Olavi Riihinen, osa 2: Uusliberalismia ja Göbbelsiä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 8.9. 2006)

Kirjassa Sosiaalipolitiikka 2017 professori Olavi Riihinen pohti vuonna 1992 käynnissä olleen talouskriisin olemusta ja astetta.

Oli kriisejä, jotka ilmenevät lähinnä vain normaaleina suhdannevaihteluina.

Ja sitten oli kriisejä, jotka kouraisevat yhteiskunnan rakenteita syvältä. Sellaiset muuttavat talous- ja sosiaalipolitiikan perusteita, vaikuttavat radikaalisti tulonjakoon ja uudistavat kenties poliittista järjestelmää, hän kirjoitti.

Riihinen itse oli sitä mieltä, että tuolloin käynnissä oli jälkimmäinen kriisi.

”Se ei ole pelkästään syvä ja sitkeä talouslama, vaan kysymyksessä on yhteiskunnallisten voimien ja rakenteiden uudelleenarviointi, tiettyjen aatteiden ja periaatteiden välinen mitanotto. Tämän kamppailun jälkeen valtio ja yhteiskunta poikkeavat suuresti 1980-luvun Suomesta.”

Jälkikäteen voidaan sanoa, että juuri niinhän se oli.

Ja ellei nykyistä ideologista valtavirtaa ja ideologista ”soluttamista” kyetä katkaisemaan, niin se on turmiollista, Olavi Riihinen sanoo nyt Viikkolehden haastattelussa.

– Ihmiset omaksuvat kuitenkin sanokaamme median levittämiä ajatuksia. Ja toimittajat menevät samaan ansaan ja alkavat vähitellen uskoa samoihin asioihin. Tämä on vähän tällainen göbbelsmäinen tilanne, että kun tiettyä valhetta toistetaan kyllin paljon, niin kaikki alkavat uskoa siihen.

Saksan kolmannen valtakunnan nousua Olavi Riihinen pitää varoittavana esimerkkinä. Maailman koulutetuinkin kansa voidaan suhteellisen lyhyessä ajassa, 10 - 15 vuodessa, kääntää uskomaan aivan käsittämättömiä asioita.

Nokia puhuu yhtä,
mutta tekee toista

Miten erilainen Suomi nyt on verrattuna 1980-luvun hyvinvointivaltioon?

– Tietysti tulonjako on erilainen. Erot ovat suurentuneet. Ja sanoisin, että 1980-luvun lopulla tällaisia optiotuloja ei olisi hyväksytty. Kyllä niistä olisi noussut hirveä poru, mutta vähitellen tällaisia eroja on alettu hyväksyä, Olavi Riihinen miettii.

– En sano, etteikö joku Jorma Ollilan kaltainen lahjakas henkilö ansaitsisi keskivertoa paremmat tulot. Mutta suhteutettuna. Ei kukaan ole niin ylivertainen, että voisi ansaita sellaisia. Ja sitä paitsi näissä optiotulojen saajissa on hyvin paljon sellaisia, jotka eivät ole tehneet juuri mitään, vaan tilanne on tuottanut ne heille.

Lisäksi Olavi Riihinen moittii Jorma Ollilan pitkään johtaman Nokian tehneen samaa syntiä kuin useimmat muutkin monikansalliset yhtiöt. Yhtäällä julistetaan vapauden merkitystä ja vapaata yritteliäisyyttä, mutta samaan aikaan siirretään tuotantoa maihin, joissa ihmisoikeuksia poljetaan, vähemmistöjä sorretaan ja eriävästä mielipiteestä voi menettää jopa henkensä.

Riihisen mukaan tällä ”Kiina-ilmiöllä” tuskin haetaan pelkästään yhtiöiden omien voittojen kasvattamista. Samalla sillä yritetään myös heikentää kotimaassa ammattiyhdistysten voimaa.

Ihmishuutokaupoista
on karmeat kokemukset

Yksi merkittävä erilaisuus 1980-lukuun verrattuna on myös nykyisin vallalla oleva yhteiskunnallisten palveluiden kilpailuttaminen, josta viime aikoina julkisuudessa esillä on ollut esimerkiksi espoolainen vanhusten palvelutalo. Kun yksityinen yhtiö voitti kilpailutuksen, se ilmoitti 30 prosentin hinnankorotuksesta palvelumaksuihin.

