Viimeinen vuosikymmen ennen romahdusta

Kasvun rajat tulivat vastaan

(Kansan Uutisten Viikkolehti 4.11. 2005)

Jos ihmiskunta ei käännä kurssiaan, hallitsematon romahdus käynnistyy vuoden 2020 paikkeilla. Jo nyt lähes kaikki tunnusmerkit kertovat maapallon ekologisen kestokyvyn ylittyneen, mutta huonoja uutisia ei haluta kuunnella. Käänne tapahtuu vasta, kun on pakko, uskoo yksi Kasvun rajat -kirjan kirjoittajista, norjalainen professori Jorgen Randers.

KAI HIRVASNORO

Vuonna 1972 ilmestyneessä ympäristökirjallisuuden klassikossa, Rooman klubin julkaisemassa Kasvun rajat -kirjassa, romahdus oli vuosikymmenten päässä. Nyt 33 vuotta myöhemmin se on täällä, väittää viime perjantaina julkaistu Kasvun rajojen kolmas versio. Ylilyönnin vaikutukset alkavat näkyä vuosikymmenen kuluttua ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua se on tunnustettu tosiasia.

Jo nyt elämme laina-ajalla. Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylitti maapallon kestokyvyn jo vuonna 1980. Nyt luonnonvarojen käyttö ylittää kantokyvyn 20 prosentilla. Kun liikakasvun vaikutukset ovat aikansa kasautuneet, olemme pahassa pulassa.

Yksi jo alkuperäisen Kasvun rajojen kirjoittajista, oslolainen professori Jorgen Randers sanoi uutta laitosta esitellessään, että kuluneiden 33 vuoden aikana tuhoava kehitys on vain voimistunut. 1970-luvulla sanomana oli yrittää estää ihmiskuntaa ylittämästä kasvun rajoja, nyt haaste on palata takaisin kestävän kehityksen tielle.

Randers korosti, että tämä on yhä täysin mahdollista. Hän kuuluu tiedemiesryhmään, joka Norjan hallituksen toimeksiannosta pohtii keinoja alentaa maan hiilidioksidipäästöjä. Keinot siihen olisivat yllättävän helppoja, mutta Randers olisi ällikällä lyöty, jos Norjan parlamentti ensi talvena ilmoittaisi, että näin tehdään, kun raportti on valmis.

– Joten emme tee mitään ennen kuin on pakko. Ja siihen menee vielä 20-30 vuotta, kirjoittajaryhmän pessimistiksi mainittu Jorgen Randers sanoi.

Keinot tiedetään,
tahtoa puuttuu

Sillä ne keinot ovat monelta osin epämiellyttäviä. Siirtyminen biopolttoaineisiin ei sitä ole, mutta luopuminen pitkistä lomalennoista on. Ja niin vihreitä äänestäjiä ei juuri ole, että he kannattaisivat sähkön tai fossiilisten polttoaineiden hinnan kaksinkertaistamista. Näistä toimista seuraisi automaattisesti maapallon kantokyvyn kannalta monia hyviä asioita, mutta poliittista tahtoa niiden toteuttamiseksi ei ole.

Ensimmäinen Kasvun rajat oli valtava menestys. Paitsi että sitä myytiin yhdeksän miljoonaa kappaletta, herätti kirja keskustelun, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Kirja herätti myös suoranaista raivoa. Kriitikoiden mielestä talouskasvulla ei ole rajoja ja teknologian kehitys ratkaisee joka tapauksessa ongelmat. Tukea kirjan kirjoittajat saivat nousevalta ympäristöliikkeeltä, jonka kasvua Kasvun rajat paljon vauhditti muutaman muun ympäristöklassikon ohella. Niistä ehkä merkittävin oli biologi Rachel Carsonin Äänetön kevät vuodelta 1962. Siinä kuvattiin ympäristömyrkkyjen etenemistä ravintoketjussa.

Usein on myös kysytty, oliko alkuperäinen kirja oikeassa. Jorgen Randers korosti, ettei siinä esitetty mitään varsinaista ennustusta, vaan 13 erilaista mahdollista tulevaisuutta, joista pahin oli hyvin surullinen.

Ei ennusteita, vaan
mahdollisia tulevaisuuksia

Nyt 33 vuotta myöhemmin on nähty, että luonnonvarojen ja päästöjen rajat ovat tulleet vastaan ja luoneet monia kriisejä. Öljyn tuotanto on hiipunut tärkeissä tuottajamaissa, otsonikato etenee, maapallon ilmasto lämpenee, nälkä on pysyvää, myrkyllisten jätteiden sijoittaminen on jatkuvien kiistojen aihe, pohjavesien laatu huononee, lajit katoavat ja metsät vähenevät.

