CIA:n peitetarinoista perusta salaliittoteorioille

Ufo oli useimmiten
salainen vakoilukone

(Kansan Uutiset kesällä 1997)

Suurin osa kylmän sodan aikana tehdyistä ufo-havainnoista selittyy silloin salaisten vakoilukoneiden lennoilla. Korkealla lentäneiden, Neuvostoliittoa kuvanneiden U-2 -koneiden ja Blackbirdien vilahdukset sekoittuivat ihmisten päissä lentäviin lautasiin. Vaikka mm. CIA:ssa tiedettiin, mistä oli todella kysymys, oli USA:ssa korkeallakin tasolla ufo-hysteriaa. Ei niinkään pelätty marsilaisten hyökkäystä, vaan sitä, että Neuvostoliitto oli kehittänyt jonkin ihmeaseen.

KAI HIRVASNORO

50 vuotta ihmiskuntaa vaivanneet ufo-havainnot ovat tänä kesänä saaneet uskottavan selityksen. Lentäviksi lautasiksi luullut ilmiöt ovat liittyneet kylmän sodan aikaisiin uudenlaisten asejärjestelmien, vakoilulentokoneiden ja rakettien testaukseen ja käyttöön. Ei silti ole luultavaa, että keskustelu maapalloa tarkkailevista ulkoavaruuden olioista päättyisi tähän. Uutiskanava CNN:n kesäkuussa tekemän mielipidemittauksen mukaan 80 prosenttia amerikkalaisista uskoo hallituksen salailevan tietoja maapallon ulkopuolisista elämänmuodoista. Pienin syyllinen salailuepäilyihin ei ole USA:n keskustiedustelupalvelu CIA. Vuosikymmeniä se kielsi julkisuudessa olleensa millään lailla kiinnostunut ufoista. Ufo-havainnoille keksittiin myös tekaistuja selityksiä, koska uudenlaiset vakoilukoneet olivat luonnollisesti suuri salaisuus.

CIA ja Yhdysvaltojen ilmavoimat reagoivat voimakkaasti heti ensimmäisiin ufo-havaintoihin vuonna 1947, ilmenee historioitsija Gerald K. Hainesin raportista CIA:n rooli ufo-tutkimuksessa 1947-90, jonka keskustiedustelupalvelu julkisti äsken Internetissä. Vaikka ne pitkälti tiesivät, mistä todellisuudessa oli kyse, oltiin järjestöjen johdossa myös varpaillaan. Amerikkalaiset nimittäin pelkäsivät osan ilmiöistä johtuvan Neuvostoliiton kehittämistä ihmeaseista ja Neuvostoliiton uskottiin myös kylvävän ufo-hysteriaa kylmän sodan hermostuttamiin amerikkalaisiin.

Totuus selvisi
melkein heti

Ufot alkoivat lentää taivaalla samaan aikaan, kun maailma kulki kohti kylmää sotaa. Ensimmäisistä nopeasti kiitävistä lentävistä lautasista raportoi 24.6. 1947 yksityislentäjä Kenneth Arnold ja tätä seurasi ufo-havaintojen tulva. Raportteja tuli eri puolilta Yhdysvaltoja niin sotilas- kuin siviililentäjiltä ja lennonvalvojilta.

USA:n ilmavoimat käynnisti seuraavana vuonna projektin nimeltä SIGN (Merkki) kokoamaan ja arvioimaan ufoihin liittyviä tietoja. Tarkoitus oli selvittää, olivatko havainnot todellisia ja muodostavatko ne uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Jo samana vuonna tutkijat tulivat siihen tulokseen, että havainnoille löytyi luonnollinen selitys. Ufo-havaintoihin liittyi heidän mukaansa aina hysteriaa, pilantekoa tai väärinkäsityksiä.

Ensimmäinen ufo-raportti suositteli kaikesta huolimatta taivaan ilmiöiden tarkkailun jatkamista eikä se sulkenut pois mahdollisuutta maapallon ulkopuolisesta elämästäkään.