Olavi Riihinen kertoo arvostelleensa kilpailuttamista jo 1990-luvulla. Silloin hänet leimattiin tyhmäksi.

– Minä rohkenin epäillä kilpailuttamista, koska historia noista ihmishuutokaupoista on kuitenkin aika karmea. Kilpailuttamisen epäkohdat tulevat näkyviin juuri sillä tavalla, että normaalit ihmiset eivät voi sietää siitä koituvia kustannuksia.

– Kilpailuttaminen on ehkä juuri tyypillisimpiä muutoksia, missä muutoksen suunta ja sävy tulevat näkyviin. Siinä hyvinvointivaltiolla on yksi valinta edessään, että kuinka pitkälle se tällaista uusliberalistista ajattelua sietää vanhusten, invalidien ja lapsiperheiden kohtelussa.

Olavi Riihinen epäilee, etteivät kaikki enää ymmärrä, mitä hyvinvointivaltio tuottaa. Ulkomaille huippuvirkoihin muuttavat kehuvat uusien kotimaidensa oloja.

– Heille täytyy muistuttaa, että mitä koulutus maksaa siinä maassa, mitä sairaanhoito ja niin edelleen, ja mitä ne maksavat täällä. Tämä kertoo jonkinlaisesta asenteen muutoksesta hyvinvointivaltioon. Ehkä me alamme vähitellen ikään kuin leipääntyä tähän systeemiin eikä huomata sen hyviä puolia. Esimerkiksi koulutuksellinen tasa-arvo on pitemmällä kuin missään tähänastisessa valtiomuodostumassa, painottaa Riihinen.

Ei ideologiaa,
vaan ”järkeä”

Edesauttaako yhteiskunnan muuttumista se, että mitään ei enää perustella aatteilla eikä ideologioilla? On vain näkymättömiä taloudellisia pakkoja?

– Kyllä se näin on.

Tällaisena ajan merkkinä Olavi Riihinen pitää tasavallan presidentin Tarja Halosen viime viikolla järjestämää presidenttifoorumia, jonka teemana oli kilpailukyky.

– Siinä nyt ilmeisesti Halonen meni samaan ansaan kuin siinä, että hän puhuu hyvinvointiyhteiskunnasta. Se on kyllä uusliberalistinen käsite hyvin pitkälle, koska ei yhteiskunta ole toimija, vaan valtio. Yhteiskunta on päämäärä, valtio on väline. Minusta on hiukan vaarallista puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, koska se viittaa siihen, että vapaaehtoisjärjestöjen pitäisi hoitaa systeemiä. Se on sinisilmäisyyttä.

– Minä kunnioitan kaikkea vapaaehtoistoimintaa, mutta täytyy olla realisti. Ei sillä pitkälle potkita.

Tehdään niin
kuin Göbbels

Miten näin suuri käänne näin lyhyessä ajassa on ollut mahdollinen?

– On sanottu, että tavallinen kansalainen ei ole filosofi, joka ryhtyisi erittelemään asioita. Kai se on ihan totta. Valtaosa ihmisistä ottaa sellaisenaan sen, minkä kuulee ja näkee. Ja kun se toistuu ja toistuu, niin kuin Göbbels teki, niin sitä pidetään totuutena. Filosofisesti erittelevä ihminen voisi kysyä, mitä muita mahdollisuuksia on ja mihin tämä perustuu, mutta ei tavallinen lehden lukija tai television katsoja tee tätä.

Olavi Riihinen myöntää, että laman keskellä oli joskus ilmeisesti vain päivien asia saada valtion laina-asiat hoidetuksi. Mutta ainakin jotkut katsoivat, että silloin omaksutut opit ovat sitten aina voimassa ja valtion kirstua täytyy varjella kuin silmäterää, vaikka se olisi kuinka pullollaan.

Juuri nyt näitä pakkoja perustellaan ikärakenteen muutoksella. Olavi Riihinen sanoo monesti epäilevänsä, oikeuttaako se kaikki nyt vallalla olevat johtopäätökset.

