torstaina, tammikuuta 18, 2007

Uusi kylmä sota käydään energiasta, ei ideologiasta (Osa 1/3)


(Kansan Uutisten Viikkolehti 12.1. 2007)

Kylmä sota julistettiin päättyneeksi parikymmentä vuotta sitten. Ideologinen vastakkainasettelu päättyi käytännössä Berliinin muurin murenemiseen. Uusi, ehkä jo nyt käynnissä oleva kylmä sota ei piittaa ideologioista, vaan sitä käydään vähitellen hupenevista öljy- ja maakaasuvaroista.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Taistelu luonnonvaroista, ennen muuta öljystä, saattaa olla kansainvälistä politiikkaa eniten määräävä tekijä lähestyttäessä 2010-lukua. Pinnan alla uusi kylmä sota energiavaroista on käynnissä jo nyt.

Tämä johtuu siitä, että kahden vastakkaisiin suuntiin kulkevan ja koko maailmaa heiluttavan käyrän leikkauspiste lähestyy vääjäämättä. Toinen käyrä kertoo, että öljyn tuotannon huippu, ns. peak oil, on maailmanlaajuisesti korkeintaan kymmenen vuoden päässä ja sen jälkeen öljyä tuotetaan aina vain vähemmän. Joidenkin tutkijoiden mukaan huippu on saavutettu jo nyt.

Mutta samaan aikaan kun öljyvarat hupenevat ja muuttuvat vaikeammin hyödynnettäviksi, öljyn tarve ja kulutus kuitenkin kasvavat kaiken aikaa. Viime vuonna ihmiskunta kulutti öljyä 83 miljoonaa barrelia päivässä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ennusteiden mukaan kulutus nousee 90 miljoonaan barreliin vuonna 2010, siis vain kolmessa vuodessa, ja 115 miljoonaan barreliin vuonna 2030. Yhä suurempi osa ihmiskuntaa hamuaa hyödykettä, jota on jäljellä aina vain vähemmän.

Hurjimmissa arvioissa öljyn hinta nousee 200:aan, jopa 250 dollariin barrelilta. Viime kesän ennätyshinta oli runsaat 78 dollaria.

Maakaasua riittää IEA:n mukaan 30-40 vuodeksi. Pahimmin hiilidioksidia ilmakehään päästävää kivihiiltä sen sijaan riittää kauas tulevaisuuteen.

Kaikki katsovat
nyt Afrikkaan

Taistelu öljystä ja myös maakaasusta synnyttää uudenlaisia liittoumia ja nostaa aiemmin vähämerkityksellisiä alueita kansainvälisen huomion keskipisteeseen. Ei liene sattumaa, että Yhdysvallat suunnittelee uuden sotilaallisen komentokeskuksen perustamista Afrikkaan juuri nyt. Tähän asti Afrikka ei ole juuri Yhdysvaltoja kiinnostanut, mutta energiaa hurjan talouskasvunsa vuoksi nielevä Kiina on tehnyt tukuittain öljysopimuksia Afrikassa ja manner on myös monien elektroniikkateollisuudelle välttämättömien mineraalien lähde.

Afrikka on yksi uuden kylmän sodan näyttämö. Siitä sarjan toisessa osassa.

Toinen kuuma piste on öljy- ja kaasurikas Keski-Aasia, johon keskitytään sarjan kolmannessa osassa.

Samaan aikaan, kun energian kysyntä kiihtyy, nykyistenkin öljy- ja kaasuvarojen hyödyntäminen on erilaisten kriisien takia muuttunut epävakaammaksi. Nigerian tapaisissa suurissa öljyntuottajamaissa tuotanto katkeaa tämän tästä hallituksen ja sitä vastaan taistelevien sissien yhteenottojen takia. Eurooppaa hermostuttaa suuri riippuvuus Venäjän maakaasusta. Irakin öljyreservit ovat maailman neljänneksi suurimmat, mutta maan öljyntuotanto on edelleen kaukana sotaa edeltäneestä tasosta.

Ja sitten on vielä Iran, jota länsi tarvitsee enemmän kuin Iran länttä, kuten presidentti Mahmud Ahmandinejad on sanonut.

Siinä missä länsimaat puuhaavat talouspakotteita ydinohjelman takia, ovat Kiina ja toinen nouseva suurvalta Intia tehneet suurkauppoja Teheranissa. Suunnattomien öljyvarojensa lisäksi Iranilla on Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat kaasuvarannot.

Iran on jälleen yksi näyttämö energiasta käytävässä kylmässä sodassa.