Ilmapalloja
ja raekuuroja

Ilmavoimien toinen 1940-luvun ufo-projekti GRUDGE päätyi samanlaisiin tuloksiin kuin edeltäjänsä: havainnot selitettiin ilmapalloilla, tavallisilla ilma-aluksilla, meteoriiteilla, näköharhoilla, auringonheijastuksilla, jopa suurilla raekuuroilla. Viranomaiset olivat valmiita lopettamaan ufo-projektit, koska ilmavoimien kiinnostuksen niihin arvioitiin vain rohkaisevan ihmisiä uskomaan lentäviin lautasiin.

Tästä huolimatta ilmavoimat käynnisti jälleen vuonna 1952 uuden tutkimuksen, projektin BLUE BOOK. Taustalla oli kiristynyt kylmä sota, Korean sota ja yhä jatkuneet ufo-havainnot. Operaatio BLUE BOOK jatkui vuoteen 1969 asti. Sille raportoiduista 12 618 havainnosta tunnistamattomiksi jäi 701.

Projekti päätyi kolmeen johtopäätökseen: 1) "Ufot" eivät muodostaneet uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, 2) tunnistamattomiksikaan jääneet havainnot eivät edustaneet mitään modernille tieteelle tuntematonta teknologiaa, 3) mitään todisteita maapallon ulkopuolisista kulkuvälineistä ei saatu.

1952 uusi
ufo-aalto

CIA seurasi tarkkaan ilmavoimien tutkimuksia. Vaikka se hyväksyikin johtopäätökset, se piti silti tarpeellisena tutkia jokaisen havainnon. Vuoden 1952 heinäkuussa USA:ta ravisteli massiivinen ufo-havaintojen aalto, jonka jälkeen CIA käynnisti uuden tutkimusprojektin. Viranomaiset uskoivat, että on vain yksi mahdollisuus kymmenestätuhannesta, että ilmiö uhkasi maan turvallisuutta, mutta sitäkään ei uskallettu ottaa. Keskustiedusteluvirastoa kalvasi alati myös epäluulo siitä, että Neuvostoliitolla oli jotain tekemistä ufo-ilmiön kanssa, tai että se ainakin käyttäisi ilmiötä hyväkseen levittämällä massahysteriaa.

CIA yritti löytää myös neuvostoliittolaisista lehdistä tietoja ufo-havainnoista, mutta ei tietenkään löytänyt niitä. Viranomaisia huoletti myös se, että Neuvostoliitto pystyisi aiheuttamaan ufo-ilmiöitä, jotka ylikuormittaisivat koko USA:n ilmavalvontajärjestelmän.

Samoihin aikoihin ilmavoimat ja CIA päätyivät siihen johtopäätökseen, että keskustiedusteluviraston kiinnostus asiaan pidetään salassa, jotta ufo-ilmiöstä ei tule entistä vakavammin otettava ilmiö. Gerald K. Hainesin mukaan tällöin luotiin pohja myöhemmille salaliittoteorioille. Vaikka CIA:ssa jo tunnettiinkin ufojen tausta, oli myös osa viranomaisista varma siitä, että jotain, joka vaatii nopeaa toimintaa on tekeillä ja epäili, että hurjaa vauhtia USA:n yläpuolella lentävät esineet eivät ole luonnollisia eivätkä mitään tunnettuja lentoaluksia.

Neuvostoliitto
rakensi ufoa?

Ns. Robertsonin paneeli tutki ja pohti ufo-ilmiöitä tammikuussa 1953. Jälleen myös se ilmoitti, että ainakin lähes kaikille havainnoille on olemassa luonnollinen selitys. Robertsonin paneeli ehdottikin, että Kansallinen turvallisuusneuvosto upottaisi ufo-huhut julkistamalla kaikki tutkimustulokset. Se suositteli, että tässä tarkoituksessa käytettäisiin lehdistöä, mainontaa, liikemiesten kerhoja, kouluja ja jopa Disney-yhtiötä. Paneeli myös ehdotti senaattori Joseph McCarthyn hengessä, että yksityiset ufo-tutkimusjärjestöt pantaisiin tarkkailuun.

CIA ei halunnut asialle minkäänlaista julkisuutta ja se jopa kielsi yhteytensä Robertsonin paneeliin. Tämän jälkeen myös CIA:n kiinnostus ufoihin alkoi hävitä, mutta yksittäiset järjestön viranomaiset olivat yhä huolissaan. He uskoivat, että Neuvostoliiton sodan jälkeen vangitsemat saksalaiset insinöörit ovat kehittäneet lentävän lautasen aseeksi tulevaisuuden sodankäyntiin.

