Euroopan sosiaalipolitiikka, ei enää köyhiä vaan kilpailukykyä varten

(Kansan Uutisten Viikkolehti 20.7. 2007)

Komission tavoitteena on muokata

ihmisestä oman itsensä yrittäjä

Vaikka toisin kuvitellaan, Euroopan unioni muokkaa ja yhtenäistää jäsenmaidensa sosiaalipolitiikkaa kovalla kädellä. Tämä ei niinkään tapahdu direktiivejä säädellen, vaan yhteisiä tavoitteita asettaen. Ja nyt se tavoite on panna sosiaalipolitiikka parantamaan markkinoiden toimintaa ja kilpailukykyä.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Suomalaisessa lintukodossa Euroopan unionin ei juuri uskota vaikuttavan sosiaalipolitiikkaan. Mielipidetiedustelujen perusteella suomalaiset kokevat elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Pohjoismainen mallimme haluttaisiin vientituotteeksi toisillekin. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi terveydenhuoltoon Suomi käyttää EU-maista vähiten rahaa asukasta kohden yhdessä Kreikan, Espanjan ja Portugalin kanssa.

Myös tähänastisten tutkimusten perusteella unionin vaikutukset kansallisiin sosiaaliturvajärjestelmiin ovat olleet vähäisiä. Ajatellaan, että Euroopassa on koko joukko erilaisia sosiaalisia malleja, joista useimmat jäsenmaat kulkevat kohti parhaaksi havaittua. Suomalaisten mielestä tietysti kohti suomalaista.

Stakesin tutkija Elina Palola heittää kylmää vettä tällaisten päiväunien niskaan. EU:lla, nimenomaan sen komissiolla, on erittäin vahva tahto uudistaa ja yhtenäistää eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa.

Sisämarkkinaprojektin alkuvaiheessa sosiaalinen Eurooppa nähtiin vielä vastapainoksi markkinoiden vapauttamisella. Nyt hyvinvointivaltioiden rakenteellisella uudistamisella tähdätään komission mielestä talouden kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Ei enää eturyhmiä,

vaan yksilöitä

Tutkija Anu Kantola on kuvannut markkinavallan ohjaamaa yhteiskuntaa perinteisen eturyhmien kamppailun sijaan henkilökohtaisen kilvoittelun areenaksi. Jokainen on siinä yksin kaikkia muita vastaan.

Viime syksynä ilmestyneessä Vääryyskirjassa Elina Palola totesi, että EU:n lisääntynyt kiinnostus sosiaalipolitiikkaa kohtaan on edistänyt kehitystä kohti Kantolan mainitsemaa markkinavaltaa.

”Vuosituhannen alun keskusteluja eurooppalaisessa sosiaalipolitiikassa on leimannut tarve integroida ja synkronoida se osaksi talouspolitiikkaa, jota hallitaan kilpailukyvyn nimissä: sosiaaliturvajärjestelmiä on uudistettava, jotta ne parantaisivat markkinoiden toimintaa.”

Yksi maa ei

enää riitä

Aivan juhannuksen alla tarkastetussa väitöskirjassaan Näkökulmia eurooppalaiseen sosiaalipolitiikkaan Elina Palola katsoo tarkemmin, miten ja millä keinoilla unioni jäsenmaitaan muokkaa sosiaalipolitiikan osalta. Näkökulmaa aiheeseen antoi myös se, että Palola on asunut viisi vuotta Brysselissä ja työskennellyt siellä mm. Suomen Kuntaliiton Brysselin toimiston tutkijana sekä alueiden komitean palveluksessa.

Elina Palola sanoo, ettei EU enää aseta sosiaalipoliittisia tavoitteita suhteessa jäsenvaltioihinsa, vaan suhteessa globaaliin talouteen.

Lehtimiesjärjellä muutoksen voisi kiteyttää niin, että älä kysy, mitä yhteiskunta voi tehdä hyvinvointisi eteen, vaan kysy, mitä sinä itse voit tehdä Euroopan kilpailukyvyn eteen.

Kun on yhteinen talous- ja rahapolitiikka, niin Elina Palolasta on selvää, että myös Euroopan maiden sosiaalipolitiikka yhdenmukaistuu.

