Tätä Esko-Juhani Tennilä on kaivannut koko uransa:

Radikalismia, perkele!

(Kansan Uutisten Viikkolehti syksyllä 2004)

Ensin Esko-Juhani Tennilä pettyi sosiaalidemokraattien maltillisuuteen, sitten tamperelaisten SKP:n enemmistöläisten. Poliittinen koti löytyi vihdoin vähemmistöstä, mutta heidänkin kanssaan tiet erosivat 1990-luvun alussa Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen. "Selkeä vasemmistolainen linja" on ollut Tennilän mottona yli 30 vuoden ajan.

KAI HIRVASNORO

Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä viettää vuonna 2005 eräänlaista 30-vuotistaiteilijajuhlaa. Hänet valittiin ensi kerran eduskuntaan vuonna 1975.

30 vuotta eduskunnassa ei ole ennätys. Johannes Virolainen toimi kansanedustajana yli 40 vuotta. Mutta yhdessä suhteessa Tennilä on tehnyt ennätyksen, jota ei enää rikota. Hän on laskutavasta riippuen edustanut neljää, jopa viittä ryhmää eduskunnassa. Tennilä toimi ensin yli kymmenen vuotta SKDL:n kansanedustajana. Kauden 1987 - 1991 hän edusti Devaa, seuraavan Vasemmistoliittoa ja sitä seuraavanVasemmistoliitosta erotettujen vasemmistoryhmää kunnes palasi Vasemmistoliittoon 1999.

Näiden lisäksi Esko-Juhani Tennilä edusti vuoden 1983 vaalien jälkeen lyhyen aikaa eduskunnassa vain itseään ja lappilaisia äänestäjiään. SKP:n hajoamiskahinoissa Tennilää ei hyväksytty SKDL:n vaalilistalle Lapissa ja hän rynnisti eduskuntaan omin voimin ja 15 000 äänestäjän tuella. Tennilää ei kuitenkaan ihan heti hyväksytty silloisen SKDL:n eduskuntaryhmään.

Lisäksi Tennilä on istunut SKP:n keskuskomiteassa ja politbyroossa sekä SKDL:n liittohallituksessa, johtanut lyhyen aikaa puolueen hajoamisen jälkeen perustettua SKP(y):tä ja toiminut Vasemmistoliittoa perustaneen vasemmistofoorumin järjestelyissä.

Kun miehen tausta on tämä, olivat odotukset muistelmakirjan Svejkin poika (Otava) suhteen suuret. Joko vihdoinkin joku taistolaisten sisäpiiriin kuulunut kertoo kaiken kokemansa avoimesti ja rehellisesti?

Se kirottu
konsensus

Tältä osin Esko-Juhani Tennilän muistelmat ovat ikävä kyllä pettymys. Kirjasta selviää kyllä se, mitä Tennilä on monilla vaalikiertueillaan Lapin baareissa puhunut ja mitä hänelle tärkeissä eduskunnan valiokuntien mietinnöissä on lausuttu, mutta varsinaista analyysiä menneistä vuosista jää kaipaamaan. Voi tietysti olla, ettei Tennilä kuitenkaan kuulunut vähemmistön sisäpiiriin, sillä siihenkin hän oli liian omapäinen. Omapäisyydestä kertoo mm. se, että hän kieltäytyi vuoden 1988 presidentinvaaleissa tukemasta y-puolueen Jouko Kajanojan tuhoon tuomittua kampanjaa.

Esko-Juhani Tennilän taistolaisuuskin oli kirjan perusteella vain jonkinlaista epämääräistä konsensuksen vastustamista, joka kiteytyy vuosikymmeniä kestäneeseen riitelyyn hallitukseen osallistumisesta. Vielä vuonna 1995 tuo kiista johti Tennilän erottamiseen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä.

Tennilä kirjoittaa väitelleensä asiasta paljon Lapin entisen kansanedustajan Mikko Ekorren kanssa.

"Mikolla on ollut järkähtämättömänä kantana, että vain hallituksesta käsin voimme vaikuttaa edes vähän. Siksi emme saakaan esittää mitään sellaista, joka sulkisi tien hallitukseen."

Tennilälle taas on ollut 1970-luvulta asti kaikki kaikessa "selkeän vasemmistolaisen linjan esille tuominen."

"...korkealla profiililla toimiminen ja jatkuva väen kanssa puuhaaminen tuovat meille varmasti lisää kannatusta. Se puolestaan lisää painetta demareiden suuntaan. Näin voimme saada koko poliittisen kentän siirtymään vasemmalle, jolloin hallituksessakin on mahdollisuus oikeasti vaikuttaa", kuuluu Tennilän hallituspoliittinen linjaus.

Oppositiosta
isoimmat tappiot

Samaa teoriaa hän kannatti myös keväällä 1995 Lipposen ensimmäistä hallitusta perustettaessa keskustellessaan Claes Anderssonin kanssa eduskunnan kuppilassa.