Senaattori näki
ufon Neuvostoliitossa

Huolella siitä, että Neuvostoliitto oli keksinyt jotain aivan uutta ja ihmeellistä oli perustelunsa. Neuvostoliitto kehitti nopeaa vauhtia omaa ydinasetta ja pitkän matkan ohjusjärjestelmäänsä. Samaan aikaan ufo-havaintoja alkoi tulla Itä-Euroopasta ja Afganistanista.

CIA:ssa tiedettiin, että briteillä ja kanadalaisilla oli meneillään projekti Y, jossa yritettiin kehittää lentävän lautasen tyyppistä ilma-alusta, ja pelättiin Neuvostoliiton jo testaavan vastaavaa laitetta. Huoli lisääntyi entisestään, kun senaattori Richard Russell kertoi nähneensä lentävän lautasen junamatkallaan Neuvostoliitossa lokakuussa 1955. Toiset viranomaiset kuitenkin kysyivät, miksi Neuvostoliitto kehittää uusia tavanomaisia lentokoneita, jos heillä on jokin aivan uusi keksintö.

Vakoilukoneita ja
auringonheijastuksia

Mitä erikoista USA:n taivaalla loppujen lopuksi lenteli 1940-luvun lopulta 1950-luvulle? Lopullinen totuus ufoista lienee se, että kyseessä olivat useimmiten uudentyyppiset vakoilukoneet ja niiden testaus. Yli puolet ufoista selittyy miehitetyillä tiedustelulennoilla, CIA:n raportti paljastaa. Tärkeimmät olivat U-2 -vakoilukone, jonka testaus alkoi elokuussa 1955. Se lensi kaksi kertaa korkeammalla kuin tavalliset lentokoneet. U-2:n testilentojen alettua ufohavainnoissa tuli uusi piikki. Varhaiset U-2 -koneet olivat hopean värisiä, joten ne heijastivat tehokkaasti auringon säteitä. Ilmavoimien BLUE BOOK -projekti selvitti, että suuri osa ufo-havainnoista aiheutui juuri U-2 -koneesta, mutta tieto luonnollisesti salattiin tiukasti julkisuudelta.

Toinen tärkeä "ufo" oli 24 kilometrissä lentänyt SR-71 eli Blackbird-vakoilukone.

Siskoksilla oli
radiosignaali

CIA:n ufo-historiasta ei puutu huvittavia piirteitä. Vuonna 1955 CIA sai analysoitavakseen ääninauhan, jolla väitettiin olevan lentävästä lautasesta lähetetty radiosignaali. Nauhoituksen olivat tehneet jo ikääntyneemmät siskokset Mildred ja Marie Maier ja he kertoivat asiasta ensimmäisen kerran Journal of Space Flight-lehdelle. Kun CIA:n kenttätutkija Dewelt Walker meni tapaamaan siskoksia, vastassa oli kaksi leidiä, jotka olivat suunnattoman innoissaan hallituksen kiinnostuksesta asiaan. Myöhemmin Walker kertoi, että hän tunsi joutuneensa suoraan elokuvaan Arsenikkia ja vanhoja pitsejä. Vain seljaviini puuttui. Nauhaltakin paljastui vain amerikkalaiselta radioasemalta lähetetty morsetus.

Valkoinen talo
kiinnostui ufoista

Vuonna 1964 ufo-keskustelu kiihtyi uudelleen. Gerald K. Hainesin mukaan Valkoisessa talossa oli käyty korkean tason keskusteluja siitä, mitä tehdään, jos avaruudesta löytyy "alieneita" samaan aikaan, kun ufo-havainnot olivat jälleen kasvussa. CIA sai jälleen komennon päivittää aiemmat ufo-raporttinsa, mutta mitään uutta kerrottavaa ei ollut nytkään.

USA:n ilmavoimat puolestaan käynnisti lokakuussa 1966 Coloradon yliopiston kanssa puolentoista vuoden projektin tutkimaan lentävien lautasten ilmiötä. Sen raportissa jouduttiin toteamaan, ettei 21 vuotta jatkuneissa ufo-tutkimuksissa ole tullut esiin oikeastaan mitään uutta.

Hainesin mukaan CIA:lla ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen minkäänlaista ufo-projektia.