Fossiilisia on
vaikea korvata

Energian saannin epävarmuutta lietsoo entisestään se, että öljyä tuottavat maat toimivat jo nyt Irakia lukuunottamatta kapasiteettinsa äärirajoilla. Häiriötä yhdessä paikassa ei voi kompensoida lisäämällä tuotantoa toisessa.

Maailmasta tuskin löytyy asiantuntijaa, joka ei uskoisi halvan öljyn ja halvan kaasun aikojen päättyneen lopullisesti.

Uudet uusiutuvat energialähteet valmistuvat hitaasti korvaamaan fossiilisia polttoaineita. Tuotannon ja varsinkin tulevan kysynnän välinen aukko on niin massiivinen, ettei esimerkiksi ydinvoimastakaan ole patenttiratkaisuksi.

Professori Helge Lemmetyinen Tampereen teknillisestä yliopistosta on kuvannut energian tarpeen ja tuotannon välistä aukkoa niin, että elintason nousu ja väestönkasvu lisäävät kulutuksen tarpeen kolminkertaiseksi 30 vuodessa. Vajaus tulee olemaan 25 terawattia ja sen kattaminen on jotenkin ratkaistava.

Ydinvoimalla se ei onnistu:

– Vaikka oletettaisiin, että uraania riittäisi, niin 25 terawattia edellyttää maapallolle 25 000 uutta tuhannen megawatin voimalaa, Lemmetyinen sanoi Suomen Akatemian tilaisuudessa joulun alla.

Se tarkoittaisi 833 ydinvoimalaa joka vuosi seuraavan 30 vuoden ajan.

Tuulivoimaloita saman energiantarpeen tyydyttämiseen tarvittaisiin 833 000 vuodessa.

Toisaalta jos aurinkoenergia saataisiin tuotantoon, niin se tuottaisi tarvittavan lisätarpeen 1,5 tunnissa ja arvioidun 45 terawatin kokonaiskulutuksen 2,5 tunnissa. Mutta aurinkoenergian hyödyntämisen kautta vetytalouteen pääseminen kestää sekin Helge Lemmetyisen arvion mukaan vielä parikymmentä vuotta.

Ihmisoikeudet
eivät paljoa paina

Luonnonrikkauksilla tuppaa olemaan sellainen ominaisuus, että ne muuttuvat herkästi kiroukseksi kansalaisille niissä maissa, missä öljyä, kaasua ja mineraaleja on paljon. Voitot kulkeutuvat korruptoituneiden johtajien pankkitileille ja aseisiin. Kansalaiset ovat puilla paljailla, ja kaivoksilla ja kaasukentillä työtä tehdään lähes orjan oloissa. Usein vitsauksena ovat myös sisällissodat.

Uusikaan kilpajuoksu luonnonvaroista ei näytä ainakaan lyhyellä tähtäimellä koituvan köyhyydessä elävien kansojen onneksi. Demokratiasta ja ihmisoikeuksista puheissaan huolta kantavat länsijohtajat katsovat hirmuhallituksia läpi sormien, voimalla etenevä Kiina ei edes teeskentele tässä suhteessa.

Esimerkiksi Azerbaidzhan on ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan läpeensä korruptoitunut, opposition kovalla kädellä tukahduttanut ja kidutukseen syyllistyvä maa. Tämä ei estänyt Yhdysvaltain energiaministeriötä lähettämästä edustajaansa öljy- ja kaasuputken avajaisiin toukokuussa 2005. Putki kuljettaa öljyä ja kaasua Azerbaidzhanista Georgian kautta Turkkiin ja se kuuluu Yhdysvaltain lempihankkeisiin, koska putki kilpailee Venäjän ja Iranin vastaavien hankkeiden kanssa.

Samoihin aikoihin länsijohtajat kilpailivat myös viime kuussa kuolleen Turkmenistanin presidentin Saparmurad Nijazovin suosiosta, mutta Nijazovilla olikin takataskussaan käytännössä yksinoikeus maan kaasuvarojen hyödyntämiseen.

Kiinan nousu
muuttaa peliä

Kiinan kommunistijohtajat puolestaan veljeilevät kaikkien kanssa, joilla on öljyä. Ilman estoja kumppaneiksi kelpaavat oikeistodiktaattorit Afrikassa, islamistijohtajat Lähi-idässä ja vasemmistopresidentit Latinalaisessa Amerikassa. Kiina on vuosia ollut Darfurin kansanmurhasta syytetyn Sudanin tuki. Viisi prosenttia Kiinan tuontiöljystä on peräisin Sudanista.

