Irtisanottukin tarvitsee kriisiapua

(Kansan Uutisten Viikkolehti 25.4. 2008)

Nykyään kuka tahansa voi saada potkut riippumatta siitä, miten hyvin on työnsä hoitanut tai kuinka hyvää tulosta yritys tekee. Työpaikan menetys on ihmiselle kriisi, korostetaan kirjassa Irtisanotut. Mutta myötätunnon sijasta pois potkittu kohtaakin kriisin keskellä kovia vaatimuksia. On oltava valmis jättämään kaikki entinen mukaan lukien koti ja tutut ympyrät.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Kriisiterapiaan erikoistuneen psykologi Soili Poijulan ja toimittaja Riitta Ahosen kirja Irtisanotut (Kirjapaja) nostaa esiin jatkuvien yt-neuvottelujen ja irtisanomisten vaikutukset ihmiseen henkilökohtaisena kokemuksena. Irtisanomisuutisiin on jo turruttu, mutta edelleen jokainen potkut saanut on ihminen. Hänelle työpaikan menetys voi olla suuronnettomuuteen tai läheisen kuolemaan vertautuva kriisi.

Kirjaan on haastateltu kahdeksan irtisanotun lisäksi neljä irtisanomisia toteuttanutta johtajaa.

Kirja irtisanotuista tuntuu nyt epämuodikkaalta. Suurirtisanomisista huolimatta massatyöttömyys on jäänyt taakse ja julkinen keskustelu keskittyy työttömyyden sijasta työvoimapulaan.

Haavat auki

vuosiksi

Soili Poijula ei silti usko kirjan ilmestyneen mitenkään myöhässä. Irtisanomisten inhimillinen hoitaminen on perusasia, jonka pitäisi olla aina kunnossa. Mutta potkujen psyykkisistä ja sosiaalisista vaikutuksista ihmisiin ei juuri ole kansainvälistäkään tutkimusta.

Riitta Ahonen korostaa irtisanomisen osumisen omalle kohdalle aiheuttavan vuosikausiksi arpeutumattomat haavat, vaikka uusi työpaikka löytyisikin. Hän pyysi yhdeksi haastateltavakseen 20 vuotta sitten irtisanottua henkilöä, joka kieltäytyi, koska ei voi vihaltaan vieläkään puhua asiasta.

Yksi syy loukkaavalla tavalla tehtyihin irtisanomisiin piilee siinä, ettei tätä puolta käsitellä johtajakoulutuksessa. Soili Poijula muistuttaa johtajakoulutuksen keskittyvän yleensä tuloksen tekemiseen ja kilpailuun, ei epäonnistumisten käsittelyyn. Vain ne työnantajat, joilla on omaa ymmärrystä, rahaa ja resursseja, kouluttavat esimiehiä tekemään irtisanomiset inhimillisemmin. Silloin ne ajattelevat myös esimiehen omaa selviytymistä vaikeasta tehtävästä.

Soili Poijulan mielestä organisaatioon leviävän myötätuntoisen johtamisen pitäisi kuitenkin kuulua ilman muuta johtajien ja esimiesten koulutukseen.

Surevien loukkaamista

ja nöyryyttämistä

Mutta Riitta Ahosen kohtaama arki oli jopa suoranaista nöyryyttämistä. Hänen haastattelemansa ”Vilma”, 56-vuotiaana 30 vuoden työsuhteen jälkeen irtisanottu joutui hakemaan kesätyötä samasta tehtaasta, mistä oli saanut potkut.

Riitta Ahosen mukaan päällimmäinen tunne irtisanotuilla ihmisillä on kuitenkin syvä suru ja epätoivo.

– Tunne on verrattavissa lähiomaisen kuolemaan. Alussa irtisanominen on sokki, jota ei tahdo käsittää todeksi, hän kuvaa.

