maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Mitä vapaaksi päästetty kapitalismi tekee ihmiselle?


(Kansan Uutisten Viikkolehti 26.9. 2008)

"Kun ihminen välineellistää itsensä ja toiset ihmiset pohjiaan myöten kilpailijoiksi, kilpailuvalteiksi ja hedonistisen nautinnon kohteiksi, vain pahoinvointi voi olla lopputuloksena.”

KAI HIRVASNORO

On tiistaiaamupäivä. Alan hieman innottomasti selailla juuri ilmestynyttä kirjaa Minä ja markkinavoimat – Yksilö, kulttuuri ja yhteiskunta uusliberalismin aikakaudella (Avain).
Mitä vielä kirjoittaisi uusliberalismista, kun siitä on syyskuusta 1997 lähtien tullut kirjoitettua vähintään 32 juttua?
Kirjallisuudentutkijoiden Liisa Steinbyn ja Jussi Ojajärven toimittamassa teoksessa on kuitenkin uutta pointtia. Markkinavoimien valtaa on analysoitu monelta kantilta, mutta nyt pyrkimyksenä on selvittää, mitä se tekee ihmisille ja ihmisyydelle.
Sehän on jo tuttua, että uusliberalismissa markkinat nähdään parhaana sosiaalisen toiminnan mallina ja siksi niitä ajetaan yritystoiminnan lisäksi kaikkeen mahdolliseen sosiaaliturvasta kulttuuriin ja koulutukseen. Vallalla olevan käsityksen mukaan markkinamalli lisää tehokkuutta, pääoman kasvua ja taloudellista vaurautta. Ja muulla ei ole väliäkään muualla kuin juhlapuheissa.
Ihminen on
ihmiselle susi
Mutta Liisa Steinby ja Jussi Ojajärvi lisäävät Margaret Thatcheria lainaten, että markkinat muuttavat myös ihmiskäsitystä ja niiden tavoitteena onkin tunkeutua sydämeen ja sieluun. Tasa-arvon sijaan uusliberalismi korostaa yksilön oikeutta ja velvollisuutta käydä kilpailua toisia ihmisiä vastaan.
STT kello 11.32,16: Yle ja IS: Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksella on ammuskeltu. Pari sataa oppilasta on sisällä koulussa. Poliisi evakuoi rakennusta.
Turun yliopiston kirjallisuuden professorin Liisa Steinbyn artikkelissa on imua. Tuntuu kuin se kommentoisi päivän mittaan kehittyvää uutista.
Valistuksesta
kapitalismiin
Steinby kuvaa 1700-luvulla alkanutta valistusajattelua ja modernin maailman syntyä. Lähtökohtana oli rakentaa kaikille mahdollisimman hyvää yhteiskuntaa. Järjellisyys ja onnellisuus olivat keskeisiä tavoitteita. Ihmisen katsottiin toteutuvan kansalaisena ja jokaisella ihmisellä oli yhtäläinen oikeus osallistua yhteisten asioiden hoitoon.
Mutta eihän se niin mennyt.
Uuden kapitalistisen yhteiskunnan todellisuus järkytti järjestelmän nuorta kriitikkoa Karl Marxia. Hän katsoi, että kapitalismi on kumottava, jotta voidaan toteuttaa vapaan, luovan, yksilöllisen ja samalla luonnollisella tavalla sosiaalisen ihmisen ihanne, Liisa Steinby tulkitsee.
Entä nyt?
Liisa Steinbyn mielestä Marxin kirjoitukset työhön liittyvästä vieraantumisesta ovat entisestään ajankohtaistuneet:
”...tuotantokeskeisyyden tilalle on tullut sijoituskeskeisyys, jossa koko maapallo on näyttämönä. Kun pääomansijoittajat määräävät puhtaasti tuottojen perusteella, mikä tuotannon ala saa jatkua, tuotannon sisältö on entistä etäisemmässä, välittyneemmässä suhteessa tuottajiin.”
Kaikki myytävänä,
kaikki ostettavissa
Steinby huomauttaa, että tavarantuotannon lisäksi kaikki muukin inhimillinen toiminta ja ihmisten välinen kanssakäyminen on alettu nähdä tuottamisena ja kuluttamisena, ostamisena ja myymisenä.
”Rahallinen vaihdettavuus on tunkeutunut ihmissuhteisiin vapaan kommunikaation ja persoonallisen kanssakäymisen tilalle."
STT kello 11.42,59: Kauhajoen Koti- ja laitostalousoppilaitoksella on sattunut ampumavälikohtaus. Poliisin mukaan on mahdollista, että jopa useita ihmisiä on kuollut.
Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon tilalle taidettiinkin saada yhteiskunta, jossa vapaita ovatkin pääomat. 1700-luvun ihanteet muuttuivat irvikuvikseen.
”Nimittäin järjestelmä, jossa pääomalla on ehdoton vapaus hakeutua sinne, missä tuotto on suurin, on kaikkien muiden kuin rahansijoittajien kannalta epävapauden järjestelmä. Vapaasti liikkuva pääoma ei ole sidottu tietyn alueen ihmisiin, se ei välitä heidän työpaikoistaan, työoloistaan, tuotannon tai sen siirron aikaansaamista ympäristön muutoksista tai yhteiskunnallisista seurauksista.”
STT kello 11.54, 35: Loukkaantuneista ja mahdollisista kuolleista ei vielä ole tarkkaa tietoa. Poliisin mukaan ampuja on todennäköisesti osunut useisiin henkilöihin. Ampuja on poliisin mukaan yhdessä oppilaitoksen rakennuksista.
On vain
sopeuduttava
Entä kansalaisten valitsemat poliitikot? Hehän toteuttavat yhteisiä päämääriä ja yhteistä hyvää.
Liisa Steinbyn mielestä he voivat kuitenkin kokea, etteivät ole vapaita valitsemaan hyvinvointivaltion säilyttämistä, koska on sopeuduttava ”markkinavoimien” vaatimuksiin.
Kukaan ei tosin myönnä olevansa ”markkinavoima.” Se on vain luonnonlain kaltainen välttämättömyys, jolle kaikkien on alistuttava.
Markkinavoimien vapaus merkitsee pääomanomistajien vapautta maksimoida voittonsa muista näkökohdista välittämättä.
Näinhän kapitalismi on aina toiminut. Uutta onkin se, ettei pelkkä voitollinen toiminta enää riitä. On tuotettava sijoittajien vaatima maksimimäärä voittoa.
Mitä virkaa
yhteisöillä?
Sijoittajia kumarrettaessa yhteisöt ovat menettäneet otteensa olennaisimmistakin asioista, kuten missä on työpaikkoja, mitä työstä maksetaan ja mikä on kohtuullinen voitto.
STT kello 12.53,49: Muun muassa MuroBBS- ja Murha.info -keskustelupalstojen käyttäjillä on jo vahva arvaus Kauhajoen ampujan henkilöydestä. Palstoilla viitataan mieheen, joka ilmoittaa videopalvelu Youtuben profiilissaan kotipaikakseen Kauhajoen ja iäkseen 22 vuotta. Hän harrastaa oman kuvauksensa mukaan tietokoneita, aseita, olutta ja seksiä.
Uusliberalismin olemukseen ei kuulu, että ihmiset edes mieltäisivät yhteisöllisyyden olemuksekseen. Uusliberalismi ja yhteisöllisyys sulkevat toisensa pois.
”Uusliberalistisessa ajattelussa ihmisen nähdään luonnostaan asettuvan kilpailuasemaan toisiin yksilöihin nähden tai pyrkivän maksimoimaan toisista saamansa hyödyn”, Liisa Steinby kirjoittaa.
STT kello 14.57,42: Kauhajoen ammuskelija on hetki sitten tuotu ambulanssilla Tampereen yliopistosairaalaan.
Kasvatus tähtää
suorittamiseen
Liisa Steinby jatkaa, että demokratiaan kuuluvassa koulutuksessa ja kasvatuksessa keskeistä on kasvattaminen kansalaisuuteen. Siihen kuuluu moraalista kasvatusta, johon taas kuuluu tasa-arvon omaksumisen lisäksi kyky kehittää punnita keskenään erilaisia moraalisia vaihtoehtoja.
”Nämä tavoitteet ovat nykyajan maailmassa jääneet syrjään koulutuksen tullessa tarkoittamaan lähes yksinomaan ammatilliseen ja tekniseen osaamiseen tähtäävää koulutusta.”
Steinby sanoo koulutuksen tähtäävään suoriutumisosaamiseen. Siihen vaaditaan liitettäväksi vielä yrittäjyyteen tähtäävää asennekoulutusta. Ihmisen näkeminen tuottamisen, kuluttamisen ja keskinäisen kilpailun näkökulmasta luonnollistetaan. Sitä ei sen sijaan pidetä enää oleellisena, että ihminen pystyy hahmottamaan kokonaisvaltaisesti ja kriittisesti maailmaa ja yhteiskuntaa, jossa elää.
Vapaa kapitalismi
yhteisöllisyyden este
STT kello 15.14,03: Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mukaan poliisi kuuli ampujaksi epäiltyä eilen, koska tämä oli julkaissut internetissä ampumavideon. Poliisin mukaan kuuleminen ei antanut aihetta toimiin.
Nyt ja vielä muutama päivä juhlapuheissa vaaditaan lisää yhteisöllisyyttä. Pääministeri Matti Vanhanen vetosi sen puolesta heti tiistaina. Mutta vaikeaa se on, koska yhteisöllinen huoli ei synny yhteiskunnallisilla päätöksillä, vaan se kasvaa ihmisissä itsessään, hän valitti.
Jos uskomme Liisa Steinbyä, niin nimenomaan yhteiskunnasta vapautettu kapitalismi on yhteisöllisyyden este. Hän toteaa, että liberaalissa kapitalismissa yksilö on hedonistisella itsekeskeisyydellä täydennetty toimija, ”atomi”, joka kamppailee muiden ihmisatomien kanssa hyödykkeistä ja mielihyvästä.
”Individualismi tässä mielessä antaa jokaiselle luvan huolehtia vain itsestään ja kaapata itselleen mahdollisimman suuren osuuden saatavilla olevasta hyvästä. Liberaali markkinatalous ja sen abstrakti yksilökäsitys vievät pohjan yhteisöllisyydeltä, kun ihmiset opetetaan näkemään toisensa kilpailijoina tai hyödynnettävinä.”
Ennen sankariksikin tunnistettiin yhteisön kannalta merkittäviä tekoja tekevä ihminen. Nyt ollaan oman elämänsä sankareita, kamppaillaan vain omasta menestyksestä.
STT kello 15.22,40: Oppilashuoltoon on vaikea saada pätevää henkilökuntaa joka jaksaa työssään, sanoo Suomen kuntaliiton ruotsinkielisen opetustoimen päällikkö Gustav Wikström.
Mutta kaikista ei voi tulla sankareita, vaan toisten on pakko olla häviäjiä.
Vuorovaikutuksen
nollapisteessä
”Kun ihminen välineellistää itsensä ja toiset ihmiset pohjiaan myöten kilpailijoiksi, kilpailuvalteiksi ja hedonistisen nautinnon kohteiksi, vain pahoinvointi voi olla lopputuloksena”, Liisa Steinby toteaa.
Hänestä nykymaailma näyttää olevan menossa kohti inhimillisen vuorovaikutuksen absoluuttista nollapistettä. Jokaisesta ihmisten välisestä kohtaamisesta tulee rahanarvoisten hyödykkeitten vaihtotapahtuma. Edes persoonallisuus ei ole enää ihmisen oma asia. Jokaisen on muokattava itsestään rahanarvoinen hyödyke, jota voi käyttää taloudellisen tuloksen tuottamiseen.
STT kello 17.39,39: Yle: Kauhajoen ampujaksi epäilty on kuollut.
Sisäinen
teloittaja
Mitä siis on tapahtunut ihmiselle? Liisa Steinby kysyy.
Hän muistelee kolmen vuoden takaista Katrina-myrskyä, joka tuhosi New Orleansin kaupungin Yhdysvalloissa. Liberaalin kapitalismin kehdossa ihmiset ryhtyivät itse tuhoamaan sitä, minkä tuhotulva oli säästänyt. Tilaisuuden tullen aseellinen ryöstely riistäytyi viranomaisten kontrollista. He ja omaisuuttaan puolustaneet amerikkalaiset alkoivat tappaa toisiaan.
”Mitä vapaa markkinatalous siis tekee ihmisille: se ´vapauttaa´ heidän ´sisäisen ryöstelijänsä´ ja ´sisäisen teloittajansa´ – edellisten ollessa kaikkein huono-osaisimpia, joilla ei ole mitään ja joilta puuttuvat keinot hyvinvoinnin saavuttamiseen, jälkimmäisten niitä, joilla on jotakin puolustettavaa.”
STT kello 18.24,58: Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) mukaan Kauhajoen ampumistapaus on vaatinut tähän mennessä 11 uhria.

