Paljonko Suomessa on köyhiä lapsia?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2004)

Suomi sai taas mainetta ja kunniaa, kun Unicefin tutkimuksen mukaan Suomessa ja Tanskassa on teollisuusmaista vähiten köyhiä lapsia. Tutkimukselta jäi huomaamatta, että lapsiperheiden köyhyysaste nousi Suomessa merkittävästi 1990-luvun lopun suurella nousukaudella.

KAI HIRVASNORO

YK:n lastenapujärjestön Unicefin julkistaman tutkimuksen mukaan köyhyydessä elävien lasten osuus lisääntyi 1990-luvulla suurimmassa osassa teollisuusmaita. Innocenti-tutkimuslaitoksen selvityksessä oli mukana 24 rikasta maata, joista 17:ssä köyhyys lisääntyi.

Suomea tutkimus onnitteli. Suomi ja Tanska ovat ainoat maat, joissa alle kolme prosenttia lapsista elää köyhyydessä. Eniten köyhiä lapsia onYhdysvalloissa (22%) ja Meksikossa (28%).

Suomen hyvä tulos johtuu Unicefin mukaan siitä, että perheiden käytössä olevat tulot ovat kasvaneet, suomalainen järjestelmä suojelee lapsia markkinavoimilta veropolitiikalla ja erilaisilla tuilla sekä siitä, että Suomi käyttää vähintään kymmenen prosenttia BKT:stä sosiaalimenoihin, jotka tähtäävät lasten köyhyyden vähentämiseen.

Mutta tutkimuksen mukaan Suomessakin lasten köyhyys lisääntyi 1990-luvulla, tosin vain 0,5 prosenttiyksikköä. Ainoa maa, jossa jo lähtötasoltaan alhainen lapsiköyhyys aleni edelleen oli Norja.

Unicefin raportti on mukavaa luettavaa suomalaisille poliitikoille. Järjestelmä toimii hyvin.

Leikkauslinja
muutti suuntaa

Tutkimus ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Unicef määrittelee köyhäksi perheen, jolla on käytettävissään 50 prosenttia kotitalouksien tulojen mediaanista. Kun asiaa tarkastellaan EU:ssa yleensä käytetyn 60 prosentin köyhyysrajan näkökulmasta, tulos onkin toinen. Nyt jo lähes kuusi prosenttia suomalaisista lapsista elää köyhiksi määritellyissä perheissä.

Tutkimusta kommentoinut professori Markus Jäntti Åbo Akademista totesi, että EU-kriteereillä mitattuna köyhien lapsiperheiden osuus nousikin 2 prosenttiyksikköä eikä vain puolta.

- 1990-luvun laman aikana alkanut ja siitä jatkunut leikkuulinja on jyrkästi muuttanut sosiaalipolitiikan suuntaa. "Kannustavuutta" ja "vastikkeellisuutta" korostavassa päätöksenteossa ei juuri lasten hyvinvoinnin perään ole kyselty. Vaikka merkittävä osa 1990-luvun sosiaalipolitiikan leikkauksista suuntautui juuri lapsiperheisiin, ei niiden vaikutuksia lasten elintasoon hyvinvoinnista puhumattakaan ole juuri viralliselta taholta selvitelty, Jäntti sanoi.

Viikkolehdessä on parikin kertaa esitelty tutkimus, jonka mukaan yhteiskunnan huippukerroksen suunnaton rikastuminen 1990-luvulla mahdollistettiin poliittisten päätösten kautta. On helppo havaita, että samaan aikaan tapahtunut lapsiperheiden köyhtyminen oli suureksi jääneen työttömyyden lisäksi myös poliittisten päätösten seurausta. Lapsilisiä leikattiin kesällä 1995 kuudella prosentilla ja leikkaukset olivat sitä suurempia, mitä enemmän lapsia perheessä oli. Vanhempainpäivärahoja leikattiin jo vuosikymmenen alussa ja kotihoidon tuki romahdutettiin laman jälkeen.

