Auschwitz oli monille hyvä bisnes

(Kansan Uutisten Viikkolehti 13.4. 2006)

Auschwitz oli 1940-luvun alussa lukuisille saksalaisyhtiöille vain bisnestä bisneksen joukossa. Tarjolla oli halpaa, joskin tehotonta, työvoimaa ja verrattomat veroedut. Niiden perään pääoma säntäsi sokealla innolla.



KAI HIRVASNORO

Takakannen mukaan Sybille Steinbacher esittää kirjassa Auschwitzin lyhyt historia (Pystykorvakirja) tiiviisti, kiihkottomasti ja vakuuttavasti, miten puolalaisesta pikkukaupungista tuli historian suurin kuolemantehdas.

Pitää paikkansa. Kirjassa on vähän sivuja, mutta valtavasti tietoa. Kirjoittaja esittää asiansa jopa liioitellun kiihkottomasti, kun ottaa huomioon, mistä on kysymys. Vain faktoja, vaan ei tunteilua tavalla, joka tuntuu jo liiankin kylmältä lähestymistavalta hirvittävään aiheeseen. Toisaalta pelkistäminen on joskus erittäin tehokasta, ja tehokas Steinbacherin kirja kieltämättä on.

Auschwitz oli natseille monella tapaa keskeinen paikka. Juutalaisten joukkomurhan lisäksi siellä päästiin käytännössä toteuttamaan siirtokunta- ja saksalaistamispolitiikkaa. Ei kovinkaan kaukana polttouuneista oli vähän aikaa saksalainen mallikaupunki.

Historian ironiaa on, että aiemmin Oswiecimina tunnettu kaupunki oli satoja vuosia juutalaisten turvasatama. 1500-luvulta lähtien ympäröivissä kaupungeissa juutalaisilta kiellettiin asuminen ja elinkeinonharjoittaminen niissä. Oswiecimiin virtasi juutalaisia ja 1800-luvun puolivälistä lähtien heillä oli enemmistö kaupungissa. Saksalaisia kaupungissa ei ollut käytännössä lainkaan. Vuoden 1921 väestönlaskennassa heitä löytyi kolme.

Vuonna 1916 Oswiecimissa alettiin rakentaa suurta leiriä. Ei vankeja, vaan siirtolaisia ja sesonkityöläisiä varten. Preussista oli lähdetty etsimään parempaa elämää ja heitä varten valmistui 22 tiilitaloa ja 90 puuparakkia. Niihin mahtui 12 000 työnhakijaa ja niiden pohjalle natsit perustivat keskitysleirinsä vuonna 1940.

Toisen maailmansodan alla Oswiecimiakin riivasi köyhyys ja juutalaistenkin elämään tuli rajoituksia.

Aluksi rakentamaan
komennettiin työttömiä

Kaupungin kohtalo sinetöityi 23. elokuuta 1939 Hitlerin ja Stalinin salaisessa sopimuksessa Puolan jaosta. Saksa sai puolet Puolan maaperästä ja yli 20 miljoonaa asukasta, joista 1,7 miljoonaa oli juutalaisia. Saksalaiset valloittivat Oswiecimin 4.9. 1939. Viikkoa myöhemmin torin nimeksi oli muutettu Adolf Hitler Platz ja kaupungin nimeksi oli vaihdettu Auschwitz. Auschwitzissa ei silloin asunut käytännössä ketään, joita olisi kansallissosialistisen rotukäsityksen perusteella voitu pitää saksalaisina. Alueen saksalaistaminen ja alempien rotujen poismuutto aloitettiin ensimmäisen kerran jo lokakuussa, mutta se keskeytettiin pian. Auschwitz sijaitsi Valtakunnan itäkaistalla ja sinne aloitettiinkin sijoittaa muilta valloitetuilta alueilta poistettuja juutalaisia.

Sotamarsalkka Heinrich Himmler etsi raja-alueelta paikkoja keskitysleireille, joihin poliittiset vastustajat sijoitetaan. Vuoden 1940 alussa hän huomasi, että Auschwitz sijaitsee hyvällä alueella rautateiden solmukohdassa ja se on helppo sulkea ulkomaailmalta.

Leiriä rakentamaan komennettiin aluksi 1 200 puolalaista työtöntä ja 300 juutalaista.

Keskitysleirin rakentamiseen ja varustamiseen osallistui vuosien mittaan 500 saksalaista yritystä. Lopulta leiri laajeni 40 neliökilometrin suuruiseksi.

Toimintansa Auschwitz aloitti 14.6. 1940 aluksi karanteenina ja läpikulkupaikkana muihin leireihin, joita oli jo kuusi. Massamurhan vuoro koitti vasta myöhemmin.