Uusikaan kirja ei ennusta mitään, vaan se esittelee jälleen erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia. Jotain voidaan kuitenkin sanoa varmasti, ja kirjoittajien mielestä se on se, että odotus jatkuvasta kasvusta on osoitettu vääräksi ja perustuu pelkkään toiveajatteluun.

Jorgen Randersin mukaan useimmat kirjassa esitetyt skenaariot lähtevät siitä, että käännekohta asettuu vuoden 2050 paikkeille. Mutta mikä sen aiheuttaa? Viisastuuko ihmiskunta ja kääntää kurssia vai pakottaako luonto lopulta tähän? Randers on ilman muuta sitä mieltä, että mitään ei tehdä vapaaehtoisesti, mutta lopulta on pakko.

Kyseessä ovat globaalit ongelmat ja siksi ne pitäisi ratkaista maailmanlaajuisesti. Tähänkään Jorgen Randers ei usko, mutta siihen hän uskoo, että muutos voisi alkaa jostain maaryhmästä, ja toivonsa hän panee Euroopan unioniin, joka käynnistää muutoksen siitä huolimatta, että Yhdysvallat ja Japani eivät halua tehdä mitään.

Romahdus etenee
kuin pörssikupla

Uudessa kirjassa tulossa olevan romahduksen mekanismia ja kehityskulkua verrataan vuoden 2000 pörssiromahdukseen it-huuman päättyessä. Vuonna 1992 käynnistynyt kasvu päättyi maaliskuussa 2000, jolloin osakekurssien saavutettu huipputaso oli kestämätön.

Mutta huuman kestäessä jatkuvalta näyttäneen kasvun ongelmia ei ymmärretty. Kun romahdus sitten toteutui, kukaan ei voinut asialle mitään ja laskua kesti täydet kolme vuotta.

– Ikävä kyllä uskomme, että luonnonvarojen käyttö ja saastepäästöt ylittävät rajat ja seurauksena on romahdus, joka muistuttaa etenemiseltään osakekuplaa. Tämä romahdus tosin toteutuu paljon pidemmällä aikavälillä. Kasvua edistetään ja sitä pidetään tervetulleena. Kasvuun suhtaudutaan näin senkin jälkeen, kun se on muuttunut kestämättömäksi. Näin on jo käynyt. Romahdus on vastassa hyvin äkillisesti, ja se on pitkälti yllätys, Kasvun rajat 30 vuotta myöhemmin -kirjassa maalaillaan.

Vasta romahduksen jälkeen tunnustetaan, että sitä edeltänyt kasvu oli kestämätöntä. Kun romahdusta on jatkunut useamman vuoden, harva uskoo sen joskus päättyvän.

Tällaista ei ole
ennen koettu

Jo nyt olemme ainutkertaisessa tilanteessa. Vastassa on ilmiöitä, joita ihmiskunta ei ole kohdannut koskaan aiemmin ja joiden käsittelemiseen meillä ei ole välineitä. Aiheutettujen vahinkojen korjaamisessa puhutaan vuosisatojen perspektiivistä.

Muutoksen aiheuttajan keskeinen käsite on eksponentiaalinen kasvu, joka on nopeutensa takia vaikeasti hallittavissa. Eksponentiaalinen kasvu on sitä, että jokin asia kaksinkertaistuu aina uudelleen. Tutkijat havainnollistavat asiaa ajatuksella, että on lampi, jossa kasvaa yksi vesihyasintti, joka kaksinkertaistaa kokonsa joka päivä. Kukka on niin pieni, ettei siitä kannata huolestua, vaan ongelman voi hoitaa sitten, kun puolet lammesta on peitossa. Mutta kun puolet lammesta on peittynyt, on seuraavana päivänä jo myöhäistä, sillä puolet lammesta peittänyt kukka on jälleen kaksinkertaistunut ja lampi tukehtunut.

Käy siis niin, että pitkään kasvu näyttää ongelmattomalta, mutta pari viimeistä kaksinkertaistumista ovat kohtalokkaita. Aikaa reagointiin ei enää ole.

Kasvu ei ole
poistanut köyhyyttä

Mutta kasvuahan tarvitaan, jotta köyhyys voidaan poistaa maailmasta?
Kasvun rajat 30 vuotta myöhemmin osoittaa, että ainakaan tähän mennessä kasvu ei ole vaikuttanut alentavasti köyhyyteen, vaan nykyiset rakenteet tekevät köyhyydestä pikemminkin pysyvän. Maailmassa oli enemmän köyhiä vuonna 1998 kuin 1990. Maailman teollisuustuotanto on 14-kertaistunut vuodesta 1930, mutta rikkaudet ovat kasautuneet jo ennestään rikkaille. Vuonna 1960 maapallon rikkaimman viidenneksen tulot olivat 30-kertaiset alimpaan viidennekseen verrattuna. Vuonna 1995 suhde oli jo 82-kertainen.
Myös ruoan tuotannossa näkyy kehitys, jossa heikoimmat menestyvät yhä huonommin. Kaikkialla maapallolla ruoan tuotanto on noussut voimakkaasti 1950-luvulta lähtien, mutta useimmilla alueilla ruoan tuotanto henkilöä kohti on pysynyt samana ja Afrikassa jopa lievästi laskenut. Ollaan köyhyyttä ruokkivassa kierteessä, jossa tuottoa ei voi investoida, vaan se kulutetaan ja pääoman kasvu hidastuu.

