Tuntematon sotilas: Väinö Linna ärsytti aikanaan kuten Kristian Smeds nyt

(Kansan Uutisten Viikkolehti 21.12. 2007)

Ilmestyessään Väinö Linnan Tuntematon sotilas aiheutti samanlaisen kiihkeän skandaali-keskustelun kuin Kristian Smedsin romaanista tekemä näytelmä nyt. Mutta siihen aikaan keskustelu ei ollut ohi kahdessa päivässä ja myös teosta moittineet tunsivat sen.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Kohu Kansallisteatterin Tuntemattomasta sotilaasta jäi juuri niin lyhyeksi kuin joku taisi tässä lehdessä ennustaakin. Kulttuuriskandaali sai väistyä tavanomaisen tissiviihteen tieltä kahdessa päivässä.

On niin 2000-luvulle ominaista, että suunnilleen samanlainen myrskyisä keskustelu, mihin romaanin ilmestyessä käytettiin yli puoli vuotta, päättyi nyt ennen kuin juuri kukaan oli edes nähnyt näytelmää.

1950-luvulla riideltiin siitä, antoiko Väinö Linna oikean vai väärän kuvan suomalaisesta korpisoturista ja upseereista. 2007 riideltiin siitä, antoiko Kristian Smeds oikean kuvan Linnan teoksesta. 50 vuodessa kiistellystä romaanista tuli vastoin Linnan tahtoa virallinen totuus Jatkosodasta. Poleeminen ja pyhiä arvoja keikuttava teksti muuttui pyhäksi ja koskemattomaksi.

Aikamme nopeus on hätkähdyttävää. Helsingin Sanomien ensimmäinen kritiikki Kansallisteatterin näytelmästä ilmestyi verkossa noin tunti sen jälkeen, kun lehdistöennakko oli päättynyt. Skandaali! kirkuivat lööpit ensi-iltaa edeltäneenä aamuna.

1950-luvulla reaktio

tuli hitaasti

Kun romaani aikoinaan ilmestyi, ensin ei tapahtunut mitään.

Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen 4 000 kappaleen painos ilmestyi kirjakauppoihin 3. joulukuuta 1954.

Arvosteluja alkoi ilmestyä verkalleen. Ensimmäisenä ennätti Hämeen Sanomat jo viides joulukuuta. Aktiiviupseeri ja entinen rintamasotilas Jaakko Toiviainen antoi romaanille varauksettoman tuen: Paras sotaromaani, mitä Suomessa oli koskaan kirjoitettu.

Seuraavan parin viikon aikana samanlaista innostusta Tuntemattomalle sotilaalle osoittivat mm. Kotimaa, Maaseudun Tulevaisuus ja Aamulehti, jonka upseeri-arvostelija Martti Santavuori totesi teoksen vallanneen mielen niin syvästi, että siitä oli vaikea palata takaisin arkeen. Santavuori tunnusti, etteivät johtajat sodassa läheskään aina täyttäneet heiltä edellytettyjä mittoja.

Romaani alkaa

muuttua myytiksi

Jouluaattona alkoi suitsutuksen toinen aalto: Jo silloin Tuntematonta sotilasta alettiin pitää jonkinlaisena dokumenttina Jatkosodasta, ei vain romaanina. Monet arvostelijat olivat itse sodankäyneitä miehiä ja halusivat todistaa, että juuri niin se meni. Suur-Keuruun Sanomien Aarre Ylhävaara vahvisti maaliskuussa 1955, että sotilaat taistelivat, purnasivat ja kaatuivat juuri sillä tavalla kuin Linna oli kuvannut.

Keväällä 1955 kirjasta alettiin etsiä yhä tiiviimmin yhtymäkohtia todellisuuteen. Saarijärveläinen Eetu Hyvämäki totesi Sampo-lehdessä Tuntemattoman sotilaan taistelujen seuranneen juuri saarijärveläisten vaiheita Jatkosodassa. Huhtikuussa samassa lehdessä ”tiedettiin”, että kahden romaanissa teloitetun miehen esikuvana oli ilmajokilaisten sotilaiden ampuminen syksyllä 1941.

