Ilkka Remes popularisoi hienosti tiedettä / Osallistu dekkarikisaan

(Kansan Uutisten Viikkolehti 9.11. 2007)

Ilkka Remes: Pahan perimä. WSOY 2007. 539 sivua.

Pahan perimä on Ilkka Remeksen yhdestoista trilleri. Se on myös hänen parhaansa. Silti, vaikka niissä kymmenessä ensimmäisessäkin on useita valioluokan saavutuksia.

Ilkka Remes on turbotoiminnan mestari, mutta hän on koko uransa etsinyt toisenkinlaista kerrontatapaa. Rauhallisemman jännityksen luomisessa hän ei ole aiemmin onnistunut, mutta nyt homma toimii. Tällaisen romaanin pakollinen loppukiihdytyskin on enemmän tyylikäs kuin täyteen ahdettu kilpajuoksu.

Tieteen etiikka on vähitellen noussut Ilkka Remeksen keskeisimmäksi teemaksi. Nytkin hän on aivan perimmäisten kysymysten äärellä. Natsi-Saksassa tiedettä tehneiden vanhempien suomalaispoika saa tuta, että isien ja äitien pahat teot tunkevat väkisin myös nykyisyyteen.

Se, mikä 1930-luvulla kaikkialla länsimaailmassa, myös Suomessa, oli pyrkimystä ihmisjalostukseen, eugeniikkaan, muuttui jossain vaiheessa genetiikaksi, mutta perimmäinen pyrkimys on sama, Remes väittää.

Parhaissa kirjoissaan Ilkka Remes on lahjakas tieteen popularisoija. Pahan perimän lähdeaineistona hän mainitsee lähes 40 tutkimusta. Osalla kirjan henkilöistä on aidot esikuvat natsi-Saksassa vaikuttaneista tiedemiehistä ja -naisista, jotka ajattelivat tekevänsä vain tiedettä ilman sen kummempia poliittisia tarkoitusperiä. Se, että tutkimusmateriaali tuotiin keskitysleireistä, ei heitä häirinnyt.

Vaikka natsien rotuopit suunnilleen tuntisikin, niin silti Pahan perimä on paikoin hirveää luettavaa. Ilkka Remes tuntuu tavoittavan jotain aivan olennaista siitä kylmyydestä, millä huippuälykkäät ihmiset voivat tietyissä olosuhteissa sivuuttaa toisten kärsimykset.

Tämä ei koske vain natseja.

Natsi-Saksan ihmiskokeita rahoitti mm. amerikkalainen Rockefeller-säätiö. Sodan jälkeen saman säätiön rahoituksella samanlaisia kokeita jatkettiin Yhdysvalloissa, ja pitkälti vielä samojen tutkijoiden voimin. Radioaktiivisten aineiden vaikutusta ihmiseen tutkittiin ruiskuttamalla koehenkilöihin plutoniumia suonensisäisesti.

Siis 1950-luvun Yhdysvalloissa, ei 1930-luvun Saksassa.

Valitse Suomen paras jännäri

Suomi täyttää kuukauden kuluttua 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi jo perinteeksi muodostuneessa Viikkolehden dekkarikisassa valitaan Suomen parasta jännityskertomusta.

Kysymys on muotoiltu näin siksi, että äänestää voi romaanien lisäksi myös novellia, tv- tai elokuvakäsikirjoitusta ja miksei vaikka kuunnelmaa. Ainoa kriteeri on, että tarina on vastaajan mielestä luokiteltavissa dekkariksi / jännityskertomukseksi ja sen kirjoittaja on suomalainen.

Valita voi noin sadan vuoden aikana ilmestyneistä tarinoista, sillä ensimmäisinä suomalaisina jännäreinä pidetään Rikhard Hornanlinnan vuonna 1910 ilmestyneitä novelleja Kellon salaisuus ja Lähellä kuolemaa. Uusin on Matti-Yrjänä Joensuun romaaniin perustuva tv-sarja Rakkauden nälkä.

Ehdokkaita riittää. Pelkästään suomalaisia rikosromaaneja julkaistaan kymmeniä vuodessa.

Siis: Mikä on kaikkien aikojen paras suomalainen jännityskertomus?

Vastaa viimeistään perjantaina 23. marraskuuta ja perustele vastauksesi myös kunnolla, mutta kuitenkin tiiviisti. Kyselyn tulokset julkaistaan Viikkolehdessä itsenäisyyspäivän aattona.

Palkinnot ovat muhkeita kirjapaketteja, joista tänä vuonna saattaa uusien jännäreiden lisäksi löytyä muunkinlaisia teoksia.

Vastaukset sähköpostilla osoitteeseen kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi tai kirjepostilla osoitteeseen Kai Hirvasnoro / Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki. Kisaan vastataan omalla nimellä ja jos haluaa olla mukana palkintoarvonnassa, niin postiosoite mukaan.

Vastata voi myös kommentilla tähän blogiin, mutta silloinkin mukana on oltava nimi ja osoite.