Emeritusprofessori Olavi Riihinen ennusti köyhyyden synnyn jo vuonna 1992

Kuva: Jarmo Lintunen

(Kansan Uutisten Viikkolehti 8.9. 2006)

Kun samaan aikaan uhka sosialistisesta vallankumouksesta haihtui pois ja Suomessa ryhdyttiin Margaret Thatcherin oppien mukaan toteuttamaan uusliberalistista politiikkaa, niin se tiesi kovia aikoja hyvinvointivaltiolle. Kaukonäköisimmät tiesivät, etteivät lamaleikkaukset jää tilapäisiksi.

KAI HIRVASNORO

- Se oli vain hyvä arvaus, vähättelee turhan vaatimaton mies elokuussa 2006.

Jos kyseessä oli vain arvaus, niin se oli loistava sellainen.

Vuonna 1992 ilmestyi sosiaalipolitiikan professorin Olavi Riihisen toimittama kirja Sosiaalipolitiikka 2017, jossa yritettiin usean kirjoittajan voimin katsoa tulevaisuuteen. Elettiin keskellä syvintä lamaa ja vallalle oli noussut "ainoan oikean vaihtoehdon" politiikka. Useimmat kansalaiset luulivat, että hyvinvointivaltiota supistettiin väliaikaisesti, jotta menot ja valtion velka eivät joukkotyöttömyyden aikana räjähtäisi käsiin. Että kaikille pakollisten lamatalkoiden jälkeen hernesoppakin on kaikille samanlaista.

Mutta toiset näkivät pidemmälle. Toisten sopassa oli sattumia ja toisten enempi vettä. Sillä ei ollutkaan kyse vain lamasta, vaan perusteellisesta yhteiskunnan suunnanmuutoksesta, jolle lama antoi hyvän tekosyyn.

Olavi Riihinen näki niin kauas, että tänään luettuna hänen melkein 15 vuotta vanha tekstinsä herättää aavemaisen tunteen. Ei voi olla mahdollista ennustaa tulevaisuutta näin hyvin.
Mutta "riutuvan ja riitaisen Suomen" skenaariossaan Riihinen kuitenkin kuvasi tämän päivän melkein sellaisenaan. Vain ennustus korporativismin merkityksen vähenemisestä jäi toteutumatta, ainakin toistaiseksi.

Sosialismi väistyi,
uusoikeisto nousi

Olavi Riihinen kirjoitti yleisen poliittisen ilmapiirin muuttuneen konservatiiviseksi sosialismin uhkan väistyttyä ja keskiluokkien voimistuttua. Uusoikeistolaisille ajatuksille oli tilaa ja niiden harjoittaminen tulisi johtamaan mm. seuraavaan:

* Sosiaaliset tulonsiirrot työeläkkeitä lukuunottamatta pyritään pitämään matalina. Perinteinen kansaneläkejärjestelmä joutuu supistamispaineiden kohteeksi.

* Uusoikeistolaisuus ja julkisen sektorin rahoitusvaikeudet ohjaavat sosiaalipolitiikkaa kohti welfare mixiä: Yksityisten ja järjestöjen tuottamien hyvinvointipalvelujen lajivalikoima ja määrät kasvavat. Valtiokeskeisen sosiaalipolitiikan harjoittaminen vaikeutuu.

* Sosiaalipolitiikka loittonee tarveperiaatteesta ja suuntautuu kohti ansioperiaatetta.

* Kilpailevan ideologian, sosialismin, puuttuminen mahdollistaa sellaisen politiikan, joka ei 1970-luvulla olisi tullut kuuloonkaan. Tämä avaa mahdollisuuden vähittäisiin, mutta oleellisiin sosiaalipolitiikan supistuksiin ilman ideologiselta pohjalta kumpuavaa legitimiteettikriisiä.

* Sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyy. Pitkäaikaistyöttömyys synnyttää laajaa köyhyyttä.

* "Erityisesti vuoden 2000 jälkeen, mutta osittain aiemminkin nousevat eriarvoisuutta lisääviksi tekijöiksi myös yksityisvakuutuksen yleistyminen lisäeläkkeiden hankkimiseksi, terveydenhuollon kustannusten muuttaminen entistä enemmän omavastuisiksi ja yleensä palveluiden lisääntyvä maksullisuus welfare mixissä.

* Viimesijaisen turvan myöntämisperusteita kiristetään silloin kun turvan tarve on suurin.

* Työelämässä lisääntyvät epätyypilliset työsuhteet ja 1990-luvun lopulta lähtien Suomessa on runsaasti työssäkäyviä köyhiä työttömien lisäksi.

Riihinen ennusti
Pajamäen kirjan

Kaiken kaikkiaan Olavi Riihinen näki myös sen, että työttömyys tulee vähitellen alenemaan, mutta edellä mainittujen seikkojen takia köyhyys jää osaksi suomalaisen yhteiskunnan arkipäivää. Ja köyhyys syrjäyttää muutenkin kuin aineellisesti. Se siirtää elämään asiallisesti ottaen yhteiskunnan ulkopuolella syrjässä valtakulttuurin päämääristä ja ilman osallistumista vallan käyttöön. Keskiluokka puolestaan suhtautuu köyhiin ennakkoluuloisesti, mikä vahvistaa heidän noidankehäänsä.

