Ari Ojapelto Viikkolehden haastattelussa

Kuva: Jarmo Lintunen
Oppia ja ojennusta
pääomapiireille

(Kansan Uutisten Viikkolehti 29.9. 2006)

Ahneuden ajan siemenet kylvi Harri Holkerin hallitus. Ari Ojapelto antaa sen verran armoa, että uskoo ministereiden päästäneen markkinat valloilleen silkkaa ymmärtämättömyyttään eikä ilkeyttään. Seurauksena ollut hyvinvointivaltion alasajo tulee edelleen kiihtymään, inhottavan hyviin ennustuksiin kykenevä Ojapelto uskoo.

KAI HIRVASNORO

Kansan Uutisten lukijoille tuttu yhteiskuntakeskustelija Ari Ojapelto tykittää nykyajan ruumiinavausta yli 650 sivua keskiviikkona julkaistussa kirjassaan, joka jo nimellään tiivistää, missä mennään: Ahneuden aika.

Kirjassa Ojapelto toteaa, että nyky-Suomessa lasten mielenterveys oireilee, työelämä jyrää perhe-elämän, työttömyyden todellinen taso on häivytetty tilastokikkailulla, investoinnit eivät luo työpaikkoja ja niin edelleen ja noin alkajaisiksi. Lisäksi kansa on jaettu kahtia, pääoma ottanut ylivallan ja demokratiakin on enää pitkälti vain näennäistä.

Taas yksi maailmanlopun ennustaja?

Ei välttämättä.

Ari Ojapelto julkaisi ensimmäisen kirjansa Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Harri Holkerin hallituksen hallitun rakennemuutoksen aikana vuonna 1989. Siinä Ojapelto osoitti, että rakennemuutos oli kaikkea muuta kuin hallittua. Myöhempi historia osoitti hänen näkemyksensä oikeaksi.

Vuonna 1989 Ari Ojapelto myös ennakoi internetin - sitä sanaa kuitenkaan käyttämättä - mukanaan tuoman sähköisen palvelukaupan, joka tulee hävittämään tuhansittain niitä palveluiden työpaikkoja, joiden piti korvata teollisuuden työntekijöiden väheneminen.

Markkinat valtaan
hyvässä uskossa

Ja mitä 1980-luvun lopulta lähtien kylvettiin, sitä nyt niitetään ja sadon nimi on ahneus.
Ilahduttavan suorapuheinen Ari Ojapelto sanoo silloisten poliitikkojen päästäneen ahneuden valloilleen lähinnä ymmärtämättömyyttään.

- 1980- ja 1990-luvun vaihteessa Harri Holkeri, Erkki Liikanen, Ilkka Suominen, Mauno Koivisto ja kumppanit päättivät vapauttaa pääomamarkkinat. Ei heillä ilmeisestikään ollut pienintäkään hajua, mitä siitä seuraa.

- Sen jälkeen, kun päästettiin markkinavoimat vapaiksi, on tapahtunut hyvinvointivaltion alasajo ja se tulee tässä vaan kiihtymään globalisaation melskeissä, aiemmissa ennusteissaan turhan hyvin onnistunut Ojapelto sanoo.

Ahneuden aika on pääoma-
sijoittajien laatuaikaa.

- Jos ajatellaan kansantulon kakun kasvua, niin pääasiassa siitä on hyötynyt yksi prosentti Suomen kansalaisista ja siellä eniten yksi promille.

Surkeimpana Ojapelto pitää sitä, että suomalaisten yhtiöiden kansainvälistymisen seurauksena niiden pörssiarvosta 70 prosenttia on ulkomaisilla sijoittajilla. Osingot ovat siirtyneet kansakunnasta ulos. Suomi rikastuttaa amerikkalaisia eläkesäätiöitä ja amerikkalaisia rikkaita.
Palkansaajansiivu kutistuu

Palkansaajien reaaliansiot ovat kahtena vuotena 2000-luvulla kasvaneet yli kolmella prosentilla. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna ansiot kasvoivat 2,7 prosenttia.
1990-luvulla palkansaajien reaaliansiot kasvoivat puoli prosenttia per vuosi, Ojapelto sanoo.