Laman jälkeen säästöjä ei purettu, päinvastoin. Lipposen hallitukset luopuivat lapsilisien, kotihoidontuen ja vanhempainpäivärahan vähimmäiskorotuksista.

Lapsiperheiltä
leikattiin miljardi

Lapsiperheiden saamat tulonsiirrot olivat vuonna 2000 miljardi markkaa pienemmät kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Leikkaukset koskivat tietysti kaikkein eniten köyhimpiin lapsiperheisiin.

Samaan aikaan vuokrat nousivat keskimäärin 31 prosenttia ja valtaosa varattomimmista lapsiperheistä asuu vuokralla.

Kun Stakes pari vuotta sitten selvitti suomalaisten lapsiperheiden köyhyyttä (Suomalaisten hyvinvointi 2002), tulokset olivat koko lailla erilaiset kuin nyt julkaistussa Unicefin tutkimuksessa. Stakesin mukaan lapsiköyhyysaste oli 6,0 prosenttia vuonna 1996 ja se nousi 10,8 prosenttiin vuonna 2000. Vuoteen 1990 verrattuna köyhyys kaksinkertaistui kaikissa lapsiperheissä ja kolminkertaistui niissä perheissä, joissa oli alle 3-vuotiaita lapsia.

Lapsiperheet olivat ainoa ryhmä, joissa köyhyys kasvoi koko vuosikymmenen.

On totta, että laman aikana keskimääräiset tulot alenivat kaikissa tuloluokissa. Hyvätuloisimman viidenneksen tulot ylittivät kuitenkin jo vuonna 1995 vuoden 1991 reaalitulot ja pienituloisimmissakin lapsettomissa perheissä kasvu-uralle päästiin vuonna 1999. Sen sijaan pienituloisimpien lapsiperheiden tulot alittivat ainakin vielä vuonna 2000 vuoden 1991 tulotason.

Otsikossa kysytään, paljonko Suomessa on köyhyydessä eläviä lapsia. Stakesin tutkimuksessa vaihdeltiin erilaisia mittareita ja saatiin toisistaan kaukana olevia lukuja. Unicefin käyttämällä köyhyysrajalla köyhiä lapsia olisi vuonna 2000 ollut ainakin 39 000, mutta EU-kriteereillä ja jyrkimmällä asteikolla jopa 180 000. Tutkijoiden mukaan kumpikin luku on liioiteltu joko ala- tai yläkanttiin.

Vertailun vuoksi toimeentulotukea vuonna 2000 saaneissa perheissä oli 118 000 lasta, 11 prosenttia kaikista lapsista.

Verotus kevenee,
mutta ei kaikkien

Markus Jäntti huomautti, että myös veropolitiikkaa on kehitetty lapsiperheille epäedulliseen suuntaan. Ajan henki on ollut valtion veroprogression lieventäminen, verotuksen painopisteen siirtäminen kulutusveroihin ja kunnallisverojen kasvanut osuus koko julkisen sektorin verotuotosta.

- Kulutusverojen suuri osuus tulonjaon alapäässä on johtanut siihen, että rikkaimpien verot ovat alentuneet myös prosenttiyksiköissä mitattuna enemmän. Koska lapsiperheissä suuri osa tuloista kulutetaan, on tämä kehitys johtanut lasten aseman suhteelliseen heikentymiseen tavalla, joka ei tavallisessa tulotarkastelussa sen paremmin kuin julkisessa verokeskustelussamme näy.

Esimerkkinä Markus Jäntti sanoi, että köyhimmät yksinhuoltajakotitaloudet maksoivat välittöminä veroina bruttotuloistaan 7 prosenttia vuonna 2001, mutta välilliset verot olivat 17 prosenttia. Vuonna 1985 saman ryhmän välitön veroprosentti oli 10, mutta välillinen silloinkin 17 prosenttia. Ylimpien tulojen verotus on keventynyt voimakkaasti, köyhimpien yksinhuoltajien todellinen verotus vain kolme prosenttiyksikköä 15 vuodessa.