"Esitän omana kantanani, että hallitukseen meno esitetyllä ohjelmalla tarkoittaisi takuuvarmaa Vasemmistoliiton vahvistumisen pysähtymistä. Vaalikausi jyrkässä oppositiossa taas tietäisi meille 14-15 prosentin kannatusta, millä me olisimme seuraavien vaalien jälkeen jo varteenotettava puolue."

Toteutuneet vaalitulokset eivät oikein tue Tennilän teoriaa. SKDL oli jyrkässä oppositiossa Holkerin hallitusta vastaan vaalikaudella 1987-1991, mutta sai silti vuoden 1991 eduskuntavaaleissa 120 000 ääntä vähemmän kuin SKDL ja Deva yhteensä vuonna 1987. Toinenkin SKDL:n historian yli 100 000 äänen vaalitappio tuli oppositioasemasta käsin vuonna 1983. Vuonna 1999 Vasemmistoliitto menetti "vain" vähän alle 20 000 ääntä, vaikka takana oli neljä vuotta Tennilän kiroamassa Lipposen hallituksessa.

Esko-Juhani Tennilä näkee kuitenkin, että vuorotellen kukin muutosvoima syleillään Suomessa hampaattomaksi hallituksessa. Kommunistien osalta suunnitelma pohjustettiin vuonna 1964 Suomalaisen Yhteiskunnan Tuen seminaarissa Jollaksessa. Sen jälkeen SMP kesytettiin samalla tavalla 1980-luvulla ja vihreät 1990-luvulla.

Hänelle tärkeämpää on tyyli kuin tulokset. Porvarihallituksen vuodet olivat Tennilän mielestä Vasemmistoliiton kannalta sikäli hyviä, että silloin äänestettiin leikkausesityksiä vastaan ja nostettiin "kovaa painetta" pankkien vastikkeetonta tukea vastaan, ja esitettiin "taatusti toimivia keinoja" työttömyyden vähentämiseksi. Leikkausesitykset tosin menivät läpi, pankkeja tuettiin vastikkeetta ja työttömyys räjähti käsiin, koska "Ahon porvarihallitus ei esityksillemme kuitenkaan korvaansa lotkauta."

Niljakkaita
enemmistöläisiä

Svejkin pojan lukee mielellään. Tennilällähän on paljon kaunokirjallista taustaa ja hyvät jutunkertojan lahjat. Hyvin kirjoitettuja ja monesti hauskoja tarinoita matkan varrelta riittää, mutta toiveissa oli jotain enemmän.

Muistelmien kirjoittajien kai ikiaikainen oikeus on kertoa, miten minä olin oikeassa ja muut enimmäkseen väärässä. Tennilän kirjan perusteella SKP:n taistoissa olivat hänen lisäkseen oikeassa myös muut tunnetuimmat taistolaisedustajat. Joistakin enemmistöläisistä hän antaa suorastaan niljakkaan kuvan. Arvo Aallosta on jäänyt mieleen ministeriaikojen tarmokkuus ja suuri valmius hyväksyä SKDL:lle hankalia ratkaisuja. Liikenneministeri Kauko Hjerppe "oli ministeriydestään onnellisena lueskellut virkamiesten laatimia tyhjiä tekstejä Eskon (Seppänen) puheen pohjaksi tekemien papereiden sijasta."

Sympaattinen poikkeus enemmistötaustaisissa on Claes Andersson, joka eduskunnan kuppilassa osoittautuu eleettömän huumorin taitajaksi. "Tätä poskea ei kahlita", Andersson virnuilee Tennilälle viitaten tämän kirjaan Tätä koskea ei kahlita. Myös SKDL:n eduskuntaryhmää vuodesta 1982 johtanut Veikko Saarto saa puhtaat paperit. Tämä "pitkän linjan työväenmies" reivasi ryhmää vasemmalle.

Porvareiden
salonkeihin

Myöntää Esko-Juhani Tennilä kuitenkin yhden selvän virheen. Neuvostokommunismin epäkohdista vaiettiin, koska ei haluttu joutua väärään kuoroon "eli niiden joukkoon, jotka inhoavat tai jopa vihaavat sosialismia sen idean vuoksi." Kovin aidolta katumus ei vaikuta, sillä Suomen itsenäisyyttä puolustaneet enemmistökansandemokraatit ovat Tennilän mukaan mollanneet reaalisosialismia lunastaakseen sillä tavoin pääsylipun porvareiden salonkeihin.

Melkoinen arvio esimerkiksi Ele Aleniuksesta.

Ja oliko siellä Neuvostoliitossa edes niin arvosteltavaakaan? Yhdellä ensimmäisistä monista Murmanskin matkoistaan Esko-Juhani Tennilä havainnoi, ettei sieltä niukkuudesta huolimatta löydy surkeaa köyhyyttä. "Minunlaiselleni mökinpojalle se on iso asia ja plussa."

