Maailman paras Palmu
(Kansan Uutisten Viikkolehti)
Matti Kassilan ihmeen kestävät Komisario Palmu -elokuvat uusitaan televisiossa aina ja aina uudestaan. Ja niin pitääkin. Niistä ei kotimainen viihde-elokuva parane.
KAI HIRVASNORO
Elokuvaohjaaja Matti Kassila oli harvinainen otus suomalaisissa filmiympyröissä 1950-luvulla. Ei jähmeitä pönötyselokuvia eikä puskafarsseja, vaan luistavaa modernia kerrontaa. Itse asiassa Kassila oli Suomen Howard Hawks. Kumpikin liikkui vaivatta lajityypistä toiseen ja oli aina kotonaan juuri siinä, mitä milloinkin teki.
1950-luvulla Kassila teki rikoselokuvia (Radio tekee murron, Varsovan laulu), draamaa (Sininen viikko, Elokuu) ja rehevää komediaa (Hilmanpäivät, Isän vanha ja uusi). Vaikutteet uraansa hän imi katsomalla 1930-luvulla ja sota-aikana amerikkalaisia klassikoita. Vaikka Kassila on ollut suomalaisittain harvinainen rikoselokuvien spesialisti, näkyvät ison veden takaiset vaikutteet myös komedioissa. Etenkin napakka ja sanalliselta ilotulitukseltaan mehevä Isän vanha ja uusi voisi hyvin olla jatkoa Howard Hawksin screwball-komedioille. Tauno Palo vetää juuri sellaisen roolin, joissa Cary Grant loisti Hawksin ohjauksessa.
Loistavasta 1950-luvustaan huolimatta Matti Kassila tullaan kuitenkin aina muistamaan ennen muuta kolmesta 1960-luvun alun ohjauksestaan. Ja miksei muistettaisi? Komisario Palmut ovat kaikkien aikojen suomalainen elokuvasarja.
Näyttelijöiden
ilotulitusta
Kolme ensimmäistä komisario Palmua muodostavat harvinaisen onnistuneen trilogian rikoskomedian vaikeassa lajissa. Useimmiten Hollywoodin miljoonakäsikirjoittajatkin epäonnistuvat siinä ja yleensä kyse on siitä,että komedia ei naurata. Mika Waltarin tarinoihin perustuvissa Palmu-elokuvissa paino on ehkä sanalla komedia. Mutta se ei perustu väkisin väännettyihin vitseihin, vaan erinomaisiin henkilöhahmoihin, joita esittivät pieniä sivuosia myöten sen ajan ykkösnäyttelijät.
Kassilalla oli onni saada elokuvasarjan päärooleihin parhaat mahdolliset näyttelijät. Onni sikäli, että Joel Rinne komisario Palmuksi ja Leo Jokela etsivä Kokiksi eivät olleet itsestäänselvät vaihtoehdot. Palmuksi Kassila harkitsi myös Aku Korhosta, mutta jälkikäteen on helppo nähdä, että hän olisi ollut olemukseltaan liian leppoisa äreäksi vanhan polven poliisimieheksi. Kokiksi oli pestattu Uljas Kandolin, mutta hänelle tuli jokin este ja roolin sai Leo Jokela, joka ilmeillään ja eleillään näytteli itsensä Palmuissa Suomen elokuvahistoriaan.
Toinen Palmun apulaisen rooli, "hyvän perheen hölmö poika", oli alusta lähtien suunniteltu Matti Raninille.
Erityisen herkulliset sivuroolit tekee kaikissa kolmessa ensimmäisessä Palmu-elokuvassa Pentti Siimes. Erehdyksessä hän on huoleton ja yksinkertainen opiskelijapoika Aimo Rykämö ("kaikki on ihan böbejä"), Kaasussa nokkela, mutta häikäilemätön boheemitaiteilija Kurt Kuurna ja Tähdet kertovat -elokuvassa Siimes varastaa muutaman kohtauksen reportteri Nopsasena.