- Mutta kansantulosta palkansaajien osuus on automaation ja teknologian ansiota koko ajan pienentynyt. Vielä 1990-luvun alussa se oli 55 prosentin luokkaa. Nyt se on vähän päälle 40. Pääoma- ja yrittäjävoitot ovat vastaavasti kaksin- ja kolminkertaistuneet, ja joissakin tapauksissa jopa kymmenkertaistuneet. Siitä hyvästä hyötyy entistä pienempi porukka.

Ari Ojapelto laskee, että 1-5 prosentilla suomalaisista menee erittäin hyvin. Keskituloisilla sinnittelijöillä, jotka vielä ovat työelämässä, menee kohtuullisen hyvin. Mutta pois pudonneiden kelkka on se, mikä suurenee ja suurenee koko ajan.

- Mutta media ja päättäjät pimittävät sitä koko ajan ja luovat väärää mielikuvaa, hän syyttää.

Työllisyys paranee,
paraneeko oikeasti?

Median pimitystä on Ari Ojapellon mukaan esimerkiksi väärän kuvan luominen Suomen työllisyyskehityksestä.

- 1990-luvulla media toisti kuin papukaijat, että Paavo Lipposen hallitukset loivat 300 000 uutta työpaikkaa. Nyt Matti Vanhanen hehkuttaa 80 000:ta työpaikkaa. Mutta yksikään tutkiva journalisti ei ole kaivanut Tilastokeskuksesta tehtyjen työtuntien määrää. Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on nyt pienempi kuin 1990-luvun alussa eli työ on hävinnyt. Siitä huolimatta teollisuustuotanto on yli kaksinkertaistunut ja vienti yli kolminkertaistunut. Mutta valtamediat eivät halua kaivaa tällaista tietoa esiin.

Mutta Viikkolehti haluaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1990 Suomessa tehtiin 4 415 miljoonaa tuntia töitä. Viime vuonna työtuntien määrä oli tasan 4 000 miljoonaa. Työllisiä oli 15 vuotta aikaisemmin 100 000 enemmän, mutta lukujen taustalta löytyy myös se tieto, että kokoaikainen työ on vähentynyt ja osa-aikatyö lisääntynyt dramaattisesti. Vuonna 1990 kokoaikatyössä oli 2 267 000 suomalaista ja viime vuonna 2 071 000. Osa-aikaisten määrä nousi samana aikana 238 000:sta 330000:een.

On totta, että laman jälkeen on luotu lähes 400 000 uutta työpaikkaa. Mutta millaisia työpaikkoja?

- Ne ovat ns. pätkätöitä, epätyypillisiä, tilapäisiä työtunteja, Ari Ojapelto vastaa.

- Hävinneissä teollisuuden työpaikoissa keskituntiansio oli sellaista 24-25 euroa tunti. Näissä uusissa palvelualan työpaikoissa tuntiansiot ovat puolet tai kolmanneksen siitä. Ja kun ne ovat osa-aikaisia, 30 tuntia viikossa esimerkiksi, niin eihän sellaisella päästä kuin 500 euron kuukausiansioihin. Ja sillä ei saa edes yksiötä Helsingistä.

Ei siitä ole kuin vuosi tai pari, kun työttömyyden ratkaisemiseksi esitettiin laajasti ns. matalan tuottavuuden työpaikkojen luomista Suomeen. "Matalan tuottavuuden työpaikat" ovat kuitenkin täyttä todellisuutta jo tänään.

- Jos puolet uusista työpaikoista on jo epätyypillisiä, niin eihän sitä todellisuutta enää voi kukaan paeta.

Täystyöllisyys
on utopiaa

Ari Ojapelto on jo pitkään saarnannut, ettei täystyöllisyyteen ole enää paluuta.

- Minä olen kirjoittanut jo kaksikymmentä vuotta siitä, että täystyöllisyys on täyttä utopiaa nykyisellä teknologisella aikakaudella. Ei ikinä, ei koskaan enää päästä täystyöllisyyteen. Ei Suomessa eikä missään muussakaan teollisuusmaassa, koska teknologia on kehittynyt jo sille tasolle, että ihmistyön osuus pienenee koko ajan tuotantoprosessissa ja tuottavuutta tehostetaan.

Palveluyhteiskunnassa tapahtuu ihan sama kehitys kuin teollisuudessa.

