Elma Rinne, Suomen tukipilari

Elämäntyönä lapset -
omat ja omaksi otetut

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2005)



Elma Rinteen ja hänen nyt jo kuolleen Erkki-miehensä pikkuisessa kodissa kasvatettiin kolme omaa ja monta kasvattilasta. Ylioppilaiksi asti, Elma Rinne iloitsee. Lähes 40 vuotta apuhoitajan työtä tehnyt Rinne veti myös 36 vuotta pioneerikerhoja. Nykyään hän huolehtii kotitalonsa vanhusten pyykeistä.

KAI HIRVASNORO, teksti
PEKKA PAJUVIRTA, kuva

– Minä opin isältä jo pienestä pitäen, että juttele. Ennen kaikkea sano päivää ja juttele. Mutta ihmistä ei saa loukata.Helsinkiläinen Elma Rinne, eläkkeellä oleva apuhoitaja, on tätä isänsä neuvoa noudattanut jo seitsemisenkymmentä vuotta. Hän juttelee, suorastaan pulppuaa runoja ja on todellinen itsestään meteliä pitämätön hyväntekijä ja itsenäisyyden tukipilari tuhansien kaltaistensa lailla. Hän teki vaikeimpana aikana viittä työtä yhtä aikaa, kasvatti omien lastensa lisäksi Erkki-miehensä kanssa liudan kasvattilapsia ja veti siinä sivussa Pioneeriliiton kerhoja 36 vuotta.

Runo Elma Rinteessä on elänyt pienestä asti.

– Opettaja sanoi minulle, että etkö sinä reppana ymmärrä, että suomen kielen aineessa pitää olla alkulause, perustelu ja loppulause. Tiedätkö mikä minulta tuli? Runo. Opettaja oli ihan kauhuissaan, että hän ei ymmärrä, mitä sinulle pitää tehdä.

Tämä tapahtui Petäyksen kansakoulussa Sonkajärvellä. Kansakoulun tarkastaja tutki kaksi päivää, mikä Elmassa, sukunimeltään silloin Qvist, on vikana. Vikaa ei löytynyt. Lopulta hän sai kaikista muista aineista kympin, mutta tarkastaja antoi ainekirjoituksesta ysin, ettei olisi loukattu opettajaa.

Elma Rinne, nyt 74, iloitsee elämänsä olleen upeaa. Hän kertoo oppineensa pienestä pitäen tekemään kaikkea. Sellaistakin, mitä hän ei aikanaan edes ymmärtänyt, kuten 15. lokakuuta vuonna 1943. Silloin pikkutyttö Elma toimi äidilleen kätilönä isän ollessa sodassa. Saunaan tehtiin sija ja äiti laskeutui sille.

– Minä ihmettelin, että onko se tullut hulluksi. Hitto vieköön, äiti lätkähtää siihen pitkälleen ja sanoo, että katohan mikä sillä on, kun se ei tule. Minä ajattelin, että kun me tehtiin sellaisia palloja lehmänkarvoista, niin hän on istunut sen päälle ja se on mennyt sinne... etupuolelle.

Kätilönä neljälle
sisarukselle lapsena

Joku vaisto Elmaa kuitenkin ohjasi. Hän katsoi kauhuissaan, kun äiti synnytti vauvan. Että mistä se on sinne mennyt?

Jälkeiset Elma Qvist hautasi metsään.

– Herranjumala kun minä sinne metsään menin. Minä hautasin ja itkin, että ei jumaliste, minä en tiedä, mistä on kysymys.

Sen jälkeen pestiin saunasoikko ja vauva. Elma kapaloi lapsen ja mentiin pirttiin. Äiti nukkui muutaman tunnin ja sitten lähdettiin lypsylle.

– Olen monta kertaa jälkeenpäin ajatellut, että sain havainnollisesti opetuksen elämään. Ja opin tekemään todella ihan kaikkea.

Tässä tapauksessa Elmalle syntyi sisar. Sen jälkeen hän kätilöi vielä toisen siskon ja kaksi veljeä.

Ihan kaiken tekemisen mallin Elma oppi äidiltään, joka keväällä 1944 kynti 43 torpan pellot. Elma kantoi hänelle pikkusisaruksiaan imetettäväksi.

Kengät rikki,
mieli maassa

Hoitoalalle Elma Rinne sai kipinän serkultaan, joka meni Diakonissalaitoksen kurssille. Elma seurasi perässä ja opiskeli siellä 1948 - 1950.