– Yhden jäsenvaltion ajatellaan olevan jo liian pieni yksikkö linjaamaan edes sosiaalipolitiikkaansa tässä globaalissa kilpailussa ja tarvitaan isompi toimija. Kun sanotaan yhden jäsenmaan olevan kyvytön, niin samalla luodaan EU:lle tilaa huseerata myös tällä alueella.

Mitään ei päätetä,

silti kaikki muuttuu

Yhtenäistymistä ei tarvitse luoda yhteisellä lainsäädännöllä. Se voi olla mahdotontakin nykyisen kokoisessa ja sisäisesti eripuraisessa unionissa. Riittää, kun luodaan mielikuvia ja yhteisiä tavoitteita, joissa painottuvat talouden argumentit.

– Ei tarvitse tehdä mitään selkeitä päätöksiä ja silti kaikki muuttuu hiljalleen. Kehityssuunta ja tavoitteet ovat hyvin samanlaiset kaikilla mailla, mutta jokainen tekee ne omalla tavallaan ja se sopii komissiollekin. Ei kukaan aja enää mitään yhtä muottia. Sitä ei tarvita enää, kunhan jokainen edistää kilpailukykyä, joustavuutta ja kannustavuutta. Minusta se on hirveän nerokas strategia mennä eteenpäin, Palola myöntää.

Komission jäsenmaille asettama yhteinen tavoite on ”hyvinvoinnin modernisaatio.”

Elina Palolan mukaan sillä sosiaalipoliittiselle ajattelulle on annettu uusi sisältö. Sosiaalipolitiikalle on asetettu taloudellinen tilivelvollisuus. Sosiaaliturvassa korostetaan entistä enemmän markkina- ja työmarkkinariippuvuutta. Ihmisen oma vastuu ja omat valinnat korostuvat myös. Eikä kyseessä ole vain järjestelmien modernisointi, vaan myös ihmisten asenteiden ja elämäntapojen on modernisoiduttava.

Siis juuri sitä politiikkaa, jota Suomessa on harjoitettu Paavo Lipposen ensimmäisestä hallituksesta lähtien kannustinloukkutyöryhmineen ja perusturvan ostovoimaa heikentävine päätöksineen.

Ei enää köyhiä, vaan

taloutta varten

Elina Palolan mukaan yksi tärkeä ideologi komission ajaman uuden ajattelun taustalla on ollut Britannian entisen pääministerin Tony Blairin neuvonantaja Anthony Giddens. Tämä on tiivistänyt asian niin, että tarvitaan uusi käsitys oikeudenmukaisuudesta ja uusi käsitys turvallisuudesta.

– Eli ajatellaan, ettei vanha sosiaalipolitiikka sovi tähän aikaan. Maailma on muuttunut ja tarvitaan uudenlaista paradigmaa, ajattelun kaavaa. Nyt ei enää puhuta järjestelmistä sinänsä, vaan koko hyvinvoinnin idea on muutoksessa. Suojelun ja jakamisen logiikasta halutaan siirtyä investoinnin ja hyödyn logiikkaan. Sosiaalipolitiikan tehtävä ei enää lähtökohtaisesti ole suojella haavoittuvia, tulkitsee Palola.

Elina Palola korostaa, ettei köyhiä silti hylätä. Mutta he eivät myöskään ole enää sosiaalipolitiikan keskiössä. Sosiaalipolitiikka ei ole enää entiseen tapaan heitä varten, vaan se siirtyy palvelemaan yhteiskunnan muuta koneistoa, ennen kaikkea taloutta.

– Nyt pitää investoida ja puhutaan ihan suoraan, että ihmisistä pitää saada hyöty irti. Halutaan investoida lapsiin ja työssä käyviin, joissa tuotto-odotus on vielä suuri.

– Tietysti kukin jäsenmaa voi huolehtia köyhistä omien varojensa puitteissa haluamallaan tavalla. Se ei ole komission mielestä keskeisintä, vaan se, miten sosiaalipolitiikan suuri linja saadaan käännettyä koneiston palvelukseen, komission tekstejä tutkinut Palola kertoo.