Myötätuntoon

aletaan uupua

Oikeastaan Irtisanotut-kirja ilmestyikin juuri oikeaan aikaan. Soili Poijulan mukaan juuri nyt on hyvät mahdollisuudet parantaa toimintakulttuuria, kun mitään kriisiä ei ole päällä. Eihän katastrofeihinkaan valmistauduta katastrofin aikana, vaan sitä ennen.

– Tarvittaisiin tutkimusta ja kehittämistä, jotta esimerkiksi Työterveyslaitos olisi kehittämässä malleja, miten toimia irtisanomistilanteissa, hän ehdottaa.

Kirjassa käytetään sanaa myötätuntouupumus. Suhtaudutaanko työttömäksi jääviin hyvinä aikoina ymmärtämättömämmin ja kärsimättömämmin?

– Myötätuntouupumus näkyy suomalaisessa yhteiskunnassa turtumuksena ja arvoissa kilpailuna ja kovuutena. Että jokainen huolehtii lähinnä itsestään, Soili Poijula vastaa.

Käänteen

kynnyksellä?

Myötätuntouupumus näkyy Poijulan mielestä siinä, ettei Suomessa jakseta Kemijärveä lukuunottamatta reagoida suuriinkaan irtisanomisiin samalla lailla kuin esimerkiksi Saksan Bochumissa.

Toisaalta Riitta Ahonen kertoo Lapin yliopiston sosiologipäivillä joitakin viikkoja sitten kuulemastaan. Siellä keskusteluun nousivat myös Kemijärven Massaliike ja juuri Nokian Bochumin tehtaan lakkauttamista vastaan nousseet protestit. Sosiologipäivillä arveltiin, että puolen vuosisadan kuluttua näitä kahta reaktiota pidetään jonkin uuden alkuna. Tästä alemmaksi ei enää pääse, vaan ihmisten mitta alkaa tulla täyteen ja olemme jonkin käänteen kynnyksellä.

Aikaa surra

menetystään

Suhtautuminen työpaikkansa menettäviin on armotonta. Valtiovaltakin katsoo, että työn perässä pitää muuttaa vaikka toiselle puolelle maata ja nopeasti. Työttömäksi jäävälle ei sallita samanlaista toipumisaikaa kuin muunlaisen kriisin kokeneelle. On oltava pirteä, aktiivinen ja valmis muutoksiin.

Riitta Ahosen tapaamien joukossa tällaisia nykyajan ihannetyöttömiä ei ollut, ei edes nuorempien joukossa.

– Eräässäkin perheessä oli yhtä aikaa meneillään avioero. Irtisanottu puoliso ei voinut muuttaa kauas, koska lapset eivät enää olisi tavanneet toista vanhempaansa. Lasten kannalta muuttovaatimus onkin kohtuuton. Heidän pitäisi jättää koulu ja kaverit. Muutenkin irtisanomisten vaikutus lapsiin unohdetaan, vaikka lapset kärsivät eniten, joskin viiveellä.

– Työpaikan menettämiseen pitäisi antaa suruaikaa. Ihan niin kuin Ilkka Kanervakin oli sairauslomalla ja sai olla vähän aikaa poissa kuvioista ja toipua, Ahonen vertaa.

– On se sellainen isku kuitenkin jokaiselle ihmiselle. Ja sitä kovempi isku se on, mitä sitoutuneempi ihminen on työpaikkaansa.

Ahonen muistuttaa, että uudelleen työllistyneet saavat usein huonompaa palkkaa ja menettävät monia ansaitsemiaan etuja. He saavat tavallisesti pätkätöitä, joista on helppo joutua uudelleen irtisanotuksi.

– Eräs irtisanottu kertoi, kuinka työnantaja jatkaa työsuhdetta aina vasta viimeisen työvuoron iltana, mahdollisimman myöhään. Mitään ei voi siis suunnitella eteenpäin ja moni koulutukseen osallistuminenkin on peruuntunut tämän pompottelun takia. Menettely tuntuu erityisen loukkaavalta, kun sen kohteeksi joutuu yli 20 vuoden työkokemuksen omaava ammattimies, kuten tämäkin irtisanottu oli.