Rikkuripalvelun
sijaan bussikyyti

Esko-Juhani Tennilän periaatteellisuutta ei ole koskaan epäilty, ja sen vahvistaa myös episodi vuodelta 1986, jolloin oli lentoliikenteenkin pysäyttänyt virkamieslakko, jota yritettiin murtaa rikkurivoimin. Helsinki-Vantaan lentokenttä oli suljettu, mutta eduskunta järjesti maakunnan miehille lentokyytejä pienkoneella Malmilta, missä rikkureita ei ollut. Malmin kyydit loppuivat, kun Helsinki-Vantaa saatiin rikkureiden avulla auki.

"Minä en voi ottaa tarjousta vastaan ja rupean kulkemaan eduskunnassa bussilla. Matka bussilla Helsingistä Rovaniemelle perjantai-iltapäivällä ottaa toistakymmentä tuntia ja olen siis vasta aamuyöstä kotosalla. Saman verran menee tietysti aikaa maanantai-iltana lähtevään paluukyytiin, joten istumista piisaa."

Köyhyys oli
nöyryyttävää

Esko-Juhani Tennilän radikalismin juuret ovat lapsuudessa Tennilän kylältä. Perhe oli köyhä, mutta hyväsydäminen ja optimistinen äiti löysi mökistä aina nukahtamispaikan kyliä kierteleville mustalaisille.

Kaksi Tennilän pikkuveljeä kuoli pieninä, Tuomo oli 11 kuukautta, Jorma päivän vanha.

"Näistä muistikuvista johtuen olen eduskunnassa jyrkkä julkisen palvelun tukimies ja siihen tehtyjen leikkausten kiihkeä vastustaja."

Leikkausten pääsuunnittelijana hän pitää valtiosihteeri Raimo Sailasta, joka vuonna 2002 sydämistytti Tennilän perusteellisesti ollessaan vieraana Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä. "Enpä olisi itsekään vuonna 1991 uskonut, kuinka vähällä rahalla terveydenhoito toimii", Sailas oli Tennilän mukaan virnuillut.

"Raimo Sailaksen kyynisyys saa minut raivostumaan ja muistutan hänelle, että köyhät taaskin terveydenhoidon huonontamisesta eniten kärsivät."

Sailas ei hätkähdä: "Kaikkihan ovat kipeitä jos tarpeeksi tutkii."

Esko-Juhani Tennilän isä kiersi 1950-luvulla sirkkelinsä kanssa Pohjois-Suomea. Vuosikymmenen puolivälissä isän saha meni konkurssiin, kun sahauttaja jätti kesän aikana tehdyt työt maksamatta. Miehille ja verottajalle oli kuitenkin saamiset maksettava ja kotimökki oli menossa pakkohuutokauppaan. Hätiin tulivat eno ja valtio. Mökki siirtyi lasten nimiin ja valtiolle tullutta velkaa maksettiin vuosia pois.

"Näin minuun iskostetaan luottamusta valtioon. Eikä se luottamus ole siitä vieläkään mihinkään kadonnut."

Sirkkelihommien loputtua Tennilän isä oli pitkäänkin työttömänä, työttömyysturvaa ei ollut ja se näkyi myös ruokapöydässä. Oli mentävä kuntaan ruokalappua pyytämään.

"Isälle se on äärimmäisen nöyryyttävä tilanne. Minä olen isän mukana ja tuo käynti jää minulle ainiaaksi mieleen."

Ikuisen haavan jätti myös se, että oppikouluun pääsy osoittautui mahdottomaksi Tennilän kylältä käsin, koska koulun käynti kauppalassa olisi edellyttänyt asunnon vuokraamista ja siihen ei ollut rahaa.

Demarit kuin
kirkkouskovaisia

1960-luvulla lehtimiehenä toimiessaan Esko-Juhani Tennilä oli demarinuorten jäsen. SNK:n jäseneksi hänet oli houkutellut silloinen Pohjois-Suomen aluesihteeri Matti Ahde.

"1960-luvun lopulla alan kuitenkin tulla siihen johtopäätökseen, että pääosa SDP:n jäsenistä on hyvin varovaista ja sopeutuvaista väkeä. Se varoo kaikkia kahnauksia ja skandaaleja. SDP:n väki on kuin kirkkouskovaiset: silloin tällöin on käytävä kirkossa ts. työväentalolla, maksettava jäsenmaksu ja nyökyteltävä maltillisista tavoitteista rauhallisesti puhelevalle työväenjohtajalle."

Vuonna 1969 Tennilä pääsi televisioon Ajankohtaiseen Kakkoseen ja edessä oli muutto Tampereelle. Samalla tuli ajankohtaiseksi myös muutto SDP:stä SKP:hen, enemmistöläiseen Messukylän osastoon. Vähemmistöläinen hänestä tuli, kun ei meno Messukylän SKP:ssä juuri demareista eronnut ja kun hän tv-toimittajana tutustui tamperelaisiin isojen työpaikkojen taistolaisiin pääluottamusmiehiin, joiden toimesta "tarvittaessa tehtaat seisovat." He eivät usko "yhteisiin etuihin" eivät konsensukseen ja Tennilä on myyty mies.