Talouskriisistä 15 vuotta

Väärä analyysi lamasta johti
työttömyyden kasvattamiseen

Toimittajan huomautus 17.8. 2005:

Suomalaisen yhteiskunnan perusteellisesti muuttaneesta lamasta on jo 15 vuotta. Se on niin pitkä aika, että monet lamaan johtaneeseen politiikkaan syyllistyneet ja laman hoidossa epäonnistuneet poliitikot jakavat jälleen neuvoja siitä, miten Suomen taloutta nyt tulisi hoitaa. Lamasyylliset eivät itse menettäneet työpaikkojaan eivätkä joutuneet vastaamaan jopa miljoonien markkojen veloista, joita tavalliset ihmiset ja varsinkin yrittäjät ottivat myös ulkomailta valtiovarainministerin vannottua televisiossa, ettei devalvaatiota tule.

Lamasta on myös jo niin kauan, ettei sen yhteyttä satojen tuhansien ihmisten edelleen jatkuvaan ahdinkoon enää oikein nähdä. Päinvastoin valtakunnan päälehdessä hehkutettiin kesällä 2005 sitä, miten tervehdyttävä vaikutus lamalla oli Suomen talouteen. Sen ansiosta meillä tehtiin "välttämättömät" uudistukset jo 1990-luvulla. Muualla Euroopassa ne ovat vasta edessä.

Tämä ja muut Kansan Uutisten Viikkolehden lama-analyysit muistuttavat siitä, että lama oli harjoitetun ja aikanaan ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi vakuutetun politiikan haaksirikko. Opetukset on syytä pitää mielessä aina kun kuulee, että jokin asia on ainoa mahdollinen.

Tämä juttu on julkaistu marraskuussa 2001.

Siitä on nyt tasan kymmenen vuotta, kun kaikki taloudelliset mittarit olivat Suomessa punaisella. Silloinen hallitus luuli laman johtuvan rakennesyistä ja kasvatti työttömyyttä painostaakseen ammattiliitot palkkojen alennukseen,väittää syksyllä valmistunut lamatutkimus. Mutta oliko lama rakenteellinen? Vai käynnistyikö vahva nousu sen vuoksi, että hallituksen linja romahti?

KAI HIRVASNORO

Tasan kymmenen vuotta sitten Suomi valmistautui vuoden vaihtumiseen täysin toisissa tunnelmissa kuin nyt. Päällä oli lama, josta ei nousua näkynyt. Edellisenä keväänä työnsä aloittanut Esko Ahon hallitus lietsoi pessimismin bensaa liekkeihin tilanteessa, jossa työttömyys oli enemmän kuin kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen nähden.

Teollisuustyöpaikoista oli kymmenen vuotta sitten katoamassa neljännes, samoin kaupan alalta. Rakennusalan työpaikoista hävisi 1990-luvun alussa 40 prosenttia. Työttömyysennätykset murskattiin ja laman syvin piste oli päällä tasan kymmenen vuotta sitten. Vaikka vuonna 1991 julkisen talouden alijäämä oli vielä lievä ja velkaa suhteellisen vähän, olivat muut mittarit juuri silloin pahimmin pakkasella: Kansantuote aleni 6,3 prosenttia, kotimainen kysyntä 8,5 prosenttia ja vienti 7,3 prosenttia.

Vuonna 1992 oli vuorossa entistä rajumpi työttömyyden kasvu. Työllisyys aleni enemmän kuin koskaan ennen, velka kaksinkertaistui 45 miljardiin markkaan, BKT aleni edelleen ja kotimarkkinat pysyivät jäässä. Ainoana valopilkkuna vienti kääntyi uuteen nousuun.

Mutta miksi lama oli niin syvä?

Laman anatomiaa selviteltiin Suomen Akatemian 3-vuotisessa tutkimusohjelmassa, jonka loppuraportti julkistettiin lokakuussa 2001. Sen sanoma oli, että suurin virhe oli väärä talouspolitiikka, jonka seurauksena työttömyyden annettiin vapaasti kasvaa. Työttömyyttä kasvatettiin vuosina 1991-93 kireällä raha- ja finanssipolitiikalla, jolla ei saatu juuri mitään myönteistä aikaan, luonnehti projektin tutkimuskoordinaattori Jaakko Kiander sen päätösseminaarissa.