Tunteet

sivuutettu

Soili Poijula julkaisi vuonna 2003 selviytymisoppaan työpaikan menettäneille. Se on suunnattu yksilöille, jotta irtisanotut voisivat ymmärtää omia tunnereaktioitaan ja ajatuksiaan, ja katsoa, mitä tilanteessa voisi tehdä.

– Meillä on kokonaan sivuutettu se, että irtisanotuksi joutuminen tuntuu joltakin. Konsulttifirmat ovat olleet apuna uuden työn hakemisessa, mutta ihmisiä on vain opetettu tekemään hakemuksia, myymään itseään. Mutta täytyy olla tasapainossa ja voimissaan, jotta kestää pettymyksiä ja jaksaa markkinoida itseään. Se puoli on täysin sivuutettu, Poijula sanoo.

Miltä se sitten tuntuu? Kirjassa irtisanomista verrataan väkivallan kohteeksi joutumiseen ja hylätyksi tulemiseen. Uuden työpaikan reippaan hakemisen vaatimus voi olla kohtuuton irtisanotulle, jonka toimintakyky on heikentynyt traumaattisten reaktioiden tai kriisin vuoksi.

– Lääketieteellisesti trauma on määritelty niin, että siinä on kuoleman tai fyysisen loukkaantumisen vaara. Irtisanomisen voi ajatella olevan traumaattinen, kielteinen tapahtuma ihmisen elämässä. Auto-onnettomuus, jossa ei loukkaannuta fyysisesti pahoin voi olla pienempi asia, Poijula vertaa.

– Työ- ja toimeentulo ovat aikuisen ihmisen mielenterveydelle tärkeimmät asiat. Kaikista muistakin asioista aikuiset selviytyvät paremmin, jos heillä on se työ ja toimeentulo.

Häpeän tunne

hakea apua

Joissakin irtisanomistilanteissa työntekijöille onkin nykyään tarjolla kriisiapua. Soili Poijula on itsekin ollut joidenkin yt-neuvottelujen kestäessä luennoimassa stressaavan tilanteen psyykkisistä vaikutuksista ja mahdollisuuksista saada apua.

Riitta Ahosen tapaamat irtisanotut eivät tällaista apua saaneet eivätkä juuri muutakaan.

– Joissakin työpaikoissa psykologi saattoi käydä juttelemassa, mutta mitään systemaattista hoitoa ei ollut. Muutama hakeutui omatoimisesti psykologin luo, mutta monelle on vähän häpeällistä, että joutuu leimatuksi, jos lähtee hakemaan apua, hän muistuttaa asian kääntöpuolesta.

Psykologinen

sopimus purettu

Reaktio irtisanomiseen riippuu Soili Poijulan mukaan sen syistä. Jos tulee potkut yrityksen huonon tuloksen takia, se ymmärretään paljon paremmin kuin voittoa tuottavan yrityksen toiminta.

Sanotaankin, että nykyisestä työelämästä on sanottu irti vanha psykologinen sopimus, jonka mukaan riitti, että teki työnsä hyvin. Moni kuitenkin kuvittelee, että tällaiset pelisäännöt pätevät edelleen.

– Kyllä ihmiset ovat tähän saakka niin kuvitelleet. Eihän kukaan halua ajatella, että minulle tapahtuisi jotain pahaa. Mutta luulen ihmisten pikkuhiljaa oppineen, että ihmistä tärkeämpi on raha, Riitta Ahonen toteaa.

Olisiko oikeastaan ihan reilua ja ilmaa puhdistavaa, että EK ilmoittaisi vanhojen pelisääntöjen purkaantuneen ja että kuka tahansa voidaan irtisanoa koska tahansa?