Vielä 1950-luvulla Kiina oli Aasian suurin öljynviejä. 1990-luvun alkuun asti se oli omavarainen, mutta sitten talousuudistukset alkoivat purra ja nyt Kiinasta on tullut maailmanlaajuisen energiapelin kiihkein toimija. Autot, jääkaapit, tuulettimet ja tehtaat nielevät öljyä, kaasua ja hiiltä kiihtyvällä vauhdilla. Vuonna 2004 Kiina yksin vastasi 36 prosentista maailman öljynkulutuksen kasvusta.

Ja kaksi vuotta aiemmin Kiina ohitti Japanin maailman toiseksi suurimpana öljynkuluttajana. Nyt sen edellä on enää Yhdysvallat. Jos kiinalaiset kuluttaisivat energiaa yhtä tuhlaillen kuin amerikkalaiset, maailma olisi tuhon oma. Keskivertoamerikkalainen kuluttaa öljyä 13 kertaa enemmän kuin keskivertokiinalainen. Amerikkalaisella elämänmuodolla kiinalaiset yksin kuluttaisivat 90 miljoonaa barrelia öljyä vuorokaudessa, siis enemmän kuin sitä nyt tuotetaan koko maailmassa.

Öljyn lisäksi kiinalaiset raapivat maasta kaiken irtoavan hiilen ja rakentavat suuria vesivoimaloita, mutta investoivat onneksi samaan aikaan myös vaihtoehtoisiin energialähteisiin. Silläkin alalla siitä on tulossa maailman johtava maa, kuten myös ydinenergian tuotannossa.

Kiina ja USA
törmäyskurssilla

Iranista Kiina tuo 13 prosenttia öljystään. Maat ovat solmineet jopa 30-vuotisia öljysopimuksia ja lisäksi valtion omistama, Beijingissä toimiva Sinopec-yhtiö on tekemässä jätti-investointia iranilaiselle maakaasukentälle.

Iran-yhteistyö on yksi niistä alueista, missä Kiina on törmäyskurssilla Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvallat on ajanut sen takia pakotteita kiinalaisia yrityksiä vastaan ja toissa vuonna se esti kiinalaista CNOOC-yhtiötä ostamasta amerikkalaista Unocal-öljy-yhtiötä vedoten strategisiin kansallisiin intresseihin. Tämä siitä huolimatta, että kiinalaisen yhtiön tarjous oli korkein.

Vastaiskuna Kiina on iskenyt silmänsä Yhdysvaltain perinteisesti tärkeisiin kauppakumppaneihin. Se on tehnyt suuria rautamalmi- ja maakaasukauppoja Australian kanssa ja investoinut miljoonia energiaprojekteihin Kanadassa. Myös Yhdysvaltain vaikutusvaltaa karsastavat Latinalaisen Amerikan maat tekevät mielellään kauppoja Kiinaan.

Nyt nousee
myös Intia

Uusin iso tulokas maailman energiapelissä on Intia, joka ei kuitenkaan ole yhtä ketterä kuin Kiina. Kiinan valttikortti on se, ettei keskusjohtoisessa maassa ole demokratiaa. Kun kiinalainen CNOOC ja Intian valtion omistama yhtiö kilpailivat nigerialaisesta öljy-yhtiöstä, niin intialainen yhtiö voitti tarjouskilvan, mutta hävisi kaupan, koska Intian hallitus esti sen.

Miljardi intialaista ovat hekin riippuvaisia tuontienergiasta. Se tuo öljystään 70 prosenttia ja maakaasustaan 50 prosenttia. Kiinalaisia lukuja hipovat kasvuprosentit takaavat, ettei energiantarve maassa ole ainakaan vähenemään päin. Intialle tärkeitä tuontimaita ovat Saudi Arabia, Iran ja Myanmar.

Yhdysvallat
joutuu ahtaalle

Kaiken tämän kehityksen keskellä Yhdysvallat on tukalassa tilanteessa. Muuten tuhlarien maassa ei olisi viime vuonna käynnistetty varovaisia kampanjoita energian säästämisen edistämiseksi. Bensa on Amerikassa vielä halpaa eurooppalaisesta näkökulmasta, mutta silti se kallistui 90 prosenttia vain parissa vuodessa.

Ei ihme, että George W. Bushin hallinnon ensimmäisiä suuria strategiapapereita vuonna 2001 oli kysymys energian saannin turvaamisesta ulkopolitiikan yhtenä keskeisimmistä haasteista. Jo ennen terrorismin vastaista sotaa Bushin hallitus varoitti Saddam Husseinin hegemoniasta Persianlahdella, mutta ei joukkotuhoaseiden tai terrorismin tuottajana, vaan energiavarojen kontrolloijana.

Irakista tuli sittemmin täydellinen fiasko Yhdysvalloille. Konfliktiin maa on ajautumassa myös Iranin ja Kiinan kanssa.

