Pink Floyd - vielä kerran?

(Kansan Uutisten Viikkolehti 11.8. 2006)

Live8-esiintymisen viime kesänä piti olla viimeinen ja lopullisista lopullisin Pink Floyd -keikka. Nyt on pieniä toiveita siitä, että näin ei olisikaan.

KAI HIRVASNORO

Rockmusiikin dinosaurusten raskaimpaan sarjaan lukeutuva Pink Floyd lopetti aktiivisen toimintansa vuonna 1994. Silloin bändistä oli jo vuosikausia puuttunut sen toinen voimahahmo, basisti Roger Waters.

Pink Floydin klassikkokokoonpanossa oli neljä miestä, mutta 1980-luvun lopussa jäljellä oli jonkin aikaa virallisesti vain kaksi jäsentä, kitaristi David Gilmour ja rumpali Nick Mason, sillä perustajajäsen, kosketinsoittaja Richard Wright oli saanut potkut jo myrskyisissä The Wall -levyn äänityksissä 1970-luvun lopussa. Vajaata kymmentä vuotta myöhemmin comeback-Floydiin hän osallistui aluksi vain palkattuna muusikkona.

Yli kymmeneen vuoteen bändi ei ole tehnyt muuta kuin kokoontunut viime vuoden heinäkuussa neljän biisin ajaksi legendaarisimmalla kokoonpanollaan Live8-konserttiin. Silti se on jatkuvasti otsikoissa.

Juuri nyt kuumin huhu väittää, että kaikista ”ei koskaan enää” -puheista huolimatta progen jättiläiset olisivat valmiita vielä yhteen esiintymiseen. Pink Floydin perustajajäsen ja ensimmäisen vaiheen voimahahmo Syd Barrett kuoli 7. heinäkuuta ja matalan profiilin hautajaisten jälkeen hänelle suunnitellaan isoa muistokonserttia. Waters, Wright ja Mason ovat jo aiemmin haudanneet vanhat kaunansa ja ilmaisseet valmiutensa tehdä vielä jotain yhdessä, mutta parhaillaan soolokiertueella oleva Gilmour on ainakin tähän asti ollut ajatusta vastaan.

Nimenomaan David Gilmour ja Roger Waters riitautuivat verisesti 1980-luvulla, kun jälkimmäisen megalomania ylitti kaikki mittasuhteet ja hän hinasi Pink Floydin lähinnä omien ideoidensa toteuttajaksi ja taustamuusikoiksi The Wall ja Final Cut -levyillä. Oikeudesta bändin nimeen riideltiin verisesti oikeudessakin ja Waters pilkkasi kieltämättä taitavaan tyyliinsä Pink Floydin kahta ilman häntä tekemää uutta levyä.

Soolo kuin Floydia,
Pulse täyttää toiveet

Lisää viime aikojen uutisia jo kuolleeksi luullusta bändistä:

Keväällä ilmestynyt David Gilmourin kolmas soololevy On An Island kuulostaa monin paikoin Pink Floydilta parhaina päivinään. Voi että jos siinä olisi vielä ripaus Roger Watersin särmää...

Uudelleenjulkaisuina ilmestyivät äsken kitaristin aiemmat soololevyt David Gilmour ja About Face.

Heinäkuussa ilmestyi DVD Pulse, joka on pakollinen hankinta fanien lisäksi kaikille muillekin rockmusiikin historiasta kiinnostuneille. Tuplan jälkimmäiseltä levyltä kuullaan ja myös ensimmäisen kerran nähdään tallenteelta, miten Pink Floyd soittaa koko vuoden 1973 klassikkolevyn Dark Side Of The Moon. Jos värkeissä on varaa, niin 5.1-masteroitu ääniraita on komeinta mitä on kuultu ja lähempänä levyn alkuperäistä ideaa kuin alkuperäinen LP-levy. Pink Floyd teki jo 1960-luvulla kokeiluja nelikanavaisella äänentoistolla, jossa musiikki konserteissa ympäröi kuulijat eikä suuntautunut vain edestä taaksepäin niin kuin tavanomaisissa ratkaisuissa.

Levylle tuota äänimaailmaa ei kuitenkaan pystytty taltioimaan ennen nykyistä DVD-aikaa.

Kirja kertoo riidoista
tasapainoisesti

Ja vielä yksi tämän kesän Pink Floyd -uutinen: Nicholas Schaffnerin kirja Pink Floydin odysseia (Johnny Kniga) ilmestyi heinäkuussa suomeksi, ja kreivin aikaan, muun bändin ympärillä tapahtuneen hälyn huomioon ottaen. Alkuperäisteos ilmestyi jo vuonna 1991, mutta jälkisanoilla se on ajantasaistettu ja kertoo bändin vaiheista ja sen ympärillä käydystä kuhinasta viime vuoteen asti.

Vaikka rocktähdet ovat menestystä saadessaan herkkiä riitelemään, on Pink Floydin sisällissota ollut omaa luokkaansa. Myös yhtyeen fanit ovat innokkaasti ryhmittäytyneet Gilmourin ja Watersin leireihin. Jyrkkään kahtiajakoon nähden Nicholas Schaffner on onnistunut hyvin taltioimaan bändin kaikkien jäsenten tunnot. Muut ovat antaneet Schaffnerille haastatteluja, mutta särmikäs Roger Waters kieltäytyi. Hän on kuitenkin antanut niin paljon muita haastatteluja, että niitä lainaamalla koko nelikon ääni kuuluu kirjassa.

Erakoitunut Syd Barrett sen sijaan ei puhunut julkisuudessa kenellekään yli 30 vuoteen.

Siitä on jo
40 vuotta

Juuri vuosi 2006 on oikea aika kaikelle uudelle Pink Floyd -hypetykselle, sillä tänä kesänä on kulunut 40 vuotta siitä, kun englantilaisten arkkitehtiopiskelijoiden bändi alkoi ravistella musiikillista maailmaa. Keväällä 1966 uusi svengaava vaihtoehtoinen Lontoo alkoi kokoontua kuuluisan Marquee-klubin Spontaneous Underground -happeningeihin, joissa enemmänkin äänimaisemia kuin varsinaisia biisejä esitti The Pink Floyd Sound -niminen kokoonpano.

Varsin amatöörimäisestä ryhmästä kehittyi vuosien kokeilujen jälkeen juuri se bändi, joka tulisi rikkomaan kaikki myyntiennätykset Dark Side Of The Moon -levyllään. Vuonna 1973 ilmestynyt LP pysyi listoilla heinäkuuhun 1988 asti, 736 viikkoa.

Menestys johti väistämättä siihen, mitä sosialisti Roger Waters oli halunnut välttää. Pink Floydista tuli iso stadionbändi, Waters poti huonoa omatuntoa rikkauksistaan ja vielä saman vuosikymmenen puolella hän ehti muuttua sietämättömäksi diktaattoriksi, joka otti itselleen kaiken kunnian Floydin tekemisistä. Elokuussa David Gilmour veti soolokeikat Venetsiassa ja Gdanskissa Puolassa. Sen jälkeen kalenteri on tyhjä. Aikaa treenaamiseen sen vanhan bändin kanssa olisi.

Joten: Voi että me toivoisimme teidän olevan täällä – vielä yhden kiertueen ajan ja kaikki neljä. Vaikka ensi kesänä Olympiastadionilla.