Leirin rakennustöissä oli parhaimmillaan yli tuhat siviilityöntekijää eri ammateissa. Heistä muodostui vankien linkki ulkomaailmaan ja heidän kauttaan levisi tieto leirissä harjoitetuista julmuuksista.

IG Farben hyödynsi
murhabisnestä eniten

SS-vartijoita kaupungissa oli muutama tuhat. Heille ja heidän perheilleen Auschwitzin kaupunkiin nousi kahviloita, uimahalli, kirjasto, päiväkoteja ja kouluja sekä lääkäripalvelut. Mielenvirkistykseksi tarjolla oli teatteria ja musiikkia. Perheidylliä tuettiin, sillä ”arvottomienkin” juutalaisten murhaaminen rassasi hermoja, vaikka sitä tietenkin pidettiin moraalisesti oikeutettuna.

Eniten saksalaisista yhtiöistä kuolemanbisnekseen osallistui IG Farben, frankfurtilainen kemian alan yritys, alallaan Euroopan suurimpia. IG Farben alkoi keväällä 1941 rakentaa Auschwitziin uutta suurta tehdasta valmistamaan bunaa, sotateollisuudessa käytettyä keinotekoista kumia. Raaka-aineiden ja hyvien liikenneyhteyksien lisäksi yhtiölle oli Auschwitzissa tarjolla halvinta mahdollista työvoimaa. Ja valtio lisäksi tuki tehtaiden perustamista valloitetuille alueille, joten liiketoimintaympäristö oli optimaalinen.

IG Auschwitz -tehdasta rakentaneista 35 000 pakkotyöntekijästä yli 25 000 kuoli työn jälkiseurauksiin. Vankien lisäksi tehdasalueella työskenteli tuhansia pakotettuja eri Euroopan maista.

Tehtaan rakentaminen eteni kuitenkin hitaasti, sillä työn tuottavuudessa oli kitkaa. Rakennustyömaa oli seitsemän kilometrin päässä ja matka kuljettiin aluksi jalkaisin. Siksi työpäivä aloitettiin jo kolmelta yöllä. Tavarajunakuljetuskaan työmaalle ei lisännyt tuottavuutta, joten yritys perusti oman keskitysleirin aivan työmaan viereen. Rääkätty työvoima ei edelleenkään joustanut työnantajan eduksi ja työteho jäi heikoksi. Tuotantovaatimusten kiristyessä vankien elinaikaodote oli keskimäärin kolme kuukautta.

Pääoma haistoi
tuottomahdollisuudet

IG Auschwitzin antaman esimerkin mukaisesti vankien käyttö sotateollisuudessa laajeni järjestelmälliseksi keväällä 1942. Keskitysleirin liepeille perustettiin terässulattoja sekä kemian-, metalli- ja kulutustavaratehtaita. SS veloitti yksityisyrityksiltä aputyöntekijästä 4 markkaa ja ammattilaisesta 6 markkaa päivässä. Valtionyhtiöt saivat heidät markan halvemmalla.

Vankeja hyödyntäneitä yhtiöitä olivat Hermann Göringin tehtaat, kaivos- ja teräsyhtiö Teschen, Ylä-Sleesian energialaitos, Friedrich Krupp AG, metallitehdas Weichsel Union, Siemens-Schuckert jne. Vuonna 1942 Saksan aseteollisuudessa työskenteli 6 000 Auschwitzin vankia, vuoden 1944 puolivälissä heitä oli 42 000. Kuolema niitti aputyöntekijöitä, vaikeasti korvattavia ammattilaisia ei määrätty tappavimpiin töihin.

4. heinäkuuta 1942 taloudellisesti arvottomien vankien karsimisesta tuli vakituinen käytäntö. Vankeja ei kuntoutettu työkykyisiksi, vaan töihin kelpaamattomat lähetettiin suoraan junasta tapettaviksi. Töihin kelpasi keskimäärin 20 prosenttia kuljetuserästä. Se merkitsi kaasukammiota hitaampaa kuolemaa nälkään, iskuihin ja uupumukseen. Oikeusministeri Otto Georg Thierackin määritelmän mukainen ”työn avulla tuhoaminen” kesti vangin kohdalla 3-4 kuukautta.

Mallikaupunki Auschwitziin houkuteltiin eliittisaksalaisia ja yritystoimintaa monenlaisella taloudellisella tuella. Työn verotus oli muuta Valtakuntaa keveämpää ja varallisuusvero olematon.