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Yhteisöllisyys - sana vain


(Kansan Uutisten Viikkolehti 26.9. 2008)

KAI HIRVASNORO

Viikon sana on yhteisöllisyys. Ensi viikolla palataan päiväjärjestykseen huolehtimaan pörssikursseista ja talouskasvun hiipumisesta mahdollisesti yhteen prosenttiin. Mutta tällä viikolla kuuluu olla huolissaan yhteisöllisyydestä.

Yhteisöllisyys on kriisitilanteiden ja juhlapuheiden sanastoa. Arjen päätöksissä sanat ja teot eivät kohtaa, koska markkinat ja kilpailukyky eivät tarvitse yhteisöllisyyttä yhtään mihinkään. Markkinat päinvastoin pirstovat yhteisöjä, jos pääoman tuotto sitä vaatii. Ja hallitus levittelee käsiään. Ei markkinamekanismiin voi puuttua. Yhteisöllisyyteen kyllä voi.

Sen että yhteisöllisyys reaalimaailmassa on vain sana ovat juuri äsken saaneet kokea esimerkiksi Kajaanin paperitehtaan 535 työntekijää. Pääluottamusmies Pekka Kärkkäinen kuvaa uusimmassa Paperiliitto-lehdessä, miten tehtaan toiminnan turvaamiseksi vuonna 2003 käynnistettiin ensimmäinen kannattavuuden ja tuottavuuden parantamisohjelma. Ja sen jälkeen vielä kaksi kannattavuusohjelmaa lisää. Niissä työntekijät taipuivat kaikkiin työnantajan suunnitelmiin.

- Toteutettujen ohjelmien aikana olemme sitoutuneet ja antaneet kaikkemme tehtaan toiminnan, tuotannon ja työpaikkojen eteen. Sitten meidät palkitaan tällä tavalla. Se tuntuu katkeralta, Kärkkäinen sanoo lehdessä.

Tehtaan väki tekee kaikkensa yhteisön hyväksi, mutta UPM:n johto antaa koirakoulua tämän päivän moraalista.

* * *

Ei etene lasten ja nuorten yhteisöllisyyskään sanoista teoiksi.