Juhlapuheissa korostetaan, ettei meillä ole varaa isoon työttömien joukkoon eikä ihmisten syrjäytymiseen. Syy on se, että Euroopan on pärjättävä kilpailussa Kiinan, Intian, Japanin ja Yhdysvaltain kanssa, jotka eivät investoi samassa mitassa ”tuottamattomaan” sosiaaliturvaan.

– Sosiaalipolitiikan pitää perustella olemassaolonsa uusilla argumenteilla. Suomessakin se näkyy selvästi vaikkapa hallitusohjelmassa, Palola väittää.

Sama logiikka pätisi

EU:n ulkopuolellakin

Elina Palola korostaa, ettei hän ole sen enempää Euroopan unionin puolella kuin sitä vastaankaan.

– Minusta se ei ole ollenkaan olennainen kysymys. Vaikka me emme olisi EU:n jäseniä, niin epäilemättä Suomessa noudatettaisiin täsmälleen samaa logiikkaa, koska tämä maailmantalous jyllää ja sillä perustellaan asioita.

– On turha demonisoida EU:ta tai komissiota, koska tätä isoa koneistoa pyörittävät myös OECD, Maailmanpankki ja kaikki nämä muut organisaatiot. Sen sijaan pitää ymmärtää tämä logiikka ja sosiaalipoliitikkojenkin pitää tajuta, mistä tässä on kyse voidakseen esittää myös vasta-argumentteja.

Virkamiehet

vievät viestiä

Brysselissä asuessaan Elina Palola kävi paljon komission järjestämissä konferensseissa. Konferensseja hän pitää komission työkaluina, joilla asioita viedään eteenpäin. Niissä sitoutetaan virkamiehiä ja tutkijoita yhteisiin päämääriin, luodaan konsensusta, jota sitten levitetään jäsenmaissa myös kansallisina linjauksina.

Jäsenvaltioiden välinen ”oppiminen” onkin Palolan mukaan enemmän virkamiesten kuin poliitikkojen välinen prosessi.

Elina Palolan mielestä on ajallemme tyypillinen ilmiö, että sosiaalipolitiikkaa epäpolitisoidaan. Politiikassa on aina erilaisia vaihtoehtoja, mutta eurooppalaisessa sosiaalipolitiikassa nähdään yhä enemmän sitä, että meillä on selkeä yhteinen ongelma ja sitten se ratkaistaan.

– Tämä tietynlainen suostuttelun taktiikka on minusta aikamoinen ongelma. Luodaan käsitys, ettei ole vaihtoehtoja. Että tässä on ratkaisu, toimikaa.

– Silloin esimerkiksi kansanedustuslaitos on aika oudossa roolissa, jos siitä tulee ikään kuin vain suorittava laitos. En tiedä, miten tämä epäpolitisointi muualla toimii, mutta Suomessa se näyttää olevan aika pitkällä, Palola sanoo.

Kaikki saavat

yhdessä vaikuttaa

– Se on itse asiassa ihan uskomatonta, miten asiat muuttuvat. Samaan aikaan ja samoilla perusteilla ja toimilla voidaan sekä säilyttää ja pelastaa että täydellisesti muuttaa järjestelmiä ilman, että kukaan edes kyseenalaistaa sitä. Ei ole helppo jäljittää muutoksia, vaan oksaa sahataan pala palalta, hän hämmästelee.

Olennaista uudessa hallintamallissa on Palolan mukaan myös se, että mukana on yhä enemmän toimijoita. Komissio ei keskustele enää pelkästään hallitusten kanssa, vaan syleilee kansalaisjärjestöjä ja pyrkii sitouttamaan jopa yksittäisiä kansalaisia. Vaihtoehdottomuutta levitetään myös sitä kautta, että kaikki ovat ”yhdessä mukana.”

On jopa sanottu, että ihmiset syyllistetään antamalla heille näennäisesti vastuuta. Tyyliin, että turha se on valittaa, jos ei ole vaikuttanut vaikkapa vastaamalla komission nettikyselyihin.

Samalla kun asiat laajenevat ja monimutkaistuvat, tavallisten ihmisten pitäisi olla tavattoman tietäviä, aktiivisia ja osallistuvia.

Mutta ne, jotka eivät ole tietäviä, aktiivisia ja osallistuvia, voivat olla liemessä tässä uudessa maailmassa.

