Vinyylilevyn kansi oli oma taidemuotonsa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 18.4. 2008)

Love Recordsin klassikkolevyille kansitaidetta tehnyt Risto Vuorimies kokosi katoavan taidemuodon parhaat ja pahimmat hienoksi kuvakirjaksi.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Rockherätyksen ennen cd-levyjen aikaa saaneet jakavat varmasti kokemuksen: Tuli ostettua levy hienon kannen takia ja todetuksi, että sisältö onkin sitten sitä itseään.

Kansitaiteilijoista Johanna-kustannukselle töitä tehnyt Kari Riipinen oli kuitenkin 1980-luvun alussa niin kuuma nimi, että hänen kantensa toimi tavallaan laatutakuuna. Ei levy voi huono olla, jos siinä on Riipisen kannet.

Levynkansitaiteen kulta-aika päättyi samalla kun LP:n. Varsinkaan avattavien LP-levyn kansien lumovoimaa eivät nykyiset läystäkkeet voi saavuttaa ikinä.

Kun seuraavaksi cd-levy katoaa ja musiikki siirtyy ostettavaksi vain bitteinä, katoaa kansitaide lopullisesti.

Merkkilevyt täydessä loistossaan ovat kotikokoelmia lukuunottamatta enää satunnaisia divarilöytöjä, mutta itsekin joukon huippukansia kuvannut ja suunnitellut Risto Vuorimies on koonnut 300 hienoa (tosin myös hirveää) suomalaiskantta tieto- ja kuvakirjaansa Hirvi, älä tule tielle (Johnny Kniga).

Kirjalle nimen antanut Henrik Schüttin kansi Jussi Raittisen levyyn vuodelta 1984 menee suoraan hirviöosastoon. Hirveä on liian mieto sana kuvaamana tätä teosta.

Iskelmälevyissä

tärkeintä oli naama

Risto Vuorimies itse toimi vuonna 1973 perustetussa SAFTRA-nimisessä osuuskunnassa, jonka tärkein yhteistyökumppani oli Love Records. Vuorimies on tehnyt muun muassa Hurriganesin ensi-LP:n Rock And Roll All Night Long sekä Rauli ”Badding” Somerjoen ensilevyt.

Vuorimiehen kunnianosoitus katoavalle taidemuodolle vahvistaa ennakkoluuloja. Rokki on rautaa, mutta iskelmä imelää ja tämä kahtiajako näkyi myös kansitaiteessa. Voi sanoa, että mitä kunnianhimoisempi bändi tai artisti, sen hienommat olivat kannet. Ja päinvastoin. Iskelmälaulajien levyt näyttävät yhtä kamalilta kuin levyt kuulostavat.

Varsinainen suomalaisen kansitaiteen huippu jää Vuorimiehen kirjassakin alaviitteeksi. Risto Auersalon toteuttamat Jukka Gustavsonin ideoimat Wigwam-toteutukset Fairyport- ja Being -levyihin edustivat sekä muodon että sisällön osalta suomalaisen rockmusiikin korkeinta astetta.

Suuren joukon Suomen korneimmista kansista taas kuvasi Erik Uddström, jonka juuret ovat kuitenkin underground-bändi Spermissä ja joka teki kannen Hectorin Herra Mirandokseen.

Uddströmiä on paha mennä töistään syyttämään, sillä iskelmälevyissä ainoa sallittu vaihtoehto oli panna artistin naama kanteen. Muuta ei sallittu. Ja kyllähän se näkyy toisistaan erottumattomissa Kirkan levyissä tai Matin ja Tepon levyissä. Ainakin ulkoisesti ne erottaa toisistaan vain artistien kulloinenkin hulvaton tukkamuoti.

Rapataan niin

että roiskuu

Toista laitaa edustaa lehtikuvaajana aloittanut Stefan Bremer, joka tuli kansialalle vuonna 1981 Hanoi Rocksin esikoislevyllä. Bremerin lähtökohtana oli tehdä yhteistyötä pelkästään niiden artistien kanssa, joista hän itse piti. Ja tuolloin punkin jälkeen suomalaiseen rokkiin syntyi ennennäkemättömän moni-ilmeinen uusi aalto.

”Attityydi oli tärkein” ja ”rapataan niin, että roiskuu” olivat Bremerin asenne ja se näkyy varsinkin livetilanteissa kuvatuissa Smackin ja Sielun Veljien LP-levyjen ulospanoissa.

Rock on miesten laji ja ainoa mainittava nainen kansitaiteilijoidenkin joukossa oli aikoinaan myös rocklehtikuvaajana varsin nimekäs Riitta Sourander, joka aloitti 17-vuotiaana valokuvausliikkeen pimiöapulaisena ja sitten muotikuvaajan assistenttina.

Omalle alalleen hän päätyi kaksikymppisenä kuvattuaan juuri suuren läpimurron tehneen J. Karjalaisen bändin keikkaa Lepakossa.

Souranderin ylittämätön ässätyö on Peer Güntin Backseat.

Kari Riipisestä tuli kuitenkin 1980-luvun nimekkäin kansitaiteilija, vaikkei hänellä uransa aloittaessaan ollut edes omaa kameraa. Riipinen oli saanut tehtäväkseen Dave Lindholmin Vanha ja uusi romanssin, joka tehtiin juuri konkurssiin menneen Love Recordsin lähes tyhjässä studiossa lainakameralla ja Hurriganesin keikka-autosta lainatuilla valoilla.

Riipisestä tuli niin suuri tähti, että hän pääsi jopa levyttämään. LP-levy Itäistä pituutta (1984) kuuluu siihen sarjaan, jossa kansi on levyn paras osa.