Kassila aluksi
vastahakoinen
Vähältä kuitenkin piti, ettei Matti Kassila kieltäytynyt koko Palmu-savotasta. Ja aluksi hän todella kieltäytyikin, kun SF:n patruuna Toivo Särkkä sitä tarjosi.
- Minusta se oli semmoinen perinteinen dekkari, joka on vähän kuin ristisanatehtävä: murhaajaa piilotellaan niin kauan kuin suinkin mahdollista ja sitten lopussa se paljastuu. Se ei minusta ollut sillä tavalla elokuvallinen aihe, se ei liiku, juokse kuten hyvä elokuva-aihe, Kassila kertoi Peter von Baghille Filmihullu-lehden haastattelussa vuonna 1992.
Kassila suostui kuitenkin kuvaamaan Waltarin kirjan Komisario Palmun erehdys kahdella ehdolla. Hänen piti saada käsitellä aihetta komediallisesti ja sijoittaa elokuva 1930-luvulle. Romaanin hyvien ihmistyyppien vuoksi tarina alkoi vähitellen vetää ja Kassila innostui.
- Havaitsin, että dekkarissa käytetty katsojan hämääminen soveltuu hyvin elokuvalle, sillä elokuva on vahvoilla silloin, kun salataan jotain ja vain vihjaillaan. Katsojan mielikuvitus lähtee liikkeelle ja tunteet seuraavat, katsojasta tulee osallistuja. Jatkuvasti annettavilla tiedonmurusilla pidetään katsoja jännityksessä mukana, Kassila kirjoitti muistelmissaan Mustaa ja valkoista (Otava, 1995).
Siitä lähti liikkeelle klassikko Komisario Palmun erehdys (1960).
Paasikivi oli
Palmun esikuva
Elokuva-Palmusta Matti Kassila lähti kehittämään äkäistä vanhaa herraa, joka oli "kansallisen suuruuden ajan ihminen." Häneen otettiin piirteitä ajan poliitikoista, tiedemiehistä ja patruunoista. Selkeitä esikuvia olivat elokuvamoguli Toivo Särkkä ja etenkin edesmennyt presidentti J.K. Paasikivi.
Erehdys lavastettiin poikkeuksellisen huolellisesti 1930-luvun tyyliin. Puvustukseen etsittiin mallit tuon ajan muotilehdistä ja Bruno Rygsäckin talo lavastettiin uima-allasta myöten SF-halliin.
Elokuva tapahtuu linjan Bulevardi-Esplanadi eteläpuolella varakkaissa kaupunginosissa. Kassila on kertonut, että sen henkilöhahmotkin ovat hyvin 1930-lukulaisia. Suomalaisen teollisuussuvun päämiehellä on tuohikontti seinällä muistuttamassa juurista ja Jussi Jurkan esittämässä Bruno Rygsäckissä oli sen ajan tyypillisen helsinkiläisen eksentrisen playboyn piirteitä.
Komisario Palmun erehdyksen lopussa tapahtumia puidaan Kämpin kabinetissa ja puheeksi nousee, mikä oli murha-ase. Palmu kertoo, että se oli tietenkin Amalia Rygsäckin ryhmypäinen sateenvarjo. Muistelmissaan Matti Kassila kertoo suunnitelleensa loppukohtaukseen pientä jippoa. Kabinetissa soittanut pianisti olisi ollut Mika Waltari, joka kysymyksen kuultuaan olisi ottanut sateenvarjon ja paljastanut sen murha-aseeksi. Kuva olisi pysähtynyt Waltariin ja sateenvarjoon ja elokuva olisi päättynyt siihen. Waltari piti ideaa hauskana, mutta torjui sen kuitenkin.
- Mutta katsos, kun minä kammoan julkista esiintymistä siinä määrin, että minä varmaan ottaisin rohkaisuryypyn ennen filmausta. Ja siinä menisi sitten viikko...
Fennada nappasi
loput Palmut
Erehdys oli Mika Waltarin kahdesta Palmu-dekkarista jälkimmäinen. Jostain syystä T.J. Särkkä ei ollut ostanut oikeuksia ensimmäiseen romaaniin Kuka murhasi rouva Skrofin? Sen oikeudet nappasi Fennada-Filmin Mauno Mäkelä. Siksi muut Palmut on tehty eri yhtiölle.
