Juhlat kriisin keskellä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 30.4. 2008)

Jos katsoo aivan tuoreinta kotimaista vasemmistokeskustelua, niin vappua vietetään huomenna apeissa tunnelmissa.

Vähän kaikki on pielessä.

Vasemmiston pitäisi olla työn spesialisteja, mutta nykyistä työelämää vasemmisto ei tunne, väittää viime viikolla ilmestynyt pamfletti Vasemmisto etsii työtä. Siitä enemmän tämän lehden sivulla 20.

Puolueet ovat kriisissä, toteaa puolestaan maanantaina julkaistu pamfletti Puolueiden kriisi. Mutta pamfletin useimmat kirjoittajat vetävät tässä yhteydessä yhtäläisyysmerkin sanojen puolue ja vasemmisto välille. Puolueiden kriisi on varsinkin vasemmiston kriisi, sillä kyllähän kokoomuksen tavoitteet toteutuvat. Ja onhan se erityinen ongelma juuri vasemmistolle, jos kaikki puhuvat nykyisin samalla tavalla markkinoista ja perustelevat yksityistämistä tehokkuudella.

Tästä kirjasta enemmän ensi viikon Viikkolehdessä.

* * *

Ainakin sosialidemokraattien osalta tänä keväänä piti puhua ihan muista asioista kuin kriisistä. Tämän piti olla suuri toivon kevät. Sen jälkeen, kun Eero Heinäluoma ilmoitti jättävänsä puoluejohtajan paikan, ehdokkaita demarijohtajaksi nousi tulvimalla.

Mutta suuri ehdokasjoukko onkin kääntynyt tavallaan itseään vastaan. Laarin pohjatkin on kaivettu eikä tämän kummempaa saatu kasaan. SDP:n johtoon pyrkii joukko harmaita rivipoliitikkoja sekä muutama entinen ministeri, jotka nyt katuvat tekojaan ja vakuuttavat, että seuraavalla kerralla hallituksessa kaikki on toisin.

Missä ovat varsinaiset ajatukset? Vasemmistoliiton liepeillä sentään tuuletetaan railakkaasti, mutta SDP:n johtava ehdokas Erkki Tuomioja veivaa vanhaa levyään siitä, ettei Vasemmistoliittoa enää tarvita mihinkään. Maanantaina blogissaan Tuomioja tosin antoi Vasemmistoliitolle sittenkin luvan olla olemassa.

Ideoiden puute saattaa johtua siitä, että nuoren polven demarin Lauri Holapan mukaan SDP:n puoluetoimistosta on kokonaan lakkautettu poliittinen osasto. Jäljellä on enää palkanlaskijoita, järjestösihteereitä ja siivoojia, SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsen Holappa letkautti maanantaina, kun Puolueiden kriisi -kirja julkistettiin.

Toisaalta kirjan hengessä voi kysyä, mihin sitä poliittista osastoa enää tarvittaisiinkaan, kun politiikattomuudesta on tullut politiikan johtotähti. Suomea johdetaan kuin yritystä ja pääministeri Matti Vanhanenkin mieltää itsensä enemmän toimitusjohtajaksi kuin poliitikoksi. Vastakkainasettelu kielletään ja ristiriidoista ei saa puhua. Orwellilaisen uuskielen mukaan nykyinen hallitus on aiempia sosiaalisempi, vaikka köyhien kansoittamat leipäjonot pidentyvät.

Politiikan kuluttaja tuntee myötähäpeää, kun puolueet, ainakin osa niistä, vastaavat oikeisiin ongelmiin leikkimällä kömpelösti nokkelaa. Kaikkia työväen pyrintöjä aina vastustanut kokoomus kutsuu itseään työväen puolueeksi. Ja sitten jälkijunassa SDP puuskuttaa olevansa yrittäjien puolue.

* * *
Vasemmistoliitto, ja nyt oppositiossa ollessaan myös SDP, vastustavat useimpia porvarihallituksen hankkeita. Perustellusti.

Mutta mitä vasemmisto itse tahtoo? Tahtooko se muuta kuin päästä itse hallitukseen toteuttamaan suunnilleen samanlaista politiikkaa, mitä se oppositiossa vastustaa?

Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja Ruurik Holm patisti maanantaina vasemmistoa ohjelmalliseen työhön. Vasemmistolta tarvitaan kokonaisvaltaisia vaihtoehtoja oikeiston ja elinkeinoelämän esityksille. Oma vaihtoehto pitää esittää, vaikka se ei toteutuisikaan. Ainakin sillä ohjataan poliittista keskustelua haluttuun suuntaan, Holm perusteli.

Miksi vasemmistolta ei löydy vaihtoehtoa?

Ruurik Holmin mukaan syyt ovat eri puolueissa erilaiset.

SDP:n ideologinen latistuminen johtuu hänen mukaansa siitä, että puolueen päättävät henkilöt ovat käytännössä omaksuneet uusliberalismin. Puolue itse on suurin este vastahegemonialle.

Vasemmistoliitossa taas nykyisen hegemonian vastaista taistelua pidetään riskinä, koska se voi ajaa marginaaliin, Ruurik Holm kirjoittaa Puolueiden kriisi -kirjassa. Tätä kartetaan viimeiseen asti, koska marginaalista käsin puolue ei pääse "samoihin pöytiin" todellisten vaikuttajien kanssa.

"Tällöin mikä tahansa radikaali avaus punnitaan ensisijaisesti valtapoliittisesti ja vasta sitten sisällöllisesti."

"Tällainen poliittinen strategia korostaa vallan tavoittelua ohjelmallisuuden kustannuksella. Ongelmat ovat ilmeiset: Mitä tehdä vallalla, jos ei ole ohjelmaa? Miten ihmisten kannatus saavutetaan ilman ohjelmaa?"

Miten olisi nuordemari Lauri Holapan heittämä mahdollisimman suuri haaste? Vasemmisto esittäköön vaihtoehtonsa finanssikapitalismin nousulle.

Mutta siihen tarvitaan niitä globaaleja poliittisia puolueita, joista Heikki Patomäki kirjoittaa.

KAI HIRVASNORO