Nuorisotutkimusseura kokosi viime vuonna Jokelan ampumistapauksen jälkeen verkkojulkaisuun sikermän havaintoja tapahtuneesta.

Tutkimusjohtaja Tommi Hoikkala oli kohdannut mykistävän tiedon: Terveys 2015 -ohjelman mukaan kaikkien peruskoululaisten pitäisi päästä kolme kertaa kouluaikanaan laajaan terveystarkastukseen, johon kutsutaan myös vanhemmat. Stakes selvitti suosituksen vaikutuksia 539 peruskoulussa ja 186 terveyskeskuksessa. Vain kolmessa terveyskeskuksessa tehtiin laatusuosituksen mukainen tarkastus.

Tämä johtunee rakenteellisesta välinpitämättömyydestä, josta tutkimusprofessori Matti Rimpelä Stakesista kirjoittaa helmikuussa ilmestyneessä Suomalaisten hyvinvointi 2008 -teoksessa.

Rimpelä vetää eri tutkimuksia yhteen: lasten ja vanhempien pahoinvointi on lisääntynyt ja vanhemmuus rapautunut. Lasten pahoinvoinnin toteaminen on tehostunut ja häiriöihin suunnataankin lisää määrärahoja luomaan mielikuvaa poliittisen päätöksenteon aktiivisuudesta.
Mutta samaan aikaan peruspalvelut on päästetty rapautumaan.

"Lapsiperheiden kunnallinen kotiapu loppui 1980-luvulla lähes kokonaan. Neuvolatyön, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon, oppilashuollon sekä perhe- ja kasvatusneuvoloiden voimavarat ovat enintään samalla tasolla kuin ennen lamaa", kirjoittaa Rimpelä.

Rakenteellinen välinpitämättömyys vaikuttaisi olevan yhteisöllisyyden vastakohta. Matti Rimpelä näkee välinpitämättömyyttä monessa paikassa. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista puhutaan juhlapuheissa ja ohjelmissa, mutta arjen päätöksenteossa määrärahoja ja voimavaroja ei riitä. Valtionhallinnossa ohjelmat eivät etene, jos niiden käynnistäminen edellyttäisi yhteistyötä yli ministeriöiden rajojen.

Eivätkä vanhemmatkaan Rimpelän mukaan toimi riittävästi lastensa edunvalvojina. Kouluterveydenhuollon laatu on heikoksi todettu, mutta vanhemmat eivät kunnissa painosta panemaan sitä kuntoon.

"Kärjistäen voidaan todeta, että työterveyshuollossaan vanhemmat vaativat erikoislääkäreitä, mutta heidän lastensa kouluterveydenhuoltoon kelpaa kuka tahansa keikkalääkäri."

Viime kädessä Matti Rimpelä näkee kaikkien hyvienkin hankkeiden kaatuvan valtion ja kuntien omaksumaan kehysbudjetointiin. Ja siihen hän uskoo myös Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelmien törmäävän.

* * *

Monet tutkijat painottavat koulun roolia yhteisöllisyyteen kasvamisessa.

Poliittisin päätöksin kouluunkin on tuotu ihan toiset arvot. Sekä Jokelan että Kauhajoen ampuja kävivät koulunsa aikana, jossa yhteisöllisyyden sijaan painotetaan tehokkuutta, tuottavuutta, yksilöllisyyttä ja huipun tavoittelua. Erikoistuminen alkaa tietyssä määrin jo päiväkodeissa, huomauttaa assistentti Tero Järvinen Turun yliopiston kasvatustieteen laitokselta edellä mainitussa nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisussa.

Eliitti halutaan erottaa massasta mahdollisimman varhain. Ja kun muualta käydään ihastelemassa Suomen Pisa-tuloksia, niin Suomessa ollaan huolestuneita siitä, että olemme jääneet jälkeen huippujen tuottamisessa.

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Nato ja läntiset tiedustelupalvelut: Georgia aloitti sodan

(Kansan Uutisten Viikkolehti 19.9. 2008)

Elokuussa Kaukasuksella käydyssä sodassa Georgia oli yksiselitteisesti hyökkääjä, ei Venäjä. Läntiset tiedustelulähteet vahvistavat sen, mitä Venäjä on koko ajan väittänytkin.

KAI HIRVASNORO

Se oli sittenkin 070808.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kiirehti 25. elokuuta suurlähettiläspäivillä pitämässään puheessa luomaan uuden kansainvälisiä suhteita koskevan käsitteen, joka on 080808.

"1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."

Stubbin nollakasit tulivat siitä, että 8.8. 2008 Venäjä aloitti sotatoimet Georgiaa vastaan.

Useimpien länsimaiden ensireaktio oli, että Venäjä hyökkäsi pienen maan kimppuun.

"Voitokkaan sodan myötä Venäjä vahvisti suurvalta-asemansa. Nationalistinen ja protektionistinen suurvalta-ajattelu on toki leimannut sen ulkosuhteita jo aiemminkin. Mutta mahti ei enää perustu vain kokoon ja energiaan. Nyt Venäjällä on sekä halu että kyky käyttää asevoimaa ulkopolitiikan välineenä", myös Stubb syyllisti yksin Venäjän.

Sota alkoi jo
elokuun seitsemäs

Nyt julkisuuteen tulleet Naton sekä läntisten tiedustelupalveluiden analyysit osoittavat, että johtopäätöksiä tehtiin meillä ja muualla liian hätäisesti. Sotasyyllinen oli sittenkin Georgia ja sen kuumapääpresidentti Mihail Saakashvili.

Runsaan kuukauden ajan on pohdittu, mitä Kaukasuksella todella tapahtui samaan aikaan, kun suuri osaa maailmaa seurasi suorana lähetyksenä Pekingin olympialaisten avajaisia.

Saksalainen verkkolehti Spiegel Online julkisti maanantaina laajan selvityksen tapahtumista 7.-8. elokuuta. Se perustuu Naton, useiden tiedustelupalvelujen sekä Etyj:n Etelä-Ossetiaan sijoitettujen tarkkailijoiden keräämiin tietoihin.

Näistä viimeisin tiedotti Etyj:n päämajaan järjestön 56 valtiolle heti aamupäivällä 8. elokuuta, että Georgian joukot olivat aloittaneet raskaan tulituksen Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tshinvaliin vähän ennen keskiyötä 7. elokuuta.

Nato: se ei ollut
itsepuolustusta

Georgian ja Mihail Saakashvilin sitkeästi toistaman väitteen mukaan sota todellakin alkoi näihin aikoihin. Mutta kyseessä oli Georgian vastatoimi Venäjälle. Saakashvilin mukaan hänen saamiensa tiedusteluraporttien mukaan noin 150 venäläistä tankkia oli saapunut Rokin tunnelin kautta Georgian alueelle määränpäänään Etelä-Ossetian pääkaupunki Tshinvali.
Saakashvilin mukaan venäläiset jo pommittivat Tshinvalia, kun georgialaiset vasta saapuivat alueelle. Venäjä taas sanoi ryhtyneensä rauhanturvaoperaatioon.

Etyj vain kuvailee omassa raportissaan tapahtumia, mutta ei osoita, kuka teki ja mitä. Järjestön on pysyttävä neutraalina, koska sekä Venäjä että Georgia ovat sen jäseniä.

Spiegelin mukaan Naton päämajassa Brysselissä samaan aikaan käsitys konfliktista oli jo selkeä: Georgia oli aloittanut sodan eikä kyseessä ollut vain itsepuolustus tai vastaus Venäjän provokaatioon, kuten pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pian sodan alettua arvioi. Georgia oli suunnitellut offensiiviaan Etelä-Ossetiaan jo pitkään.

