Herra ja vasalli vaihtavat paikkaa maaliskuussa Venäjällä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.2. 2008)

Suomalaiset Venäjän tuntijat suhtautuvat ristiriitaisesti kevään vallanvaihtoon Venäjällä. Veteraanidiplomaatti Antti Karppinen kyselee, miten yhteen johtajaan tottunut Venäjän kansa tulee toimeen kahden tsaarin kanssa. Putinin Venäjän historian kirjoittanut dosentti Arto Luukkanen odottaa parivaljakko Putin-Medvedeville pitää ikää, koska vakauden jatkuminen on valtapiirien etu.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Ehdokas toisensa jälkeen poistuu näyttämöltä muutenkin jo valmiiksi pedatuissa Venäjän presidentinvaaleissa. Maaliskuussa presidentti Vladimir Putinin paikalle nousee hänen epävirallinen varamiehensä, ensimmäinen varapääministeri Dimitri Medvedev, ja Putin itse ottaa Medvedevin pyynnöstä pääministerin paikan.

Mutta onnistuuko sisäsiisti vallanvaihdos? Tätä pohtivat suomalaiset Venäjä-asiantuntijat dosentti Arto Luukkasen uuden kirjan, Projekti Putin, julkistamistilaisuudessa.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija, parhaillaan Venäjän liikennepolitiikasta väitöskirjaa viimeistelevä Katri Pynnönniemi huomautti ulkopuolisen analyysin vaikeudesta. Ulkomailta käsin seurataan etupäässä Kremlin ja Gazpromin kaltaisten talousjättien politiikkaa ja toimia, mutta samaan aikaan Venäjällä varsinkin pieni- ja keskisuuri bisnes on löytänyt enemmänkin läntisiä toimintatapoja.

Pynnönniemi asui viimeksi kuluneet kolme kuukautta Moskovassa. Sikäläiset tutkijat ovat hänen mukaansa huolissaan poliittisen eliitin ja bisneseliitin dialogin puutteesta ja kommunikaatio-ongelmista. Nyt kehitystä jarruttaa vielä epävarmuus Medvedev-Putin -kaksikon tulevaisuudesta. Venäläisessä keskustelussa ei hänen mukaansa ennusteta järjestelylle pitkää ikää.

Vasallin ja herran

suhde turvallinen

Arto Luukkanen oli toista mieltä.Hänen mukaansa Venäjää hallitsevat uusrikkaiden ympärille syntyneet klaanit. Niiden valtataistelun tuoksinassa yhteisen isänmaan etu on jäänyt taka-alalle.

– Olen siinä mielessä luottavainen tämän kaksikon yhteistyöhön, että tässä on keskiaikainen vasallin ja herran hyvin henkilökohtainen suhde, jossa Medvedev on ollut junioripartneri. Luulen, ettei tämä ihan hevillä purkaudu.

Sekurokratiaa pitää Luukkasen mielestä yhdessä se, että eri valtaryhmittymillä on runsaasti omistamisen ja valta-asemien kautta hankittuja yhteisiä intressejä.

– Niistä luopuminen olisi hyvin ongelmallista paitsi heille itselleen, myös koko maalle. Ja näin he varmasti perustelevat sen myös itselleen, Arto Luukkanen pohti.

Sopeutuuko kansa

kahteen tsaariin?

Pitkään Neuvostoliitossa diplomaattina työskennellyt ulkoasiainneuvos Antti Karppinen pohti Venäjän kansan tottuneen siihen, että aina on ollut yksi tsaari ja yksi pääsihteeri. Ja niiden jälkeen vaaleissa kansan tehtävä oli osoittaa sataprosenttinen tuki Vladimir Putinille.

– Miten Venäjän kansa voi suhtautua siihen, että on kaksi tsaaria? Miten elämä järjestyy silloin, jos silovikit ovat Medvedevin komennossa ja Putin hoitaisi pääministerinä lähinnä konttorinjohtajan tehtäviä? Karppinen pohti.

Vallan kahtiajako on hänen mukaansa sumentunut siksi, että Venäjällä on voimassa ainoastaan yksi järjestelmä ja se on nomenklatuura.

– Tämä nomenklatuura istuu sen kansan omaisuuden päällä, joka siltä on ryöstetty, ja se ei halua luopua omaisuudestaan. Putin kokee olevansa tasoittava tekijä Kremlin eri klaanien välillä, Antti Karppinen luonnehti.

– Spekulaatio jatkuu, mutta poliittiset kestolotot Putinin hallinnon aikana ovat monesti joutuneet häpeään. On tullut yllättäviä ratkaisuja ja niiden perässä on juostu tekemään analyysejä pää kolmantena jalkana, Venäjän ennustamisen vaikeudesta muistutti puolestaan Arto Luukkanen.