Rouva Skrofista syntyi elokuva Kaasua, komisario Palmu (1961), joka sijoittuu lähinnä 1950-luvulle. Vauhdikkaassa tarinassa varakkaan leskirouvan salaperäisestä kuolemasta on vielä mehevämpiä tyyppejä kuin edellisessä elokuvassa. Sivuosissa huikeita suorituksia tekevät muun muassa Risto Mäkelä huijarisaarnaajana ja Toivo Mäkelä varatuomari Lanteena, joka viettää iltojaan Hiljaisten seiväshyppääjien kerholla.
Matti Kassila näki Kaasun jopa muunnelmana Rikoksesta ja rangaistuksesta.
- Rikoksessa ja rangaistuksessa on nainen, kitupiikki, hyödytön ihminen, joka murhataan, ja tässä Kuurnassa on myös Raskolnikovin yli-ihmispiirteitä ihan selvästi. Rikos ja rangaistus on ollut monien dekkareitten lähtökohtana, sehän on perusdekkari, Kassila sanoi Filmihullussa.
Waltarin
lukko aukesi
Sitten tuli tenkkapoo. Tuottaja halusi jatkoa sarjalle, mutta kirjoja oli vain kaksi. Kaasun kutsuvierasnäytännössä Waltari valitteli olevansa masentunut. Uusi kirja ei lähtenyt millään liikkeelle. Elokuvan jälkeen tuottaja Mauno Mäkelä kysyi Waltarilta, eikö tämän laatikoista löytyisi lisää Palmu-tarinoita. Kun ei löytynyt, Mäkelä ehdotti edes uuden synopsiksen laatimista, jonka Kassila sitten muokkaisi käsikirjoitukseksi. Waltari lupasi miettiä asiaa. Kolmen viikon kuluttua hänellä oli valmiina romaani Tähdet kertovat, komisario Palmu, joka laukaisi kirjoittamispaineet. Pari vuotta myöhemmin valmistui romaani Ihmiskunnan viholliset.
Tähdet kertovat, komisario Palmu (1963) sijoittuu valmistumisajankohtansa nykyaikaan ja sisältää kaikkein vauhdikkaimman tarinan. Murhasta Tähtitorninmäellä lähdetään liikkeelle ja epäilykset suuntautuvat nuorisojengiin, jossa nähdään nuorukaisina muun muassa Tapani Perttu, Esko Salminen ja Antti Litja. Elokuvan varsinainen huipennus on kuitenkin Helge Heralan natsityyppinen upseeri.
Vodka Palmu
epäonnistui
Neljännen Palmun oli määrä valmistua seuraavana vuonna. Matti Kassila ja Mika Waltari kehittelivät käsikirjoitusta nimellä Lepää rauhassa Komisario Palmu. Se olisi kiertynyt Vanhalla Ylioppilastalolla tehdyn teatterimurhan ympärille. Hanke hautautui kuitenkin näyttelijälakon jalkoihin. Samoin kävi MTV:lle suunnitellulle Palmu-tv-sarjalle.
Aiheeseen palattiin vasta vuonna 1969 valmistuneessa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, jota ohjaaja itsekin pitää epäonnistuneena. Kassilan mukaan elokuva meni pieleen muun muassa siksi, ettei Mika Waltari osallistunut sen kirjoittamiseen.
- Sitten siitä puuttuu jokin salaperäisyys, joka ensimmäisissä on. Elokuva käsitteli väärällä tavalla nykypäivää. Palmu-hahmo ja muutkin hahmot tulivat kirkkaaseen päivänvaloon, joka ikään kuin latisti ne. Ei elokuva synny sellaisesta, ei se lähde pelkästään nostalgiasta liikkeelle. Se on soppa, jossa väärät ainekset yhdistyvät. Sitä ei ollut enää hauska tehdäkään. Joku kerta kaikkiaan puuttui, aika oli ajanut ohitse, Matti Kassila myönsi Filmihullussa.