Roki tukkoon
tulimyrskyllä

Lehden lainaamien läntisten tiedustelupalvelujen viestitiedustelu paljasti, että aamulla 7. elokuuta Georgia keskitti Etelä-Ossetian rajalle 12 000 sotilasta sekä 75 tankkia ja muuta panssaroitua ajoneuvoa. Tämä oli kolmasosa koko Georgian armeijan vahvuudesta.

Samojen lähteiden mukaan Saakashvilin suunnitelma oli suunnata Venäjän ja Etelä-Ossetian yhdistävään Rokin tunneliin viidentoista tunnin tulimyrsky ja katkaista näin ainoa yhteys Pohjois- ja Etelä-Ossetian väliltä. Kello 22.35, noin tuntia ennen kuin venäläiset Saakashvilin mukaan ajoivat tunneliin, Georgian joukot alkoivat tulittaa Tshinvalia. Aseina käytettiin 27 raketinheitintä sekä rypälepommeja. Yölliseen hyökkäykseen osallistui kolme prikaatia.

Hyökkäyksen aikana tiedustelupalvelut seurasivat Venäjän viestiliikennettä. Osin Pohjois-Ossetiaan sijoitettu Venäjän 58. armeija ei ollut ensimmäisenä yönä valmistautunut taistelutoimiin. Venäjä vastasi tuleen vasta kello 7.30 aamulla 8. elokuuta ampumalla lyhyen kantaman SS-21-ohjuksen Gorin eteläpuolelle Bortshomin kaupunkiin Georgiaan. Vähän myöhemmin Venäjän ilmavoimat yhtyivät hyökkäykseen.

Venäjän joukot alkoivat marssia Pohjois-Ossetiasta Rokin tunneliin vasta kello 11 aamupäivällä.
Läntisten arvioiden mukaan tapahtumien järjestys osoittaa, ettei Venäjä ollut hyökkääjä, vaan se reagoi Georgian hyökkäykseen.

Venäjä siirsi 5 000 sotilasta Goriin ja 7 000 Georgian ja toisen kapinamaakunnan Abhasian rajalle operaation aikana.

Etäisyyttä
Saakashviliin

Tiedot elokuun todellisista tapahtumista ovat jo saaneet läntiset poliitikot ottamaan etäisyyttä presidentti Mihail Saakashviliin, jota he vielä äsken tukivat varauksetta.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttikamppailun hävinnyt Hillary Clinton vaati viime viikolla senaatissa selvyyttä siihen, rohkaisiko maa jotenkin Saakashviliä ryhtymään sotilaalliseen iskuun. Konservatiivisen Nixon Centerin johtaja ja Venäjä-asiantuntija Paul Sanders sanoi Spiegelille olevansa edelleen huolissaan Venäjästä, mutta myönsi, että konfliktissa oli kaksi osapuolta eikä Georgia ollut niinkään uhri kuin halukas sotaan.

Nyt myös Euroopassa on alettu vaatia puolueetonta tutkimusta konfliktista, kun vielä äsken puhuttiin pakotteista Venäjää vastaan.

Georgian asioita pitempään seuranneille Saakashvilin uhkapeli ei saksalaislehden mukaan tullut edes yllätyksenä. Hallituksesta 2006 erotettu ministeri Georgi Haindrava arvioi lehden haastattelussa silloin, että sisäpoliittisten vaikeuksiensa ratkaisemiseksi Saakashvili saattaa hyvinkin haluta pienen ja voittoisan sodan Etelä-Ossetiaa vastaan.

Samana vuonna myös entinen ulkoministeri Salomé Surabishvili arvosteli entistä pomoaan järjettömästä sotavarustelusta ja varoitti tämän aikovan ratkaista Etelä-Ossetian ja Abhasian konfliktit sotilaallisesti.

Nyt Georgian suurimmat puolueet ovat vaatineet Saakashvilin eroa ja uutta hallitusta, joka ei olisi pro-venäläinen eikä pro-amerikkalainen, vaan pro-georgialainen.

perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Jari Tervon Troikka: Totta tarun takana


(Kansan Uutisten Viikkolehti 19.9. 2008)

KAI HIRVASNORO

Heti alkuun on sanottava, että Jari Tervon historiallisen trilogian päättävä romaani Troikka (WSOY) on valtava elämys. Se ei välttämättä ole Tervon paras, koska olivathan esimerkiksi Myyrä tai kokonaan toisesta maailmasta kertova Minun sukuni tarina loistavia teoksia. Ja tuskinpa romaaneja on edes tarpeen asettaa paremmuusjärjestykseen.

Mutta Troikka on häikäisevä suoritus sanojen mestarilta.

Romaanin kannessa on "mahtilahtari" Mannerheimin kuva ja suurena juonena todellisuuteen perustuva tarina suomalaisten punakomentajien yrityksestä murhata hänet Tampereen suojeluskuntajuhlilla pääsiäisenä 1920. Kuten tiedämme, hanke ei onnistunut. Viiden miehen murharyhmä pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen. Heistä yksi, Alexander Weckman armahdettiin vuonna 1926 ja laskettiin vankienvaihdossa takaisin Venäjälle.

*

Mutta ennen kuin romaanissa päästään Mannerheimiin, tasan puolet kirjasta ollaan suomalaisten punakaartilaisten mukana sekasortoisessa Pietarissa keväästä 1918 kevääseen 1920.

Vallankumous on veitsenterällä. Valkoiset piirittävät neuvostohallitusta Siperiasta, Baltiasta ja Donin alueelta. Saksalaiset juonittelevat Venäjän Brest-Litovskin rauhansopimuksessa luovuttamilla alueilla. Liittoutuneita on noussut maihin Arkangelissa ja Muurmannilla, japanilaisia Vladivostokissa. Tshekkoslovakialaisia liikehtii Uralin itäpuolella.

Myös menshevikit ja sosialistivallankumoukselliset valmistelevat kapinaa bolshevikkeja vastaan.
Tauno Saarelan Suomalaisen kommunismin synty -tutkimuksen (KSL, 1996) mukaan 10.000 suomalaista punaista pakeni Venäjälle kevään ja kesän 1918 aikana. Osa päätyi taistelemaan neuvostojoukkoja vastaan englantilaisten riveissä, osa osallistui sosialistivallankumouksellisten kapinaan.

Tässä tilanteessa suomalaisia punapakolaisia alettiin kiireellä värvätä puna-armeijaan. Eino Rahja ja Lenin vauhdittivat heinäkuussa 1918 suomalaisten joukko-osastojen perustamista siihen.

*

Tämä oli se tausta, johon Jari Tervo marssittaa oman troikkansa Eljas Rossin, Juliska Viskarin ja Herman Hevoskosken. Näistä "vallankumouksen kulkumiehistä" Rossi ja Hevoskoski ovat toimineet jo Tampereella kansanvaltuuskunnan henkivartijoina. Pietarissa heidät pikakoulutetaan puna-armeijan kursseilla komentajiksi. Keväällä 1920 Eino Rahja lähettää heidät Suomeen murhaamaan Mannerheimin, jotta vallankumous syttyisi uudelleen liekkiin.

Nimenomaan Troikan ensimmäinen puolisko on se valtaisa elämys. Jari Tervon kuvaus vallankumouksen jälkeisestä Pietarista välillä huvittaa, välillä itkettää. Eljaksen, Hermanin ja Juliskan kohtaloita maailmanhistorian pyörteissä seurataan yhdessä hetkessä veijariromaanin tapaan, mutta jo seuraavalla sivulla vastassa on ilmeisen totuudenmukaista kuvausta siitä, mitä oli se kauhea puhdistustyö, jonka vanhassa työväenlaulussa sanottiin olleen ihmisten onnen ehtona.