Lisäksi ruoan tuotannon kasvu on saavutettu maaperää, vettä, metsiä ja ekosysteemejä vahingoittavalla tavalla. Siksi tuotannon kasvattaminen tulevaisuudessa on vaikeampaa.

Kaikki jatkuu
ennallaan kunnes...

Yksi mahdollinen, mutta ei välttämätön, skenaario on se, että kaikki jatkuu niin kuin tähän asti. Väestö nousee seitsemään miljardiin vuonna 2030 ja teollisuustuotanto kasvaa vielä 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Uusiutumattomista luonnonvaroista on vielä nyt valtaosa käyttämättä, mutta pian käytetty, saasteet ovat alkaneet lisääntyä ja niitä on nyt 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990 ja kulutustavaroiden tuotanto jatkaa nopeaa kasvuaan.

Tässä mallissa kaikki näyttää hyvältä vielä muutaman vuoden, mutta sitten kaikki käyrät kääntyvät jyrkkään laskuun. Odotettua nopeammin vähenevät uusiutumattomat luonnonvarat kallistuvat nopeasti ja talous taantuu. Vuosina 2000 - 2020 väestön ja teollisuustuotannon lisäys johtavat uusiutumattomien luonnonvarojen yhtä suureen käyttöön kuin edeltäneen sadan vuoden aikana yhteensä. Vuoden 2020 paikkeilla alkaa teollisuuden rappeutuminen. Sitä seuraavat palvelut ja maatalous. Väestönkasvu kääntyy laskuun vuonna 2030, koska ruoan ja terveydenhuollon ongelmat nostavat kuolleisuutta.

Ylilyönti toteutuu, koska päättäjät eivät välitä siitä kertovista viesteistä tai eivät usko niitä.



MISTÄ TUNNISTAA YLILYÖNNIN?

Onko maailma jo ylittänyt rajansa? Kasvun rajat 30 vuotta myöhemmin (Gaudeamus) luettelee joukon tunnusmerkkejä:

Ensimmäisiä viestejä ovat luonnonvarojen hupeneminen ja saasteiden lisääntyminen.

Pääomaa, luonnonvaroja ja työtä on suunnattava korvaamaan aiemmin luonnon ilmaiseksi tuottamia palveluja. Tällaisia ovat esim. jätevesien käsittely, ilman puhdistaminen, tulvien kontrollointi ja maaperän ravinteiden palauttaminen.

Yhä niukempia luonnonvaroja joudutaan hankkimaan yhä syvemmältä, kauempaa tai huonommista lähteistä.

Kun arvokkaammat luonnonvarat on käytetty loppuun, on kehitettävä menetelmiä, joilla hyödynnetään heikompilaatuisia, niukempia, hajanaisempia ja vähemmän arvokkaita luonnonvaroja.

Luonnon saasteita puhdistavat mekanismit eivät toimi.

Pääoman arvon alennus ylittää investointien määrän. Tehtaiden ja koneiden ylläpitoa lykätään.

Armeijat ja teollisuus tarvitsevat koko ajan enemmän pääomaa, luonnonvaroja ja työvoimaa, jotta ne saisivat, turvaisivat ja suojelisivat luonnonvaroja, jotka ovat keskittyneet kaukaisemmille ja vihamielisemmille seuduille.

Investointeja koulutukseen, terveydenhuoltoon ja asuntoihin lykätään, jotta voidaan huolehtia välittömästä kulutuksesta, investoinneista, turvallisuudesta ja lainojen maksusta.

Lainojen osuus teollisuustuotannosta kasvaa koko ajan.

Terveyteen ja ympäristöön liittyvät tavoitteet jäävät taka-alalle.

Konfliktit luonnonvaroista ja jätteiden loppusijoituspaikoista lisääntyvät.

Kulutusmallit muuttuvat. Väestö ei voi enää ostaa mitä haluaa, vaan mihin on varaa.

Kunnioitus julkishallintoa kohtaan murenee, kun hallintoa käytetään yhä enemmän eliittien hyväksi.

”Luonnolliset” katastrofit yleistyvät ja vakavoituvat, koska ympäristön joustavuus heikkenee.

Jos tällaisia merkkejä on havaittavissa, yhteiskunta on ylittänyt rajansa jo selvästi.