Skandaali

joulun alla

Skandaaliksi Tuntematonta sotilasta alettiin viritellä vasta 16 päivää sen ilmestymisen jälkeen. Parissa pienemmässä lehdessä oli jo aiemmin valiteltu romaanin ikävää henkeä, mutta vasta 19. joulukuuta Helsingin Sanomien Toini Havu julisti Suomen kuuluisimmassa kirjallisuuskritiikissä romaanin yleiskuvan olevan valheellinen suhteessa sodan todellisuuteen. Linna ei Havun mukaan ymmärtänyt, että yksilöllisyyden korkein aste on se, kun ”yksilö vapaaehtoisesti alistaa itsensä yksilöä korkeamman asian palvelukseen.”

Vasta Toini Havun arvostelu käynnisti sen kirjallisen jatkosodan, jolle ei vertaa tästä maasta löydy. Kansalle kirja kävi kaupaksi kuin häkä, mutta osan upseereista se suututti pahan kerran. Silloinkin skandaalin äänitorvena toimi Ilta-Sanomat, jossa majuri Pauli Marttina ampui vuoden 1954 viimeisenä päivänä täyslaidallisen: Teos on eettisesti ala-arvoinen ja perustuu valheeseen eikä mihinkään todelliseen sotaan.

Vuoden 1955 alussa Tuntematon sotilas haukuttiin nimellä ja nimimerkillä Reservin Upseeri -lehdessä. Nimimerkin suojasta Linnan henkilöiden sanottiin olevan ”vähä-älyisiä pukareita, epäsosiaalisia purnaajia tai valtavia suunsoittajia.” Suuri osa nyt niin rakastetuista tuntemattomista näyttäytyi kirjoittajalle selvinä psykopaatteina.

Everstiluutnantti Paavo Susitaival palasi asiaan samassa lehdessä loppukeväällä ja valitti rivimiehen näkemyksen sodasta olevan pakosta rajallinen. Ja kun ”isänmaallinen aatepohja” oli niin heikko kuin Linnan sotilailla, niin silloin se vasta rajallinen olikin.

Väinö Linnan elämänkerran kirjoittanut Yrjö Varpio arvelee upseerien suuttuneen niin tavattomasti, koska heiltä puuttui kirjallista lukutaitoa. Heille teos näyttäytyi paljastuksia ja häväistyksiä täynnä olevana reportaasina eikä romaanina.

Upseerien rintama oli kuitenkin kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Puolustusvoimien myöhempi komentaja Yrjö Keinonen on muistelmissaan kertonut, että Katajanokan upseerikerholla järjestettiin tilaisuus, jossa oli määrä käynnistää kampanja Tuntematonta sotilasta vastaan. Upseeri toisensa jälkeen kuitenkin ilmoitti pitävänsä kirjaa loistavana ja hanke meni myttyyn.

Työkansan Sanomat

moitti ja kehui

Tukea Tuntematon-kriitikot saivat Kansan Uutisten edeltäjälehdiltä, joskin päinvastaisista syistä kuin upseerien kritiikki.

Arvo Turtiainen harmitteli Työkansan Sanomissa 23. joulukuuta 1954 romaanin jäävän puolinaiseksi, koska siitä puuttuu kotirintama, jossa käytiin ideologiset ja poliittiset taistelut. Määrätietoiset sodanvastustajat puuttuivat romaanista ja kuva kommunisti-Lahtisesta oli vääristelty.

Myös Vapaan Sanan Maija Savutie harmitteli tammikuussa ilmestyneessä arvostelussaan sodan kritiikin puutetta teoksessa. ”Linna tuntuu siis hyväksyvän kuvaamansa Jatkosodan”, Savutie paheksui.

Työkansan Sanomat palasi asiaan 23. tammikuuta ja silloin oli toinen ääni kellossa. Romaanista oli tullut jymymenestys, ja nimimerkki J.O. riemuitsi ”hurraa-isänmaallisten” saaneen nenilleen. Nyt romaani tulkittiinkin SKP:n pää-äänenkannattajassa voimakkaaksi vastalauseeksi sodalle ja sotaintoilulle. Tämä oli ärsyttänyt niitä, joille sota ”on liiketoimintaa, suurta seikkailua tai – meidän oloissamme – ainoa mahdollinen kanssakäymisen muoto naapurimme Neuvostoliiton kanssa.”