Matti Kassilan ihmeen kestävät Komisario Palmu -elokuvat uusitaan televisiossa aina ja aina uudestaan. Ja niin pitääkin. Niistä ei kotimainen viihde-elokuva parane.
KAI HIRVASNORO
Elokuvaohjaaja Matti Kassila oli harvinainen otus suomalaisissa filmiympyröissä 1950-luvulla. Ei jähmeitä pönötyselokuvia eikä puskafarsseja, vaan luistavaa modernia kerrontaa. Itse asiassa Kassila oli Suomen Howard Hawks. Kumpikin liikkui vaivatta lajityypistä toiseen ja oli aina kotonaan juuri siinä, mitä milloinkin teki.
1950-luvulla Kassila teki rikoselokuvia (Radio tekee murron, Varsovan laulu), draamaa (Sininen viikko, Elokuu) ja rehevää komediaa (Hilmanpäivät, Isän vanha ja uusi). Vaikutteet uraansa hän imi katsomalla 1930-luvulla ja sota-aikana amerikkalaisia klassikoita. Vaikka Kassila on ollut suomalaisittain harvinainen rikoselokuvien spesialisti, näkyvät ison veden takaiset vaikutteet myös komedioissa. Etenkin napakka ja sanalliselta ilotulitukseltaan mehevä Isän vanha ja uusi voisi hyvin olla jatkoa Howard Hawksin screwball-komedioille. Tauno Palo vetää juuri sellaisen roolin, joissa Cary Grant loisti Hawksin ohjauksessa.
Loistavasta 1950-luvustaan huolimatta Matti Kassila tullaan kuitenkin aina muistamaan ennen muuta kolmesta 1960-luvun alun ohjauksestaan. Ja miksei muistettaisi? Komisario Palmut ovat kaikkien aikojen suomalainen elokuvasarja.
Näyttelijöiden
ilotulitusta
Kolme ensimmäistä komisario Palmua muodostavat harvinaisen onnistuneen trilogian rikoskomedian vaikeassa lajissa. Useimmiten Hollywoodin miljoonakäsikirjoittajatkin epäonnistuvat siinä ja yleensä kyse on siitä,että komedia ei naurata. Mika Waltarin tarinoihin perustuvissa Palmu-elokuvissa paino on ehkä sanalla komedia. Mutta se ei perustu väkisin väännettyihin vitseihin, vaan erinomaisiin henkilöhahmoihin, joita esittivät pieniä sivuosia myöten sen ajan ykkösnäyttelijät.
Kassilalla oli onni saada elokuvasarjan päärooleihin parhaat mahdolliset näyttelijät. Onni sikäli, että Joel Rinne komisario Palmuksi ja Leo Jokela etsivä Kokiksi eivät olleet itsestäänselvät vaihtoehdot. Palmuksi Kassila harkitsi myös Aku Korhosta, mutta jälkikäteen on helppo nähdä, että hän olisi ollut olemukseltaan liian leppoisa äreäksi vanhan polven poliisimieheksi. Kokiksi oli pestattu Uljas Kandolin, mutta hänelle tuli jokin este ja roolin sai Leo Jokela, joka ilmeillään ja eleillään näytteli itsensä Palmuissa Suomen elokuvahistoriaan.
Toinen Palmun apulaisen rooli, "hyvän perheen hölmö poika", oli alusta lähtien suunniteltu Matti Raninille.
Erityisen herkulliset sivuroolit tekee kaikissa kolmessa ensimmäisessä Palmu-elokuvassa Pentti Siimes. Erehdyksessä hän on huoleton ja yksinkertainen opiskelijapoika Aimo Rykämö ("kaikki on ihan böbejä"), Kaasussa nokkela, mutta häikäilemätön boheemitaiteilija Kurt Kuurna ja Tähdet kertovat -elokuvassa Siimes varastaa muutaman kohtauksen reportteri Nopsasena.
Kassila aluksi
vastahakoinen
Vähältä kuitenkin piti, ettei Matti Kassila kieltäytynyt koko Palmu-savotasta. Ja aluksi hän todella kieltäytyikin, kun SF:n patruuna Toivo Särkkä sitä tarjosi.
