Timo-Erkki Heinon pankkikriisidokumentit uusitaan

(Kansan Uutiset 7.5. 2008)

Timo-Erkki Heino dokumentoi pankkikriisin koko kaaren.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Viimeinen piste 1990-luvun pankkikriisille lyötiin helmikuussa 2008, kun Turun hovioikeus ratkaisi säästöpankkioikeudenkäyntien viimeisen jutun. 14 vuotta kestänyt oikeudenkäyntien sarja maksoi veronmaksajille vielä parikymmentä miljoonaa euroa sen päälle, että pankkikriisin hinta oli 48 miljardia euroa.

Mitä oikein tapahtui ja miksi?

Yleisradion toimittaja Timo-Erkki Heino seurasi pankkikriisiä reaaliajassa ja teki siitä dokumentteja viidentoista vuoden ajan. Nyt nuo dokumentit ensimmäisestä (Pankkiryöstö) viimeiseen (Lama ja oikeus) uusitaan keskiviikkoiltaisin TV1:ssä. Niissä pankkikriisin syylliset ja uhrit puhuvat asioista sellaisina kuin sen omana aikanaan kokivat. Kyseessä on nimenomaan aikalaisnäkökulma, ei historiankirjoitus.

Sarja alkaa tänään Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan Jaakko Kianderin tuoreella haastattelulla. Paljon 1990-luvun lamaa tutkinut Kiander toteaa nyt, että ylivelkaantuneiden asema olisi pitänyt korjata kauan sitten:

– Ei voi edellyttää, että velalliset ymmärtäisivät näitä asioita paremmin kuin pankit tai talouspolitiikan johto, jotka myös yllättyivät täysin. Siitä huolimatta velalliset ovat juuri niitä, jotka todella pakotettiin maksamaan tämä hinta loppuun asti.

Riskien hallinta oli
tuntematonta johtajille

Haastattelun jälkeen nähdään Heinon ensimmäinen lamadokumentti Pankkiryöstö, jonka ensiesitys oli toukokuussa 1992. Ohjelmassa vasta kysyttiin, voiko pankin saada kriisiin.

– Jos oikein yrittää, niin kai se onnistuisi: ottamalla riskejä, jotka eivät ole oikeassa suhteessa pankin riskinottokykyyn, vastasi pankkitarkastusviraston ylijohtaja Jorma Aranko.

Ohjelmassa kysytään, eikö pankinjohtajan tärkeimmän ominaisuuden pitäisi olla riskien hallinta. Haastateltavat, Arangon lisäksi pankkitarkastusviraston entinen ylijohtaja Jussi Linnamo sekä entinen valtiovarainministeri Matti Louekoski, vastaavat, että kyllä pitäisi. Mutta kun säännöstellyn rahapolitiikan aikana ei ollut riskejä, ei niiden hallintaakaan tarvinnut osata.

Kun rahamarkkinat sitten vapautettiin, niin riskit ja niiden hallinnan unohtaneet pankinjohtajat ajoivat pankit kriisiin. Ja samalla koko maan. Pankit alkoivat hakea nopeaa kasvua ja kilpailla markkinaosuuksista. Erilaisilla kannustinjärjestelmillä pankinjohtajien palkat vielä sidottiin toiminnan nopeaan kasvuun. Se lisäsi riskejä, muistuttaa pankkihistorian tutkija Antti Kuusterä.

Pankit laajensivat luotonantoaan riskejä kaihtamatta. Kenenkään suomalaisen ei enää tarvinnut olla köyhä. Jokaiselle täysi-ikäiselle, luottokelpoiselle henkilölle tarjottiin lainaa, usein varsin vähäisillä vakuuksilla. Kansantalouteen syntyi yli 100 miljardin markan suuruinen luottokupla. Kun se puhkesi, veronmaksajat huudettiin pelastamaan pankit.

”Lamavaihtoehtoa
ei ole näköpiirissä”

Vuoden 1996 dokumentissa Pankkilaskun maksajat muisteltiin aluksi menneitä. Helmikuussa 1990 valtiovarainministeri Erkki Liikanen sanoi näin:

”Kyllä suhdanteet heikkenee, mutta mitään tällaista lamavaihtoehtoa ei musta ole näköpiirissä.”

Vähän myöhemmin pääministeri Harri Holkeri kiisti kansantalouden olevan huonommassa kunnossa kuin hänen hallituksensa aloittaessa.

Hullunrohkea lainanottaja, ahne pankinjohtaja vai tyhmä talouspoliittinen päättäjä – kuka on syyllinen pankkikriisiin? Tätä kysytään viikon kuluttua uusintana nähtävässä Pankkilaskun maksajissa.

– Tragedia tässä on se, että toiset saivat ne rahat, ja lasku tulee sitten väärille ihmisille eli veronmaksajille. Tämä koko pankkituen epäoikeudenmukaisuus on, että laskusta vastaavat väärät tahot, toteaa ohjelmassa haastateltu Pekka Laajanen valtiovarainministeriöstä.

Syylliset
kriisille

Vuonna 1998 Timo-Erkki Heino tarkasteli pankkikriisin häviäjien asemaa ohjelmassa Pankkien uhrit (uusitaan 21.5.).

30 000 pienyrittäjää ajettiin konkurssiin. Pankit pelastettiin pankkituella, mutta vaikeuksiin joutuneitten yritysten tukeminen olisi sittenkin tullut yhteiskunnalle edullisemmaksi – sekä taloudellisesti että henkisesti, Heino väittää ohjelmassa.

Vuonna 2000 Heino tarkasteli pankkioikeudenkäyntejä dokumentissa Pankit tilillä (uusinta 28.5.). Oikeudenkäynnit olivat silloin puolivälissä, mutta niiden lopputulos oli jo nähtävissä: Suurin osa näyttävistä kohuoikeudenkäynneistä oli päättymässä kantajan eli Valtion vakuusrahaston eli suomalaisten veronmaksajien tappioksi. Tuossa vaiheessa lasku veronmaksajille oli jo noin sata miljoonaa markkaa.

Mutta pankkikriisille piti löytää syylliset. Talouspolitiikan päättäjien sijaan leivättömän pöydän ääreen päätyi suurella julkisella kohulla lähes 300 säästöpankkien hallitusten jäsentä ja pankinjohtajaa. Korvausvaatimusten yhteissumma oli 2,5 miljardia markkaa. Näissä oikeudenkäynneissä säästöpankkilaisia ei syytetty mistään rikoksista, vaan huolimattomuudesta lainanannossa.

Suomen pankit nyt
ulkomaisissa käsissä

Sarjan viimeinen ohjelma Lama ja oikeus esitettiin ensimmäisen kerran viime tammikuussa ja se uusitaan 4. kesäkuuta. Siinä neljä entistä säästöpankkien hallitusten jäsentä kertoo, miltä tuntuu saada kymmenien miljoonien korvausvaatimus.

Yhteenvetona pankkikriisistä Heino toteaa päättäjien kehuvan pankkikriisin myönteiseksi seuraukseksi mielellään sitä, että pankkisektori on nyt Suomessa hyvin tehokas. Ylimääräiset pankit, pankkikonttorit ja pankkitoimihenkilöt siivottiin kriisissä tehokkaasti pois.

Mutta seuraus on myös se, että ainoana maana Länsi-Euroopassa Suomen pankkisektori on nyt suurimmaksi osaksi ulkomaisessa omistuksessa. Nämä seuraukset saivat kokea esimerkiksi Sampo Pankin asiakkaat juuri äsken.