Linna astuu

julkisuuteen

Kansan kiinnostus Tuntematonta sotilasta kohtaan oli niin valtaisaa, että Finlaysonin tehtaan työläinen Väinö Linna joutui antautumaan haastattelujen ristituleen, vaikka se rooli tuntuikin vieraalta.

Tammikuussa 1955 Väinö Linna kertoi ensimmäiset tiedonmurut romaaninsa taustoista: Romaanin henkilöillä on esikuvat todellisuudessa eikä kirjan ole tarkoituskaan miellyttää kaikkia.

Kustantajan tiedotuslehdessä, WSOY:n Kirjasanomissa Väinö Linna avautui ensi kerran laajemmin ruotimalla kansallista uhrivalmiutta ja sodanjohtajien suosimaa elävän voiman käsitettä:

”...minä tahdoin näyttää, ettei se ole sen vähempää kuin eläviä ihmisiä, yksilöitä, persoonallisuuksia, joille elämä on yhtä tärkeä kuin kaikille ihmisille ja joiden elämän loppu hyvin usein merkitsi kaiken lisäksi sitä, että jonkin mökin nurkassa leski ja orvot nyyhkyttivät lohduttomasti itkunsa ainoana lohdutuksenaan pastorin ilmoitus siitä, että Jumala ja asevelijärjestö nyt ottavat tämän kaatuneen elatushuolet hartioilleen.”

Linnan mukaan monessa tapauksessa leskellä kuitenkin oli aiempaan kokemukseen perustuva tieto siitä, että sekä Jumala että asevelijärjestö ovat alakynnessä taistellessaan ihmisten raadollisuutta vastaan.

”Jatkosotaan

Pallen renkutuksilla”

Helmikuussa 1955 kirjailija tuli ensimmäisen kerran yleisötilaisuuteen kertomaan romaanistaan. Hän korosti tahtoneensa riistää sodalta kaiken arvon ja antaa sen eläväksi voimaksi kutsutuille sotilaille. Romaani oli romaani eikä mikään dokumentti, ja siinä mielessä alusta loppuun valhetta.

Samoihin aikoihin Linna vastasi romaanin ensimmäisenä ja myönteisesti arvostelleen kapteeni Jaakko Toiviaisen kirjeeseen, ja vertaili siinä kahta käytyä sotaa:

”Talvisotaan mentiin vakavin kasvoin, sielut valmistautuneina jännittämään kaikkensa, niin kuin sotaan pitääkin mennä...Jatkosota alkoi Pallen renkutusten hengessä ja päättyi teloituslaukauksiin.”

Oman pataljoonansa entiselle valistusupseerille Helge Ukkolalle Linna kirjoitti, ettei sota ole mitään ylevää juhlaa, vaan ”raskas ja järkyttävä kuoleman tie, Perkeleen aikaansaannos, ei Jumalan.”

Ensin luettiin,

sitten kommentoitiin

Kaikki eivät välittäneet väittää Linnalle vastaan argumenteilla, vaan hän sai kirjeitä, joissa oli ulosteita sekä kehotuksia painua omiensa luokse Moskovaan.

Lehtien yleisönosastoissa Tuntemattomasta kiisteltiin samalla lailla kuin nykyään internetin keskusteluryhmissä. Yhdellä poikkeuksella. Keskustelijat kuitenkin tiesivät, mistä puhuivat, teosta vastustaneet upseerit entisinä rintamamiehinä eritoten. Mutta myös ”kansa”, sillä maalis-huhtikuussa 1955 Suomen Gallup selvitti, että teoksella oli jo puoli miljoonaa lukijaa.

2000-luvun iltapäivälehtivetoisessa kulttuurikeskustelussa taas oikein ylpeillään sillä, että en ole näytelmää nähnyt enkä aio katsoakaan. Ja tämän perusteella iltapäivälehdet julistavat ”kansan” tuomion.

Lähde: Yrjö Varpio: Väinö Linnan elämä. WSOY 2006.