Pankkialalla ensin automaatit ja sitten internet ovat jo syöneet työpaikat. Pankeissa oli aikoinaan noin 55 000 työntekijää, nyt enää noin 20 000. Sama kehitys odottaa vakuutusalaa, matkatoimistoja, kauppaa...

- Tällaiset valtion osaamiskeskuksen hautomot, kuten Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia puhuvat suu vaahdossa, että tuottavuutta ja teknologisia ratkaisuja pitää lisätä ja niillä saadaan kilpailukykyä. Kukaan ei puhu siitä, miten pirun pienen porukan ne työllistävät.

Tuotekehittely työllistää noin 70 000 suomalaista ja informaatioteknologia 80 000.

Tuotekehitys lähtee
tuotannon perässä

Suomalaisen duunarin työ on Ari Ojapellon mukaan kahden tulen välissä. Teknologian lisäksi sitä uhkaa tuotannon siirtyminen matalapalkkamaihin.

- Ensin sanottiin, ettei se ole niin vaarallista, jos tuotanto menee, koska meille jää tutkimus ja tuotekehittely. Mutta eivät Nokian omistajaa kiinnosta pätkääkään suomalaiset työpaikat, jos intialainen insinööri tekee saman työn neljä tai viisi kertaa halvemmalla. Kyllä tuotekehittely menee perässä, hän ennakoi.

Ojapelto on yrittänyt saada Nokialta maakohtaisia lukuja siitä, missä sen tuotekehittely tällä hetkellä sijaitsee. Mutta Nokia ei niitä tietoja enää anna.

Vähitellen on hiljaisesti hyväksytty sekin pääomapiirien totuus, ettei yrityksillä ole muuta yhteiskuntavastuuta kuin tehdä voittoa.

- Kaikki suuret suomalaiset yritykset ovat tänä päivänä monikansallisia. Ei niitä kiinnosta, miten suomalaisella duunarilla menee, Ojapelto laukoo.

Tämänkin ajatusmallin juuret hän liittää Holkerin, Liikasen ja Suomisen kaudella toteutettuun pääomamarkkinoiden vapauttamiseen.

- He eivät ymmärtäneet, että näin tulee käymään. Minä totesin vuonna 1989 julkaistussa kirjassani, että näin tulee käymään.

Ari Ojapellon ensimmäinen kirja on miehen itsensä mukaan toteutunut 98-prosenttisesti.

- Ainoa, missä ennusteeni meni pieleen, oli se, että luulin Nokian tulevan jonkun amerikkalaisen tai japanilaisen elektroniikkayrityksen ostamaksi.

Budjetti on
jäädytetty

Ahneuden ajan oleellinen piirre on minä, minä, minä, muista viis.

Niitä, joilla ei ole, kannustetaan ottamalla vähäisiäkin etuuksia pois. Niitä joilla on, kannustetaan maksamalla ökypalkan päälle vielä bonuksia.

Sosiaaliturvan vähimmäisetuudet on osittain jopa jäädytetty 1990-luvun alun tasolle ja tasokorotuksia pienimpiinkään päivärahoihin ei kerta kaikkiaan haluta tehdä.

Ari Ojapellolla numerot ovat hallussa. Näin on käynyt, koska nyt eletään toisenlaista aikaa. 1980-luvulla tuotanto kasvoi noin 30 prosenttia ja valtion budjetti kolminkertaistui 50 miljardista markasta 150 miljardiin markkaan. 1990-luvulla tuotanto kasvoi 60 prosenttia ja bruttokansantuote vajaat kaksinkertaistui, mutta budjetti on jököttänyt suunnilleen paikallaan vanhassa 200 miljardissa markassa.

Ari Ojapellon Ahneuden ajan yksi pääsanoma onkin, että Suomen verotus on teollistumisen alkuhämärästä, kehruu-jennyjä edeltävältä ajalta. Verotetaan koko ajan pienenevää ihmistyötä, mutta muiden komponenttien - raaka-aineiden, energian ja pääoman - verotusta on kevennetty koko ajan.

- Pitäisi tehdä päinvastoin. Jalostusarvon nousua pitäisi verottaa riippumatta siitä, tekeekö sen kone vai ihminen. Silloin syntyisi jaettavaa tuotannon kasvun suhteessa. Nyt vaikka tuotanto kasvaa, niin verokertymä pysyy ennallaan.