Luukkasen mukaan Putinilla ei ole mitään takeita siitä, etteikö erittäin vahvoilla valtaoikeuksilla varustettu uusi presidentti Medvedev mieti suhdetta jossain vaiheessa uusiksi.

”Vapautta enemmän

kuin koskaan”

Arto Luukkasen Projekti Putin täydentää hänen edelliset Venäjän historiaa käsittelevät teoksensa. Nyt valmistunut trilogia kertoo Venäjästä ja Neuvostoliitosta vuodesta 862 tähän päivään.

Kirjan julkistamistilaisuudessa ulkoasiainneuvos Antti Karppinen arvioi Venäjän nykytilannetta huomattavan myönteisin sanakääntein. Hänen mukaansa ihmiset eivät ole Venäjällä olleet koskaan niin vapaita kuin nyt. Jos haluaa huolehtia vain omista asioistaan, sen voi hyvin pitkälle tehdä omalla vastuulla ja omilla riskeillä.

Karppinen painotti, että Venäjälle on nyt kasvanut sellainen sukupolvi, joka tietää maailmasta enemmän kuin mikään aikaisempi. Mahdollisuudet tutustua maailmaan ovat ennennäkemättömät, ja siitä tehdään hänen mukaansa sekä tieteellisiä että psykologisia johtopäätöksiä. Hän odottaa Venäjälle uudenlaista järjestäytymistä, joka kohdistuu sekä aineellisen että aatteellisen omaisuuden suojeluun.

– Silloin järjestyy itsestään alhaalta ylös – mikä olisi Venäjän oloissa täysin yllättävä suuntaus – tietynlainen aatteellinen vallankumous. Yhteiskunta rupeaa järjestäytymään intressiryhmien mukaisesti. Vähitellen toteutuu se, mihin Putin pyrkii. Tehokas, epäbyrokraattinen koneisto rupeaa toimimaan yhä enemmän sovittujen sääntöjen mukaisesti, kansalaisten hyväksi. Alamaisista tulee vähitellen kansalaisia.

Ollako vai

eikö olla?

Arto Luukkanen itse samoin kuin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Katri Pynnönniemi eivät olleet yhtä vakuuttuneita uudistusten etenemisestä. Pynnönniemi huomautti, että tavoitteet linjattiin varsinkin Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella ja nyt on tullut niiden toteuttamisen aika. Mutta uhkana onkin vesitetty kompromissi.

Arto Luukkanen kirjoittaa kirjassaan Vladimir Putinista traagisena Hamlet-hahmona. Hänen mukaansa Venäjä samaan aikaan imitoi demokratiaa ja suuntaa kohti neuvostojärjestelmän palauttamista johonkin mittaan.

Putin nousi turvallisuuspoliisin miehenä valtaan estämään neuvostoaikana syntyneen imperiumin hajoamisen. Luukkasen sanoin kakkosketjun pelaaja joutui historian yllättävän käänteen vuoksi superliigaan ilman koulutusta tehtävään. Hän on joutunut tasapainottelemaan uudistajien ja sekurokratian vaatimusten välillä. Tässä kilpailutilanteessa sekurokratia vei voiton.

”Uudistajien ja teknokraattien vaatimien reformien käynnistämistä on hillinnyt neuvostomenneisyyden mentaliteetti ja turvallisuushakuinen politiikanteko. Valtion vahvistaminen ja federaation yhtenäisyyden varjeleminen on kahlinnut Kremliä samalla kun se on lisännyt näennäisesti sen valtaa”. Luukkanen kirjoittaa.

Uudistukset jäihin

viisi vuotta sitten

”Ollako vai eikö olla” -valinnassa Putin on Luukkasen mukaan ollut yhtä aikaa demokraatti, uudistaja, tsekisti ja vallankeskittäjä. Luukkanen kehuu Putinin menestyneen onnistuneesti tässä tasapainottelussaan. Venäjän historian pitkässä juoksussa hänet tullaan muistamaan menestyksellisenä johtajana.

Arto Luukkasen mukaan lännessä vallitsee osin harhakäsitys siitä, että Putin on vahva johtaja. Kun menneisyys on lyönyt kasvoille, niin tavallaan häneltä aika näyttää kuitenkin loppuvan kesken.

Vuodet 2000–2003 olivat Putinin Venäjän uudistusten aikaa, mutta monista syistä se jäi siihen. Ukrainan ja Georgian värivallankumoukset sekä terrori-iskut nostivat turvallisuusnäkökohdat etusijalle.

– Näistä saa aina hyvän syyn valvonnan kiristämiseen, Luukkanen sanoi.

Toiseksi hänen mukaansa suuri öljytulojen virta tuhosi motivaation ajaa uudistuksia.