Claes Anderssonin muistelmat

Esko Seppänen on
agitaattori ja sumuttaja

(Kansan Uutisten Viikkolehti noin vuonna 2000)

KAI HIRVASNORO

Claes Andersson ja Esko Seppänen olivat Vasemmistoliiton näkyvimmät nimet1990-luvun alkupuolella. Työtoveruus muuttui kuitenkin välirikoksi, jota Andersson kuvaa laajasti ja rajusti muistelmakirjassaan. Itse hän katsoo muuttuneensa politiikassa oppositiohenkisestä vapaasta intellektuellista yhteistoimintamieheksi.

Vasemmistoliiton entisen puheenjohtajan Claes Anderssonin muistelmat "Kaksitoista vuotta politiikassa - Katkelmia, muistikuvia, unia" ilmestyIvät Leena Vallisaaren suomentamana ja WSOY:n kustantamana.

Anderssonin kirja ei ole perinteinen poliittinen muistelmateos. Hän kirjoittaa sopineensa itsensä kanssa yhdestä ainoasta säännöstä: älä kirjoita mitään, mitä et itse jaksaisi lukea. Alaotsikkonsa mukaisesti kirja onkin kuvaus poliitikko-Anderssonin lisäksi sydänongelmien kanssa kamppailevasta yksityishenkilö-Anderssonista, joka toipuu vaikeasta leikkauksesta.

Osuvasti hän havainnoi, miten poliittinen julkisuus vaikuttaa ihmiseen ja millainen laitos eduskunta on. Kirjassa ei juuri käydä läpi yksittäisiä poliittisia tapahtumia eikä siinä kahta poikkeusta lukuunottamatta arvioida laajemmin muita poliitikkoja.

Noista poikkeuksista toinen on entinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö, joka on kirjassa saanut oman lukunsa. Toinen on Claes Anderssonin kanssa yhtä aikaa eduskuntaan valittu Esko Seppänen. Seppästä hän roimii yllättävän kovilla sanoilla ja purkaa tuntojaan moneen eri kertaan.

Lentäviä lauseita
liukuhihnalta

Aloitin KU:n eduskuntatoimittajana syyskuussa 1987, vain muutama kuukausi vaalien jälkeen, joissa Claes Anderssonista ja Esko Seppäsestä tuli kansanedustajia. Alussa he olivat läheisiä työtovereita. Näytti siltä, että kokenut kehäkettu Seppänen oli ottanut tehtäväkseen opastaa puoluepolitiikassa kokemattoman Anderssonin sisälle systeemiin.

Andersson itse kirjoittaa tulleensa Seppäsen kanssa aluksi hyvin toimeen,"mutta vuosien varrella ajauduimme törmäyskurssille, ja hänestä tuli yksi kiivaimpia vastustajiani." Syy törmäykseen oli Claes Anderssonin mukaan se, että heillä oli ja on edelleen eri käsitys siitä, mikä on politiikassa sallittua ja toivottavaa, ja millä keinoilla tavoitteisiin tulee pyrkiä.

"Seppänen suhtautui ja suhtautuu yhä erittäin kriittisesti yhteistyöhön sosiaalidemokraattien kanssa. Hän ei suvainnut myöskään meikäläisten ammattiyhdistysjohtajien politiikkaa ja teki aina tilaisuuden tullen parhaansa heidän tahraamisekseen ja heidän uskottavuutensa horjuttamiseksi", Andersson kirjoittaa.

Esko Seppäsen hän katsoo tuottavan kansantajuisia lentäviä lauseita liukuhihnalta kuin mainostoimisto. "Tilaa ei jää pohdinnoille, keskustelulle eikä epäilyksille. Seppänen on jo aikaa ollut selvillä lopullisesta kannastaan, kun me muut vasta rupeamme kokoamaan selvitettävänä olevaan kysymykseen liittyviä tietoja, tutustumaan ongelmiin ja keskustelemaan niistä."