– Mutta minä en kerta kaikkiaan osannut muuta kuin räkäkupin ja kusiämpärin tyhjentää. Kun oli kengät rikki ja sukat rikki, niin kysyin ylihoitajalta aamupäivän vapaaksi. Kävelin Diakonissalaitokselta Marian sairaalaan, menin ylihoitaja Siiri Sandelinin luo ja sanoin, että en osaa kyllä mitään, mutta haluaisin työtä, että saisin kengät ja sukat.

– Hän sanoi, että sattuipa sopivasti. Hän vei minut osastonhoitajien kokoukseen ja pyysi sanomaan saman kuin olin hänelle kertonut. Ajattelin, että lopputili tuli ennen kuin on työtä saanutkaan.

– Sieltä kuului hirveän iloinen ääni, että älä siitä välitä. Kyllä me sinut opetetaan. Se oli Vuokko Mäkinen, sisätautipoliklinikan ylihoitaja. Hän otti minut siipiensä suojaan ja koulutti minusta jumalattoman hyvän instrumenttihoitajan.

Hoidon taso
plörinäksi

Apuhoitajana Elma Rinne toimi Marian sairaalassa vuoteen 1969, sen jälkeen Laakson sairaalassa eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1986.

Juuri äsken Elma kävi Laakson sairaalassa katsomassa entistä työtoveriaan ja kauhistui nykyistä hoidon tasoa.

– Se on mennyt hiukan plörinäksi. Se ei ole enää sellaista kuin ennen. Potilas oli ihminen oli se sitten kartanonomistaja tai veneen alla asuja. Nyt kun yksi vanhus kaatui, niin hoitaja antoi toiselle potilaalle lääkkeitä ja sanoi lattialla olevalle vanhukselle, että teidän hoitajanne tulee hetken kuluttua nostamaan. Minä sitten nostin mamman ylös. Raukka kun se yritti selittää, ettei hän tahallaan kaatunut...

Vaitelias mies,
yliveto tyyppi

Vuonna 1954 Elma oli mielestään iänkaikkinen vanhapiika, kun työkaveri Vornasen Aune pyysi hänet mukaan viettämään uudenvuodenaattoa. Aunen sulhasella oli kaveri, jolle piti pitää seuraa. Ensin Elma kielsi, mutta tuli sitten uusiin ajatuksiin nähtyään, miten hiljainen mies oli. Aunen Esko-sulhanen kun oli kova suustaan, niin Elma ajatteli, että pitää hiljaisen miehen puolta. Elman matkassa 30-vuotisen avioliiton aikana lapualaissyntyinen Erkki Rinne oppi kyllä puhumaan.

– Siitä tuli yliveto tyyppi. Hän oli lääkintävahtimestarina Marian sairaalassa.

– 15. helmikuuta mentiin naimisiin ja minulta meni ensimmäinen piikuus. Marraskuun 24. päivä syntyi ensimmäinen lapsi, Elma Rinne kertaa elämänsä käänteitä.

Vuonna 1957 Rinteillä oli kaksi lasta. He lähtivät anoppilaan lomalle, kun Erkki sai kovan kuumeen. Lapualainen lääkäri komensi miehen kiireesti Helsinkiin tutkimuksiin. Häneltä löytyi virtsamyrkytys ja hän joutui jäämään sairaalaan pitkäksi aikaa.

Virkavapaalla
viidessä työssä

Samaan aikaan Rinteet olivat maksaneet ensimmäisen erän Kivihaankujan osakkeestaan, talosta, jota alettiin vasta rakentaa.

Elma Rinne pyysi sairaalasta vuoden virkavapaata. Oli pakko päästä paremmille tienesteille, koska mies oli sairaalassa ja asuntoa oli maksettava.

– Vuoden 1960 minä olin tällä rakennuksella töissä, mutta en voinut kertoa kellekään, että tähän tulee myös minun osakkeeni. Sen lisäksi tein viittä muuta työtä ja sukulaiset hoitelivat pentujani.

Rakennustyömaalta Elma Rinne jatkoi päivää pesulassa ja sieltä mopohuollon siivoojana. Aamuöisin hän jakoi kuusi piiriä sanomalehtiä.

Samaan syssyyn Elman äidiltä tuli kirje, että isä on vakavasti sairas. Hänet lähetettiin Helsinkiin saamaan sädehoitoa. Samana päivänä uuteen 43 neliön asuntoon muuttivat aviomies ja isä.

Omat ja vieraat
yhtä rakkaita

Isä kuoli kesällä. Elman äidillä oli vielä Sonkajärvellä alaikäisiä lapsia. Elma itse odotti kolmatta lastaan. Seuraavana päivänä tämän synnyttyä äiti muutti kolmen lapsen kanssa Kivihaantielle Rinteiden huusholliin, joka käsittää makuuhuoneen ja keittiö-olohuoneen. Erkki rakensi makuuhuoneeseen yläpedit. Pojat nukkuivat ylhäällä ja tytöt alhaalla.