Moniko Warshavjankaa vielä 1970-luvulla hehkuvin rinnoin laulanut ymmärsi, ettei puhdistustyö ollut kuvaannollinen, vaan aivan konkreettinen asia.

Romaanin järkyttävin aines kiteytyy Juliskan työhön. Hän valmistaa mustia hantaakillisia kumipalloja Pervuhinin Gummissa. Mihin uusi uljas maailma tarvitsi näitä kumipalloja, selviää romaanissa aikanaan.

Troikka on niin hyvä ja niin tehokas, koska Jari Tervo malttaa pitää verbaalisen lahjakkuutensa melkein kurissa. Loisteliasta sanankäyttöä koko romaani on, mutta sen verran hillitysti kuitenkin, että pääosissa pysyvät romanin henkilöt, ei Tervo itse.

*

Ajatus nopeasta vallankumouksesta Suomessa sisällissodan tappiosta huolimatta oli todellinen, Tauno Saarelan tutkimus osoittaa. Bolshevikit väittivät koko Euroopan muuttuvan sosialistiseksi vuoden sisällä ja tämän optimismin omaksuivat myös suomalaiset pakolaiskommunistit.
Tammi-helmikuun 1919 puoluekonferenssin keskusteluissa ei puitu sitä, miten vallankumous Suomessa toteutetaan, vaan millainen yhteiskunta sen jälkeen luodaan, kun ollaan työväen diktatuurissa.

Yksi pakolaiskommunistien peruste optimismille olivat arviot Suomen armeijan punaisuusasteesta. Ajatus kulki niin, että asevelvollisuusarmeijan on pakko olla pääosin työväestöstä lähtöisin ja punaisten määrä on siis suuri.
Kuinka suuri? Jukka Rahjan "varman tiedon" mukaan se oli 75 prosenttia, Topias Harjun arvion mukaan jopa 95 prosenttia, mutta lokakuussa 1919 Otto-Wille Kuusisen lähettämän raportin mukaan enää 50 prosenttia.

Yhtä kaikki suomalaiset kommunistit uskoivat vallankumoukseen, mutta eivät sen käynnistymiseen itsekseen. Tarvittiin jokin ulkoinen sysäys, jollaisia kommunistien mielestä oli monia mahdollisia.

Jari Tervon arkistolöytöjen perusteella ulkoiseksi sysäykseksi valikoitui lopulta Mannerheimin murha Tampereen valtauksen kaksivuotisjuhlassa.

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Minä Tarzan, sinä Jane (Hetket jotka jäivät 17)

(Kansan Uutisten Viikkolehti 5.9. 2008)

Apinain kuningas Tarzan on elokuvan historian pisimpään seikkaillut sankari. Elmo Lincoln antoi viidakkomiehelle kasvot jo vuonna 1918 ilmestyneessä elokuvassa Tarzan of the Apes. Uusimman Tarzan-hankkeen kaavaillaan tulevan ensi-iltaan vuonna 2010.
Monille ainoita oikeita Tarzan-elokuvia ovat kuitenkin vain ne kuusi, joissa Johnny Weissmüller ja Maureen O´Sullivan kulkivat vaarasta toiseen.
Weissmüller teki sen jälkeen vielä kuusi Tarzania lisää ja löysi rinnalleen uuden Janenkin, mutta ei ole melkein nakuna Tarzan, viidakon valtias -elokuvassa näyttäytyneen Maureen O´Sullivanin voittanutta.
W. S. Van Dyken elokuva vuodelta 1932 on edelleenkin timanttinen seikkailu. Minkä vaikutuksen onkaan oman aikakautensa katsojiin tehnyt, kun norsulauma käy viidakon valtiaan komennossa konnien kimppuun tai se, kun Jane esittelee hehkeyttään vain pariin riepuun pukeutuneena.
Kaikissa kuudessa elokuvassa toistuu suunnilleen sama tarina. Hyväuskoinen Jane järjestää Tarzanin kiipeliin ja itsensä vaaraan. Viidakon eläinten avulla pinteestä kuitenkin selvitään. Cheetah on takuuhauska. Mustia alkuasukkaita putoilee vuorilta ja kielekkeiltä kuolemaan ilman, että se vaivaa ketään.
Mutta pitihän Tarzanin ja Janen kohdata ensimmäisen kerran.
Tarzan, viidakon valtias -elokuvassa lannevaatemies yksinkertaisesti sieppaa valkoisen naisen ja lennättää tämän liaanikyydillä puuhun, ihmettelee tämän vaatteita ja tönii tanakasti, komentelee apinoita, tappaa leopardin ja menee sitten löytönsä kanssa nukkumaan.
Tittelit heitetään pois vasta seuraavana aamuna:
Jane: Olen Jane Parker. Ymmärrätkö? Jane.
Tarzan: Jane. Jane. Jane.
Jane: Ja sinä? Sinä.
Tarzan: Tarzan. Tarzan. Jane, Tarzan, Jane, Tarzan...

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Rock kaatoi panssarisosialismin

(Kansan Uutisten Viikkolehti 12.9. 2008)

Rokkibändin pidätys vuonna 1976 merkitsi lopun alkua kommunismille Tshekkoslovakiassa.
KAI HIRVASNORO
Plastic People of the Universe (PPU) on nimi, jota ei yleensä mainita reaalisosialismin luhistumista käsittelevissä analyyseissä. Tämä tshekkoslovakialainen rockryhmä oli kuitenkin se katalysaattori, joka synnytti Václav Hávelin ja muiden toisinajattelijoiden ihmisoikeusjärjestön Charta 77, joka puolestaan enteili vuoden 1989 samettivallankumousta ja sosialismin loppua Tshekkoslovakiassa.
Helsingin Kaupunginteatterissa sai viime viikolla ensi-iltansa Tom Stoppardin näytelmä Rock´n´Roll, joka nimensäkin mukaisesti viittaa rockmusiikin osuuteen kommunismin murenemisessa.
Näytelmä poukkoilee yliopistokaupunki Cambridgen ja Prahan välillä vuoden 1968 panssareista 1990-luvulle asti. Päähenkilöinä ovat rokkia rakastava tshekkiopiskelija Jan (Santeri Kinnunen) ja yliopiston kommunistiprofessori Max Mosley (Kari Heiskanen), jotka kulkevat eri suuntiin. Cambridgesta Tshekkoslovakiaan palaava Jan joutuu vankilaan, vanheneva Max pitää kiinni uskostaan kommunismiin.
Rock turmeli
nuorison
Rock´n´Rollin kantaesitys oli kesäkuussa 2006 Lontoossa. Tuolloin näytelmänsä saatesanoissa Tom Stoppard lainasi juuri Václav Hávelia, joka muisteli Charta 77 -asiakirjan alkua.
Hän oli tammi- tai helmikuussa 1976 tavannut Plasticsien taiteellisen johtajan Ivan Jirousin. Underground-bändin johtajalla oli pitkä tukka ja kompromisseihin taipumaton mielenlaatu. Molemmat riittivät punaiseksi vaatteeksi maan kommunistijohdolle, ja samana vuonna poliisi pidätti 27 rockmuusikkoa.
Osa vapautettiin, mutta muun muassa Jirous bändikaverinsa Vratislav Brabenecin kanssa joutui syyskuussa oikeuteen rauhanhäirinnästä. PPU:n kappaleiden sanoja pidettiin karkeina ja musiikkia antisosialistisena ja nuorisoa turmelevana. He saivat 18 ja 8 kuukauden tuomiot yleisen järjestyksen rikkomisesta.
PPU jatkoi toimintaansa, mutta 1982 Brabenec ajettiin maanpakoon.
Václav Hável koki bändin pidätyksen totalitaarisen järjestelmän hyökkäyksenä elämää sinänsä vastaan.
It´s only
rock´n´roll...
Ironista on, ettei tämä tshekkoslovakialaisen sosialismin kaatumiseen omalta osaltaan vaikuttanut yhtye ollut millään lailla poliittinen. Bändi kyllä perustettiin syyskuussa 1968, mutta se ei ollut vastaveto elokuussa tapahtuneelle miehitykselle.
”Me vain rakastimme rock and rollia ja halusimme kuuluisiksi...rock and roll ei ollut meille vain musiikkia, vaan se oli elämä itse”, julisti PPU:n perustajajäsen Milan Hlavsa.
Plasticsit eivät Hlavsan mukaan olleet kiinnostuneita kommunismista tai sen kaatamisesta. He vain halusivat olla vapaita kommunistisen yhteiskunnan sisällä.
Tom Stoppardin mielestä tavoite oli mahdoton kommunistisessa yhteiskunnassa. Kompromisseista kieltäytyvien taiteilijoiden vapauksia rajoitettiin ja lopulta ne lakkautettiin kokonaan. Riippumattomuus ja toisinajattelu eivät olleet erotettavissa toisistaan.
Uudenlainen
totalitarismi
Rock´n´Rollin kantaesityksen aikaan vasemmistoliberaali brittilehti The Observer luonnehti sitä myös kuvaksi 2000-luvun Britanniasta. Näytelmän lopussa tshekkinainen Lenka sanoo Janille, ettei tämän kannata palata Cambridgeen, koska ”ne” ovat panneet täällä jotain veteen eivätkä ihmiset enää osaa käyttää omaa järkeään.
”Länsimaailma on menossa kohti kaiken kattavaa valvontayhteiskuntaa. Tämä on palkinto siitä, että hyväksymme nyt kaikki rajoitukset elämäämme. Kun minä olin nuori, aivan kaikki nuo rajoitukset olisivat olleet täysin mahdottomia”, Stoppard varoitti Observerissä uudesta totalitarismista.