Omituinen
revalvaatio

Jaakko Kianderin kirjoittama ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisema Laman opetukset on kätevä ja selkeä opas siihen, mitä Suomessa tapahtui tasan kymmenen vuotta sitten, kun maan sanottiin käyneen kuilun partaalla. Kiander taustoittaa maallikonkin ymmärrettävällä tavalla laman taustat, tapahtumat, tehdyt ratkaisut ja niiden seuraukset kirjassa, joka on yhteenveto eri tutkijoiden työn tuloksista.

Mutta muistellaanpa dramaattisia 1990-luvun alkuvuosia, vaikka laman pohja olikin luotu jo edellisellä vuosikymmenellä pääasiassa kahden tekijän kautta: Rahamarkkinoiden vapauttaminen oli luonut pohjan talouden ylikuumenemiselle ja velkakuplalle. Samaan aikaan Suomen Pankissa alkoi voimakas ja jääräpäinen pyrkimys pitää kiinni vakaasta valuuttakurssista hinnalla millä hyvänsä.

Kiander pitää kyseenalaisena, olisiko talouden ylikuumenemista ja velkaantumista voitu hillitä millään normaaleilla toimilla, mutta omituinen oli hänestä Holkerin hallituksen ratkaisu hillitä talouskasvua revalvaatiolla maaliskuussa 1989. Yritysten huonoon kilpailukykyyn vastattiin heikentämällä sitä entisestään. Samalla kotimarkkinoiden ostovoimaa lisättiin, vaikka sitä muutenkin oli enemmän kuin tarpeeksi.

Hoidettiinko
väärää kriisiä?

Talouden aleneva kierre käynnistyi vuoden 1990 lopulla: Omaisuusarvot laskivat, yritykset ja kotitaloudet alkoivat kasvattaa säästämistään, mikä supisti investointeja ja kulutusta ja johti tuotannon ja työllisyyden heikkenemiseen. Myös vientihinnat alenivat, idänkauppa pysähtyi, kansainvälinen korkotaso nousi ja sitä myöten ulkomaisen velan kustannukset. Tuotanto ja vienti supistuivat ja työttömyys alkoi kasvaa.

Esko Ahon porvarihallitus alkoi johtaa maata tilanteessa, jossa talous oli laskenut lähes vuoden. Sitä ennen heti vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen valtiovarainministeriön virkamiesjohto otti kuitenkin ohjat käsiinsä. Se julkisti muistion, jonka mukaan taloutta kohdannut jyrkkä lasku ei ollut mikään suhdannekuoppa, vaan vakava rakenteellinen ongelma, jonka takia perinteinen elvytyspolitiikka oli ehdottomasti tuomittavaa. Hallitus omaksui näkemyksen pilkulleen.

Jaakko Kiander kirjoittaa, että koska kriisiä pidettiin rakenteellisena, ei politiikan tärkeimpänä tavoitteena pidetty talouden elvyttämistä ja työllisyyden hoitoa, vaan kustannustason ja julkisten menojen alentamista.

"Hallitus pyrki vaihtotaseen alijäämän ja markan yliarvostuksen purkamiseen leikkauksien ja deflaation kautta. Kasvavan työttömyyden toivottiin olevan se uhka, joka pakottaisi ammattiliitot palkkojen alennukseen."

Valtiovarainministeriön silloinen ylijohtaja Sixten Korkman totesi saman näin: "Työttömyyden uhka on mekanismi, joka pakottaa palkkasopeutumiseen, jos kustannusremonttia ei tulopolitiikalla saada aikaan."

Kotimaisesta kustannussopeutuksesta hallitus oli käytännössä päättänyt kesäkuussa 1991, kun markka kytkettiin ecuun ilman valuuttakurssimuutosta.

"Tällä päätöksellä vahvistettiin jyrkän suhdannelaskun jatkuminen", luonnehti ecu-päätöstä kansantaloustieteen professori Jouko Paunio. Hän kirjoitti, että "Suomen taloudessa onkin mitä todennäköisimmin syntymässä kestoltaan ja syvyydeltään vuosisadan pahin suhdannelama."

Työttömyyteen ei
mitään huomiota

Palkkojen alentamiseksi hallitus pyrki syksyllä 1991 saamaan aikaan "yhteiskuntasopimuksen", jossa myöhemmin "Sorsan sopimuksen" nimellä olisi alennettu nimellispalkkoja ja siirretty työnantajien sosiaaliturvamaksuja työntekijöiden harteille. Sopimus kaatui Metalli- ja Paperiliiton vastustukseen.

Jaakko Kianderin mukaan sopimuksen kariutumisesta ei aiheutunut suurta vahinkoa. Sen toteutuminen olisi johtanut reaalikorkojen nousuun ja varallisuushintojen laskuun.