Olavi Riihinen näki myös sen, ettei hegemonisille luokille synny sellaista vastapainoa, mikä aiheuttaisi suuria kriisejä.

Mutta:

Ja tämä on kaikkein uskomattominta. Riihinen ennusti myös viime keväänä ilmestyneen Osku Pajamäen kirjan Ahne sukupolvi. Hän kirjoitti, että vaikka varsinaisia kriisejä ei synnykään, niin ristiriitoja kyllä nähdään:

"Ikäryhmien väliset eturistiriidat, nimenomaan kysymys tulonjaon oikeudenmukaisuudesta eri ikäkausien välillä, puhkeavat viimeistään vuoden 2005 paikkeilla."

Pajamäen kirja ilmestyi maaliskuussa 2006, mikä on kyllä "vuoden 2005 paikkeilla."

Vastaanotto oli
vaisu - silloinkin

Sosiaalipolitiikka 2017 -kirja jaettiin kaikille kansanedustajille, mutta Olavi Riihinen, nyt emeritusprofessori, muistelee palautteen jääneen vaiteliaaksi.

Tässä suhteessa mikään ei ole juuri muuttunut. Köyhyyspamfletteja ja yhteiskunnallista suunnanmuutosta käsitteleviä kirjoja on pelkästään 2000-luvulla ilmestynyt ainakin puoli metriä korkea pino, mutta niitä ei juuri käsitellä lehdistössä eikä asiantuntijapaneeleita lukuunottamatta muuallakaan julkisuudessa.

Mutta palataan vielä alkuun: Miten oli mahdollista ennustaa näin tarkasti tulevaa?

- Tietysti olin miettinyt näitä asioita aika paljon siinä virkakauteni loppuvaiheessa. Ja suomalaisen yhteiskunnan rakenne oli ollut minulla sekä harrastuksena että ammattina. Siinä mielessä voi sanoa, että pitkin olla jotain edellytyksiä päätellä asioita, Olavi Riihinen muistelee.

Uusliberalismin nousu
hyvä pohja arvaukselle

Ensin hän toistaa, että teksti oli enemmänkin hyvä arvaus kuin todellista tietoa. Mutta kun asiaa tarkemmin mietitään, niin hyvälle arvaukselle alkaa löytyä myös pohjaa.

- Ehkä minua auttoi se, että olin silloin perehtynyt jonkin verran libertarismiin* ja uusliberalismiin**. Saatoin ajatella tässä synkemmässä skenaariossa sitä, mitä tapahtuisi, jos nämä aatesuunnat voittaisivat alaa niin kuin ne ovat nyt sitten voittaneet. Tämä voi olla paras selitys, sikäli kuin olen onnistunut tuossa skenaariossa, Riihinen edelleen vähättelee.

Ja kun vielä tarkemmin asiaa muistelee, niin Olavi Riihisen ennusteita helpotti tietysti sekin, että Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin yhteiskuntakokeilujen tulokset olivat tiedossa. Totta kai thatcherismin soveltaminen Suomessa johtaisi samaan kuin Englannissa.

Reaganismistakin löytyy hätkähdyttäviä yhtäläisyyksiä tähän päivään. Hänen aikanaan vankilat yksityistettiin ja vankien määrä Yhdysvalloissa kaksinkertaistui 1980-luvulla. Suomessa oli 2 836 vankia vuoden 1997 lopussa. Viime vuoden lopussa vankeja oli 3 888. Vankien lukumäärän kasvua selittää koventunut rangaistuskäytäntö väkivaltarikoksissa sekä rikollisuuden lisääntyminen yleensä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuoreimman henkirikoskatsauksen mukaan henkirikosten määrä vuonna 2004 nousi 29 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna ja sitä selittää lähes pelkästään työelämästä syrjäytyneiden miesten käytös.

- Myös Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi signaali. Olin päätellyt, että hyvinvointivaltio on suurelta osalta sen ansiota, että oli olemassa kommunismin uhka, Olavi Riihinen toteaa.

* Libertarismi on Olavi Riihisen mukaan aatesuunta, jonka kannattajat kannattavat yksityistä omistusoikeutta, mutta tahtovat karsia radikaalisti valtion toimintoja ja instituutioita. Valtio ei saa puuttua yksilöiden vapauteen millään tavalla.

** "Suomessa on selviä merkkejä halusta rajoittaa julkisten palvelujen kasvua. Edelleen lisääntyvää huomiota on kiinnitetty julkisen sektorin tehokkuuteen ja panosten vaikuttavuuteen. Näiden piirteiden ohella uusliberalistista ideologiaa edustavat tulosohjauksen ja muiden liikkeenjohdollisten oppien suhteellisen suoraviivainen siirtäminen julkisiin palveluihin sekä oikeuksia painottavasta ohjauksesta luopuminen."
Matti Heikkilä kirjassa Sosiaalipolitiikka 2017.