Kotimarkkinoiden jäädyttäminen oli paha virhe

Ahon hallituksen linjan
murtuminen johti nousuun

(Kansan Uutiset vuonna 2001)

Vattin tutkimusjohtaja Jaakko Kiander on torjunut sen käsityksen, että 1990-luvun laman poikkeuksellinen syvyys olisi johtunut idänkaupan kriisistä tai muista rakenteellisista tekijöistä. Tätä käsitystä laman aikana ruokki erityisesti valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

Kiander on perustellut omaa näkemystään sillä, ettei Suomen kyvyssä tuottaa tavaraa maailmanmarkkinoille tapahtunut mitään pysyvää tai rakenteellista heikkenemistä. Suomen viennin kehityshän nousi teollisuusmaiden kärkeen jo vuonna 1992.

Myöskään talouselämän sääntelyssä, työmarkkinoiden "jäykkyyksissä", "liiallisessa" sosiaaliturvassa tai julkisen sektorin koossa ei tapahtunut1980-luvun lopulla mitään sellaista muutosta, mikä selittäisi talouden romahduksen.

Kirjassa Laman opetukset Jaakko Kiander pitää laman syvyyden selityksenä kotimaisen kysynnän rajua pudotusta.

"Yksityiset investoinnit supistuivat noin puoleen huipputasostaan ja yksityinen kulutus eli kansalaisten elintaso aleni noin 10 prosenttia. Tilannetta ei juurikaan parantanut se, että vuosina 1992-1993 myös julkinen kysyntä supistui voimakkaasti sekä valtion että kuntien säästötoimien vuoksi."

Kotimainen kysyntä palasi lamaa edeltäneelle tasolle vasta vuonna 1996, mikä oli työllisyydelle kohtalokasta. Laman alkuvaiheessa yksityisen kysynnän supistumisesta ei kuitenkaan kannettu huolta, sillä sitähän valtiovarainministeriö ja hallitus juuri tavoittelivat. Ne pitivät 1980-luvun nousukautta ylilyöntinä, ja sen tasapainottaminen edellytti talouden taantumista. Käsitykseen sekoittui myös moralismia, jossa kulutusjuhlaan syyllistynyttä kansaa tuli rankaista. Tiettävästi työttömyys oli tarkoitus nostaa 250 000 henkeen, mutta homma karkasi talouspolitiikan päättäjien käsistä.

Laman rakenteellista selitystä vastaan puhuu sekin, että se päättyi, vaikka mitään rakenteellisia muutoksia ei ehditty tekemään. Korot kääntyivät laskuun, kun hallituksen talouspolitiikka joutui karille ja markka laskettiin kellumaan. Pörssikurssit nousivat, asuntojen hintojen lasku päättyi, säästäminen väheni ja kotimainen kysyntä elpyi.

Aina joku toinen
on syyllinen

Lamavuosien pääministerin Esko Ahon lamanäkemystä Kiander luonnehtii näin:

"Lyhytnäköiset ja ahneet etujärjestöt estivät taloudelle välttämättömän kilpailukykykorjauksen ja aiheuttivat pakkodevalvaation, joka vuorostaan aiheutti tuhoisan konkurssiaallon ja työttömyyden."

Aho on itse nostanut syntipukiksi erityisesti ns. yhteiskuntasopimuksen kaatamisen. Sopimus olisi hänen mielestään pelastanut tuhansia kotimarkkinayrityksiä.

"Näkemys on tyypillinen suomalaisille talouspoliittisille päättäjille. Politiikan epäonnistumisesta syytetään eturyhmien itsekästä käyttäytymistä. Valtaeliitin näkemys ei problematisoi sitä, kuinka deflatorinen palkkojen alennus olisi auttanut kysynnän puutteesta ja korkeista kotimaisista koroista kärsineitä kotimarkkinayrityksiä tai kuinka vientiteollisuus olisi selvinnyt heikosta kannattavuudestaan ilman devalvaatiota", sivaltaaKiander.

Lamapolitiikan vahvana taustavaikuttajana hän pitää presidentti Mauno Koivistoa.

"Presidentin murahduksia ja oraakkelimaisia lausahduksia kuunneltiin suurella herkkyydellä ja niiden mukaan monien tahojen oletettiin toimivan."

Näin vaikka talouspolitiikka oli presidentin toimivallan ulkopuolella.