Vakaan markan linja kaatui 14. marraskuuta 14 prosentin pakkodevalvaatioon, mutta hallitus yritti jatkaa linjallaan. Sen vastustama devalvaatio käänsi viennin kovaan nousuun, mutta kotimarkkinoiden syvän laman vuoksi kansantalous kynti edelleen syvällä.

Jaakko Kiander toteaa, että suomalainen lamastrategia alkoi hahmottua entistä selvemmin. Tavoitteena oli vientivetoinen kasvu. Sen sijaan kotimarkkinoiden elvyttämiseksi ja työttömyyden alentamiseksi ei pitänyt tehdä mitään, koska se johtaisi ulkomaiseen velkaantumiseen. Linjasta pidettiin kiinni syksyyn 1992 asti.

Devalvaation ja kellutuksen johdosta markka devalvoitui yhteensä 40 prosenttia. Samalla ratkesivat vientiyritysten kilpailukykyongelmat kertaheitolla. Hallituksen linjan murruttua korot alenivat jyrkästi ja pelätty inflaatiokin vain hidastui. Kianderin mukaan tiukka pyrkimys estää devalvaatio kesti liian kauan, sillä markan heikkenemistä ei voitu välttää. Prosessin pitkittäminen kuitenkin lisäsi kohtuuttomasti lainaa ottaneiden velallisten taakkaa.

Veroja lisää,
maksuja myös

Ahon hallituksen omaksuma julkisen talouden tasapainottamisen linja syvensi lamaa. Menoleikkauksista se puhui heti alusta alkaen, mutta päätökset alkoivat vaikuttaa vasta vuonna 1992. Kymmenen vuotta sitten verotusta kiristettiin ja työnantajien sosiaaliturvamaksuja siirrettiin työntekijöiden kannettavaksi. Palkansaajien ostovoimaa heikennettiin ja samaan aikaan julkista kysyntää supistettiin.

"Kireä finassipolitiikka johti julkisten menojen leikkauksiin ja verotuksen kiristymiseen, jotka osaltaan syvensivät lamaa. Suurimmat menoleikkaukset ja verojen korotukset ajoittuivat synkimpiin lamavuosiin 1992-1993", kirjoittaaKiander.

Hän arvioi, että finanssipoliittinen kiristys aiheutti kolmanneksen yhteensä 10 prosentin tuotannonmenetyksestä, joka lamavuosina koettiin.

"Leikkaus- ja säästötoimien vuoksi julkisen sektorin voi katsoa omilla päätöksillään syventäneen lamaa ja kasvattaneen työttömyyttä."

Velka ei
revennyt

Finanssipolitiikan kiristämisen taustalla oli hallituksen vääräksi osoittautunut näkemys liian suuresta julkisesta sektorista ja kriisistä rakenteellisena murroksena, joka on pysyvästi heikentänyt mahdollisuuksia talouskasvuun. Hallitus synnytti omalaatuisen kierteen: Julkinen kysyntä supistui kolmessa vuodessa 10 prosentilla, julkisen sektorin työntekijöiden määrä aleni 8 prosentilla, verotus kiristyi ja palkansaajien ostovoima supistui yli 10 prosentilla. Hallitus teki säästöpäätöksiä, mutta samaan aikaan työttömyysturva- ja korkomenot moninkertaistuivat.

"Taloudellista aktiviteettia supistaneiden säästötoimien järkevyys näyttääkin kyseenalaiselta sen vuoksi, että julkisesta sektorista saneeratut työntekijät päätyivät tyypillisesti työttömiksi tulonsiirtojen saajiksi."

Työttömyyden kasvu saattoi sosiaalimenot jyrkkään kasvuun, julkiset menot ja lainanottotarve kasvoivat ennakoitua enemmän ja velka lisääntyi. Silti julkinen velka pysyi alemmalla tasolla kuin EU:ssa keskimäärin.

Syyskuussa 1992 hallituksen vakaan markan linja ajoi lopullisesti karille ja markka laskettiin kellumaan. Lamapolitiikan keskeisiä tekijöitä olivat Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen, pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

Lama-ajan vahvat miehet Esko Aho ja Iiro Viinanen ovat tänään sivuraiteella. Esko Aho ei pääministerivuosiensa jälkeen viihtynyt oppositiopoliitikkona ja yrittää nyt löytää ulospääsyä politiikasta. Iiro Viinanen epäonnistui vakuutusjohtajana ja on kadonnut julkisuudesta.