– Tässä helposti tulee nyt ekonomistien valtavirran synnyttämä totuus. Jonkun kohdalla se voi olla viisasta ylivarovaisuutta, mutta monen muun kohdalla se voi olla spekulointia muilla asioilla, muun muassa veronkevennyksillä.

Lama ei ollut
leikkausten syy

Lama ei ollut hyvinvointivaltion kutistamisen syy. Olavi Riihinen muistuttaa, että oppi hyvinvointivaltion kriisistä periytyy öljykriisin aikaisesta Englannista, mistä se levisi vähitellen muualle. Pintansa ovat pitäneet lähinnä Ruotsi ja Hollanti.

Jos hyvinvointivaltion muutokselle haluaisi antaa jonkin nimen, niin Olavi Riihinen hakisi ratkaisua jostain vallattoman markkinatalouden, ohjaamattoman markkinatalouden tai suuryritysten ohjaaman markkinatalouden suunnasta.

Hänestä näyttää siltä, että kansa on mukautunut suuryritysten valtaan, mutta silti nopeatkin muutokset ovat aina mahdollisia.

– Käänteet ovat aina mahdollisia demokraattisissa järjestelmissä, ja kyllä tämä nyt vielä kuitenkin on perusteiltaan demokraattinen järjestelmä. Kun vaalit lähestyvät, niin toivottavasti saadaan hyviä, kriittisiä keskusteluja.

Vanhusten turvattomuus
lisääntyy nykymenolla

Jos käännettä ei kuitenkaan tapahdu ja yhteiskuntapolitiikan päälinja säilyy ennallaan, niin millainen Suomi on vuonna 2017, sinä vuonna mihin vuonna 1992 ilmestyneen kirjan perspektiivin oli määrä ulottua?

– Jos tämä meno jatkuu, niin meillä on aika paljon turvattomia vanhuksia. Aika paljon työvoiman tarpeesta riippuu, miten suhtaudutaan lapsiperheisiin. Lapsiperheiden ja yleensä väestöpolitiikan kohdalla näkymät voivat olla valoisammat kuin vanhusten kohdalla juuri sen takia, että työvoiman tarve sanelee asian, pohtii Riihinen.

Esimerkiksi Jorma Ollilan presidenttifoorumissa esittämän huolen nuorten miesten terveydestä Olavi Riihinen näkee juuri tätä työvoimapolitiikan taustaa vasten.

– Siinä heijastuu huoli, että mistä saadaan duunareita.

– Ehkä Ollilassa heijastuvat tietoisesti tai tiedostamatta tietyt uusliberalistiset käsitykset ja silloin työvoimapolitiikka on keskeistä.Mutta uusliberalistisessa valossa vanhukset ovat vain rasitteita.

– Jos ideologia on sellainen, joka ei juuri ota ihmisarvoa huomioon, niin vanhuksilla on synkät näkymät edessään. Varakkailla ei ole hätää missään yhteiskunnassa, mutta nimenomaan varattomien kohdalla näkymät ovat ankeat, Olavi Riihinen synkkenee.

Terveyspolitiikassa vuonna 2017 heijastunee sama jako. Työikäisiä kannattaa hoitaa, mutta siinäkin hyvätuloiset otetaan ehkä paremmin huomioon. Ainakin tuloerot ja sosiaalinen asema näkyvät nytkin niin, että heikoimmilla olevat kuolevat nuorempina.

– Olen sanonut viime aikoina joissakin yhteyksissä, että kun Suomessa on pidetty eläkeläisten tuloköyhyyttä harvinaisena, niin se johtuu yksinomaan siitä, että pienituloisimmat eläkeläiset kuolevat niin aikaisin.

Tiivistäen vuoden 2017 Suomen voi sanoa olevan sellainen, jossa hyödyllisille kansalaisille on tarjolla hyviä yhteiskunnallisia palveluita. Parhaiten ansaitsevat vielä täydentävät niitä ostamalla yksityisiltä markkinoilta parasta, mitä rahalla saa.Mutta hyödyttömät kansalaiset jäävät koko ajan rapautuvan yhteiskunnallisen palvelukoneiston armoille.

– Kyllä. Jos tämä meno jatkuu, tämä vaara on erittäin suuri, Olavi Riihinen myöntää.

– Toivottavasti kansa saadaan heräämään ennen sitä, hän jatkaa.