Ylimainostettu jalkapallo

(Kansan Uutisten Viikkolehti 19.6. 2008)

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Oli tarkoitus käyttää tämä tila vakavamieliseen katsaukseen politiikan kevätkaudesta.

Päivitellä poliitikkojen itsensä luomia skandaaleita.

Ihmetellä, miten kaikki asiat ovat jääneet niiden jalkoihin.

Hämmästellä, että niiden lisäksi politiikan uutiskynnyksen ylittävät vain asiakysymyksissä täysin näkymättömät Merikukka Forsius (loikkaus, ongelmallinen suhde ex-miehensä ex-puolisoon, vauva) ja Tanja Saarela (vai nyt jo Karpela ellei sitten Vienonen, ero ja uusi onni joka tapauksessa), sekä siinä välissä vähän aikaa Kanki-Kaikkonen.

Mutta tulin jo 1. helmikuuta - eduskunnan ollessa vielä joululomalla - pohtineeksi, miksi eduskunta tuottaa nykyään vain ikäviä uutisia.

Pohditaanpa politiikan sijasta paljon arkaluontoisempaa kysymystä.

Tästä voi tulla turpiin, mutta silläkin uhalla väitän, että jalkapallo on maailman yliarvostetuin asia.

* * *

Ennen kuin lyötte, niin saako vähän selittää.

Ennen kahden vuoden välein pelattavia arvokisoja yritän kyllä virittäytyä tunnelmaan. Talvella seurasin sen verran Englannin liigaa, että tiedän kyllä tähtipelaajat suunnilleen. Osaan pohtia heidän rooliaan maajoukkueissa. Luen asiantuntijoiden ennakkoarvioita suosikeista ja yllättäjistä. Katson ennakkolähetyksiä siinä toivossa, että minäkin liittyisin globaalin jalkapalloperheen jäseneksi. Että kaikki muu olisi toisarvoista turnauksen ajan.

Parhaimmillani olen jonkinlaiseen tunnelmaan päässytkin. Mutta aina se päättyy viimeistään ensimmäisen ottelun ensimmäisen puoliajan päättyessä. Tämähän on pirun tylsää.

Niin, jalkapallon ongelma on siinä, että ottelu on suurella todennäköisyydellä puuduttavan tylsä.

Jos vastakkain ovat kovin eritasoiset joukkueet, niin se huonompi lähtee hakemaan 0-0-tulosta eikä edes yritä tehdä maaleja. Lopulta ennakkosuosikki murtaa puolustusmuurin ja tekee sen yhden maalin, jonka jälkeen senkin aktiivisuus loppuu.

Ja jos vastakkain ovat tasavahvat joukkueet, niin sitten lohkon tilanne ei kerta kaikkiaan salli häviämistä. Parasta varmistella 0-0:aa ja toivoa, että joku muista joukkueista tekee virheen.

Myönnetään: Nyt pelattavissa EM-kisoissa on nähty toisenkinlaisia pelejä. Tähän mennessä parasta on ollut Espanjan rajun prässin tuottama viime hetken tappio Ruotsille. On oikein, ettei oman alueen kilpikonnapuolustusta palkittu tasapelipisteellä.

Ja olihan siellä Turkin nousu Tshekki-ottelun viime hetkillä.

Mutta nämä ovat harvinaisia poikkeuksia.

* * *

Nyt minun odotetaan kirjoittavan, että toista se on jääkiekko...

Mutta enpäs kirjoita. Vaikka on on vaikea kuvitella intensiivisempää urheilutapahtumaa kuin MM-kisojen loppuottelu Kanadan ja Venäjän välillä.

Tarkoitus ei ole väittää, että jalkapallon sijaan joku toinen on se oikea kuningaspeli, koska oikeasti se kuninkuus on jokaisen pelaajan ja katsojan sielussa. Ihmettelen kuitenkin miten vähän vastaväittäjiä löytyy ylenpalttiselle jalkapallohehkutukselle, vaikka peli siis on useimmiten tylsää ja vaikka sitä pilaavat lisäksi filmaajat ja kentällä makaavat ruikuttajat.

Provosoiduin moittimaan jalkapalloa, koska se itse pitää itseään niin erinomaisena. Jalkapallosta ainutlaatuisen tekee sen suuri levinneisyys. Sitä pelataan kaikkialla.

Totta.

Mutta onhan esimerkiksi lentopallo samalla tavalla maailmanlaajuinen peli. Ja intensiteetiltään se on ihan toista luokkaa kuin jalkapallo. Jokainen hyökkäys- ja puolustustilanne ratkaisee pisteen. Mahdollisuutta pelin jäädyttämiseen ei ole. Ei voi lähteä pelaamaan maalitonta tasatulosta.

Tämä vain esimerkiksi.

* * *

Onko jalkapallohehkutuksesta sitten jotain haittaa?

Ei tule mieleen muuta kuin se, että lajissa liikkuu aivan liikaa rahaa.

Samat rikkaat suurseurat voittavat liigat vuodesta toiseen. Inter oli Italian mestari, Bayern München Saksan, Real Madrid Espanjan ja ManU Englannin. Yllätykset, nuo urheilun suola, ovat poissa. Niitä nähdään korkeintaan cupeissa, joihin kansallisen liigan ja Mestarien liigan rasittamat seurat eivät panosta täysillä.

Pelissä pitäisi olla mukana myös leikin elementti, mutta jalkapallomiljonääreiltä leikillisyyttä nähdään vain limonadimainoksissa. Varsinaisessa työssään he ovat kapitalistien tuottovaatimusten painamia hermokimppuja.