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Sirkus Amerikka

(Kansan Uutisten Viikkolehti 5.9. 2008)

Yhdysvaltain vaalihuuma lähtee nyt täysille kierroksille kahden valtapuolueen puoluekokouksien jälkeen.

Demokraattien ja republikaanien poliittista sirkusta seuratessa ei voinut olla pohtimatta, tarvittaisiinko suomalaiseenkin politiikkaan enemmän karnevaalia. Keskustalla voi kyllä olla maailman toiseksi suurin puoluekokous, mutta ei yhtään hassua hattua. Amerikkalaisissa puoluekokouksissa ne näyttävät olevan tapahtuman päätarkoitus osana suurta showta.

Ilmeisesti kukaan ei tiedä, mitä politiikkaa (presidenttiehdokkaitten puheita lukuunottamatta) Amerikassa puhuttiin, ja puhuttiinko mitään. Mutta ei kukaan tiedä eikä ainakaan muista keskustankaan Joensuun puoluekokouksen puheita. Ja tuskin muidenkaan suomalaisten puolueiden.

Pitäisikö suomalaisessa politiikassa sittenkin ottaa jotain oppia Yhdysvalloista? Kolmen minuutin maailmantuskapuheenvuorojen ja kannanottojen pilkunviilauksen sijaan lietsottaisiin vain hyvää fiilistä ja intoa vaalikentille.

Minulla ei ole vastausta. Nuorempana olisin ollut ehdottomasti vastaan. Politiikka on vakava asia. Mutta pitäisikö sen sittenkin olla vähän vähemmän vakava? Ja jos olisi, muuttuisiko se kiinnostavammaksi, vetovoimaisemmaksi? Ainakin kokoomus on onnistunut, kun se on vähentänyt asiasisällöt olemattomiin ja korostaa niiden sijaan yhteistä kokemusta ja tunnelmaa.

* * *

Mutta amerikkalaisessa mallissa on myös ilmeiset vaaransa. Suurin on politiikan muuttuminen pelkäksi karnevaaliksi ja sirkukseksi.

Republikaanien varapresidenttiehdokkaan Sarah Palinin ympärillä on tällä viikolla pyörinyt kaikkien aikojen sirkus. Entinen presidentti Richard Nixon kaatui 1970-luvulla Watergate-skandaaliin, mutta Palin on joutunut samaan aikaan todelliseen -gate-pyörteeseen:

Yhdysvaltain presidentin ja varapresidentin on asetettava Amerikka ensimmäiseksi. Mutta Palin onkin toiminut Alaskan itsenäisyyttä ajavassa liikkeessä. Hänelle Alaska on ensimmäinen.

Palin on nyt varapresidenttiehdokkaana kritisoinut liittovaltion tukirahojen korvamerkintää poliitikkojen lempihankkeille kotikaupungeissaan. Mutta Alaskan kuvernöörinä ja aiemmin pienen Wasillan kaupungin johtajana hän teki itse sitä samaa yli 200 miljoonan dollarin arvosta.

Ja sitten on tietenkin baby-gate, joka saattaa vielä jossain vaiheessa kaataa Palinin: 17-vuotias tytär odottaa aviotonta lasta 18-vuotiaalle punaniskaksi (äärikonservatiivinen, jopa rasistinen juntti) itseään kutsuvalle lukiolaiselle.

Suomessa tästä ei saisi skandaalia millään, mutta Yhdysvalloissa, ja varsinkin republikaanien piirissä, nyt liikutaan äärimmäisen herkillä vesillä. Presidenttiehdokas John McCain vastustaa valtion tukea teiniraskauksien ehkäisemiseksi ja hänen mielestään teiniäitien pitää menettää kaikki valtion tuet, jos he jättävät koulun kesken.

Tulevan teiniäidin äiti Sarah Palin on näissä asioissa yhtä kovasydäminen. Vain muutama kuukausi sitten hän käytti veto-oikeuttaan Alaskan kuvernöörinä ja leikkasi teiniäitien ensikotien rahoitusta.

* * *

Euroopasta käsin on tähän asti ajateltu, että sama se, Barack Obama tai John McCain. Ainakin George Bushista päästään eroon ja se on kaikki kotiinpäin.

Ehkä se ei sittenkään ole ihan sama.

Jos John McCain voittaa, Yhdysvalloilla on erittäin vaikutusvaltaisessa asemassa varapresidentti, joka kuuluu kotikaupungissaan Wasillassa kirkkoon, jonka pastori Ed Kalinin on sanonut George Bushin kriitikkojen joutuvan helvettiin ja jonka mielestä sota Irakissa on selvä uskonsota. Kolme kuukautta sitten Palin itse sanoi samassa kirkossa amerikkalaisten sotilaiden olevan Irakissa toteuttamassa jumalan antamaa tehtävää.

Irvileuat ovat kaivaneet esiin näyttöjä myös Sarah Palinin ulkopoliittisesta kokemuksesta. Niitä ei ole. Mutta hänen on sentään kerrottu vierailleen Saksassa, Kuwaitissa ja Irlannissa.

Tosin Irlannin-vierailu oli lentokoneen tankkausta varten suorittama välilasku.

Vaalikampanja on vasta alussa. Big Brother 24/7-kanavaa en katsoisi, vaikka maksettaisiin. Mutta Yhdysvaltain presidentinvaalit 24/7-kanavasta voisin maksaakin.

