torstaina, helmikuuta 15, 2007

Yhdeksän kuukautta, jotka järisyttävät kansakuntaa

(Kansan Uutisten Viikkolehti 9.2. 2007)

KAI HIRVASNORO

Hyvä on, myönnetään pois. Viikkolehtikin oli siellä.

Meidän lisäksemme paikalla olivat kaikkien kolmen yhtiön tv-uutiset, politiikan toimitusten konkarit ja vikkelät viihdetoimittajat iloisessa sekamelskassa Marskin tuiman katseen alla. Ja kaikki vain sen takia, että nyt julkistettiin yhden myöhemmin helmikuussa ilmestyvän kirjan kansi.

Syksyn kuumimpaan sesonkiaikaan Helsingissä järjestetään kymmenenkin kirjainfoa viikossa. Mutta tiedotustilaisuuksia tulevista kirjoista ei viime vuosilta muistu mieleen kuin puhemies Paavo Lipposen muistelmista, joita hän alkaa nyt keväällä kirjoittaa.

Kustantaja Kari Ojala sanoo Susan Kurosen kirjaa yhteiskunnalliseksi dokumentiksi. Suhde kesti yhdeksän kuukautta ja kymmenen päivää. Sen julkinen ruodinta on kohta kestänyt kauemmin kuin Kurosen rakkaustarina pääministerin morsiamena.

Susan Kurosesta on tullut aivan omanlaisensa tapaus turhien julkkisten monilukuisessa kaartissa. Hän on ainoa, jota vaaditaan yleisönosastoissa pitämään jo suunsa kiinni. Internetissä voi allekirjoittaa adressin ”Susan Kuronen -lopeta se avautuminen.” Se on yksi Adressit.com-sivun suosituimmista, nimiä oli keskiviikkona aamupäivällä 5 041.

Koska Viikkolehti on johdonmukaisesti pienen ihmisen puolella, me emme yhdy yleisiin riekkujaisiin, että Susan on bimbo, joka ei enää osaa olla ilman julkisuutta ja joka yrittää nyt rahastaa lyhyen suhteensa Matti Vanhaseen.

Jos se, mitä Susan Kuronen sanoo on totta, niin rahastajat ovat tässäkin tapauksessa ihan muualla. Kuronen nimittäin sanoo antaneensa kymmenen haastattelua, mutta silti hänestä on tehty 200 juttua ja lukematon määrä lööppejä.

Tässä tapauksessa tiedotusvälineiden totaalisesti journalismista irronnut osa teki ensin rahaa skandaalijulkisuuden imuun joutuneella ja sen pelisäännöistä tietämättömällä yksinhuoltajalla ja sitten vielä raatelee hänet rahastaessaan viimeisenkin euron, mutta vaaniessaan samaan aikaan seuraavaa ymmärtämätöntä uhria.

Mutta itsensä ja varsinkin lastensa takia Susanin olisi viisainta lopettaa omaltakin puoleltaan se avautuminen.