- Minusta se oli semmoinen perinteinen dekkari, joka on vähän kuin ristisanatehtävä: murhaajaa piilotellaan niin kauan kuin suinkin mahdollista ja sitten lopussa se paljastuu. Se ei minusta ollut sillä tavalla elokuvallinen aihe, se ei liiku, juokse kuten hyvä elokuva-aihe, Kassila kertoi Peter von Baghille Filmihullu-lehden haastattelussa vuonna 1992.
Kassila suostui kuitenkin kuvaamaan Waltarin kirjan Komisario Palmun erehdys kahdella ehdolla. Hänen piti saada käsitellä aihetta komediallisesti ja sijoittaa elokuva 1930-luvulle. Romaanin hyvien ihmistyyppien vuoksi tarina alkoi vähitellen vetää ja Kassila innostui.
- Havaitsin, että dekkarissa käytetty katsojan hämääminen soveltuu hyvin elokuvalle, sillä elokuva on vahvoilla silloin, kun salataan jotain ja vain vihjaillaan. Katsojan mielikuvitus lähtee liikkeelle ja tunteet seuraavat, katsojasta tulee osallistuja. Jatkuvasti annettavilla tiedonmurusilla pidetään katsoja jännityksessä mukana, Kassila kirjoitti muistelmissaan Mustaa ja valkoista (Otava, 1995).
Siitä lähti liikkeelle klassikko Komisario Palmun erehdys (1960).
Paasikivi oli
Palmun esikuva
Elokuva-Palmusta Matti Kassila lähti kehittämään äkäistä vanhaa herraa, joka oli "kansallisen suuruuden ajan ihminen." Häneen otettiin piirteitä ajan poliitikoista, tiedemiehistä ja patruunoista. Selkeitä esikuvia olivat elokuvamoguli Toivo Särkkä ja etenkin edesmennyt presidentti J.K. Paasikivi.
Erehdys lavastettiin poikkeuksellisen huolellisesti 1930-luvun tyyliin. Puvustukseen etsittiin mallit tuon ajan muotilehdistä ja Bruno Rygsäckin talo lavastettiin uima-allasta myöten SF-halliin.
Elokuva tapahtuu linjan Bulevardi-Esplanadi eteläpuolella varakkaissa kaupunginosissa. Kassila on kertonut, että sen henkilöhahmotkin ovat hyvin 1930-lukulaisia. Suomalaisen teollisuussuvun päämiehellä on tuohikontti seinällä muistuttamassa juurista ja Jussi Jurkan esittämässä Bruno Rygsäckissä oli sen ajan tyypillisen helsinkiläisen eksentrisen playboyn piirteitä.
Komisario Palmun erehdyksen lopussa tapahtumia puidaan Kämpin kabinetissa ja puheeksi nousee, mikä oli murha-ase. Palmu kertoo, että se oli tietenkin Amalia Rygsäckin ryhmypäinen sateenvarjo. Muistelmissaan Matti Kassila kertoo suunnitelleensa loppukohtaukseen pientä jippoa. Kabinetissa soittanut pianisti olisi ollut Mika Waltari, joka kysymyksen kuultuaan olisi ottanut sateenvarjon ja paljastanut sen murha-aseeksi. Kuva olisi pysähtynyt Waltariin ja sateenvarjoon ja elokuva olisi päättynyt siihen. Waltari piti ideaa hauskana, mutta torjui sen kuitenkin.
- Mutta katsos, kun minä kammoan julkista esiintymistä siinä määrin, että minä varmaan ottaisin rohkaisuryypyn ennen filmausta. Ja siinä menisi sitten viikko...
Fennada nappasi
loput Palmut
Erehdys oli Mika Waltarin kahdesta Palmu-dekkarista jälkimmäinen. Jostain syystä T.J. Särkkä ei ollut ostanut oikeuksia ensimmäiseen romaaniin Kuka murhasi rouva Skrofin? Sen oikeudet nappasi Fennada-Filmin Mauno Mäkelä. Siksi muut Palmut on tehty eri yhtiölle.