Ja entisellä omalla takapihalla on vielä Venezuelan presidentti Hugo Chavez, jolla on valta pitkälti lamauttaa pohjoisen suuren naapurinsa verenkierto. Yhdysvallat on Venezuelan tärkein asiakas öljyn ostajana ja Venezuela Yhdysvalloille tärkeimpiä öljyä myyviä maita Saudi Arabian, Meksikon ja Kanadan ohella.

Nyt Venezuelalla riittää potentiaalisia asiakkaita Kiinaa myöten ja Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunta vaatikin viime vuonna hätäsuunnitelmaa siltä varalta, että Venezuelan öljy karkaa sen ulottuvilta. Viime kesänä valmistunut parlamentaarinen raportti varoitti, ettei Venezuelan öljyn korvaavia reservejä löydy maailmalta ja tuonnin ehtyminen nostaisi öljyn hintaa 15 prosentilla.

Venäjä kuuluu
pelin voittajiin...

Edellisen kylmän sodan hävinnyt Venäjä kuuluu nyt todennäköisiin voittajiin. Boris Jeltsinin kaoottisina vuosina yksityistetyt energiayhtiöt on pantu kovin ottein kuriin ja palautettu valtion hallintaan. Energia ja valtio kietoutuvat niin pitkälle toisiinsa, että mahtiyhtiö Gazpromin hallituksen puheenjohtaja Dimitri Medvedev on myös Venäjän varapääministeri.

Venäjällä riittää myytävää öljyä ja kaasua hamuaville markkinoille. Se on maailman suurin maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljyn viejä.

Suomen Pankin tuoreimman Venäjä-katsauksen mukaan öljyntuotannon kasvu on kuitenkin parina viime vuonna hidastunut ja raakaöljyn vienti jopa aavistuksen vähentynyt. Öljyjalosteiden vienti puolestaan on reippaassa kasvussa. Raakaöljyn vientiverotuksen kiristyminen on lisännyt venäläisten öljy-yhtiöiden omaa jalostustoimintaa ja jalosteiden vientiä. Jalosteiden osuus viennin määrästä on nyt noin kolmannes.

Kireän verotuksen ja öljysektorilla viime vuosina koetun epävarmuuden lisäksi öljysektorin tuotannon kasvua hidastaa Suomen Pankin mukaan kapasiteettirajoite, koska nykyinen tuotanto perustuu pitkälti neuvostoajan infrastruktuuriin. Tuotannon ja viennin volyymien nopea kasvattaminen vaatisi merkittäviä investointeja, mutta tällä hetkellä öljysektorin epävakaa lainsäädännöllinen tilanne sekä poliittiset riskit energiasektorilla ovat niiden esteenä. Korkeiden hintojen vuoksi öljyjalosteiden viennin arvo kasvoi kuitenkin vuoden aikana peräti 42 prosenttia.

...ellei LNG-buumi
sekoita pasmoja

Venäjän kulta-aika saattaa kuitenkin päättyä odotettua nopeammin. Suomen Pankki on arvioinut, että öljyn tuotanto saattaa kääntyä laskuun jo muutaman vuoden kuluttua.

Kaasukivijalkaa taas uhkaa Norja.

Hammerfestin lähelle on parhaillaan rakenteilla valtava maakaasua nesteyttävä laitos. Sen valmistuttua Norja ryhtyy kuljettamaan nesteytettyä Barentsinmeren maakaasua laivoilla ympäri maailmaa. Venäjän Ukrainan ja viimeksi Valko-Venäjän kanssa käymät kiistat maakaasun hinnasta ovat huolestuttaneet Eurooppaa riippuvaisuudesta vain yhdestä tuottajasta. Tuo riippuvuus on kohta ohi, kun Norja saa tämän vuoden aikana tuotannon käyntiin Lumikiksi nimetyltä kaasukentältä noin 140 kilometrin päästä tulevasta nesteytyslaitoksesta.

Näihin aikoihin asti kyseisellä LNG-kaasulla on ollut kysyntää lähinnä vain Japanissa ja Etelä-Koreassa. Yhdysvalloissa toimii jo seitsemän LNG-terminaalia ja 59 uutta on suunnittelupöydällä. Euroopassa terminaaleja on 13, seitsemää rakennetaan ja 19 on suunnitteilla.

LNG-kaasu on kalliimpaa kuin putkia pitkin kuljetettu maakaasu. Länsimaat näyttävät kuitenkin maksavan mielellään erotuksen hintana Venäjää paremmasta toimitusvarmuudesta.

Lumikki-kaasukentän on tarkoitus olla tuotannossa 30 vuotta.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

hahalaaaaaaaa

1:26 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

hahalaaaaaaaa

1:26 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

hahalaaaaaaaa

1:26 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home