Viisihenkisen perheen lisäksi asunnossa asui nyt neljä muuta, mutta se oli vasta alkua. Lisäksi Elman täti oli sairastunut, hänen miehensä kuollut ja tytär oli oppikoulun ensimmäisellä luokalla.

– Minun mies soitti ja kysyi, että onko teillä sen verran rahaa, että pystytte lähettämään tytön tänne.

Seuraavaksi Rinteiden kasvattilapseksi päätyi tyttö, jonka isä oli 87-vuotias ja äiti lähtenyt omille teilleen. Yksi poika puolestaan päätyi Rinteille pakoon väkivaltaista isäänsä.

– Minun pentuni olivat venäläisessä koulussa, ja Aki tuli kotiin ja sanoi, että Jantulla oli silmät mustana. Erkki oli sellainen jämäkkä ukko, kuule. Hän käveli puhelimeen ja soitti sille isälle ja sanoi, että pane sen pojan tavarat kassiin.

Koko katras, omat ja omaksi otetut, kirjoittivat aikanaan Kivihaantieltä ylioppilaiksi, Elma Rinne kertoo ylpeänä. Siihen aikaan koulussa oli lukukausi- ja ruokamaksut, ja kirjat piti ostaa itse. Nekin kustannettiin koko katraalle.

”Lomalla”
pinskujen parissa

Näinä aikoina hän otti ”lomaa” kotiarjesta kaupungin nuorisotoimiston kerhohuoneella.

– Minä menin sinne 36 vuotta joka ilta ja vedin pinskukerhoa. Erkki seisoi puukko ja kapusta kädessään ja laittoi ruokaa täällä kotona.

Pinskuja Elma veti kotikulmiensa lisäksi myös Kannelmäessä ja Pohjois-Haagassa.

– Se oli hirvittävän mielenkiintoista hommaa. Parhaimmillaan meillä saattoi olla 300 pentua vuodessa. Ja leireillähän minä olin kaikilla.

– Kun ne penskat tulivat isommiksi, minä sanoin niille, että te olette porukan porukkaa, että tulkaa tänne kerhohuoneelle lukemaan ylioppilaaksi. Ja ne tulivat ja kukaan ei reputtanut.

Lapsen oikeuksia
YK:ssakin

Elämä on ollut rikas, Elma Rinne sanoo. Eikä se ole rajoittunut vain kotimaahan ja suomalaisista lapsista huolen pitoon, vaan hän oli aktiivisesti valmistelemassa YK:n lasten oikeuksien sopimusta Puolassa pidetyssä seminaarissa vuonna 1982. Elma Rinne toimi matkanjohtajana. Muut matkalaiset olivat nuoria opettajia. Illalla Elma keräsi heidän likaiset vaatteensa ja pesi ne. Sopimusluonnoksia käytiin läpi öisin.

– Minä en kerinnyt nukkua oikeastaan yhtään kertaa siihen kuuteen viikkoon, minkä siellä olin.

YK:n yleiskokous hyväksyi sopimuksen vuonna 1989.

– Siellä oli sellaista, että vessojen ovia ei saanut lukkoon. Väkeä oli 16 maasta, jokaisesta kymmenen ja lisäksi opettajia ja muita. Minulta meni kuule ruokahalu. Laihduin 28 kiloa sillä reissulla, mutta on minussa mitä laihtuakin.

– Englannin joku opetusministeri tai joku sanoi, että delegaatio Finlandia on leirin sielu. Juma, kuule! Minulle tulkattiin se, kun enhän minä ymmärrä kuin suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo.

Erkki kuoli
ja Elma itki

Pioneeritoiminta jäi, kun Erkki Rinne kuoli äkisti sairaalassa keväällä 1984.

– Minä aattelin, että miten minä sen kerron, herran jumala, lapsille.

Elma käveli ja kirjoitti koko yön:

Sinä olet poissa,kaikki on poissa.
Kaikki on tässä,sanoissa noissa.
Yö on niin pitkä
ja kaukana aamu,
seuranain tuska
ja kuoleman haamu.
Aamuun jos jaksan
ja päivän nään,
lapsille ojennan kurjuuden tään.
Miten tään surun siirtäisin heiltä?
Tätä ei äidinkään rakkaus peitä.

Ja niin edelleen.

Sen jälkeen Elma itki ja itki aina vaan. Ja pitkä työ pioneeriohjaajana jäi.