Valta turmelee
vaikkei sitä ole

Esko Seppäsen lentävistä lauseista Claes Anderssonin suosikki on tämä:"Valta turmelee - myös sen, jolla sitä ei ole." Faktoja Esko Seppänen näytti Anderssonin mukaan tarvitsevan vain sikäli, kun ne vahvistivat hänen omia käsityksiään. "Agitaattorina ja sumuttajana hän on Suomessa lähes omaa luokkaansa. Hän haistaa erehtymättä, mistä tuuli milloinkin puhaltaa. En voinut sietää hänen taipumustaan puuttua asioihin ja hyötyä toisten tietämättömyydestä, epävarmuudesta ja pelosta."

Oppositiohengestä
yhteistoimintamieheksi

Anderssonin ja Seppäsen välirikko kulminoitui vuoden 1995 hallitusratkaisuun ja Suomen EU-jäsenyyteen. Molemmissa kysymyksissä Vasemmistoliiton silloin näkyvimmät kasvot olivat eri leireissä.

Claes Andersson kirjoittaa kasvaneensa hallitusyhteistyön ja EU-yhteistyön kannattajaksi vähitellen. Kirjailijana ja "vapaana intellektuellina" hän oli suhtautunut pohjimmiltaan kriittisesti vallanpitäjiin ja muihin"pamppuihin."

"Nyt yritän nähdä itsessäni tapahtuneen muutoksen: poliittisesta oppositiomiehestä ja Länsi-Euroopan yhdentymisen kiivaasta vastustajasta yhteistoimintaihmiseksi, joka edisti parhaansa mukaan vasemmiston yhteistyötä ja josta tuli aina vain vakuuttuneempi Euroopan yhdentymisen ja jopa yhteisen valuutan kannattaja."

Claes Andersson koki eduskuntaan tullessaan oppositioroolin itselleen luontevana, mutta väliaikaisena vaiheena, valmistautumisena hallitusvastuuseen. Esko Seppäsen ja entisten taistolaisten hän katsoo pyrkineen tekemään oppositioroolista pysyvän.

Oppositiossa olo alkoi Anderssonista tuntua vieraalta toisen kauden alussa porvarihallituksen aikana. Opposition retoriikka oli lehteriyleisön huviksi esitettyä näytelmää.

Vasemmistoliitto oli kaudella 1991-1995 oppositiossa yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa ja hallitusvastuuseen valmistautuminen alkoi tuolloin. Pitkän oppositiovaelluksen pelättiin heikentävän puolueen uskottavuutta. Lisäksi Vasemmistoliitossa pidettiin todennäköisenä, että vuoden 1995 vaalien jälkeen SDP nousee johtavaksi hallituspuolueeksi. Tällöin Vasemmistoliiton asema sekä vasemmiston yhteistyössä että suhteessa ay-liikkeeseen olisi entistä ongelmallisempi, jos puolue jatkaisi oppositiossa.

"Ammattiliittojen vasemmistoliittolaiset ajautuisivat lojaalisuuskonfliktiin, suorastaan skitsofreeniseen tilanteeseen", Andersson pohtii.

Esimakua tulevasta

Esko Seppänen sanoutui irti hallitusyhteistyöstä heti hallitusneuvottelujen päätyttyä huhtikuussa 1995. Anderssonin mukaan hän lupasi kuitenkin tulevan pääministeri Paavo Lipposen kuullen, ettei toimi aktiivisesti hallitusta vastaan.

"Se tapahtui seitsemältä aamulla hallitusohjelman puinnissa valvotun yön jälkeen. Kahdeksalta, kun juhlallisesta lupauksesta oli kulunut vasta tunti, kuulin kuinka toveri Seppänen radion aamu-uutisissa sanojaan säästelemättä reposteli hallitusohjelmaa ja julisti sen kelvottomaksi. Sain esimakua siitä, mitä tuleman piti."

Claes Anderssonin mukaan Vasemmistoliitto päätyi hallitusvastuun kannalle perusteellisten tutkimusten ja analyysien jälkeen. Hallitusta sitoi ohjelma, jossa oli määritetty työllisyyttä, valtionvelkaa ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta koskevat tavoitteet. Lisäksi puolueen oli oltava syventämässä ja demokratisoimassa yhteistyötä EU:ssa, hän perustelee hallitukseen osallistumista.