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Ruurik Holm: Negatiivisuus syö Vasemmistoliittoa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 29.8. 2008)

Vasemmistoliiton on uudistuttava tai se katoaa merkityksellisenä voimana poliittiselta kartalta, varoittaa Viikkolehden uusi kolumnisti Ruurik Holm. Uudistuminen tarkoittaa oman linjan korostamista loputtoman negatiivisuuden sijaan sekä radikaalisuutta. Vasemmiston laimeuden vuoksi protesti on kanavoitumassa Perussuomalaisiin.

KAI HIRVASNORO

Ruurik Holm on joskus kehunut Vasemmistoliitossa käytävää keskustelua sosialidemokraatteihin verrattuna paljon mielenkiintoisemmaksi. Mutta ei hänestä Vasemmistoliittokaan ole murtautunut ulos vanhasta formaatistaan. Mielenkiintoisin osa vasemmistokeskustelusta käydään julkisuudelta näkymättömissä.

- Viittaamatta nyt mihinkään erityiseen, Vasemmistoliiton julkiset kannanotot eivät ole kauhean mielenkiintoisia. Valitettavasti siellä on hirveän vähän mitään tuoretta, hän väittää.

Vasemmistoliiton ongelmana Ruurik Holm pitää negatiivisuutta. Politiikka ankkuroituu hallituksen haukkumiseen ja sen politiikkaan reagoimiseen kun pitäisi esittää oma vaihtoehto ensin.

Holm sanoo Vasemmistoliiton olevan se puolue, jolla olisi potentiaalia nousta muutosvoimaksi Suomessa. Mutta nyt puolueesta syntyy vain samanlainen vaikutelma kuin demareista - politiikka on vain osallistumista rahanjakoon, mutta rahaa pitäisi jakaa Vasemmistoliiton eikä kokoomuksen äänestäjille.

- Piru vieköön, poliittinen ja sisällöllinen keskustelu on meillä näivettynyt, Holm vastaa kysymykseen, että mistä se johtuu.

- Mistä se johtuu on todella vaikea kysymys...Pitkään laskussa ollut poliittinen voima ei ole kauhean houkutteleva kyvykkäiden ajattelijoiden kannalta. Kaikenlainen yliopistoporukka on loistanut viime vuodet poissaolollaan vasemmistosta. Sitten puolueesta tulee herkästi joidenkin ryhmien etupuolue ja sellaisena vasemmisto ei tule menestymään.

Enintään kymmenen
vuotta aikaa

Olisiko Vasemmistoliitto valmis ottamaan vastaan totutusta poikkeavaa ajattelua?

- Uskon että olisi. Vasemmistoliitto on kuitenkin avoimen suvaitsevainen puolue ja se ymmärtää omat ongelmansa. Muutos vaan kestää, kaikki instituutiot muuttuvat hitaasti.

Vasemmistoliitossa kysymys on Ruurik Holmin mukaan kuitenkin siitä, pystyykö se uudistumaan tarpeeksi nopeasti. Jos ei, kannatus hiipuu ja poliittinen merkitys vähenee ja muuttuu olemattomaksi. Aikaa uudistumiselle hän antaa enintään kymmenen vuotta.

- Jos ei tapahdu muutosta, niin kymmenen vuoden päästä me olemme jo niin pieni porukka, ettei sillä ole enää mitään merkitystä. Mutta ihmiset alkavat menettää toivoaan jo, jos vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ei tapahdu selkeää parannusta, hän varoittaa.

Eroon SDP:n
vanavedestä

Selkeä parannus edellyttää selkeää omaa linjaa, Holm sanoo. SDP:n peesaaminen hallitukseen pääsyn toivossa ei toimi.

- Maltillisuus ei ole varmistanut pääsyä hallitukseen. Edellisestäkin hallituksesta meidät jätettiin veke, vaikka oltiin kuinka maltillisia.

- Toiseksi hallitukseen pääsy riippuu aika paljon puolueen kannatuksesta ja kannatuksen hankkiminen taas riippuu aika paljon siitä, että on kirkas linja, ainakin täällä vasemmiston puolella, joka on muutosvoima. Porvarit pärjäävät mielikuvahommallakin.

- Kannatuksen nostamiseksi ja poliittisen liikkeen luomiseksi tarvitaan linjoja ja siksi tarvitaan radikaalisuutta kannanottoihin. Voi olla, että jotkut ajattelevat parhaan tien hallitukseen ja valtaan olevan sen, ettei suututeta ketään. Mutta sillähän pääsee vain sellaisiin asemiin, joissa saa hyvin vähän aikaan hallituksessa.

Perussuomalaiset
todellinen haaste

Ruurik Holm vakuuttaa, ettei kukaan paheksu, jos Vasemmistoliitossa ollaan vasemmistolaisia.

- Pikemmin sitä ihmetellään, että miten nuokin ovat muuttuneet samanlaisiksi laimeiksi. Luulen jopa oikeiston odottavan, että olisi edes joku.

Vihaisilta ja radikalisoituneilta ihmisiltä puuttuu kanava vaikuttaa poliittisesti. Eikä Vasemmistoliitto ole toistaiseksi pystynyt nousemaan sellaiseksi kanavaksi, Holm väittää. Syrjäytyneimmät kanavoivatkin protestinsa Perussuomalaisten kautta.

- Perussuomalaiset imevät Vasemmistoliitolta kannatusta, se lienee selvää. Kyllä se on haaste, pakko se on myöntää.

Marx ei ihaillut palkkatyötä

Viikkolehden uusi kolumnisti Ruurik Holm tarkkailee vasemmiston tilaa yli päivänpoliittisen ja vain suomalaisen perspektiivin. Hän toimii tutkimusjohtajana Vasemmistofoorumissa, joka keväällä julkaisi yhdessä tutkimusosuuskunta General Intellectin kanssa paljon keskustelua herättäneen pamfletin Vasemmisto etsii työtä.

Yhteiskuntapoliittinen ajatuspaja Vasemmistofoorumi on mukana myös Transform! Europessa, joka tuottaa eurooppalaista vasemmistolaista analyysiä.

Eli Euroopassa siis on vielä vasemmistoa jäljellä muuallakin kuin Suomessa, Saksassa ja Hollannissa?

- Euroopasta ei voi puhua kokonaisuutena, Holm vastaa.

Italiassa vasemmisto putosi dramaattisella tavalla kokonaan parlamentista, mutta Saksassa vasemmistopuolue Die Linke on noussut isoksi poliittiseksi voimaksi. Tanskassa Vasemmistoliiton sisarpuolue on mielipidemittauksissa noussut yhtä suureksi sosialidemokraattien kanssa ja Norjassa vasemmistopuolue on hallituksessa.

Uusi yhteys
kannattajiin

Ruurik Holmin mukaan eurooppalaisen vasemmiston haasteena on nyt järjestäytyä uudelleen ja palauttaa yhteys kannattajiin.

Neuvostoliiton katoamisella ei hänen mielestään voi ainakaan kokonaan selittää vasemmiston romahdusta melkein kaikkialla Euroopassa. Alamäki alkoi jo aikaisemmin ja syynä oli juuri puolueiden ja kannattajien välisen yhteyden katkeaminen.

- Taustalla oli varmaankin rakennemuutos, teollisuustyön vähittäinen häviäminen ja uudenlaisten yhteiskunnallisten ryhmien syntyminen. Vasemmisto ei vaan pystynyt lähtemään siihen mukaan.

Mutta mitään sellaista ei ole tapahtunut, että vasemmiston tehtävä tai idea olisi kuollut, hän sanoo.