Kuolemanjunaan
ryhmäalennuksella

Vuoden 1943 lokakuuhun mennessä Auschwitziin oli muuttanut 6 000 saksalaista. Uudenvuodenaattona 1943 he juhlivat keskitysleirin vieressä. Tarjolla oli hanhenmaksaa, häränhäntälientä, hyytelöityä karppia, jänispaistia, kääretorttua, kuohuviiniä ja lettuja. Tanssiorkesteri ja koomikko pitivät huolta viihteestä.

Sybille Steinbacherin mukaan meneillään olevasta joukkotuhosta tiesivät SS-miesten lisäksi ainakin juutalaisia kuljettaneista junista vastanneet rautatieläiset. Rautatiet laskutti kuljetuksista SS:ää, joka laskutti uhreja. Heidän oli maksettava kuolemanjunasta kolmannen luokan matkalippu, joka oli aikuisilta 4 penniä kilometriltä ja lapsilta 2 penniä. Rautatiet myönsi SS:lle ryhmäalennusta. Yli tuhannen hengen kuljetukset hoidettiin puoleen hintaan ja tyhjät paluujunat olivat ilmaisia.

Auschwitzin siviiliväestönkin piirissä kiersi huhuja, sillä palavan lihan hajua ei voinut välttää. Sille keksittiin kuitenkin rauhoittavia selityksiä.

Järjestelmällinen joukkomurhaaminen alkoi syksyllä 1941. Eri keskitysleireissä kokeiltiin erilaisia menetelmiä, Auschwitzissa Zyklon B -kaasua, jota käytettiin tuholaisten torjuntaan ja jota valmisti IG Farbenin tytäryhtiö. Auschwitzin ensimmäisessä joukkomurhassa syyskuun alussa tapettiin noin 900 neuvostoliittolaista sotavankia.

Insinöörit kehittivät
uusia polttomenetelmiä

Joukkotuhon keskukseksi Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri muodostui vuonna 1943. Ensimmäiset kaasukammiot ja krematoriot osoittautuivat liian pieniksi. Uuden ja paremman rakensi Huta Hoch- und Tiefbau AG. Topf und Söhne -niminen yritys toimitti kaluston, kuten polttouunit. Tappolaitosten tarpeisiin tarvittiin kokonaan uutta tekniikkaa ja kunnianhimoiset insinöörit pistivät taitonsa peliin sitä kehiteltäessä. Kesäkuussa 1943 Topf und Söhne lupasi eri polttolaitosten yhteisen kapasiteetin olevan 4 756 ruumista päivässä.

Saksan valtio otti myös osaa uudenlaiseen elinkeinotoimintaan. Hammaskulta sulatettiin harkoiksi, hiuksista saatiin lankaa ja huopia sotateollisuudelle, tuhkaa hyödynnettiin monin eri tavoin ja ihmisluista jauhettiin lannoitteita.

Neuvostoliiton joukot vapauttivat Auschwitzin 27. tammikuuta 1945. He löysivät varastoista 37000 miesten pukua, 837 000 naisten takkia ja mekkoa, valtavat määrät lasten vaatteita, 44000 paria kenkiä sekä kaikenlaisia käyttötarvikkeita ja mm. hammasproteeseja. Pääleirin lähellä oli entinen nahkatehdas. Sieltä he löysivät 7,7 tonnia kuljetusvalmiiksi pakattuja ihmisen hiuksia. On laskettu, että niiden täytyi olla noin 140 000 naiselta.

IG Farbenin tehtaat olivat juuri ehtineet lähes valmiiksi kun ne jouduttiin tyhjentämään neuvostojoukkojen tieltä. Kaikki kynnelle kykenevät pakenivat mallikaupungista, joka syyskuussa 1945 palautui uudelleen perustetun Puolan valtion osaksi vanhalla nimellään Oswiecim.

Auschwitzissa murhattiin 1,1 - 1,5 miljoonaa ihmistä, 20 - 25 prosenttia kaikista natsien murhaamista juutalaisista. Kaikkiaan saksalaiset tappoivat noin 6 miljoonaa juutalaista. Puolet heistä kuoli tuhoamisleireissä, toinen puoli joukkoampumisissa, liikuteltavissa kaasuvaunuissa sekä nälkään ja sairauksiin ghetoissa ja keskitysleireillä.

Auschwitzissa työskenteli 7 000 naista ja miestä. Vuosina 1946 - 1953 Puolan viranomaiset nostivat 673 syytettä heitä vastaan. Leirin komendantti Rudolf Höss sai kuolemantuomion huhtikuussa 1947. Hänet hirtettiin keskitysleirin aikaisen huvilansa läheisyydessä 16.4. 1947.