michael T. Klaren mukaan kaikki nämä toimet todistavat merkittävää käännettä: energian ja muiden luonnonvarojen ehtyessä niiden kysyntä nousee ja ja suurvallat ovat entistä epätoivoisempia turvatessaan oman osansa siitä, mitä vielä on jäljellä. Tässä epätoivossa ne ovat valmiita turvautumaan myös sotilaallisiin keinoihin.

Klare kirjoittaa, ettei Pentagonissa nyt olla optimisteja. Yhdysvaltain johtava asema sekä maailmantaloudessa että resurssikilvassa on vaakalaudalla. Jälkimmäisen strategit valmistautuvat turvaamaan vaikka sotilaallisin keinoin.

Pentagonin mukaan Yhdysvaltain tärkein sotilaallinen tavoite lähivuosina on energian saannin turvaaminen. Tässä tarkoituksessa maan laivastoa uudistetaan suurilla panoksilla, jotta se pystyy hallitsemaan valtameriä ja turvaamaan tärkeät kuljetusreitit. 90 prosenttia maailman kaupasta ja kaksi kolmasosaa öljystä kuljetetaan meritse.

Taistelulaivastoon

miljardiuudistus

Tämän takia Pentagon on Michael T. Klaren mukaan käynnistänyt massiivisen ohjelman Yhdysvaltain taistelulaivaston uudistamiseksi. Tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana rakennetaan uudenlaisia kuljetusaluksia, taistelulaivoja, sukellusveneitä ja rannikkosodankäyntiin tarkoitettuja aluksia. Puolustusministeri Robert Gatesin ehdotuksen mukaan budjettivuonna 2009 käynnistetään uudet 17 miljardin dollarin hankkeet laivaston modernisoimiseksi käynnissä olevien 25 miljardin dollarin ohjelmien lisäksi.

Lisäksi olemassa olevaa laivastoa sijoitetaan uudelleen. Tähän asti päähuomio on ollut Pohjois-Atlantilla, Välimerellä ja Tyynellämerellä suojaamassa Nato-liittolaisia sekä Japania ja Etelä-Koreaa.

Viime vuosina aluksia on siirretty tärkeimmille kauppareiteille Persianlahdelle, Tyynenmeren kaakkoisosiin sekä Guineanlahdelle lähelle Afrikan tärkeimpiä öljyntuottajia. Jo vuonna 2003 Yhdysvaltain Euroopan komentokeskus ilmoitti, että sen alaiset taistelujoukot vähentävät läsnäoloaan Välimerellä ja siirtyvät sen sijaan Afrikan länsirannikon tuntumaan.

Sotilastukikohtien

painopiste muuttuu

Samalla lailla Yhdysvallat järjestelee myös ulkomaisia sotilastukikohtiaan. George W. Bushin kauden alkaessa tärkeimmät tukikohdat sijaitsivat Länsi-Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld kuitenkin käynnisti uudistustyön, jonka johdosta polttopisteessä ovat nyt itäinen Eurooppa, Keski- ja Kaakkois-Aasia sekä Pohjois- ja Keski-Afrikka.

Muutosta voidaan selittää terrorismilla, mutta nämä ovat myös alueita, joilla arvioidaan olevan 80 prosenttia maailman öljy- ja kaasuvaroista, samoin lukuisia tärkeitä raaka-aineita. Yhdysvallat näyttää valmistautuvan taistelutoimiin Keski-Aasiassa.

Kiina ja Venäjä

näyttivät voimaa

Muut suurvallat eivät luonnollisesti seuraa toimettomina Yhdysvaltain varustelua, vaikka eivät samanlaiseen pystykään. Vanhan kylmän sodan malliin myös Venäjä ja Kiina aseistavat öljyä ja kaasua tuottavia kehitysmaita ja pyrkivät siten laajentamaan poliittista vaikutusvaltaansa niissä.