Eduskunnalla
ei juuri ole valtaa

Uuden kirjansa lopussa Ari Ojapelto pohtii demokratian puutostautia. Poliitikot ovat hänen mukaansa pääoman koukussa ja sivuraiteella, ja vain rikkailla on mahdollisuus poliittiseen valtaan.

Parhaillaan rivikansanedustajia suurempaa poliittista valtaa käyttää EVA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman, joka ilmestyy tämän tästä julkisuuteen älykkäältä näyttävän sloganin kanssa. Se kuuluu, että suurimmat virheet on aina tehty hyvinä aikoina. Eli äänestäkää miten haluatte, mutta politiikan linja ei muutu ensi kevään vaalien jälkeen. Mihinkään ei ole varaa ja julkista sektoria on edelleen kutistettava, tehostettava ja trimmattava.

- Poliittinen valta on annettu Brysseliin. 80 prosenttia lainsäädännöstä tulee jo sieltä. Suurin osa pörssiosakkeista on myyty ulkomaalaisille eli taloudellinen valta on siirtynyt Suomen ulkopuolelle.

- Eduskunnan voisi supistaa neljäsosaan. Mitä virkaa sillä on? Meidän poliittiset päättäjämme eivät edes tajua, että heidän pelikenttänsä on koko ajan pienentynyt. Taloudelliset realiteetit eli vapaat markkinat ja globalisaatio ovat laittaneet heidän yhä ahtaammalle. He eivät pysty päättämään enää muusta kuin siitä, mistä supistetaan.

Tobinin vero
olisi uusi alku

Ari Ojapelto ei vain arvostele, vaan pystyy esittämään myös vaihtoehtoja. Niiden esittelemiseen kuluisi koko KU:n yksi numero, mutta Ahneuden ajasta niitä toki löytyy kymmeniä sivuja.
Mutta mistä aloittaisit?

- Pääoma pitäisi saada poliittiseen kontrolliin ja liekanaruun Tobinin veron avulla. Tobinin veroa koventaisin vielä niin, että mitä lyhytaikaisempi sijoitus, sitä kovempi veroprosentti. Alle vuoden sijoituksesta vero olisi 5 prosenttia, alle 2-vuotisesta neljä prosenttia ja vasta viiden vuoden jälkeen se siirtyisi pelkän leimaveron piiriin niin kuin nykyäänkin.

Ojapellon mukaan maailmalla on yllättävä ongelma: rahaa on liikaa.

- Mistään muusta ei ole niin paljon ylitarjontaa. Ja kun rahalle ei ole enää mitään järkevää tuotannollista sijoituskohdetta, niin se on vaan maailmanlaajuisessa uhkapelissä. Ainoastaan 5-10 prosenttia siitä käytetään maailmankauppaan ja tuotannollisiin investointeihin. Loppu 90 prosenttia on pelkkää spekulaatiota, joka irrottaa reaalimaailman ja talouselämän täysin toisistaan.

Yritysjohtajat ovat
pääoman juoksupoikia

Poliitikkojen lisäksi Ari Ojapelto suosittelee kirjaansa pääomapiireille, jotta he tietäisivät, mistä heitä tullaan aikanaan syyttämään.

Mistä heitä tullaan syyttämään?

- Ahneudesta. Ja siitä, etteivät he uskalla sanoa olevansa pääoman juoksupoikia. Vanhoilla patruunoilla oli valta päättää yhtiöitä koskevista asioista. Nytkin osa yritysjohtajista haluaisi tehdä työntekijöille myönteisiäkin päätöksiä, mutta poliitikkojen tavoin heidänkin hiekkalaatikkonsa on pienentynyt. Jos pääoman tuottovaatimukset eivät toteudu, he ovat hyvin nopeasti entisiä yritysjohtajia.

- Ahneus näkyy siinä, että aikaisemmin talousoppikirjoissa pidettiin viiden prosentin tuottoa sijoitetulle pääomalle kohtuullisena ja kymmentä prosenttia jo hyvänä. Tänä päivänä kaikkien pörssiyhtiöiden seuraavan vuoden tavoite on 20 prosentin tuotto, Ari Ojapelto vertaa.