Rouva Skrofista syntyi elokuva Kaasua, komisario Palmu (1961), joka sijoittuu lähinnä 1950-luvulle. Vauhdikkaassa tarinassa varakkaan leskirouvan salaperäisestä kuolemasta on vielä mehevämpiä tyyppejä kuin edellisessä elokuvassa. Sivuosissa huikeita suorituksia tekevät muun muassa Risto Mäkelä huijarisaarnaajana ja Toivo Mäkelä varatuomari Lanteena, joka viettää iltojaan Hiljaisten seiväshyppääjien kerholla.
Matti Kassila näki Kaasun jopa muunnelmana Rikoksesta ja rangaistuksesta.
- Rikoksessa ja rangaistuksessa on nainen, kitupiikki, hyödytön ihminen, joka murhataan, ja tässä Kuurnassa on myös Raskolnikovin yli-ihmispiirteitä ihan selvästi. Rikos ja rangaistus on ollut monien dekkareitten lähtökohtana, sehän on perusdekkari, Kassila sanoi Filmihullussa.
Waltarin
lukko aukesi
Sitten tuli tenkkapoo. Tuottaja halusi jatkoa sarjalle, mutta kirjoja oli vain kaksi. Kaasun kutsuvierasnäytännössä Waltari valitteli olevansa masentunut. Uusi kirja ei lähtenyt millään liikkeelle. Elokuvan jälkeen tuottaja Mauno Mäkelä kysyi Waltarilta, eikö tämän laatikoista löytyisi lisää Palmu-tarinoita. Kun ei löytynyt, Mäkelä ehdotti edes uuden synopsiksen laatimista, jonka Kassila sitten muokkaisi käsikirjoitukseksi. Waltari lupasi miettiä asiaa. Kolmen viikon kuluttua hänellä oli valmiina romaani Tähdet kertovat, komisario Palmu, joka laukaisi kirjoittamispaineet. Pari vuotta myöhemmin valmistui romaani Ihmiskunnan viholliset.
Tähdet kertovat, komisario Palmu (1963) sijoittuu valmistumisajankohtansa nykyaikaan ja sisältää kaikkein vauhdikkaimman tarinan. Murhasta Tähtitorninmäellä lähdetään liikkeelle ja epäilykset suuntautuvat nuorisojengiin, jossa nähdään nuorukaisina muun muassa Tapani Perttu, Esko Salminen ja Antti Litja. Elokuvan varsinainen huipennus on kuitenkin Helge Heralan natsityyppinen upseeri.
Vodka Palmu
epäonnistui
Neljännen Palmun oli määrä valmistua seuraavana vuonna. Matti Kassila ja Mika Waltari kehittelivät käsikirjoitusta nimellä Lepää rauhassa Komisario Palmu. Se olisi kiertynyt Vanhalla Ylioppilastalolla tehdyn teatterimurhan ympärille. Hanke hautautui kuitenkin näyttelijälakon jalkoihin. Samoin kävi MTV:lle suunnitellulle Palmu-tv-sarjalle.
Aiheeseen palattiin vasta vuonna 1969 valmistuneessa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, jota ohjaaja itsekin pitää epäonnistuneena. Kassilan mukaan elokuva meni pieleen muun muassa siksi, ettei Mika Waltari osallistunut sen kirjoittamiseen.
- Sitten siitä puuttuu jokin salaperäisyys, joka ensimmäisissä on. Elokuva käsitteli väärällä tavalla nykypäivää. Palmu-hahmo ja muutkin hahmot tulivat kirkkaaseen päivänvaloon, joka ikään kuin latisti ne. Ei elokuva synny sellaisesta, ei se lähde pelkästään nostalgiasta liikkeelle. Se on soppa, jossa väärät ainekset yhdistyvät. Sitä ei ollut enää hauska tehdäkään. Joku kerta kaikkiaan puuttui, aika oli ajanut ohitse, Matti Kassila myönsi Filmihullussa.
posted by Kai Hirvasnoro at 4:05 ip.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home