Perustulo on
vasemmiston idea

Eurooppalaisesta keskustelusta Ruurik Holm haluaisi tuoda Suomeen entistä voimakkaammin esimerkiksi keskustelun perustulosta.

- Jos sanotaan, että vasemmistolta puuttuu visio, niin miksi perustulo ei voisi olla se? Vasemmistossa siitä on loppujen lopuksi puhuttu aika vähän, Suomessa se on vihreiden juttu. Se on hämmästyttävää, koska Euroopassa perustulo mielletään nimenomaan vasemmiston ajatukseksi.

- Jos pyritään emansipaatioon palkkatyöstä ja siihen, että työvoima pystyy parantamaan omaa asemaansa tilanteessa, jossa se joutuu myymään itseään saadakseen elantonsa, niin perustulo on ilmeinen visio, korostaa Holm.

Perustulosta keskustellaan hänen mukaansa esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa. Pohjoismaissa ei niinkään, koska täällä perustulon vastainen sosialidemokraattinen perinne on liian vahva.

Palkkatyön ihanne
vierasta Marxille

Vasemmisto etsii työtä -kirjaa on kutsuttu italialaisen uusmarxismin heijastumaksi eikä Ruurik Holm kiistä yhteyttä.

- Italiassa on keskeisenä ajatus, että vasemmiston pitäisi pyrkiä eroon palkkatyön ihannoinnista. Se on paluuta Marxin alkuperäisiin teksteihin, joiden perusteella nykyinen vasemmiston keskuudessa vallitseva palkkatyön ihannointi vaikuttaa aika vieraalta.

Holm sanoo, että palkkatyö on väline, mutta välineitä voi olla muitakin. Palkkatyön ongelmana ovat siihen sisältyvät alistussuhteet.

- Pitäisi miettiä ratkaisuja, joilla ihmiset saavat paremmat neuvotteluasemat siinä valtapelissä eikä ajatella, että palkkatyö on kokonaisuutena hyvä paketti. Sehän on täysin vierasta vasemmiston ajatukselle.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Poliisivaltiolle kättä pidempää

(Kansan Uutisten Viikkolehti 22.8. 2008)

Kiinaa johti aikanaan Suuri ruorimies.

Suomi panee nyt paremmaksi. Entinen johtaja on jo pitkään tunnettu Suurena atomimiehenä, mutta virkeälle eläkeläiselle se ei riitä. Saksalais-venäläinen maakaasuyhtiö Nord Stream palkkasi neuvonantajakseen ex-pääministeri Paavo Lipposen. Nyt meillä on myös Suuri putkimies.

Lipponen on pitkän uransa aikana kääntynyt ketterästi tuulen mukana tulipunaisesta sosialistista uusliberalistiksi ja ydinvoiman vastustajasta sen lobbariksi. Siksi ei ole mitenkään ihmeellistä, että Lipponen kannattaa yhtä aikaa Nato-jäsenyyttä ja työskentelee Natoa vastustavan Venäjän hallituksen työkalun Gazpromin leivissä.

Nykyinen pääministeri Matti Vanhanen tunnetaan kuulemma myös Suurena suitsimiehenä. Urheilijat valmistautuvat neljän vuoden olympiadin aikana uransa tärkeimpään kisaan ja myös politiikan huipulla edetään nykyään eräänlaisin olympiadein. Pääministerit osoittavat neljän vuoden periodein elinkeinoelämälle käyttökelpoisuutensa eri huipputehtäviin.

Esko Aholla ja Paavo Lipposella kuntohuippu osui kohdalleen. Hyvin näyttää Vanhanenkin pärjäävän toisella olympiadillaan. Vuorineuvoston toiveet on toteutettu kuuliaisesti.

* * *

Kiina on ollut maailman valokeilassa nyt kaksi viikkoa ja päivänpaistetta riittää vielä tämä viikonloppu. Vähitellen olympialaisten takia suljetut tehtaat aloittavat uudelleen tuotannon ja liikenne palaa normaaliksi. Sinisestä taivaasta tulee taas harvinainen näky Pekingissä.

Olympialaiset jättävät pysyviä jälkiä Kiinaan, mutta eivät sellaisia kuin aluksi luultiin.
Kun kisat myönnettiin Pekingille heinäkuussa 2001, niiden ajateltiin ja suorastaan vaadittiin johtavan kiinalaisten ihmisoikeuksien paranemiseen.

Mutta jo kaksi kuukautta myöhemmin ihmisoikeuksien kunnioittamiselle asetettiin uudet maailman laajuiset standardit. 9/11-iskujen jälkeen puheet ovat olleet puheita ja julistukset julistuksia. Käytäntöön astuivat loputtomat turvakontrollit, laittomat vangitsemiset ja myös kidutus.

Olympialaisten näennäisen harmonian jälkeen Kiina palaa arkeen. Ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Maassa arvioidaan olevan 130 miljoonaa ajelehtivaa siirtolaista, jotka etsivät parempaa elämää kaupungeista tai yrittävät ylipäänsä selviytyä hengissä jouduttuaan jättämään kotinsa megaprojektien tieltä.

Käsittämättömän suuret epävarmuudessa elävät ihmismassat ovat valtava sisäisen turvallisuuden ongelma Kiinalle. Vuonna 2005 maassa raportoitiin tapahtuneen 87 000 eri asteista mielenosoitusta, joukkoprotestia ja mellakkaa.

87 000. Se on 238 välikohtausta joka päivä.

* * *
Ihmisoikeuksien parantamisen sijaan Kiinan viranomaisilla on olympialaisten ansiosta entistä paremmat mahdollisuudet valvoa kansalaisiaan ja estää työläisten järjestäytymisen kaltaiset epäilyttävät hankkeet. Kapitalismin syvenemisestä katastrofien varjolla kirjoittanut Naomi Klein kävi olympialaisten alla Kiinassa. Kokemuksistaan hän raportoi maailmanverkon tämän hetken trendikkäimmässä uutisvälineessä Huffington Postissa otsikolla Poliisivaltio 2.0.
Kleinin mukaan yksin Pekingiä vartioi tänään 300 000 turvakameraa ja niiden lisäksi turvallisuusalalla toimivat amerikkalaisyhtiöt ovat toimittaneet Kiinan hallitukselle kaikkea muutakin uusinta uutta kontrollin alueelta.

Ja miksi eivät toimittaisi? Kiinan sanotaan käyttävän jo 43 miljardia dollaria vuodessa sisäisen turvallisuuden hankkeisiin. Markkinat ovat valtavat, vaikka oikeastaan amerikkalaisen turvatekniikan vienti Kiinaan onkin ollut laitonta Tiananmenin verilöylyn jälkeen. Silloin kiellettiin viemästä Kiinaan teknologiaa, joka auttaa hallitusta sortamaan kansaansa.

Mutta olympialaisten turvallisuus onkin toinen juttu.

Vanhassa Kiinassa kansalaiset pysyivät paikoillaan ja naapurit kyttäsivät toisiaan. Yhteisöjen hajottua samaan tehtävään tarvitaan korkeaa teknologiaa.

Ja se myös toimii. Huhtikuussa 2007 viranomaiset 13 maakunnasta pitivät kokouksen, jossa vaihdettiin kokemuksia uuden turvatekniikan saavutuksista. South China Morning Post -lehden mukaan mielenosoitukset ja muut protestit olivat vähentyneet maakunnasta riippuen 27 – 44 prosentilla edellisestä vuodesta jatkuvan valvonnan ansiosta.

Olympialaiset päättyvät, valvontakamerat jäävät.