Mutta sitä ennen rinnan pioneeritoiminnan Elma Rinne oli ”totta helvetissä” myös ay-aktiivi, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu.

– Mutta potilaat olivat minulle tärkeitä. Onko se koulutus vai mikä on mennyt pieleen, että nykyään se on samanlaista kuin myisi kahvikuppeja? Ei ole sellaista lämpöä ihmisiä kohtaan.

Elmasta on merkillistä, miksi hoitajat eivät osaa pitää nykyään puoliaan, kun henkilökuntaa on liian vähän ja palkat huonot.

– Minusta tuntuu, että suurin osa odottaa vaan, että joku muu tekee heidän puolestaan.

Sydän halki
ja eläkkeelle

Elma Rinteen työura päättyi vuonna 1986 töissä saatuun sydänvaurioon.

– Oli sellainen 155-kiloinen mies. Kun paikat oli vähän kusessa, niin minä sanoin sille, että nyt mennään kylpyhuoneeseen. Jumaliste, minä yritän sitä nostaa sängystä eikä apua löydy kirveelläkään. Potilas ei pudonnut, mutta hoitaja putosi. Siinä minä olin lattialla ja ”uu” sanoi sydän. Luojalle kiitos, ovesta tuli professori ja hälytti ambulanssin. Sydämen vasen kammio oli haljennut.

Hyytynyttä verta ei silloin puhdistettu. Kymmenen vuoden kuluttua hänellä pimeni kesken aamukahvin keiton. Hyytymät olivat lähteneet liikkeelle.

Töiden loputtua Elma eli kuukausia ilman palkkaa ja ilman muitakaan korvauksia. Joulukuussa mitta täyttyi.

– Minä soitin Kelaan ja toivotin helvetin hyvää joulua. Lupasin tappaa itseni joulupäivänä, mutta sitä ennen uhkasin kirjoittaa kirjeen, että millä te luulette minun elävän. Perkele, iltapäivällä tuotiin ilmoitus, että 200 markkaa on pantu pankkitilille.

Köyhässä kodissa
oppii tekemään työtä

Nykypäivän nuorisosta Elma Rinne on huolissaan. 11-12-vuotiaiden pitäisi tehdä jo kotitöitä, hän patistaa.

– Mutta monta kertaa vanhemmat antavat sen esimerkin, että mennään tuonne kuppiloihin istumaan ja juomaan niitä oluvia. Kannattaisi puhua. Ja pitäisi olla parempia harrastuksia.

Elmaa epäilyttää, oppiiko nykyään koulussa oikeita asioita.

– Minusta köyhä koti on parempi, kun se opettaa tekemään työtä. Eikä tarvitse hävetä sitä työtä.

Pyykkärinä
koko päivän

Elma Rinteellä tekemistä riittää. Haastattelua edeltäneenä päivänä hän pesi 14 koneellista kotitalonsa vanhusten pyykkiä. Aloitti aamulla 6.30 ja sai viimeiset mankeloitua illalla. Kuka ne muuten pesisi? hän ihmettelee. Omaiset ovat kuolleet ja kotiavustajia, vieraita ihmisiä, nämä tervaskannot eivät päästäisi sisään. Haastattelun jälkeen Elma oli lähdössä keräämään heidän roskiaan, koska säkit ovat täynnä vaippoja.

Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa, mutta Elma Rinne unelmoi jo ensi keväästä. Silloin hän menee kotitaloonsa maalle ja ryhtyy harventamaan metsää. Serkun poika ajaa puut traktorilla pihaan ja Elma sahaa ne saunapuiksi.

Kotikylä tyhjenee kovaa kyytiä. Elma Rinne käy sisarensa kanssa kyläläisten hautajaisissa, koska monilla viimeisistä asukkaista ei ole omia omaisia.

Elma Rinteen päässä on pitkälti yli tuhat omaa runoa. Pitkän runon hän kirjoitti kotitalonsa 30-vuotisjuhlaankin vuonna 1991. Tässä sen alku, joka kertoo oman kodin onnesta kovan työn tuloksena:

Oli kerran metsä suuri
kallio kuin suuri muuri.
Kaupunki sen kaavoitteli,
arava sen lainoitteli.
Vaivaa nähtiin, työtä tehtiin,
käsiraha pankkiin ehti.
Kevätpäivän, metsän tuoksun
taloon tulleet muistaa vielä.
Onnelliset lasten äänetk
aikui puiston ihmetiellä.
Oma avain, oma ovi
myös aikuisilla ensi kertaa.
Tuskin sille tunnelmalle
maailmasta löytyy vertaa.