– Minä olisin huolestunut sellaisesta ihmisestä, joka ei koskaan pysty olemaan tuottavassa työelämässä. Se on kauhean iso haaste varsinkin meidän tällaiselle universaalille järjestelmälle, että millä perustellaan tässä tuottavuuden, investointien ja hyödyn logiikassa investoinnit siihen, joka ei tuota.

– Ennen vanhaan ainakin minun idealismissani oli itsestään selvää, että koko yhteiskunnan etu on auttaa sitä, joka ei tuota, koska se kääntyy kyllä yhteiseksi hyväksi. Nyt ilmassa on jo tietyllä tapaa syyllistämisen ideologiaa, minkä esimerkiksi tämä päivähoitokeskustelu osoittaa, Elina Palola sanoo.

Euroopan unioni määritteli

henkilökohtaisen onnistumisen avaintaidot

Tutkija Elina Palolan mukaan Euroopan modernisointia ajetaan eteenpäin tekemällä muutoksista kansalaisten omia elämänhallintaprojekteja. Ajatuksessa on paljon samaa kuin professori Leena Eräsaaren kuvaamassa ”houkuttelevassa kertomuksessa”, jolla new public managementia on ujutettu julkiseen hallintoon.

Mutta nyt kansalaisia houkutellaan luomaan eurooppalaista yhteisyyttä. Komissio ikään kuin liittoutuu suoraan kansalaisten kanssa, mistä yhtenä esimerkkinä käynnissä on ”EU:n yhteiskunnallisen todellisuuden kartoittaminen.”

Komissio todellakin pyytää vuoden loppuun mennessä kansalaisilta vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin mitä on hyvinvointi, mikä aineellisen hyvän lisäksi tekee meistä onnellisia ja tyytyväisiä tai mitä onnellisen perhe-elämän esteitä yhteiskunnassa on ja voivatko hallitukset tehdä mitään niiden poistamiseksi. (http://ec.europa.eu/citizens_agenda/social_reality_stocktaking/index_fi.htm).

Komissio on toki itsekin linjannut sitä, mitä eurooppalaiseen todellisuuteen tätä nykyä pitäisi kuulua. Sen tekstien mukaan eurooppalaisten on omaksuttava uusi asenne työhön ja sosiaaliturvajärjestelmillämme on oltava uusi asenne ihmisiin.

Komissio edellyttää eurooppalaisilta kansalaisilta Elina Palolan tulkinnan mukaan henkilökohtaista yrittäjyyttä. Hänen mukaansa komissio on jopa yksilöinyt henkilökohtaisen onnistumisen tunteen edellyttämät avaintaidot, ja yksi avaintaidoista on juuri yrittäjyys. Se taas edellyttää yrittävää asennetta, mikä tarkoittaa yksilön kykyä ottaa riskejä ja toteuttaa omia elämänhallintaprojektejaan sekä kotona että eurooppalaisessa yhteiskunnassa.

Juuri tästä syystä Suomessa on viime aikoina puhuttu erityisen paljon liikalihavuuden ongelmista. Elina Palolan mukaan ylipainosta on tullut ”terveyden Euroopan” rakentamisen nimissä lähes hyvinvointivaltion ykkösvihollinen. Komission mukaan lihavuutta ei pidä torjua pelkästään kansanterveydellisistä syistä, vaan myös Euroopan talouden vakauttamiseksi. Normaalipainoinen ihminen normaaleine elämäntapoineen kun mahdollistaa eurokansalaisen pysymisen tuottavassa toiminnassa pitkälle vanhuusikään saakka.

Komission käsityksen mukaan onkin viime kädessä nimenomaan ihmisten käyttäytymisestä kiinni, voiko globaali Eurooppa jatkossa olla myös sosiaalinen Eurooppa. Henkilökohtainen on poliittista.

– Kun hyvinvointi käsitetään näin enemmän yksilölliseksi kuin yhteiskunnalliseksi huolenaiheeksi, sellaiset perinteiset sosiaaliset ongelmat kuin köyhyys ja syrjäytyminen saavat antaa tilaa ihmisten elämäntapoihin kytkeytyville uusille sosiaalisille riskeille, Elina Palola toteaa.