– Olisi reilumpaa, jos puhuttaisiin asioista niin kuin ne ovat. Suoranainen valehtelu ja epävarmuudessa pitäminen on kaikkein vaikeinta kestää. Olemme menossa entistä kovempaan maailmaan, jossa valtiokin alkaa lipsua vastuustaan. Paluuta entiseen ole eikä muutosta tapahdu, ellei ihmisten tuska tule ilmi ja ihmiset vaadi parempaa, Riitta Ahonen sanoo.

Syvä ammattitaito

ei enää arvossa

Kirjassa todetaan, että aiemmin irtisanomiset tehtiin lähes aina tuotannollisista syistä. Nykyisin viidesosassa selityksenä on työntekijän henkilöön liittyvät syyt.

Muutoksen syitä ei ole selvitetty, mutta nykyisen työelämän ihannealainen pitää huolen vain omista asioistaan, pyrkii miellyttämään työnantajaa, joustaa ja on aina valmis muutoksiin.

– Syvällinen ammattitaito ei välttämättä ole enää tätä päivää, vaan nyt on erilaiset arvot ja osaamisen vaatimukset, Soili Poijula pohtii.

– Ennen ihmisen psyykkisen kehityksen kannalta myönteisinä ominaisuuksina pidettiin rehellisyyttä, luotettavuutta, toisten huomioon ottamista ja myötätuntoisuutta. Nyt korostuvat yksilökeskeisyys, oman edun tavoittelu ja liian voimallisen sitoutumisen välttäminen. On oltava valmis vaihtamaan tehtäviä hyvin nopeasti.

Osattomuus

pahin kohtalo

Irtisanotun kohtalo Soili Poijulan ja Riitta Ahosen kirjan perusteella on yhdellä sanalla määriteltynä osattomuus. Eli:

– Suurin osa aikuisista kuuluu yhteiskuntaan ja yhteisöön työn kautta. Jos menettää työn, varsinkin sosiaalinen maailma jää hyvin suppeaksi. Ja jos ajattelee terveydenhuoltoa, niin työterveyshuollon piirissä olevat ovat aika hyvässä asemassa. Kun jää työttömäksi, putoaa juuri niistä palveluista, joita tarvitsisi paljon enemmän kuin työssä olevat, selittää Soili Poijula.

Riitta Ahonen tapasi irtisanottujen lisäksi myös irtisanojia. Mitä hän oppi?

– Raaimpia toimissaan ovat pörssiyhtiöt. Mutta tämä on aika paljon kiinni myös henkilöstä. Isossakin talossa voi olla inhimillisesti ajattelevia johtajia, jotka ottavat ihmisen huomioon. Jos tahtoa on, irtisanomiset voi tehdä vähemmän loukkaavalla tavalla.

Oli aivan kuin ihmisiä olisi teuraaksi viety. Vajaa sata ihmistä irtisanottiin yhden päivän aikana. Työnantajan edustaja käveli irtisanotun mukana ja varmisti, että hän meni ulos asti, kuvaili elektroniikka-alalla työskennellyt ”Mikko.”

Riitta Ahonen haastatteli irtisanottuja vuosina 2005–2006, mutta on pitänyt heihin edelleen yhteyttä. Millaisia selviytymistarinoita sieltä löytyy?

– Ainakin kaksi on saanut vakituisen työpaikan, osa on täysin tyhjän päällä ja osa jatkuvassa epävarmuuden tilassa, eikä tiedä, jatkuvatko työt vai ei.

– Kaikkein heikoimmilla ovat vuosikymmeniä ison työnantajan palveluksessa työskennelleet, joilla ei ole koulutusta muuhun työhön. On täysin häikäilemätöntä ja anteeksiantamatonta irtisanoa heidät eläkeiän kynnyksellä. Samalla koko ihmisen tekemän työn arvo mitätöidään. Kenelläkään ei pitäisi olla siihen oikeutta.