Kiina on aktiivisin Afrikassa. Sudanin lisäksi se aseistaa useita hallituksia, mutta toimii myös diplomatian keinoin tarjoamalla Afrikan maille halpakorkoisia lainoja ja näyttäviä kulttuuriprojekteja.

Keski-Aasiassa Venäjä ja Kiina torjuvat yhteistyössä Yhdysvaltain vaikutusvaltaa Shanghain yhteistyösopimuksen kautta. Vuosi sitten yhteistyöjärjestö näytti voimaansa järjestämällä ensimmäisen yhteisen sotaharjoituksen. Tässä harjoituksessa kiinalaisia laskuvarjojoukkoja sijoitettiin ensimmäisen kerran maan rajojen ulkopuolelle osoittamaan sotajoukkojen nopeaa liikkuvuutta.

Liekki voi syttyä

vahingossakin

Kaikki edellä kerrottu tekee Klaren mukaan maailmasta entistä vaarallisemman paikan ilman, että yksikään suurvalta tietoisesti ryhtyy suoriin sotilaallisiin toimiin. Poliittisesti tulenaroille alueille keskittyy suuri joukko amerikkalaisia, venäläisiä ja kiinalaisia sotilaskouluttajia ja neuvonantajia, jotka voivat jonain päivänä kohdata toisensa paikallisten konfliktien vastakkaisilla rintamilla. Näin suurvallat joutuvat epäsuorasti vastatusten.

Mutta Michael T. Klare huomauttaa, ettei riski piile ainoastaan tässä. Mahdollisimman intensiivinen öljyn, maakaasun, uraanin ja mineraalien tuotanto on jo sinällään epävakauden lähde, koska se vetää magneetin lailla puoleensa aseita ja ulkopuolista puuttumista alueelle. Yksipuolinen luonnonvarojen tuotantoon perustuva talous johtaa usein siihen, että valta on brutaaleilla johtajilla, joita salainen poliisi pönkittää ja joita ympäröivät köyhien massat. Monesti köyhät vielä kuuluvat eri etniseen ryhmään kuin valtaa pitävä eliitti.

Klaren mukaan tämä on väkivallan syynä tänään muun muassa Nigerian öljyalueella, Darfurissa, Etelä-Sudanissa, Zimbabwessa ja Angolan Cabindan maakunnassa, jossa maan öljyvarat pääosin sijaitsevat.

Klare ennakoi Georgian kriisin

Professori Michael T. Klare on esittänyt esimerkin siitä, miten suurvallat voivat ajautua tahtomattaan konfliktiin taistellessaan maapallon energiavaroista.

Mahdollisia konfliktin paikkoja riittää, sillä suurvallat Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat aseita ja muuta sotilasapua liittolaisilleen kuumiin paikkoihin. Esimerkiksi Yhdysvallat aseistaa hallituksen joukkoja Nigeriassa ja Angolassa, Kiina Sudanissa ja Zimbabwessa.

Mutta vaarallisin tilanne on Klaren mielestä nyt Euroopassa, missä Yhdysvallat tukee Georgian länsimielistä hallitusta ja Venäjä siitä eroon pyrkiviä Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa.

Georgiasta kamppaillaan, koska maalla on suuri strateginen merkitys kummallekin suurvallalle. Sen kautta Kaspianmeren öljyä saadaan Baku-Tbilisi-Ceyhan -öljyputkea pitkin Eurooppaan ohi Venäjän. Keski-Aasian öljyn ja maakaasun saaminen länsimarkkinoille Venäjän ohi on Yhdysvaltain pitkäaikainen tavoite.

”Georgian alueella on sekä Venäjän että Yhdysvaltain sotilasneuvonantajia. Joissain tapauksissa he ovat näköyhteyden päässä toisistaan. Siksi ei ole vaikea kuvitella skenaariota, jossa mahdollinen Georgian armeijan ja separatistiryhmien aseellinen yhteenotto johtaa myös amerikkalaisten ja venäläisten sotilaiden yhteenottoon ja aiheuttaa sitä kautta paljon suuremman kriisin”, Klare väläyttää.