Kymmenen pisteen ippon

(Kansan Uutisten Viikkolehti 15.8. 2008)

Kaukasuksella käyty muutaman päivän sota oli ennen kaikkea poliittinen menestys Venäjälle. Se pystyi nyt osoittamaan lähialueilleen, ettei Natolta tipu edes kriisitilanteessa sympatiaa suurempaa apua.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Venäjä ja Yhdysvallat ottivat vajaan viikon mittaa toisistaan Georgian maaperällä ja Venäjä voitti. Teknisellä tyrmäyksellä, selkävoitolla, kymmenen pisteen ipponilla – kuinka vain.

Kaukasuksen kesäsodassa ei ollut kyse Etelä-Ossetiasta. Pitkään kytenyt kipinä vain leimahti täyteen liekkiinsä.

Yhtäältä paineita oli kasattu vuodesta 2003, jolloin Georgiassa tehtiin Yhdysvaltain sponsoroima ”ruusuvallankumous” ja maasta tuli George W. Bushin lemmikki, ”vapauden majakka maailmalle.”

Toisaalta Venäjällä oli tarve vetää viimeinen viiva, jonka yli Nato ei tule Kaukasukselle. Ja nyt se lähetti sotilasliittoon haikaileville entisille neuvostotasavalloille, Ukrainalle varsinkin, väkevän viestin: tosipaikan tullen läntisestä sotilasliitosta saa kyllä sympatiaa ja palopuheitakin, mutta ei mitään kättä pidempää.

Pääsyyt sotaan olivat Kaspianmeren öljy ja kaasu. Suurvaltakonfliktia niiden hallinnasta on ennustettu pitkään ja nyt sellainen nähtiin. Tosin Yhdysvaltoja kahakassa edusti Georgia.

Kiihkon pikkuvaltion ympärillä selittää se, että alueen energiavarat ovat maailman toiseksi suurimmat Persianlahden jälkeen ja niistä käytävässä kilpajuoksussa Venäjä on ottanut useita voittoja viime vuosina. Yhdysvaltain ainoa sillanpääasema on ollut Georgia, jonka kautta kulkee Kaspianmeren öljyputkista ainoa, joka ohittaa Venäjän.

Syyllisiä idässä
ja lännessä

Käytettävissä olevien tietojen perusteella syyttömiä sotaan olivat vain sen jalkoihin jääneet siviilit.

Yleisesti länsilehdistössä kuumakalleksi nimetty Georgian presidentti Mihail Saakashvili aloitti viikko sitten hyökkäyksen Etelä-Ossetiassa olevia venäläisiä sotilaita ja alueen siviilejä vastaan.

Venäjä vastasi taattuun tyyliinsä suhteettomalla voimankäytöllä ulottamalla ilmapommitukset syvälle Georgian alueelle.

Yhdysvallat oli lietsonut Saakashviliä tukemalla vastoin ”vanhan Euroopan” Nato-liittolaistensa kantaa Georgian jäsenyyttä sotilasliitossa. Georgian armeija oli modernisoitu amerikkalaisella rahalla ja maassa oli New York Timesin mukaan 130 amerikkalaista sotilaskouluttajaa.

Lisäksi 15.-30. heinäkuuta alle sadan kilometrin päässä Venäjän rajasta Georgiassa järjestettiin Immediate Response -niminen sotaharjoitus, johon osallistui tuhat amerikkalaissotilasta.

Mihail Saakashvili saattoi siis yksinkertaisesti laskea väärin ja luulla saavansa operaatiolleen sotilaallista tukea Natolta tai ainakin Yhdysvalloilta.

Venäjä näytti
mahtinsa

Guardian-lehden arvion mukaan Yhdysvaltain vuosia jatkuneet suuret investoinnit Georgiaan valuivat hiekkaan muutamassa päivässä. 1990-luvulla heikkouden vallassa ollut Venäjä näytti nyt mahtinsa ja länsi puolestaan heikkoutensa ja jakautuneisuutensa.

Yhdysvalloissa johtavat poliitikot puhuvat Venäjän sulkemisesta teollisuusmaiden G8-järjestön toiminnasta ja kauppajärjestö WTO:n jäsenyyshakemuksen jäädyttämisestä. Mutta Länsi-Euroopasta ei heru tukea näille hankkeille. Ensi talvenakin Eurooppaa lämmitetään venäläisellä öljyllä ja kaasulla ja siksi tällä puolen Atlanttia tyydytään pahoittelemaan tilannetta.

Eikä Yhdysvalloillakaan ole mahdollisuutta kiristää äärimmilleen siimaa Venäjän suuntaan, sillä maiden on pystyttävä yhteistyöhön jatkossakin Iranin ydinohjelman suhteen.

Käyty sota antoi vastauksia myös siihen tämän päivän kremlologeja talvesta asti askarruttaneeseen kysymykseen, kuka nyt johtaa Venäjää. Presidentistä pääministeriksi siirtynyt Vladimir Putin saapui viivana Pekingin olympialaisten avajaisista kriisialueelle johtamaan hyökkäystä.

Presidentti Dmitri Medvedeville jäi statistin osa. Tosin tiistaina hän sai ilmoittaa sotilasoperaation päättyneen.